Naiskritiikkiä
Tommi Laiho kirjoittaa naisvaltaisista mainostoimistoista:
- Ylivoimaisesti urani karmaisevimmat kokemukseni olen kohdannut muutamien isojen kotimaisten mainostajien kanssa, joissa koko markkinointiosasto on ollut täynnä naisia. Niissä kokemuksissa on ollut yhteneviä piirteitä. Palavereissa on nyökytelty ja oltu samaa mieltä, mutta konttorille paluun jälkeen kaikki ideat on pistetty käytävägalluppien armoille. Seuraavana päivänä on mailattu useampi A4 erilaisia keskenäänkin ristiriitaisia kommentteja. Mainostoimistolle ei ikinä selviä kuka kommentit on antanut tai kuka ylipäätään edes päättää asioista organisaatiossa. Kun tätä kysyy, kysymys koetaan loukkaavana, tai sitten juorutaan, että “meillä on täällä sisäisiä ristiriitoja”. Projektit eivät etene ja ideat latistetaan. Pahimmillaan toimistoa on uhkailtu vaihdolla, mikäli ei tehdä juuri kuten käsketään. Kaikki keskustelu on täysin semanttista, ideat ja tavoitteet unohdetaan, kunhan mainoskuvassa olevan kohderyhmäläisen paidan väri on sininen ja otsikossa käytetään huutomerkkiä. Keskustelu siirtyy aidanseipäisiin. Jokainen mukanaolija pöydän molemmin puolin uupuu. Sama toistuu taas seuraavassa projektissa. Ja seuraavassa. Mainostoimisto ei enää edes yritä viedä hyviä ideoita vaan antautuu, koska vaikka käytäisiin minkälaisia kehityskeskusteluja mikään ei muutu. Yhdessäkään miesvetoisessa organisaatiossa en ole ikinä kohdannut vastaavaa ihmisten ja ajattelun tuhlausta.
Sanna Onkamo kirjoittaa naisten ryhmädynamiikasta:
- Manipulointitarve ja itsetuhoisuus
on havaintojeni mukaan naisten kohdalla tavallista. Naiset rakentavat
hankalasti ymmärrettäviä ihmissuhdeverkostoja, joiden sisäisiä sääntöjä
ja lainalaisuuksia on välillä vaikea käsittää. Naisilla on esimerkiksi
tapana syrjiä toisia ilman mitään järjellistä syytä. Pelasin
pikkutyttönä jalkapalloa ja muistan kuinka joukkueella oli tapana
"savustaa" vuorotellen yksi pelaaja ulos. Ensin yksi kaveri, sitten
toinen, sen jälkeen minä ja niin edelleen. Juttelin myöhemmin yhden
joukkuetoverin kanssa asiasta ja se oli huomannut saman.
Sadismia harjoitettiin myös tallilla, jossa kaveri kävi hoitamassa Misty-nimistä hevosta. Hevosella oli useita, noin 12-vuotiaita tyttöjä hoitajina, jotka kilpailivat siitä kuka pääsee hevosen ykköshoitajaksi. Kaveri hoiti kaakkia hemmetin hyvin, mutta sai ilmaishommasta hevosenkenkää perseelle. Syynä olivat hoitovihkoon tehdyt merkinnät, joiden mukaan kaverilla oli muiden hoitajien mukaan tapana hakata hevosta raipalla. Päin naamaa oltiin tietty parasta kaveria.
Tytöt lauhtuvat kasvaessaan naisiksi, mutta tietty ryhmädynamiikka säilyy. Edelleen syntyy kummallisia kuppikuntia ja toisista juoruillaan selän takana. Naisten tapa marista epäkohdista tekemättä niille mitään on saamarin rasittavaa. Suoruus ja rohkeus ovat piirteitä, jotka tekisivät monen naisen elämästä huomattavasti helpompaa. Eikö sen sijaan, että miettii pikku päässään, että "miksi" voisi kysyä, että "miksi"? Miksi ei voi sanoa suoraan mitä ajattelee? Sen huomaa parisuhteessa putkiaivon kanssa - kaikki täytyy vääntää rautalangasta. Naisella on mielessään tuhat teoriaa siitä mitä mies ajattelee, mutta ei tietoa, koska ei osaa kysyä. Mies sen sijaan osaa kysyä naiselta, mutta saa vastauksen, jolla on tuhat merkitystä.
Uhkarohkeita kirjoittajia...
Michael Laakasuo kysyy kommenttiosastolla
- Heippa Henry, Tämä ei nyt liity tähän kirjoitukseen mitenkään, mutta sinua oli haastateltu Ilta Lehteen naisten nirsoudesta parinvalinnan suhteen. Haluaisinkin kysyä, että eikö ihmiset saa pariutua ihan kenen kanssa itse haluavat? En oikein keksi että miten tämä ongelma on sellainen että siihen voisi julkisesti puuttumalla saada ratkaisua. Siis, miksi pitäisi pariutua mahdollisesti pääongelmaisen, lihavan tai epäesteettisen ihmisen kanssa? Olisi siistiä jos jaksaisit tehdä uuden entryn haastattelustasi niin tämän keskustelun voisi viedä sinne.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Jos saamattomat miehet eivät saa aikaiseksi edes neuvoa-antavaa palvelevaa kriisipuhelinta niin kenen pitäisi auttaa, yhteiskunnan vai naistenko?
Yhteiskunnan nimenomaan, eli osa verovaroista pitäisi ohjata tuon kyseisen puhelimen perustamiseen.
Laasanen järjestänee kansalaisaloitteen ellei hoidu muuta kautta.
Ei sitä kriisipuhelinta voida perustaa, koska kaikki naisjärjestöt vastustavat sitä sovinistisena.
Kriisipuhelin on saanut ihmiset kriisiytymään.
Ei ihmiset ennen kärsineet onnettomuustraumoista, mutta kun psykologit alkoivat julistaa norsunluutorneistaan, miten ihmisten pitää tuntea kriisiä (jotta psykologeille olisi töitä), niin johan ihmiset alkoivat tunteita, joita kutsuttiin varmuuden vuoksi negatiivisiksi; ensin naiset, sitten naismaiset,....
On muistutettava, että ihminen on petoeläin, eikä petoeläimet pysty oikeesti kriisiytymään; Ihmisillä havaittava kriisiytyminen on lähinnä joukkohysteriaa, jota pidetään yllä, koska kaikille psykologeille ei muuten riittäisi töitä.
Tunteet ovat kuin viiruksia; ne leviävät ihmisestä toiseen, jopa television välityksellä. Samoin kuin naurukin, joka ei ole tunne. Jopa haukotus leviää samalla tavalla kuin tunnekin, mutta kuka vaatisi haukottelijoille kriisiapua :-(
Hyvinpä ihmiset ovat selvinneet ilman kriisiapua maailmansodista jms.
Nyt suomalaiset eivät enää pystyisi tarpeen tullen sotimaan, koska meillä ei ole niin paljoa kriisipsykologeja
"Hyvinpä ihmiset ovat selvinneet ilman kriisiapua maailmansodista jms."
Kyllähän jokainen meistä on lukenut ja kuullutkin kuinka sekaisin moni ihminen oli kun tuli sodista kotiin. Jotkut olivat vähemmän sekaisin, jotkut enemmän.
Aika monilta kärsimyksiltä ja tragediolta olisi varmasti vältytty jos näille sotatraumoista kärsiville ihmisille olisi ollut enemmän apua tarjolla.
"Veteraanien itsemurhat kasvussa Yhdysvalloissa"
"Tammikuussa Shinseki arvioi, että jopa viidennes Yhdysvaltain itsemurhista olisi veteraanien tekemiä. Se tarkoittaisi arviolta 18 itsemurhaa päivässä. Veteraanikuolemia ei kuitenkaan tilastoida."
http://yle.mobi/w/uutiset/yle24/ns-yduu-3-2134829
Mitkähän ovat mahtaneet olla Suomen tai muiden maiden itsemurhaluvut sotien jälkeen, puhumattakaan muista mielenterveysongelmista. Ei ihmiset ole mitään helvetin rautaa olleet ennenvanhaan jotka selvisivät kaikesta tuosta noin vain ja mukamas nykyaikana ei kestetä mitään, tämä on ihan hölynpölyä.
Ihmismieli nyt vain on sellainen joka voi järkkyä ja näin tapahtui ennenvanhaan ja näin tapahtuu myös nykyään. Nykyaikana meillä on kuitenkin paljon paremmat mahdollisuudet auttaa näitä kärsiviä ihmisiä. Ei ihmisten auttamisessa ole mitään väärää, eikä kaikkea tarvitse vain kestää ja jos ei kestä, niin on mukamas huono ihminen.
Sodan jälkeinen sukupolvi rakensi Suomesta hyvinvointivaltion.
Hyvinvointivaltioon syntynyt sukupovi ei ossa muuta kuin kriisiyttää itseään ja vcollottaa.
Jotkut vollottaa ja jotkut ei. Niin vollottivat ja kärsivät ihmiset myös ennenvanhaan. Ainakin suomalaisen miehen yksi perisynneistä vielä tänäkin päivänä on olla hakematta apua. Mielestäni miehiä varsinkin pitäisi kannustaa enemmän hakemaan apua eikä päinvastoin.
Heippa Henry,
Luin vastineesi toisesta blogista. Se oli varsin tyhjentävä.
Kiitos,
--Michael
He-Man Laasanen rules.
Todella. Iltapuluja pitää lukea suolan kanssa.
Laasaselta haluaisin kysyä, onko kuvitelmani 1800-luvun pappisperheiden tyttärien vähäisestä avioitumisesta tosi? Nimittäin olen saanut vaikutelman, että mamsellit eivät usein löytäneet sopivaa miestä ja jäivät siksi naimattomiksi.
Minulla on jonkin verran kokemusta eri mainostoimistojen kanssa asioinnista (erityisesti graafikkojen kanssa) ja kokemukseni ovat saman suuntaiset, kuin mistä Tommi Laiho kertoo.
Olen yhdessä graafikon kanssa sopinut tietyistä linjauksista, ja asioista on oikein laitettu paperille mustaa valkoisella. Kun olen vastaanottanut suunnitteluprosessin seuraavan vaiheen vadoksia, olen usein törmännyt siihen, että oikeastaan mikään ei ole siten, kuten kasvotusten olemme sopineet. Kyse ei ole siitä, että luovan prosessin lopputulos on tyypillisesti vaikeasti etukäteen määriteltävää, vaan edes perusspekseissä ei ole pysytty.
Tilanteet ovat olleet sen verran hämmentäviä, että minua on suorastaan hävettänyt näiden naisgraafikoiden puolesta. Ei oikein tiedä, miten ottaa puheeksi se, että mikään ei ole kohdallaan. Tekisi mieli huutaa ja mylviä, että tällaista paskaako olen joutunut taas viikon verran odottamaan. Ja sitten kun hommat menevät kokonaan uusiksi, niin minähän ne taas olen ne suolaisesti hinnoitellut luovan työprosessin tunnit joutunut maksamaan.
Kyse ei ole siitä, etteikö jälki voisi olla ihan hyvää, vaan siitä, että se, mistä on sovittu, sitä ei ole noudatettu. Perusteet siihen, miksi jotain on tietynsuuntaisesti sovittu, on tietenkin tarkan harkinnan lopputulos.
Yhdellä tapaa sanoisin, että kyse on siitä, huomioidaanko toinen ihminen/sopijaosapuoli, vai ei. Antaudutaanko vain omille mielikuville ja mennään niiden mukaan, vai raamittavatko yhdessä sovitut puitteet tekemistä.
Minulle tuli usein mieleen, aivan kuin olisin lapsen kanssa tekemisissä, jonka leikkimisestä minä maksan rahaa. Kasvotusten tavatessa nämä graafikot pystyivät jotenkin skarppaamaan sen vuorovaikutustilanteen, mutta esim. puhelimitse tapahtuneessa viestinnässä tietynlainen kyvyttömyys pitää pakka kasassa kävi aivan ilmeiseksi. Mielen hajanaisuus iski läpi.
ehkä kyse on enemmän jostain ihmeen ryhmädynamiikasta. Epäilemättä niissä on eroja miesten ja naisten välillä. Mutta yksittäistapauksena nainen pomona, tilaajana, asiakkaana, alaisena, työkaverina voi olla ihan yhtä hyvä tai huono kuin mies. Eipä miestenkään ryhmätyöt aina kovin sulavasti suju, jollei homma ole johdolla hanskassa. On kaikenlaista säätäjää miehissäkin ihan kuten yllä kuvattiin. Paljon on kuvauksia ihan miesten projekteista (it-projektit, elokuvat, puolueet :-))joissa speksejä muutellaan ja kaikki executive producerit haluaa jälkensä näkyviin. Sitä sanotaan että mitä useampi kokki sitä huonompi soppa.
Viestintäpuolen miehenä (yhtenä niistä harvoista) voin todentaa, että firmojen viestintäosastot todellakin koostuvat nykyisin pääosin naisista ja meno on sen mukaista: turhaa (mutta ah niin turvallista) nyherrystä ja kahvittelua. Takavuosien reippaasta pr-meiningistä ei ole tietoakaan.
Viestintätoimistojen puolella asia on vähän erilainen, siellä tietty on hieman enemmän miehiäkin mukana.
Naiset taitavat tosiaankin olla jonkinlainen käänteinen Midaksen kivi, jotka vallatessaan alan saman tien tekevät sen impotentiksi. Opettajat, virkamiehet, viestintä...
P.S. Tuosta markkinointimiehen kommentista muistui elävästi mieleen yksi suuri verkkouudistusprojekti, jossa olin mukana ainoana miehenä. Piti siis sivujen rakenne uusia ja ulkoasuakin pikkaisen päivittää. Kaikki arvaavat, että palaverit kestivät ihan helvetin kauan ja tärkeimpinä asioina väännettiin oikeasti taustan ja palkkien väristä (jotka nekin sitten menivät ihan munilleen). Tässä oli kyllä sekin vaikeus, että myös suunnittelutoimiston porukka oli pelkkiä naisia.
Kirjoita kommentti
Kommentoi 14 kommenttia