*

Henry Laasanen Kirjoituksia miesten tasa-arvosta ja pariutumisesta

Vasemmistofeministin logiikkaa

Anna Kontula töräyttää vasemmistofeministisen analyysin Euroopan talouskriisistä.

  • Jo parin vuoden ajan on euroaluetta pelastettu miesten suunnittelemilla operaatioilla. Miestoimittajat haastattelevat mediassa miesasiantuntijoita ja näiden tarjoamista vaihtoehdoista miesvoittoinen virkakunta valmistelee taustapapereita. Niistä sitten viilataan kompromisseja miesten järjestämissä ja miesenemmistöisissä huippukokouksissa. Esimerkiksi tällä viikolla eduskunnassa hyväksytyn EVM-sopimuksen valiokuntavalmistelussa kuultiin 34 asiantuntijaa, joista vain kaksi oli naisia. Jälki näkyy.

Kontula on oikeassa: talouden asiantuntijat ovat lähes kauttaaltaan miehiä. Naisia ei näe asiantuntijoina juuri koskaan. Yhdessä Ylen ohjelmassa oli mukana vanhemmanpuoleinen naisihminen, mutta hänellä ei tuntunut olevan mitään mielenkiintoista sanottavaa.

Poliittisina talouden päättäjinä on mukana paljon naisia (Merkel, Urpilainen, Lagarde), mutta ei heitä voi minään asiantuntijoina pitää. Kontula jatkaa:

  • Naisten tiedetään nostavan agendalle sellaisia teemoja kuin perhepolitiikka, hoivajärjestelmät ja ihmisoikeudet.

Kontula on taas oikeassa: naiset tykkäävät keskittyä rahan kuluttamiseen säntillisen taloudenpidon sijaan. STTK:n kuntakyselystäkin selvisi, että miehille kunnan talous on tärkeä asia, kun taas "Naisilla talous on vasta sijalla 11".

  • Naiset painottavat yhteisiä hyvinvointirakenteita, koska ojassa on oma lehmä.

Niinpä. Hyvinvointivaltio on tulonsiirtomekanismi miehiltä naisille ja on ymmärrettävää, että naiset vastustava hyvinvointivaltion alasajoa miehiä voimakkaammin.

  • Julkinen sektori on naisten enemmistölle vapauden, itsenäisyyden ja demokratian ehto. Silti myös miesten soisi suhtautuvan asiaan vakavasti, sillä naisten itsenäisyys on miesten vapautta. Jos naiset palaavat kotiin ja taloudelliseen riippuvuuteen miehistä, jää perheen elättäminen miesten niskoille. Samasta riippuvuussuhteesta johtuen on naisten puolisoa valitessa asetettava toimeentulo rakkauden edelle.

Kontulan mukaan valtion toimiminen aviomiehen korvikkeena on miehille hyvä asia. Kun miehen rahat siirretään naiselle valtion kautta, naisesta tulee riippumaton miehistä, eikä naisen tarvitse ottaa "tylsää kunnon miestä" elättäjäksi. Sen sijaan nainen voi harrastaa villiä yksinhuoltajan rakkauselämää YTM:n kanssa.

Tähän väliin tylsät naisettomat kunnon miehet sanovat innostuneen "jipiin", koska heillä ei ole vastuuta naisen elättämisestä.

  • Tämän kierteen päässä on alfaurosten Eurooppa, jossa miesten on kilpailtava ankarasti toisiaan vastaan saavuttaakseen sellaisia perusasioita kuin puolison...

Hyvinvointivaltiossa miehet eivät kilpaile pelkästään toisiaan vastaan, vaan myös valtiota vastaan, joka on naisille usein miestä houkuttelevampi vaihtoehto.

Kontulan logiikka aukipurettuna

  1. Miehet ovat sössineet Euroopan velkakriisiin.
  2. Jos talousasiantuntijoina ja -johtajina olisi enemmän naisia, niin kaikki olisi paremmin kuin testosteronihuuruisten alfa-urosten maailmassa.
  3. Talouskriisin varjolla puretaan hyvinvointivaltion rakenteita, mikä on väärä ja keinotekoinen ratkaisu. Naiset tekisivät ihan erilaista talouspolitiikkaa, jossa korostettaisiin perhepolitiikkaa ja hoivajärjestelmää, koska naisilla on noilla elämänalueilla oma lehmä ojassa.
  4. Julkiseen talouteen satsaaminen on hyväksi naisille, miehille, demokratialle, vapaudelle ja itsenäisyydelle.
  5. Ai rahat on loppu? No, kuten STTK:n kuntakyselystä selvisi, me naiset emme aseta ikäviä ja tylsiä talouslukuja kovin korkealle tärkeysjärjestyksessä. Me naiset tykkäämme enemmän shoppailusta kuin rahan ansaitsemisesta.
  6. Oli miten oli, mutta miehet tämän talouskriisin ovat aiheuttaneet ja jos naiset laitettaisiin talousasiantuntijoiksi valiokuntiin ja TV-studioihin, niin koko homma ratkeaisi hyvinvointipalveluihin panostamalla. Linnut laulaisivat ja lapset taputtaisivat käsiään, jos patriarkaaliselle taloudenpidolle saataisiin stoppi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Enne luokkarajat estivät sen, että työläisnaiset nappaisivat ulkonäöllään tai nuoruudellaan hyvtuloisen ylä- tai keskituloisen miehen. Tällaista onnennokkimista pidettiin prostituutioon verrattavana varallisuuden kalasteluna.

Vasemmistopolitiikan päämääränä on ollut poistaa luokkarajat niin koulutuksessa kuin aviopuolison hankkimisessa. Tämän seuruauksena työläisperheen vesa on voinnut nousta koulutuksen kautta ylimpään tuloluokkaan, mutta se on merkinnyt myös, että pinetuloinen nainen on voinut nousta avioliiton kautta korkeimpaan tuloluokkaan.

Luokkarajat toimivat esteenä, joka esti rahan naimisen. Luokkarajojen poistuminen on johtanut siihen, että taloudellisista tekijäistä on tullut määräävä tekijä naisten valitessa puolisoaan. Haittapuolena on kuitenkin se, että kun pienituloiset naiset naivat hyvätuloisia miehiä, niin pienituloiset miehet ja vastaavasti hyvätuloiset naiset jäävät ilman puooisoja. Sinkkuja on maassamme jo yli miljoonaa.

Virva Wahto

"Haittapuolena on kuitenkin se, että kun pienituloiset naiset naivat hyvätuloisia miehiä, niin pienituloiset miehet ja vastaavasti hyvätuloiset naiset jäävät ilman puooisoja. Sinkkuja on maassamme jo yli miljoonaa."

Tämän takia ehdotankin, että valtio ottaa takaisin käyttöön vanhanpiian veron. http://fi.wikipedia.org/wiki/Vanhanpojan_ja_vanhan...
Siitä voitaisiin tehdä vielä progressiivinen tulojen ja yksinasuttujen vuosien perusteella, jolloin luulisi sinkkupiirien sosiaalisen painostuksen merkityksen vähenevän miehen valinnassa.

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Henryn kirjoitus on paitsi hauska myös erittäin terävä. Politiikka ja yhteiskuntakeskustelu jopa yhteiskuntatutkimus (Kontulan sosiologia ym) on täynnä itsestäänselvinä pidettyjä olettamuksia, väittämiä ja maailmankuvia. Jos väittämät kääntää mielessään päinvastaisiksi, niin usein huomaa että sehän onkin suurempi totuus. Tällaisia höpö höpö väittämiä on - pari esimerkkiä mainitakseni - "hyvinvointivaltion pelastaminen", "moderni" tai "feminismi".

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Kuitenkaan miesten ja naisten äänestyskäyttäytyminen ei noudata Laasasen mallia. Naiset eivät äänestä miehiä enemmän Vasemmistoliittoa ja demareita. Sen sijaan naiset äänestävät miehiä enemmän Vihreitä ja Kristillisdemokraatteja. Miehet taas äänsestävät perussuomalaisia.

Tämä selittynee osin sillä, että sekä Vasemmistoliitto että demarit ajavat selkeästi teollisuuden ja mm. kuljetusalan elinehtojen parantamista, kun taas julkisella sektorilla työskentelevät naiset äänestävät vihreitä, jotka painottavat ei-teollisten työpaikkojen arvoa.

Käyttäjän anderssonhjalmar kuva
Hjalmar Andersson

Sanoisin, että Vasemmisto (entinen Vasemmistoliitto) on unohtanut jo vuosia sitten duunarit ja lähtenyt mielistelemään samoja ääniä kuin Vihreät. Demareilla on vielä karvaperseduunariosastoa hiukan jäljellä. Ruukinmatruuna on vuodattunut joskus oman näkemyksensä:
http://takkirauta.blogspot.fi/2011/03/vasemmiston-...

Käyttäjän marihuusko kuva
Mari Huusko

Yritän tässä hahmottaa niitä tulonsiirtoja, joita hyvinvointivaltiolta - korjaan miehiltä - olen saanut vain siksi, että olen nainen... No, lapsilisän yksinhuoltajakorotus oli muistaakseni 20 e/kk. Kertyihän tuosta tietysti vuosien aikana reilut 3000 euroa.

Noinkohan sitä olisi pitänyt mies ottaa samaan talouteen, jos moista tulonsiirtoa ei olisi hyvinvointivaltio tarjonnut?

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

Jos olisit työttömänä, etkä saisi hyvinvointivaltion takaamia sosiaaliavustuksia, niin eiköhän miehen hankinta alkaisi hiipiä mieleen.

Ja tietenkin elatusvastuun ottavan miehen hankkimiseksi pitäisi - HUI - miellyttää miestä seksuaalisesti ja kodinhoidollisesti. Pelkkä feministinen paasaus naisten oikeuksista ei välttämättä riittäisi.

Hyvinvointivaltion purku olisi katastrofi feministille.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Entä, jos työssäkäyvät miehet ovat varattu?

krista virta

Eikö feministit käy töissä? Entä noi miesten sosiaaliavustukset? Käsittääkseni suurin osa toimeentulotuen saajista on keski-ikäisiä syrjäytyneitä miehiä, eikä feministejä, joilla nyt yleensä on niin töitä, kuin koulutustakin. Pitkällä tähtäimellä tuohan ei kannattaisi, koska valtion piikkiin femakko on opiskellut toisin kuin peruskoulun hädin tuskin läpäissyt peräkylän Pertti ja valtio voisi odottaa femakon tekevän jtkn työtä ennemmin kuin ryhtyä peräkylän Pertin rattotytöksi tai no kenen tahansa vastaavaksi. Hyvinvointivaltion purku olisi ennemmin katastrofi miehille, näille syrjäytyneille ainakin.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

"Eikö feministit käy töissä?"

Feministit käyvät yleensä töissä hyvinvointivaltion ylläpitämissä työpaikoissa, kuten lastentarhassa, joita ei edes olisi olemassa ilman hyvinvointivaltiota.

krista virta

Ai jaa. Mä kun aina luulin että feminatsit eivät valitse ns.pehmeitä ja naisellisia aloja toteuttaakseen itseään. Mutta tottakai jos sinä tiedät paremmin. Ilmeisesti lääkärit ja sairaanhoitajat ovat sitten myös tarpeettomia feministisessä linnakkeessa ( = hyvinvointivaltio) pesiviä epänaisellisia ja tarpeettomia turhakkeita, joiden työt hoituvat viimeistään sillä peräkylän Pertin traktorilla sitten, pääasia että munalla töihin, kuten mainoksessa muinoin... Ja mitä muita täysin turhia naisvaltaisia aloja sitten voitaisiin ajaa alas hyvinvointivaltion mukana? Ja missä itse olisit hyödyksi yhteiskuntatieteilijänä vai menisitkö myös ns. yli laidan tarpeettomana? Kumma kun täällä hekumoidaan hyvinvointivaltion alasajolla ja kuvitellaan että se olisi isku vain naisille ja jotenkin oikein näille vielä. Tittelisi huomioiden onko sulla jotain realistisempaa tulevaisuusfantasiaa jaettavana kuin tämä joka väkisin puskee märkänä unena läpi?

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Varattujen miesten iskemisen estää naisten välinen sopimus, jota kutsutaan "naisten väliseksi solidaarisuudeksi". Se on sosiaalinen vahva normi, joka kieltää toisten naisten miehiin kajoamisen ja täten mm. tilapäisten seksisuhteiden sallimisen, sillä tilapäiset seksisuhteet olisivat tie toisten naisten miesten varastamiseen.

Henri Kangas

Krista Virta: "Mä kun aina luulin että feminatsit eivät valitse ns.pehmeitä ja naisellisia aloja toteuttaakseen itseään."

Feministit ovat yleensä töissä jossain aivan turhanpäiväisessä virastossa (s.o. naisten päivähoitokodissa) pyörittämässä aivan turhanpäiväisiä papereita. Ja tietenkin verovaroin.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Pekka Lampelto: "Entä, jos työssäkäyvät miehet ovat varattu?"

Se olisi hyvin harvinaista, koska miehiä syntyy enemmän kuin naisia, ja aina noin 40-50 vuotiaiksi asti heitä on lukumäärällisesti naisia enemmän. Suomessakin on keskikokoisen kaupungillisen verran alle 40-vuotiaita miehiä, joille ei edes teoriassa voi löytyä (Suomesta) kumppania yksinkertaisesti siitä syystä, että naisia ei riitä.

krista virta

Vai niin. Niitä ei siis löydy muualta. Mitä nämä muut sitten? Ei-femakot ovat siis töissä muualla ja hyödyllisissä paikoissako? Mielipiteen takia sitten karsitaan vain rankalla kädellä kun miesasiamiehet haluavat. Ns. Laasasen listan mustan listan mukaan opettajat, lääkärit, naisministerit ja päättäjät,naisekonomit,sairaanhoitajat, tulkit ja muut humanistiset hömppätieteilijät joutavat mielummin yhdistettyyn siivous/huorauspalveluun kuin alalleen. Ihan vaan, että pikkasen sitä hömppää eli historiaa kannattaisi lukea ja perehtyä asiaan. Pääsevätkö naisinsinöörit kuin koira veräjästä, vai pitäiskö nekin varmuuden vuoksi laittaa hoitamaan jonkun ressukka miehen tarpeita, koska tuottavaa ja hyödyllistä työtä pystyy tekemään vain mies?

Käyttäjän marihuusko kuva
Mari Huusko

Entä mitä työttömälle miehelle alkaisi hiipiä mieleen? Vai tarkoitatko, että naisen paikka on kotona, jotta työpaikat vapautuvat miehille? Mutta riittäisikö niitä miehillekään, jos julkinen sektori purettaisiin? Ja toisaalta, etkö ole perinteisesti paheksunut sitä, että naiset maksattavat elämisensä miehillä? Alan olla nyt ihan pää pyörällä.

Kerro nyt edes mistä niitä miehiä hankitaan, ties vaikka jossain vaiheessa innostuisin. Kyllä seksi minullekin kelpaisi ja usko tai älä, olen varsin hyvä kokki ja opetellut vähitellen leipomaankin.

Itse asiassa voisin antaa sinulle linkin kotoilublogiini, josta löytyy käsitöitäni, sisustusta, ruokakokeiluja, leivontaa ym., mutta sitten sanoisit että "naiset bloggaavat vain turhanpäiväisistä asioista".

Suo siellä, laasanen täällä.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Mari Huusko: - "mutta sitten sanoisin että "naiset bloggaavat vain turhanpäiväisistä asioista"."

Heh, tyypillistä keskustelulle Laasasen blogissa on, että keskustelun yksi osapuoli on kovin innokas päättelemään jo etukäteen, miten toinen osapuoli tulee reagoimaan. Parhaissa tapauksissa päättelijä kirjoittaa vielä pitkät pätkät tekstiä kumotakseen oman päätelmänsä.

Käyttäjän marihuusko kuva
Mari Huusko

Jani Korhoselle: Siis Henryhän on jo kirjoittanut jossain aikaisemmin siitä, kuinka naiset kirjoittelevat vain vähäpätöisistä aiheista.

Samaan aikaan hän siis kuitenkin haluaisi heidät hellan ja makuuhuoneen väliin.

Käyttäjän aslakpetsamo kuva
Jukka Kaulanen

"Käsittääkseni suurin osa toimeentulotuen saajista on keski-ikäisiä syrjäytyneitä miehiä, eikä feministejä, joilla nyt yleensä on niin töitä, kuin koulutustakin"

Tuosta olisi mukava nähdä virallinen tilasto. Suurin osa asunnottomista ja asuntoloissa makoilevista on juuri keski- ikäisiä suomalaisia miehiä, joten asia lienee juuri päinvastoin. Asuntojonoissa naiset ohittavat aina miehet ja oletan sosiaalitukien jakamisessa olevan sama periaate kuin tervydenhoidossakin: 70% menee naisille.

Terveydenhoidosta sanotaan "miehet eivät ole kiinnostuneita omasta terveydestään", joten onko sosiaalitukien osalla "miehiä ei kiinnosta syöminen ja oma asunto".

krista virta

Yritin ihan etsiä netistä sukupuolijakaumaa, mutta eipä heti löytynyt. Mutta kun mietit ns. kankkulan kaivoon heitettyjä rahoja, eli juopot, narkomaanit yms. ja mitä pohjemmalle mennään ( -> vangit, Laasasen mukaan jokaista tuomittua miestä kohdin pitäisi tuomita yksi nainenkin oli syytön tai ei, taas näitä trollailuja...) ja vielä se perus aikuistumaton mt-häiriöinen atm yksiössään, niin kaikki ovat miehiä. Lisäksi miesten työttömyys oli blogistin mukaan suurempaa kuin naisten. Ainoa kelan etuus joka nyt naisille kaiketi tipahtaa, on yleensä lapsilisät ja se + 20e/kk yksinhuoltajuudesta sukupuolen perusteella.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Mari Huusko: "Siis Henryhän on jo kirjoittanut jossain aikaisemmin siitä, kuinka naiset kirjoittelevat vain vähäpätöisistä aiheista."

Missä yhteydessä? Veikkaan, että kyseessä on ollut yleistys tyyliin "miehet ovat keskimäärin pidempiä kuin naiset", eikä siitä voi vetää johtopäätöksiä miten Laasanen johonkin yksittäiseen blogiin tai blogaajaan kommentoi. Naiset ehkä keskimäärin kirjoittelevat vähäpätöisistä aiheista, mutta ei se tarkoita sitä, että jokainen naisen kirjoitus olisi vähäpätöisestä aiheesta eikä varsinkaan, että aihe olisi vähäpätöinen sen takia, että kirjoittajana on nainen. (Tosin näinhän Laasasen tekstit usein virheellisesti tulkitaan.)

Et siis voi ainakaan etukäteen väittää, että Laasanen (tai kukaan muukaan) pitäisi juuri sinun blogiartikkeleitasi tai niiden aiheita vähäpätöisinä. Vähäpätöisyys riippuu artikkeliesi sisällöstä. Käsityöt, ruoka ja sisustus ovat hyvin tärkeitä aiheita, jos kirjoittelet esimerkiksi siitä, miten virkataan villakäsineet, kokataan terveellistä arkiruokaa tai saadaan huoneesta kaikki neliöt tehokkaasti käyttöön. Vastaavasti samat aiheet ovat vähäpätöisiä, jos kirjoitteletkin esimerkiksi kukka-asetelmien maalaamisesta, crème brûléen oikeaoppisesta asettelusta lautaselle tai feng shuin vaikutuksesta ikkunan karmien värisävyyn.

Käyttäjän aslakpetsamo kuva
Jukka Kaulanen

Krista Virta
Jos ihminen jää ilman sosiaalitukia ja asuntoa, niin kyllä hän melko pian on juoppo, narkomaani ja vankikin. Suomessa puolet sosiaalitukeen oikeutetuista jää ilman tuota viimeistä apua.
Joka päivä jossain päin Suomea ryöstetään siwoja ja R- kioskeja. Tekijöinä lähes aina suomalaiset nuoret. Saalis voi aina olla korkeintaan satasia, ja melko varmasti sossu on evännyt näiltä sen tuen.
Nuoret naiset ovatkin jo masennuksen takia sairaseläkkeellä, joten he eivät tarvitse sosiaalitukia.

Käyttäjän sinenmaa kuva
kati sinenmaa

Millä perusteella moisia korotuksia annetaan?

Käyttäjän sinenmaa kuva
kati sinenmaa

Väärä vastaaja. Halusin tietää, että millä perusteella yksinhuoltajuudestaki pitäisi maksaa tapittomille enemmän?

Käyttäjän marihuusko kuva
Mari Huusko

Yksinhuoltajan lapsilisä on korotettu. Täysin huoltajan sukupuolesta riippumatta.
http://kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/020708161...

Käyttäjän lahtipe1 kuva
Petri Lahtinen

Tietaakseni.koulujakaymattomat pissikset paatyvat usein mm. lahihoitajiksi. Tyo rahoitetaan verovaroilla.

Käyttäjän JukkaBali kuva
Jukka Mäkinen

Yksi iso tulonsiirto ei tunnu millään hahmottuvan. Ihan oikeasti yhteiskunta EI tarvitse työvoimakouluttajia. Suojatyöpaikka on aina suojatyöpaikka, mutta sillä luodaan illuusio hyödyllisyydestä.

Käyttäjän marihuusko kuva
Mari Huusko

Voin vaihtaa tittelikseni koulutuspäällikkö, joka käyntikortissani virallisesti lukee. Pidän kuitenkin enemmän sanasta 'työvoimakouluttaja', koska se kuvaa parhaiten sitä, mitä tällä hetkellä teen. Yksityisellä sektorilla. Julkisella sektorilla en ole työskennellyt vuosikymmeneen.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

No mutta ei hätää.
Aamun Hesarissa kerrottiin, että miesten e-pillereitä ollaan taas kehittämässä. Niiden idea on vaikeuttaa ravinnon kulkeutumista jotain ohuita suoneita pitkin -> siittiöt kuolevat. Eli ehkäpä meillä on tulevaisuudessa zombiemiehiä, joilla ei kulje ravintoaineet aivoihin eikä kiveksiin. Sitten annakontulat voivat tehdä vallankumouksen. Ja minä muutan kuuhun.

Käyttäjän anderssonhjalmar kuva
Hjalmar Andersson

Kun eilen luin Kontulan Uuden Suomen version jutusta ( http://annakontula.puheenvuoro.uusisuomi.fi/109822... ), niin ajattelin, että nyt taitaa olla neidin pillerit mennyt pahasti sekaisin. Oli sen verran kryptinen ilmoitus deusvuorelta.

Ei sen puoleen, ei tämä pitempi versio vakuuttanut yhtään enempää. Heräsi vain kysymyksyä, kuten voiko sosiologiksi päästä ilman mitään tajua kansantaloudesta.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

Kansantaloustiede on eri laji kuin sosiologia.

Käyttäjän anderssonhjalmar kuva
Hjalmar Andersson

Tiedän, mutta ajattelin, että kai jotain alkeita kansantaloustieteestäkin tarttis tietää.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

No, kunhan osaa vähän toistella Marxin jorinoita lisäarvon riistosta ja kapitalismista, se riittää.

Ei sosiologiassa lueta yleensä mitään nykypäivään liittyvää, vaan sata vuotta vanhoja klassikoita.

Sosiologiassa pitää olla sosiologinen (epätavallinen) näkökulma yhteiskunnan ilmiöihin - taloustiede on liian suoraviivaista räknäämistä.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Ennen kyllä Vasemmistoliiton politiikka perustui kansantaloustieteeseen, eli erään Karl Marxin oppeihin, jonka pääteos oli "Pääoma, poliittisen taloustieteen kritiikki".

Eli Vasemmistoliiton edeltäjien politiikan perusta oli materialistinen ja yhteiskunnalisten ilmiöiden nähtiin nousevan tuotannosta ja taloudellisesta perustasta. Marxilainen sosiologia oli siis taloustieteeseen perustuvaa sosiologiaa.

Käyttäjän ukkomakkonen kuva
Ukko Makkonen

"Yhdessä Ylen ohjelmassa oli mukana vanhemmanpuoleinen naisihminen"

tässäpä tämä Laasasen tasa-arvologiikka pähkinänkuoressa, markkina-arvoteorian ulottumattomissa oleva tylsä vanha nainen ilman nimeä:D

Käyttäjän severisironen kuva
Severi Sironen

Missä vain kaupassa näet perheen, on kulutusmarsalkan ja diktaattorin paikalla jokin itsensä ylentänyt nykyajan hyeenamamma.

Se jakelee ohjeita miehen selän takaa ja hiirimies on kuuliainen:

-Kiilaa nyt ...tana tuo perhe niillä kärryilläsi-menee tarjoukset sivuun jos tuo kerkeää edelle.

-Haepa kuule sieltä kaupan toisesta päästä persikkamehua!
-otapa kuule...menepäs kuule..olepas hiljaa...jos et nyt niin..
- Ei. Et osta itsellesi ahvenlippaa - aimuttku on ihanat kengät....
-meiän kersat...meiän pojalle pullaa..tytölle tiara..oikun on ihanata

jne.

-----------------

Jos sellaisten ämmien annetaan juosta vapaana villitsemässä napoleonkompleksisia ukkoja, kuin oli erään ressan ydinohjuksista elääntyvä lauleskelijakumppani, niin en lähtisi kovin paljon alfauroita haukkumaan ensisijassa.

Bridge-hienostohanhien joukoissa keksitään aina kaikista pimeimmät uudet trendit ja keinot olla hulluja. Näkeehän sen jo päänahan tiukkuudesta, että kaikki ei ole himassa jos hiukset soi tuulessa ultraäänitaajuuksilla. Tai siis kuulee - jos on lepakko.

Toisekseen: Ne mitä alfoiksi nyt kutsutaan ovat POLIITTISEN haistaposkapelin tekoalfoja - puvut päällä kynyttäviä hiiriä ja ämmien ohjailtavissa olevia munallisia robotteja.

-----------------

Naiset pyytävät kultaa ja tekoalfat kantavat sitä paniikissa - koska ovat hiiriä.

Käyttäjän ukkomakkonen kuva
Ukko Makkonen

Anteeksi Severi mutta mielestäni sunulla on jotain vakavia ongelmia suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen. Olen nyt lukenut näitä kommenttejasi jonkin aikaa, huh, huh. Mahtaa äitees olla ihmeissään että " Did I create a monster":)
Näkikö muuten moni eilisen a-studion? Siinähän oli varmaan kaikki mitä ei voi maskulinisti nyky-yhteiskunnassa hyväksyä. Laasasen kammoama vanhemmanpuoleinen nainen skoolaili shampanjaa pakolaisstatuksella Suomeen tulleen toyboynsa kanssa. Entäpäs Vappu Taipale aamutv:ssä? En viitsi edes näillä palstoilla aloittaa..

Käyttäjän severisironen kuva
Severi Sironen

Saat anteeksi. Mitä ihmettä sinä anteeksi pyytelet muuten?

Toisekseen: onhan se hirviömäistä että minä pidän hirviöinä esim. 'supermarjon' kaltaisia materialistisia sekopäitä - sinä varmaan et.

"Laasasen kammoama vanhemmanpuoleinen nainen skoolaili shampanjaa pakolaisstatuksella Suomeen tulleen toyboynsa kanssa"

Sehän onkin ihan tervettä pitää 'leikkikalupoikia' - jos vastaavaan 'syyllistyy' mies, helvetin patoportit aukaistaan feministien taholta.

krista virta

Severi, eikö juuri täällä kovasti odoteta ihan kotimaisten naisten vajoamista sille samalla tasolle, jossa pahimmissa fantasioissa kuvittelet femakon toyboyn olevan? Siivoaja ja seksiorja kaiketi siis. Todellisuus voi olla hyvinkin eri afrikkalaiselle toyboylle ja thaitytölle, varsinkin kun huomiodaan ns. tuliaisen oma kulttuuri. Ja ihan Laasanenkin on sitä painottanut, että naiset eivät kiihotu tossunalla olevista kotimiehistä, miehillä melko lailla toisin tämä asia.

Käyttäjän severisironen kuva
Severi Sironen

Krista Virta

Minä nyt vaan satun olemaan mitä olen. Sori.

En ole tossunalle kykenevä, enkä siedä sellaista hiirimäisyyttä naisiltakaan.

Pitkä suhde loppui juuri siihen että toinen halusi edetä siihen 'mihin kaikki muutkin' -tossun alle , valtion orjaksi.

Olen aina siivonnut itse sotkuni - ja tehnyt ruokani - eli ei, en odottaisi kotipiikaa. Vaan lähinnä erilaisista - kaikenlaisista - asioista kiinnostunutta antimaterialistista älynkäyttäjää.

"pahimmissa fantasioissani oletan toyboyn olevan"???

Tuota...eh...TOYBOY on JO terminä yhtäkuin leikkikalu. Ei tarvitse kuvitella mitään - totuus ilmaistaan jo termissä.

krista virta

Thaitytöllä on myös huono kaiku... Ja rattopojalla ja rattotytöllä hyvinkin eri. Ketään ei saa toki alistaa summittaisesti sukupuolen perusteella.

Käyttäjän OSAKARIK kuva
Olli Kankaanpää

Tehkää kuten minä: ottakaa käänteinen feministi, nainen maksaa, ei ole lapsia ja kaikki ovat tyytyväisiä. Tosin niitä ei ole tässä maassa juurikaan markkinoilla. Voi pojat minkä menetitte..

Käyttäjän ukkomakkonen kuva
Ukko Makkonen

Olli, tuo kuvaamasi järjestely on paljon yleisempi kuin kuvitellaan, et ole suinkaan ainoa. Jostain syystä sitä harvemmat mainostavat, tai se eilinen HS:n printtiversion narsistimies Markku (?)kylläkin kertoi suoraan että nainen kustansi kaiken.

krista virta

Toi on hyvä ratkaisu. Koetko että sulle maksetaan myös seksistä ja kotitöistä? Jos alkaa käännellä näitä teorioita jälleen a la Laasanen, siihen tullaan. Ehkä sun pitäis nyt uhriutua tms.jotenkin ja olla tyytymätön.

Käyttäjän OSAKARIK kuva
Olli Kankaanpää

Olen mielestäni täysijärkinen, siis en pidä itseäni uhrina. Käytännössä myös minun taskuistani löytyy joskus itse ansaittuja euroja:)

Petri Luosto

Itselleni tulee mieleen, että miksi politiikka ja kansantaloustiede eivät ole kovinkaan yhteensopivia nousukaudella. Kansantaloustiede edellyttää, että nousukaudella kootaan rahavarantoja ja pyritään hillitsemään talouskasvua, koska näin pyritään estämään talouden ylikuumeneminen. Politiikassa nousukausi tarkoittaa sitä, että kun julkisen sektorin tulot kasvavat, niin niitä voidaan helpommin jakaa äänestäjille eli tätä kautta julkisia menoja kasvattamalla nousukaudella pyritään saamaan uusia äänestäjiä ja samalla toimitaan kansantaloustieteen oppeja, etenkin keynesiläisyyttä, vastaan.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Toisaalta tulonsiirrot kehitettiin 1960 luvulla sen vuoksi, että talous ei kasvanut, koska suurella osalla kansaa ei ollut varaa ostaa tuotteita. Tulonsiirtojen todellinen syy oli se, että haluttiin lisätä kulutusta, jotta joku ostaisi myös teollisuuden tuotteita. Sosaalituilla on siis talouspoliittinen syyhistoria, joka on tärkeämpi, kuin idologis-poliittinen.

Tämä sama ilmiö on muuten esillä nykyisessä eurokriisissä. Jos eteläeuroppalaiset velkvaltiot eivät osta saksalaisia tuotteita, niin myös Saksan teollisuus kärsii. Siksi on järkevää pumpata rahaa Saksasta ja Suomesta oliivipuiden alle, jotta kulutus jatkuu ja teollisuuden pyörät pyörivät edelleen.

Käyttäjän ukkomakkonen kuva
Ukko Makkonen

Severi, uskon kyllä että ilmeisen armottomasta elämänkäsityksestäsi on anteeksianto ja myös anteeksipyytäminen siivottu tarpeettomina veks, SORRY siis taas että on vielä meitä heikkoja hellämielisiä:(

"Supermarjon" kaltaisia überilmiöitä toki maailmaan mahtuu, eiköhän metsä pääsääntöisesti vastaa niinkuin sinne huutaa..
Muuten, eilisessä a-studiossa suomalainen nainen totesi todella työläästä avioliittoprosessistaan että jos hän olisi ollut mies, kaikki olisi ollut paljon helpompaa. Hänen mukaansa ikäero niin päin että hän oli miestään 23 vee vanhempi aiheutti lumeliittoepäilyt.

Käyttäjän severisironen kuva
Severi Sironen

Eli supermarjoilmiö on miesten syytä? Jaahas.

"armoton elämänkäsitys"??? Niin se metsä vastaa kun sinne uskovaiset, materialistit ja kukkoilijat huutavat. Tämä metsä vain toimii vahvistimena.

Ja sitä oikeuttahan ei liene ole vaan tulee olla kuten 'kaikki muutkin'.

Käyttäjän EeroTillanen kuva
Eero Tillanen

Vasemmistolaiset, erityisesti SDP, ovat ryssineet Suomen talouden pitkän valtakautensa aikana. Metro, Finnwalco, vahva Markka, pankkikriisi, Sundqvistien korvausten anteeksi antaminen, valtionyhtiöiden yksityistäminen, niiden katottomat optio-ohjelmat, valtionvelan nollaamatta jättäminen, valtio-omistajan vallan käyttämättä jättäminen Sonerassa ja Soneran dumppaaminen halvalla hurreille. Kaikkea kivaa kaikille-politiikkaa unohtamatta, millä punikit pysyivät vallassa vuosikymmenien ajan.

Siinä pientä meriittilistaa vasemmiston voittoisasta politiikasta. Tosin Kokoomus on Kataisen johdolla ja SDP:n sekä muiden hallituskiimaansa täyttävien puolueiden kanssa nyt viemässä tuhotyön päätökseen, kun hallitus sai hyväksytyttyä EVM-sopimuksen Eduskunnassa. Tällaiseen maanpetturuuteen ei ole aiemmin syyllistynyt kuin Otto Wille Kuusisen hallitus Stalinin aikana. Kuusisella ei ollut koskaan asiaa takaisin Suomen kamaralle, toivotaan että Katainen, Urpilainen ja Stubb joutuvat myös maanpakoon kun kansan hyvinvointi alkaa tämän maanpetoksen johdosta romahtaa. Siihen ei mene montaa vuotta.

http://a2.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-snc7/s32...

Käyttäjän Jlom kuva
Johan Lom

Kohta No:5 oli paras:

"Ai rahat on loppu? No, kuten STTK:n kuntakyselystä selvisi, me naiset emme aseta ikäviä ja tylsiä talouslukuja kovin korkealle tärkeysjärjestyksessä. Me naiset tykkäämme enemmän shoppailusta kuin rahan ansaitsemisesta."

Tuli mieleeni se naisen logiikkasketsi, jossa nainen vinkuu miehelle, että "sinä et kuulu tähän aikakauteen mielipiteinesi. Sinä kuulut sata vuotta aiempaan aikakauteen".
Kun mies kysyy: "Olenko minä ainoa?", niin nainen vastaa: "Et suinkaan, suurin osa miehistä on samanlaisia!"
No, mies siihen sitten, että "no silloinhan minä edustan jotain, mikä on tyypillistä nimenomaan tälle ajalle."
Nainen: "Etkä edusta!"
Mies: "Mutta juurihan minä sen aukottomasti loogisesti todistin!" Nainen: "Me naiset emme piittaa moisista aukottomista loogisista todistuksista!"

Käyttäjän OSAKARIK kuva
Olli Kankaanpää

Speden sketsit naisen logiikasta ovat unohtumattomia. Esimerkiksi naisen kommentti Suomen sähköntarpeesta: "me emme tarvitse ydinvoimaa, sillä sähköä saa pistorasiasta."

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Speden sketseistä osan kirjoitti hänen siskonsa. Naisten osuus jää usein pimentoon ja taustalle.

Rauni Viren

Naisissa on eroja, kuten miehissäkin. Olenkin ihmetellyt mistä tuo lausahdus "sähköä tulee pistorasiasta on peräisin. Naisissa on silti enemmän niitä, joita ei koskaan ole yhtään kiinnostanut mikään sähköön liityvä.

Mites itse hahmotat torium-reaktoreiden kehitysnäkymät?

Käyttäjän OSAKARIK kuva
Olli Kankaanpää

Ok, mutta kuka tuntee naisen paremmin kuin toinen nainen? Tottakai tekijälle kuuluu kunnia ja tekijän oikeuksien perusteella maksetut korvaukset.

Käyttäjän OSAKARIK kuva
Olli Kankaanpää

Olen suorittanut TKK:lla sähkötekniikan peruskurssit, fysiikan, taloustieteet jne. En ole ydinfysiikan asiantuntija, joten jätän sen ammattilaisille. Jonkinlainen kyky arvioida ja suhteuttaa asioita on kuitenkin kohdallani syntynyt.

Käyttäjän ukkomakkonen kuva
Ukko Makkonen

"Jonkinlainen kyky arvioida ja suhteuttaa asioita on kuitenkin kohdallani syntynyt."

Joo, näköjään, etenkin monetaarisessa mielessä. Mahdat olla ihanan kuuma ja huomioonottava rakastaja ja muutenkin hellä kanssaeläjä.. Oikea Ritari Äss..eiku Siniparta:D

Käyttäjän OSAKARIK kuva
Olli Kankaanpää
Käyttäjän aslakpetsamo kuva
Jukka Kaulanen

Suomessa on viimeiset 10- 20 vuotta annettu miesvaltaisten alojen (telakka-, rakennus- ja kuljetussektori) ajautua ulkomaisen pimeän työvoiman käsiin, mutta naiset ovat nähneet siinä vain ihastuttavan monikulttuurisuuden saapumisen Suomeen. "Puolalainen putkimies-ilmiö" on ollut heidän mielestään vain jännittävää ja naiskomennossa oleva vihreät on omassa politiikassaan suorastaan suosinut kehitystä.

Jokainen täysijärkinen on tajunnut mihin se johtaa: harmaa talous rapauttaa veropohjan ja se johtaa ennemmin kuin myöhemmin julkisen sektorin alasajoon.

Nyt se on sitten edessä ja naisilla on hätä kädessä. Ongelma on kuitenkin paisunut jo niin suureksi, etteivät nämä veronumerot ja muut pikkusäädöt vaikuta asiaan enää mitään.

Me työttömät suomalaiset rakennustyöläiset sopeudumme nopeasti harmaaseen talouteen ja otamme meille kuuluvan osan suomalaisesta hyvinvoinnista, mutta naisten julkiselle sektorille käy huonommin. Kerran purettua järjestelmää ei saada korjattua sataan vuoteen.

Eihän tämä mikään hyvä asia ole kenellekään, mutta nais- ja kokoomusvetoisella politiikalla nyt vain on tultu tähän.

Käyttäjän pinor kuva
Maria Viljamaa

Aahahaa ai se onkin naisten vika että miesvaltaiset alat palkkaavat pimeää työvoimaa! Pakko taputtaa nyt mun karvaisia käsiäni.

Käyttäjän aslakpetsamo kuva
Jukka Kaulanen

Anna Kontula syyttää nyt pelkästään miehiä Euroopan talouden ryssimisestä. Se onkin suurimmaksi osaksi totta, koska näitä kataisia ja bobrikoveja on vallassa lähes joka maassa.

Kontula kuitenkin suomalaisten viherfeministien tapaan vastustaa kaikenlaista ulkomaalaisen työvoiman kontrollia ja rajaton Eurooppa on hänen ihanteensa. Lukekaa hänen blogeistaan: olisin lainannut, mutta kun asiat oli piilotettu loputtomaan jorinaan.

Pimeän halpatyövoiman tuontia ovat ajaneet rkp ja kokoomus, mutta hyväuskoiset naiset on ollut helppo höynäyttää mukaan.

Käyttäjän timpuri kuva
Timo Uppala

Siilinjärven oman pojan puolueesta olisi löytynyt talousasioissa vähän fiksumpaakin porukkaa ja kaiken lisäksi vielä nainen. Elina Lepomäkeä tarkoitan. Saattaa olla jopa asioista enemmän perillä kuin Anna Kontula!

Kontulahan itse mussutti jotain käsittämätöntä löpinää, kun uusilta kansanedustajilta kysyttiin valtiomme budjettilukuja. Onkohan sitä pätkää youtubessa tms.?

Victor Troska

Tuossa Anna Kontulan kirjoituksessa itseäni ärsyttää eniten sen pyrkimys esittää naiset ns. hyvien asioiden ajajina vastakohtana miesten koville arvoille. Johtuen omasta ja monien ystävieni historiasta olen hyvinvointivaltion kannattaja ja julkisella sektorilla työskentelevänä en oikein näe sitäkään pelkästään naisten alana/asiana (no joo, mekkoilen kyllä, mutta en työajalla :) ).

Mutta ihan toinen asia on, muuttaisiko naisten tulo talouselämän tai politiikan päättäjiksi mitään niin dramaattisesti kuin, mitä Kontulan kirjoituksesta voisi päätellä. Kuinka helppoa on päästä jonkin finanssifirman päättäviin elimiin, jos arvot ovat radikaalisti erilaisia, kuin mitä siellä nyt näyttäisi olevan (eikä tämä koske pelkästään naisia). Ja sama koskee politiikkaa, huipulle pääseminen edellyttää tiettyjä ominaisuuksia, joten mahdollisuus, että sinne päätyy jokin pehmoälykkö lienee melko vähäinen, ellei sitten puolue ole kovin pieni. Ja löytyyhän naisia sangen runsain mitoin vasemmistoliittoa vastapäätä olevista puolueista, tuskin heidän arvonsa ovat kovin samoja, kuin mitä Anna Kontula edustaa.

Ihan sinänsä mielenkiintoinen kysymys on kyllä, miksi huipulle yleensä päätyy ns. koviksia. Uskoisin, että se ei ole kuitenkaan ns. sukupuolikysymys, vaan noudattaa jotain psykologian/sosiologian mekanismia.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

Löytyyhän niitä naisia talousasiantuntijoiksi...

http://www.kainuunsanomat.fi/Kainuu/1194747563366/...

– Rahaa voidaan lainata vain, jos suomalainen veronmaksaja ei sitä maksa, asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd.) rauhoitteli Espanjan kriisistä huolestuneita suomussalmelaisia veronmaksajia, joiden eteen hän ja liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) asettuivat tiistain Kainuu-kierroksellaan.

Kiuru painotti hallituksen ja sen ohjelman linjana, että jokaiselle sentille on saatava vakuudet. Rahaa ei oteta valtion kassasta, vaan raha lainataan markkinoilta valtion nimissä ja ohjataan kriisimaiden avuksi. Rahaa ei anneta, vaan jokainen sentti on maksettava takaisin.

– Ei ruveta maksamaan takaisin, jos kriisimaat ei niitä maksa.

Käyttäjän Jlom kuva
Johan Lom

Muuten eiköhän se Angela Merkel oli niitä ylimpiä päällepäsmäreitä tässä Euroopan taloudenhoitokriisiprojektissa samoin kuin myös niitä tiukimman talouspolitiikan kannattajia ilman leväperäistä rahan syytämistä n.s. "pehmeisiin kohteisiin".

Suomen Pankin johtajana ei puolestaan ole ollut yhtäkään niin kovaa kovanaamaa ja kovien arvojen ajajaa kuin Sirkka Hämäläinen laman alkuvaiheessa 90-luvulla.

Käyttäjän paulisumanen kuva
Pauli Sumanen

Niin, jos ette usko, niin lainaus Wikipediasta: "Kauppatieteiden tohtori Hämäläinen nousi ensimmäisenä naisena Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi vuonna 1991 ja seuraavana vuonna pääjohtaja Rolf Kullbergin seuraajaksi."

Eli Sirkka teki 1990 alkaneen laman suurimmat rahapoliittiset päätökset Suomen Pankissa.

Victor Troska

Olisi mielenkiintoista kuulla Anna Kontulan mielipide Margareth Thatcherista. Hänhän on oikeistopolitiikko, joten periaatteessa kaikkea sitä, mitä Anna Kontula vastustaa, mutta kuitenkin naisena kaikkea sitä, mitä Anna Kontula kannattaa.

Käyttäjän JuhaniPiironen kuva
Juhani Piironen

Feminismi on rasismia, jossa ihmisten ihmisarvo määritellään sen mukaan mitä sukupuolta he edustavat. Sitten tätä alempiarvoista miesrotua vastaan kiihotetaan mm. naisasialiikkeen nettisivulla ja tämä kiihotus kansanryhmää vastaan ei tunnu olevan millään tavalla rikollista.

Laasasen kirjoituksissa on se hyvä puoli, että ihmisten silmät vähitellen aukeavat ja he huomaavat miten vailla pohjaa on tämä feministien harjoittama kiihotus.

Valitettavasti tällainen miesvihamielinen kiihotus on erityisessä julkisen vallan suojelussa täällä Suomessa.

Käyttäjän paavosaariranta kuva
Paavo Saariranta

Nyt iski Laasanen naulan kantaan!
Mahdollisimman poliittisesti epäkorrekti, hulvattoman hauska kirjoitus
- ja totta.