*

Henry Laasanen Kirjoituksia miesten tasa-arvosta ja pariutumisesta

Ontuuko tasa-arvo kirkossa?

Savon Sanomissa on koomisen typerä Sakari Mattilan kirjoitus Ontuuko tasa-arvo [luterilaisessa] kirkossa viitaten siihen, että naisia sorretaan luterilaisessa kirkossa.

Fakta kuitenkin on, että luterilainen kirkko on naisistunut kovaa vauhtia ja miehet ovat syrjitty vähemmistö jokaisessa kirkon ammatissa. Uutinen kertoo seuraavaa:

  • Vuonna 2010 kirkossa oli vakinaisissa ja määräaikaisissa töissä yli 21 000 ihmistä. Heistä peräti 71 prosenttia oli naisia. Naisten hakeutuminen koulutukseen miehiä innokkaammin näkyy kaikilla kirkon työaloilla. Olivatpa kyseessä kanttorin tai suntion opinnot, naisia on aloittaneiden joukossa aina valtaosa. Esimerkiksi kanttorin työhön valmistavat musiikin maisterin opinnot aloitti toissa vuonna 25 naista ja kaksi miestä. Virassa toimivista kirkkomuusikoista naisia on nyt 59 prosenttia. Koko kirkollisen lapsityön kentässä työskenteli 2695 henkilöä vuonna 2010. Heistä miehiä oli 39

Sakari Mattila kirjoittaa:

  • Vaikka meillä nainen onkin moneen muuhun maahan verrattuna hyvässä asemassa, parantamisen varaa olisi jopa kansankunnan kaapin päällä.

Mitä ihmettä Mattila oikein haluaa. Kaikissa kirkon ammatin opinnot aloittaneissa valtaosa on naisia, joissakin ammateissa lähes kaikki ovat naisia. Onko Mattila tyhmä vai satiirikko?

  • Naisen asema Raamattuun pohjautuvassa uskonnossa on vähintäänkin outo.

Miten niin? Siksikö, että vaikka Raamattu on mieskeskeinen, suurin osa kirkon ammatteihin valmistuvista on naisia.

Lisää Mattilan typeryyksiä

  • Muutaman vuoden välein uutisoidaan eduskunnassa tapahtuvasta seksuaalisesta häirinnästä. Vaikka osassa tapauksista on kaiketi kysymys herkkähipiäisyydestä ja tyylitajuttomuudesta, ei moisia tilanteita uskoisi syntyvän niinkin arvovaltaisella taholla kuin eduskunnassa.

Mitä h****ttiä taas. Seksuaalinen häirintä on tunnetusti yleisintä instituutioissa, joissa on töissä vallassa olevia miehiä ja naisalaisia.

  • Tasa-arvon ontuminen näkyy pahimmillaan pitkän poliittisen uran ja ääriuskonnollisuuden kohdatessa. Voi vain päivitellä, miten viidettä kauttaan eduskunnassa istuva ja nykyisin sisäministerinä toimiva naispoliitikko vastustaa Raamattuun vetoamalla naispappeutta. On tainnut ministeriltä unohtua, kumpi vanhemmista hänetkin kivulla ja tuskalla tähän maailmaan synnytti. Suvun jatkamisessahan meidän miesten osana on vain huvipuoli, joten synnytyksen luulisi tuovan naiselle tasa-arvon, varsinkin naisen silmissä.

Ei hyvä Jeesus. Räsänen ja muut äärikristilliset eivät kannata tasa-arvoa. He pitävät myös vain miehille suunnattua asevelvollisuutta hyvänä asiana. Jos ideologiaan ei kuulu tasa-arvo, niin se ei kuulu siihen. Tasa-arvon puutteen kritisointi jo lähtöjään epätasa-arvoisesta ideologiasta lähestyy typeryyden huippua.

Suomessa on laillista ajaa epätasa-arvoista ideologiaa.

Onko Mattila trollaaja?

Mattila ei vaikuta pääkirjoittajalta, vaan Suomi24-sivuston feministi-trollilta, joka laukoo kaikki poliittisesti korrektit puheet naisten puolesta, vaikka puheissa ei ole päätä eikä häntää?

Miksi Mattila ei nosta esille ortodoksisen, katolisen tai islamistisen uskon epätasa-arvoa. Niistä ei muuta löydykään kuin epätasa-arvoa.

Voihan typeryyden #¤%&#¤%&.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän Rosenrot kuva
Peter Rumjantzeff

Luterilaisia on maailman kristityistä 1,9%. Vastaa suunnilleen naispappeutta suosivien kristittyjen määrää.
Se on hauskaa kun 1,9% kutsuu loppuja 98% epätasa-arvoiseksi sovinistivähemmistöksi. Siinä on munaa.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

Et usko, kuinka perusteeton profeministinen luterilaisen epätasa-arvon itseruoskinta vituttaa, kun tarjolla olisi ihan oikeita uskonnon epätasa-arvon kritisoinnin kohteita.

Käyttäjän Rosenrot kuva
Peter Rumjantzeff

Näinkin. Mielestäni feministinen kritiikki kirkkoa kohtaan on aina huvittavaa.

Käyttäjän tarjaparkkila kuva
Tarja Parkkila

" ....tarjolla olis oikeita uskonnon epätasa-arvon kritisoinnin kohteita...... "

No niin olisi, ja suurin kristinuskon levityksen maailmanlaajuinen epätasa-arvoistaminen on yhtä kansaa kohtaan saarnattu vihanlietsonta ja se mitä se on saanut aikaan.

Ja joko siitä olisi aika luopua.

Yhdenkään viisaan naisen ei edes luulisi haluavan jatkamaan koko syntistä perinnettä.

Petteri Forsten

Lähdeviitteitä Tarja:) Anna palaa nyt sydämesi kyllyydestä esimerkkejä nyky-yhteiskuntamme antisemitismistä. Kerro kuinka luterilainen kirkko saarnaa joka lauantai juutalaisista jeesuksen tappajina, kieroina murhamiehinä ja vääräuskoisina hyväksikäyttäjinä. Kerro miten läpi politiikan kentän juutalaisia häiritään, vainotaan ja uhataan. Kerro miten nakkikioskilla ei tuplajuustolihiksiä myydä juutalaisille ja miten Kontulan ostarilla heitä vastaan hyökätään jatkuvalla syötöllä.

Sana on vapaa. Ainiin, jos haluat argumentoida natsisaksan aikuisia asioita niin minä vetoan automaattisesti suomalaiseen uhripääomaan (ruotsinvalta, venäjänvalta, suomalaisen kulttuurin tuhoaminen ja rappeuttaminen, sodat, stallarit, suomettuneisuuden aika, Kekkonen ja kieltolaki).

Terkuin ei kirkkoon kuuluva agnostikko.

PS: referoin paria kommenttiasi ihan oikeille juutalaisille ja olivat ihan pikkuisen hämmentyneitä.

Käyttäjän anderssonhjalmar kuva
Hjalmar Andersson

Kuulin naisesta, joka oli opiskellu papiksi ja vastusti naispappeutta. Oli kuulemma kirkon palveluksessa muissa hommissa.

krista virta

Huoh. Aivan kuten miesasiamiesten suurin huoli Kela-korvauksesta seksipalveluihin tai pillun saantiin yleensä, kun niitä on ihan oikeitakin ongelmia miehillä, varsinkin kun tarkastellaan maailmanlaajuisesti tilannetta ja kaikkia mahdollisia vääryyksiä, niin todellakin alkaa vituttaa, kun saamattomat nillittävät sen missin puutetta vuodesta toiseen. Ensimmäiset asiat ensiksi toki, joillakin se on missi tai " tarpeeksi tasokas" nainen, feminismin alasajo tai sitten ihan muuta jopa tärkeämpää, kuin vyötärö-lantiosuhteen 0,7 suhde... Kiviä heitellään lasitalosta, malka simmussa ja silleen. Laasanen, olet jo vanha mies, ole hyvä ja käytä siivompaa kieltä ja pitäydy arvokuudessa, vaikka nuoria miehiä kalasteletkin opetuslapsiksesi, ronskisuinen pappa herättää mielikuvan vain juoposta.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

"todellakin alkaa vituttaa, kun saamattomat nillittävät sen missin puutetta vuodesta toiseen."

Missä sellaista tapahtuu? Linkkejä kehiin?

krista virta

Whatever, siis tarpeeksi tasokkaalta naiselta sitä pildeä, tämähän se henk.koht. tragidiasi on ja tämän blogin kantava ponne ollut, ihan vaan omia otsikkojasi silmäilemällä ja viimeistään tekstiä lukien, valtaosa näistä on sitä nillitystä ja kitinää ja helppo seksinsaanti pääosassa, ei armeija tai muu vastaava vääryys ja ihan oikeasti tätä blogia tuskin voi progressiiviseksi millään tavalla sanoa, samaa viuruntaa ja syntilistan päivitystä naisista vaan, koska eivät miellytä miehen mieltä.

http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1110...

http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1069...

http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1068...

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

Häh, ei noissa linkeissä puhuta misseistä eikä saamattomista miehistä mitään.

Odotan edelleen relevantteja linkkejä.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

"tämän blogin kantava ponne ollut, ihan vaan omia otsikkojasi silmäilemällä ja viimeistään tekstiä lukien, valtaosa näistä on sitä nillitystä ja kitinää ja helppo seksinsaanti pääosassa, ei armeija tai muu vastaava vääryys"

Ei pidä paikkaansa.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

Vilkaisin tämän vuoden alusta kirjoittamiani 50 ensimmäistä kirjoitusta.

Niistä 2 käsitteli seksiä jossain määrin, tosin kummassakaan ei puhuttu misseistä tai saamattomista miehistä.

krista virta

Lestadiolaiset ovat lahko luterilaisen kirkon sisällä, siellä ei naisia näy puhujina ja tuskin suntioinakaan tai kanttoreina. Toiseksi se, että Irja Askola on ainoa naispuolinen piispa koskaan,mutta turha tuohon on puuttua, koska uskonnon kautta naiset yleensäkin vain halaavat kahleitaan ja pienestäkin valituksesta tai asian toteamisesta, hälvähtää viimeistään joku Laasanen, koska katoliset naiset tai Afrikan lapset ja naiset ovat vielä huonommassa jamassa ja globaalisti protestanttiset naiset ovat etuoikeutetussa asemassa uskontoja vertaillessa ja suu pitää pitää tällöin kiinni.

Tietääkseni on turha valittaa, jos naiset valtaavat kirkon toimet, kun avoin koulutushaku on kaikkien ulottuvilla ja sukupuoli ei ole ratkaseva tekijä diakoniksi, papiksi ( oli joskus tosin naisia syjien -kuten tiedät) tai kanttoriksi ja miehiä ei kiinnosta opiskella alaa. Itsekin olet vielä todennut, että naiset ovat miehiä uskonnollisempia, mutta kirkon johtotehtävissä ( tai lahkojen sisällä, helluntailaiset, lestat ja mitälie) naisia ei näy, vaikka urana synnyttäminen kirjoituksen mukaan jatkuu maailman tappiin asti kaikkien vahingoksi,samalla kun miesten hommat vaan helpottuvat nettitrollailuksi asti ja otsa ei hikeä näe kuin krapulassa.

Petteri Forsten

@krista

Osuiko oma kapula nilkkaan? Kyseinen kirjoitus johon Henry osoitti kritiikkiään ei millään tavalla alkanut erottelemaan luterilaisen kirkon herätysliikkeitä vaan keskittyi kokonaisuuteen. Luterilainen kirkko pelaa tietyillä yleissäännöillä vaikkakin antaa yksittäisille "heimoilleen" vapauden tehdä joitain asioita. Esimerkiksi Luther-säätiö sai fudut skismoillessaan naisasiassa.

Mitä tulee Kristan laajentamaan evlut reviiriin herätysliikkeineen:

http://www.tilastokeskus.fi/til/vaerak/2009/01/vae...

Tilastojen varjossa tartuttiin nyt niin ohueeseen lillukanvarteen että sitä pitää oikeasti etsiä mikroskoopilla. Ei "pääkirkossa" olevia on Suomessa noin 2-5%:a, joten siellä tapahtuvat naisen aseman loukkaukset eivät juuri kokonaiskuvaa heiluta.

Evankelis-Luterilainen 4 390 000
Ei-järjestäytyneet uskonnottomat: 500 000-1 000 000 (osin evlut kirkon jäseniä)
Lestadiolaisuus: yli 100 000 (evlut kirkon jäseniä)
Helluntailiike: 70 000 lapset huomioiden
Ortodoksit: 61 000
Jehovan todistajat: 19 000
Islam, eri suuntauksia: 20 000
Vapaakirkko: 14 000
Katolinen kirkko: 11 000
Adventtikirkko: 5 000
Mormonit: 3 200
Babtistit: 2 400

Luterilainen kirkko pyörii naisilla, sillä hyvä. Naispiispoja ja pappeja tulee sitä enemmän mitä koulusta valmistuu, miehet eläköityvät ja käyvät työuransa kirkossa läpi. Oikoteitä on turha odotella, vai pitäisikö 30-40 naispapeille antaa kiintiöt ohi pätevämpien miesehdokkaiden?

Tällä kertaa Henry osui paremmin, toisinaan huonommin. On riemastuttavaa nähdä perseidenrepimistä kun joku avaa tilastoja, lausuntoja ja uutisia maskulinistin näkökulmasta.

Terkuin Egalitaristi.

krista virta

Ihan turhaan noita lukumääriä paukuttelet,kun suurin osa ev.luteista on tapakristittyjä kirkkohäiden ja hautapaikan takia ja tietysti lapsikasteen myötä.Kirkon aktiivijäsenistön luulisi olevan hyvin naisvaltainen ja siihen nähden epätasa-arvo siellä vallitsee viroissa ja velvollisuuksissa, mutta kuten sanoin, uskonto on naista alistava jo ilmiönä ja sinne hakeutuvat naiset tuskin ovat kiinnostuneetkaan tasa-arvosta, vaan se raamattu ja muut opit menevät pitkälti edelle, näistä vaikka nöyryys ja hiljaisuus ym. tai Räsäsen kommentti -jota Laasanenkin josku lainasi, naisen alamaisuudesta miehelle. Mistä Laasanen keksii tykätä tälläisistä ilmiöistä ja heitä ne uskonnot siihen päälle, onneksi feministejä tai itsenäisiä naisia ei sentään polteta noitina enää ( onko Laasanen uskonnollinen itse?), mutta yhtä samaa paskaa kaikki, uskonto on vain käsikassara miesten vallanpönkitykseen kauniilla saduilla verhottuna, jos sen jumalan ottaa siitä pois, niin jäljelle taitaa jäädä vaan se, että miehet tykkäävät alistaa muita oman etunsa nimissä.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Kerrotaan Pelastusarmeijan perustajan, William Booth'in sanoneen: "Naiset ovat armeijamme parhaita sotilaita!". Mutta po. kristillinen järjestö on Suomessa kooltaan marginaalinen, joskin näkyvä ja jopa kuuluva.

Pelastusarmeijalaiset kuuluvat yleensä ev.lut. kirkkoon, vaikka järjestö toimiikin siitä irrallaan.
http://www.pelastusarmeija.fi/

Pelastusarmeijan ensimmäinen naispuolinen kv. johtaja ("kenraali") valittiin lähes 100 vuotta sitten:)
Nykysien kenraalin nimi on "Bond - Linda Bond".

Petteri Forsten

@Krista

"Ihan turhaan noita lukumääriä paukuttelet,kun suurin osa ev.luteista on tapakristittyjä kirkkohäiden ja hautapaikan takia ja tietysti lapsikasteen myötä."

Ei liity mitenkään käsiteltävään asiaan vaikka kirkossa ei kävisi yhtä ainoaa henkilöä. Keskusteltiin vissiin kirkon henkilöstön epätasa-arvoisesta asemasta. Viittasit lahkoihin ja osoitin että niiden osuus ev.lut kirkossa on marginaalinen. Tilastot on kivoja:)

Tässä vuoden 2010 tilastot ev.lut kirkosta, naisten lukumäärä ja prosenttiosuus

Seurakuntapapit 884 39,7
Seurakuntalehtorit 13 100,0
Sairaalasielunhoito 91 64,5
Perheneuvonta 120 71,0 49
Kirkkomuusikot 552 58,3
Diakoniatyö 1 359 92,5
Nuorisotyö 821 64,5
Lapsityö 2 656 98,6
Muu seurakuntatyö 602 68,8
Seurakuntatyö yhteensä 7 098 72,4
Hallinto 2 318 85,3
Hautausmaatyö 2 927 65,0
Kiinteistö- ja
kirkonpalvelutyö 2 731 65,8
Muut 142 51,1
Yhteensä 15 216 70,9

http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/8A75CE045AD09FE4C22577AE00256611/$FILE/3_henkilosto.pdf

Tämän tilaston valossa ainoa osa-alue missä ei ole joko 50/50 taikka yliedustusta naisten kohdalla on Seurakuntapapit. Tilasto ei tietysti kerro johtavien virkamiesten sukupuolijakaumaa eikä miten paremmin palkatut työt jakautuvat ev.lut. kirkossa.

Ottaen huomioon että 1)korkeammassa asemassa olevat ovat myös yleensä uransa loppupuolella ja 2) naisten osuus seurakuntien papeista oli ennen vuotta 1986 nolla, voidaan päätellä että 30-40 uraputkella johtaviin asemiin alkaa päätymään naisia seuraavan 10 vuoden sisällä enenevässä määrin. Tietysti voi olla niinkin että kirkko on sovinistipaska, rakentaa lasikaton ja ei ikinä heitä ylennä.

Ystävällisin terveisin Egalitaristi

PS: puhutaanko seuraavaksi naisten 0.8 eurosta?

krista virta

Tjaa, ajattelen vähän eri tavalla, tuosta tilastosta, jossa nyt tulee ilmi vain se, että naiset ovat palvelijan asemassa opettamassa lähinnä pikkulapsia tms. ja pappi on kukkona tunkiolla ja määrämässä naisvaltaista laumaansa. Kirkko on kuitenkin aika laaja organisaatio ja tuollaisia pikkuapulaisen virkoja riittänee jaeltavaksi naisille, säestyksestä muihin hommiin. Ja valitettavasti tuolla lukumäärällä ei tee mitään, koska olet itse muuten käynyt kirkossa? Jäsenkortti ei tee kenestäkään kristittyä, muuten kuin paperilla. Ne jotka siellä käyvät, näiden pitäisi päättää asioista, mutta kun oppi on mitä on 2000 vuoden takaa, niin tuskin näin käy. Liikaa olisi vaadittu, jos tasa-arvon vuoksi uskonnollisille naisille saarnaisi joku ateisti kiintiömies, vaikka teologisesta tdk:sta valmistuvien sukupuolijakauma olisi mikä ja vaikka srk:ssa olisi vain 1 mies sataa naista kohti, niin lapsityötähän tai säestystä ei kai kukaan kuvittele tälläisen valitsevan vaan parhaat paikat vievät nyt ja jatkossa.

Käyttäjän aslakpetsamo kuva
Jukka Kaulanen

Krista Virta: "Liikaa olisi vaadittu, jos tasa-arvon vuoksi uskonnollisille naisille saarnaisi joku ateisti kiintiömies"

Suomalaisille heteromiehille ei ole Suomessa kiintiöitä, ainoastaan naisille vähintään 50% kaikista hyvistä asioista ja lopuista tietty prosentti maahanmuuttajille.

Armeija taas on miehille pakollinen ja sen voi välttää vain vankeudella tai siviilipalveluksella, mutta naisella siihen on oikeus ilman mitään velvollisuuksia.

Naisen euro on 80 centtiä: meillä rakennusalalla lähes jokainen suomalainen rakentaja tekee ylitöillä 10- 40% lisää vuosiansioonsa. Kovat aikataulut ja myöhästymissakot pakottavat.

Petteri Forsten

@Krista

"Tjaa, ajattelen vähän eri tavalla, tuosta tilastosta, jossa nyt tulee ilmi vain se, että naiset ovat palvelijan asemassa opettamassa lähinnä pikkulapsia tms. ja pappi on kukkona tunkiolla ja määrämässä naisvaltaista laumaansa. "

Siis_mita_vittua_oletko_trolli?.jpg

En ihan oikeasti uskonut että mutu-feministejä olisi vielä olemassa. "Luulen, joten sen pitää olla totta."

Näytä joku tilasto sukupuolijakaumasta joka osoittaa seuraavan väitteen vääräksi: ottaen huomioon saman koulutuksen, saman työuran ja pätevyyden ei voida osoittaa että ev.lut kirkossa suosittaisiin miehiä työtehtävien ja uran etenemisessä millään tavalla.

Se on VALINTA jos ei hakeudu esimiestehtäviin koulutuksen kautta, se on VALINTA jos haluaa olla lasten kanssa eikä johtaa seurakuntaa. Se EI OLE VALINTA jos samassa asemassa, samalla kokemuksella ei saa paikkaa vaan se menee huonommilla meriiteillä olevalle (mies)henkilölle.

"Kirkko on kuitenkin aika laaja organisaatio ja tuollaisia pikkuapulaisen virkoja riittänee jaeltavaksi naisille, säestyksestä muihin hommiin."

Nähtävästi sinun mielestä 80% kirkon viroista on pikkuapulaisen virkoja? Ei helvetti, kanttoreista (konservatorio/akatemia valmistuneita) on yli puolet naisia. Säestääkö naiskanttorit mummokuoroa samalla kun miehet esiintyvät suurkirkossa herroille? Onnistuit juuri vähättelemään 15 216 naisen työpanosta. Vedätkö samalla asenteella keskusteluita hoitoalan ammattilaisista?

Siis ihan oikeasti.

Noista paksuista papin viroistakin varmaan ne apupapin osat (800 kappaletta, luulen) on varattu naisille ja ne korkeasti palkatut machopapin roolit (1300 kappaletta, uskon) vain ja ainostaan miehille. Heitäppä mulle joku ihan FAKTA jossa osoitetaan että naispappien osuuden kasvulla ei ole ollut vaikutusta korkeampien virkojen täyttämiseen. Et löydä. Tai jos löydät, mielelläni vaihdan mututuntumani päinvastaiseksi.

*muokattu järkevämmäksi*

krista virta

Ihan kuin vaan. Uskonto on kuitenkin aatteellinen ilmiö, jossa naisen asema on lähes aina miestä heikompi ja asiaan ei liity se, kuinka moni valmistuu urkujen soitosta konservatoriosta tai Sibelius akatemiasta ja päätyy säestämään seurakuntaa ( kanttorin on muuten kuuluttava kirkkoon ja osattava soittaa tietenkin, vakaumuksellista ateistia ei palkata, vaikka soittaisi kuinka paljon paremmin kuin uskovainen vastaava). Jokseenkin jääviksi arvostelemaan kuitenkin koen itseni tämän sovinistisen sontatunkion palkkausperusteita ja sukupuolirooleja, koska kaikki on valetta alusta loppuun asti asiassa ( uskonnossa siis) , eikä kiinnosta kuka valheita jauhaa saarnatuolista käsin ( nyt yhä useimmiten mies kai) ja naiset pyörittelevät papereita tai hoitavat lapsia tuon organisaation puitteissa ja raamattu on mitä on ja käskee naisen vaikenemaan seurakunnassa, ei salli naisen opettavan, tuomitsee homot helvettiin ym., mutta kun kirkkoon kuuluminen on vapaaehtoista ja siellä käyminen ja uskominen vielä enemmän, niin mitä siitä lopulta? Eipä omaa napaani kaivele kuitenkaan, koska en koko stooriin usko tai edes kirkkoon kuulu ja ihan sama miten hihhulit hommansa jakavat, vaikka sitten käyttäen naisia hyväkseen nykymittapuiden mukaan. Ja mitä helvettiä nyt vänkäät jtkn palkkausta mukaan keskusteluun? Kyse taisi olla työstä "otsa hiessä" ja ainoat hikoilevat uskikset taitavat nykyään olla naisia, jotka hoitavat lisääntymisen, lapset, kodin jne.nöyränä ja kuuliaisena raamatun oppien mukaan ja käyvät palkkatöissä kirkon pienemmissä viroissa ja arvostus on jokseenkin niin ja näin kuitenkin, miehen alapuolella aina ja palvelijana, ei palveltavana. Hoitajista on turha puhua, tekevät arvokasta työtä ja ilman että mitään syrjivää ja aatteellista asiaa on taustalla koskaan.

Petteri Forsten

Oletko varma että et ole Henry Laasasen feministitrolli alter ego?

Aloit vuodattamaan nyt sitten aatteellisia mielipiteitäsi kun kirjoitus pohjautui kritiikille oletetusta palkkauksen ja asemien tasa-arvo-ongelmasta Ev.lut kirkossa. Yritin osoittaa sinulle että karkeiden tilastojen valossa sellaista ongelmaa ei ole ja ne havainnoitavat epäkohdat on selitettävissä sillä että kirkko itsessään hiljattain on muuttanut omaa toimintaansa avoimeksi molemmille sukupuolille. Ne muuttuvat ajan kanssa johtuen siitä että työuralla eteneminen nyt sattuu kestämään sen 30-50 vuotta (oikotie onneen on vain politiikassa ja julkisen puolen virkakiintiöissä).

" ( kanttorin on muuten kuuluttava kirkkoon ja osattava soittaa tietenkin, vakaumuksellista ateistia ei palkata, vaikka soittaisi kuinka paljon paremmin kuin uskovainen vastaava)."

Tämä ei liene sukupuolten tasa-arvoon liittyvä kysymys vaan tähän liittyy kysymys voiko tiettyyn kirkkokuntaan kuuluminen olla vaatimus työtehtävän täyttämisessä. Veikkaanpa että hengellistä musiikkia esittävään virkaan sellaista voidaan vaatia jos työkuvaukseen kuuluu esimerkiksi evankelisen sanoman vieminen eteenpäin.

"Jokseenkin jääviksi arvostelemaan kuitenkin koen itseni tämän sovinistisen sontatunkion palkkausperusteita ja sukupuolirooleja, koska kaikki on valetta alusta loppuun asti asiassa ( uskonnossa siis) , eikä kiinnosta kuka valheita jauhaa saarnatuolista käsin ( nyt yhä useimmiten mies kai) ja naiset pyörittelevät papereita tai hoitavat lapsia tuon organisaation puitteissa..."

Kirkon toiminnan arvosteluun kannattaa käyttää faktaa eikä tunteita, ainakin jos pitäydytään tasa-arvossa. Saarnastuolissa on enenevässä määrin nainen ja trendi tulee jatkumaan vielä pitkään koska miespuolisia teologeja on vähemmän ja vähemmän. Se on ihan yliopiston puolelta löytyvä fakta. Edelleen toistat ja jauhat persetuntumaasi siitä että naisen on oltava alistetussa asemassa ev.lut. kirkossa koska sinusta tuntuu siltä. Edelleen mitkään tilastot eivät tue näkemystäsi tässä asiassa.

"Ja mitä helvettiä nyt vänkäät jtkn palkkausta mukaan keskusteluun? Kyse taisi olla työstä "otsa hiessä" ja ainoat hikoilevat uskikset taitavat nykyään olla naisia, jotka hoitavat lisääntymisen, lapset, kodin jne.nöyränä ja kuuliaisena raamatun oppien mukaan ja käyvät palkkatöissä kirkon pienemmissä viroissa ja arvostus on jokseenkin niin ja näin kuitenkin, miehen alapuolella aina ja palvelijana, ei palveltavana."

Nyt menee tajunnan virraksi. Taitaa olla parasta lopettaa tämä keskustelu tähän. Palkkaus kertoo yllättävän hyvin tasa-arvon toteutumisesta. Jos voidaan osoittaa sukupuolittunut palkkaepätasa-arvo, tulee siihen pystyä puuttumaan.

Toinen kriteeri millä tasa-arvoa voidaan tutkia organisaation sisällä on miten uralla edetään tehtävissä eteenpäin jos edetään. Jos naispapeille tulee epäsuhtainen lasikatto eteen siihen pitää pystyä puuttumaan, tällähetkellä sellaisesta ei tietääkseni ole osoitettu tietoa.

Jos naispappi haluaa lapsia ja hoitaa ne, eikä vaadi miestään osallistumaan millään tavalla prosessiin, on se hänen henkilökohtainen arvovalinta. Jos arvovalinnan tekee työnantaja, tässä tapauksessa kirkko, on kyseessä jälleen epätasa-arvoinen kohtelu. Suomessa tälläiseen kohteluun tai edes epäilyyn puututaan herkästi.

Että sellainen debaatti tänään.

Terveisin kirkkoon kuulumaton agnostinen egalitaristi

krista virta

Ihan vaan kuinka sattuu sulle sopimaan ja pääset pätemään. Kai asiat sitten ovat enemmän kuin paremmin, kun raamatun sanaa vastaan nainenkin saa jo saarnata ja mutta kuvitteletko, että uskontoja voisi puskista huutelemalla parannella ( islam, kristinusko, skientologia vaikka)? Tai että yleisellä mielipiteellä olisi vaikutusta näihin ( lahkolaisia riittää ja uusi lahko pukkaa, jos emokirkko eksyy kannattajistaan liian kauas). Kirkossakin on hierarkia, joka tämän kiistää on idiootti, piispan sana ennen papin sanaa, kanttoria tuskin kuunnellaan, paitsi säestystä ja palkka juoksee alaspäin piispasta kai siihen suntioon tms. Suurin osa korkeista viroista on miehillä, vaikka naiset srk:n enemmistönä ja lahkoissa vielä pahemmin asiat. Vaikka asiat ovat muuttumaan päin, kirkon kanta laahaa pahasti perässä aina, koska patakonservatiivit Räsäset ym. eivät taivu uudistuksiin helposti vaan takertuvat satukirjan sanoihin viimeiseen asti ja ne tässä asiassa enemmän painavat, kuin tasa-arvo yms.jota raamattu ei lainkaan tunne. Mikä tässä asiassa ei mennyt perille?

Petteri Forsten

"Ihan vaan kuinka sattuu sulle sopimaan ja pääset pätemään."

Minulle sopii hyvin perustellut väittämät ja erittäin huonosti musta tuntuu heitot.

"Suurin osa korkeista viroista on miehillä, vaikka naiset srk:n enemmistönä ja lahkoissa vielä pahemmin asiat."

Odottelen edelleen numeroita. Ihan oikeasti. Edes haastattelua.

"...mutta kuvitteletko, että uskontoja voisi puskista huutelemalla parannella ( islam, kristinusko, skientologia vaikka)?"

Asioita voi muuttaa nostamalla asioita pinnalle julkiseen keskusteluun esittämällä ne epäkohdat jollain rationaalisella tavalla. Äänestämällä joko kirkollisvaaleissa taikka jaloillaan on todistetusti pystytty vaikuttamaan uskonnollisten doktriinien tulkitsemiseen käytännön tasolla. Esimerkkinä naispappeus ja minkälainen paskamyrsky saatiinkaan aikaan kun rouva Räsänen avasi taannoin suunsa.

Suomessa on uskonnonvapaus ja jos haluaa kuulua sikariklubiin jossa naisen paikka on olla hiljaa ja tarjoilla viskiä, on siihen naisella kaikki vapaus. Naisella on Suomessa myös kaikki vapaus olla kuulumatta tähän klubiin tai perustaa oma klubi jossa miehet tarjoilevat poniasussa heille cosmopolitaneja. Laki määrittelee missä yksilönvapautta loukataan, muuten saa tehdä mitä haluaa.

"Kirkossakin on hierarkia, joka tämän kiistää on idiootti"

Työpaikallakin on hierarkia, pomo tienaa enemmän ja pomon sana painaa enemmän kuin alaisen. Jos pomo on vittumainen, alainen on fiksu ja nostaa kytkintä. Jos pomo on rikkonut jollain tapaa olemassa olevia lakeja, alainen on fiksu ja nostaa korvaukset ja nauraa matkalla pankkiin tai katsoo kun pomon sedanin takavalot loittonevat kirkolta.

"Vaikka asiat ovat muuttumaan päin, kirkon kanta laahaa pahasti perässä aina, koska patakonservatiivit Räsäset ym. eivät taivu uudistuksiin helposti vaan takertuvat satukirjan sanoihin viimeiseen asti ja ne tässä asiassa enemmän painavat, kuin tasa-arvo yms.jota raamattu ei lainkaan tunne. Mikä tässä asiassa ei mennyt perille?"

Kirkko saa minun puolestaan työllistää ja ylentää kenet haluaa, kunhan sen tekee omilla rahoillaan. Kirkkoon kuuluminen ei tietääkseni ole pakollista. Valtiolla ei uskonasioihin pitäisi olla mitään puuttumista niiltä osin kun yksilönvapautta ei loukata. Toisaalta kirkolla ei tulisi olla valtaa yli valtion. Tämä prosessi on Suomessa vielä pahasti kesken.

Nyt tulee sitten sarkastista piikittelyä

Vaikka asiat ovat muuttumaan päin, feministien kanta laahaa pahasti perässä aina, koska patafeministit Haloset ym. eivät taivu uudistuksiin helposti vaan takertuvat satukirjan(feministien agenda, maskulinistien marginalisointi, väärintulkitut tilastot, faktattomat heitot ja yksipuoliset tutkimukset) sanoihin viimeiseen asti ja ne tässä asiassa enemmän painavat, kuin tasa-arvo yms.jota feministit eivät lainkaan tunne. Mikä tässä asiassa ei mennyt perille?"

Tämä minua vituttaa tasa-arvokeskusteluissa noin ylipäätään.

krista virta

Pistäpä linkkiä siitä feministien satukirjasta. Mutu ei käy ja asioita voi tarkastella monella eri tavalla, joista sinun tapasi ei välttämättä ole ainut ja oikea, vaikka lopulta oletkin lähes samaa mieltä kanssani, mutta koska feministit_on_pahoja, vierität syytä niiden niskoille taas asioista, joista ei näyttöä taida löytyä lainkaan.

Petteri Forsten

@krista

1 Jarmo Tarkki -Tuulikki Petäjäniemi: ”Tasa-arvo, Saavutuksia
ja haasteita”. ISBN 951-796-140-5

Tästä kirjasta lähti lennokas slogan, naisen euro on 80 senttiä, joka oli mantrana likipitäen 20 vuotta. Vastineeksi lukemista esitteestä "Valhe, Emävalhe, Naisen euro on 80 senttiä"

http://www.tasa-arvo.com/u0-palkkatasa-arvokirja-n...

"Usko toivo ja Hakkaus" Varsin rajattu tutkimus joka on jäljempänä saanut varsin mittavaa kritiikkiä. Toisaalta sitä käytettiin ja käytetään edelleen leimaamaan miehet erityisen väkivaltaisiksi Suomessa. Toki tutkimus ei ottanut kantaa naisten väkivaltaiseen käytökseen, lisäksi kysymyssarjoja ja analyysimenetelmiä selatessa selviää hyvin miksi suomalainen mies on tutkitusti maailman väkivaltaisin.

Wikipediasta poimittu sitaatti kritiikistä:

Hannu T. Sepponen käsittelee feministisiä väkivaltatutkimuksia ja niihin liittyvää miehiä syyllistävää julkista kampanjointia, jota hän kuvailee ideologisesti sävytetyksi lavastukseksi. Näkyvästi uutisoiduissa Usko, toivo, hakkaus -tutkimuksissa naisia tutkitaan väkivaltatilanteissa ainoastaan uhreina ottamatta huomioon vuorovaikutustilannetta tai esimerkiksi naisten omaa alkoholinkäyttöä. Väkivalta puolestaan on määritelty mahdollisimman laveasti korkeiden tilastolukujen aikaansaamiseksi. Vuoden 1998 tutkimuksessa lyömisen kaltaisen väkivallan kohteeksi kertoi joutuneensa 1,8 % naisista, kun vuonna 2006 määrä oli enää alle prosentin. Kuitenkin tulkinnan mukaan väkivallan kohteeksi joutui 7 % naisista ja julkisuudessa puhuttiin jopa 40 prosentista, joka on joskus parisuhteessaan väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneiden naisten osuus.

Sepposen mukaan poliisien tilastoissa myös naisten osuus miehiin ja lapsiin kohdistuvista väkivaltarikoksista on merkittävä, mutta asiasta on tehty vähän tutkimusta. Ensi- ja turvakotien liitto sai väkivaltaisia naisia auttaakseen vuonna 2004 Raha-automaattiyhdistykseltä rahoituksen tilanteen kartoittamiseen. Asiasta suuttuneet naisjärjestöt vastustivat hanketta, koska niiden mukaan on jo tiedossa, että väkivalta on miesongelma.[33]

http://fi.wikipedia.org/wiki/Naistutkimuksen_kriti...

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Miesasia-antolog...

Minä en halua mitään muuta kuin että ongelmia katsotaan neutraalisti ja faktaan perustuen. Minun henkilökohtainen mielipiteeni on että tasa-arvopolitiikka ja dialogi on aggressiivisen feminististä ja se on Laasasen ja Kotron kaltaisten kyseenalaistajien takia saanut ensimmäistä kertaa jonkinlaisen vastavoiman. Feministi-Sovinisti akselilta päästään ehkä feministi-maskulinisti akselille ja lopulta puhutaan egalitarismista.

Minä en halua viedä feministien saavutuksia mihinkään, tuskin haluaa Laasenen taikka Kotrokaan. Minä haluan että vastaavat edut ja toimenpiteet tulevat sukupuolesta riippumatta saataville tai toteutetuksi. Tällä hetkellä yhteisukunnan sukupuolittuneita ongelmia hoidetaan käytännössä vain feministisen agendan mukaan, jossa uhrina taikka syrjittynä on nainen ja miehelle jää automaattisesti hyväosaisen mörön rooli.

Feminismi ei ole synonyymi tasa-arvolle, feminismi ajaa naisten tasa-arvoa.

Vihermiehet ovat summanneet aika hyvin asioita joita toivoisin feministisen tasa-arvoaatteen rinnalle:

http://www.vihreamiesliike.fi/?page_id=10

krista virta

Eli sun mielestä asioita on tarkasteltava sellaisesta vinkkelistä, jossa tarkastellaan molempien sukupuolien temppuja eikä keskitytä kerralla vain yhteen asiaan, vaikka miten vähentää perheväkivaltaa, jossa mies tekijänä ( koska naisetkin lyö).

Päteekö sama tuohon Laasasen lanseeraamaan naisen seksuaaliseen valtaan? Vai pitäisikö myös Laasasen syyllistää yhtä lailla miehiä, jotka pihtaavat?
Tai raiskaavat/pakottavat/huijaavat seksiin? Kun tästä blogista saa sellaisen kuvan, että kaikki temput vajakin vessaan raahaamisesta Assangeen tai Breivikiin on ok ja naiset vaan pahoja, kun eivät seksiä halua jakaa niin paljoa.

Naisvaltaisilla aloilla taas on pienempi palkkaus, josta seuraa tuo naisen euro on 80senttiä lause, joka kontekstia vaihtamalla voidaan pilkkoa sama työ ja sama palkka ja sama työaika perustein. Ei se muuta sitä, että naiset tienaavat yleensä vähemmän ja ne perheellisten miesten ylityöt mahdollistaa usein se, että toinen pääsee hakemaan lapset päiväkodista, hoitaa ne kotona tms.mutta kun se omien lasten hoito ei ollut edes työtä, naiselle siis, miehelle siitä selkeä haitta vaikka 6+6+6 malliin siirtymällä sitten olisi vasta ja kai työksi katsottava viimeistään siinä vaiheessa.

Jos haluat vertailla vaikka molempien sukupuolien kunnostaumista vaikka perheväkivallassa, niin mitä teet tässä blogissa, jossa vain naiset ovat syypäänä kaikkeen pahaan maailmassa?

Käyttäjän tarjaparkkila kuva
Tarja Parkkila

Jumalan sanan opetusta tarvitsevat enemmän miehet, koska naiset ovat jo syntyjään henkisempiä ja epäitsekkäämpiä, epäitsekkyys kasvaa äitiyden myötä suurimmalla osalla.

Naiset ovat kuitenkin opetustehtäviin, ( papiksi) liian pehmeitä arvoissaan, ja tällä tyylilajilla ei ole juurikaan heijastuspintaa miehen maailmassa tosiasiana, se lipuu jonnekin, 'olipa papilla isot tissit' , osastolle.

Miehille pitää olla Auktoriteetti opetusta, hiukan kuin armeijassa, kunnon säännöt ja opasteet, suunistus naisen tuulimaailmassa ei onnistu, ei se aina onnistu naiseltakaan ja siksi kunnon mies voi olla perheen'kin pää, nainen ja mies ovat hyvin erilaisia, suurin ongelma on toistensa väheksyminen, koska todellisuudessa nämä erilaisuudet täydentävät toisiaan ja molempia tarvitaan vaikka ne ovat vastakkaisia.

Käyttäjän JuniOri1 kuva
Juni Ori

Hämmentävä sekoitus lähes sovinistista konservatismia ja kärjekästä feminismiä... Onhan toki noita erojakin miesten ja naisten välillä, mutta aika heppoinen yleistys! Ja vielä naisen suusta? :D

Käyttäjän tarjaparkkila kuva
Tarja Parkkila
Käyttäjän mannagryn kuva
j.olavi heikkinen

islam on vähemmistöuskonto, eikä siitä siksi saa sanoa mitään negatiivista. ainakaan periaatteessa, vaikka se onkin evankelis-luterilaisuuteen verrattuna barbaarista öyhötystä ryyditettynä patriarkaalisella kehyskertomuksella.

suomessa ev.lut.-kirkko on ikäänkuin valtionkirkon asemassa ja siksi siltä odotetaan sitoutumista maallisiin lakeihin, tasa-arvolain noudattamiseen siis myöskin esimerkillisyyden vuoksi.

muutenhan tämäkin tasa-arvokysymys on omalta kantiltani katsoen turhanpäiväinen, kuten on vaikkapa vaatimus naisten pääsemisestä härkätaistelijoiksi.

Keijo Koponen

"islam on vähemmistöuskonto, eikä siitä siksi saa sanoa mitään negatiivista"

Tämä on hieman omituista. Onhan jehovan todistajatkin tai zarahustralaisetkin vähemmistöjä, mutta kyllä niitä saa arvostella ja tehdä vaikka vitsejä ja pilakuvia.
Miksi ei sanota suoraan että ei kysymyksessä ole muslimien kunnioittaminen vaan pelko.

Pekka Toivonen

Kirkon helmaan ja töihin hakeutuvat naiset kokevat olevansa Kristuksen morsiamia.

Huolimatta lisääntyneestä sukupuolten tasa-arvosta ja kohentuneesta seksuaalivähemmistöjen asemasta, miesten on ilmeisesti vaikempi kokea samanlaista sukupuolisuuden värittämää yhteyttä Jeesukseen.

Käyttäjän SampsaMkel kuva
Sampsa Mäkelä

Huomoini kiinnittyi erityisesti tähän lausahdukseen:

"Muutaman vuoden välein uutisoidaan eduskunnassa tapahtuvasta seksuaalisesta häirinnästä. Vaikka osassa tapauksista on kaiketi kysymys herkkähipiäisyydestä ja tyylitajuttomuudesta, ei moisia tilanteita uskoisi syntyvän niinkin arvovaltaisella taholla kuin eduskunnassa."

Laasasella oli oma vastaus tähän. Minä näen tässä ajatuksessa vääristymän, mihin erittäin monet ihmiset syyllistyvät. Useimmat kuvittelevat korkeassa asemassa olevien ihmisten olevan myös etiikaltaan tavan tallaajien yläpuolella.

Käyttäjän TaistoMeril kuva
Taisto Merilä

Jumalan silmissä olemme kaikki samanarvoisia. Joten jos kirkko syrjii, niin kannattaa lähtee veke sieltä. :)

Victor Troska

Laasasen blogi tuo tässä esille seikan, joka minua häiritsee länsimaisessa tasa-arvokeskustelussa. Kirkosta nostetaan esille se, että naiset puuttuvat kirkon johtopaikoilta, mutta samalla ohitetaan se, että valtaosa kirkon muista ammateista on naisistunut. Jos siis ollaan huolissaan siitä, että kirkossa on liian vähän piispoja, niin kyllä silloin tasapuolisesti pitäisi nostaa esille myös mieskanttoreiden tai miespuolisten nuorisotyöntekijöiden puute.

On sinänsä mielenkiintoista, että Kotimaa lehti on edes jollain lailla tuonut asian esille. En kylläkään usko, että lehden painetussa numerossa asia nähtäisiin ongelmallisena tai että kirkko olisi sen vuoksi joutumassa jonkinasteiseen kriisiin.
Muistaakseni pääkaupunkiseudulla ilmestyvä Kirkko&Kaupunki ei ole tuohon puuttunut missään artikkelissa muuten kuin ehkä ohimennen.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

@ Krista Virta.

"...naisen asema on lähes aina miestä heikompi ja asiaan ei liity se, kuinka moni valmistuu urkujen soitosta konservatoriosta tai Sibelius akatemiasta ja päätyy säestämään seurakuntaa (kanttorin on muuten kuuluttava kirkkoon ja osattava soittaa tietenkin, vakaumuksellista ateistia ei palkata, vaikka soittaisi kuinka paljon paremmin kuin uskovainen vastaava)."

Pelkästään tämän lauseen virheväittämiin kuluisi Sibelius-Akatemian kirkkomusiikkiosaston käyneiltä aivan liian paljon arvokasta harjoitusaikaa hukkaan:)

krista virta

Avaapa ne virheväittämät. Itse kirkkoon kuulumattomana, mutta yhden kanttorin tuntevana ( uskonnon vaihto, että sai paikan)todellakin haluaisin ne tietää. Ja tämä ei riitä:

http://www.siba.fi/how-to-apply/degrees-and-progra...

Tarkempaa tietoa please.

Vai väitätkö ( lainaa kappale kokonaan, älä kesken lauseen pätkäise), että uskonnossa naisen asema on miehen asemaan verrattuna vahvempi?

Sibelius-Akatemiasta ja konservatorioista valmistunee myös urkutaiteilijoita ja kanttoreita näihin lahkoihin ja varmasti tiedän tapauksen, joka joutui vaihtamaan uskontoaan, että sai paikan ev.lut. srk:n kanttorina. Lisäksi vielä että Sibelius-Akatemiasta valmistuu vuosittain kirkkimusiikin ammattilaisia todella vähän ja suurin osa kanttoreista on konservatoriosta valmistuneita muusikkoja. Tuossa tilastoa:
http://www.siba.fi/documents/10157/dc95b4e4-77bf-4...

Vortac Taccinen

"Kuulin naisesta, joka oli opiskellu papiksi ja vastusti naispappeutta."

Se on sitä naisen logiikkaa.

Kuten olen aina sanonut, nainen voi olla kahta täysin vastakkaista mielipidettä yhtaikaa, näkemättä siinä mitään ristiriitaa. Ja nainen on kykeneväinen myöskin käyttämään näitä mielipiteitään aina tilanteen mukaan. Välillä nainen on avuton uhri, kun pitää saada feministeille rahaa, ja välillä nainen pystyy kaikkeeen mihin mieskin, ja vieläpä paljon paremmin, kun pitää pullistella egoa miesten edessä. Mutta sitten toisaalta miesten pitää kuitenkin sittenkin hoitaa suojelutehtävät ja korjata katot, hoitaa viemärit, sekä mennä tutkimaan epäilyttävät äänet yöllä, koska tämä nainen, joka juuri aiemmin päivällä kehui naisten pystyvän kaikkeen, mihin mieskin, ja vieläpä paremmin, ei jostain syystä pystykään tekemään näitä asioita.

Jos haluat totuutta ja logiikkaa, ei kannata mennä naisen puheille.

Vortac Taccinen

"Armeija taas on miehille pakollinen ja sen voi välttää vain vankeudella tai siviilipalveluksella, "

Ei pidä paikkaansa. Armeijan voi välttää myöskin olemalla Jehova tai nainen.

Lisäksi armeijan voi välttää, jos ei ole suorittanut joinderia elävän ihmisen ja 'henkilön' välillä. Vain henkilöitä voi PAKOTTAA yhtään mihinkään, eläviä ihmisiä ei voi (mutta koska ihminen luulee usein olevansa 'henkilö', hän tottelee mukisematta, tai vaikka ei tottelisi, luulee asian koskevan häntä itseään).

Eläviä ihmisiä ei voi laillisesti pakottaa mihinkään, jos he eivät ole rikkoneet lakia.

Henkilöitä voi pakottaa käytännössä ihan mihin tahansa, sillä henkilöt ovat korporaation luomuksia, ja omaisuutta. Jos samaistat itsesi henkilöön, kun henkilöä pakotetaan, myös sinua pakotetaan, etkä käytännössä näe tai koe siinä eroavaisuutta. Jos samaistat itsesi henkilöön, sinua, elävää ihmistä, kohdellaan henkilönä, eikä sinulla ole tässä mitään nokan koputtamista.

Asia perustuu elävän ihmisen rajattomaan oikeuteen tehdä sopimuksia. Jos teet sopimuksen, jonka mukaan sinua saa kohdella henkilönä, sinun on kunnioitettava tuota sopimusta, tai syyllistyt petokseen (fraud), jolloin rikot lakia, jolloin sinut voidaan tuomita ja laittaa vankilaan.

Eli tällaisen sopimuksen tekemisen jälkeen, sinua voidaan kohdella henkilönä, ilman että sinulla on enää oikeutta valittaa asiasta.

Näin tämä maailma ja ns. "yhteiskunta" toimii (myös se, että luulet kuuluvasi "yhteiskuntaan", tietämättä, mitä tuo sana legaalisesti tarkoittaa, toimii joinderina).

Vapautua voi siis milloin hyvänsä, monellakin tavalla - en edes maininnut itsemurhaa tai maastamuuttoa vielä lisävaihtoehtoina. Väitteesi ei siis pidä paikkaansa, vaikka voikin joissain olosuhteissa vaikuttaa osatotuudelta.

- Vortac