Maskuliinisuuksien tutkimisesta, Soinista ja Stubbista

Jaahas, Jiri Nieminen on aloittanut blogin Usarissa. Jiri kirjoittaa yleensä niin fiksusti sukupuolentutkimuksesta, että en ymmärrä hänen kirjoituksista puoliakaan. Esimerkiksi vanhassa kirjoituksessaan Jiri kirjoittaa:

• Vaikka Machiavelli käsittelee muutakin kuin hegemonista maskuliinisuutta kuten Carver esittää, eikö näin ajateltuna marginalisoidut maskuliinisuudet kuitenkin rakennu suhteessa hegemoniseen maskuliinisuuteen ja näin ollen ne hegeliläistä dialektiikkaa uusintaen eivät olisi todellisia vaihtoehtoja hegemoniselle maskuliinisuudelle?

Tuo on luultavasti hyvin sanottu, mutta en jaksa miettiä, mitä se oikein tarkoittaa.

Usarin kirjoituksessaan Hegemonisen maskuliinisuuden kahdentuminen Suomen puoluepolitiikassa Jiri kirjoittaa:

• Koska feministinen liike ja naistutkimus ovat tehneet mahdolliseksi miehen ymmärtämisen sukupuolena luoden sellaista teoreettista käsitteistöä, jolla maskuliinisuuden tutkiminen on tullut mahdolliseksi.

Tähänkin väliin on todettava, että en täysin ymmärrä, mitä iloa on maskuliinisuuden tai maskuliinisuuksien tutkimisesta? Ei sillä, etteikö sitäkin voisi tutkia. Asia vaan sattuu olemaan niin, että feministiset ja profeministiset miestutkijat tuntuvat keskittyvän vahvasti maskuliinisuuden tutkimiseen ja pitävät sitä jonakin tiedon graalin maljana.

Me kaikki tunnemme erilaisia miehiä ja tiedämme heidän maskuliinisuutensa jo arkitietona. Tietenkin arkitiedon voi siirtää akateemiseksi, mutta vaikea siitä on mitään mullistavaa tai mielenkiintoista tietoa saada irti.

Minä väittäisin, että maskuliinisuuksia tutkitaan paljon feministisessä miestutkimuksessa siksi, että sitä tutkimalla ei astuta kenenkään feministien varpaille. Pariutumismarkkinoita tai miesten tasa-arvo-ongelmia tutkimalla voi käydä hullusti.

• Teollisen yhteiskunnan tuottaman hegemonisen maskuliinisuuden sijasta tai sen rinnalla on alettu ymmärtämää, että jälkiteollisessa yhteiskunnassa mieheys ei ole kaikille miehille sama.

Minä sanoisin, että traditionaalinen mieheys on suunnilleen sama kuin aikasemminkin. Jokainen tunnistaa miehekkään miehen sellaisen nähdessään. Miehistä on toki tullut nössömpiä ja naisellisempia kuin esimerkiksi 50-luvulla, mutta ei kai sekään ole mikään mullistava tieto.

• Niin ikään miehet eivät ainoastaan käytä valtaa naisiin, lapsiin ja ennen kaikkea toisiin miehiin, vaan myös miehiä hallinnollispoliittisesti luokitellaan sukupuolena eri yhteiskunnallisten instituutioiden kuten valtion, koululaitoksen, armeijan, kirkon, liikemaailman ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen taholta. Puhutaan biopolitiikasta tai biovallasta.

Tämä kuulostaa mahtipontiselta tavalta sanoa itsestäänselvyys, joka ei kuitenkaan tarkoita paljon mitään, mutta joka saa miehet kuulostamaan vallassa olevalta patriarkaatilta. Miksi korostaa miesten valtaa suhteessa lapsiin, vaikka naiset käyttävät noin 10 kertaa enemmän valtaa lapsiin kuin miehet?

• Se, miten politiikassa miehet käyttävät valtaa toisiin miehiin hahmotan Mikko Lahtisen Machiavelli-tulkinnasta omaksumallani kuviolla, jota kutsun maskuliinisuuden politiikan konjunktuuriksi. Siinä ruhtinas (ital. principe) pyrkii luomaan kansanjoukon (ital. multitudine) kanssa homososiaalisen liiton identifioitumalla tiettyyn (hegemonisen) maskuliinisuuden subjektipositioon harvoja (ital. grandi) eli toisia ruhtinaita, poliitikkoja, vastaan.

Miksi kyseessä on "homososiaalinen liitto toisia miehiä vastaan?". Eikö politiikassa käydä yhtä lailla taistoon naisten kanssa ja naisia vastaan? Taas tilanne kuulostaa siltä, että pahat vallassa olevat miehet kahinoivat patriarkaatissa ja naiset ovat sivustakatsojina.

Soini vs. Stubb

Jiri Kirjoittaa:

• Väitän hegemonisen maskuliinisuuden kahdentuneen siirtyessämme jälkiteolliseen kontrolliyhteiskuntaan. Käytän esimerkkeinä tästä kahta miespoliitikkoja, joista kummatkin saivat viime eduskuntavaaleissa uskomattomat yli 40 000 ääntä: kokoomuksen Alexander Stubb ja perussuomalaisten Timo Soini. He muodostavat ikään kuin janan, jonka väliin kaikki muut miespoliitikkotyypit enemmän tai vähemmän sijoittuvat.

Jaahas, en tiennytkään, että miespoliitikkotyyppejä on olemassa yhtä enempää: vallanhaluisia ja ulospäinsuuntautuneita. Äänestäminen tahtoo karsia kaikki muut miestyypit, kuten hiljaiset nössöt, pois politiikan kärkipaikoilta.

Itseasiassa en näe Soinin ja Stubbi tyypissä juuri mitään eroa. Kumpikin on vallan ottava, ulospäinsuuntautunut, hauska, älykäs jne. Ainut merkittävät ero on se, että Soini on paksumpi. Sen sijaan jos otamme vertailuun muita kuin poliitikkomiehiä, löydämme suuria eroja Stubbiin ja Soiniin.

• Soinin esittämä maskuliinisuus on protestimaskuliinisuutta, marginalisoidun maskuliinisuuden yksi alalaji, suhteessa Stubbin ylemmän keskiluokan kosmopoliittiin hegemoniseen maskuliinisuuteen.

Onko väite tosiaan se, että Soinin maskuliinisuus edustaa jonkinlaista "marginalisoitua protestimaskuliinisuutta"? Härregud. Eikö Soini ole juuri sellainen vanhan ajan peruspoliitikko, joita meillä on ollut eduskunnassa iät ja ajat?

• Mutta lokaalisti Soini edustaa hegemonista maskuliinisuutta puolustaen kansallista, teolliselle massatuotannolle perustuneelle kuriyhteiskunnalle ominaista yksiulotteista mieheyttä.

Ahaa, mitä tarkoittaa lokaalisti? Eikö "yksiulotteinen maskuliinisuus" ole hyvin yleistä Suomen ja Pohjoismaiden ulkopuolella? Eikö päinvastoin pitäisi sanoa, että Soini perinteisessä mieheydessään on "lokaalisti" yhä harvinaistuva maskuliinisuuden tyyppi, mutta globaalisti edelleen hyvin yleinen tyyppi.

• Ainoastaan intensiivisestä politiikan tyylistä tunnettu "rotutohtori" Jussi Halla-aho tai "vegetaristinen jalkapallohuligaani" Paavo Arhinmäki ovat jotenkin onnistuneet erottautumaan mediassa jatkumolta sijoittuen jonnekin sen ulkopuolelle ollen samalla esimerkkinä mieheyden moninaistumisesta jälkiteollisessa yhteiskunnassa.

No niin, nyt päästään jo hieman erilaiseen maskuliinisuuteen Halla-ahon kohdalla. Hän on eräs hyvin harvoista epäpoliitikoista politiikan huipulla. Paavo Arhinmäessä ei sen sijaan ole juurikaan eroa Stubbiin ja Soiniin.

• Tällaisessa poliittisessa konjunktuurissa keskustan ja sosiaalidemokraattien miespoliitikot eivät kykene sen enempää saavuttamaan ylemmän keskiluokan hegemonisen maskuliinisuuden lupaamaa subjektipositiota kuin performoimalla protestimaskuliinisuutta luomaan homososiaalista liittosuhdetta potentiaalisiin äänestäjiin.

Taas viheltää korkealta yli ymmärryksen. Onko Pekkarisen, Heinäluoman, Väyrysen ynnä muiden maskuliinisuuksissa eroa Stubbiin ja Soiniin verrattuna? Minusta he kaikki edustavat hyvin samankaltaista maskuliinisuutta.

• Naispoliitikot ja feministinen liike eivät ole saaneet tunnustusta, vaikka oli mahdollistamassa jälkiteolliseen tuotantoon siirtymisen, Stubbin ja häntä protestoivan Soinin kaltaisten poliitikkomiesten esiinmarssin.

Eikö Jutta Urpilainen ole saanut tunnustusta? Millaista tunnustusta feministisen liikkeen pitäisi saada?

Niemisen teesejä ei voi todistaa vääriksi

Olen suurimmaksi osaksi eri mieltä Jiri Niemisen väittämistä, mutta en voi varsinaisesti osoittaa niitä vääriksi, koska väitteet eivät alun perinkään perustu muuhun todistusaineistoon kuin Jirin sanomisiin.

Jiri esittää seuraavankaltaisia väitteitä:

1. Alexander Stubb ja perussuomalaisten Timo Soini muodostavat ikään kuin janan, jonka väliin kaikki muut miespoliitikkotyypit enemmän tai vähemmän sijoittuvat.
2. Naispoliitikot ja feministinen liike eivät ole saaneet tunnustusta.
3. Keskustan ja sosiaalidemokraattien miespoliitikot eivät kykene sen enempää saavuttamaan ylemmän keskiluokan hegemonisen maskuliinisuuden lupaamaa subjektipositiota kuin performoimalla protestimaskuliinisuutta luomaan homososiaalista liittosuhdetta potentiaalisiin äänestäjiin

Väitteet ovat mielestäni vääriä tai mitään tarkoittamattomia, mutta ei niitä voi falsifioidakaan, koska ne on repäisty jostakin Jirin pään uumenistä ilman todisteita.

En pidä Jirin väitteitä tieteenä, enkä edes hyvänä tapana kirjoittaa blogikirjoituksia, koska lauseet koostuvat suurelta osin hämäristä ympäripyöreyksistä, joihin mahdotonta ottaa edes kantaa.