Ritva Viljasen feminismi
Helsingin Uutiset kertoo, että Helsingin sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen tarkastaa Helsingin palkkatasa-arvon. HU kertoo, että "Säteilevästä hymystä ja muista missimaneereista huolimatta töihin tarttuu 1. kesäkuuta tiukka feministi."
Viljanen väittää:
- Naisille esimerkiksi annetaan herkästi pienempiä henkilökohtaisia pisteitä, joiden perusteella määräytyy henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuva palkanosa.
Mihin väite perustuu? Onko väitteessä mitään perää? Jos naisten työpanos on huonompi, niin eikö pienempien pisteiden antaminen ole oikeudenmukainen teko?
- Niin kuin kansliapäällikkönä, Viljanen haluaa myös apulaiskaupunginjohtajana omalta osaltaan olla vaikuttamassa naisten etenemismahdollisuuksiin.
Ahaa, naisten uria edistetään, koska he ovat naisia. Mitä tasa-arvoista siinä on?
- Viljanen muistuttaa, että julkinen hallinto on naisten hallintoa.
Aikooko Viljanen lisätä miesten osuutta "naisten linnakkeessa"? Eipä tietenkään.
- Samalla hän toivoo, etteivät naisjohtajat joutuisi enää tulevaisuudessa tekemään yhtä paljon uhrauksia kuin hän ja muut pioneerit. Naisjohtajat ovat joutuneet uhraamaan enemmän kuin miehet. Olen käytännössä luopunut melko pitkälti omasta yksityisestä ajastani, hän toteaa.
Mihin tutkimukseen väite "Naisjohtajat ovat joutuneet uhraamaan enemmän kuin miehet" perustuu? Miesjohtajillako on paljon yksityistä aikaa?
[uusi julkaisuyritys, kun vanha meni pieleen...]
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
"Mihin tutkimukseen väite "Naisjohtajat ovat joutuneet uhraamaan enemmän kuin miehet" perustuu? Miesjohtajillako on paljon yksityistä aikaa?"
Ei vaan naisten perheeltään viemä aika on merkittävämpi uhraus naisille kuin vastaavasti miesten miehille. Tämä voi pitää paikkansakin jos asiaa mitataan sillä, mitä sukupuolet keskimäärin valitsevat tämän ristiriidan kohdalla.
Logiikka on 'syödä kakku ja säästää kakku'. Toisaalta naisten pitää saada yhtä paljon palkkaa ja valtaa kodin ulkopuolella, toisaalta naisten pitää voida uhriutua, koska perhe-elämä kärsii uran tekemisestä.
Miesten kadotetuilla lapsilla ja työssä hukatuilla tunneilla ei ole uhriarvoa.
Kutsuisin tätä poterofeminismiksi. Syvältä opillisesta poterosta nähdään omat valinnat järjestelmän tuottamana rakenteellisena syrjintänä.
Toivotaan, että tulevaisuudessa jokainen nainen pääsee vähintään Nokian toimitusjohtajaksi pelkän sukupuolensa takia. Minä en missään nimessä halua, että elämme niin epätasa-arvoisessa maassa jossa nainenkin joutuu tekemään jopa töitä menestyksensä eteen.
Ainakin sen verran muutosta on tapahtunut, että enää ei edes feministi pysty suoraan väittämään, että naisen euro on 80 senttiä. Syitä haetaan ainakin muodollisesti jostain muusta, kuten henkilökohtaisista suorituspisteistä. Taustalla lienee kuitenkin oletus, että naiset ovat huonommassa asemassa, joten kysymyksen ajattelu näyttää olevan, että vastaus tiedetään jo ennalta.
Mielestäni väite, että julkinen hallinto on naisten hallintoa kuulostaa huolestuttavalta. Onko tarkoitus esittää, että vain naiset ovat kiinnostuneita yhteisestä ja oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta (Women are wonderful: http://en.wikipedia.org/wiki/Women_are_wonderful).
Ja tosiaan, missä ovat mieskiintiöt julkisessa hallinnossa.
Sinänsä ajatus siitä, että naiset uhraavat uransa vuoksi perhe-elämäänsä saattaa olla oikeakin, ainakin jos ajattelee lapsia. Mutta sitä varten pitäisi tietää esim. Vartiaisen oma lapsiluku ja miten hän on järjestänyt lastenhoidon etc.
Tasa-arvovaltuutettu voisi puuttua noihin Viljasen lausuntoihin ja pyytää selvitystä mitä niillä tarkoitettiin. Kuulostavat epäilyttävästi tasa-arvon vastaisilta lausunnoilta.
Tuossa jatkuvassa tasa-arvovaltuutetun (tai JSN:n tai valtionsyyttäjän tai jonkun muun, joka joskus on mukakohdellut jotain persua väärin) paikalle kutsumisessa nyt ei ole mitään tolkkua. Parempi olisi kysyä, missä on vika, että Helsingin ja monen muunkin paikkakunnan johtajanpaikkoja paalutetaan edelleen tietyille puolueille, jotka sitten valitsevat joko palkittavan henkilön tai sellaisen henkilön, joka on siirrettävä kiusallisena riesana joltain toiselta avainpaikalta sivuun.
Tuota hommaakaan ei tainnut kukaan tolkun ihminen hakea, koska kaikki tiesivät, että se menee joko demareille tai vihreille, joilla molemmilla oli oma nokkimisjärjestyksensä.
Ihan vilpillisesti: onnittelen helsinkiläisiä tästäkin mokutasarvofemakko-nimityksestä. Me muut sentään pääsimme eroon haloskasta ja hänen suosikistaan kerralla. Olkaa hyvä, help joorself.
Enpä kadehdi pitkää uraa tehneitä helsingin kaupungin miesvirkamiehiä, jotka ihan vilpittömästi ovat yrittäneet parhaansa. Täällä maakunnissa saa vielä hyvät naurut helsingin rouvan simputtaessa, mutta tunnen sympatiaa virkamiehiä kohtaan, kun työrauha on tiessään.
Minua kovasti vaivaa se, miksi tämä R.V. vaihtoi valtakunnallisen avainviran jonkin Helsingin kolmannen luokan apulaisvirkaan. Oliko siirto vapaaehtoinen vai oliko näkyvissä Ahti Karjalaisen kohtalo? (Etäpääteyhteys Tarjaan meni poikki ?) Oli miten oli, mutta Suomi kiittää ja toivottavasti siellä Hesassa kestätte vähän aikaa. Kyllä hän tuolla menolla pian kerää tarvittavat miinuspisteet. Huom! kyllä demaritkin tarvitsevat miesten ääniä vaaleissa.
Viljanen muistuttaa, että julkinen hallinto on naisten hallintoa
Miesten asemana on olla hallintoalamaisena ja maksaa julkissektorin kustannukset.
Tasa-arvo ja naisten tasa-arvo suhtautuvat toisiinsa kuten tuoli ja sahkotuoli.
Eikös tämä herttainen missi saanut sisäministeriön sekasortoon ja valittu pätevämpien ohi Haloskan mahtikäskyllä, josta syystä sitten nimitykset siirrettiin kokonaan hallitukselle. Halonen ja Viljanen siis saivat tuhoa aikaiseksi sekä sisäministeriöön, presidentin asemaan ja nyt kiertopalkinto varmaan jatkaa linjallaan stadissa. Vantaalaiset ja espoolaiset varmaan tuskin malttavat odottaa aikaa kun viljaset pääsisivät päättämään heidänkin rahoista ja hallinnosta.
Pääasia että se pantiin pihalle Sisäministeriöstä!

Kommentoi 12 kommenttia