Naisia johtotehtävissä
1. Yhteensä 32 lääkäriä ja 20 hoitajaa uhkaavat irtisanoutua, jos Ylä-Savon Sote-kuntayhtymän toimitusjohtajaa Leila Pekkasta ei eroteta. Asiasta kertoo tänään ilmestynyt Iisalmen Sanomat.
- Toimitusjohtajaa kohtaan ei ole luottamusta lainkaan, johtava ylilääkäri Pekka Taipale sanoi Iisalmen Sanomille.
Taipaleen mukaan kuntayhtymässä vallitsee pelon ilmapiiri.
Iisalmen Sanomien nimettömänä haastattelemat työntekijät sanoivat, ettei kuntayhtymän johtamiskulttuuri kestä päivänvaloa.
2. Rovaniemellä olevan Hallinnon tietotekniikkakeskus Haltikin johtaja Tuija Kuusisto jättää tehtävänsä.
Syynä Kuusiston lähtöön ovat Haltikissa pitkään jatkuneet työpaikan työhyvinvointiongelmat.
Haltikissa on rikottu yt-, virkamies-, työsuojelu- ja yhdenvertaisuuslakeja.
3. Sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen on tarjonnut Tuija Kuusistolle töitä ensi toukokuun alusta lähtien valtionvarainministeriössä ICT-asiantuntijana Helsingissä.
4. Sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljasesta on tulossa Sdp:n ehdokas Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi. Vihreiden valtuustoryhmä on valinnut ehdokkaakseen kansanedustaja Tuija Braxin. Apulaiskaupunginjohtajan paikkaa tavoittelee kaikkiaan kuusi hakijaa. Hakijoiden joukossa on muun muassa kansanedustaja Päivi Lipponen (sd).
5. Tuoreen tutkimuksen mukaan kauniita naisia ei kutsutakaan työhaastatteluihin. Sen sijaan komeat miehet pyydettiin haastatteluun, jos he olivat liittäneet kuvan hakemukseen.
Tutkimuksen mukaan kauniiden naisten täytyy lähettää 11 hakemusta ennen kuin heidät kutsutaan työhaastatteluun, kun taas yhtä pätevä tavallisen näköinen nainen pääsee haastatteluun jo lähetettyään 7 hakemusta.
Syy löytyi työpaikkojen henkilöstöresurssiosastoista. Tutkimuksen mukaan 93 prosenttia ihmisistä jotka valitsevat työhaastatteluun kutsuttavat hakijat ovat naisia. Kauniita naisia ei siis kutsuta työhaastatteluun, koska työnantajapuolen naiset ovat heille mustasukkaisia ja syrjivät heitä.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Aihetta sivuten; tällä viikolla illanvietossa tuttu sairaanhoitaja esitti, että kilpailu- ja taistelutilanteessa miehen elimistö tuottaa testosteronia, naisen elimistö stressihormoneita. En tunne lääketieteellisiä perusteita tuolle, mutta arkipäivän empiria kyllä tukee teoriaa :)
itse asiassa, testosteroni pilkkoo stressihormonina tunnetun kortisolin nopeasti, mistä johtuen miehet " unohtavat " stressireaktion varsin nopeasti. naisille sitten stressaavat tilanteet syöpyvät paremmin mieleen muistijäljiksi.
tästä keskimääräisestä sukupuolierosta johtuen miehet ovat monesti riskinottohaluisempia ja naiset harkitsevampia.
Naiset suosivat tutkitusti naisia enemmän kuin miehet miehiä. Naiset myös kokevat, että saavat suosia, koska miehilläkin on hyvä veli -verkostot ja naisia sorretaan työmarkkinoilla. Saas kattoa, kuinka hurjiksi hyvä sisar -verkostot vielä ehtivät, ennen kuin niistä aletaan mediassa puhua.
Ei se mitään, sillä kauniitkin naiset ovat solidaarisia toisille naisille:
http://www.dailymail.co.uk/news/article-2120984/Sp...
Solidaarisuus luo valtaa, ja miehet ovat helisemässä.
"3. Sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen on tarjonnut Tuija Kuusistolle töitä ensi toukokuun alusta lähtien valtionvarainministeriössä ICT-asiantuntijana Helsingissä."
Tuo on AIKA mielenkiintoinen uutinen kun tuntee Viljasen oman taustan.
Haluaisin nähdä lehdistön tutkivan tuota asiaa ja hieman kyseenalaistavan Viljasen toiminnan, nyt alan todellakin uskoa tuohon hyvä sisar verkostoon jonka sisällä ei niistä asioista joita julkisuudessa kovaan ääneen puolustellaan ei välitetä.
Eipä tule sossuja äänestettyä seuraavissa hesan kunnallisvaaleissa.
> Kauniita naisia ei siis kutsuta työhaastatteluun
Tämä on tasa-arvokysymys.
Kun asiaa tarkastellaan tasapäistävän tasa-arvon näkökulmasta, on selvää, että kauniista voi aina tehdä ruman, mutta rumasta ei koskaan kaunista.
On siis täysin kauniiden naisten oma vika, että saavat huonosti töitä.
Tilastokeskus tuottaa muutaman vuoden välein työolotutkimuksen. Siinähän kerätään "miltä susta tuntuu" periaatteella mm. tietoa työn rasitusten kokemisesta. Tosin tutkimuksessa ei kysytä työpäivien pituutta, joten emme saa tietoa, ovatko pidemmät työpäivät rasittavampia kuin lyhyet.
Mutta siinä on pohja-aineistossa tieto, onko henkilön esimies mies vai nainen.
Miksiköhän Tilastokeskuksen tutkijat Anna-Maija Lehto ja Hanna Sutela eivät ole julkaisseet tietoa, kokevatko miehet/naiset työnsä raskaammaksi jos heillä on mies/nainen esimiehenä? Aineistoa olisi jo yli kolmen vuosikymmenen ajalta.
Vaadi aineistosta kopio. Julkisuuslain mukaan sinulla on oikeus. Sitten vain työnnät sen Exceliin, ja tulos on siinä.
"Aihetta sivuten; tällä viikolla illanvietossa tuttu sairaanhoitaja esitti, että kilpailu- ja taistelutilanteessa miehen elimistö tuottaa testosteronia, naisen elimistö stressihormoneita. En tunne lääketieteellisiä perusteita tuolle, mutta arkipäivän empiria kyllä tukee teoriaa :)"
Entäs adrenaliini? Tuottaako kuitenkin molempien keho sitä moisissa tilanteissa? Miten testosteroni vaikuttaa adrenaliinin tuotantoon tai käyttöön? Entäs 'stressihormoni'?
Mikä on stressihormonin virallinen nimi, muuten? 'Testosteroni' kuulostaa viralliselta ja helposti tajuttavalta, mutta mikä ihme on 'stressihormoni'? Tuskin hormonit tietävät, mitä 'stressi' on, kun se on ihmisen keksimä käsite. Onko kyseessä siis hormoni, joka tuottaa stressiä, vai hormoni, joka lievittää stressiä? Mitä stressi edes lopultakin on?
- Vortac
Tuota - hieman epäilen sairaanhoitajaystaväsi fysiologian tuntemusta - lähinnä hän kai tarkoittaa stressihormoneilla adrenaliinia, noradrenaliinista sekä kortisolia.
Jos ajattelen tuttavapiirini päällikkötason ihmisiä, niin huonoina piirteinä on jäänyt mieleen pikkumaisuus, epäluulo alaisia kohtaan sekä tarkka muotoseikkoihin pidättäytyminen. Omalla kohdallani noita piirteiä on löytynyt miespomoista, tuttavallani naispomoista. Voi sitten kysyä, ovatko yllämainitut piirteet jommallekummalle sukupuolelle tyypillisiä vai onko kyse yksilöistä.
On sinänsä mielenkiintoista, että eräs naispuolinen työtoveri on kertonut käyneensä katsomassa Thatcher elokuvan nähdäkseen miten asioita johdetaan. Se kertoo mielestäni siitä, että johtamisen arki ei ole kaikille naisille vielä selvää ja osa näkee sen vastakkainasetteluna miesten muodostamaa klikkiä vastaan. Tuollainen asenne ei välttämättä lupaa hyvää ainakaan miespuolisille alaisille.
Tuota noin. Onkohan tuolla Viljasella nyt kaikki kotona? Ei VM:n asiantuntijatason työpaikkoja pitäisi voida ihan tuosta vaan tarjota aatesiskoille tai kellekään muillekaan. Ei niissä ole mitään poliittista mandaattia!
By the way: Suvi Ahola on Helsingin Sanomien näkökulmassa tuonut esille 3.4.-12 sukupuolentutkijan Tuija Saressalon artikkelin. Artikkelissa kutsutaan miesten tasa-arvoa vaativia blogeja kaunapuheeksi.
Tämä lienee esimerkki ns. hallitsijatekniikasta, missä vastapuolta pyritään mitätöimään asettamalla toisen osapuolen tekstit kyseenalaiseen valoon tai tekemään ne naurettaviksi ja kypsymättömäksi.
Tuosta näkökulma-artikkelista tulee mieleen ruotsalaisen bloggaajan Aktivarumin tapa jakaa valtiofeministit kahteen luokkaan: akateemiset ja yksityiset. Akateemiset tekevät uraa tutkijoina tms. kaltaisissa ammateissa, missä feminismi on ammatin pääasiallisin sisältö (vaikkakin virallisti voidaan olla mm. sukupuolen tai tasa-arvon tutkijoita), Yksityiset feministit pyrkivät edistämään omaa uraansa feministisillä painotuksilla, vaikkakin he toimivat muissa ammateissa, kuten kirjailijoina tai toimittajina (mistä termi mediafeminismi).
"Syy löytyi työpaikkojen henkilöstöresurssiosastoista. Tutkimuksen mukaan 93 prosenttia ihmisistä jotka valitsevat työhaastatteluun kutsuttavat hakijat ovat naisia. Kauniita naisia ei siis kutsuta työhaastatteluun, koska työnantajapuolen naiset ovat heille mustasukkaisia ja syrjivät heitä."
Sikäli mielenkiintoinen tulos ja osoittaa, että naiset syyllistyvät syrjintään siinä missä miehet. Eli myytti siitä, että naisten johtaminen olisi automaattisesti parempaa kuin miesten on murskattu.
Mitä enemmän naisia pääsee johtopaikoille päättämään palkkauspäätöksistä sitä ikävämpää asia on nimenomaan kauniiden naisten kannalta, koska jatkossa kauniita naisia ei välttämättä palkkaa enää kukaan.
Kauniiden naisten ei oikeastaan kannattaisi edes olla feministejä ja vaatia lisää naisjohtajia, koska siten toimimalla he edesauttavat omaa syrjityksi tulemistaan.

Kommentoi 17 kommenttia