*

Henry Laasanen Kirjoituksia miesten tasa-arvosta ja pariutumisesta

Vihapuhe ja vihainen puhe menevät sekaisin

Ylen artikkelissa Tutkijat: Media ylläpitää itse vihapuhetta käytetään termiä "vihapuhe", kun tarkoitetaan "vihaista puhetta".

Wikipedian mukaan vihapuhe on "Euroopan neuvoston ministerikomitean ehdotuksen mukaan sellaista ilmaisua, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuvihaa, muukalaisvihaa, antisemitismiä tai muunlaista vihaa, joka perustuu suvaitsemattomuuteen."

  1. Vihapuhe ei ole välttämättä vihaista puhetta, vaan se voi olla esimerkiksi "kylmän tunteetonta rationaalista puhetta".
  2. Vihainen puhe on harvoin vihapuhetta.

Internetin vihaisen puheen historia

Minä olen osallistunut ja seurannut internetin keskusteluja aktiivisesti jo vuodesta 1999 lähtien.

Puhe oli aggressiivista ja vihaista jo tullessani nettiin, olipa kyse sitten sääkeskustelusta, pokerikeskustelusta tai ihmissuhdekeskustelusta. Vihainen aggressio on aina ollut eräs suosituimmista tyylilajeista internetissä.

Miksi tutkijat hämärtävät käsitteitä tahallaan?

Tänään julkaistaan tutkimus Vihapuhe sananvapautta kaventamassa:

  • Seminaarissa Tampereen yliopiston tutkijat kertovat tuloksia Helsingin Sanomain Säätiön rahoittamasta tutkimuksesta, jossa vihapuheen ja verkkovihan merkitystä pohditaan erityisesti suhteessa sananvapauteen ja journalismiin.

Minusta on outoa, että tutkijat hämärtävät täysin vihapuheen ja vihaisen puheen välisen eron ja tekevät siten aiheesta keskustelemisesta vaikeampaa. Tutkijoiden pitäisi selkeyttää käsitteitä, eikä suinkaan hämärtää niitä.

Tutkijoiden suositus heikkojen suojelemiseksi

Tutkijat suosittelevat seuraavaa:

  • Tutkimukseen haastateltujen suhtautuminen vihapuheen rajoittamiseen oli kahtalaista. Yhtäältä korostettiin vastuullista sanankäyttöä ja väärinkäytösten välillisiä vaikutuksia yhteiskuntaan, ja siksi keskusteluissa tulisi suojella heikossa asemassa olevia. Toisaalta kannatettiin rajatonta sananvapautta, jossa vain suorat uhkaukset suljetaan vapaan sanankäytön ulkopuolelle.

Minua hykerryttää ajatus siitä, että heikossa asemassa olevia pitää suojella internetin keskusteluissa.

Kummat ovat heikossa asemassa alati aggressiivisessa ilmastokeskustelussa: alarmistit vai denialistit?

Kummat ovat heikossa asemassa pokerisivuston chatissa: bluffaajat vai tiukat pelaajat?

Kummat ovat heikossa asemassa Laasasen kommenttiosastolla: feministit vai miesasiamiehet?

Kumpi on suojelemisen väärti vauvapalstan karkeakielisessä väännössä: Kake453 vai äippäHki?

Anteeksi vaan, mutta en edes ymmärrä, miten heikompi osapuoli valitaan tai miten heikompaa osapuolta edes voitaisiin suojella.

Muna ja kana menevät Pöyhtärillä sekaisin

Tutkija pohtii seuraavasti:

  • Pöyhtäri toivoo medioilta tarkkaa harkintaa, mihin ja miten ilmiöihin tartutaan. On tärkeää antaa ääni myös niille näkemyksille, jotka verkon agressiivisessa keskustelussa jäävät vähemmälle.

Pöyhtärin syy-seuraussuhde menee päin mäntyä.

Verkon aggressiivinen kirjoittelu on yleensä seuraus siitä, että joku näkökulma ei saa tilaa mediassa.

Esimerkiksi miesasiamiesten aggressiivinen puhetapa on seuraus siitä, että feminismillä on hegemonia mediassa, tasa-arvopolitiikassa ja sukupuolentutkimuksessa.

Kun miesasia ei saa palstatilaa mediassa tai muissa virallisissa yhteyksissä, miesasiamiehet turvautuvat aggressiiviseen kielenkäyttöön.

Pöyhtärin logiikan mukaan median pitäisi antaa vieläkin suurempi paino hegemonisille feministisille näkemyksille, koska feministiset näkemykset jäävät vähemmälle verkon aggressiivisessa keskustelussa.

[Esim. Where do all the angry white men come from?]

Yhteenveto

Kiitos Helsingin Sanomain Säätiön ja Tampereen yliopiston, vihapuhe ja vihainen puhe menevät jatkossa vielä enemmän sekaisin kuin tällä hetkellä, vaikka päämääränä pitäisi olla päinvastainen lopputulos.

Ehdotan, että lainvastaiselle "vihapuheelle" keksitään aivan uusi nimi, koska (a) vihapuhe ei välttämättä ole vihaista puhetta ja koska (b) vihapuhe ja vihainen puhe sekottuvat toisiinsa tavalla, joka tekee järkevästä keskustelusta mahdotonta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

16Suosittele

16 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (29 kommenttia)

Tarja Parkkila

"Minua hykerryttää ajatus siitä, että heikossa asemassa olevia pitää suojella internetin keskusteluissa."

https://www.google.fi/search?q=Niqab&espv=210&es_s...

Tarja Parkkila

Laasanen:
"Kummat ovat heikossa asemassa Laasasen kommenttiosastolla: feministit vai miesasiamiehet? "

Laasanen:
"Anteeksi vaan, mutta en edes ymmärrä, miten heikompi osapuoli valitaan tai miten heikompaa osapuolta edes voitaisiin suojella."

tp
No hellanlettas sentään, katsele kuvia linkistä, jos se vaikka avaisi jotain ymmärryksen ovia sinne, miten heikompi osapuoli valitaan. Jos sinusta ei ole suojelijaksi, tai puolustajaksi, älä solvaa feministejä jotka tietävät ja ymmärtävät.

Miesasialiikkeellä tätä ei hoideta.

Jonas Hellgren

Vihapuhe pitäisi poistaa lainsäädännöstä aivan liian epämääräisenä käsitteenä. Se ainoastaan avaa oven vallassa olevien mielivaltaisille tulkinnoille ja totalitarismille.

Käyttäjän OsmoRonkanen kuva
Osmo Ronkanen

Vihapuhe ei ole juridinen termi. Laissa se ilmenee rikoksina kuten kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkominen.

Jonas Hellgren

Olet oikeassa, mutta se ei muuta asiaa. Nuo ovat ihan yhtä veteliä määritelmiä illmannien vapaasti tulkitessa niin kuin valtaapitävät käskevät.

Käyttäjän OsmoRonkanen kuva
Osmo Ronkanen

Termi vihapuhehan tulee USA:staa termistä "hate speech". Termillä "hate" ei ole mitään tekemistä vihaisuuden ("anger") kanssa. On osaltaan suomen kielen köyhyyden ansiota, että ne menevät sekaisin. Alkuperäisenä ideana ei ole, että vihapuhe olisi laitonta. USA:ssahan on sananvapaus. Ajastus, että vihapuheen tulee olla laitonta on suomalaista keksintöä. Tätä ajatusta vastaan tulee taistella, muuten sananvapautta rajoitetaan entistä enemmän. Oikea tapa taistella vihapuhetta vastaan on moderointi - ei rikoslaki. Jos jollain rasistisella foorumilla sitten modet eivät toimi niin kuin joku haluaa, niin kukaan ei pakota menemään sinne lukemaan niitä ja tulemaan vihaiseksi.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on kriminalisoitua useissa Euroopan maissa EN:n ETS189-sopimukseen nojautuvasti - sananvapautta voi ja pitääkin rajoittaa rikoslain avulla, silloin kun sille on hyväksyttävät perusteet.

http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=...

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Kun viha kohdistuu kansanryhmään tai vaikkapa johonkin vähemmistöön kuten työttömiin kyse on sijaiskohteesta, kun ehkä aiheellinenkin agressio, ei uskalleta tai voida tietoisesti suunnata vihaista reaktiota tosiasiallisesti aiheuttaneeseen tahoon. Tehdän siis jostakin ryhmästä jolla on vähäiset mahdollisuudet puolustautua syntipukkia, johon vihaa voidaan kohdistaa omalta kannalta melko turvallisesti.
Kansanryhmiä edes jollain tavoin suojaavat lait on paikallaan, mutta ei riitä vihaa poistamaan. On selvitettävä vihan syitä ja poistettava nämä turhautuneisuutta aiheuttavat tekijät tai olosuhteet.
En yhtään ihmettelee että tamperelaiset työttömät raksaduunarit ei kovin innolla toivota tervetulleiksi vierasmaalaiset toverinsa, joita näkee jokaisella vähänkin isommalla rakennustyömaalla.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #7

Vihapuheen ja vihapuheen alkuperän tunnistaminen on tietenkin tärkeää syiden karsimiseksi, itse liityin joku aika sitten "no hate speech" -ryhmään, minkä tarkoitus on tehdä vihapuhe ja siten myös syrjivän viestinnän lähteet näkyviksi :

https://www.facebook.com/nohatespeech?ref=stream&h...

Poliitikkojen tehtävä on tuon tapaisten ilmiöiden kuin halpatyövoiman lisääntymisen vaikutusten tarkkailu ja reagoiminen ongelmiin - vihapuheelle sinänsä voi olla ymmärrettävät syynsä, mutta ne eivät ole mikään oikeutus ja kuten kirjoitit kohde on usein väärä.

Ps. aikaisemmin viikonloppuna Yle uutisoi antisemitismin kasvusta Euroopassa ja mm. Ranskassa, ja tänään vastaava mediayhtiö uutisoi rasismin kasvusta Euroopassa ja mm. Ranskassa homoavioliittoa vastustavissa mielenosoituksissa ranskalaista tasa-arvoista avioliittolakia kannattavaa ministeriä oltiin avoimesti pilkattu "simpanssiksi", millä viitattiin hänen ihonväriinsä...

Ilman näitä kiihottamisrikoksia rajoittavia lakeja avoin solvaaminen kasvaisi varmaankin imaginaarisiin mittasuhteisiin tjsp..

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #14

Joo, jotain rajaa pitää olla.
mut henkilökohtaisel tasol, mä melkein solvasin Tossua tänään ku nimitin tolvanaks, huomasin sentään selittää mist johtuu, Ei ole viel ainakan sensuroinut,

Elo Kemppainen Vastaus kommenttiin #7

Tai, kun viha kohdistuu 'kapakaloihin', joita 'läpikuivatkuolleetlahnat', ajavat kutemaan kosteisiin vesiin...

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #20

Onks joku muukin jo ehtinyt käyttää lanseeraamani suomennosta?
Kai ny kuiva lahnakin voi käyttää voiteita siinä missä ammattilainenkin.
Pistitkö ton näkökulman jo munkin blogiin.
ei tullut mun luetteloimissa esimerkeis tuo kuollut lahnamaisuus mainittua.

Käyttäjän OsmoRonkanen kuva
Osmo Ronkanen

Sananvapauden tulee rajoittaa lakeja, eikä päinvastoin. USA;ssa perustuslain ensimmäinen lisäys alkaa: "Congress shall make no law...". Suomessa perustuslaki taas sanoo: "Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla." Pieni ero.

Sopimuksia voidaan tulkita kansalaisvapauksia tukevaksi eikä rajoittavasti. Suomessa sopimus on kuin jumalan laki, kun se rajoittaa vapauksia. Kun taas kyse on vaikka autoverosta, niin valtio vetkuttelee viimeiseen saakka vaikka kyse on paljon sitovammasta sopimuksesta. Noita EN:n sopimuksia voisi soveltaa toisella tavalla tai ne voisi jättää oman arvonsa varaan tai niistä voisi irtisanoutua. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan voitaisiin rajoittaa vain törkeimpiin suoranaisiin rikokseen kehottamisiin ja jättää asiallinen tai asiatonkin keskustelu kansanryhmistä sen ulkopuolelle. Muuten Suomi on EN:n tuomioistuimesta sanut ennätysmäärän tuomioita juuri sananvapauden rajoittamisesta - tosin lähinnä yksityiselämää koskevissa asioissa. Tämä kuitenkin osoittaa, ettei Suomessa oikein ole vielä sisäistetty sananvapautta vaan sitä pyritään rajoittamaan herkästi. Sanavapaus on abstrakti oikeus. Yksittäisessä tapauksessa se helposti taipuu muiden oikeuksien kuten yksityisyys tai loukkaamattomuus alle, ellei sitä erityisesti kunnioiteta.

Mikä on kiihottamisessa kansanryhmää vastaan se oikeushyvä, mitä suojellaan? Minä kuvittelisin, että se olisi nimensä mukaisesti se, ettei kansa ala käyttämään väkivaltaa ryhmää vastaan kirjoitusten perusteella? Koska suomalaisia on saatu kiihotettua mihinkään? Eikö aina valiteta sitä, miten suomalaiset ovat passiivisia ja siinä ja siinä asiassa ranskalaiset olisivat jo barrikadeilla, mutta suomalaiset istuvat sohvalla. Eikö tämä suomalainen kansanluonne pitäisi ottaa huomioon laissa ja todeta, ettei mitään todellista kiihottumisen vaaraa ole? Vai onko sittenkin suojeltava oikeushyvä se, että pelätään vähemmistöryhmien mellakoita?

Minua todellakin ihmetyttää tämä kaksinaamaisuus, että kansainvälisistä sopimuksista aina poimitaan vapautta vastustavat osat ja vapautta lisäävät jätetään huomiotta tai muutenkaan vapautta ei kehitetä.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen Vastaus kommenttiin #8

Osmo Ronkanen: "USA;ssa perustuslain ensimmäinen lisäys alkaa: "Congress shall make no law..."."

Harmi, ettei se myös pääty tuohon.

Jonas Hellgren Vastaus kommenttiin #10
Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #8

Oikeushyvänä voi pitää ihmisoikeuksia, niitähän kiihottamisrikoksien kriminalisoinnilla suojataan.

Nykyinen lainsäädäntö ei pahemmin estä asiallista keskustelua mistään vähemmistöryhmiinkään liittyvästä lieveilmiöstä tai tälle ryhmälle ominaisesta negatiiviseksi ymmärrettävästä ominaisuudesta - käsittelytapa määrää sanavapauden rajan.

Esimerkiksi sen voin todeta tässä ihan suorilta ja asiallisesti, että sharia-lakia oikeusjärjestelmissään noudattavissa valtioissa toimitaan vastoin YK:n ihmisoikeuksien julistusta ja rituaaliset ympärileikkaukset ovat myös aika syvältä. Asiatonta tyylinäytettä ymmärrettävistä en samoista aiheista kirjoita...

Käyttäjän SanteriJrvinen kuva
Santeri Järvinen Vastaus kommenttiin #12

>Nykyinen lainsäädäntö ei pahemmin estä asiallista keskustelua mistään vähemmistöryhmiinkään liittyvästä lieveilmiöstä tai tälle ryhmälle ominaisesta negatiiviseksi ymmärrettävästä ominaisuudesta - käsittelytapa määrää sanavapauden rajan.

Paitsi jos kyseinen vähemmistöryhmä on juutalaiset.

Käyttäjän OsmoRonkanen kuva
Osmo Ronkanen Vastaus kommenttiin #17

Kyllä se nyt vaan vaikuttaa. Lain suurin ongelma on juuri siinä, että se saa ihmiset toimimaan varman päälle. Toiset toki voivat hakemalla hakea oikeusjuttua, jolla osoittavat kantansa, mutta toisilla on parempaakin tekemistä. Kun valtio tällaisella lailla hiljentää ei-toivotut mielipiteet, on kansaa helpompi hallita.

Minäkin olin 20 vuotta sitten tällaisten lakien puolella. Ajattelin, että ne ovat lähinnä teoreettisia ja niitä sovelletaan vain äärimmäisiin tapauksiin, mutta nyt olen viisastunut, kun olen nähnyt miten niitä todellisuudessa sovelletaan. Halla-ahon tapaus oli kuvaava. Aluksi kun ei saatu väitetystä kohdasta syytettä, otti poliisi tutkittavakseen kaikki kirjoitukset. Niistä sitten löytyi pari kohtaa, joista tuli tuomio uskonrauhan rikkomisesta ja vasta korkeimmassa oikeudessa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.Jos kaksi oikeusastetta ei näe tekoa laittomaksi, niin miten kansalaisen tulisi tietää se laittomaksi? Ainoa mahdollisuus kansalaisella on toimia varman päälle ja mielellään olla hiljaa.

On aina helpompi puolustaa sellaisia lakeja, jotka vaientavat poliittisia vastustajia kuin niitä, jotka vaientavat sellaisia, joiden kanssa olet samaa mieltä. Näiden lakien vaikutuspiiriä ei olla kaventamassa vaan pikemminkin laajentamassa. Pian on laitonta esittää kantoja, jotka tuomitsevat homoseksuaalisuuden moraalittomaksi. Mitä seuraavaksi? Jos esittää, että naisten ja miesten välillä on eroja siinä, miten he ajattelevat, niin tuomio? Poliittinen väittely on aina helpompaa, kun vastustajan kädet on sidottu rikoslailla.

Minä uskon vakaasti, että sanoihin tulee vastata sanoilla, ei miekalla.

Käyttäjän OsmoRonkanen1 kuva
Osmo Ronkanen Vastaus kommenttiin #12

Sananvapaus on olennainen ihmisoikeus. Ei oikeuksia voi puolustaa loukkaamalla niitä. Sen sijaan, että rangaistaisiin niitä, jotka puhuvat. Rangaistaan niitä, jotka väkivallalla toisten oikeuksia loukkaavat. Nythän todellisia rikollisia hyysätään. Laki kieltää jopa loukkaavan tiedon välittämisen. Totuus ei ole puolustus. Toisaalta esimerkiksi maahanmuuttoa saa puolustaa vaikka kuinka valheellisin argumentein ilman rangaistuksen pelkoa.

Jonas Hellgren Vastaus kommenttiin #18

Ihan asiaan liittymättä, laita Osmo edes jonkun kuva ettei sinua kuvattomuuden perusteella bannata.

Martti Kovala Vastaus kommenttiin #12

Ainakin se estää Mika Illmannille vitsailun!

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #8
Victor Troska Vastaus kommenttiin #8

Tämä kai liittyy yhdysvaltalaisten arvostamiin negatiivisen ja positiivisen vapauden käsitteisiin. Negatiivinen vapaus tarkoittaa sitä, että ihmisten pyrkimyksiä toimia ja ajatella ei rajoiteta ja positiivinen puolestaan, että ihmisillä on tosiasialliset mahdollisuudet toteuttaa itseään heidän lähtötilanteestaan riippumatta.
Eurooppalaisille näyttäisi ensiksimainittu olevan amerikkalaisia vaikeampi käsite. Onhan meillä ollut niin noitavainot, rotuopit, itä-eurooppalainen sosialismi kuin myös ihan kotikutoiset maolaiset.
Itsestäni tuntuu, että vasemmistoliberalismi ja feminismi näyttäisivät haikailevan sen perään, että ihmisten oikeutta negatiiviseen sananvapauteen tulisi rajoittaa "yhteisen hyvän" nimissä.

Hm.. En tiedä pitäisikö itkeä vaiko nauraa, että ns. laatulehdeksi itseään nimittävä Guardian ylipäätänsä julkaisee Michael Kimmeliä myötäilevän kirjoituksen.

Käyttäjän OsmoRonkanen kuva
Osmo Ronkanen Vastaus kommenttiin #21

Noitavainot ja rotuopit olivat kyllä amerikkalaisillakin. Amerikkalainen oikeuskäsitys on vanhempaa. Se syntyi ennen nykyistä taloudellisista vaurautta, joten heille positiiviset oikeudet, jotka edellyttävät tiettyä vaurautta ovat oudompia. Voi myös ajatella, että heillä on oikeuksista 200 vuoden perinteet, kun Suomella on noin 20 vuoden perinteet.

Positiivisten oikeuksien suurin ongelma lienee siinä, että ne hämärtävät oikeuksien käsitettä. Niissä täytyy miettiä sellaista kuin kuinka paljon sosiaaliturvaa pitää antaa. Helposti tämä siirtyy negatiivisiin oikeuksiin ja mietitään kuinka paljon sananvapautta pitää antaa.

Jonas Hellgren Vastaus kommenttiin #21

Koko käsitepari negatiivinen ja positiivinen vapaus on pelkkää uuskieltä tarkoituksenaan hämärtää vapauden käsitettä vapautta rajoittaakseen.

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem

"Homosexuality is one of the most disgusting sins and greatest crimes.... It is a vile perversion that goes against sound nature, and is one of the most corrupting and hideous sins.... The punishment for homosexuality is death. Both the active and passive participants are to be killed whether or not they have previously had sexual intercourse in the context of a legal marriage.... Some of the companions of the Prophet stated that [the perpetrator] is to be burned with fire. It has also been said that he should be stoned, or thrown from a high place."

Olisivatko tässä perusteet Koraanin kieltämiselle, tässä on selkeä kehotusta murhata yhtä kansanryhmä.

Oli kauhea vihapuhe kun suostuin näkemään jotain positiivista siinä kun muslimit ruoskivat omat vaimot ja tyttäret kuoliaaksi.

En uskalla nähdä mitään positiivista siinä, kun kiistellään siitä pitäisikö homot polttaa, kivittää vai tiputtaa korkeista paikoista.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Suomalaisten vihainen puhe (ja myös vihapuhe) on perua ummehtuneesta "hillitte ittes" -mentaliteelista, jolla suomalaisia on perinteisesti kasvatettu.

On aina ollut selvää se, että kun ihminen tungetaan johonkin muottiin, se pompsahtaa sieltä muodottamana ulos - ennemmin tahi myöhemmin...

Arhi Kuittinen

Titanic on ollut uuden elitistisen feminismin propagandan auraajia, joissa naiset ovat saaneet unohtaa oikeistolaisen alistamisen kulttuurin ja todelliset vastakkainasettelut keskittymällä vain naisten etuoikeuksien ajamiseen.

Oikeistoeliitti on ostanut feministit puolelleen eliittifeminismillä,

jotta naiset eivät analysoisi todellista luokkataistelua ja yleisiä taloudellisia ihmisoikeuksia vasemmistolaisesti vaan narsistisesti ja hedonistisesti vain naisten etuoikeuksia "moraalisen" taistelun keskipisteen.

Hyvä omatunto ja hedonistisesti vääristynyt oikeudentaju on myyty naisille omituisella hedonistisesti rajatulla moralismilla, naiskeskeisellä moralismilla.

Ylistämällä alistamista, kokonaiskuvan hämärtämistä.

Käyttäjän jarmokanerva kuva
Jarmo Kanerva

Heikommaksi voi myös julistautua kun se on kätevää. Naiset ovat usein suojeltava vähemmistö - vaikka ovat enemmistö Suomessa. Enemmistö voi sitten tehdä päätöksen olla vähemmistö ja toimia sen mukaisesti.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset