Väärät raiskausilmoitukset
Väärä raiskausilmoitus voi pilata miehen elämän ja saattaa hänet syyttömänä linnaan. Samaan kategoriaan kuuluvat väärät ilmoitukset lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Väärien syytösten esittäjä selviää sen sijaan yleensä ilman seuraamuksia ja hänen henkilöllisyytensä salataan.
Kuuluisassa Vesa Keskisen tapauksessa tytöt määrättiin korvauksiin väärästä raiskaussyytöksestä. Jo ennen kuin mitään näyttöä raiskauksen tapahtumisesta oli esitetty, Naisjärjestöjen edustajat määräsivät Keskiselle taloudellisia sanktioita:
Naisasialiiton pääsihteeri Leena Ruusuvuori, Marttaliiton toiminnanjohtaja Merja Merasto, ja Nytkikiksen (Naisjärjestöt yhteistyössä) pääsihteeri Tanja Auvinen paheksivat kyläkauppias Vesa Keskisen lausuntoja raiskausepäilystä.
Pisimmälle menee Ruusuvuori, joka, jopa toivoo etteivät järkevät ihmiset enää ostaisi kyläkauppias Keskisen kaupasta, yöpyisi hänen hotellissaa, eivätkä käyttäisi hänen markkinoimaa potenssilääkettä
Anteeksipyyntöä naisjärjestöjen edustajilta ei ole kuulunut, vaikka he aiheuttivat suuria tappioita Keskiselle sekä taloudellisesti että emotionaalisesti. Naisjärjestöjen mukaan nainen on aina oikeassa, vaikka valehteleekin.
Anna Kontula onnistui pamfletillaan leimaamaan kansanedustajan raiskaajaksi, vaikka konkreettista näyttöä tapahtuneesta ei ollut. Kontulalle ei asiasta koitunut rangaistusta, vaan pelkästään julkisuutta oman vaalimenestyksen avittamiseksi.
Erityisen alttiita väärille raiskausilmoituksille ovat rikkaat julkkikset, joilta on mahdollista vaatia taloudellisia etuja raiskaussyytöksellä uhkaamalla. Keskiseltä ei vaadittu kuin matkaa Bora Boralle. Tuore mediatapahtuma käsittelee Yhdysvaltalaista pelinrakentaja Rothlisbergeriä:
Roethlisberger johti Pittsburghin NFL:n mestariksi 2006 ja 2009. Hän on pyytänyt anteeksi aiheuttamaansa kielteistä julkisuutta perheeltään, joukkuetovereilta, valmentajilta, seuran omistajilta ja NFL:ltä.
Steelersin omistaja Art Rooney on tuskastunut tähtipelaajan touhuista. Rooney on keskustellut pelaajan kanssa siitä, miten sitoutunut tämä on siihen, ettei moinen toistu ikinä. Rooney on tarkka pelaajien käyttäytymisestä ja vastuusta faneille.
Steelersin entinen tähtipelinrakentaja Terry Bradshaw sanoi, että Roethlisbergerin on syytä katsoa tarkasti peiliin.
Pelkkä syytöksen esittämisen voima pakottaa pelinrakentajan ”katsomaan peiliin", vaikka edes oikeusjuttua ei ole tulossa.
Karjalainen-lehti kertoo, että ”vaikeissa avioerotilanteissa tehdyt rikosilmoitukset lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä osoittautuvat usein täysin perättömiksi.”
Esimerkiksi vaikeissa arvioerotilanteissa jotkut saattavat tehtailla toisesta osapuolesta aina uusia ja uusia rikosilmoituksia, kun edelliset on poliisin esitutkinnassa ammuttu perättöminä alas.
– Olen verrannut nykytilannetta historiasta tunnettuihin noitavainoihin. Niissäkinhän oli usein kyse siitä, että lasten tai kylänmuijien pahojen ja ymmärtämättömien puheiden perusteella poltettiin tuhansia syyttömiä ihmisiä roviolla. Näyttö näissä jutuissa kun on monta kertaa aivan samalla tasolla, arvostelee kihlakunnansyyttäjä Marja Vanamo Itä-Suomen syyttäjänviraston Joensuun toimistosta.
Vanamo sanoo, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttösyytös heitetään usein ilmaan vaikeissa avioerotilanteissa.
– Olen pannut merkille, että sitä käytetään lyömäaseena toista osapuolta, yleensä isään, vastaan, hän sanoo.
Poliisi kertoo, että raiskaussyytöksiä käytetään hyväksi uskottomuuden peittelyssä:
Poliisi on turhautunut perättömäksi osoittautuneisiin, kalliisiin ja aikaa vieviin seksirikostutkimuksiin.
Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikössä tehty epävirallinen selvitys osoittaa, että viime vuonna enemmän kuin viidennes raiskausilmoituksista johti "ei rikosta" -päätökseen.
Myös seksuaalisiin hyväksikäyttöihin liittyvät rikosilmoitukset osoittautuvat poliisin mukaan usein perättömiksi. Taustalla on yleensä vahvan humalatilan aiheuttamat muistikatkot sekä "alibin" rakentaminen puolisoa tai poikaystävää varten.
Poliisin mukaan myös ”joukkoraiskaukset ovat usein keskittyjä”:
Joukkoraiskaus, etenkin ulkosalla tehty väkivaltainen raiskaus, on harvinaisuus Suomessa. Epäillyt tapaukset nousevat kuitenkin otsikoihin. Tekijöiksi epäillään usein ulkomaalaisperäistä miesjoukkoa.
Emme väitä, etteikö maahanmuuttajien osuus seksuaalirikoksissa olisi suhteellisen korkea, mutta tekemämme selvitys isoimmissa kaupungeissa yllätti. Sen perusteella voi epäillä, että suuri osa joukkoraiskauksiksi väitetyistä tapauksista on liioiteltuja - tai jopa keksittyjä.
Paristakymmenestä ulkomaalaistaustaisten tekemäksi epäillystä joukkoraiskausilmoituksesta aniharva on edennyt edes syyttäjälle asti. Tuomiot ovat olleet ankaria, mutta niitä on tullut vain parista-kolmesta tapauksesta. Uhrit ovat olleet lähes aina eriasteisesti päihtyneitä. Poliisille on jäänyt kuva, että tarinaa on usein väritetty ja asianomistajan omaa roolia kaunisteltu.
Seuraukset vääristä raiskaussyytöksistä ovat usein hyvin ankarat (lue esim. False rape society) niiden kohteeksi joutuneille miehille.
Tapaus 1: A man who was falsely accused of sexual assault hanged himself after police failed to tell him they had dropped the case
Tapaus 2: False rape claim destroyed my life
Tapaus 3: Woman's lie about rape led to lover's beating, sodomy
Naiset pääsevät vääristä raiskaussyytöksistä yleensä ilman rangaistusta, vaikka seuraukset miehelle ovat vakavat. Oikeustaju kuitenkin kertoo, että rangaistusten vääristä raiskaussyytöksistä tulisi olla samaa luokkaa kuin raiskauksista itsestään. Väärän raiskaussyytöksen kohteeksi joutuminen miehelle on kuin raiskatuksi tuleminen naiselle. Jos viet väärillä insestisyytöksillä mieheltä isyyden tai laitat valheilla miehen linnaan tai menettämään maineensa, kyse ei ole pikkuasiasta. Naisille tulisi lähettää selkeä viesti siitä, että valehtelu ei ole sallittua ja jos syyllistyt siihen, siitä rangaistaan ankarasti.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
"Pisimmälle menee Ruusuvuori, joka, jopa toivoo etteivät järkevät ihmiset enää ostaisi kyläkauppias Keskisen kaupasta, yöpyisi hänen hotellissaa, eivätkä käyttäisi hänen markkinoimaa potenssilääkettä
Anteeksipyyntöä naisjärjestöjen edustajilta ei ole kuulunut, vaikka he aiheuttivat suuria tappioita Keskiselle sekä taloudellisesti että emotionaalisesti."
Ruusuvuori on edelleen Tasa-arvoasian neuvottelukunnan asiantuntijajäsen, mikä on täysin käsittämätöntä.
Tuo ajatus tarkoitushakuisesti tehdyn tahallisen perättömän syytteen nostamisen rangaistuksen mitoittamisesta vastaavan rikoksen rangaistukseen on todella hyvä idea. Lainlaatijain pitäisi välittömästi ottaa asia käsittelyyn Periaatetta voisi soveltaa kaikilla rikoksen osa-alueilla.
Heippa! Tämä on minun mielestäni erittäin tärkeä asia, paitsi (ja mikä tärkeintä) siksi, että tuollaisilla syytöksillä, varsinkin jos syytetään miestä omien lasten hyväksikäytöstä, loukataan toista ihmistä todella syvästi, niin myöskin siksi, että sitten saattaa viranomaisten asenteet todellisten insesti- tai raiskaustapausten kohdalla tulla vähän sellaiseksi välinpitämättömiksi.
Minun mielestäni naiset, jotka ihan vain vittuillessaan syyttävät miestä ilman aihetta pedofiliasta, ovat jotenkin sairaita ja heidät olisi pistettävä lastensuojeluviranomaisten taholta todella tiukkaan syyniin. Onko sellainen ihminen todella kykenevä kantamaan kasvatusvastuuta, joka yrittää valehtelemalla viedä omalta lapseltaan isän? Minusta tuollaiset tapaukset ovat aivan mielipuolisia, enkä ymmärrä millaiset ihmiset moista harrastaa.
Ja samaan kastiin luen sen, kun jokunen vuosi sitten oli vähän trendikästä valittaa, että se ex-mies oli "narsisti". Siis telkkarista tuli dokkari ihan oikean narsistimiehen vaimosta, jonka jälkeen "narsistin uhreja" oli joka paikassa... vaikka mie kyllä luulen, että me naiset ollaan vähän sellaisia, että jos mies ei toimi kuten me haluamme, niin se on sitten sovinisti tai sitten sillä on narisistinen persoonallisuushäiriö.
Jostain syystä n. 90% ihmisistä, joita kuvataan narsisteiksi, on miehiä. Mistähän se kertoo? Hmmm...
Siis mielestäni kaikkien näiden perusteettomien raiskaus- ja insenstisyytösten täytyisi johtaa perusteettomasti rikoksista syyttäneiden ihmisten tuomitsemiseen oikeudessa. Ja narsismista syyttelevät voisivat katsoa peiliin ja miettiä, kuinka he omalla sekoilullaan vaikeuttavat niiden ihmisten elämää, jotka elävät ihan oikeasti narsistisen ihmisen kanssa, kun sana "narsisti" on kokenut lievästi sanottuna inflaation.....
Raiskauskeskusteluissa tuntuvat valitettavan usein muutenkin unohtuvan normaalit oikeusvaltion pelisäännöt, kuten se, että edes miestä ei pitäisi voida tuomita teosta vain naisen sanan perusteella.
Jostakin syystä monet pitävät kaikkia naisia enkelimäisinä olentoina, joilla ei voi olla pahoja motiiveja ja jotka puhuvat aina totta. (Vastaavasti miehet toimivat otaksuttavasti päinvastoin.)
Jukka Kemppinen kommentoi blogissaan raiskaustuomioiden arvosteluun liittyen:
"Ei yksikään lehtimies tiennyt, että muuan 90-luvulla rajua arvostelua aiheuttanut Helsingin HO:n raiskaustuomio oli tapaus, jossa naisella oli vireillä 98 raiskausjuttua ja rikoksilmoitus tehtynä yli 200:sta. Sanalla sanoen hän oli perin pohjin henkisesti häiriintynyt, mutta Suomessa asianomistajaa eli rikoksen uhria ei voi panna mielentilatutkimukseen."
"Väärän raiskaussyytöksen kohteeksi joutuminen miehelle on kuin raiskatuksi tuleminen naiselle."
Erittäin hyvin sanottu. Tuon, eikä minkään vähemmän, tulee olla tavoitteena, kun lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä pyritään tasa-arvoistamaan.
#4.
Varmasti asia on noinkin, että meistä lehdestä luettuna joku raiskaustuomi tuntuu naurettavan pieneltä, mutta todellisuudessa lievälle tuomiolle on ihan joku perustekin.
Mutta... en tiedä, nämä ovat niin vaikeita tapauksia. Jos miettii nyt ilmitulleita suomalaisia kirkon piirissä tapahtuneita insestitapauksia, jotka ovat pääsääntöisesti 10 vuotta vanhoja tapauksia, niin millä ne voidaan näyttää toteen ja kenen sana painaa vaakakupissa eniten?
Tässä yhteydessä voidaan huomioida myös naisasiajärjestö Suomen Amnestyn ilmoille heittämät raiskausluvut (15 000 raiskattua naista vuodessa), jotka eivät perustu mihinkään. Näitä lukuja, joita käytetään häikäilemättä miesten syyllistämiseen ja leimaamiseen, ei ole julkisuudessa uskalletttu asettaa kyseenalaisiksi. Pahimmassa tapauksessa täysin hatusta vedettyjä lukuja saatetaan käyttää jopa lainsäädännön muuttamisen perusteena.
Suomen Amnestyn ja mm. oikeusministeri Tuija Braxin mukaan ongelmana nimittäin on raiskaustuomioiden vähyys. Olennaista ei siis heidän mielestään ole se, että rikoksen tekijä saataisiin kiinni ja, jos hänet oikeudessa todettaisiin näytön perusteella syylliseksi, että häntä rangaistaisiin, vaan he pitävät olennaisena vain tuomioiden määrää. Meno on kuin Stalinin Neuvostoliitossa: kiintiö on saavutettava (ja mieluiten toki ylitettävä), oli niitä todellisia syyllisiä (tai edes rikoksia) tai ei.
Jotta kiintiöt saataisiin täyteen, ovat nämä äärifeministit esittäneet näyttökynnyksen tuntuvaa laskemista raiskausjutuissa. Pelkkä syytös voisi jo riittää tuomioon. Mies olisi siis lähtökohtaisesti syyllinen, ellei hän voisi todistaa syyttömyyttään. Näin feminismi ajaa oikeusvaltion alasajoa.
Ruotsissa oli 90-luvulla naisjärjestö, joka kamppaili lapsiryöstöjen ehkäisemiseksi. Se esitti tilastolukuja siitä kuinka paljon lapsia katoaa vuosittain suurimmaksi osaksi pedofiilien ryöstäminä. Tietyillä paikkakunnilla järjestö onnistui saaman aikaiseksi suoranaista hysteriaa. Järjestöön kuuluvia tai sitä sympatiseeraavia onnistui kohoamaan aina virkakunnan huippupaikoille asti.
Muuan journalisti alkoi tutkia asiaa ja teki siitä loppujen lopuksi mainon dokumentin. Koko perusta osoittautui bluffiksi. Ruotsissa ei todellisudessa ollut juuri ollenkaan lapsikatoamistapauksia, joita ei olisi selvitetty. Pedofiilien ryöstämiä ei ollut ainuttakaan.
Helena Eronen (kommentti 6): "Varmasti asia on noinkin, että meistä lehdestä luettuna joku raiskaustuomi tuntuu naurettavan pieneltä, mutta todellisuudessa lievälle tuomiolle on ihan joku perustekin."
Ei kai se, että rikoksesta ei löydy todisteita, voi olla peruste lievälle tuomiolle? Eikö pitäisi antaa joko täysimittainen tuomio, tai ei tuomiota ollenkaan? Vai onko oikeusjärjestelmässämme todellakin käytössä "varmuuden vuoksi" annettava lievempi rangaistus?
#9, kyseessä lienee Könskriget - Sukupuolisota -dokumentti, joka löytyy ruotsiksi Youtubesta, http://www.youtube.com/user/konskriget#grid/user/F...
Tutkija Heikki Sariola, Oikeusministeriön Haaste-lehti 4/2005: "Ruotsissa nousi viime keväänä valtava kohu Suomessakin tänä syksynä lyhennettynä nähdystä dokumentista Sukupuolisota (Könskriget), jossa Uppsalan yliopiston professori Eva Lundgren ilmeisen vakavissaan väitti, että hyvässä asemassa olevat ruotsalaismiehet surmaavat Ruotsin metsissä satoja lapsia vuosittain satanistisissa menoissaan. Lundgrenin mukaan miehillä on vallassaan naisia, joiden tehtävänä on varta vasten synnyttää lapsia uhrattavaksi.
Todisteita ei tietenkään ole löytynyt. Kohu ei tällä kertaa koskenutkaan satanistien kauheutta vaan naisliikkeen ideologina tunnetun professorin ja hänen salaliittoteorioidensa uskottavuutta."
Olen koonnut joitakin lausahduksia dokumentista myös sitaatteja-sivulle, päähenkilöistä ja organisaatioista löytyy yhteyksiä myös Suomeen:
"Könskriget-dokumentissa (sekundaarilähde) Gunilla Ekberg uhkaa toimittajaa, että mikäli hän joutuu tulevaisuudessa lähisuhdeväkivallan kohteeksi, hän ei tule saamaan apua ROKSin julkisesti rahoitetuilta turvakodeilta ja kutsuu häntä petturiksi. Älä laske sen varaan, että saisit mitään apua tulevaisuudessa. – – Niin käy pettureille.'"
[Gunilla Ekberg oli 2006 eduskunnan lakivaliokunnan kuultavana seksin oston kriminalisoinnista. Kutsuttu myös puhujaksi (pöytäkirja 13/2004) eduskunnan naiskansanedustajien verkoston toimesta. TANEn puheenjohtaja Heidi Hautala lainaa häntä kahdesti asiantuntijana kirjoituksessaan.]
Niinpä ... lisäksi esim. mies vailla tasa-arvoa kirjassa alan tutkijat selittävät faktatietojen pohjalta, että säännönmukaisesti naiset saavat nykysuomen oikeusistuimissa samoista rikoksista pienemmät rangaistukset kuin miehet. Luvun nimi oli muistaakseni: eri sukupuoli, sama rikos, samat lait, eri rangaistukset.
Ehkä pahiten tämä "lakiemme rikollisuus" tulee esiin kasvavassa FAS/FAE lapsi tehtailussa ... nykynainen ei saa Suomessa viattoman pikkulapsen elinikäisestä vammauttamisesta (eräänlaisesta lapsen koko elämän raiskauksesta) edes pakkohoitomääräystä, ei mitään. Ei siltikään vaikka YK sopimukset tätä vaativat ja esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa kyllä on sanktiot olemassa. Eikä siltikään vaikka naisten/äitien juominen on 5 kertaistunut Suomessa muutamassa vuosikymmenessä.
Miehiä taas kohdellaan yleisesti aivan eri lailla -kuvasta esimerkki on tosiaan tämä 7 perheellisen mieskansanedustajan (2 KOK, 3 KESK, 2 SDP) "julkinen lynkkaaminen kasvokuvin" HS ilman mitään virallista näyttöä tai puolustusmahdollisuutta. Ei edes oikeaa rikollista kohdella HS noin.
Entä tosiaan vaikkapa Vesa Keskisen kohtalo? Jokainen ketä on Vesan kanssa livenä jutellut näkee heti, että hän nyt ei tekisi pahaa kärpäsellekään ... Vesa on tällaisen (hieman sinisilmäisen) umpirehellisen pohjalaisen herrasmiesyrittäjän perikuva. Tyypillisen Suomen miehen tapaan hänen ongelmansa naisten kanssa johtuvatkin liiallisesta sinisilmäisyydestä ja herrasmiesmäisyydestä. Hänen kohdallaan feministien tyypillinen perätön mustamaalaaminen on vain maksanut miljoonia (liikevaihdossa ja brändin arvossa). Tästäkin rikoksesta tietenkin feministitoimittajat pääsevät kuin koira veräjästä.
#10
"Ei kai se, että rikoksesta ei löydy todisteita, voi olla peruste lievälle tuomiolle? Eikö pitäisi antaa joko täysimittainen tuomio, tai ei tuomiota ollenkaan? Vai onko oikeusjärjestelmässämme todellakin käytössä ”varmuuden vuoksi” annettava lievempi rangaistus?"
Epäilen vahvasti että juuri tuollainen "varmuuden vuoksi"-systeemi on tällä hetkellä Suomessa käytössä. Se selittäisi monet omituisen lievältä kuulostavat rangaistukset ja sen hovioikeuden tuomarin kiemurtelun taannoisessa A-talk lähetyksessä asiasta puhuttaessa. Veikkaan, että tapauksissa, joissa ei ole fyysistä näyttöä raiskauksesta, mutta osapuolten lausuntojen perusteella epäillään jonkinlaista pakotusta tapahtuneen, päädytään usein antamaan tuollainen "varmuuden vuoksi"-tuomio nimikkeellä "sukupuoliyhteyteen pakottaminen" tms.
#10.
Tarkoitin lähinnä sitä, että kait raiskaustapauksissakin on ns. lieventäviä asianhaaroja. Mitä en välttämättä itse ymmärrä, mutta yritin objektiivisesti asiaa ajatella. Sori.
Jani Korhonen #10
Noinhan asian pitäisi olla. Pedofilia ja raiskaustuomioissa varsinkin on aina ainakin yhden ihmisen kertoma todistus ja versio tapahtuneesta, mutta harvoin täysin vedenpitävää näyttöä kaikkia yksityiskohtia myöten. Uskoisin, että oikeuden päätöksissä kuvastuu joskus epävarmuus.
Varmaan kaikki muistamme vielä Audi-mies kiesin? Hänet, joka leikkisässä naisen kirjoittamassa ja johdattelemassa artikkelissa vertasi leikkisästi naisia autoihin? Femakkomme pitivät julkisuudessa meteliä niin kauan, että Kiesin oli pakko erota työpaikastaan.
Olisiko nyt korkea aika aloittaa laaja kampanja Keskisen mollaajien erottamiseksi? Nuo naisethan ovat itse asiassa syyllistyneet rikokseen julistamalla tuomioita asiassa, jota ei oltu edes vielä tutkittu. Nyt vain nostetaan heidän (siis mollaajanaisten) nimet ja rikokset julkisuuteen kaikissa isommissa blogeissa, lehtien yleisönosastoissa ym. Lisäksi heistä voisi tehdä ilmoituksen poliisille. Eikös toisen ihmisen liiketoiminnan tahallinen haittaaminen ole rikos sekin?
Helena Eronen kirjoitti fiksusti narsisteista. Siitä on tosiaan tehty samanlainen lyömäase kuin rasistista tai sovinistista. Paiskataan nimityksellä kun ei enää muuta keksitä.
#15
Eli edellisen kommenttini pointti oli juuri siinä, että epäilen "lieventävinä asianhaaroina" käytettävän esim. näytön puutetta. Sellaisen kuvan sai ainakin sen hovioikeuden tuomarin mutinoista A-talkissa. Todetaan, että koska näyttöä ei ole, ei voida antaa kovaa tuomiota. Mutta toisaalta ei uskalleta olla antamatta mitään tuomiota, koska julkinen paine on niin kova.
En yhtään ihmettele jos joku mies tappaa itsensä, kun hänet leimataan ja tämä leimahan ei lähde ikinä pois ja epäilyksen varjo on niskassa koko loppuelämän. Aika näppärä keino naisen tuhota yhden ihmisen elämä.
Yksi kuuluisimmista tapauksista mikä tuli mieleen on koomikko Chris Rock, hän petti vaimoaan ja tämä nainen aloitti kiristyksensä sillä, että jos rahaa ei tule niin hän kertoo tälle vaimolle tästä pettämisestä, kun Chris ei suostunut maksamaan niin nainen nosti panoksia ja kiristi rahaa sillä, että menee poliisille kertomaan että hänet on raiskattu ja kun taaskaan ei Chris suostunut maksamaan niin tämä nainen teki sen raiskausilmoituksen.
#15:
Niistä lieventävistä asianhaaroista esimerkkinä voivat olla tilanteet, jossa uhri ei ole kärsinyt fyysistä tai henkistä väkivaltaa. Esimerkiksi, jos aviomies yhtyy sammuneeseen vaimoonsa ja vaimo aamulla tämän todettuaan toruu miestään, että tsot tsot paha poika, niin kyse on selvästikin llievempien asianhaarojen vallitessa tehty seksuaalinen hyväksikäyttö kuin tapaus, jossa kommandopipoinen mies hyökkää metsäpolulla kulkevan teinitytön kimppuun ja raiskaa tämän. Silloin mahdollinen rangaistuskin voi olla erilainen, vaikka seksuaalinen hyväksikäyttö feministien vaatimuksen mukaisesti muutettaisiinkin laissa raiskaukseksi ja vaikka avioliitossakin tapahtuva sellainen toiminta alistettaisiin yleisen syyttäjän alaieksi rikokseksi. (Näitä kahta muutosta en kuitenkaan kannata.)
Henry Laasanen, ymmärrät kai ettei tämä ole pelkästään mies/nainen kysymys. Myös miehet voivat perusteettomasti ilmiantaa toisen miehen raiskauksesta. Toisin kuin Jörkan vanhassa leffassa todetaan miehen voi raiskata.
Tämä väärien raiskausilmoitusten teko on tietenkin väärin ja ongelmallista mutta kyllä Suomessa on suurempi ongelma ne raiskaukset jotka jätetään ilmoittamatta poliisille. Tuollainen asia aiheuttaa uhrille monesti ikuisen trauman. Nyt kun on ollut framilla nämä kirkkojen piirissä tapahtuneet lasten hyväksikäytöt voidaan vain kuvitella kuinka monen elämä on mennyt pilalle raiskaajan takia. Yleensäkin, monesti hyväksikäytön ja raiskauksen välinen ero on hiuksenhieno, jos sitä onkaan.
Saksalainen ystäväni totesi minulle yksioikoisesti helmikuussa jättäneensä jo nuorena katolisen kirkon veljensä kanssa. En kysynyt asiasta tarkemmin, koska asia vaikutti olevan vaikea mutta pelkään että noille veljeksille oli tapahtunut lapsina jotain hyväksikäyttöä kirkon piirissä.
Helena Eronen kommentoi:
"Jostain syystä n. 90% ihmisistä, joita kuvataan narsisteiksi, on miehiä. Mistähän se kertoo? Hmmm…"
- olen pitkään miettinyt, että merkittävässä määrin kyseessä voisi olla jonkinlainen naisten ALIDIAGNOSOINTI. Siis sillä tavalla, että kulttuurimme tukee naisten narsistisia piirteitä ja siksi emme osaa nimetä niitä "häiriötilan" ilmentymiksi.
Esimerkki: Ei ole harvinaista kuulla naisen kertovan, että hän haluaa kumppanikseen miehen, joka palvoo häntä. Jos mies kertoisi tällaisesta toiveestaan liittyen naiskumppaniinsa, meillä alkaisi heti hälytyskellot soida.
Lähtökohta tuntuu olevan, että naista pitää parisuhteessa lähinnä vain ihailla. Jos mies kertoo naiselle joistain sellaisista puolista naisen käyttäytymiseen liittyen, jotka miestä häiritsevät tai loukkaavat, niin helposti tällainen tulkitaan jo jonkinlaiseksi pyrkimykseksi muuttaa naista, ja jopa jonkinlaiseksi henkiseksi väkivallaksi naista kohtaan. Useiden naisten arsenaalista tuntuu löytyvän lausahduksia, kuten "Se on kuule koko paketti, ota tai jätä.", "Et sä voi ryhtyä määräilemään mua, että minkälainen mun pitäisi olla.", "Ai jaa, pitäiskö sitä vaan olla koko ajan herralle mieliksi.", jne. jne.
Lisäksi, jos mietin sitä kuvaa, joka minulle on piirtynyt useista suomalaisista miesten ja naisten välisistä parisuhteista, niin usein naiset ovat suhteessa mieskumppaniinsa aivan äärimmäisen määräilynhaluisia, dominoivia ja joustamattomia, sekä suuttumisherkkiä tilanteissa, joissa ei toimita heidän tahtonsa mukaan.
Tällaiset "luonteenpiirteet" tai käyttäytymistaipumukset kertovat mitä suurimmassa määrin narsistisesta problematiikasta, mutta jostain syystä hyvin harva tällä tavalla käyttäytyvä nainen on saanut minkäänlaista diagnoosia.
HS nicetoimittajista, nicekansanedustajista ja 7 mieskansanedustajan "lynkkauksesta ilman mitään virallista näyttöä tai puolustusmahdollisuutta" hypähti nämäkin asiat mieleen ex tempore ...
City lehden haastattelusta:
Eheyttäjät ja Seta kiistelevät siitä, onko seksuaalisuus myötäsyntyistä vai kasvatuksen tulos. Sä (femisti Akuliina Saarikoski) uskot käännyttämiseen.
Akuliina:
“Seksuaalikäännyttäminen on loistavaa. Vanha vitsi kuuluu, että jokainen nainen tarvitsee vain pienen sysäyksen oikeaan suuntaan. 1990-luvulla jenkkiaktivistien tunnuslause oli ’10 % is not enough, recruit recruit recruit!’. Nuoret ovat lähtökohtaisesti perverssejä ja kokeilunhaluisia. Kasvatusoppaiden mukaan 13-vuotiaana monet tytöt ovat kiinnostuneita omasta sukupuolestaan ..."
Tai esim http://www.vapaasana.net/blogi/2009/07/akuliina-sa...
"Vihaamme - - Ryöstämme rahat, asunnot, palvelut ja työpaikat - - ammumme"
Tai entäpä Anne "tulta munille" Moilasen ohjelmat virallisella ylellä. Niissä hän nimittelee miehiä yksiaivosoluiseksi gorillaksi, uhkailee miehiä jne.
Entä Hazard ja Halme?
-
Ajatelkaapas, jos Suomen mies alkaisi puhumaan jotain 13 vuotiaista lapsista julkisesti ... tai julistamaan julkisesti "vihaa, ryöstämistä ja ampumista"? Tuskin tulisi tasa-arvoisesti palkkioksi omaa ohjelmaa puolueettomaksi tarkoitetulla, virallisella yleisradiollamme, kuten kävi Moilaselle ja Saarikoskelle? Palkkioksi tulisi varmastikin jotain aivan muuta ;-)
#7: On kyllä komia luku tuo 15.000. Koska raiskauksen uhri on yleensä nuori, sovitaan niin, että kaikki uhrit ovat 15-50-vuotiaita. Ehkä joku saattaa olla yli tai alle, mutta aivan selkeästi valtaosa kuuluu tuohon ikäryhmään. 15-50-vuotiaita naisten väkiluku vuoden 2009 lopussa oli Suomessa 1170236.
Tämä tarkoittaisi, että 1,28% kaikista naisista raiskattaisiin joka vuosi. Jos kaikilla olisi aina sama todennäköisyys tulla raiskatuksi, olisi raiskatuksi tulemisen todennäköisyys tuon ikäisenä noin 36%.
Tähän tietenkin päästään tekemällä tilastosta omaa maailmankatsomusta vastaava. Kun raiskaukseksi lasketaan jokainen sukupuoliyhdyntä, jota nainen ei ole halunnut, mutta on myöntynyt siihen miellyttääkseen poikaystäväänsä/puolisoaan tai jota myöhemmin katuu, 15.000 vuodessa tuskin riittääkään. Kiitos feministisen "tutkimuksen", raiskaus ei ole enää pakottamista sukupuoliyhteyteen, vaan suunnilleen mitä tahansa, jonka nainen kokee loukkaavana (ja tämähän voi olla mitä vain, koska feministisessä tutkimuksessa standpoint-teorian perusteella mitä ikinä nainen sanookin, se on oikein).
”Vihaamme - - Ryöstämme rahat, asunnot, palvelut ja työpaikat - - ammumme”
Tälläistä jauhaa yleensä sellainen ihminen mikä ei ole nähnyt oikeata elämää ja väkivaltaa läheltä tai kurjuutta. Koska muuten tämä ihminen ymmärtäisi, että oikeassa elämässä väkivaltaan vastataan väkivallalla ja kun ensimmäisen kerran eläessään saa oikein kunnolla pataansa niin yleensä se pahin uhoaminen loppuu aika nopeasti. En kuitenkaan toivo, että ketään saa pataansa tai rupeaa väkivaltaiseksi, nämä ovat vain näitä elämän tosiasioita.
#10
Euroopan unionin ihmisarvo-periaatteen mukaan, tuomioistuimen on annettava sellaisissa tapauksissa, joissa näytön perusteella syytetylle voitaisiin antaa eritasoisia ja kovuisia rangaistuksia, sellainen rangaistus, joka loukkaa tämän ihmisarvoa kaikkein vähiten.
Auria (kommentti 22): "Henry Laasanen, ymmärrät kai ettei tämä ole pelkästään mies/nainen kysymys. Myös miehet voivat perusteettomasti ilmiantaa toisen miehen raiskauksesta."
Ymmärrät kai, että oleellista on se, miten yleisiä mitkäkin perättömät ilmiannot ovat. Tottakai vaikka viittomakieltä opetellut gorilla voi ilmiantaa hoitajansa mummon raiskauksesta, mutta kannattaako sen takia olla keskustelematta naisten tekemistä perättömistä raiskausilmoituksista?
"...kyllä Suomessa on suurempi ongelma ne raiskaukset jotka jätetään ilmoittamatta ... pelkään että noille veljeksille oli tapahtunut lapsina jotain hyväksikäyttöä"
Homomiesten välisiä raiskauksia, poliisille ilmoittamatta jätettyjä raiskauksia, katolisen kirkon pappien harjoittamaa pedofiliaa... keksit siis ihan mitä tahansa kauheuksia mukaan keskusteluun, jotta ei vain tarvitsisi käsitellä naisten tekemien perättömien raiskausilmoitusten ongelmaa?
Tilastoista puheen ollen Sari Sarkomaan blogikirjoitus "Jokaisella on vastuu puuttua perheväkivaltaan" on nostettu tänään US:n blogeissa esille. Kirjoitus sisältää samoja vanhoja harhaanjohtavia tulkintoja.
Kokoomusnaisten kampanjan etusivulla osoitteessa http://www.aikapuhua.fi/ toistetaan puolestaan jo vääräksi todistettua propagandaa: "Suomessa pahoinpidellään 250 naista päivässä. Yksi joka kuudes minuutti."
#29
Milloin Suomessa feministi puhuu totta, kaikki on vain tälläistä peliä noille ihmisille, viis tasa-arvosta, totuudesta tai oikeudenmukaisuudesta. Heidän pitää keksiä mitä uskomattomimpia juttuja, jotta voivat oikeuttaa olemassaolonsa ja saada läpi täysin umpihulluja säädöksiä ja lakeja.
Milloin täällä ihmiset rupeavat saamaan tarpeekseen, minä olen täysin kypsä tähän touhuun, oletko sinä?
#28: En suinkaan halua vähätellä ongelmaa jota Laasanen demonstroi.
Huomasin kuitenkin hymyileväni vähän kylmän kyynisesti tälle Laasasen johdonmukaisuudelle: edellisen blogin aihe oli "Miesten seksin puute - ongelma vai epäongelma". Seuraavaksi päästäänkin aiheeseen "Väärät raiskausilmoitukset"(!) Itse olisin vetänyt väliin säällisyyden nimissä jonkin muun blogin ja sitten vasta jatkanut tällä "laululla saamisen vaikeudesta":)
#22: "monesti hyväksikäytön ja raiskauksen välinen ero on hiuksenhieno, jos sitä onkaan."
Niin, monesti näin on asia, ja monesti on toisin. Hyväksikäytöksihän luokitellaan monenlaiset asiat, jotka eivät siis välttämättä sisällä yhdyntää. Alaikäisten kohdalla hyväksikäytöksi luokitellaan jopa suuteleminen. Ja jos sitä harjoittaa 18-vuotias 15-vuotiaan kanssa, niin lain kirjaimen mukan hyväksikäyttö on tapahtunut ja yleisen syyttäjän pitäisi velvollisuutensa mukaan nostaa kanne oikeudessa.
Kaikki tämä kasvava suomen median, oikeuslaitoksen ja poliitikan (suora ja epäsuora) miesviha johtuu pohjimmiltaan siitä, että kaikki tasa-arvoelimemme ovat täysin epätasa-arvoisesti feministien hallussa. Miesjärjestöillä, miehillä, poikalapsilla ja isillä ei ole niissä mitään edustusta ja valtaa. Tasa-arvoyksikönkin kaikki 16 jäsentä ovat feministejä jne. Niistä käsin näihin asioihin kuuluisi vaikuttaa, mutta se ollaan estetty.
#33: Mikä miesviha?
Miehen asema on muuttumassa, ollut muuttumassa jo vuosikymmeniä. Usko nyt vaan hyvällä ettei paluuta entiseen "Isä tietää parhaiten" kulttuuriin enää ole. Sen estää pelkästään naisten miehiä korkeampi koulutustaso. Tämä ei ole huono asia vaan se vapauttaa myös miehiä tästä "alfapunapersepaviaaniuroksen" uuvuttavasta roolista. Ihmiset voivat olla ihmisiä, eivätkä ahtaan sukupuolikäsityksen vankeja. Miksi tästä tehdään ongelma?
Avioero katkeroittaa monet, niin naiset kuin miehetkin. Vaikuttaa siltä että kauna toista sukupuolta kohtaan saa sytykkeensä pettymyksestä. Tämä on inhimillistä mutta tulisi tajuta että elämä jatkuu ja kaikesta pääsee yli eikä tarvitse katkeroitua loppuiäkseen.
#34 Itseäni eniten ärsyttää joidenkin naisten tyyli puolustella kusipäisiä naisia, pakko olla naisen puolella vaikka tämä olisi puolihullu ja melkein psykoosissa ja touhuaa aivan mitä sattuu.
Et sinä samanlaista puolustelua kuule meiltä miehiltä jos joku äijä on täys mulkku.
Auria (kommentti 34): "Ihmiset voivat olla ihmisiä, eivätkä ahtaan sukupuolikäsityksen vankeja. Miksi tästä tehdään ongelma?"
Siksi, kun "Isä tietää parhaiten" on jo kauan aikaa sitten kumottu lähes kokonaan, mutta se "alfapunapersepaviaaniuroksen" uuvuttavasta roolista vapatuminen tuntuu kestävän iät ja ajat.
"Väärän raiskaussyytöksen kohteeksi joutuminen miehelle on kuin raiskatuksi tuleminen naiselle. Jos viet väärillä insestisyytöksillä mieheltä isyyden tai laitat valheilla miehen linnaan tai menettämään maineensa, kyse ei ole pikkuasiasta. Naisille tulisi lähettää selkeä viesti siitä, että valehtelu ei ole sallittua ja jos syyllistyt siihen, siitä rangaistaan ankarasti. "
Etköhän nyt kuule Henkka vähättele raiskatun kärsimystä. Raiskattu on sekä psyykkisen että fyysisen väkivallan kohde ja syytetty vain psyykkisen väkivallankohde. Näitä rikoksia ei voi verrata toisiinsa.
Sitäpaitsi läheskään kaikki raiskausrikokset eivät tule esille, mutta todennäköisesti kaikki väärät ilmoitukset tulevat esille. Pitäähän sitä sen verran oikeusjärjestelmään luottaa.
Lisäksi Suomessa raiskauksesta saa liian lievät tuomiot, vaikka olisi mahdollisuus ankarillekkin tuomiolle.
Nämä juttusi ovat liioittelua, mutta osoittavat kyllä sen että millä asialla liikut.
@37: "todennäköisesti kaikki väärät ilmoitukset tulevat esille."
Todennäköisesti? Yhtä pätevä lausunto on: todennäköisesti ei tule!
Lisäksi jos väärä ilmoitus tulee esille, niin jos se ei johda mihinkään (eli väärän ilmiannon tehneen ankaraan rankaisuun) on "esiintulo" yhtä tyhjän kanssa.
"Pitäähän sitä sen verran oikeusjärjestelmään luottaa."
Ei pidä, varsinkaan suomalaiseen oikeusjärjestelmään.
On näitä kiinnijääneitäkin vääriä lasten raiskausepäilyjä kylväneitä, mm. R Salunen ja L Muranen.
Raiskaus on rikos, josta tulee langettaa ankara tuomio. Siitä ei kukaan liene eri mieltä. Mutta myös väärä raiskausilmianto pitäisi ehdottomasti kriminalisoida. Parikin vuotta linnaa saattaisi vähentää vääriä ilmoituksia, joilla tosiaan usein vain peitellään uskottomuutta tai haetaan etuja avioero-oikeudenkäynnissä.
Mielipuoli arvelee, ettei se ole miehille asia eikä mitään, jos joutuu syyttään raiskauksesta tuomituksi. Sehän on "vain" psyykkistä väkivaltaa.
Onko mielipuoli selvillä, kuinka moni näistä psyykkisesti raiskatuista on tappanut itsensä tai syrjäytynyt?
Kyllä naisten ajattelu on julmaa!
Tämä kirjoitus osui niin hyvin, itselläni on hyvä kaveri, jolle kävi tämä "klassinen" (tosin poliisille asti ei menty vaikka kaveri olisi halunnut), seurustelva nainen lähtee jatkoille, harrastaa seksiä, hävettää, koska tuttu sattui olemaan samoilla jatkoilla ja näin ollen väitti raiskausta. Vuosia myöhemmin osapuolet kohtasivat ja nainen tuli kyyneleet silmissä pyytelee anteeksi kaveriltani.
Tämäkin sekopää ämmä (anteeksi rajua kieli mutta ei voi muuta) ei tajunnut, että ei se ole mikään "otin sun karkit, sori" juttu vaan nämä jutut saattavat vähintäänkin pilata miehen maineen, koska raiskaus katsotaan miesten joukossa raukkamaiseksi ja törkeäksi rikokseksi (vaikka tosin vakavasti pahoinpidelty joutuu varmasti kärsimään enemmän).
Lisäksi ehkä pahin juttu mitä nämä feikki raiskaus ilmoitukset (joista pitäisi ehdottomasti rankaista) saavat aikaan on se että ne saavat OIKEASTI raiskatut naisetkin suurennuslasin alle ja epäilyille että onkohan sitä nyt oikeasti raiskattu. Jos ei ole mitään pelotetta syytöksille niin niitä voi tehdä aivan vapaasti vaikka kuinka paljon.
#21 Tekisikö vaimo tuossa tilanteessa raiskausilmoitusta? Mikäli suhtautuminen on vain "no tsot tsot..". Onko se silloin raiskauskaan? Eikö raiskaus tai seksuaalinen hyväksikäyttö ole kiinni siitä onko toinen osapuoli ollut halukas tai kokee tulleensa hyväksikäytetyksi?
Minulle ei ainakaan tule mieleen mitään lieventäviä asianhaaroja raiskaukseen tai seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyen. Mikäli toinen osapuoli ei koe henkisiä tai fyysisiä vahinkoja niin onko silloin tapahtunut rikostakaan?
Seksuaalisen hyväksikäytön ja raiskauksen ongelma on siinäkin, että mikäli nainen "jäätyy" eikä ymmärrä laittaa kampoihin niin vammoja=todisteita tukemaan raiskausväitettä ei välttämättä ole. Silloin on sana sanaa vastaan. Meille tyttölöille opetettiin yläasteella, että munille ei saa potkaista ellei ole varma, että itsellekin jää ruumiin vammoja todisteeksi väkivallasta. Muuten voi joutua itse maksajaksi sille joka on yrittänyt raiskata tai tehdä muuta väkivaltaa.
Henry L #42: "Miten eri asioista aiheutuvia kärsimyksiä mitataan?"
Niin miten? Jouduin itse n. 10 vuotta sitten juovuksissa olleen "talousvaikuttajiin" kuuluneen miehen raiskausyrityksen kohteeksi sovitun asiakaspalaverin sijasta, ja tapahtuma luonnollisesti aiheutti paitsi erinäisiä mustelmia, myös shokin, jonka seurauksena istuin kolme päivää alaslaskettujen sälekaihtimien takana.
Shokkia seurasi n. kaksi vuotta kestänyt terapia, jonka kuluessa selvisi se, miksi olin reagoinut niin voimakkaasti raiskausyritykseen. Reagoinnin katsottiin aiheutuneen siitä, että olen lapsuudessa koettujen väkivaltaisuuksien vuoksi saanut noita tapahtumia koskevan muistinmenetyksen ja olin siksi reagoinut itseeni kohdistuvaan väkivaltaan yhtä voimakkaasti kuin lapset "tyypillisesti" reagoivat .
Mieheni soitti raiskausyrityksen tehneelle ja sai lupauksen, että tämä ei enää koskaan tulisi syyllistymään vastaavaan. En perheen vastustuksesta huolimatta tehnyt asiasta rikosilmoitusta, kun terapeutti katsoi, etten olisi kestänyt asiasta seurannutta rikosprosessia. Kun terapeutti ehdotti Kelan kuntoutusta, kieltäydyin siitä, ja ilmoitin, että haluan yhäkin tehdä työtä kuntoni mukaan. Ilmoitin tämän myös verottajille syyksi siihen, miksi verotettavat tuloni ja sen myötä "tuottavuuteni" valtiolle aleni.
Sanopa siis se, että "Miten eri asioista aiheutuvia kärsimyksiä mitataan?"
"Etköhän nyt kuule Henkka vähättele raiskatun kärsimystä. Raiskattu on sekä psyykkisen että fyysisen väkivallan kohde ja syytetty vain psyykkisen väkivallankohde. Näitä rikoksia ei voi verrata toisiinsa."
Eivätköhän raiskauksen yhteydessä tapahtuvat varsinaiset pahoinpitelyt ole vähemmistössä.
Rikoksia ei voi suoraan verrata toisiinsa, mutta myöskään väärän syytöksen aiheuttamaa kärsimystä (julkinen leimaaminen ja nöyryytys) ei pidä vähätellä. Useimmitenhan raiskauksesta eivät tiedä kuin lähipiiri, eikä se muutenkaan ole mikään varsinainen häpeä uhrille itselleen.
"Minulle ei ainakaan tule mieleen mitään lieventäviä asianhaaroja raiskaukseen tai seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyen. Mikäli toinen osapuoli ei koe henkisiä tai fyysisiä vahinkoja niin onko silloin tapahtunut rikostakaan?"
Niin, on tämäkin on vaikea kysymys. Voiko pelkkä kokemus asiasta olla kriteeri jollekin? Jos teko on sillä hetkellä tuntunut hyvältä, mutta jälkikäteen nainen kokeekin tulleensa hyväksikäytetyksi tai ettei olisi halunnutkaan? Tämäkin on kai mahdollista. Pariutumiseen usein kuuluu myös kissa ja hiiri-leikki, jossa nainen voi kieltää ensin mutta silti myöntyä. Sana "ei" on voinut tulla moneenkin kertaan. Entä jos nainen ensin kieltää, sitten passiivisesti myöntyy, ja jälkikäteen sanoo ettei oikeasti halunnutkaan? Siksi olisikin tärkeää, että raiskauksen uhri tappelisi vastaan kaikilla voimillaan tai tekisi edes jonkinlaista fyysistä vastarintaa, jotta edes jotain näyttöä jäisi ja mitään ei jäisi arvailujen varaan.
Inex, #30: "Milloin täällä ihmiset rupeavat saamaan tarpeekseen, minä olen täysin kypsä tähän touhuun, oletko sinä?"
Joitakin merkkejä miesasian nosteesta on olemassa: Mies vailla tasa-arvoa -kirja 2007, Miesten tasa-arvo ry:n perustaminen 2009, Vihreiden miesliike jne. Toisaalta harva mies on kuitenkaan "eturyhmäorientoitunut" tai kiinnostunut tasa-arvopolitiikasta.
Miesten tasa-arvon etenemiselle on yhä monenlaisia esteitä rakenteellisista yksilöiden asenteisiin asti. Medianäkyvyyttä ja toimijoita on hyvin vähän suhteessa feministeihin, vaikka ongelmat ovat monessa suhteessa merkittävämpiä.
#45,46: Apua, etkö edes häpeä kirjoittaa moisia tyhmyyksiä ("Eivätköhän raiskauksen yhteydessä tapahtuvat varsinaiset pahoinpitelyt ole vähemmistössä") kun edellä juuri on raiskausyrityksen uhriksi joutunut selittänyt miten kokonaisvaltaisen lamaantumisen hän tapahtuman seurauksena koki.
Raiskaus on itsessään aina väkivaltaa ja pahoinpitelyä.
Saamme olla kaikki me ihmiset kiitollisia jotka emme ole moista joutuneet kokemaan.
"Onko mielipuoli selvillä, kuinka moni näistä psyykkisesti raiskatuista on tappanut itsensä tai syrjäytynyt?
Kyllä naisten ajattelu on julmaa! "
Kyseessä ei ole pelkästään väärä tuomion, vaan myös tekaistun koston
pelko. Lisäksi on liene työpaikkoja, jonne ei ole asiaa, jos tällaisia juttuja on vireillä.
Voisi olla aiheellista, että epäselvien prosessien aikana valtio toimittaisi syytetylle tämän pyynnöstä jonkinlaista "selviämisrahaa", jonka se voisi syytteen osoittautuessa oikeaksi periä takaisin. Jos todisteita ei saada, syytetty saisi pitää saamansa rahat itsellään. Tämän luulisi jo vähentävän oleellisesti raiskausilmoittelua, kun perättömän ilmoituksen tekijä tietäisi syytetyn tilin lihoavan tuhansilla euroilla.
Tekaistusta syytteestä ei välttämättä kannata tehdä naiselle
liian rangaistua, kuten ehdotetaan. Se voisi johtaa siihen, etteivät naiset uskalla ilmoittaa tapahtuneista siinä pelossa, ettei asioille saataisikaan riittäviä todisteita.
@44: "En perheen vastustuksesta huolimatta tehnyt asiasta rikosilmoitusta"
Jos et tee rikosilmoitusta, niin ketä yleisön tulee uskoa? Sinä kerrot raiskausyrityksestä, jota ei ole edes tutkittu. Näinkö asioita hoidetaan? Puhutaan jälkeenpäin, että on ollut raiskausyritys. Nänhän näitä perättömiä raiskausväittämiäkin tehdän. Sitten kun asiaa tutkitaan ja todetaan syytökset perättömiksi, niin puhutaankin, että koin niin, että oli raiskausyritys.
"Tämä väärien raiskausilmoitusten teko on tietenkin väärin ja ongelmallista mutta kyllä Suomessa on suurempi ongelma ne raiskaukset jotka jätetään ilmoittamatta poliisille. Tuollainen asia aiheuttaa uhrille monesti ikuisen trauman. "
Kyllä moni muukin asia voi aiheuttaa ¨vakavan trauman. Loogisesti
ajatellen en usko, että raiskaus olisi kaikista eniten traumoja aiheuttava, mutta se on se yleinen diskurssi, jonka varjolla jätetään muut traumatekijät osin tai kokonaan huomioimatta. Raiskaus on naisen seksuaalisen arvon loukkaamista, ja kuten tällä palstalla on usein mainittu, tuo arvo on naisen kohdalla hyvin korkea. Toki raiskaus on myös alhaista pahoinpitelyä, eikä siinä ole mitään puolusteltavaa. Miehillä, jotka ovat syrjäytyneet ja kokeneet useita pahoinpitelyjä voi silti olla isommat traumat, kuin raiskatulla naisella, mutta ei kukaan ole sanomassa heille, että ilmoittautukaa ihmeessä poliisille (vuosien päästä) tai soittakaa hätäkeskukseen.
Bmad: Esityksesi "selviämisrahasta" oli loistava. Koska idea oli sinun, kirjoitapa kansanedustajallesi ja ehdota sen käyttönottoa. On tosiaan totta, että jos vääristä raiskausilmoituksista annettaisiin rangaistuksia naiset saattaisivat jättää ilmoittamatta oikeatkin tapaukset. Se olisi ehdottomasti väärin.
Minulla ei ole kansanedustajaa. Rupeaisinko äänestämään Kari Uotilaa?
Muita ehdotuksia?
Ps. Hännikäisestä tulisi edustava presidentti.
Veli-Erkki: "Jos et tee rikosilmoitusta, niin ketä yleisön tulee uskoa? Sinä kerrot raiskausyrityksestä, jota ei ole edes tutkittu. Näinkö asioita hoidetaan?"
Olet oikeassa siinä, että näin asioita ei pitäisi hoitaa. Näin se kuitenkin hoidettiin, ja tekoa yrittänyt tunnusti miehelleni puhelimessa, että näin myös tapahtui.
Toivon, että kaikki väkivallan kohteeksi joutuneet tekevät asiasta rikosilmoituksen poliisille. Jos ilmoitusta ei tee ja tekijä on ns. "seksuaaliaddikti", hän luultavasti tulee yrittämään tekoa uudestaan ainakin silloin, kun alkoholi on sumentanut hänen ajattelukykynsä. Oma "vastuun kantamattomuuteni" aiheutui koulukiusattuna koetusta väkivallasta, joka "armeliaasti" oli kadonnut muististani, mutta joka sai aikaan sen, että reagointini tilanteeseen oli tavallista voimakkaampi.
Tämä ulkomaalaisten "korkea" osuus raiskaustilastoissa on tilastoharha.
a)
Vieraan ihmisen tekemä raiskaus ilmoitetaan hyvin herkästi.
b)
Suurinta osaa raiskauksista ei ilmoiteta poliisille, koska sen on tehnyt sukulainen tai tuttava. Suvun painostus, ystävien epäusko, raha menetettynä työnä tms, maine, humala ja pelko poliisin suhtautumisesta painaa "todellista" raiskaustilastoa rankasti alaspäin. Tästä on monta sosiologista kartoitusta ja kyselyä.
Ulkomaalaisten "korkea" osuus raiskaustilastoissa on vain vääristynyt osuus ilmoitetuista raiskauksista.
#55
Pitäisi varmaan ottaa huomioon myös se että suomalaisessa kulttuurissa naisella on oikeus kieltäytyä seksistä myös avioliitossa mutta muslimien keskuudessa näin ei ole.
"Aurea:#45,46: Apua, etkö edes häpeä kirjoittaa moisia tyhmyyksiä (”Eivätköhän raiskauksen yhteydessä tapahtuvat varsinaiset pahoinpitelyt ole vähemmistössä”)"
Voithan lukea tekstejäni kuin piru raamattua jos haluat, sanoinhan että nämä ovat vaikeita asioita. Enkä tietenkään hyväksy raiskauksia tai puolustele niitä millään tavalla. Joku minua viisaampi voisi varmasti kertoa, mutta käsittääkseni törkeän raiskauksen tunnusmerkistöön kuuluu esimerkiksi fyysinen väkivalta. Sen sijaan "väkisinmakaamiseen" ei välttämättä. Käsittääkseni väkisinmakaamisia on enemmän kuin törkeitä raiskauksia. Tästä päättelin, etteivät useimmat raiskaukset välttämättä ole niin väkivaltaisia (=että uhri piestäisiin fyysisesti) kuin tässä jokin kertoi omalle kohdalleen sattuneesta raiskausyrityksestä. En tosiaan tiedä, mikä asian oikea laita on.
Valistakaa toki, mitä tyhmyyksiä olen oikeastaan kirjoittanut. Minusta kirjoitukseni olivat ihan selväpäisiä.
Muutamasta kommentista tuli sellainen vaikutelma, että heidän mielestään Laasasen blogiteksti puolusteli raiskaajia. Oletan näiden kommentoijien olleen jonkinlaisia feministejä. Olkinukkeargumentoinniksi sitä voisi joka tapauksessa kutsua. Laasasen puhuu asiaa.
"Etköhän nyt kuule Henkka vähättele raiskatun kärsimystä. Raiskattu on sekä psyykkisen että fyysisen väkivallan kohde ja syytetty vain psyykkisen väkivallankohde. Näitä rikoksia ei voi verrata toisiinsa."
Ja sekö on pientä tähän verrattuna, että istuu esim. 2 vuotta syyttömänä linnassa ja menettää siinä sivussa maineensa, työpaikkansa, perheensa eli siis koko elämänsä.
-Nainen

Kommentoi 59 kommenttia