*

Henry Laasanen Kirjoituksia miesten tasa-arvosta ja pariutumisesta

Raskaussyrjintä pätkätöissä

Tasa-arvovaltuutettu kiinnittää huomiota raskaussyrjintään pätkätöissä.

  • Suurin ongelma on määräaikaisten kohdalla, jotka tulevat raskaaksi tai pitävät perhevapaita. Perhevapaan käyttökään ei saisi lain mukaan vaikuttaa työhön valintaan, Kristiina Tuhkiainen (OAJ) sanoo. Hänen mukaansa työnantajat pyrkivät myös säästämään, kun jättävät palkkaamatta odottavia äitejä. Raskaana oleva maksaa kunnalle enemmän, koska sijaisen palkan lisäksi joudutaan maksamaan raskausajan palkkaa.

Ymmärsiköhän minä oikein? Jos haetaan esimerkiksi työntekijää 1 vuoden määräaikaiseen tehtävään, esimerkiksi äitiysloman sijaiseksi, työnanantajan olisi palkattava raskaana oleva tai pian perhevapaille jäävä nainen, vaikka tiedossa on jo ennalta, että nainen ei tule tekemään koko sijaisuutta.

ESIMERKKI: Nainen on jäämässä perhevapaalle 3 kk kuluttua ja hän hakee 1 vuoden määräaikaista virkaa äitiysloman sijaiseksi. Työantaja palkkaa hänet. 3kk jälkeen työnantaja etsii jälleen määräaikaista sijaista 9kk työjaksolle. Palkatuksi tulee raskaana oleva nainen, joka jää 3kk kuluttua äitiyslomalle.

Lienee itsestäänselvää, että työnantajat yrittävät kaikin keinoin vältellä yllä kuvattua tilannetta, joka kuulostaa järjettömältä sekä kustannuksiltaan että uusien työntekijöiden etsintätyömäärältään.

Työnantajajärjestö tyrmää syrjintäväitteet

  • Kuntatyöantajain opetus- ja sivistystoimesta vastaava neuvottelupäällikkö Vuokko Piekkala pitää tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkisen väitteitä opettajien raskaussyrjinnästä hämmästyttävinä. Mihin tutkimuksen hän perustaa väitteensä, että raskausssyrjintä on tavallista opettajien keskuudessa, kysyy Piekkala.

Minä en pidä syrjintäväitteitä ollenkaan hämmästyttävinä. Olisi itseasiassa hyvin ihmeellistä, jos työnantajat eivät yrittäisi vältellä esittämääni skenaariota kuin ruttoa. Yksityisellä puolella raskaussyrjintä pätkätöissä on luultavasti vielä paljon yleisempää.

Raskaussyrjintä pätkätöissä lienee todella yleistä, mutta en ihmettele asiantilaa, koska lainsäädäntö näyttää aivan älyttömältä työnantajan kannalta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Olin kerran tilausuudella, jossa erään henkilön palkkaamista perusteltiin juuri sillä, että hän oli raskaana. Katsottiin, että oli hyvä antaa työ hänelle, jotta hän saisi kunnollisen äitiyspäivärahan.

Jätän lukujoiden arvuuteltavaksi, tapahtuiko kyseinen tapaus yksityisellä sektorilla vai valtiolla?

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

Riippuuko äitiyspäiväraha palkasta?

Jos niin on, niin naisenhan on suorastaan pakko odottaa ensin pääsevänsä töihin, ennen kuin hän voi hankkiutua raskaaksi.

Käyttäjän vivelu kuva
Ville Lukka

Jostain se päivärahan määrä on laskettava. Muistaakseni siinä katsotaan viimeisimmän 6 kuukauden tulot ennen lomailua, tai vaihtoehtoisesti viimeisimmän veropäätöksen mukaan.

Köyhille ja työttömille sitten maksetaan vähemmän. Reilua ja tasa-arvoista? Niinkai sitten.

Käyttäjän akv kuva
Alpi Virtanen

Unohdat Janne sen, että mikäli tulot ovat nousseet merkittävästi (olikohan se 20%) viimeisen päätöksen jälkeen, niin huomioon voidaan ottaa viimeisen puolen vuoden tulot laskettaessa korvauksen määrän perusteena olevaa vuosituloa. Toisin sanoen opintojensa lopulla olevan kannattaa hilitä vauvakuumeensa siihen asti, kunnes saa työpaikan.

Käyttäjän mattiuuk kuva
Matti Uusi-Kokko

Toivottavasti riippuu palkasta. Tuollainen pakko on ihan hyvä. Tuntuu vastuuttomalta hankkiutua raskaaksi, jos ei ollenkaan ole säästöjä ja työpaikka vakiintunut.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

http://www.verkkouutiset.fi/index.php/politiikka/9...

"Työministeri talkoisiin kitkemään raskaana olevien työntekijöiden syrjintää"

Kokoomuksen kansanedustaja ja palkansaajavaltuuskunnan puheenjohtaja Sari Sarkomaa kirittää työministeri Lauri Ihalaista (sd.) käynnistämään talkoot raskaana olevien työntekijöiden syrjinnän kitkemiseksi.

Käyttäjän vivelu kuva
Ville Lukka

Nämä raskaus-syrjintä-kantelut muutenkin herättää kysymyksiä.

Työhaastattelussahan ei saa kysyä, että onko hakija raskaana tai saattaako kohta olla. Tällainen jo yksistään tuottaisi lainvastaisen tilanteen. Tästä johtuen syrjintää epäilevät naiset ovat olleet jo näkyvästi raskaana, muuten työnantaja ei ole voinut laillisesti tietää raskaudesta; raskaana olevat olisivat valittaneet tästäkin. Tällöin on entistä naurettavampaa esittää, että esim. vuoden määräaikaiseen työhön näkyvästi raskaana oleva henkilö olisi sopivin valinta. Noh, voihan hakijoissa olla tätäkin epäsopivampia, puusta pudonneita jne.

Kuitenkin työhön tulisi valita se sopivin. Tästä syystä muistaakseni esim. tasa-arvovaltuutettumme Eva oli mahdollista valita epäpätevyydestään huolimatta.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Voisimme esittää, että kaikkien hedelmällisyysiässä olevien naisten tulisi pukeutua musliminaisten käyttämään kaapuun, jolloin raskauden havaitseminen työhaastattelussa olisi erittäin hankalaa.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

Kyllä kai on selvää, että lähes jokainen yksityinen pienyritys hoitaa rekrytointinsa 1) sillä tavalla, että ei koskaan palkkaa raskaus- tai perhevapaalle jäävää naista määräaikaiseen tehtävään ja 2) tekee sen tavalla, josta ei voi jäädä kiinni syrjinnästä.

Miten tuollainen piilosyrjintä poistetaan?

Rauni Viren

Sitä ei voi täysin poistaa, mutta paljon auttaisi jos lapsensaamisen kustannukset jaettaisiin tasaisemmin kaikkien kesken, ei vain niiden työnantajien päänsäryksi, jotka ovat palkanneet äidin.

Tämä ei kuitenkaan tapahdu, koska työmarkkinajärjestöt eivät halua muutosta nykytilanteeseen.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

Yhden tutkimuksen mukaan suurin kustannus työnantajalle ei tullut suinkaan raskausajan suorista kustannuksista, vaan uuden sijaisen rekrytoinnin aiheuttamista kustannuksista ja hänen perehdyttämisestään työtehtäviin.

Miten tuollaiset kustannukset jaetaan työnantajien kesken?

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Apteekkariliitto esitti, että alan naisvaltaisuudesta johtuen äitiyslomien kustannukset kirpaisevat apteekkien kannattavuutta erityisesti. Tässä yhteydessä he korostivat nimenomaan uuden työvoiman perehdytyksen ja rekrytoinnin tuovan huomattavia kustannuksia.

Jäin vain ihmettelemään sitä, mihin laajaa perehdytystä tarvitaan, sillä farmaseuttihan myy täsmälleen sajoja lääkkeitä eri apteekeissa samoja ohjelmistoja käyttäen. Ehkä sitten jokaisella apteekilla on erilaiset systeemit varastoida lääkkeitä kaappeihin?

Käyttäjän lahtipe1 kuva
Petri Lahtinen

Teollisuudessa olen huomannut jonkinlaisen "raskaus-indikaattorin", jolla pystyy arvioimaan mahdollisia tulevia taloudellisesti vaikeita aikoja: talouden heikentyessa yksi jos toinenkin nainen yllattaen tuli raskaaksi ja jai aitysvapaalle.

Käyttäjän akv kuva
Alpi Virtanen

Syrjintä on toki ongelma. Ja monitahoinen onkin. Yksi syrjintään liittyvä ongelma nimittäin on, että lähes aina, kun raskaana oleva/ maahanmuuttaja/ muu vähemmistöön kuuluva jää palkkaamatta, syytetään työnantaja/rekrytoijaa syrjinnästä oli siitä näyttöä tai (useimmiten) ei. Rekrytoinnin tarkoitus on löytää tehtävään työnanatajan kannalta paras mahdollinen tekijä eikä mikään muu.

Käyttäjän pyryaho kuva
Pyry Aho

Pitäisiköhän näiden mielestä ottaa sellainenkin henkilö töihin, joka toteaa että lähtee pian monen kuukauden lomalle, eikä ole aikeitakaan olla sovittua aikaa töissä?

Asiassahan on yksinkertaisesti kyse siitä, että joku laittaa työn ulkopuolisen aktiviteetin työn yläpuolelle. Miksi raskautta tulisi kohdella eri tavalla kuin muita aktiviteetteja?

Käyttäjän akv kuva
Alpi Virtanen

""Tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen sanoo Savon Sanomissa, että naisopettajien syrjiminen raskauden takia on hyvin yleistä.

Raskaussyrjinnässä voi olla kysymys esimerkiksi tapauksesta, jossa raskaana oleva opettaja hakee virkaa, mutta ei sitä saa sitä raskauden takia.""

Mielenkiintoinen lainaus. Tuli vaan mieleen, että onko joku työhönottaja tosiaan niin pässi, että sanoo valitsematta jättämisen johtuneen raskaudesta? En pidä automaatti tulkinnasta, joka tuntuu juurtuneen Suomeen, että palkkaamatta jäänyt raskaana oleva on aina syrjinnän uhri. Ymmärtääkseni se olisi rikos ja rikokseta syyttämisen tueksi tietääkseni tarvitaan jotain näyttöä.

Käyttäjän nilsaslak kuva
Jukka Kaulanen

Olisi jo korkea aika jakaa äitiysloman kustannukset kaikkien työntekijöiden ja työnantajien kesken. Häviävän pieni kustannuslisä miesvaltaisille aloille, mutta suuri helpotus (10. 000 €/äiti ?) pienille naisia palkkaaville yrityksille. Naiset saisivat lisää palvelusektorin työpaikkoja ja siellähän se kasvu tulevaisuudessa tapahtuu.

Sinkkufeministit ovat kuitenkin lukkiutuneet tuohon 6+6+6 vaatimukseen, jossa tärkeintä heille on miehille tuleva 6kk pakollinen isyysloma. Useimmille miehille ja työnantajille mahdoton vaatimus.

Jos minä menen kysymään töitä pienestä rakennusfirmasta ja kerron meneväni 3 kk kuluttua tyräleikkaukseen, niin ei minuakaan palkata. Samoin raskaana olevien naisten kohdalla kysymys on rahasta, ei syrjinnästä.

Käyttäjän seppohilden kuva
Seppo Hildén

Henry, tuosta syrjinnästä tulikin kirjoitettua aikoinaan leikkimielinen blogi.

http://seppohilden.puheenvuoro.uusisuomi.fi/30338-...

Mutta kuten äitini tapasi aina sanoa, ei niin leikkiä ettei puolet totta.

Käyttäjän TommX kuva
Tomm Jakob

Syrjintä voidaan noin pääsääntöisesti neutraalisti määritellä siten, että henkilö asetetaan eriasemaan jonkin epärelevantin seikan perusteella. Harvoin esimerkiksi ihonväri on relevantti seikka, jos ei työhön haeta näyttelijää tai valokuvamallia.

Raskaussyrjintä osoittaa hyvin kuinka mukana on paljon muutakin kuin vain abstrakti yleistettävä periaate.

"Minä en pidä syrjintäväitteitä ollenkaan hämmästyttävinä. Olisi itseasiassa hyvin ihmeellistä, jos työnantajat eivät yrittäisi vältellä esittämääni skenaariota kuin ruttoa."

Työnantajan kannalta raskaus on varsin relevantti seikka, mutta syrjinnän vastustamiseen on piilotettu ihanteita ja poliittisia tavoitteita, joita ei voida purkaa kaikkiin vastaaviin tapauksiin pätevään muodolliseen periaatteeseen. Ongelmana syrjinnän määrittelemisessä pääasiassa substantiaalisin termein on, että se antaa huonosti vastauksen miksi-kysymykseen ja tuloksena helposti epäloogisia tuloksia.

On selvää, miksi ihonväri ei ole relevantti seikka opettajaa palkatessa, mutta miksi raskaus ei sitä olisi, jos työnhakijan lähiaikoina tapahtuva palvelukseen astuminen on?

Käyttäjän mattiuuk kuva
Matti Uusi-Kokko

Hyvä kirjoitus. En itsekään ymmärrä ihmisiä, jotka kritisoivat työnantajia, jotka haluavat vältellä nuorten naisten palkkaamista. Täytyy ottaa huomioon, että naisen raskaaksi tulemisesta koituu työnantajalle n. 10 000 € kulut. Tuollainen summa voi ajaa pienemmän yrityksen konkurssiin.

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

Tottakai kulut pitäisi jakaa lapsen molempien vanhempien työnantajan kesken. Mikä järki siinä on että vain lapsen äidin työnantaja joutuu kärsimään?

Käyttäjän JukkaBali kuva
Jukka Mäkinen

Helppo sosiaalidemokraattinen tasa-arvoinen ratkaisu ongelmaan olisi kieltää luvaton raskaaksi tuleminen lailla. Myös miehiltä ja muilta vähemmistöiltä. Raskaaksitulemiseen tarvitaan raskausasiavaltuutelun raskaaksitulemislupa, minkä työnantaja hakee raskaaksi haluavan puolesta.

Luvattomasta raskaudesta - Salaraskaudesta - määrättäisiin ankara rangaistus.
Rikoksen uusinnasta vielä ankarampi ja rikosväline tuomitaan valtiolle menetetyksi.

Koska TV-lupien tarkastajat uhkaavat jäädä työttömiksi, heidät voidaan pikaisesti uudellenkouluttaa raskausluvan tarkastajiksi.
Primpauttavat vaan ovikelloa, "jaahas ollaankos sitä talossa raskaana, onkohan tuota asianomaista lupaa".

Ja kateelliset naapurit tietysti heti käryttämässä, jos likalla vähänkin posket hehkuu.