Henry Laasanen Kirjoituksia miesten tasa-arvosta ja pariutumisesta

Anonyymin kirjoittamisen järkevyydestä

Suomen älyllinen eliitti on avautunut menneiden vuosien mieliaiheestani, anonyymistä nettikirjoittelusta, josta väittelin paljon jo kymmenisen vuotta sitten Jukka Korpelan kanssa nyysseissä.

Ensimmäinen totuus: Omalla nimellä kirjoittaminen netissä on järjetöntä riskinottamista, jollet nimenomaisesti tavoittele kirjoituksillasi mainetta ja kunniaa.

Jos haluat vain osallistua keskusteluun, etkä tavoittele kirjoituksillasi statusta, niin oma nimellä kirjoittamisesta ei ole sinulle mitään hyötyä, mutta siitä voi olla paljon haittaa. Jos olet esimerkiksi poliitikko tai vaikkapa ”kohukirjailija” (kuten minä), niin julkisuus voi tuottaa sinulle arvokasta pääomaa. Omalla nimellä kirjoittamisen hyödyt voivat silloin ylittää siitä aiheutuvat haitat, mikä ei toki ole itsestään selvää.

Toinen totuus: Livenä, omana itsenään, ihmiset eivät puhu juuri koskaan julki koko totuutta.

Kuvittele, että tapaat sinulle tuntemattoman ihmisen. Mitä sanot hänelle? ”Kaunis ilma ulkona”. Sanot yhdentekevän lauseen, koska et halua herättää negatiivisia tunteita. Ihmisten live-käyttäytymistä säätelevät voimakkaat normit, koska totuutta puhuvat ihmiset aiheuttaisivat liikaa pahennusta ja kahinoita. Ihmiset eivät edes halua kuulla totuutta.

Kolmas totuus: Omalla nimellään kirjoittaminen voi aiheuttaa suurta harmia sivullisille henkilöille, kuten exille, sukulaisille, tuttaville tai työnantajalle.

Anonyymien keskustelujen paras puoli on totuudellisuus. Anonyymeillä ei ole motiivia pitää yllä kulissia, koska totuuden sanomisesta ei seuraa merkittäviä sanktioita. Itse aloitin nettikeskustelut ”Ihmissuhteet” -ryhmistä, joissa keskusteltiin seurustelusta, naisten iskennästä, avioeroista ynnä muusta vastaavasta. Noista asioista keskusteleminen ei ole ei ole pelkästään henkilön yksityisasia, vaan sotkuun liittyy koko joukko exiä, sukulaisia ja tuttavia, joita kohtaan ei ole oikein kertoa totuutta. ”Exä oli lahna sängyssä”, ”Äiti hakkaa meillä toisinaan isää”.

Neljäs totuus: Totuus on ruma ja ihmiset ilman käyttäytymiskoodeja ovat tunteikkaita eläimiä.

Totuuden puhuminen saa ihmiset usein pois tolaltaan. Esimerkiksi seksuaalisesta markkina-arvoteoriasta puhuminen tuottaa naisille usein epämukavan olon. Ihmiset vaikuttavat netissä usein vihamielisiltä tai eläimellisiltä, koska useimmat ihmiset ovat sellaisia. Hillittyä nimellistä kulissia pidetään yllä sosiaalisten sanktioiden takia. Rumaa totuutta ja ihmisten eläimellistä ilmaisutapaa on vain opittava sietämään. Kun ihminen poimii oleellisen tiedon trollailun ohesta, hän kykenee oppimaan jotakin.

Viiden totuus: Provosoi, mutta älä provosoidu.

Kuudes totuus: Jos totuus uhrataan nimellisyyden vaatimuksen takia, juuri mitään mielenkiintoisia tai valtaa pitäville kriittisiä keskusteluja ei jää jäljelle.

Suurelle osalle ihmisistä oma nahka on tärkein. Myös suurin osa miesasiamiehistä kirjoittaa nimimerkillä, eivätkä he suostu kirjoittamaan omalla nimellään - aivan aiheesta. He eivät halua vaarantaa omaa asemaansa totuuden takia, mikä on järkevää toimintaa. Jossain maissa totuuden puhumisesta menee maine, toisissa henki. Nimelliseen keskusteluun jäävät jäljelle statuksen tavoittelijat, kylähullut, ne, joilla ei mitään hävittävää ja ne, joilla ei ole mitään mielenkiintoista tai poliittisesti epäkorrektia sanottavaa. Kuka haluaa lukea sellaisia keskusteluja?

Palataan hetkeksi Suomen älyllisen eliitin lausuntoihin aiheesta:
Janne Gallen-Kallela-Sirén: Jos haluaa ilmaista mielipiteensä jostakin asiasta tai ihmisestä, se pitäisi pystyä tekemään omalla nimellään.
- "Exällä oli pieni pippeli ja eikä se seisonut juuri koskaan", kirjoittaa Mervi Tötterström. Jösses.
Jari Sarasvuo: Oman nimen käyttäminen vähentäisi viettipohjaista, matalamielistä käytöstä ja siten rakentaisi mielipidevapauden kulttuuria.
Mielipidevapautta ei ole olemassa, jos oman mielipiteen sanomisesta seuraa negatiivisia sanktioita.
Claes Andersson: Jos et pysty nimelläsi vastaamaan mielipiteistäsi, et voi myöskään olettaa, että kukaan muu ottaisi mielipidettäsi vakavasti.
Häh? Minä otan vakavasti hyvin kirjoitetut mielipiteet, joissa on asiaa. Typeriä mielipiteitä, kuten Claesilla, harva ottaa vakavasti.
Juha Seppälä: perimmäinen ongelma onkin se, että virtuaalisessa verkossa nimimerkkihäiriköt vainoavat ihmisiä, jotka toimivat reaalitodellisuudessa omalla nimellään. Olisiko Astrid Thors välttynyt häneen kohdistuneelta terrorilta lähtemällä nimimerkillä mukaan viharyhmän "keskusteluun"?
Pahimmat häiriköt ovat nimellisiä, kuten Seppo Lehto ja "mikä se nyt oli" urjalalainen varavaltuutettu.
Jukka Relander: Aluksi [nimellinen] keskustelu saattaisi vaimentua, mutta laadun parantuessa se luultavasti vilkastuisi entisestään ajan myötä.
Ei nimellisen keskustelun laatu parane koskaan, sillä mielenkiintoisin ja poliittisesti epäkorrekti tieto suodattuu pois.
Riina Katajavuori: Nyt verkkokeskustelut muistuttavat vessanseinäkirjoituksia, kuten muuan filosofi lausui.
Eivät muistuta. Tuollainen väite on typeryys tai valhe.
Annamari Vänskä: jos mielipide on arvokas, voi sen myös ilmaista omalla nimellään.
Ei kun juuri päinvastoin. Ei poliittisesti korrektilla hymistelyllä ole juuri mitään arvoa.
Kaari Utrio: Mitä arvoa on mielipiteellä, jonka takana ihminen ei uskalla seistä omalla nimellään? On yhteiskuntia, joissa ihmiset uhraavat henkensä ilmaistessaan ajatuksensa. Nimetön kirjoittelu on sananvapauden pilkkaa.
Ilmeisesti valtaeliitin tavoitteena on saada kerettiläisen vastarinnan harjoittajat esiin nimellään, jotta heidät voitaisiin ”tappaa” symbolisesti, eli hiljentää.

Miten suomalainen älyllinen eliitti voi olla niin pihalla kuin mitä he ovat?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (51 kommenttia)

Tapio O. Neva (nimimerkki)

Omalla nimellään uhoavat ovat suuria typeryksiä elleivät ole eläkkeellä. Ei kenelläkään yksityisen sektorin toimijalla, jolla ei ole pyrkyä toimittajaksi tai poliitikoksi, ole mitään hyötyä kompromettoida sukulaisiaan, asiakkaitaan, erimiehiään tai työnantajiaan värikkäillä mielipiteillä.

Lisäksi yleisen nimen omaavat kompromettoivat 200 muuta saman nimistä.

foliohattu (nimimerkki)

Ajattelin jossain vaiheessa ruveta pitämään köyhyysblogia perustuen omiin kokemuksiin. En sitä ikinä tule omalla nimellä tekemään. Idea on vähän niin kuin laittaisi terapiaistuntonsa youtubeen ja mainostaisi asiaa joka foorumilla.

Kirjoituksessasi on suuria viisauksia.

intrigööri (nimimerkki)

Täytyypi olla kirjoittajan ja myös 1. kommentaattorin kanssa samaa mieltä. Minusta on välillä mukava lausua jotain joistain asioista, mutta en tavoittele itselleni mitään julkisuutta. Minusta on ihmisen oma asia, haluaako hän allekirjoittaa nettijalanjälkensä vai ei.
Olen näillä sivuilla hölmöllä nimimerkillä, mutta sama ei ole vielä tullut missään vastaan, kuten aina edelliset aliakset. Herjaa saatan joskus kommentteihini tunkea ja paljon huonoja vitsejä. En kuitenkaan yritä olla ilkeä kirjoittajille tai keskustelijoille, se ei olisi reilua. Eipä tässä kovin nimetön kukaan ole, kyllä syyllinen löytyy, jos virkavalta hakee, ainakin minä löytyisin heleposti.

Pekka Manner

Kuten kirjoitin aiemmin muutama päivä sitten Hesarissa on selkeä kamppanja nettikirjoittelua vastaan ja sensuurin puolesta.

Jouni Snellman (nimimerkki)

0# ja 1# - etten sanoisi naismaista herran pelkoa - "miesten" suusta (?). Tähänkö kyttäilyyn on muka tultu?

klerk (nimimerkki)

Mielestäni omalla nimellä ja namalla kirjoittelu on narsistista ja jopa röyhkeää. Sen typeryydestä taas voidaan kiistellä.

Lukuunottamatta sitä, että siitä on jotain hyötyä kirjoittajalle. Joka tapauksessa suurin osa realnamella kirjoittajista ovat anonyymejä, joita muut eivät tunne. Ehkä tutut ja perheenjäsenet.

Se että kirjoittelee omalla nimellä on sama kuin sordiino trumpetssa. Pientä pihinää kuuluu, jos kuuluu.

Käyttäjän harmaasusi kuva
Harmaasusi ™

Allekirjoitan kaikki em. kuusi (6) totuutta.

Ällyllisen nomenklatuuran mielipiteet pakko-
syötän ummetuksesta kärsivälle huskylleni!

Sen jälkeen lohdutan sitä jälkikommenteillasi,
uskon että tauti tokenee toviksi.

Vedi Ultima Thule e poi muori! Harmaasusi™

Ad Absurdum (nimimerkki)

Olen samaa mieltä blogipostauksen kanssa. Useimmilla ei ole tarvetta käyttää omaa nimeään, mutteivät useammat siitä kamalasti kärsisikään. Ongelma on lähinnä kaikilla niillä jotka omaavat valtavirrasta poikkeavat mielipiteet tai ammatin, jossa mielipiteet voivat tehdä uralle vahvaa hallaa. (esim. Lääkäri, juristi, poliisi, yrityselämän toimijat jne.) Voisi esimerkiksi maahanmuuttopolitiikkaa kritisoiva poliisi päätyä työttömäksi.

Näiden ihmisten kohdalla nimellisyyspakko johtaisi kaikkien epäsovinnaisten ajatusten automaattiseen karsimiseen.

Sano ei sensuurille.

Tuure Piittinen (nimimerkki)

Terveisiä narsistipaskiaiselta! Ainakin minun luonteeseeni kuuluu vastata henkilökohtaisesti siitä mitä esille laitan enkä laita pelkurimaisesti päätä puskaan. Puskista on hyvä huudella jos mitä törkeää, toki silloin kun teksti on asiallista suhtaudun siihen samalla tavalla kuin nimellä kirjoitettuun.

Pitäkööt jokainen tapansa, ei nämä nettipalstat mikään elämän ja kuoleman kysymys ole. Itse en pyri mihinkään kirjoitusteni avulla, kunhan käytän sananvapautta omalla tavallani. Saatan myös vaihtaa sivustoa jos meno yltyy kovin villiksi. Ei täällä kenenkään ole pakko roikkua.

Tuula Hölttä

Henry L: "Anonyymeillä ei ole motiivia pitää yllä kulissia, koska totuuden sanomisesta ei seuraa merkittäviä sanktioita..."

Höpö-höpö. Omakohtainen kokemus nettikirjoittelusta on, että enimmäkseen anonyymeillä ei ole motiivia pitää yllä kulissia vaan "ampua puskasta" nimimerkin takaa, koska silloin valehtelemisesta ja omalla nimellä kirjoittavien suoranaisesta mustamaalauksesta "ei seuraa merkittäviä sanktioita".

Kun aloitin osallistumisen yhteiskunnalliseen nettikirjoitteluun kohta 10 vuotta sitten, tein päätöksen, etten kirjoita kuin omalla nimelläni, koska olin silloin Lahden Unicef-toimintaryhmän puheenjohtaja ja koska Unicef oli julkaissut raportin, jonka mukaan internet on länsimaissa suurin lasten turvallisuutta vaarantava tekijä. Lasken lasten turvallisuuteen kuuluvaksi sekä fyysisen että psyykkisen turvallisuuden. Myös Microsoft lakkautti omat keskustelupalstansa, kun ei pystynyt pitämään huolta niiden turvallisuudesta.

Mielestäni oikein hyvä [vaikka välillä hyvinkin vaikeasti noudatettava] ohje nettikirjoittajille kirjoittivatpa he omalla nimellä tai nimimerkillä on se nettiketin ohje, ettei sano viesteissään muuta kuin sen, minkä on valmis sanomaan toiselle myös face-to-face ja ottaen huomioon sen, että vastaanottaja voi olla myös lapsi (= alle 18-vuotias).

Vahti Koira (nimimerkki)

Älymystömme näyttää nimittävän nimetöntä kommentointia "nettimölinäksi." Sanan valinta on ratki ovela. Jos vaikka joku uskaltautuu arvostelemaan näitä älykköjä hänet leimataan kätevästi hölmöksi mölisijäksi.
Joka kirjoittaa tuhmuuksia omalla nimellään saa palkkansa puolueen/painostusryhmän/palkatun turpiinantajan (tarpeeton yliviivataan) toimesta.
Nettimölinään vetoamalla on mm. padottu maahanmuuttajakeskustelua tavalla, joka pian aiheuttaa päänsärkyä kaikille osapuolille. Patoaminen aiheuttaa painetta joka aikanaan purkautuu väkivaltaisesti. Eikö olisi parempi antaa paineen tulla astiasta pihisemällä eikä pamahtamalla? Juuri nimetön nettikirjoittelu on sitä vaaratonta pihinää joka estää suuremmat vahingot.
Claes Andersonin ja Kaari Utrion tapaiset ihmiset aikanaan meuhkasivat siitä, kuinka tärkeää on että köyhälistö ja työväenluokka saa äänensä kuuluviin. Nyt kun siihen olisi ensi kerran mahdollisuus he painavat paniikissa sensuurinappulaa.
Hyvä kirjoitus, Laasanen!

Mikko K (nimimerkki)

Samaa mieltä bloggaajan kanssa. Ei ole maailma muuttunut, sillä Jaakko Juteinista on hyvä juttu wikipediassa josta näkee, että politiikot pyrkivät aina määrittelemään kulloisenkin oikean moraalin.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Jaakko_Juteini
Hänenkin suurin syntinsä taisi olla, että hän ajoi suomen kielen ja suomalaisten asiaa.

Ohessa pieni katkelma wikista , mutta kannattaa lukea koko tarina ja verrata tämänpäivän poliittiseen käyttäytymiseen

"Vuosi 1827 oli Juteinille raskas: häntä vastaan nostettiin syyte kirjasta Anteckningar af Tankar uti Varianta Ämnen. Syytteen mukaan Juteini esitti kirjassa vääräoppisia ajatuksia. Oikeus totesi hänet syylliseksi uskontunnustuksen ja evankelisen opin vastaisiin väitteisiin, ja teoksen koko painos määrättiin takavarikoitavaksi. Takavarikoidut kirjat poltettiin roviolla vuonna 1829, ja Juteini joutui maksamaan sakkoja. Ylemmissä oikeusasteissa tuomio myöhemmin kumottiin, mutta Juteini ei enää julkaissut kirjoja. Nimimerkeillä tai nimettömänä hän tosin lähetti kirjoituksiaan ja runojaan lehtiin."

Terho Korhonen

Asiallista tekstiä. Anonyymi kirjoittelu tuntuu vaivaavan eniten niitä, joita vallitseva konsensus hyödyttää jollain tavalla.

Itse yritin aloittaa blogini nimimerkillä, mutta se oli vastoin Uuden Suomen sääntöjä ja sain käskyn käyttää omaa nimeäni. Tämä johti siihen, että on pakko harkita tarkkaan mistä ja mitä voi kirjoittaa. Sikäli asia ei ole ongelma, että voinhan kirjoitella nimettömänä muualla jos huvittaa. Itse asiassa pidän ihan hyvänä asiana, että on olemassa myös blogipalvelu, jossa oman nimen käyttämistä vaaditaan. Jokainen voi sitten valita mieleisensä palvelun.

Anonyymiydellä on kuitenkin myös varjopuolensa. Se tekee esim. lukemattomista Uuden Suomen blogien ja uutisten kommenttiketjuista lukukelvottomia. Itse en ainakaan jaksa kahlata läpi kahta sataa idioottien viestiä löytääkseni sieltä ne pari järkevää. Tai oikeastaan kyse ei ole niinkään anonyymiyden tuottamasta ongelmasta kuin siitä, että ei vaadita rekisteröitymistä. Rekisteröitymisvaatimus karsii hyvin suuren osan idiooteista pois riippumatta siiitä, pitääkö kirjoitella omalla nimellään vai ei.

Hyvä esimerkki toimivasta keskustelufoorumista on Osmo Soininvaaran blogi. Siellä saa kirjoitella nimettömänä jos haluaa, mutta Osmo vaatii ainakin enemmän kirjoittelevilta sähköpostilla tehtävän muodollisen tunnistautumisen. Lisäksi siellä karsitaan melko tiukalla seulalla idioottien viestit pois, jolloin keskustelun seuraaminen pysyy miellyttävänä. Soininvaaran blogissa käydäänkin tällä hetkellä mielestäni tasokkainta suomalaista yhteiskunnallista nettikeskustelua(mitä itse olen netistä tähän mennessä löytänyt).

Juhani Putkinen

En tavoittele mainetta enkä kunniaa. Olen kirjoittanut omalla nimellä ja vain omalla nimellä julkisuuteen ainakin vuodesta 1968 lähtien pikkusta vaille pirusti.

En tiedä siitä olleen minulle mitään haittaa, vaikka olen kirjoittanut hyvin suoraan - totta - mm. Venäjän ja kommunismin suunnattomista rikoksista, sekä maanpuolustuksen tehostamisen puolesta myös pahimpana suomettumisen aikana.

Tuula Hölttä

Vahti Koira #11: "Eikö olisi parempi antaa paineen tulla astiasta pihisemällä eikä pamahtamalla? Juuri nimetön nettikirjoittelu on sitä vaaratonta pihinää joka estää suuremmat vahingot."

No ehkä tähän jatkoksi sopii sitten pätkä ”nimettömästä” runosta:

”Ei nouse laulajaruhtinas,
eikä nurmen nukkuja herää,
mut sankarimieli on palava ain
kuni Vestan liekki mun kansassain,
ja uskallus omaan voimahan
saa Karjalan ehjänä soimahan
ja Hämeen urhot se kerää.

Ja silloin, kun kerran se hetki lyö,
että vapauden pasuunat raikaa,
kun vääryys sortuvi juuriltaan
ja pienten oikeus kruunataan,
niin Suomelle myöskin se hetki lyö
niin varmaan kuin vavisten valhe ja yö
silloin lähestyy uutta aikaa.”

Terho Korhonen

"Idiooteilla" tarkoitan siis tyyppejä, jotka floodaavat kommenttiketjuja sisällöttömillä onelainereilla, ad hominemilla jne.

Velvollisuuksien tasa-arvoliike (nimimerkki)

Henryn pointit pitää paikkaansa. Emme me elä missään viime vuosisadan Neuvostoliitossa. Jokaisenhan tämä pitäisi jo käsittää?

Jos esimerkiksi joku toteaa netissä, että tasa-arvoyksikön kaikki 16 jäsentä ovat täysin epätasa-arvoisesti naisia tai vaikkapa sanoo kannattavansa yleistä kansalaispalvelua 2010 luvun Suomeen -niin mitä merkitystä itse asian kannalta sillä on, onko kirjoittaja todennut tämän asian nimimerkillä vai oikealla (keksityllä?) nimellä ...

-

Manipulointitekniikoista siteeraus:
"Henkilökohtainen hyökkäys on vaikuttamisstrategia, jossa keskustelu yritetään siirtää asiasta henkilöön. Henkilökohtainen suora hyökkäys on voimakas ja ikävä manipulointitaktiikka, jossa manipuloija ryhtyy asian sijasta puhumaan mielipiteen esittäjästä."

Gagarin (nimimerkki)

On ymmärrettävä, että monet haluavat osallistua erilaisiin yhteiskunnallisiin keskusteluihin aktiivisesti, vaikka he työssään toimivat aivan erilaisten sidosryhmien piirissä. Kaikki eivät voi ottaa riskiä tulla leimatuiksi joko mielipiteittensä tai ylenpalttisen aktiivisuutensa vuoksi vaikka he haluavatkin kantaa kortensa kekoon tärkeiksi kokemissaan asioissa.

Velvollisuuksien tasa-arvoliike (nimimerkki)

Juhani Putkinen ja muut. Ilman muuta siis myös omalla nimellä kirjoittaminen on omalla tavallaan kunniakasta -ja esimerkiksi jos haluaa todella alkaa nousemaan vaikkapa politiikkaan mukaan, niin suosittelen sitä kaikille.

Erikoiskiitos siis Juhani Putkiselle, että olet tuonut noita NL hirveitä ihmisoikeusrikoksia rohkeasti julkisuuteen myös Suomettumisen aikana. Muista nyt kuitenkin, että olet varmasti paljon keskivertoa kovanahkaisempi mies ja teitä (valitettavasti) taisi olla tuohon aikaan aikas harvassa -olisipa siis ollut internetti silloinkin olemassa ... ;-)

-

Timo Vihavainen:
Feminismi ja naistutkimus ovat immuuneja kritiikille. "Se on kuin aikoinaan kommunistinen ideologia, joka todisti itsensä oikeaksi ja teki kritiikin mahdottomaksi, koska systeemin ulkopuolelta sitä ei voinut kritisoida."

Mies.asia (nimimerkki)

Sananvapauden rajoittaminen ja mielipiteiden tunnistamisen välttämättömäksi tekeminen on tietysti aina (kulloisenkin valtaeliitin) kontrollipyrkimyksien kannalta toivottavaa.

Sananvapaus on vaarallista, ja kriittisten, ei-toivottujen mielipiteiden ilmaiseminen on aina hyödyllistä saada sensuurin piiriin. Ajatusrikokset saattavat kiihottaa kansaa, jolla ei välttämättä ole älymystön oikeita mielipiteitä.

Kannattaa tukea Effiä: http://effi.org/

Velvollisuuksien tasa-arvoliike (nimimerkki)

Yleisestihän voisi todeta asian tiimoilta, että moni toivoisi miesten aktivoituvan nyt puolustamaan omia (ja tulevien suomen poikalasten) oikeuksia. Tilanne on sen verran hälyyttävä (jo tilastojenkin valossa) ja kiistatta pahenee vuosi vuodelta. Hyvä tapahan on juuri aloittaa kirjoittelu internetissä. Moni mies kokee tällaisen kirjoittelun lähinnä nautittavaksi ja terapeuttiseksi.

Lisäksi tosiaan -miksei sitä voisi samalla harkita omien nettisivujenkin tekemistä? Tai oman blogin tai keskustelufoorumin avaamista. Kaikki nuo onnistuu muuten myös anonyyminakin nykyään. Ja jopa pieni omakustanne kirjakin on aika helppo tehdä nykyään. Materiaaliahan kaikenlaiseen kirjoitteluun löytyy esimerkiksi tuosta mies.asia linkistä.

Myös uusia yhdistyksiä tai rekisteröimättömiä kansanliikkeitä kaivattaisiin. Niitä voisi rakentaa muiden länsimaiden tapaan esimerkiksi naisten eroilujen ja huoltajuuskiistojen ym syiden takia isän ihmisoikeuksien ympärille ... samoin kaivattaisiin "pelastakaa pojat" tyylisiä lastensuojeluliikkeitä ... ja miksei myös erilaisia pelimies ja MGTOW tyylisiä klubeja, joissa voisi rentoutua vaikkapa miesten saunailloissa?

Myös poliitiikkaan kaivattaisiin miesnäkökulman edustajia.

PISTETÄÄN SANA KIERTÄMÄÄN ;-)

Inex (nimimerkki)

Omalla nimellä kirjoittaminen johtaa itsesensuuriin ja mitä hyötyä siitä on kenellekkään ainoastaan haittaa. Itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa ketä sen kirjoituksen takana on vaan itse kirjoitus on joko mielenkiintoinen tai ei.

Inex (nimimerkki)

Ja mikä ihmeen muoti-ilmiö tästä nyt on tullut, kyllä minä tunnen sellaisia kavereita mitkä voisivat kirjoittaa omalla nimellään aivan mitä heitä huvittaa, koska heillä ei ole enää mitään hävittävää ja kuinkahan paljon lisääntyy toisten herjaaminen ja kunnianloukkaukset sekä voi sitä ovikelloakin tulla jotkut pipipäät pimputtelemaan kun ei oikein mielipiteet miellytä, mutta kannattaa aina muistaa että siellä oven takana voi myös olla vielä hullumpaa porukkaa. Ja tottakai ihmiset kävisivät henkilön kimppuun kun mielipiteet poikkeavat vaikkapa valtavirrasta.

Tuula Hölttä

Inex :"Itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa ketä sen kirjoituksen takana on vaan itse kirjoitus on joko mielenkiintoinen tai ei. "

Tyypillisenä "toimintaa"- eikä vain "omaa kivaa" ja "viihtymistä" heikoimman ehdoilla tavoittelevana "ompeluseuralaisryhmäläisenä" olen kiinnostunut lähinnä siitä, mikä vie kehitystä tästä jumiutuneesta yhteiskunnallisesta tilanteesta eteenpäin - ja Lehtipuulta haluaisin kysyä myös sen, että kun olet tietoinen aivoriihi-tekniikasta, niin tunnetko myös muut laadunkehittämisen työkalut?

Inex (nimimerkki)

#24
Nettikirjoittelu on vain yksi pieni osa minun elämässäni ja toimintani ei rajoitu vain netissä roikkumiseen, täällä on hyvä purkaa joskus tunteita, sekä yrittää vaihtaa mielipiteitä, täällä myös oppii uutta tietoa ja tulee suvaitsevaisemmaksi. Täällä on hyvä myös kokeilla kaikenlaisia ajatuksia turvallisesti ja katsoa minkälaisen vastaanoton ne saavat anonyymia kun ei rajoita itsesensuuri. Kyllä se muutos lähtee monesti korvien välistä, sillä netti on aivan loistava paikka jakaa oikeaa tietoa, varsinkin näissä tasa-arvo asioissa on ihmisille jaettu vuosikymmeniä valheellista tietoa. Suomi on muutenkin niin pieni maa, että jos kaikki kirjoittelisivat omalla nimellään niin moni voisi joutua julkisuuteen ties mihin myllytykseen pelkkien mielipiteidensä takia, kaikki eivät halua sitä ja anonyymina olemiseen on monia syitä. Monilla on myös sen verran rankka menneisyys viinaa, huumeita ja rockn rollia eli nehän kaivettaisiin ensimmäisenä esiin kun ihmisiä ruvetaan leimaamaan ja vähättelemään mielipiteidensä tai ajatusten takia.

Kommentti (nimimerkki)

Kiitos. Olipa asiallinen blogi.

Huh nyt helepotti, vaikkei tässä nimimerkin takana ole osannut olla härski tai häijy.

bmad (nimimerkki)

Omalla nimellä kirjoittelu tuskin on useimmille kovin iso riski (myöskään
erilaisten mielipiteiden ilmaisu), ellei itse näkemyksiään pelkää, mutta se voi sitä olla joskus tulevaisuudessa mikäli yhteiskunnassa päädytään rajoittamaan ihmisten sananvapautta.

Sanavapaus voi rajoittua esimerkiksi näistä kahdesta syystä:

1) Länsimaat luhistuvat ja itäinen kommunismipolitiikka nousee maailman johtoon, tällöin voi hyvin alkaa ihmisten googlaus ja pidättäminen.
2) Joku Auvisen ja Saaren seuraaja kävelee kouluun mukanaan reppu, jossa on pommi ja 50-100 opiskelijaa kuolee. Seurauksena tulee olemaan ankaria sananvapauden rajoituksia.

Inex (nimimerkki)

"2) Joku Auvisen ja Saaren seuraaja kävelee kouluun mukanaan reppu, jossa on pommi ja 50-100 opiskelijaa kuolee. Seurauksena tulee olemaan ankaria sananvapauden rajoituksia."

Suomessahan tunnetusti käytetään kaikkia tragedioita omien poliittisten agendojen ajamiseen ja tyydytetään hysteerikot ja media tekemällä vain lisää kieltoja ja rajoituksia. Itse ongelmiin ei haluta puuttua koska se olisi liian kallista ja vaikeaa sekä pitkäjänteistä työtä, vaan on helpompi säätää joku typerä laki ja väittää että nyt ollaan ongelmaan puututtu.

Käyttäjän jackandolini kuva
Jarkko Andolini

#0 Erinomainen blogi ja teesisi kirjoitan täydellisesti! Sananvapaus ei todellakaan tarvitse mitään tietoa asian sanojasta ja se saattaa joskus olla haitallistakin. On merkillistä, miten moni ihminen ei tätä ymmärrä.

#10 Hölttä: "Mielestäni oikein hyvä [vaikka välillä hyvinkin vaikeasti noudatettava] ohje nettikirjoittajille kirjoittivatpa he omalla nimellä tai nimimerkillä on se nettiketin ohje, ettei sano viesteissään muuta kuin sen, minkä on valmis sanomaan toiselle myös face-to-face ja ottaen huomioon sen, että vastaanottaja voi olla myös lapsi (= alle 18-vuotias). "

Olen tästä täysin eri mieltä. Mikäli nettikeskustelussa pätisivät nuo säännöt, ei meistä kukaan voisi sanoa oikeastaan mitään. Mieti vaikka tilannetta, missä itsetuhoiset ihmiset keskustelevat itsemurhasta tai aikuiset haluavat jakaa erilaisia seksikokemuksia tai jotakin muuta henkilökohtaista tietoa. Kaikki nuo tilanteet ovat sellaisia, että kukaan järjissään oleva ei niitä halua sanoa 1. omalla nimellään, 2. face-to-face tai 3. siten että kuulija on lapsi. Silti ne asiat saattaisivat olla sellaisia jotka pitäisi saada sanotuksi. Ettei tule lisää Auvisia tai Saaria tai Shkupolleja tai Gerdtejä. Noin niinkuin esimerkiksi.

Netti ei ole lähtökohtaisesti mikään muumimaailma. Siellä on koko ihmiskunnan haluama todellisuus ja kognitio - niin hyvässä kuin pahassakin. Siellä ovat edustettuina äärimmäinen hyvyys ja äärimmäinen pahuus, juuri tismalleen siinä mittakaavassa kuin ihmisessäkin. Ja sen vuoksi netti ei koskaan tule olemaan esittämäsi kaltainen, vaikka netiketeistä jauhettaisiin vuosituhansia.

Toisaalta toisen sättimiseen ja argumentaatiovirheisiin syyllistyvä mokaa itsensä nopeasti niin pahasti, että sanojalta katoaa kaikki uskottavuus alta nanosekunnin.

Tuula Hölttä

Jarkko "J" A: "Mieti vaikka tilannetta, missä itsetuhoiset ihmiset keskustelevat itsemurhasta tai aikuiset haluavat jakaa erilaisia seksikokemuksia tai jotakin muuta henkilökohtaista tietoa. Kaikki nuo tilanteet ovat sellaisia, että kukaan järjissään oleva ei niitä halua sanoa 1. omalla nimellään, 2. face-to-face tai 3. siten että kuulija on lapsi. Silti ne asiat saattaisivat olla sellaisia jotka pitäisi saada sanotuksi. Ettei tule lisää Auvisia tai Saaria tai Shkupolleja tai Gerdtejä. Noin niinkuin esimerkiksi."

Olen miettinyt tuota tilannetta, ja jos halutaan, että koko "netti" on omistettu vain itsemurhille tai seksikokemuksille tai skandaalilööpeille yms. eikä asialliselle yhteiskunnalliselle keskustelulle, niin "olkaa hyvä ja pitäkää hyvänänne."

Olen varma siitä, että kaikella sillä ihanteettomuudella, vihalla ja kyynisyydellä mitä netti muiden iltapäivälehtien yms. kaltaisten informaatiosaastaa edustavien ohella sisältää, me saamme lisää "Auvisia tai Saaria tai Shkupolleja tai Gerdtejä. Noin niinkuin esimerkiksi."

MikkoAP (nimimerkki)

#30"Olen miettinyt tuota tilannetta, ja jos halutaan, että koko ”netti” on omistettu vain itsemurhille tai seksikokemuksille tai skandaalilööpeille yms. eikä asialliselle yhteiskunnalliselle keskustelulle, niin ”olkaa hyvä ja pitäkää hyvänänne.” "

Ei sitä haluta, mutta, kun suuret mediatahot julkaisevat vain valtaideologian mukaista tekstiä ja jättää poikkeavat näkemykset, sekä valtaideologian kyseenalaistavat uutiset julkaisematta, niin netti on paras ja oikeastaan ainut vaihtoehto.

Ja, kun pelkästä mielipiteen ilmaisusta voi joutua ajojahdin kohteeksi, on syytäkin esiintyä nimimerkillä.

"Olen varma siitä, että kaikella sillä ihanteettomuudella, vihalla ja kyynisyydellä mitä netti muiden iltapäivälehtien yms. kaltaisten informaatiosaastaa edustavien ohella sisältää, me saamme lisää ”Auvisia tai Saaria tai Shkupolleja tai Gerdtejä. Noin niinkuin esimerkiksi.” "

Ilman nettiäkin olisi paljon ihanteettomia, vihaisia ja kyynisiä ihmisiä, jotka toimisivat ajatusmaailmansa sanelemana. Ja pahimmat hirmuteot on tehty ihanteiden nimissä.

bmad (nimimerkki)

"Suomessahan tunnetusti käytetään kaikkia tragedioita omien poliittisten agendojen ajamiseen ja tyydytetään hysteerikot ja media tekemällä vain lisää kieltoja ja rajoituksia. Itse ongelmiin ei haluta puuttua koska se olisi liian kallista ja vaikeaa sekä pitkäjänteistä työtä, vaan on helpompi säätää joku typerä laki ja väittää että nyt ollaan ongelmaan puututtu. "

Koko ajanhan täällä ollaan tiukentamassa ja totalisoimassa asioita
sivistyneen hyvinvointikonseptin kustannuksella. Yleinen trendi kai on se, että jos et ole veikkausmiljonääri, tai menestyvä talouskeinottelija niin sitten on sopeuduttava ahtaisiin työläisnormeihin. :-) Itse suosittelen itse kullekin liikemieheksi ryhtymistä. Saa aika paljon säveltää itse hommiaan, tehdä kauppaa, yrittää ja entisöidä kaikenlaista. Normityöpaikkaan kun menet siellä katsotaan vaan että oletko lammas.

Inex (nimimerkki)

Ja tulipa mieleen, että monilla on nämä samat asenteet mitä aina on eli uuden teknologian demonisointi. Ennenvanhaan televisio, rock n roll, hevi olivat suoraan saatanasta nyt netti on pahuuden ja saatanan uusi väline. Kyllä minuakin pelottaisi jos kuuluisin eliittiin ja päättäjiin koska en pysty sanelemaan totuuksia ylhäältä käsin ilman että ihmiset pystyvät ottamaan kantaa niihin ja todeta monet niistä virheellisiksi ja suorastaan valheiksi. Tuntuu tämä sanan ja mielipiteen vapaus olevan aika pelottavaa joidenkin mielestä, kansa tykkää, mutta kaapin päällä seisovat ja etuoikeutetut karsastavat, heille sopisi mainiosti tämä vallitseva tila, missä ketään ei kyseenalaista mitään. Moni kaipaa Kekkosta takaisin, minulla ei ole yhtään ikävä Kekkosta.

Vanha demari (nimimerkki)

Kiitän sinua kirjoituksistasi ja että jaksat ja uskallat julkisesti pitää meidän miesten puolta!

Lemmy (nimimerkki)

Minä en nyt välttämättä dissaisi aivan kaikkia vessanseinäin kirjoituksia, sillä sieltä on joskus löytynyt aikamoista filosofiaa.

Nihilisti (nimimerkki)

Keskustelu Suomessa on naurettavaa, miksi? Koska meillä ei ole edes varsinaista sananvapautta. Muualla maailmassa, suurimmaksi Yhdysvalloissa nimettömyys on ihan OK juttu, IRC keskusteluissa, kukaan ei käytä omia nimiä ellei tunne todella hyvin ja miksi käyttäisi tietoturva on toinen asia toinen on se että tiettyjen sosiaalisten suhteiden takia (tai työ) ei voi omalla nimelläsi sanoa suoraan mitä haluat, koska jos joku sattuisi sen lukemaan sinut voidaan aika helposti leimata, no miksi tahansa.

Ongelma tulee siinä, että ketään ei kiinnosta nimettömyys jos puhutaan kengistä ja raudan nostamisesta penkistä, mutta jos aletaan puhumaan politiikkaa, maahanmuuttoa, tasa-arvoasioita peli muuttuu aivan täysin.

Se miksi nimettömyys halutaan poistaa johtuu siitä, että "valtaapitävät" tietävät, että jos pakotetaan ihmiset omille nimilleen voidaan altistaa heidät häpeälle heidän työpaikoillaan. Ajatelkaapa jos vaikkapa joku suurin hallituksen vastainen kommentoija olisikin korkeassa asemassa oleva virkamies?
Hänen uransa ei varmaan loppuisi siihen? Tai mitä jos jonkun ison yrityksen pamppu olisikin maahanmuuttokriitikko? Hänet varmaan palkittaisiin bonuksilla.

Aika ääri esimerkkejä, mutta kaikilla on oikeus mielipiteensä ja myös sanoa se nimettömästi, koska oikeasti ihmisten jäljitys ei ole edes vaikeaa jos ei ihan aikuisten oikeasti tiedä mitä tekee.

Markku Stenholm (nimimerkki)

"Miten suomalainen älyllinen eliitti voi olla niin pihalla kuin mitä he ovat?"

Hyvä kysymys. Onko Suomessa edes älyllistä eliittiä? Itsestään selvää ainakin on, että kukaan älykäs ihminen ei edes suostuisi pohtimaan nimettömän verkkokirjoittelun kieltämistä, mihin Suomen "älymystö" on kuitenkin aina valmis.

Käyttäjän jooel kuva
Jooel Jaakkola

Hyviä näkökantoja juu. Itse taidan kuulua ryhmään, "joilla ei mitään hävittävää".

Toisaalta voidaan kysyä; eivätkö ihmiset pysty seisomaan sanojensa takana? Pelkona saattaa olla siis vaikka työpaikan menetys. Eivätkö ihmiset tällaisessa tilanteessa ole todellisuudessa raukkoja orjia, jotka eivät uskalla edes sanoa omaa mielipidettään?

Mielestäni on tilanteita, joissa pitää pystyä kirjoittamaan nimimerkillä, mutta pääsääntöisesti olisi hyvä käyttää omaa nimeään.

bmad (nimimerkki)

#33

Sananvapaus on aina hieman eri asia kuin se, onko mielipiteen ilmaisulla seuraamuksia. Tosiasiahan on, että ihmiset pelkäävät rohkeiden ja poikeuksellisten, totuutta sisältävien mielipiteiden esittämistä, jo siksikin, etteivät itse uskaltaisi tehdä niin. Tämä maskulismi tosin tekee pienen poikkeuksen: jos esität miesten asemaa parantavia näkemyksiä niitä ei varsinkaan naiset tajua, vaan ne koetaan outoina hyökkäyksinä ja puuttumisena valtatasapainoon.
Mitä rohkeampia mielipiteitä esittää sitä vahvempi karisma ihmisellä tulisi olla. Esimerkisi Laasasen karisma riittää nipinnapin tuon reaktioista syntyvän kivireen vetämiseen. Jos Laasanen olisi vähänkin normaalimpi tai vähemmän perverssi hänvarmaan yrittäisi vetää jo kirjaansa pois markkinoilta.

Pauli Sumanen (nimimerkki)

Kun kirjoittaa omalla nimellä keskustelupalstalle, pitää harkita, mitä kirjoittaa. Olen kirjoittanut eri lehtiin kahdenkymmenen vuoden ajan, aina omalla nimellä. Sunnuntaidebatti ja Taloussanomien juttu toi minulle 1300 vastausta, joista 3 omalla nimellä. Niistä vastauksista 1250 oli tasoa "aprillipilaa, Pauli puhuu paskaa, Pauli vääristelee materiaalia, Pauli ei ymmärrä mistä puhuu" jne. Ne kolme olivat asiaa. Jos kirjoittaa tiedeartikkelin vähänkään suorapuheisemmin, puskista ampujat syytävät paskaa ja valheita niskaan. Olisin paljon mieluummin vaikka tyytynyt kymmeneen nimelliseen vastaukseen, niin olisimme saaneet älyllistä keskustelua aiheesta. Minulla oli omilla sivuilla www.tasa-arvo.com parhaat vastaukset näkyvillä, mutta Helsingin Sanomat kieltää kaiken heidän aineistonsa laittamisen internettiin. Toki voinen lähettää sen sähköpostilla halukkaille pyynnöt palkkatasa.arvo@gmail.com. Jaksoin kopioida sitä paskaa vain kolmestasadasta ensimmäisestä vastauksesta.

Inex (nimimerkki)

#40
Katsos kun tämä on niin arka aihe feministeille, että hehän repivät pelihousunsa jos joku tämän myytin kyseenalaistaa, tsemppiä ja jaksamista kuitenkin sekä kiitokset asian esille tuomisesta.

Vahti Koira (nimimerkki)

Sveitsissä kävi niin, että muuan yövartija paljasti nimellään ja naamallaan pankkien rikokset. Yle-uutiset kertoo asian lopun:

"Yövartija Christoph Meili joutui pakenemaan aiheuttamaansa kohua maanpakoon Yhdysvaltoihin. Juutalaisjärjestöt kautta maailman ylistivät rohkeata miestä, joka uhrasi oman työpaikkansa oikeudenmukaisuuden nimissä.
Sveitsiläiset näkivät tilanteen päinvastaisessa valossa. Heille Meili oli maanpetturi, oman pesän likaaja. Meilia vastaan käyty kampanjointi oli julmaa seurattavaa.
Christoph Meili viipyi Yhdysvalloissa 12 vuotta. Viime vuonna kotiin palasi kaiken menettänyt, henkisesti murtunut ihminen."'

Pankit ovat Sveitsissä samanlaista valtavirtaa kuin feminismi meillä. Nostan hattuani tosi korkealle Pauli Sumasen kunniaksi. Toivottavasti sinun ei sentään tarvitse lähtreä maanpakoon...

bmad (nimimerkki)

#40

Omalla nimellä on tavallaan valmiiksi yhteiskuntapolitiikassa, ja sidottuja kasvatukseensa. Siten omalla nimellä kirjoittajat ovat yleisesti vaisuja ja keskittyvät hillityn imagon luomiseen, välttääkseen erottumisen.

VeliSynkkä (nimimerkki)

VeliSynkkä

1. KIITTÄÄ Henryä tästä ja aiemmistakin erittäin älykkäista teksteistä!

2. ILMOITTAA olevansa tahallisen provosoiva, rajun rokottavakin, tabuihin ja poliittiseen mädännäisyyteen keskittyvä VULGÄÄRIKIRJOITTAJA, pyrkii vaikuttamaan lukijan aivoratoihin niitä rikkovalla, täysin häpeämättömällä nettipersoonalla.

3. KYSYY että minkälaisia näkemyksiä ja tunnereaktioita roolihamoni VS n näkemykset ja seikkailutarinat, Vaimoni ja FiFi n toimet ja Tosikkojen pieksämisetkin aiheuttavat?

Pinkki FiFi valkoisena. http://www.savonsanomat.fi/mul…32388b.jpg

VeliSynkkä
Masokisti sanoi sadistille; LYÖ MINUA LYÖ, LYÖ, LYÖ! Sadisti mietti hetken ja sanoi; EMPÄ LYÖKKÄÄN! Heheee... :-)

TEKSTINÄYTTEITÄ

VeliSynkkä kommentoi:
15.4.2010 17.28
GOSSARDIT ON KOVAA KAMAA AINAKIN NAISLÄÄKÄREILLÄ!
Mä tiedän, meillä Vaimonfrendit käy kylässä ja niillä on AINA hirveet röykkiöt Gossardin kamoja: Stringeistä Korseletteihin. Sit ne esittelee niitä toisilleen, sovitteleekin ja mä raukka joudun oleen tuomarina. HUH!
http://www.gossard.com/
http://www.asos.com/Women/A-To…x?cid=1567

Tässä kuitenkin tarina eli YLISTYS PILLULLE!

1. 3 Metriä ja 40 senttiä pitkä SIEMENSYÖKSY !
( Motto: OTA NE NUORINA! OTA NE TAKAAPÄIN! )
Mulla on yks Helvetin upee, melkein RYHMÄSEKSIKOKEMUS 8 herkun BLONDIN kanssa! Jes!!!
Olin silloin savossa jotain 12 v. pikkupoikana ja menin päivällä uimaan lähi lammelle. no siellä oli jo lauma likkoja , semmosia jotain + 15 - 17 v. mut siis blondeja ja jokasella AIVAN HELVETELLISEN TÖRÖT PYSTÄRIT JA nännit AH NIIN NÄNNIT melkein kuin Caribian Mulattiherkuilla, vipatti ja vapatti ja vaikka mitä!
Menin sinne sen kiven taakse ihan lähelle piiloon ja eikun tuijottamaan.
Likoilla on semmonen kumma tapa et kun ne pesee tukkaansa niin ne seisoo HAJAREISIN SELKÄ RANTAAN PÄIN JA PYLLISTÄÄ! AI KUN PYLLISTÄÄKIN!
HELVETE oi niin HELVETE SENTÄÄN!
No niitä oli siis ihan lähietäisyydelä 8 pyllistävää nuorta herkkua ja runkkaava pikkupoika ihan siinä siis ja eikun heti aivan helvetillinen ORGASMI! AH!
Joo ehdin hätäpäissäni vähän tähdätäkin, pikkasen poispäin, ja läiskyttelin siinä sitten siihen lähikoivun kylkeen että lätinä vaan kuulu. Joo!
Jo yks niistä vähän kuulosteli mut jatko sitten, kuitenkin jessus.
Voitte kuvitella et mikä näky voi voi ja OI OI !: 8 pystyä persettä kun JEESUKSEN UUS TULEMINEN ja
Voi mitkä PIMPSLOORAT ai HELVETE! Meinas takahampaat muuttuu jauhoks kun ne oli siinä AH NIIN UPEESTI TURVONNEEN OLOISESTI TÖRÖLLÄÄN SIINÄ KUIN … No Niin!
Tunnin ne siinä pylleröi ja mulla oli sitten aikaa saada parikertaa lisääkin, mut vähän lyhkäsempii kuitenkin! Jep.
Kävin sitten syksymmällä mittaamassa et siltä seisomakiveltä sinne koivunkylkeen oli tasan 3 metrii 40 senttii!
Voidaan vaika käydä katsomassa jos ette muuten uskon! OK?
Olisi se kyllä herkässä silloin nuorempana, OI NIIN HERKÄSSÄ!
Vaimon kanssa kokeiltiin viimekesänä, et mitenköhän nykykunnossa ja se osti jossain konferenssi matkoillaan HOMOKAUPASTA semmoset MUSTAT KUMILAKANAT ja pukeutu ite ratsastussaappaisiin, kerselettiinkin, no KAKS ( 2 ) KERTAA OLI VIELÄ IHAN suht koh IRTONAISIA mut kolmas tuli just ja just varttii vaille keskiyöllä. Neljä tuntii meni ja melkein varpaista kynnetkin. HITTO!
Vaimoo nauratti ja sit sitä seuras et se aina silloin tälllöin heittää et Mun SONNI BOI mitä meidän SONNI BOI, ja eikun seittemällä kielellä, vähintään.
VeliSynkkä
Vanhempi Herrasmiestörkiäinen
------------------------------------------------------------
11.4.2010 18.02
Yrittäjien, yritysjohtajien, konsulttien, kouluttajien ja terapeuttien täysin yhtäpitävä näkemys on, että amk - opiskelijat ovat pääsääntöisesti opiskelijamassojen rupusakkia joitten päätavoite on päästä kustakin kurssista läpi rimahipoen. piste!
ja unohtaa koko kurssin sisältö samantien. piste!
ja päästä kaikesta mahdollisimman helpolla! piste!
Ne on siis helvetinmoisia työelämän vahinkopalloja!
satun olemaan n. 50 ammattilaisen solmukohdassa ja jokainen näistä ihmettelee samaa eli opiskelijoiden aggressiivista mutta täysmotivoitumatonta, tympeytynyttä ja vetämätöntä, mistään kiinnostumatonta asenne yhtään mihinkään!
se myöskin näkyy amk - kouluissakin, raportoivat opettajat eli sieltä tulee täysin avointa naaman, perseen ja keskareitten näyttöä tunneilla.
eikä ymmärretä eikä erityisesti halutakkaan ymmärtää että työelämä on ikävää puurtamista!
yrittäjä saattaa tehdä kahta vuoroa ja itse täytellä sydänyöllä loppuun väsynenä hylllyjä jne ja tehdä näitten kullannuppujen vihaamia shittiduuneja.
amk t ovat siis näitten tuntemieni ammattilaisten mielestä sosiaalifasistien kehittämiä ihmissäilömöjä b - luokan ylijäämäihmisille joilla ei kaali riittänyt yliopistoon pääsemiselle mutta herraksi vaan piti päästä vaikka sekunda korkeakoulusta!
tarkoittaa; suurin osa amk sta on surkeita ja pitäisi ehdottomasti lopettaa, koska niistä suurin osa tuottaa vaan vihaisia ja katteettomiin lupauksiin syvästi kyrpiintyneitä nuoria suoraan koko loppuelämän kestävään työttömyysputkeen!
VeliSynkkä
vulgaarikirjoittaja joka harjoittelee akateemista nasaalia.
-------------------------

10.4.2010 14.57
Kaiken varalta myöskin tulevan systeemikriisinkin ja romahduksen askelmerkit.
1. JOHDANNAISET OVAT TALOUDEN SUURIN UHKA
Derivaattien eli hinta ja markkinasidonnais - sopimusten kokonaisarvo on yli 10X suurempi kuin koko maailman BKT yhteensä!
Tarkoittaa että KUN ne laukeaa, niin mitään ei ole tehtävissä ja koemme välittömän SYSTEEMIKRIISIN!
2. SYSTEEMIKRIISI taas tarkoittaa kolmea asiaa
- Bank Run, - Bank Crush, - fiat rahajärjetelmän romahtamista
3. ANARKIA ja Luontais - Vaihdannaistalous koko Maailmassa
Se tarkoittaa :
- mm. USA n ja Kiinan osavaltioiden ja maakuntien hajoamista kymmeniin ” SotaLordi ” ruhtinaskuntiin ja väkivaltaisiin sisällissotiin.
- KAIKKIEN omaisuusarvojen100% arvonmenetystä
- 100 % luontais ja vaihdannaistalouteen siirtymistä
- Eliniän puolittumista
- Lapsikuolleisuuden monikymmenkertaistumista
- KONETULIASEIDEN hakkaavaa jytinää 24/7/365.
- Moraalin, sivistyksen ja koulutuksen totaaliromahdusta
- Ulkomaankaupan ja energiantuonnin täysloppumista
- Joukkosidontapaikkoja
- Kaupunginosalinnoituksia jne.
- Kuolleitten RÖYKKIÖITÄ – RUUMISROVIOITAKIN aukioilla.
- Elintarvikehuollon täysromahdusta
- Kaikkien mahdollisten Valtion instanssien täydellistä puuttumista, kuten Ministeriöt, Poliisi, Palokunta, Armeija, Vankilat, Sairaalalaitos jne
- PAHIMPIA MAHDOLLISIA KEHITYSMAAOLOSUHTEITA - 20 PAKKASILLA HÖYSTETTYNÄ.
Osasinko selittää asian ja prosessin riittävän kansantajuisesti?
Minua ei kyllä kukaan usko, miksi tarvitsisikaan?
VeliSynkkä
Paholaisen Casino
Pelinjohtaja
yhdistysuutiset@windowslive.com
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eduskuntavaalit_2011
http://www.iltalehti.fi/vaalit…5_vl.shtml
http://www.iltalehti.fi/vaalit…9_vl.shtml
http://www.taloussanomat.fi/ra…0105024/12
http://keskustelu.kauppalehti.…p;tstart=0
http://maahanmuuttorealisti.bl…mment-1012
http://annaleena.blogit.uusisu…mment-3471

Syltty (nimimerkki)

"Kaari Utrio: Mitä arvoa on mielipiteellä, jonka takana ihminen ei uskalla seistä omalla nimellään? "

Kyllähän tätä ajatusmallia pitäisi soveltaa vaalisalaisuuteenkin.

Surkea on sellainen ihminen, joka ei uskalla avoimesti kertoa puoluekantaansa ja onneton, joka ei kehtaa työpaikkahaastattelussa myöntää äänestävänsä vasemmistoliittoa tai vihreitä!

Tapio O. Neva (nimimerkki)

#6 Mielestäni omalla nimellä ja namalla kirjoittelu on narsistista ja jopa röyhkeää. Sen typeryydestä taas voidaan kiistellä.

=> Tietääkö kukaan, kolkkasiko Pekka Siikalan joku vai noutiko hänet joku Urantia-enkeli?

Jouni Snellman (nimimerkki)

Suomessa on paljon tärkeämpää kuka sanoo kuin mitä sanotaan. Näin varoitti ensimmäinen esimieheni parikymmentä vuotta sitten, oikeassa taisi olla.

DS (nimimerkki)

Erinomaista tekstiä! Kuten aina.

Alois (nimimerkki)

"Omalla nimellään uhoavat ovat suuria typeryksiä elleivät ole eläkkeellä. Ei kenelläkään yksityisen sektorin toimijalla, jolla ei ole pyrkyä toimittajaksi tai poliitikoksi, ole mitään hyötyä kompromettoida sukulaisiaan, asiakkaitaan, erimiehiään tai työnantajiaan värikkäillä mielipiteillä."

No eihän Hitlerkään esiintynyt omalla nimellään Schicklgruber.

Tärkeintä on tajuta, että omalla nimellä esiintyminen (mieluusti sähköisellä henkilöllisyyskortilla) takaa mahdollisuuden vetää häirikön vastuuseen vääristä mielipiteistä. (Esim. tuomitut rotuteoreetikot Seppo Lehto ja Halla-Aho.)

Alois (nimimerkki)

"Voisi esimerkiksi maahanmuuttopolitiikkaa kritisoiva poliisi päätyä työttömäksi."

Viranomaistoiminta ei ole natsin paikka, vaan se on esim. vankila.

Tiuskea Rakki (nimimerkki)

"Mielipidevapautta ei ole olemassa, jos oman mielipiteen sanomisesta seuraa negatiivisia sanktioita."

Kannatan näkemyksiäsi sinänsä, mutta tuo on vähän ongelmallinen juttu. Mielipidevapaus toki on, mutta ihmisillä myös on oikeus vetää johtopäätöksensä. Jos jollakulla on ihan natseja mielipiteitä, niin ainakin minun suunnaltani voi seurata sanktioita ainakin sillä tavalla, että valitsen seurani...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset