Julkkispääoma

Sitä voi olla julkkis sitenkin, että omaa negatiivisen midaksen kosketuksen.
Kansa haluaa maksaa nähdäkseen alennustilan. Matti on onnistunut kaupallistamaan tämän, simo rantalainen tai anna-kaisa hermunen ei. Tuksusta vaikea sanoa.

Noinhan se menee. Onneksi on myös ihmisiä, jotka aidosti haluavat pysyä hieman syrjässä. Työni takia jouduin päivittäin tekemisiin kaikenkarvaisten julkkisten kanssa, mutta koskaan ei tullut mieleen, että kun tuokin, niin miksi en minäkin.
Samoin tuntuivat suhtautuvan työkaverinikin. Joskus jouduin työntämään naaman kuvaan minäkin ja kun silloin tällöin kirjoittelinkin, niin sain huomiota ainakin kaveripiirissäni, eikä se tuntunut oikein purevan. Ei syntynyt himoa.
Siis julkkis on oma persoonallisuuslajinsa siinä kuin johonkin muuhun hörhöilyyn taipuvainen.
Eriasia sitten on, että joihinkin ammatteihin kuuluu julkisuus. Se on ammatin tuoma vaiva, joka on kannettava, vaikkei kuuluisikaan ao. tyyppeihin.

Hassu termi ja mielenkiintoinen aihe. Itsekin ihmettelin muutama kuukausi sitten miten reagoin, kun vastaan tuli BB-talon elukkapukuun pukeutunut naisihminen. Tuttu kasvo, mutta mitä muuta hänessä näin? En sitten mitään muuta kuin julkisuushakuisen useamman lapsen äidin TV:n suljetulta osastolta.

Nostaako julkisuus ihmisiä jalustalle? Mitä siltä jalustalta näkee? En lue seiskaa kutens Sasi. Sellainen tuotiin minulle kerran, kun lehdessä esiintyi henkilö, joka oli toikkaroinut juhannuksena pihallamme mekossa ja kultakengissä. Mies, joka oli vaihtanut sukupuolta. Kaiken maailman julkkiksia enemmän tai vähemmän kummajaisia löytyy.

Sitten ovat ne, joilla on jotain sanottavaakin. Henkilöt, joita kestää kuunnella ja joiden ajatuksenjuoksua voi ihailla ja joiden kanssa haluaisin keskustellakin.

Viime aikoina TV:ssä on esiintynyt jos jonkinlaista talousasiantuntijaa. Kaikki eivät edes vakuuta. Ehkä väkisin saatu haastatteluun.
Mistä sen asiantuntijuuden tunnistaa? Miksi sitä kunnioitetaan meillä vieläkin niin kovasti?

Näen, että netti ja avoin keskustelu voi vapauttaa meidän turhalta kunnioitukselta.

"Julkisuuden myötä sinusta tulee joku"

Julkisuuden myötä sinusta tulee joku, joka luulee että sillä on jotain merkitystä että sinusta on tullut joku.

Julkkispalvonta yrjöttää. Punaisten mattojen reunoille omia kersojaan ehdollistumaan kuskaavat höhlät - idolinpalvojat- yrjöttävät.

Koko tämä maailma toimii puoliksi sillä että on 'alistujien' massat ja 'alistavat' sekä täysin järjettömiä idolit.

Ganaaat!

Aiemmin arvostamani nimerkki Henry Laasanen
on tehnyt häpellisen kirotusvihreen. Panen
välit poikki ja eroan.

Pitää olla:
Mulkkis ja mulkkispääoma, ei julkkispääoma.

█║▌│█│║▌║││█║▌║▌║
H a r m a a s u s i ™ 2 0 1 2

Lisäksi naisilla on seksipääomaa.

Sillä on hyvä "ostella" kaikkea tarpeellista elämässä.

Julkkiksen vaarana ovat perusteettomat raiskaussyytteet, jos sattuu suututtamaan naisen.

Uhripääoma on pääomien eliittiä, ellei suorastaan kaikkien pääomien äiti

Jonkun on ensin pitänyt uhriutua, jotta hän olisi voinut keksiä pääoman.

Väärin. Jopa minä olen ollut karusellissa, vaikka olen tällainen nukkavieru opiskelijapoika.

Julkkispääoman ja työn ristiriita on kiistämätön.

Puoluepolitiikka on siitä jännää julkkispääoman kalastelua, että siinä pyritään kansakunnan kaapin päälle esittämällä epätodellisen korrektia, asiakeskeistä ja vastuullista ihmistä, eli oikeastaan kyseessä on täysi vastakohta Seiskan tähtitytöille tai BB-sikailuille, mutta samalla tavoitteella. Eiväthän poliitikot kuitenkaan mitään asiantuntijoita ole, vaan ovat vain saaneet kansalaisilta hymypoikapatsaan. Esimerkiksi yrityselämässä puolestaan julkisuutta voidaan kalastella möläyttelemällä epätodellisen vastuuttomia, itsekkäitä ja materiakeskeisiä lausuntoja taloustoimittajille. On ilmeistä, että kyse on teatterista, ja että ääripäät vetoavat ihmisiin. Tästä näkökulmasta markkina-arvon maksimoimiseksi hyvä elämänohje olisikin "kohtuuttomuus kaikessa".

Media on suomalaiset opettaneet julkkisuskovaisiksi, valitettavan suuren osan. Kantapiruna em.uskonnolle on amerikkalainen tapakulttuuri, valitettavasti finskit ovat saaneet maineen euroopan amerikkalaisimpana maana, tapakulttuuriltaan, tuo maine ei juurikaan mairittele kantajaansa.

Amerikkalaisessa tapakulttuurissa Henyn lanseeraama julkkispääoma on kovinta valuuttaa mitä olla voi.

PS. Niitä rumimpia naisia oppii sujuvasti hätistelemään pois harjootuksen kanssa, luontevasti luovien ja saamatta ku**iän mainetta.

Kuten voimme huomata, nyt on alkanut myös sekä Kristillisdemokraattien että muiden kristittyjen kirjoitukset Usarissa kiinnostaa, aika monta on luetuimmissa päivittäin, toivottavasti tämä huomioidaan nostoissa, koska kuten tuossa joku aiemmin totesi, kyllä "tavistenkin" juttuja nostetaan. Jokainenhan on "tavis" ennenkuin saa tarpeeksi julkisuutta, jostakin on lähdettävä liikkeelle. :-)

Julkisuus ja "julkkius" (en oikein osaa taivuttaa tätä sanaa) on kieltämättä mielenkiintoinen ilmiö ja ajatus käsiteltäväksi.

Olen pohtinut asiaa viime vuosina melko tavalla, mutta vähän eri perspektiivistä, kuin ehkä muilla on tapana - nimittäin ihmisen elämänsuunnitelman ja Karman perspektiivistä. Jos julkkis aiheuttaa vaikka miljoonalle ihmiselle television kautta jonkin sortin emotionaalisen impulssin - olipa kyse suuttumisesta julkkiksen typerään möläytykseen, tai vaikkapa ihastuminen korviaan myöten - niin kuinka hitossa tämä voidaan käsitellä karmallisesti?

Noh, ihan tätä en tullut tähän kirjoittelemaan, vaan sitä, että ihminen usein haluaa sellaista, jonka kaikista seurauksista hän ei ole täysin tietoinen. Tyyliin: "Pidä varasi, mitä toivot, sillä se voi toteutua".

Twilight Zonehan on tehnyt asiasta montakin jaksoa, joista ehkä mieleenpainuvin oli jakso, jossa mies kuoli ja luuli päässeensä taivaaseen, kun hänen kaikki halunsa tyydytettiin täysin ja jatkuvasti, mutta sitten tajusikin joutuneensa helvettiin, kun missään ei ollut koskaan mitään haastetta, ja hän oli tuomittu tyydyttämään halujaan ikuisiksi ajoiksi.

Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa tyypillinen Hollywoodin tienoilla jossain köyhässä pikku hökkeliasunnossa asustava kahvilan tarjoilijatar, joka haaveilee glamour-näyttelijän ruusuisesta urasta. Hän ei tajua arvostaa sitä, mitä hänellä sillä hetkellä on, noissa unelmissa liidellessään.

Joku päivä sitten joku tuottaja käy nappaamassa hänet johonkin suurproduktioon, ja neitokaisesta tulee kuuluisa ja haluttu. Yhtäkkiä hän oivaltaa, mitä menetti.

Nyt hän ei voikaan noin vain mennä mihin haluaa ja tehdä mitä huvittaa, koska aina on joku fanilauma perässä, tai ravintolan "henkilö"kunta reagoi neitosen visiittiin vaikkapa soittamalla tuon elokuvan soundtrackia (Michael Jacksonia kuulemma nyppi, kun aina kun hän meni mihin tahansa ravintolaan (tms), rupesi ämyreistä soimaan hänen biisejään).

Julkkis menettää anonymiteetin ja kasvottomuuden - joka on lopulta aika mukava tekijä tavis-ihmisen elämässä. Ei tarvi pelätä, että paparazzit ovat puskassa kärkkymässä, kun matkailet Yyteriin ottamaan aurinkoa puoli-ilkosillasi. Huomio ei ole koko ajan sinussa, vaan voit nauttia autuaasta 'huomiottomuudesta' täysin siemauksin.

Tuo tarjoilijatar ehkä saavutti mainetta, rahaa, ja julkkis-statuksen - mutta menetti anonymiteetin, jonka turvin hän aiemmin saattoi huoletta tepastella missä huvitti - ja nyt täytyy olla turvamiehet mukana sekä keksiä naamioitumiskikkoja, jos haluaa edes pienen kävelylenkin tehdä.

Molempia ei voi saada - sekä julkkis-statusta, että anonymiteettia. Nauti siitä, mitä sinulla on, sillä aidan toisella puolella odottaa aivan toisenlaiset kauhut.

- Vortac

Lisäksi tietenkin koko julkkis-ilmiössä on mielenkiintoista tasa-arvon täydellinen puuttuminen. Julkkista ei kohdella koskaan tasa-arvoisesti muiden kanssa, vaan kuin hän olisi ARVOKKAAMPI IHMINEN, kuin kaikki muut.

Mehän olemme kaikki tasa-arvoisia, eikä mikään voi meidän arvoamme nostaa toisiin verrattuina. Kuitenkin koko maailma käyttäytyy, kuin julkkikset olisivat arvokkaampia.

Julkkis saa ilmaiseksi kaikenlaista, jota tavis ei koskaan voisi saada. Hän saa tarjouksia korporaatioilta, joita tavis ei koskaan saisi, jne. Hän pääsee aina jonoissa etuilemaan (Jopa Neil Hardwick auliisti myönsi tämän faktan todeksi), hänen ei tarvitse maksaa sisäänpääsymaksuja mihinkään, ja hän saa römpsää enemmän, kuin jaksaa kantaa (naisjulkkikset ovat eri asia - naiset saavat kigulia joka tapauksessa enemmän kuin tarpeeksi, joten naisilla julkkis-status ei juuri vaikuta markkina-arvoon).

Kaikki julkkiksen tekemä on automaattisesti palkittavaa, mielenkiintoista ja haluttua katsottavaa. Jos julkkis ja tavis tekee tismalleen samanlaisen ja samansisältöisen videon itsestään, vaikkapa kävelemässä kadulla ja katselemassa nähtävyyksiä - julkkisversio on suuren rahan arvoinen, ja ihmiset maksavat päästäkseen sitä näkemään, sekä lisäksi ilmaisversiona sillä olisi suunnaton määrä katsojia.

Tavisversio saa olla iloinen, jos hänen videolleen riittää ilmaiseksi edes ystäväpiirinsä verran katsojia, ja hekin aivan eri motiiveista käsin, kuin nuo julkkiksen katsojat. Vaikka video olisi tismalleen samansisältöinen, ja julkkis ja tavis olisivat suhteellisen samannäköisiä (ainakin ulkonäön tasoltaan).

Jos Jim Carrey tekee videon, jossa selittää, mitä päähänsä suinkin pälkähtää 20 minuuttia parvekkeellaan teetä siemaillen, se on taatusti haluttua kamaa, ja tv-yhtiöt maksavat mielellään suuriakin summia, jotta saavat lähettää tätä videota kanavallaan - tai tekevät DVD:n aiheesta, ja kiskovat suuria summia innokkaalta yleisöltä.

Jos Jarkko Pöntinen Kiteeltä tekee ihan vastaavan videon, eipä siitä kukaan hänelle maksa, eikä vapaaehtoisia katsojia tuttujen ulkopuolelta juuri löydy.

Tämä ei ole tasa-arvoista - kaikillahan pitäisi olla samat mahdollisuudet, mutta esimerkiksi julkkiksilla ja superrikkailla on aivan erilaiset mahdollisuudet elämässä. Minä en voi noin vain yksityiskoneella matkustaa huvilalle Etelä-Ranskaan, mutta jotkut voivat. Mitäs hiton tasa-arvoa se on?

Kun asioita katsoo tasa-arvon kannalta, elämme aika helvetin järkyttävässä maailmassa - jossa he, joilla ON, puhuvat järjestelmän puolesta hyvinkin kiihkein sananvedoin.

Ja me tavikset joudumme maksamaan heidän sanoistaan kitkerän hinnan.

- Vortac