"Seurusteluhyväksikäyttö" kaltoinkohteluna
A-studiossa haastateltiin väestöliiton lääkäriä Miila Halosta raiskausuutisen yhteydessä. A-studio kertoo, että "seksuaalisia kaltoinkohteluja ei aina käsitellä raastuvassa". Suomalaisten tyttöjen ja ulkomaalaisten poikien välillä toimii usein seuraava kuvio, jonka Miila Halonen liitti keskusteluun "seurusteluhyväksikäytöstä".
- Nuoria naisia, joilla on jotain oppimisen tai hahmottamisen häiriöitä taustalla [seurusteluhyväksikäytetään]. Juttu menee yleensä niin, että nuori mies ilmoittaa haluavansa seurustella tytön kanssa. Kyseessä voi olla vaikkapa maanantai ja viikonlopun aikana erotaan. Seurustelun aikana tapahtuu yhdyntä, yleensä niin, että tyttö ei ole halunnut seksiä, vaan on tullut siihen painostetuksi. Jostain syystä seksi tapahtuu omituisessa paikassa, kuten kirjaston tai kauppakeskuksen vessassa. Seksin jälkeen mies sanoo, että suhde oli tässä. Menee päivä pari ja uusi mies jengistä haluaa seurustella tytön kanssa ja uusi kierros lähtee käyntiin.
A-studion mukaan "uhrien tausta on usein vaikea". Mitä ihmettä? Mitkä ihmeen "uhrit" ovat kyseessä?
Seksin hankkiminen seurustelusta valehtelemalla on täysin laillista ja yksinkertainen tyttö saa syyttää vain itseään.
Kirjoitin aikaisemmin huippu-urheilijoiden rakkauselämästä.
- Vanhemmat pelaajat välittävät urheilubändäreitä nuoremmille pelaajille. "Jos vanhempi joukkuetoveri on naisen kanssa, eikä kyse ole mistään vakavasta, hän välittää naisen minulle. Useat nuoremmat pelaajat siirtyvät innoissaan vanhemmalta pelaajalta saadun naisen kimppuun..."
Naisten välittäminen eteenpäin pelimiesringeissä ja ylempitasoisten miesten ringeissä on peruskuvio, jolla ei ole paljoakaan tekemistä raiskausten tai rikollisuuden kanssa.
A-sudion rasistinen agenda
A-studion rasistinen uutisointi yrittää mustamaalata ulkomaalaiset pelimiehet tyttöjä kaltoinkohteleviksi sioiksi ja tytöt uhreiksi. Uhrin tytöstä tekee se, että tyttö harrastaa seksiä ei-niin innokkaasti, mutta kuitenkin suostuen seksiin, koska hän "seurustelee".
Miksi tyypillinen pelimiestaktiikka liitetään raiskausuutisointiin? Kautta maailmanhistorian pelimiehet ovat kärttäneet seksiä lupaamalla seurustelua ja avioliittoja - seksiä saatuaan he ovat "kadonneet".
A-sudion haastatteleman Halosen mukaan mukaan "seksi tapahtuu omituisessa paikassa, kuten kirjaston tai kauppakeskuksen vessassa." Mitä ihmettä? Pitääkö seksiä harrastaa vain lauantaina saunan jälkeen makuuhuoneessa? Väestöliiton lääkärin rajoittunutta seksuaalisuutta ei tarvitse julistaa totuutena koko kansalle.
Ilmainen vinkki yksinkertaisille naisille
Seurustelua tai avioliittoa lupaava mies on usein vain seksin perässä. Saatat tulla jätetyksi seksin jälkeen.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Kyllä sitä on tultu oltua melkoinen puoliraiskaaja nuorna miesnä ollessa, jos näitä naistutkijoita uskoisi. Kaikki rumemmat kaverit taisivat olla vielä pahempia, sillä heidän piti panna jutuissaan paremmaksi.
Tätä menoa kun jatkuu, ei naisia saa tuijottaa, olipa kaula-aikko vaikka napaan, koskettaminen on jo rikos, ja näin espanjalaisittain piropojen heittely sakonuhalla rangaistavaa.
Laasanen on todella oikealla asialla, kun hän jaksaa panna nämä tantat naurunalaisiksi. Ja kun ne olisivat vain tanttoja, mutta kun heillä on tausta tukenaan leegio munattomia lullukkamiehiä.
"Nuoria naisia, joilla on jotain oppimisen tai hahmottamisen häiriöitä taustalla"
Mitähän tämäkin tarkoittaa?
1. Kyseiset naiset, jotka antavat Facebookissa solmitun "seurustelusuhteen" jälkeen ulkomaalaiselle pesää kirjaston vessassa, ovat jollakin tavalla vammaisia, häiriöillisiä tai jotain?
2. Kirjaston vessassa pesän antaminen tekee naisesta jollakin tavalla häiriöllisen?
3. Kyseessä on feministien propaganda?
4. "Terveet" suomalaiset tytöt eivät anna pesää kirjaston vessassa parin päivän "seurustelun" jälkeen?
5. Sekä "terveet" että "häiriöiset" suomalaiset tytöt antavat pesää kirjaston vessassa, mutta vain jälkimmäisten pesän jakaminen on ongelma?
"Kirjoitin aikaisemmin huippu-urheilijoiden rakkauselämästä."
Muutama vuosi sitten Ruotsissa oli juniorijääkiekkoilijoiden MM-kisat. Paikalliset (ja miksei vähän kauempaakin?) ruotsalaistytöt kahmivat vimmaisina sänkyyn näitä nuoria (ulkomaalaisia) lätkäpelaajia paikallisessa hotellissa ja yöelämässä. Tytöillä oli tosi kiire, etteivät vain jäisi ilman jne.
Tämän seurauksena ruotsalaiset feministit syyttivät mediassa yhteiskuntaa ja ties ketä tästä käyttäytymisestä. Pointteina oli, että syy käyttäytymiseen ei ollut tytöissä itsessään ja käyttyminen oli väärin.
Se minulle jäi täysin epäselväksi, että mikä tässä oli ongelma alunperinkään.
Urheilijoista ja pelimiehistä tulikin mieleen uutinen, joka kertoo suomalaisten parhaan saavutuksen Lontoon olympilaisissa:
Harvinaista kyllä, olen Laasasen kanssa samoilla linjoilla. Jos tytöt ovat yli 16-vuotiaita eivätkä ole holhouksenalaisia tai alistetussa asemassa suhteessa miehiin (esim. heidän oppilaitaan tai valmennettaviaan), ei voida puhua rikoksista, joita edes kuuluisi käsitellä raastuvassa.
Valitettavasti nämä nuoret tytöt tuskin uskaltavat vaatia myöskään ehkäisyä; en tiedä käsiteltiinkö ohjelmassa mahdollisia ei-toivottuja raskauksia tai tautien leviämistä tässä yhteydessä. Siperia todennäköisesti opettaa ennen pitkää, ettei kannata lähteä kirjaston vessaan ihan jokaisen "poikaystävän" kanssa, mutta virustartunnat ja ei-toivotut raskaudet voivat jättää pysyvän jälkensä nuoren elämään.
Itse näkisin tärkeäksi kasvattaa tyttöjä(kin) niin, että he saisivat vahvemman itsetunnon ja uskaltaisivat vaatia enemmän. Jos tyttö itse ei halua pelkkää seksiä, hänellä pitää olla rohkeutta kieltäytyä siinäkin pelossa, että menettää "poikaystävänsä".
Seksuaalirikoksia käsittelevä osuus alkaa noin kohdassa 19:52
Kyllä se tytöillä on nyt tosiaan peiliin katsomisen paikka.
Tai sitten kummallakin sukupuolella. Siihen tässä alkaa enemmän kallistumaan.
Akat jos alkaa rauhoittumaan hattaroinneistaan niin ukot voisi alkaa rauhoittumaan öykkäröinneistään. Kuulasta vettä hattaran päälle - jäljelle jää tikku johon voisi kasata vaikka hillittömän pallon mangomelonia kummallekin.
Suomalaiset tytöt ovat usein typeriä. Olisiko sitten koulun suvaitsevaisuus kasvatukselle joku osuus tässä. En tiedä.
Israelissa palestiinalaismies tuomittiin raiskauksesta, kun hän oli seurustellessaan juutalaisnaisen kanssa valehdellut tälle olevansa juutalainen ja nainen oli suostunut seksiin. Rasismia vai feminismiä? Mitä itse ajattelette?
Ruotsissa ei mässäillä julkisesti mamujen tekemillä raiskauksilla, mutta osa näistä ns. romansseista voisi joutua siellä syyteharkintaan, koska Ruotsissa on tiukempi lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö tältäosin kuin Suomessa.
Suomessa näyttäisi olevsn tämän plokin ja tätä plokia kommentoineiden mukaan täysin hyväksyttävää tälläinenkin toiminta. Tähän ilmiöön tulisi puuttua yhteiskunnan puolesta.
Maahanmuutto on positiivista tässäkin tapauksessa, koska se paljastaa suomalaistenkin moraalisia heikkouksia.
Voin puhua vain omasta puolestani, mutta miltei kaikilla naispuolisilla ystävilläni oli teinivuosina jonkinlainen fiksaatio mustiin miehiin. En tiedä mistä se johtui, mutta selkeästi näin oli.
Tästä linkistä löytyy tämä surullisen kuuluisa mutta jo legendaarinen musiikkivideo
"Mitä ihmettä? Mitkä ihmeen "uhrit" ovat kyseessä?"
Naiset ja 'ulkomaalaistaustaiset' (voiko enää mamuille tai toisille roduille suurempaa kiertoilmausta keksiä?) ovat aina uhreja.
Aina.
Heillä on synnynnäinen uhristatus. Valkoinen heteromies ei voi koskaan olla virallisesti uhri, vaikka oikeasti olisikin.
Mutta naiset ja 'ulkomaalaistaustaiset' kuuluvat "vähemmistöön" (vaikka naisia onkin oikeasti miehiä enemmän), jotka puolestaan kuuluvat aina 'uhreihin'.
Homot, naiset, mamut, tummaihoiset ja muut "ei-valkoiset" rodut, vammaiset, juoppoäitien tuottamat retardit, kääpiöt, lapset ja niin edelleen - nämä kaikki kuuluvat suojeltuun "uhrivähemmistöön".
He ovat AINA uhreja, varsinkin jos voivat hyötyä tuosta statuksesta - vaikka eivät oikeasti olisikaan.
Valtamedia käsittelee näitä ryhmiä aina uhreina, ja mustamaalaa valkoihoisesta heteromiehestä aina syyllisen. Vaikka oikeasti olisikin toisinpäin.
Sellaisessa maailmassa me elämme - ihmiset hurraavat valheille, ja vihaavat totuutta enemmän ainoastaan totuuden ääneen sanovia.
- Vortac
Henryn mielestä saa naida ketä vaan, joka antaa. Näin minä Henryn viestin ymmärrän.
Nuoret naiset, joilla on oppimisen tai hahmottamisen häiriöitä ovat joko tyhmiä tai heillä on jokin psyykkinen häiriö. Ehkä osa heistä on lähellä kehitysvammaisuutta.
Minun mielestäni seksi henkilön kanssa, joka ei täysin itse ymmärrä mitä on tekemässä, on vain väärin. Tuosta taisi ohjelmassa olla kyse.
Uskon että suurin osa miehistä käyttäytyy kuitenkin aika korkealla moraalilla ja Henryn kuvaus, että miehet naivat ketä vaan ei pidä paikkaansa.
En usko, että Henrykään panisi kehitysvammaisia kirjaston ja kauppakeskuksen vessassa.
Henry ei vain ole tullut ajatelleeksi juttua loppuun asti.
"A-sudion haastatteleman Halosen mukaan mukaan "seksi tapahtuu omituisessa paikassa, kuten kirjaston tai kauppakeskuksen vessassa."
Tästä voi tehdä sen johtopäätöksen, että vessat ovat Haloselle omituisia paikkoja. Hän ei siis käy niissä yleensä, tai muuten ne olisivat normaaleja paikkoja. Mitäköhän hän mahtaa tehdä vessassa käymisen sijasta?
Tai itseasiassa en haluakaan tietää.
Mutta mikä voisi olla vessaa normaalimpi paikka asioihin, joissa on kyse genitaalien luonnollisten tarpeiden tyydyttämisestä? Olipa kyse virtsaamisesta tai naimisesta, genitaalien luonnollista käyttötarkoitustahan siinä ilmennetään. Mikä siis tekee vessasta 'omituisen' paikan? Luulisi ennemminkin vessan olevan nimenomaan hyvinkin normaali paikka seksille - sen saa lukittua, se on piilossa julkisuuden näkökeilalta, siellä tehdään "privaatteja", yksityisiä asioita, joita ei haluta muiden näkevän, ja siellä on pesuvälineet ja vessapaperit ja kaikki tarvittava monenmoiseen genitaalihinkkaukseen. Ennemminkin tuo kuulostaa hyvinkin luontevalta paikalta seksiin.
Mielestäni 'omituinen' paikka seksiin voisi olla ennemminkin vaikkapa näkötornin katto tai poliisiaseman tiski päiväsaikaan.
- Vortac
"Henryn mielestä saa naida ketä vaan, joka antaa. "
'Consenting adult'teja saa todellakin naida niin paljon kuin huvittaa.
Eli 'suostumuksensa antaneita aikuisia'.
- Vortac
Mielenkiintoista tosiaan, että Suomeen on rantautunut kulttuuri, jonka ominaisuuksiin kuuluu se, että naisia ei kunnioiteta, eikä varsinkaan toisuskoisia naispuolisia. He ovat ihan kulttuurillisesti vapaata riistaa kaikille oikeauskoisille. Mielellään he varmaan ottaisivat nuo tytöt kulttuurinsa mukaisesti ihan orjattariksi, mutta vielä Suomen laki ei heidän kannaltaan valitettavasti sitä salli. Kunhan vihreät saavat olla vielä jonkin kauden hallituksessa, niin eiköhän tuokin pikku seikka saada korjattua. Kaikki kulttuurithan ovat yhtä hyviä, joten niiden on annettava kukkia.
Kyseessä oli siis lääkäri, ei juristi. Sanavalinnat pitää ymmärtää tätä taustaa vasten. En ohjelmaa nähnyt, joten tuo "ei käsitellä raastuvassa" jäi vaivaamaan. Mikä siinä oli idea?
Naiskenteletko Henry itse paljon kehitysvammaisia tai melkein kehitysvammaisia, tai henkisesti häiriintyneitä nuoria naisia kirjastojen ja ostareitten vessoissa?
Ainakin kovasti puolustelet sellaista.
Pekka Roivaiselle
Voisimme tietenkin siirtyä vanhaan järjestelmään, jossa psyykkisesti kehitysvammaiset naiset suljettaisiin laitoksiin lukkojen taakse, jolloin mitään paheksuttavaa väärinkäyttöä ei tapahtuisi. Tässä tulisi kuitenkin talouskysymysten lisäksi ongelmaksi vammaisten ihmisoikeuskysymykset, sillä nykyisin ei enää pidetä oikeutettuna ihmisten sulkemista laitoksiin sen vuoksi, että vapaana ollessaan he mahdollisesti harjoittaisivat tilapäisiä seksisuhteita.
Käytännössä pakkolaitoksiin sulkemista ei kuitenkaan tarvita, sillä käytännön kokemus on osoittanut, että ennen pitkää nämä nuoret naiset löytävät itselleen näistä seksikumppaneistaan miehen, joka ottaa naisen tavallaan omaan huostaansa ja alkaa parisuhteessa huolehtia naisesta. Tämä on tärkein syy siihen, että naiset syrjäytyminen on vain murto-osan ongelma siitä, miten suuri määrä nuoria miehiä syrjäytyy.
Laasasen kirjassa on käsitelty syytä tähän ilmiöön, että "vaikeastikin psyykkisesti häiriintynyt nainen löytää itselleen puolison". Kyse on siitä, että naisten ylöspäin pariutumisen johdosta pienituloisten miesten joukoissa vallitsee huutava naispula, eli pienituloiset miehet eivät löydä itselleen naista puolisoksi. 43 % pienituloisista miehistä elää yksin, kun hyvätuloisimmista miehistä elää yksin vain 2 %. Kun pinituloinen mies on elänyt vuosia yksin ilman kontakteja naisiin, niin hänelle kelpaa lähes nainen kuin nainen. Se, että nainen ei pääse koskaan töihin oppimis- ja hahmotushäiriöiden vuoksi, ei pienituloista miestä haitta. Se, että nainen on sairauseläkkeellä mielenterveyden ongelmien vuoksi, ei miestä haitta.
Tapahtumasarja, jossa vanhempi mies ottaa "hahmotushäiriöistä" kärsivän moniongelmaisen nuoren naisen hoiviinsa, on hyvin tavallinen tarina. Se on loppujen lopuksi onnellisin ratkaisu molemmille osapuolille. Kun pariskunnalle syntyy lapsia, niin sosiaalityöntekijät käyvät usein ottamassa lapset huostaan pian syntymän jälkeen, koska katsovat, että äiti ei onnistu näiden lasten kasvatustehtävässä. Mutta pariskunta jatkaa yhteiselämäänsä. Näistä ei vain kerrota missään, sillä maamme on pieni, ja näitä tapauksia sitoo vahva vaitiolovelvollisuus.
Rakkaus on kulttuurinen konstruktio ja meidän kulttuurissamme naisten rakkaus tuppaa kasatumaan miesten tuloasteikon yläpäähän. Hyvätuloisista miehistä on pulaa aviomiehinä, mutta pärjäämättömät ressukat jäävät ilman naista. Koska naisia opetetaan jo lapsesta lähtien varomaan ottamasta mieheksi räkänokkaa, jota täytyisi elättää, niin heikommin pärjääville meihille ei koskaan ilmaannu samanlaista pelastajaa, kuin heikosti pärjääville naisille. Niinpä nämä heikosti pärjäävät miehet elävät yksin, ja syrjäytyvät niin, että heidän elämänsäkin jää lyhyeksi.
"Seksin hankkiminen seurustelusta valehtelemalla on täysin laillista ja yksinkertainen tyttö saa syyttää vain itseään."
Onko tämä nyt se viimeinen osoitus sun henkisestä kypsyydestä?
Tee seuraavaksi käsikirja nuorille tytöille, joissa kerrot tuntemasi kaikki mahdolliset tavat hyväksikäyttää heitä. Siksi, että ymmärtäisivät, "mikä on homman nimi" ihan alusta asti. Sitä luettaisiin kouluissa viimeistään 10-vuotiaana.
Mitä sukupuolten tasa-arvoa kaltaisillesi tulisi myöntää? Ette yksinkertaisesti ansaitse sitä/mitään.
Kyllähän tyttöjä opetetaan varomaan, esimerkiksi Maarit Hurmerinnan laulu Neito ja ylioppilas soi usein radiossa
http://www.thelyricarchive.com/song/2914413-469773...
Oothan kuullut neitosen
kosken kuohuun juosseen kerran
vuoksi julmain valheiden
ylioppilaan nuoren herran.
Miksi teitä pitää joutua varomaan? Ettekö voisi kehittyä henkisesti, jossain vaiheessa, mielellään paljon ennen eläkeikää?
Hei Kaisa Jalis,
ymmärrän miesvihamielisyytesi ympäröivässä yhteiskunnassa, jossa naisen ulkonäöllä on yhä suurempi ja merkittävämpi vaikutus miesten kiinnostuksen osalta.
Oma ulkonäkösi ei kuitenkaan parane huutamalla asiasta typerällä poliittisella palstalla.
Lisäksi se laskee "henkisen ulkonäkösi", jota toiset myös luonteeksi kutsuvat, pohjasta ryminällä läpi.
Lisäksi vaikutat olevan aivan uskomattoman tyhmä.
Olet siis ilmeisesti (miesten näkökulmasta) ruma, epämukava ja älyllisesti heikkolahjainen. Kyllä muakin vituttaisi jäädä ilman.
(Asenteita voi, ja toisinaan kannattaa, muuttaa. Aloitetaan vaikkapa heti; kehu joitakin yleisesti miehiin liitettäviä ominaisuuksia?)
Aivan sama.
Muutama hieman ei-niin-heikkolahjainen-miesystävä löytyy. Tunnistan heidät 'jotenkin'...
Luuletko, että minusta Laasasen ajattelu on henkisesti kaunista? Juuri sitähän tässä kritisoin, että EI ole.
Kyynisyys, laskelmoivuus, kylmyys... ei tee minuun vaikutusta ihmisenä.
Kaisa Jalis:
-Luuletko, että minusta Laasasen ajattelu on henkisesti kaunista? Juuri sitähän tässä kritisoin, että EI ole.
-Kyynisyys, laskelmoivuus, kylmyys... ei tee minuun vaikutusta ihmisenä."
Laasanen on monessa yhteydessä teroittanut esittävänsä tutkijan näkemyksiä ja hän ottaa harvoin kantaa tutkimansa alan moraaliseen puoleen.
Laasanen:
- Parisuhdemarkkinoista puhumisessahan on vallalla feminiininen jargon, jossa keskitytään siihen, miten asioiden tulisi olla, ei siihen, miten ne ovat. Sama pätee tutkimukseen. Esimerkiksi naistutkimuksessa keskitytään tutkimaan ihannetilannetta; sitä, millainen yhteiskunnan pitäisi olla, jotta se olisi tasa-arvoinen – naiselle.
Laasasen mukaan tässä on osasyy siihen, miksi markkina-arvoteoria myös herättää niin voimakasta vastustusta.
Koet selkeästi Laasasen esilletuomat näkemykset vastenmielisenä. Vastenmielisyys ei tee niistä kuitenkaan vähemmän tosia.
Laasasesta ihmisenä et voi tietää hänen blogikirjoitustensa perusteella paljoakaan, niin kuin et muistakaan kirjoittajista.
Hyvin usein käy myös niin, että nainen houkuttelee miehen sänkyynsä luvaten yhden yön seksiä ilman sitoumuksia, ja kuitenkin taka-ajatuksena on napata mies itselleen avioliiton kaltaiseen suhteeseen. Pukeudutaan viettelevästi mini-hameeseen ja korkokenkiin, avokaulaiseen puseroon, ja näytellään seksipimua. Kuitenkin tämä bilehilu sexipimu on oikeasti etsimässä isää lapsilleen. Siis isää yhteisille tuleville lapsille.
Jekuttamista puolin ja toisin.
Tunnen omasta kaveripiiristä yhden tällaisen naispuolisen narskutapauksen. Siksi onkin entinen kaveri.
Hänpä olikin häikäilemätön, epäluotettavin nainen, johon olen törmännyt. Osasyy käytökseensä oli ehkä väkivaltainen isä, joka oikeasti myös raiskasi äitiä lasten tietäen (nähden?). Tyttö yritti itsaria murrosiässä juomalla tärpättiä. Hän syntyi nenä poskella, lonkka irti... syyn voi tietää. Faijansa hirtti itsensä myöhemmin kellariin, poikansa löysi ja joutui myöhemmin psykoosiin. Joko persoonalisuudenhäiriöt ovat synnynnäisiä tai hankittuja. Säälin miehiä, jotka joutuivat neidin uhreiksi. Nainen oli hyvännäköinen kuin mikä, ja takuulla nettitreffeillä oli seuraantuppaajia. Osa heistäkin varmaan oli samankaltaisia kuin nainen itse. En ole toiseen kaltaiseensa naiseen 'päässyt tutustumaan', onneksi.
Vaikka jotkut pitävätkin Laasasta 'miesten' äänitorvena, niin itse en. Jos sanon 'Laasasen kaltaisia', niin todennäköisesti (tai ainakin toivon niin) tarkoitan max 5-10% miehistä.
Pakkohan se on uskoa, jos sinulla on niin paljon kokemuksia miehistä, että tunnet heidät niin hyvin.
Minkälaisia miehiä nämä ovat? Laasanen on mies joka ymmärtää, erittelee ja järkeilee miesten ja naisten välisiä suhteita, heidän tavoitteitaan, niiden vaikutusta yhteiskuntaan. Ylipäätään tutkii miesten ja naisten suhteita niiden taustoja ja vaikutuksia yhteiskuntaan ja ihmisten henkilökohtaiseen elämään. Hän on akateeminen henkilö kaikki jokseenkin akateemiset henkilöt ovat samanlaisia, ehkä he eivät ajattele näitä asioita, mutta allekirjoittaisivat havainnot oikeksi tai oikeansuuntaisiksi. Kaikki miehet allekirjoittaisivat jos asian myöntämisellä ei olisi negatiivisia sosiaalisia seuraamuksia. Myös naiset allekirjoittaisivat jos katsovat asiaa akateemisesta näkökulmasta.
On kuule aika paljon akateemisia naisia ja miehiä, jotka eivät allekirjoittaisi Laasasen YHTÄKÄÄN kirjoitusta.
Heillä olisi erilaisia teorioita?
Erilainen maailmankuva. Laasasen koulutus on kaupallinen, eikä ihmistieteilijän. Tästä johtuen teoria on kapea, eikä vastaa elämää.
Minkälaisia lähtökohtia tällä maailmankuvalla on ja miltä osin se on ristiriidassa Henryn kirjoitusten kanssa?
Varmaankin jokaisella tutkijalla on ihan oma maailmankuvansa, joita en voi tarkalleen tietää. Naistutkimuslistan keskustelun perusteella 'keskustelu' kääntyi alamäkeen heti alkumetreillä.
'Kaupalliseen maailmankuvaan' kuuluu se, että kaikelle on hinta ja kaikki on kaupan.
Jos et itse näe tämän maailmankatsomuksen ulkopuolelle, et varmaan voi hyväksyä sitä, että on laajempia maailmankatsomuksia ja ihmiskuvia.
Olet hyvin puolusteleva.
On olemassa myös laillista hyväksikäyttöä, jota ei ole tarve kieltää lailla. Ihmiset voivat joutua huijatuiksi tai hyväksikäytetyiksi ja suurin osa ihmisistä tuleekin elämänsä aikana ilman, että siitä mitään tuomiota tulee. Nämä tytöt nyt ovat tulleet puijatuiksi kokemattomuutensa takia ja heitä voi kutsua urheiksi, jos he niin sen kokevat. Ihmiset voivat olla sekä hölmöjä että urheja samaan aikaan, ja suurin osa puijatuiksi joutuneista on impulsiivisia ja sinisilmäisiä. Tämä ei poista sitä tosiasiaa, että monissa kulttuureissa toisten ihmisten jekuttamista pidetään moraalittomana. On olemassa sosiologeja ja ekonomisteja jotka pitävät jekuttamisen kulttuuria jopa taloudellisesti haitallisena. Pelimieskulttuuria pitää siis syvästi paheksua, jotta tällainen moraaliton ilmapiiri ei leviä hienoon suomalaiseen rehtiin kansaan, joka perustaa kaupankäyntinsä luottamukseen eikä puijaamiseen. Ymmärrän toisaalta että jotkut lapsekkaat ressukat eivät pärjää muuten kuin puijaamalla alaikäisiä teinityttöjä toteuttaessaan omaa sukupuolirooliaan naistenkaatajana. Luultavasti suuri osa näistä hyväksikäytetyistä tytöistä aikuistuessaan ja oppiessaan ymmärtämään näiden höppänöiden ajatuksenjuoksua ei enää ota heitä kovin vakavasti. Mutta nuoruus on monille rankkaa aikaa myös siinä mielessä, ettei oikein ymmärrä miten maailma makaa.
Mutta pitää ottaa huomioon se, että monet naiset haluavat tulla jekutetuksi, jotta voisivat välttää naisen seksuaaliroolin vaatimuksen kieltäytyä tilapäisistä seksisuhteista. Antamalla jekuttaa itsään, saa kuitenkin hyvät panot. Tietoisesti tai tiedostamattaan.
Voit olla hyvinkin oikeassa. Se mikä ahdistaa näitä tyttöjä on se, että he haluavat kovasti seksuaalisia kokemuksia ja hyväksyntää mutta eivät halua tulla kohdelluksi halventavasti. Heitä vikittelevät ulkomaalaiset pojat ymmärtävät tämän ja osaavat siksi manipuloida heitä. Se miten yhteiskunta ja seksipartnerit suhtautuvat heihin vaikuttaa heidän minäkuvaansa ja itsetuntoonsa. Aikuistuessaan monet tytöt ainakin minun nähdäkseni kuitenkin oppivat suhtautumaan "kevyemmin" miehiin, jotka suhtautuvat heihin pelkkinä seksiobjekteina eivätkä halua tai kykene vakaviin ja rakentaviin ihmissuhteisiin. He eivät odota näiltä miehiltä mitään, mitä heillä ei ole tarjota. Siksi heitä ei voi hyväksikäyttää niin helposti, koska jos he päätyvät harrastamaan näiden kanssa seksiä niin he ymmärtävät näiden motiiveja paremmin, toisin kuin kokemattomat ja naiivit teinitytöt. Ihmisiä jotka tiedostavat toistensa motiivit on erittäin vaikea huijata. Huijaaminen perustuu aina sille, että ihminen ei ole tietoinen toisten motiiveista syystä tai toisesta. Kun todellisuus ei vastaa sitten odotuksia tai ihanteita, niin se saattaa olla psyykkisesti vaikea käsitellä monille.
http://marinadi.blogspot.fi/2008/05/joogi-selvnnki... Satun tietämään tämän joogin..
Tämä ns. "häirikköjoogi" ei ole oikeastaan mikään paha mies. Tantrassa yritetään saada pesää kaikilla mahdollisilla keinoilla. Valehtelu, esiintyminen joksikin toisena yms kaikki on sallittua.
Suomalaiset naiset ovat pahastuneet rehellisistä yrityksistä saada pesää. Ja nyt varsinkin kun "häirinnän" mittakaava on alkanut paljastumaan. Kyseessä ei ole joku hassu tuhat yritystä vaan reippaasti todennäköisesti kymmeniä tuhansia naisia. Tiesin että Guru oli kova mies vit*n perään, mutta täytyy sanoa että olin ällikällä lyöty kun luin blokin. En tiennyt ollenkaan. Olin vähän skeptinen gurun suhteen aikaisemmin. Nyt pidän häntä gurujen guruna.
Buddhalaisena kiinnostaisi tietää, että "minkä tantran"?
"Tantrassa yritetään saada pesää kaikilla mahdollisilla keinoilla. Valehtelu, esiintyminen joksikin toisena yms kaikki on sallittua."
Marinadin kommenteista poimittu:"Sahara & Leena, mies osaa olla aika vakuuttava ..."
Vakuuttava?
"Pysäytti mut kadulla ja sanoi että näkee että minulla ei ole rakkautta elämässäni."
"Giri-kaiffari herätti huomion kehumalla ulkonäköä - vaatteista kuulemma heti huomasi, että mulla on hyvä aura."
Miehenä on vaikea ymmärtää, että tällaista puhetta pidetään vakuuttavana, mutta ehkä nämä ovat niitä nuoria naisia, "joilla on jotain oppimisen tai hahmottamisen häiriöitä taustalla". Lohdutukseksi voi sanoa niin joogaan hurahtaneille kuin kirjaston vessassa paneskelleille, ettei ole tapahtunut mitään erityisen pahaa vaikka on paneskellut, vaikkei ehkä olisi muuten, mutta kun puhuttiin valheellisen kauniisti. Ei panemisessa itsessään silti mitään pahaa tapahdu.
"Ei panemisessa itsessään mitään pahaa tapahdu"
Kyse taisi olla siitä, että pakotetaan tekemään jtkn mitä toinen ei halua ja valheellisilla lupauksilla taivutellaan oman edun nimissä tyttö seksiin, että saadaan hyvä juttu ja sankarin maine itselle ja tytöstä idiootti ja huora. Vaikea vetää rajat tuollaiselle käytökselle, mutta jos vaikka raiskataan siten, että uhataan vain tehdä jtkn ja sillä kiristetään seksiä naiselta tai sitten lupaillaan tyhjiä tai huijataan hyväuskoinen mies isäksi ( kaikkihan tietävät, että seksistä voi seurata muutakin kuin mielihyvää/mielipahaa tai tauteja), niin kyse on moraalittomasta tai paheksuttavasta käytöksestä, joskin laki ei rankaise näistä paitsi raiskaustapauksessa, mikäli uhka on ollut uskottava ja jälkiä löytyy kehosta. Siis kun käyttää seksiä ja toista ihmistä välineenä ja petoksella, niin monista asia ei ole ok lainkaan, eikä haluaisi, että moisesta tulee yleisesti hyväksyttävää käytöstä.
"Kyse taisi olla siitä, että pakotetaan tekemään jtkn mitä toinen ei halua ja valheellisilla lupauksilla"
Ei vaan kyse taisi olla siitä, että saadaan toinen haluamaan jotakin valheellisilla lupauksilla. Eivät mainokset pakota sinua ostamaan uutta kasvovoidetta vaikka lupaukset eivät pidä paikkaansa.
"Siis kun käyttää seksiä ja toista ihmistä välineenä ja petoksella, niin monista asia ei ole ok lainkaan, eikä haluaisi, että moisesta tulee yleisesti hyväksyttävää käytöstä."
Ei tietenkään huijaaminen ihmissuhteissa ole oikein. Minkälainen ihminen huijaa, minkälainen persoona, minkälainen arvomaailma on sellaisen takana? Silti on turhaa elää menneessä tai vahvistaa häiriintynyttä suhdetta seksuaalisuuteen ja mystifioida ihmisten välistä seksuaalista toimintaa, vaikka takana olisi todellakin valheelliset motiivit. Aivan kuin pahinta mitä näille nuorille naisille voi tapahtua, "joilla on jotain oppimisen tai hahmottamisen häiriöitä taustalla", on että he paneskelevat väärien lupausten takia!
Pistä se nainen samaan kategoriaan, kuin ei toivottu lapsi, muuten tuo on ihan yhtä väärin. Kusetus on kusetusta, ei muuta. Mies ottaa aina riskin, jos paneskelee vähä-älyistä siellä kirjaston vessassa, vaikka kuinka uskottelisi, ettei raskauden riksiä ole ja vajakki menee puhtaasti hupikäytöön. Pitäisi luottaa kuten siihen seksikumppaniin ja ihan mutulla luulisin, että suurin häviäjä on silti se tyttö ja mahdollinen lapsi, toki tasa-arvo voi hyvin, kuin pesää saa teineiltä vessoissa ja mahdollisimman moni atm neitsyttä valheillaan.
Voisikohan asiaa verrata tähän naisten huijaukseen, jossa valehdellaan, että syödään pillereitä? Ihan turhaan miehet sitten viuruavat, kun elarit pamahtavat kontolle, aina voi käyttää kondomia tai kahta, jos ei lasta halua tai streriloida itsensä. Yksinkertainen mies saa siis syyttää vain itseään, jos tämä huijataan isäksi.
Laasanen kun tyytyy tuumaamaan, että miehillä on oikeus valehdella ja kusettaa seksin takia, kaiketi kun tasa-arvoa kannatetaan, myös naisilla on aivan vastaava oikeus pelata sillä mitä seksi voi tuoda tullessaan eikä blogistin kannata tihruttaa itkua niiden miesten puolesta, jotka joutuvat vastentahtoisesti isäksi paljaalla vedeltyään. Tosin tuo vähä-älyisten hyväksikäyttö kirjaston vessoissa nyt kuulostaa rumalta, mutta tyhmästä päästä kärsii koko ruumis ja epäilemättä tulee mieleen, että Henkalla on joku äo 40 kahleissa kotonaan ja todellakin oma lehmä ojassa.
Kyllä, asioita voi verrata. Valehteleminen seksin saamiseksi ja ehkäisyistä tai taudeista valehteleminen ansaitsevat kaikki rangaistuksen. Rangaistus toki teon vakavuuden mukaan. Isäksi huijaaminen on mielestäni yleensä monin verroin vakavampi teko kuin seksiaktin huijaaminen, koska seksiaktit ovat kevytkenkäistyneen seksikulttuurin myötä arkipäiväistyneet.
Ja ihan turhaan, koska lapset siitä kaiketi yhä alkunsa saavat. Miesten viuruaminen ei vain lopu. Nainen aina syypää, joko seksin saamattomuuteen tai seurauksiin, eikä toimi kuten vajaan ja vastuuttoman miehen mieli, joka tekee johtopäätöksensä jostain pornosta. Tämä kaikki jo jo tuttua jostain keskiajalta katolisen papiston ja selibaatin myötä, lisää siihen evoluutio ja luonnon valinta, turha moralisoida joillain mitä kaikille pitäisi jakaa -korteilla, ettei naispuolisia ammuttaisi tai raiskattaisi. Joku pariutuminen riippuu enemmän itsestä, kuin jonkun ylipaino tai vaikka vain siksi ja huonon valinnan takia.
Sen pullapojun katkerista teeseistä, joilla lähinnä provosoidaan. Ja seksiaktin seurauksena voi hyvinkin olla isyys, vaikka kukaan ei sitä lasta haluaisi ja siitä johtopäätökset taas... Vetäkää käteen tai toisianne, ei sikiäviä naaraita vessoissa ( vajakkeja vielä) ja samalla uhriutukaa. Kai edes jotain vastuuta syntymän ja kuoleman välillä mahtuu uroksellekin, vaikka tämä eläisikin vain seksille?
So very sorry ja miellyttämisluontoinen tehtävä edessä pariutuneelta naaraalta, mutta oikeasti eihän kukaan voi oikeasti odottaa rehellisesti sen enempää kumppaniltaan, kuin että ei ole hyväksikäyttänyt vajaita teinejä kirjaston vessoissa tai että halua tälläisen yleiseksi ja hyväksyttäväksi toimeksi vaikka omilleen. Asiaa näissä blogiteisteissä on ehkä asiaa ruokkimaan lihavan blogistin ruokkoa, kunhan provokaatio ja leipä sen romattisen ylipainoisen äidin pikkupojun lautasella on taattu nyt ja taas edelleen ja silleen, kenelläkään ei tipu tämän toimesta enempää. Jotenkin niin ajan hukkaa nämä ja niin kaukana ihmissuhteista ja niiden ylläpidosta, että kuvottaa kaikki triviaalit patoumat mitä 50v. wannabe-be-tuksu syöttää katkeuurudessaan, kun ei kasvanut aikuiseksi ja tämän about 25v, nuorempana voin todeta, että miesasialiike ei teille saa sitä missiä kyllä saa ikinä jakamaan, vaikka armeijat yms. väärydet korjattaisiinkin ja kaikki asiapitoinen hukkuu siihen seksiin tarpeeksi mukamas tasokkalta naiselta. Turhaa unelmointia vain ja vetäkää rauhassa vajakkeja vessoissa ja itkekää kun teitä huijataan pidempään sopimukseen, samasta kyse lopulta, tyhmä pää ja kaikki kärsii.

Kommentoi 59 kommenttia