*

Henry Laasanen Kirjoituksia miesten tasa-arvosta ja pariutumisesta

Toimittaja, joka halusi olla kolumnisti

Taas yksi tyttö-toimittajan kolumni, tällä kertaa Etelä-Saimaa lehdessä, jossa idealistista paatosta on enemmän kuin tietoa tai järkeä. Kyse lienee "toimittaja joka halusi olla kolumnisti" syndroomasta.

  • Osa miesaktiiveista, kuten Henry Laasanen, on syyttänyt miesten ongelmista naisia.

En minä syytä naisia, koska naisten syyttäminen ei auta mitään. Naiset eivät välittä syyttelyistäni minkään vertaa (muuttaakseen käytöstään), joten ajan tuhlaaminen syyttelyyn on turhaa. Kannattaa lukea kirjoitus Mitä on laasaslaisuus?

Minä pyrkinyt osoittamaan feministisen politiikan miehiä syrjivän vain naisten tasa-arvoa ajavan luonteen. Miesten ja poikien ongelmia voidaan poistaa puuttumalla naisia suosivaan feministiseen lainsäädäntöön.

  • Pingottavat kympintytöt vievät miesten opiskelupaikat eivätkä nirsoudessaan edes pariudu heidän kanssaan. Tämä saa nuoret miehet syrjäytymään ja purkamaan turhautumistaan väkivaltaan.

Tuollaisiin asioihin ei voi juuri vaikuttaa naisten syyllistämisellä. Lainsäädännöllä ja miehiä tasapuolisesti kohtelevalla politiikalla asioihin voidaan tarttua.

  • Mediassa tällaiset lausunnot saavat toki huomiota. Ne ovat kuitenkin aika kaukana arkipäivän elämästä, jossa suurin osa naisista ja miehistä tulee hyvin toimeen keskenään.

Mitä ihmeen tekemistä "keskenään toimeen tulemisella" on miehiä syrjivän lainsäädännön ja sen soveltamisen kanssa?

  • Toisen ihmisryhmän syyttely toisen ongelmista on huono tapa ratkoa asioita. Se ei auta mitään, vaan aiheuttaa kaunaa osapuolten välille.

Huoltajuuden epätasa-arvo tai asevelvollisuus eivät tosiaankaan ratkea syyttelemällä naisia tai miehiä. Lainsäädäntöä pitäisi muuttaa tasapuoliseksi. Jos miesten tasa-arvon vaatiminen auheuttaa kaunaa, niin sille ei voi mitään.

  • Myös monet pitkään miestutkimusta tehneet kokevat vastakkainasettelun turhana. Suomen Miestutkimuksen Seuran puheenjohtajan Anders Ahlbäckin mukaan tutkijat harmittelevat sitä, että keskustelua miesasiasta pitävät yllä eri ääripäät — usein huonoin tieteellisin meriitein.

Keskustelua miesasiasta Suomessa yllä pidä yllä juuri kukaan kuin minä. Feministit eivät edes osallistu keskusteluun.

Miesasia ei ole ydinfysiikkaa, miltei kuka tahansa pystyy sen ymmärtämään. Ei tarvita hyviä tieteellisiä merittejä huomaamaan, että asevelvollisuus on epätasa-arvoista.

  • Esimerkkejä turhautumisen purkautumisesta olemme nähneet viime vuosina tarpeeksi. Tätä lietsoo myös ahdas miehen malli — väkivallan oletetaan kuuluvan biologisesti miehisyyteen, ihan kuin asiaan ei voisi vaikuttaa. Jos biologiaa käytetään selittämään sitä ja tätä, se ei auta ongelman ratkaisua.

Mitä tässä yritetään sanoa? Sitäkö, että biologialla ei saisi selittää asioita, vaikka selitys pitäisi paikkansa? Miksi asiaan ei voisi vaikuttaa, vaikka joku asia kuuluisi biologiaan? Laithan estävät monia biologisia haluja ja viettejä toteutumasta.

  • Toisen sukupuolen pärjääminen ei ole toiselta pois, vaan päinvastoin.

Onpas. Jos huoltajuudet jaetaan tasan, se on naisilta pois. Jos johtajanpaikat jaetaan tasan, se on miehiltä pois. Yli 90 tasa-arvo-ongelmista on enemmän tai vähemmän nollasummaluonteisia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän toukoapajalahti kuva
Touko Apajalahti

Paljastatko myös jossain tekstissäsi, mitä omasta mielestäsi pitäisi asioille tehdä? Vai oletko vain omilla tutkimuksillasi trollaileva epäpoliittinen poliittinen keskustelija?

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

Esim. harkintaan voitaisiin ottaa...

1. Asevelvollisuuus tasa-arvoiseksi
2. Sukupuolen tutkimuksen muuttaminen neutraaliksi tieteeksi, jossa miesten ja miesten tasa-arvon tutkimiselle on yhtä suuri sija kuin naisten vastaaville.
3. Tasa-arvoelinten tasa-arvoistaminen, esim. tasa-arvoyksikössä on 16 naista, mutta ei yhtään miestä.
4. Yksinäisten miesten asunnon saannin helppouden tasa-arvoistaminen
5. Kiintiöt myös naisvaltaisille aloille ja naiskiintiöt vaarallisiin töihin
6. Lisääntymisoikeuksien tasa-arvo
7. Huoltajuuksiin aretmeettinen tasa-arvo
8 Miesten pukeutumisen vapauttaminen esim hameisiin pukeutumisen salliminen (eduskunnassa tms)

Tällaisia asioita on vaikka kuinka paljon. Ennen kuin niille voidaan oletettavan tehdä jotain, ne pitäisi ottaa julkisen tasa-arvokeskustelun kohteeksi, jota media ei kuitenkaan halua käydä.

Käyttäjän jukkakorhonen kuva
Jukka Korhonen

No niin!

Menit sitten pilaamaan tämänkin hyvän tasa-arvokeskustelun noilla äärimmäisyysvaateillasi.

Tähän asti tätä keskustelua on käyty älykkäästi ja hyvin argumentoiden myös niiden puolelta, jotka eivät ole kanssasi samaa mieltä. Tässä pari otetta muutamien ensimmäisten kommenttien joukosta:

- "Vai oletko vain omilla tutkimuksillasi trollaileva epäpoliittinen poliittinen keskustelija?"

- "Älä puhu paskaa."

P.S.
Lisätäänpä tähän pakollinen disclaimeri Turun Sanomien varalta:
T-ä-m-ä o-n s-a-r-k-a-s-m-i-a

Käyttäjän cruachu kuva
Anna Niskanen

1. Asevelvollisuuus tasa-arvoiseksi

-> Asevelvollisuus pois ja palkka-armeija. Tai sitten valikoiva asevelvollisuus, jossa koulutetaan sopivimmat sukupuoleen katsomatta. Ei ole varaa kouluttaa tuplamäärää nykyisestä (eli naiset mukana), mutta on mahdollista ottaa vähemmän miehiä ja enemmän naisia koulutukseen.

2. Sukupuolen tutkimuksen muuttaminen neutraaliksi tieteeksi, jossa miesten ja miesten tasa-arvon tutkimiselle on yhtä suuri sija kuin naisten vastaaville.

-> Kannattaako rakentaa pohjalle, joka on jo vinoutunut? Jos vaan panostettaisiin miestutkimukseen.

3. Tasa-arvoelinten tasa-arvoistaminen, esim. tasa-arvoyksikössä on 16 naista, mutta ei yhtään miestä.

-> Kannatan.

4. Yksinäisten miesten asunnon saannin helppouden tasa-arvoistaminen

-> Miten? Millä lailla yksinäiset miehet eivät ole tässä tasa-arvoisia? Koska vuokranantajat suosivat naisia? Miten pakotat yksityiset vuokranantajat olemaan suosimatta naisia?

5. Kiintiöt myös naisvaltaisille aloille ja naiskiintiöt vaarallisiin töihin

-> Kiintiöt pois kokonaan.

6. Lisääntymisoikeuksien tasa-arvo

-> Okei, tämän suhteen olen todella kiinnostunut kuulemaan, miten tämä toteutuu.

7. Huoltajuuksiin aretmeettinen tasa-arvo

-> Aretmeettinen? Mitä se tarkoittaa?

8 Miesten pukeutumisen vapauttaminen esim hameisiin pukeutumisen salliminen (eduskunnassa tms)

-> Kannatetaan. Joskin jos vaikkapa ajatellaan eduskuntaa niin ei naistenkaan pukeutuminen siellä täysin vapaata ole. Ja tapakulttuuri on oma asiansa, sitä ei eduskunnan päätöksellä voida "vapauttaa", mutta kannatan kyllä pyrkimystä sitä kohti, että miehet voisivat tapakulttuurinkin puitteissa pukeutua vapaammin.

Tapio Ahti

"Miten pakotat yksityiset vuokranantajat olemaan suosimatta naisia?"

Lainsäädäntö voisi velvoittaa kohtelemaan hakijoita tasaveroisesti. Jos hakija epäilisi syrjimistä, hän voisi haastaa oikeuteen. Näinhän se menee työhaussa.

Ehkä vähän huono idea.

No, on niitä muitakin tapoja. Kunnat ja valtion tukea nauttivat vuokranantajat voisi velvoittaa vuokraamaan asuntoja miehille enemmän kuin naisille (nythän monet valtio tukea nauttivat vuokranantajat päinvastoin syrjivät miehiä). Eli sovellettaisiin mieskiintiöitä vuokra-asuntoihin.

Ai, ei vai?

Entäs sellainen kampanja, jossa kerrottaisiin, että on tällainen ongelma ja pyydettäisiin vuokranantajia olemaan automaattisesti karsimatta yksinäisiä miehiä. Nythän moni vuokranantaja mieluummin on vuokraamatta kuin vuokraa miehelle. Kampanjassa voisi korostaa sitä, että sukupuoli ei suoraan kerro ihmisen kelvottomuudesta, että mies voi olla muuta kuin vastuuton paskiainen (lainaten eräiden täällä kirjoittavien naisten ja yhden miehen asenteita). Voin jo kuvitella, miten Hesarin pääkirjoituksessa ja YLE:n ajankohtaisohjelmissa puututtaisiin ... oho, meni vahingossa fantasian puolelle.

Käyttäjän jukkakorhonen kuva
Jukka Korhonen

"Ahlbäckin mukaan tutkijat harmittelevat sitä, että keskustelua miesasiasta pitävät yllä eri ääripäät"

Miksi minä en ole koskaan törmännyt missään näihin ääripään miesasiamiehiin?

Missä he ovat?
Yksi nimi edes, kiitos.

Kuinka äärimmäistä heidän tekstinsä on?

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

Se on äärimmäistä ajattelua, jos odottaa miehille tasapuolista kohtelua niissä asioissa, jotka ovat miehillä huonommin. :-(

Käyttäjän jukkakorhonen kuva
Jukka Korhonen

Mietitäänpä mitähän tällainen äärimmäinen keskustelu miesasiasta käytännössä on:

- miehet ja naiset tasa-arvoiseksi maanpuolustuksessa?

- huoltajuuspäätökset tasapuolisemmiksi?

- ???

HUI!

Pelottavaa äärikirjoittelua!

Miksi nämä ääriainekset estävät järjettömillä vaateillaan hyvän keskustelun tasa-arvosta?!

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Laasanen raapustaa:

"Keskustelua miesasiasta Suomessa ei yllä pidä yllä juuri kukaan kuin minä."

Älä puhu paskaa.

Käyttäjän severisironen kuva
Severi Sironen

Napakasti puhuttu.

Ketkä pitävät?

Käyttäjän ilekahila kuva
Ilkka Kahila

Tähän minäkin haluaisin kuulla vastauksen.

Ketkä muut Jussi mielestäsi ylläpitävät keskustelua miesasiasta, kuin Henry?

Käyttäjän mannagryn kuva
j.olavi heikkinen

esimerkiksi dosentti matti rimpelä on vuosikymmeniä esitelmöinyt miesten ja poikien hyvinvoinnista kuten ilkka taipalekin. ralf sund ja kari uotila ja arno kotro, hannu sepponen ja pauli sumanen.

Käyttäjän ilekahila kuva
Ilkka Kahila

Siis pointtinahan oli, ketkä ylläpitävät miesasiaan liittyvää keskustelua (nykyään).

j.olavi heikkisen listasta kelpuuttaisin tällä hetkellä mukaan ainoastaan Pauli Sumasen, jolla on ollut viime vuosina jatkuvia aktiivisia ulostuloja omalla agendallaan. Ehkä johtuen Pauli Sumasen esiin tuomien asioiden tosiasialuonteisuudesta (poleemisuuden vastakohtana), eivät hänenkään esillenostot ole kovin paljoa keskustelua herättäneet. Harva on millään tavalla kykenevä keskustelemaan Sumasen agendalla olevista palkka-asioista ja ne, ketkä ehkä olisivat kykeneviä, ovat hiljaa. Ei siis synny varsinaista keskustelua.

Matti Rimpelän ansioista vuosikymmenten saatossa voi olla samaa mieltä. Mutta vaikka Rimpelä onkin tällä hetkellä jopa Miesjärjestöjen keskusliiton hallituksen puheenjohtaja, ei hän kyllä rehellisyyden nimissä ole kovin paljoa miesasiakeskustelua ylläpitänyt.

Ilkka Taipaleella on ansionsa, mutta ei ole ollut enää pitkiin aikoihin aktiivinen. Ralf Sund samaten, vaikka tulikin pari vuotta sitten palkituksi Miehen työ -tasa-arvopalkinnolla.

Hannu Sepponen on armoitettu guru, mutta hänkin on vähän hidastanut tahtiaan. Onneksi on sentään taas tänä syksynä organisoimassa Tampereen miespäiviä.

Kari Uotilan ulostulot miesasiassa ovat vähän pyräyhdyksenomaisia. Eduskunnan miesverkoston kokoamisesta Kari saa tietysti ison plussan, vaikka tuo toimijatahona onkin ollut kovin vaitelias.

Arno Korto on puolestaan täysin nostanut kätensä ylös pelästyttyään Mies vailla tasa-arvoa -kirjan saamaa vastaanottoa.

Käyttäjän ilekahila kuva
Ilkka Kahila

Mainitsin tuossa Tampereen miespäivät -tapahtumasta.

Ainoa maininta tapahtumasta, jonka tällä hetkellä netistä löysin, löytyi Tampereen työväenopiston sivuilta: http://www.tampere.fi/top/kurssit_yleis.php

Tampereen 15. miespäivät
POIKIEN AIKA. Mikä koulussa mättää? Työuralle nuorena - minne?
Sampolassa pe 9.11. klo 12.00-16.00 ja la 10.11. klo 11.00-17.00

Käyttäjän mannagryn kuva
j.olavi heikkinen

jukka relander tane:n puheenjohtajana.

erilaiset miesjärjestöt tulevat aika ajoin esille spesifisti, esimerkiksi poikien "ympärileikkauksista" yhteisellä julkilausumalla, mitä säestää yleensä lukuisa joukko miesbloggaajia. miesasiaa ei tokikaan rummuteta julkisuudessa urakalla joka tiedotusvälineessä, mutta yleisilmeenä voi todeta aihetta käsiteltävän monien yhteiskunnallisten aiheiden lomassa miesnäkökulmaisesti ns. tavallisten miesten toimesta.

toisaalta, nytkin on puheenvuorojen uusimpien bloggausten joukossa kaksi miesten kirjoittamaa artikkelia oikeusministerin ehdottamasta seksinoston totaalikieltolaista, jota ehdotusta kritisoidaan yksilönvapauden ja implisiittisesti tasa-arvon perusteilla, "anti-uhrifeministisesti".

miesten emansipaatio kuplii siis pinnan alla, se ei ole (historiallisista syistä) mitenkään radikaalia luonteeltaan.

Käyttäjän ilekahila kuva
Ilkka Kahila

Minusta profeministisestä lähtökohdasta käsin tapahtuvat kannanotot eivät ole miesasiaa, vaan miesten suusta tai kynästä tulevaa naisasiaa.

Näin ollen profeministiset kannanotot eivät aidossa mielessä ole lainkaan miesasiakeskusteluun osallistumista, vaan oikeastaan pelkkää trollausta.

Eikö profeminismin oikeastaan voisi sanoa olevan miehenä olemisen kritiikkiä? Vähän niin kuin samaa, kuin mitä on kriittinen miestutkimus, mutta maallikko-/ideologialähtöisesti.

Käyttäjän mannagryn kuva
j.olavi heikkinen

profeminismiys on miesasiaa myöskin, profeministihän on feministisiä pyrkimyksiä tukeva mies. voimakas miesnäkökulma tässä on siis mukana.

miesasiaa tai -aktivismia ei myöskään voine sitoa johonkin tiettyyn näkökulmaan, ainakaan näin neuvotteluyhteiskunnassa. jossain totaliristisemmassa järjestelmässä asian laita voi ollakin toinen.

Käyttäjän jukkakorhonen kuva
Jukka Korhonen

Ettei tämä "toimittajan" kirjoitus ollut sittenkin Kaksplussan tai jostain parisuhdetta ja naisten tunteita vatvovasta blogista?

Että ihan oikeasta sanomalehdestä?

Käyttäjän aslakpetsamo kuva
Jukka Kaulanen

Henry Laasanen taitaa olla ainoa aktiivinen miesasiamies, ansiokkaan kirjan "Mies vailla tasa- arvoa" kirjoittamiseen osallistuneetkin on ilmeisesti jo salvettu.

Sitten on tietysti nämä profeministimiehet, joista tulee lähinnä mieleen "Työväenpuolue kokoomus".
Vihreiden Marko Kiveläkin kyllä myöntää, että tilastojen (asunnottomuus, työttömyys, huoltajuusriidat) perusteella todellisia häviäjiä ovat suomalaiset miehet, mutta ei hänkään uskalla myöntää positiivisen syrjinnän vain pahentavan tilannetta.

Kunnat ovat viime vuosina myyneet kilpaa asuntojaan tai Helsingin ja Espoon tapaan poistaneet tulorajat asukkailta. Siinä on rakennettu melkoista pommia tulevaisuuteen, jota ei sitten aivan hetkessä puretakaan.
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/kunnat-myyvat-vu...

Käyttäjän bisi59 kuva
Dennis Holm

Niin ja...

Vankiloissa on enemmän miehiä, ja miesten tuomiot ovat keskimäärin ankarempia, kuin naisten samasta teosta.

Ralph Sund on kans miesasiamies,

-Rauhaa

Käyttäjän ilekahila kuva
Ilkka Kahila

Ralf Sund on kyllä arvostettava herra, mutta ei hänkään nykyään ylläpidä mitään keskustelua. Hän on vetäytynyt hiljaisuuteen jo useampi vuosi sitten.

Käyttäjän ilekahila kuva
Ilkka Kahila

Dennis Holm:
"Vankiloissa on enemmän miehiä, ja miesten tuomiot ovat keskimäärin ankarempia, kuin naisten samasta teosta."

Juuri näin Dennis

Uusi Suomi: "AL: Miehet kokevat selvää epätasa-arvoa Suomessa"
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/52100-al-miehet-ko...

Aamulehti: "Naisten väkivaltatuomiot ovat kuukausia lyhyempiä kuin miesten"
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194755247669/arti...

Jyri Terttu

3. Tasa-arvoelinten tasa-arvoistaminen, esim. tasa-arvoyksikössä on 16 naista, mutta ei yhtään miestä.

Naisten tasa-arvoelin on aika tavalla erilainen kuin miesten tasa-arvoelin. Mutta ne voidaan sovittaa yhteen. Joskus jopa puoli kahteen.

Tapio Ahti

Valtiollisissa vaaleissa miehistä noin neljännes äänestää naista, kun osuus vielä 1970-luvulla oli alle 10%. Samaan aikaan naista äänestävien naisten osuus on noussut 40 prosentista hiukan yli puoleen.

Tämä kehitys selittä osaltaan yhteiskunnan eriarvoistumista.

Toki nainenkin voi kannattaa tasa-arvo ja mies olla sitä vastaan. Mutta naisehdokkaat ajavat paljon miesehdokkaita suuremmalla todennäköisyydellä parempiosaisen sukupuolen asiaa jo pelkästään siksi, että puolueissa on "pakolliset" eli verovaroin tuetut naisjärjestöt. Kun ne nostavat naisehdokkaita, nämä jäävät kiitollisuudenvelkaan ja päätyvät ajamaan naisasiaa.

Toinen syy naispoliitikkojen taipumuksella ajaa eturyhmäpolitiikkaa ja siinä ohessa epätasa-arvoa on se, että naispoliitikot voivat paljon miespoliitikkoja helpommin hyödyntää ääniä kalastellessa kulttuurimme virheellisiä käsityksiä naisten poikkeuksellisesta sorrosta ja huono-osaisuudesta. Halonen on hyvä esimerkki tällaisesta poliitikosta.

Äänestäjien olisikin syytä pohtia, pitäisikö äänestyskäyttäytymisessä jatkunut huolestuttava trendi katkaista ja äänestää periaatteessa miestä. Kuin valtuustoihin ja eduskuntaa saadaan enemmän miehiä, ehkä he rohkaistuvat nostamaan maamme jatkuvasti heikkenevän tasa-arvotilanteen pöydälle. Ehkä he uskaltaisivat puuttua esimerkiksi siihen, että opiskelijanuorukainen ei saa tässä maassa vapailta markkinoilta vuokra-asuntoa kuin suhteilla. Ja jos jonkun murjun sattuu saamaan, sen voi menettää armeija- tai sivariaikana, jos ei ole varaa maksaa vuokraa.

Syytä ainakin olisi nostaa kissa pöydälle, sillä miesten huono-osaistuminen lienee suurin keskipitkän aikavälin ongelma tässä maassa.

Ps. Ihan luulin, että tämä kirjoitus jotenkin ajautuisi paremmin käsittelemään blogin aihetta. Mutta tällä kertaa teksti ei vain jostain syystä juossut siihen suuntaan. No, aina ei voi onnistua.

Käyttäjän ilekahila kuva
Ilkka Kahila

Nämä esille nostamasi yhteydet puolueiden naisjärjestöjen ja vaaleilla valituksi tulevien naisedustajien välillä ovat tärkeitä asioita erityisesti, kun teema sitä kautta kytkeytyy yhteiskunnan eriarvoistumiskehitykseen.

Sukupuoleen pohjautuva (usein tosiasioita vääristellen painottava) eturyhmäpolitikointi ei kerta kaikkiaan ole kannatettava asia, kun yhteisiä asioita pitäisi vastuullisesti hoitaa.

Victor Troska

Tasa-arvopyrkimykset eivät siis ko. toimittajan mielestä ole nollasummapeliä, mutta toisaalta toimittaja tuntuu olevan kiusaantunut miesten tasa-arvopyrkimyksistä ja siitä, että he nostavat esille asioita, mitkä eivät kuulu viralliseen tasa-arvokeskusteluun.

Toimittajan kirjoituksessa mainittu Anders Ahlbäck edustaa Suomessa kriittistä miestutkimusta, mikä jo lähtökohtaisesti on alisteinen feminismille. Siten hänenkin asennetta tasa-arvokeskusteluun leimannee ajatus siitä, että feminismin edistäminen lisää suomalaista tasa-arvoa ja parantaa myös heikompiosaisten miesten asemaa.

Tämän päivä HeSarissa oli juttu työpaikkojen häviämisestä maassamme. Sen mukaan pelkällä peruskoululla pärjää Suomessa entistä huonommin, joten miesten syrjäytymisen estäminen koulutuksesta on selkeästi miesten tasa-arvoa lisäävä tekijä. Käytännössä kuitenkin Suomessa puhutaan enemmän siitä, että pörssiyhtiöihin pitäisi saada lisää naisia. Ylipäätänsäkin keskustelu syrjäytymisestä on ihmeellisen sukupuolineutraalia. Puhutaan syrjäytyvistä nuorista ottamatta kantaa siihen, ovatko he naisia vai miehiä.

Väkivallan käyttö voinee kuulua miehen biologiaan, mutta miehen ahdas malli lienee kuitenkin kulttuurimme perua. Onkin mielenkiintoista, miten nuoret miehet tänään pukeutuvat konservatiivisemmin kuin oman nuoruuteni miehet 70-luvulla. Muutos on seurausta amerikkalaisen konservatiivisuuden noususta 90-luvulta lähtien.
Ylipäätänsä ko. toimittaja tuntuu sotkevan keskenään miehen biologiset ja kulttuurin tuottamat "miehisyyspiirteet" keskenään.

Ja mitä tulee pukeutumiseen, niin muistaakseni vihreiden Jyrki Kasvi sai eduskuntavuosinaan palautetta siitä, että käytti t-paitoja pikkutakin alla. Ko. palauttetta tuskin olisi tullut naispuoliselle edustajalle ilman, että siitä olisi noussut iso haloo puuttumisesta naisten itsemääräämiseen.

Käyttäjän jyrkikasvi kuva
Jyrki Kasvi

Hmmm, itse asiassa palautetta t-paidoista tuli vähän, tuskin ollenkaan, vaikka käytin joskus paitojani myös poliittiseen viestintään. Esimerkiksi kun puhuin tekijänaoikeuslaista, paidassani oli DVD-aluekoodin purkava skripti. Lain hyväksymisen myötä minusta eduskunnassa puhumassa otettujen kuvien julkaisemisesta tuli rikos.

Toki pidin huolen siitä, että esimerkiksi valtiopäivien avajaisissa ym. minulla oli pystykauluspaita. Kerran tuli kuitenkin tieto suuronnettomuudesta, jonka vuoksi pidettiin hiljainen heti ... Käänsin vessassa t-paitani takaperin, kirjava paita olisi ollut mielestäni hiljaiseen hetkeen sopimaton.

Käyttäjän ilekahila kuva
Ilkka Kahila

RKP:n entinen kansanedustaja Klaus Bremer sai aikanaan puhemiesneuvostolta huomautuksen, kun hän tuli suureen saliin puvussa, johon kuului shortsit.

Totta kai kohu muutenkin oli valtava.

Tapio Ahti

Tässä on, muuten, kun silmiin osui niin sopivasti, esimerkki siitä, kuinka feministinen ajattelu tunkee lainsäädäntöön: http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Raiskaus+on+raska... (olettaen, että pääkirjoituksen kuvaama hanke toteutuu).

Hesarin pääkirjoitus toistaa täysin kritiikittä niitä feministisiä näkökulmia ja myyttejä, jotka ilmeisesti ohjaavat lain valmistelua. Kirjoittaja/Hesari ihan tosissaan esimerkiksi uskoo, että raiskaustuomioihin liittyy kyseisen rikoksen vähättelyä. Sanallakaan pääkirjoitus ei sen sijaan ota kantaa poikkeuksellisen hankaliin näyttökysymyksiin. Huolestuneita ollaan rikoksen uhreista, mutta ei perättömien syytteiden (määräksi on arvioitu yleisesti kymmenestä prosentista aina 50:een prosenttiin) vaikutuksesta viattomiin miehiin tai mahdollisesti joskus jopa johonkuhun naiseen. Lisäksi epäilen vahvasti, että väitteet poikkeuksellisen pienistä tuomioista ja tuomiomääristä ovat niin sanotusti feministisiä totuuksia eli valheita tai puolitotuuksia.

Lausuntokierroksella Hesarin mukaan Helsingin käräjäoikeuden mukaan pitäisi luottaa enemmän vakiintuneisiin rangaistuskäytäntöihin. Olen samaa mieltä. Ainakin silloin, kun vastakkain on ideologinen lainvalmistelu ja oikeuksien arkipäivässä tekemät päätökset, jälkimmäisen pitäisi painaa enemmän.

(Pyydän saada vielä lopuksi muistuttaa, että en sitten sanallakaan puolustanut raiskaajia. Pidän heitä sovinnaisesti eli laajasti hyväksyttyyn tapaan inhottavina rikollisina ja psykopaatteina.)

Käyttäjän ReiskaRopponen kuva
reino ropponen

Hiukan asian vierestä täytyy tarttua tuohon kommenttisi viimeiseen kappaleeseen:

"(Pyydän saada vielä lopuksi muistuttaa, että en sitten sanallakaan puolustanut raiskaajia. Pidän heitä sovinnaisesti eli laajasti hyväksyttyyn tapaan inhottavina rikollisina ja psykopaatteina.)"

Vastenmielinen nykypäivän ilmiö on, että ilmeisesti järkevintä on liittää tuollainen syyttömyyslauseke tekstiinsä mikäli oma näkemys poikkeaa ns. yleisesti hyväksytystä virallisesta totuudesta.

Korkeasaaren apinakin toki ymmärtää ettet ole sympatisoimassa raiskareita, mutta kaikkialla päivystävät ajatusrikospoliisit todellakin saattavat iskeä salamasodan nopeudella niskaan.
Ja oikeuslaitos komppaa poliittiselle sontatunkiolle haisevine päätöksineen.

Käyttäjän ilekahila kuva
Ilkka Kahila

Entäs feministisen ajattelun tunkeutuminen lainsäädäntöön tässä tapauksessa http://www.hs.fi/politiikka/Oikeusministeri+Henrik...

Ostaminen kriminalisoidaan, mutta myydä saa edelleen täysin vapaasti.

Eihän kukaan halua asettaa esteitä sille, mitä nainen omalla kehollaan tekee. Sen saakoon jokainen nainen itse päättää.

Sen sijaan se, että mies joutuu antamaan rahaa, se on se rikollinen teko.

Victor Troska

Itse näkisin tämän kaksivaiheisena ilmiönä. Raiskaustuomiot pyritään saamaan kovemmiksi ja yleinen mielipide sitä kannattavaksi. Toisaalta pyritään laajentamaan raiskauskäsitettä alueelle, mikä on enempi harmaalla vyöhykkeellä. Eräs esimerkki tästä on tapaus Assange.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Kyllä naisia syyllistävällä kirjoittelulla on tehokas vaikutus. Tästä on todisteena se, että ne naiset, jotka ovat jättäytyneet miehensä elätettäviksi, kotirouviksi, valittavat kovastikin siitä, että heitä syyllistetään kotiäitiydestä.

Naisten ylöspäin naimisen kiritsoiminenkin vaikuttaa naisiin, mutta he eivät vain julkisesti kovin suoraan puhu aiheesta, sillä monien oma äiti on saanut huomattavia taloudellisia etuja elämässään avioliiton kautta. Omaa äitiä säästelläkseen asiasta ei puhuta niin kovaan ääneen. Minäkin kirjoittelen tästä aiheesta vapaasti lähinnä sen vuoksi, että äidilläni sattui olemaan selvästi paremmat tulot, kuin isälläni. Jos asia olisi ollut toisn päin, en kirjoittelisi asiasta mitään, ainakaan niin kauaa, kuin äitini tai isäni ovat elossa.

Vortac Taccinen

"Lainsäädäntö voisi velvoittaa kohtelemaan hakijoita tasaveroisesti. Jos hakija epäilisi syrjimistä, hän voisi haastaa oikeuteen. Näinhän se menee työhaussa."

Tässäkin on kyse suuremmista linjoista. Kysytäänpä, MIKSI yksityiset vuokranantajat haluavat ottaa mieluummin naisia, kuin miehiä vuokralaisikseen?

Kyllä, voimme kiertää asiaa, kuin kissa kuumaa puuroa, vetoamalla naisten 'siisteyteen' ja ties mihin vastaaviin piirteisiin. Mutta mikä on se -todellinen- syy?

Se, mikä on miesten motiivin taustalla hyvinkin usein, vaikka sitä ei "saisikaan" ääneen sanoa; römpsä.

Jos siis järjestettäisiin asiat niin, että kaikki miehet saisivat kyllikseen römpsää (ja vieläpä siten, että naisetkin olisivat tilanteeseen tyytyväisiä, kuten vaikkapa Thaimaassa naiset mielellänsä koirivat vaikka miten ATM:n oloisten uroiden kanssa, eikä heille seksi ole pihdattava 'iso juttu', vaan hauska leikki, josta vieläpä saa rahaa), vuokranantajilla ei olisi mitään SYYTÄ enää syrjiä miehiä vuokranhaussa, eikä miehillä olisi niin paljon turhautumaa elämässä, joten he eivät ryyppäisi ja riekkuisi niin paljon, joten asunnotkin pysyisivät siistimpinä, jne.

Kun hoitaa sairauden kuntoon, oireetkin katoavat. Tämän yksinkertaisen perusasian kuntoon hoitaminen parantaisi paljon maailman ongelmista!

Mutta kun asiaa tarkastellaan pelkästään fragmentoituneesti (sirpaloituneesti), yhtä sirpaletta kerrallaan, ei koskaan nähdä, mikä sen sirpaloitumisen alunperin aiheutti, eikä nähdä myöskään ratkaisua tai itse ongelmaa, vaan jäädään kinastelemaan lillukanvarsista.

Eli ei niin, että "miten pakotat yksityiset suosimaan miehiä ja naisia tasapuolisesti", vaan ennemminkin niin, että "mikä ylipäätään saa vuokranantajan suosimaan naisia". Kun sen hoitaa kuntoon, katoaa vuokranantajalta motiivi syrjintään, ja asia tasapuolistuu ikäänkuin itsestään.

- Vortac

Vortac Taccinen

"Vankiloissa on enemmän miehiä, ja miesten tuomiot ovat keskimäärin ankarempia, kuin naisten samasta teosta."

Ja miesten vankilat ovat yleensä huomattavasti rankempia paikkoja, kuin naisten vankilat. Miehiä raiskataan vankiloissa jatkuvasti, mutta se ei vaikuta kiinnostavan ketään, kaikista vähiten tasa-arvosta puhuvia ihmisiä. Jos yksi nainen raiskataan kymmenessä vuodessa, on se hirveä juttu. Jos 800 miestä raiskataan joka vuosi, ei kenenkään kulma herahda (luvut ovat hatusta vedettyjä, mutta totuus ei liene poikkea olennaisesti itse pointin suhteen).

Missä vika? Missä tasa-arvo myös miehille? Miksi miehen raiskauksesta ei huolestuta läheskään samassa mittakaavassa (tai ollenkaan), kuin naisen?

Kun nainen leikkaa mieheltä peniksen irti, ja heittää sen ikkunasta ulos, tarina saa vain naurua reaktiokseen, ja "you go, girl!"-huudahduksia iloiselta yleisöltä.

Jos mies työntää pehmeän kehonosan naisen (siihen tarkoitukseen suunniteltuun) vaginaan ja liikuttelee kipua lainkaan naiselle tuottamatta sitä siellä hetkosen aikaa, ja nainen seuraavana vuonna päättää, että oikeastaan mies oli vähän liian nössö, joten kyseessä olikin sittenkin raiskaus, yleisö hurjastuu vaatimaan miehen päätä ja palleja vadille, ja ties mitä hirtto-, ja tappotuomioita siihen päälle.

Missä tasa-arvo?

- Vortac

Käyttäjän TommX kuva
Tomm Jakob

"Miestutkimuksen Seuran puheenjohtajan Anders Ahlbäckin mukaan tutkijat harmittelevat sitä, että keskustelua miesasiasta pitävät yllä eri ääripäät — usein huonoin tieteellisin meriitein."

Tarkoittaako Ahlbäck, että miesasiasta keskusteltaessa tulee olla meritoitunut naistutkimuksesta (nyk. sukupuolentutkimuksesta) ollakseen uskottava? Jokainen feministiksi julistautuva on uskottava keskustelija, mutta miesasiasta keskustelevan soisi olla ainoastaan meritoitunut profeministi.

Ahlbäckin käsitystä "tieteenteosta":

"- Harvassa tieteenalassa teoreettinen lähtökohta on niin vahva, että se ohjaa tutkimuksen lopputulosta, sitä mihin päädytään. Kriittisen miestutkimuksen haaste ja vaiva on siinä, että aineistosta tietyllä tavalla haetaan sitä mikä jo tiedetään, Ahlbäck toteaa."

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074232346/Miestu...

Käyttäjän cruachu kuva
Anna Niskanen

Olisin itse asiassa kaivannut nimenomaan Henryn vastauksia noihin kysymyksiini...

Mutta vastauksena Tapiolle tuonne ylempään kommenttiin vuokrajutuista - itse kannattaisin noista vaihtoehdoista mieluiten kampanjaa. Kiintiöitä en kannata mihinkään suuntaan ja lainsäädäntö toimisi varmaan yhtä hyvin kuin niiden työpaikkojen kohdalla eli ei sen kummemmin. Kyllähän laki sanoo, ettei työhön valittaessa saisi syrjiä vaikkapa naista, mutta käytännössä näin tapahtuu eikä sitä voida estää kuin aivan ilmeisimmissä tapauksissa, koska milläs todistat syrjinnän tapahtuneen.

Henri Kangas

"Kyllähän laki sanoo, ettei työhön valittaessa saisi syrjiä vaikkapa naista, mutta käytännössä näin tapahtuu jne."

Miten ihmeessä naisia syrjitään työnhaussa, kun naisten työllisyys on useita prosentteja parempi kuin miehillä? Ja esim. julkinen sektori on melkeinpä kokonaan naisten vallassa? Kyllä aika monelle miehellekin kelpaisi hyväpalkkainen suojatyöpaikka valtion leivissä...

Käyttäjän cruachu kuva
Anna Niskanen

Tilastokeskuksen mukaan miesten työllisyys on kylläkin parempi, ei naisten. Ero tosin ei ole suuri, 1-2 prosenttiyksikön verran.

Selvää toki on, että ei naisia jokaisessa työhönottotilanteessa syrjitä enkä niin väittänytkään. Sitä kuitenkin tapahtuu etenkin nuorten naisten kohdalla. Siihen on sinänsä se ihan ymmärrettävä syy, että nuori nainen on työnantajan kannalta suurempi riski kuin mies, koska nuori nainen saattaa tulla raskaaksi, mikä tietää työnantajalle merkittäviä lisäkuluja.

Ja tarkennukseksi vielä, tarkoitan tässä tilanteita, joissa mies- ja naishakija ovat suunnilleen samalla viivalla, mutta mies tulee valituksi, koska on mies. Yllämainitusta syystä. Aina tällaisissa tilanteissa ei toki ole kyse syrjinnästä, on monia muitakin syitä, miksi mies on voitu valita eikä naista ja juuri tästä syystä tällaisissa tilanteissa mitään ei voida todistaa. Sille ei vaan oikein voi mitään. Samalla lailla vuokranhakutilanteessa on mahdotonta todistaa, miksi nainen sai kämpän ja mies ei.

Henri Kangas

Usko nyt pieni, että naisia pikemminkin suositaan kuin syrjitään työnhaussa(kin).

http://yle.fi/uutiset/naiset_tyollistyvat_miehia_p...

Julkisen sektorin naisjohtajat ovat parissa haastattelussa melko avoimesti todenneet, että suosivat naisia työhönotossa. Käyttivät tietysti kiertoilmaisuja, mutta asian ydin tuli selväksi.