*

Henry Laasanen Kirjoituksia miesten tasa-arvosta ja pariutumisesta

EU mietintö: Ilmastonmuutos uhkaa naisia

EU:n tuore hyväksytty mietintö naisista ja ilmastonmuutoksesta kertoo seuraavaa (ks. myös artikkeli).

Artikkelista

  • On huomattavasti todennäköisempää, että naiset kuolevat luonnonmullistuksessa, joten he myös kärsivät ilmastonmuutoksesta todennäköisesti miehiä enemmän. Tällä hetkellä on esimerkiksi 14 kertaa todennäköisempää, että nainen kuolee luonnonmullistuksessa tai sen jälkeisissä tapahtumissa.

Ylivoimaisesti suurin luonnonmullistus viime vuosilta oli Tsunami. Miten se liittyy ilmastonmuutokseen? Ovatko luonnonmullistukset lisääntyneet? Mihin luotettaviin tieteellisiin tutkimuksiin nuo väittämät perustuvat?

Yhden tutkimuksen mukaan ilmaston lämpeneminen vähentää hurrikaaneja.

  • Konkreettiset toimet sisältävät useampien naisten mukaanoton eurooppalaiseen ilmastodiplomatiaan, sillä mietinnössä ehdotetaan naisten 40 prosentin kiintiötä valtuuskuntiin.

Niinpä niin, kun saadaan lisää naisia valtuuskuntiin, tsunamien tappamien naisten määrä vähenee.

  • Jos ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa huomioidaan sukupuolinäkökulma, voimme taistella syrjintää vastaan ja samalla luoda entistä tehokkaampia ratkaisuja ympäristöä varten. Yksi esimerkki kiinnitti erityisesti huomioni. Kansalaisjärjestö ryhtyi poraamaan kaivoa kylään Tansanian Kilombero-alueella. Vain kahden vuoden käytön jälkeen kaivo kuivui. Myöhemmin ymmärrettiin, että kysely kaivon paikasta toteutettiin vai kylän miesten kesken. Kuitenkin naiset olivat ne, jotka huolehtivat kylän vesihuollosta ja olisivat tienneet, mistä kaivaa. Virheen ymmärtämisen jälkeen järjestö kaivoi uuden kaivon naisten osoittamaan paikkaan, eikä kaivo ole kuivunut uudestaan.

Liikuttava esimerkki.

Mietinnöstä

  • Ilmastonmuutos ei ole sukupuolineutraali ja että sillä on sukupuolikohtaisia vaikutuksia.

Onko ilmastonmuutoksen globaalesta sukupuolivaikutuksista olemassa luotettavia tutkimuksia?

  • Naiset kuluttavat kestävämmällä tavalla kuin miehet ja ovat halukkaampia suojelemaan ympäristöä tekemällä kestäviä kulutuspäätöksiä.

Mihin tutkimuksiin nämä väitteet perustuvat? Tutkimuksen mukaan ruokahävikki väheni kuluttajilla, joiden kotitalouden ruokaostokset teki pääasiallisesti mies. Eniten ruokaa haaskaavat yksin asuvat naiset. Jopa 40 prosenttia heidän pois heittämästään ruoasta olisi ollut edelleen käyttökelpoista.

  • Naiset omistavat vähemmän kuin yhden prosentin maailman varallisuudesta.

Tämä väite perustuu pelkkään myyttiin, joka tuodaan esille tässä artikkelissa. Jo nyt naiset omistavat suurimman osan esimerkiksi USA:n ja Britannian henkilökohtaisesta varallisuudesta.

  • Muiden katastrofaalisten vaikutustensa lisäksi ilmastonmuutos pahentaa sukupuoleen perustuvaa syrjintää.

Mihin luotettavaan tutkimukseen tämä väite perustuu?

  • Kuitenkin kaikkialla maailmassa naiset kohtaavat syrjintää, koska he ovat naisia, ja heidän tarpeensa, pyrkimyksensä ja mahdollisuutensa ovat rajallisempia kuin miesten eikä niitä oteta samalla tavoin huomioon. Sukupuolen mukaan eritellyt tilastot osoittavat, että tämä on todellisuutta kaikilla elämän aloilla ja kaikissa yhteisöissä.

Huoh, kuten asevelvollisuudessa.

  • Laajalti tutkimaton aihe kehitysmaissa... Tutkimusten puute ja sukupuolen mukaan eriteltyjen tietojen puute näiden tutkimusten lähdeaineistoksi sellaisista aloista kuin liikenne, energia ja maatalouspolitiikka jarruttavat parempaa ymmärrystä sukupuoliulottuvuudesta ja estävät sen paremman huomioon ottamisen.

Silti mietinkö koostuu lukuisista ilmastonmuutosta koskevistä toden kuuloisista väitteistä.

Naiset, naiset, naiset...

  • naiset ovat maailmanlaajuisesti hyvin aktiivisia kansalaisyhteiskunnan toiminnassa
  • kehitysmaissa naisilla on keskeinen rooli vedenotossa ja vesihuollossa
  • on otettava huomioon naisten erityiset esteet mutta myös heidän kykynsä ja kokemuksensa
  • korostaa, kuinka tärkeää on luottaa naisten taitoihin
  • korostaa naisten tärkeää asemaa, kun ilmastonmuutosta lieventäviä toimenpiteitä toteutetaan jokapäiväisessä elämässä
  • tunnustaa siksi, että naiset voivat myötävaikuttaa merkittävästi menestyksekkääseen innovointiin kasvatuksellisten valmiuksien avulla, joita heillä on sekä liike-elämässä että kotitalouksien hallinnassa
  • korostaa tässä yhteydessä, että on tärkeää vahvistaa naisten aktiivista osallistumista kestävää kehitystä edistävään innovointiin
  •  painottaa, että rahoitusmekanismien on heijastettava naisten ensisijaisia tavoitteita ja tarpeita

Kolme eri lukua naisten kuolleisuudesta luonnonkatastrofeissa

  1. Naisten kuolleisuus luonnonkatastrofeissa on jopa viisi kertaa suurempaa kuin miesten
  2. Tällä hetkellä on esimerkiksi 14 kertaa todennäköisempää, että nainen kuolee luonnonmullistuksessa tai sen jälkeisissä tapahtumissa.
  3. 85 prosenttia ihmisistä, jotka menehtyvät ilmastosta johtuvien luonnonkatastrofien seurauksena, on naisia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

kati sinenmaa

Hyi hyi. Kielletään luonnon mullistukset.
Mihinhän voisi lähettää nootin?
Toisaalta on niin, että ehkäpä se onkin tarkoituksen mukaista asialle, jonka kirjoitan tähän rivin väliin, koska sitä ei saa sanoa ääneen. Kaikissa L-mullistuksissa ________ jäävät eloon jatkamaan lajiaan.
Kaikissa ihmisen aiheuttamissa mullistuksissa ________ jätetään eloon lopettamaan lajinsa.

krista virta

Jos rakennetaisiin ne bordellit kunnon bunkkeriin? Mahtaisiko auttaa? Otettaisiin vain maahanmuuttajanaisia ja sijoitettaisiin ne sinne ja tietty kotimaisista kanssa (mahdollisimman nuori ja kattava)otanta (muut voisivat vaan lakata olemasta vaikka "luonnonmullistuksessa"), jotta asiakkaalla olisi mistä valita.Mutta ei mitään naispomoja, pari Laasasta riittää sanomaan kuka saa kenet ja miksi. Sitten ratkeaisi vähän niin kuin kaikki miesasiamiesten ongelmat. Tietty ehkä sen oman kämpän vois joutua siivoamaan ihan mieskin tai voitaishaan järjestää lakisääteiset lomat naisille ( niille bordellissa oleville siis), jotka voisivat silloin siivota ne paskat pois. Ja tälläisestä on turha marista naisten, kun kunnon tsunami tai syntyminen subsaharaan on paljon pahempi juttu.

Kiitos muuten blogista! Mahtavia visioita kirvoittaa sellain lopulliseksi ratkaisuksi tähän naisten yhteiskunnallisen riehumisen aiheuttamaan moniongelmaan ( no sex...no servants), vaikka tarkoitus kai on ihan kitistä kitinän vuoksi ( parhaaseen ystävään kiintyy äkkiä).Millaista ratkaisumallia itse muuten kannatat, oletko miettinyt?

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Alkaako valituksen aiheet loppua, kun sinun pitää toistaa tuota bordellifantasiaasi? Viime keskustelussa esitit yhden puolijärkevän kritiikin siitä, että Laasanen keskittyy liikaa yksittäisten henkilöiden kritisointiin ja heidän argumenttiensa typeryyden esille tuomiseen. Nyt Laasanen kirjoittaa EU-politiikasta, joten onko sinulla vielä mitään edes järkevän kuuloista vasta-argumenttia? Jos ei, niin jatka toki bordellifantasiointiasi. Sitä on ihan hauska lukea, vaikka se ei artikkelin aiheeseen mitenkään liitykään.

Jari Eteläsaari

Täh ?
Tuo on osa jotakin EU:n hyväksyttyä mietintöä.

Ei helvetti, pois EU:sta ja äkkiä.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

Kyllä, hyväksytyssä mietinnössä väitetään, että...

1. Naiset omistavat vähemmän kuin yhden prosentin maailman varallisuudesta.

2. Kaikkialla maailmassa naiset kohtaavat syrjintää, koska he ovat naisia ja tilastot osoittavat, että tämä on todellisuutta kaikilla elämän aloilla ja kaikissa yhteisöissä.

...vaikka kummassakaan väitteessä ei ole mitään perää.

krista virta

Ai niinkö? Miten tuo varallisuus on sitten jakautunut? Tässä lainausta talousnetistä :Varallisuuserojen suuruus hahmottuu tarkasteltaessa eri tuloluokkien välisiä eroja. Rikkain kaksi prosenttia maailman väestöstä omistaa globaalista varallisuudesta 51 prosenttia. Vaurain kymmenen prosenttia taas hallitsee peräti 85 prosenttia maailman varallisuudesta. Samaan aikaan maailman väestön köyhempi puolisko omistaa vain yhden prosentin maailman yhteenlasketusta pääomasta...Esimerkiksi Yhdysvalloissa rikkain kymmenen prosenttia omistaa 70 prosenttia pääomasta. Vauraimmin prosentin osuus on lähes kolmannes.

Tässä listassa ei ole yhtään naista:

(Forbes-lehti arvioi alkuvuodesta 2007 seuraavat henkilöt maailman rikkaimmiksi, 2011 julkaistiin meksikolaisen Carlos Slimin olevan maailmanrikkain ihminen toista kertaa peräkkäin. (luvut miljardeina euroina): [3] Forbes-lehden luettelo perustuu henkilöiden omistamien osakkeiden yhteisarvoon arviointihetkellä.)

1. Carlos Slim Helú (Meksiko) : 75,0
2. William Gates III (Yhdysvallat): 53,0
3. Warren Buffett (Yhdysvallat) 31,9
4. Lawrence Ellison (Yhdysvallat) 22,5
5. Ingvar Kamprad (Ruotsi) 22,0
6. Karl Albrecht (Saksa) 21,5
7. Mukesh Ambani (Intia) 19,5
8. Lakshmi Mittal (Intia) 19,3
9. Theo Albrecht (Saksa) 18,8
10. Amancio Ortega (Espanja) 18,3

"Varallisuus on Suomessakin jakautunut tuloja huomattavasti epätasaisemmin. Tällä hetkellä varakkaimman viiden prosentin hallussa on noin neljännes koko varallisuuden arvosta. Rikkaimman huipun, yhden prosentin hallussa, on kymmenesosa koko varallisuuden arvosta. Jakauman vinous tulee toisin päin katsottaessa vielä ilmeisemmäksi: puolet kotitalouksista omistaa ainoastaan 11 prosenttia varallisuudesta. Varallisuuserot ovat kasvaneet Suomessa 1990-luvun alun jälkeen."

Toki jo joitakin kaivelee se, että vaimokin voi päättää asioista vaikka Suomessa ihan sen ainoan auton väriä myöten. Mutta kun kaikki on kovin suhteellista, niin kauhulla sitä viimeistään se köyhä atm ajattelee, mistä vaikka ylläolevan listan vaimokkeet saavat päättää jne.mutta varmaan Saudeissa tilanne edes hieman tasoittuu, islam määrää myös naisen automaattisesti perimään vähemmän, ihan se autokin on kielletty ja kaapua pitää pitää ja raippoja saa, jos joku raiskaa.

Jari Eteläsaari

Voihan siinä olla se että islaminuskoisissa maissa musliminaiset omistavat aika vähän. Nainen lienee miehen omaisuutta.

Ja noilla on aika pirusti varallisuutta joka tulee öljystä.

Jko Ko

@Krista

Edellinen kommenttisi oli outo ja ei edes kovin hauska. Sen sijaan antamasi lista rikkaista ihmisistä ja varallisuudesta lähdeviitteineen sen sijaan taisi olla juurikin sitä mitä Laasanen haluaa, substanssia siihen keskusteluun. Vai olenko minäkin täysin atm/hommapervosetä/sovinisti jos minua vituttaa tutkimukset ja heitot joiden perusta ei kestä järkevää ajattelua?

Kaksi asiaa:

Luonnonkatastrofi ei välttämättä aiheudu ilmastonmuutoksesta.
Ilmastonmuutos voi aiheuttaa luonnonkatastrofin.

Vaikeaa ymmärtää? Maanjäristys, tulivuorenpurkaus ja tsunami ovat ilmastonmuutoksesta riippumattomia tekijöitä. Kuivuus, tulvat, metsäpalot ja myrskyt voivat olla joko ilmastonmuutoksesta riippuvia tai riippumattomia tapahtumia. Nykyteorian mukaan ilmastonmuutos voi pahentaa tiettyjä luonnonkatastrofeja.

Jos tosiaan tutkimuksessa vedetään ensin yhtäkuin-merkki näiden välille ja lähdetään siitä eteenpäin tekemään johtopäätöksiä, tutkimus on jo lähtökohtaisesti huono.

krista virta

Toki tuo bordelli kommentti oli typerä, myönnän sen ( toivottavasti myös jotkut pystyvät myöntämään, ettei esim. raiskauksia ehkäistä siten, että naiset antavat suosiolla jokaiselle halukkaalle).

Kestävästä kehityksestä mainitsen sen verran -ja vaikka feminismiä/ihmisoikeuksia siinä samassa sivuten-, että naapurimaan toiseksi rikkaimman tittelillä komeilema Stefan Persson ( H&M:n ketjun omistaja) on tehnyt halvalla muodilla omaisuutensa perustuen sweatshopeissä työskenteleviin kehitysmaiden naisiin, vertailuna sen verran, että eurooppalaisia luksustuotteita valmistava Gucci Group on arvossaan n. 1/3 kuin halpavaateideaan perustuva H&M-jätti ja ns.mustalla listalla ( ja samoin rikkaimmat ihmiset -listan kärjessä sijaitsevat Wal-mart -ketjun perilliset), jossa näiden suuromistajien rahan takana kummassakin on halpa työvoima ( halvalla palkattavat intialaiset/bangladeshiläiset ompelijat, suurin osa naisia), joten voisi sanoa, että juuri naisiin pohjautuva orjatyövoima on luonut mahdolliseksi tuollaiset yli 10 miljardin omaisuudet ja varsin nopeassa ajassa. Sikäli on eettisempää haluta kallista muotia halvan sijaan.

Tuossa jtkn linkkejä asiasta kiinnostuneille:
http://www.treehugger.com/style/are-these-unethica...

Ja lainauksia Wikipediasta ( PPR ( company) on yhtiö Guccin Gropin takana)

PPR Foundation
See also: Fondation PPR

PPR launched PPR Corporate Foundation For Women’s Dignity And Rights in 2008, as part of PPR Home. Under the management of Céline Bonnaire, the PPR Foundation for Women’s Dignity and Rights develops and supports solidarity projects in partnership with Non-Governmental Organisations (NGOs) for women around the world. It is organized around five key pillars:

Supporting projects that address violence against women
Supporting projects that empower women
Micro-finance
Social entrepreneurs sponsorship
Awareness raising and prevention programmes

Partnerships

Gucci has had a partnership with UNICEF since 2005.[17] Gucci stores worldwide donate a percentage of the sales for special collections made specifically for UNICEF to go toward the United Nations Children's Fund. The annual Gucci Campaign to Benefit UNICEF supports education, healthcare, protection and clean water programs for orphans and children affected by HIV/AIDS in sub-Saharan Africa. For the campaign in 2009, Michael Roberts promoted a children's book, "Snowman in Africa" with proceeds going to UNICEF. In five years, Gucci donated over $7 million to UNICEF. Gucci is the largest corporate donor to UNICEF's "Schools for Africa" that was established in 2004 by UNICEF, the Nelson Mandela Foundation, and the Hamburg Society. Its goal is to increase access to basic schooling for all, with a special emphasis on children orphaned by HIV/AIDS and children living in extreme poverty.

Sitä voi sitten miettiä aikaa ennen suuria muotitaloja tai vaikka kenen äiti tekee teidän lapsien ruuat ja millä hinnalla ja ketä käärii voitot lopulta ( varmaan edes Saarioisten hallituksesta löytyy naisia, pomot tottakai ovat aina miehiä olleet täälläkin tai no Saarioisilla ainakin). Kun äänestää oikeistoa, äänestää samalla paljon muutakin sivussa ja tietenkin edesauttaa myös niiden huonoimmassa asemassa olevien miesten poljentaa siellä jossakin, vaikka tässä blogissa se sivuutetaan oudosti.

krista virta

Ajatusta herättämään vielä nämäkin:

Kunnan symboli ja tunnus:
http://www.google.fi/imgres?hl=fi&sa=X&rlz=1G1ACPW...

http://www.kaleva.fi/uutiset/kulttuuri/roisit-kuva...

Ensimmäisessä siis Pyhä Katariina teilinpyörään sidottuna ( Turun naapurikunnan tunnus)ja raamattu kädessä, toisessa oppilastyö ja kirkon kanta siihen( ortodoksit kuten katolisetkaan eivät suvaitse naispappeja tms.).

Jko Ko

@Krista

Kiitos vastauksesta, asialliseen keskusteluun on aina mukava liittyä. Sinänsä tämä meni aika pahasti off-topiciksi, ILO:lla näyttää olevan ihan hyvää asiaa lapsityövoimasta

http://www.ilo.org/ipec/areas/Agriculture/WCMS_172...

Mutu-tuntuma noin lyhyellä vilkaisulla on että valtavaa eroa tyttöjen ja poikien välillä ei ole lapsityövoiman käytössä, joskin naisten on vaikeampi kouluttautua. Mitä tulee hikipajoihin niin niistä en tiedä, ILO:n mukaan pojat ovat tyypillisemmin tehdastöissä ja tytöt palveluatöissä.

Mitä tulee omaisuuden jakautumiseen ei ole järkevää mitata kokonaisuutta, koska järkyttäviä omaisuuksia hallitsevat vääristävät tilastoja samalla tavalla jos jonkun geenivirheen takia pieni ryhmä miehiä eläisi 50000000 vuotiaaksi ja koko sukupuolen keski-ikä laskettaisiin huomioimatta sitä. Järkevämpi tilasto olisi katsoa miten omaisuus jakautuu eri tuloluokissa.

"Kuu on lähempänä aurinkoa kuin maa..."

"...jos tarkkailuajankohta rajataan sopivasti"

Jari Eteläsaari

EU:n ilmastonmuutoksessa suuremman roolin vaatiminen naisille tarkoittaa vain sitä että yhä enemmän verovaroja tullaan hukkaamaan.

Victor Troska

Itselleni tästä tuli mielee pari teemaa:

-Liittämällä naiset ja ilmastonmuutoksen torjunta toisiinsa voidaan perustella toimenpiteitä jälkimmäisen suhteen sillä, että kaikki maat ovat sitoutuneet parantamaan naisten asemaa. Elikkä naisliikettä käytetään keppihevosena ilmastontorjunnassa.

-Naisten uhripotentiaalin käyttö toimii perusteluna sille, miksi juuri naisten asemaan on parannettava (eikä esimerkiksi poikien tai köyhien tms. )

-Tämä julkilausuma toimii perusteluna sille, miksi kehitys- tai muissa yhteistyöprojekteissa keskitytään vain naisten asemaan. Näihän on käynyt esim. kehitysapuprojekteissa, missä on nostettu esiin halu käyttää varoja vain naisten ja tyttöjen aseman parantamiseen.

Kun ruotsalaisessa tutkimuksessa tarkasteltiin eloonjäämisprosentteja laivojen haaksirikoissa, niin todettiin, että miehet pärjäsivät fyysisten ominaisuuksiensa vuoksi parhaiten (ja lapset huonoiten). Joten samalla logiikalla voi ehkä päätellä, että luonnonkatastrofeissa naiset pärjäävät keskimäärin miehiä huonommin. Mutta eihän tämä mitätöi sitä inhimillistä kärsimystä minkä miehet kokevat menettäessään mahdollisesti perheensä, sukulaisensa tai ystävänsä etc. Sitä paitsi sosioekonominen asema asettaa ylempään luokkaan kuuluvat naiset toisinaan parempaan asemaan kuin huonommassa asemassa olevat miehet. Paremman tuloluokan naisilla on paremmat mahdollisuudet varautua, muuttaa paikkakuntaa tai käyttää muuten yhteiskunnan turvaverkkoja hyväkseen kuin köyhät miehet perheineen.

Ja ilmastonmuutos tuo mukanaan muutakin, mistä mahdollisesti lisääntyneet luonnononnettomuudet ovat vain osa. Onhan puhuttu, että Afrikan maista Eurooppaan pyrkivät miehet ovat ensimmäisiä ilmastopakolaisia. On kai sitten makuasia, kummat kärsivät enemmän, kotipuoleen jäävät naiset vaiko laittomat maahanpyrkijät, jotka saattavat yrityksessä menettää henkensä tai päätyä kokoontumisleireihin tai paperittomiksi halpatyövoimaksi.

Vortac Catrov

Ovatko luonnonmullistukset lisääntyneet? Mihin luotettaviin tieteellisiin tutkimuksiin nuo väittämät perustuvat.

Ja siitä mainitsemastasi Tsunamista - ei ole täysin varmaa, että kyseessä oli 'luonnonilmiö'.

Kuitenkin minulla oli aikoinani tapana hieman seurailla maanjäristyksiä, ja Geofonilla oli aikoinaan lista maanjäristyksistä, joka ulottui jonnekin vuoteen 800 (tms). Tietenkin kaikista vanhimmat raportit olivat lähinnä 'yleiseen tietouteen' perustuvia, mutta mittaustutkimuksistakin saattoi selvästi havaita, miten maanjäristykset pysyivät suurinpiirtein 'melko harvinaisia'-tilassa hyvin pitkään, kunnes 90-luvun puolivälin aikoihin niiden lisääntymisvauhti kiihtyi, ja 2000-luvun alkaessa tahti kasvoi suorastaan räjähdysmäiseksi.

Muistaakseni vuonna 2002 oli enemmän maanjäristyksiä, kuin KOKO 1980-luvulla yhteensä!

Sittemmin menetin tuon listan, ja Geofon on .. hmm.. hieman epäilyttävästi poistanut vanhemmat entryt sivuiltaan - nyt lista ulottuu vain jonnekin vuoteen 2003 (tms), eikä siitä siis voi enää nähdä tuota huimaa kasvua.

Ovatko luonnonmullistukset lisääntyneet? Totta hiivatissa ovat. Ei tämä ole normaalia touhua enää, että suomessakin lähes joka vuosi on joku 'ennätys'. Aivan lyhyenä kautena oli peräkkäisinä vuosina (sikäli kun oikein muistan) kesän lämpöennätys, talven kylmyysennätys, lumen määrän ennätys, kevään kylmyysennätys, jne.. en tosin muista tästäkään tarkkoja yksityiskohtia, mutta tutkimalla tätäkin voisi selvittää.

Eikä Islannin suuresta tulivuorenpurkauksestakaan ole kovin pitkä aika - tuoreessa muistissa on myös kaikenmaailman Katrinat ja hurrikaanit, pyörremyrskyt, tornadot, jne. On myös muistettava, että kaikki ei ylitä uutiskynnystä, ja ei ole valtamedian edun mukaista raportoida asioista, niinkuin planeetassamme olisi jotain vialla, vaan on parasta pitää kansa tyytyväisenä ja iloisena, olipa tilanne miten hälyttävä hyvänsä (senhän näkee jo siitä, miten Fukushiman todellista tilannetta on peitelty ja hyssytelty, eikä mikään mediataho ole kritisoinut kovin sanankääntein asiaa).

Moniko täällä esim. tietää, että tänä vuonna oli parikin hyvin voimakasta maanjäristystä aasian tienoilla (en nyt muista tarkasti, missä, mutta olisiko ollut jossain singapore-bangladesh-indonesia-linjalla), jotka aiheuttivat pientä paniikkia, mutta jotka eivät aiheuttaneetkaan pelättyä tsunamia? Ei tällaisista välttämättä niin suuresti suomessa kohista, etenkään jos ei ole kuolonuhreja, mutta ne ovat silti vääjäämättä merkkejä siitä, että ns. 'luonnonmullistukset' ovat lisääntyneet huomattavasti, vaikkapa sitten 80-, tai 90-luvun.

Vaikka lisääntymistä ei voi tästä enää niin kovin hyvin tutkiakaan, voi kuitenkin kauhistella tuota maanjäristysten MÄÄRÄÄ, jonka joka 14 päivää pitää sisällään nykyään, esimerkiksi tästä:

http://geofon.gfz-potsdam.de/eqinfo/seismon/globmo...

- Vortac

Vortac Catrov

"Ilmastonmuutos ei ole sukupuolineutraali "

MINKÄLAINEN mieli tuottaa tällaisia lausahduksia?

Tuon kun lukee viisi kertaa ääneen vakavalla naamalla, on ansainnut naurahduksensa.

Että ihan planeettakin on jo feministi! Vai mitä tuo tarkoittaa, että ei ole sukupuolineutraali? Toisekseen, 'ilmastonmuutos' on pelkkä trendihuolestumisaihe, jotta saadaan (pakotetusti) bensa-autoilla ajava kansa luovuttamaan lisää veroäyrejä, ja rakennettua lisää kontrollijärjestelmiä.

Muistakaa, että alunperin tuo muotihuolestumisaihe oli

KASVIHUONEILMIÖ

sen jälkeen

ILMASTON LÄMPENEMINEN

ja sitten, kun huomattiin, ettei se lämpenekään enää, vaan myös viilenee välillä, ja Marsissakin tapahtuu sekä viilenemistä että lämpenemistä ihan samalla tavalla, muutettiin termi

ILMASTONMUUTOKSEKSI.

Kun termiä taas muutetaan, muistakaa pysyä trendissä mukana.. kummallisesti huolestumisen määrä pysyy samana, vaikka aihe vaihtuisi lähes täydellisesti (vrt. 'kasvihuoneilmiö', josta KUKAAN ei enää puhu - termiin 'ilmastonmuutos', joka on niin geneerinen termi, että se voi tarkoittaa mitä hyvänsä! Tottakai ilmasto muuttuu, kesän ilmasto on ihan erilainen kuin talven ilmasto, herranen aika, entäs sitten?)

Kyllä tämän planeetan ongelmat ovat ihan muualla kuin 'ilmastonmuutoksessa', ja vakavasti ovatkin.

- Vortac

Vortac Catrov

"Kaikkialla maailmassa naiset kohtaavat syrjintää, koska he ovat naisia ja tilastot osoittavat, että tämä on todellisuutta kaikilla elämän aloilla ja kaikissa yhteisöissä.

...vaikka kummassakaan väitteessä ei ole mitään perää."

Onhan! Sen näkee selvästi siitä, että katujen nimissä ei noudateta sukupuolineutraaliutta, ja että liikennemerkeissä ja kylteissä voi lukea: "Miehiä työssä!" (Men Working)

Siis sehän on aivan hirvittävää syrjintää kaikilla elämänaloilla, todiste patriarkaatin julmasta sorrosta - että kehtaavatkin kirjoittaa kyltteihin sanoja! Se niin konkreettisesti pakottaa joka naisen ojaan möyrimään ja almuja rukoilemaan, kun muuten voisi temmeltää vapaasti niityillä feministinen kalju kimmeltäen auringossa!

(En ole kovin hyvä sarkasmissa, koska en yleensä sitä harjoita, mutta lähiaikoina olen koettanut siipiäni silläkin alalla, koska joskus ihmiset ehkä havahtuvat paremmin, kun asioita kärjistetään ja sarkasmoidaan)

- Vortac