Naisten moraalinen valta mediassa
Naiset hallitsevat kaupallista mediaa moraalitunteidensa avulla. Median on tuotettava naisille kivaa sisältöä tai naiset äänestävät jaloillaan. Siksi kaupallisen median on vaikea esittää naisille epämieluisia faktoja, kuten tietoa markkina-arvoteoriasta tai miesten tasa-arvo-ongelmista.
Ette tule koskaan näkemään juttua markkina-arvoteoriasta naistenlehdissä, koska naiset ovat herkkiä loukkaavalle tiedolle. Pohjimmiltaan naistenlehdet käsittelevät kuitenkin samaa asiaa: kuinka nainen voi korottaa markkina-arvoaan. Naistenlehdet puhuvat laihduttamisesta, meikkaamisesta, pukeutumisesta tai kuinka nappaat herra oikean. Asioista puhutaan peittävällä romantiikan kielellä, jotta naisille ei tulisi paha mieli. "Laita ihosi kuntoon, niin olosi tuntuu paremmalta!" kirjoittaa naistenlehti. Omaksi ilokseen laittautuminen tuntuu naisista kivalta, mutta markkina-arvon korottaminen ihon hoidolla kuulostaa ikävältä nollasummaiselta kilpailulta miehistä.
Moraalitunteiden valtaa käyttää myös Mari Huusko esittämällä tuohtumuksensa tätä blogia kohtaan (vaikka hän käyttääkin nimimerkki bmadin kommentteja keppihevosenaan). Huusko vetoaa ylläpitoon, jonka pitäisi rientää herrasmiesmäisesti pelastamaan nainen. Huuskolle löytyy kommenttiosastolla komppaajia muista naisista:
Eeva Vasenius: Tuollainen teksti, jota Laasanen syytää on mautonta ja erittäin alkeellista ja huonotapaista. Ei todellakaan ole ahdasmielistä halveksia sitä.
Hilkka Laronia: Kyllä nuot on sen Laasasen tylsiä juttuja. Kokonaisnäkemystä eikä opjektiivisuutta ole yhtään.
Kuten tämän blogin arkistoja lukemalla voidaan havaita, blogin jutut eivät ole alkeellisia tai kärsi kokonaisnäkemyksen puutteesta. Päinvastoin. Jutut eivät ole kovin tylsiäkään lukijamääristä päätellen. Näyttää siltä, blogin sisältämistä ikävistä faktoista esitetään väärä todistus, kun perusteltuja argumentteja ei keksitä.
Huusko nostaa kritiikin kohteeksi nimerkki bmadin kommentit edellisessä postauksessa, jossa bmad esittää seuraavaa:
Markkina-arvoteoria osoittaa sen, että naiset ovat yhteiskuntamme loisia
Bmad tekee virheellisen päätelmän, jota markkina-arvoteoria ei tue ja josta humanistit ovat varoittaneet: markkina-arvoteoriasta ei voi johtaa pejoratiivisia väitteitä. Kyseessä on naturalistinen virhepäätelmä. Markkina-arvoteoria ei osoita, että naiset ovat halveksittavia loisia. Kyse on bmadin omasta mielipiteestä, jota hän perustelee tieteellisellä teorialla. Se on sama sudenkuoppa, josta sosiobiologian käyttöä on usein syytetty. Bmad vertaa kommentissaan naisia prostituoituihin. Se edustaa huorittelua, joka on eräs yleisimmistä pejoratiivisista taktiikoista naisten alentamiseksi. Itse en pidä tuollaisten pejoratiivisten taktiikoiden käytöstä, koska niiden tarkoitus ei ole pelata faktoilla, vaan tunteilla. Itse asiassa koko jako madonnoihin ja huoriin pitäisi lopettaa. Silloin huorittelusta katoaisi teho.
Kirjoittaapa miesten tasa-arvosta tai markkina-arvoteoriasta miten tahansa, suuri osa naisista ei ole faktoista ilahtuneita. Kyse on perimmiltaan siitä, haluammeko elää kivassa myytissä vai ikävässä totuudessa. Janne Kivivuori kirjoittaa pahasta tiedosta ja hyvästä myytistä. Myyttien ylläpitäen mielestä totuuden pitää olla hyvä ja arvokas, mitä kriteeriä markkina-arvoteoria tai puhe miesten tasa-arvo-ongelmista ei täytä. Itse asetun Kivivuoren kanssa samaan rintamaan ja vastustan myyttien syöttämistä kansalle.
Naisten moraalinen valta yhteiskunnassa on näkymätön, mutta merkittävä vallan muoto, jonka perusta sijaitsee naisten seksuaalisessa vallassa. Vanhan sanonnan mukaan:
Se, jolla on kulta, määrää säännöt
Naiset määräävät moraalisella vallallaan säännöt hyvästä ja huonosta sukupuolijärjestelmässä. Siksi pornoa pidetään hävettävänä asiana ja romantiikkaa hyvänä asiana. Tuo moraalinen valta vaikuttaa vahvana näkymättömänä voimana myös mediaan, joka on riippuvainen naisten kokemista moraalitunteista. Siksi media vaikenee miesten tasa-arvo-ongelmista tai käsittelee niitä sovinistisena vitsinä.
Blogien käyttö ilmaiseksi tuotettuna sisältönä on medialle kaksiteräinen miekka. Blogien sisältöön saattaa ilmaantua pahaa tietoa, joka uhmaa naisten moraalitunteita ja joka saa naiset äänestämään jaloillaan. Media ei ole vapaa julkaisemaan kaikkia faktoja, koska se on riippuvainen yhteiskunnan moraalisista vallanpitäjistä, joiden intressejä median sisältö mukailee.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Ajatus siitä, että naisten lehtien kauneusvinkit olisi tarkoitettu naisille vinkeiksi siitä kuinka kohentaa markkina-arvoaan miesten silmissä, ei mielestäni välttämättä pidä paikkaansa, tai ainakaan se ei ole likimainkaan koko totuus.
Oikeastaan naisten lehdissä ei miehiä ole olemassakaan. Ne ovat naiskeskeisiä julkaisuja. Miehillä ei siinä maailmassa ole juuri osaa eikä arpaa. Miesten lehtien ja naisten lehtien yhteinen nimittäjä onkin siinä, että molemmissa puhutaan naisista ja näytetään naisten kuvia.
Pukeutumisohjeet, muotiesittelyt, meikkausvinkit, y.m. ovat käsittääkseni ennen kaikkea kohdistettuja naisille siksi, että he voisivat näyttää kadehdittavimmilta muiden naisten silmissä. Miehillä ei pääsääntöisesti ole niin korkeata kulttuuria moisten asioiden suhteen, että sillä heille (siis meille) olisi juuri mitään merkitystä. Kuten miesten lehdistä näkee, nainen on haluttavampi ilman niitä muotivaatteita.
"Itse asetun Kivivuoren kanssa samaan rintamaan ja vastustan myyttien syöttämistä kansalle."
Hyvä niin. Etenkin nuorille miehille on tärkeä kertoa totuus parisuhdemarkkinoiden toiminnasta mahdollisemman varhaisessa vaiheessa.
#1 Olen hiukan eri mieltä. Totta kai kyse on kilpavarustelusta muiden naisten kanssa, jokainen haluaa baanalle lähtiessään olla pikkuisen paremman näköinen kuin vieruskaveri ja kadehdintaa halutaan muilta naisilta.
Mutta ketä muut naiset sitten kadehtivat? Sitä, joka kerää eniten huomiota miehiltä (=jolla on korkein seksuaalinen markkina-arvo).
Mielenkiintoinen analyysi tuosta reaktiosta, joka varmasti edustaa melko monen (nais)lukijan reaktiota: ikävä ja vaarallinen tieto ja mielipiteet pitäisi kieltää. Tai mikäli tietoa ei saa poistettua, sen esittäjä tulee leimata, jossa nk. character assasination (kuten sinun ja bmadin mielipiteiden samaistaminen ennen pientä korjausta) on sopiva keino.
"Itse asiassa koko jako madonnoihin ja huoriin pitäisi lopettaa. Silloin huorittelusta katoaisi teho."
Saattaa myöskin olla, että naiset voisivat kaapata itselleen huora-termin esimerkiksi positiiviseksi vapaan seksuaalisuuden merkiksi, kuten jotkin ryhmät ovat tehneet joidenkin (aikaisemmin) negatiiviseksi koettujen sanojen kanssa.
Ongelma tulee osaltaan siitä, että naiset epäilemättä edelleen rajoittavat seksuaalisuuttaan saadakseen vaihdossa kaipaamiaan asioita, esimerkiksi parisuhteita miesten kanssa. Naisilla on siis edelleen motivaatio kontrolloida ja rajoittaa toistensa seksuaalisuutta, jossa huora-nimittely tuntuu toimivan. (Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa lukea Baumeister ja Twenge -suomennos: Naisten seksuaalisuuden kulttuurinen tukahduttaminen (englanniksi.)
Henkilökohtaisesti pidän myös bmadin kommentteja turhan provokatiivisesti muotoiltuina (joskaan en sensuurikynnyksen ylittävinä), koska pyrin suosimaan emotionaalisesti ei-latautuneita sanoja, joiden avulla keskustelu on helpompaa.
#3 & #4
Pysyn edelleen hiukan erilaisessa näkemyksessäni. Kun naisten lehdissä on alusvaatemainoksia, olen varma siitä, että juuri yksikään nainen ei himoitse niitä alusvaatteita ajatellen, että se kiihottaisi miestä. Toisaalta ei niitä esitellä naisillekaan. Kyse on omasta ylellisyyden kaipuusta.
Ulospäin näkyvän muodin suhteen kyse on osittain samasta ja osittain siitä, että sitä muodikkuutta ja varallisuutta halutaan esitellä muille naisille. Kukapa mies olisi kiinnostunut kalliilta näyttävästä naisesta, jos hänellä ei muita avuja olisi, viehättäviä kasvoja, haluttavia piirteitä, y.m.
Joku teini-ikäinen tyttö saatta meikata poikia varten, mutta ne keski-ikäisten rouvien luomiväri ja silmäripsiohjeet naisten lehdissä ei todellakaan ole tarkoitettu ohjeiksi miesten miellyttämiselle.
Mari Huusko ja kumppanit todistaa vanhan väitteen todeksi, eli "se koira älähtää, mihin kalikka kalahtaa." Tällaista reaktiota ei synny, jos teoria olisi huono ja sen pystyisi osoittamaan helposti vääräksi. Markkina-arvoteorian kannattajat joutuu taistelemaan tuulimyllyjä vastaan, mutta lopulta tiede voittaa hölynpölyn. Se voi järkyttää joidenkin ihmisten arvomaailmaa, kuten satutti esimerkiksi Galilei ja Darwin, mutta se voittaa.
Motivaatioiden ja käyttäytymisen selittämisessä voidaan käyttää erilaisia tasoja. Tunnettu maksiimi evoluutiopsykologiassa on, että "ihmiset ovat adaptaatioiden suorittajia, eivät kelpoisuuden maksimoijia."
Ihmiset eivät tietoisesti esimerkiksi pyri kaikin keinoin parantamaan biologista kelpoisuuttaan, jälkeläistensä määrää, vaikka monet käyttäytymistaipumukset ovat kehittyneet, koska ne ovat historiallisesti parantaneet lisääntymismenestystä. Tämä näkyy siinä, että spermanluovutus ei ole suositumpaa miesten keskuudessa ja kondomeja suositaan.
Jos kerran miehet saavat jatkuvasti kuulla olevansa tylsiä hakkaajia ja tappajia, pitäisi naisilla olla kanttia myöntää olevansa rakkauden kauppiaita. Tasa-arvoa!
#8:
Naisille saattaa jäädä päälle jonkinlainen ehdollistuminen muotiin ja meikkaukseen vielä keski-ikäisenä ja sitä vanhempana, vaikka sillä ei enää siinä vaiheessa olekaan mitään merkitystä seksuaalisen markkina-arvon kannalta. Sille kohderyhmälle naisten lehdissä suunnatut mainokset ja ohjeet eivät tue markkina-arvoasiaa, vaan yksinkertaisesti lukijoiden omasta itsestä kumpuavia kulutusmieltymyksiä.
Naisella on markkina-arvoa seksuaalisessa mielessä teini-ikäisestä jonnekin 40-vuotiaaksi asti, ja sen jälkeen naisella on lähinnä kasvavaa ihmisarvoa.
#13: "Samalla tavalla miehet kilpailevat verissä päin, kuka on paras shakinpelaaja tai kuka nostaa isoimman kiven."
Muistan kuinka ainekirjoitusopettajamme aikoinaan varoitti meitä yliampuvista ilmaisuista ja metaforista. Kiven noston yhteydessä vielä voi mieltää "verissä päin" -ajatuksen, mutta että shakkia pelattaisiin "verissä päin", on jo hiukan eri juttu. Esimerkkinä vältettävistä ilmaisuista hän mainitsi:
"Mikään ei ole niin inhoittavaa kuin löytää käytettyjä tulitikkuja tulitikkurasiasta".
:D
Nykysuomen kaupalliset mediat ja varsinkin mainonta joutuu toimimaan paljolti "naisten seksuaalisen vallan/epäsuoran maksullisuuden" säännöillä. Asioita kriittisesti seuraava kyllä huomaa tämän kehityksen medioissa. Minullekin on jopa mainosalan ammattilaiset todenneet tämän tosiasian henk.kohtaisesti. Ja sanoneet myös, että selkeästi on menossa muutos lujaa vauhtia siihen suuntaan (varsinkin suomessa), että joko vahvistetaan naisten seksuaalista valtaa tai sitten esitetään naiset älykkäinä ja fiksuina ("me olemme jumalattaria, we are family siskot") - ja samaan aikaan Suomen miehet esitetään yhä useammin joko hieman yksinkertaisina tai sitten koomisina. Eli vähennetään miesten arvoa, kunnioitusta ja valtaa. Tämä ilmiö näkyy jopa tv:n suosikkiohjelmissa, kuten salatut elämät. Seuratkaapas muutama viikko kriittisesti kulttuuriamme?
Hyvä onkin muistaa mitä tunnettu psykologi Melanie Klein tiivistää kirjassaan kateus ja kiitollisuus:
"Johtopäätös on, että (penis)kateus on mitä voimakkain rakkauden ja kiitollisuuden tunteita niiden syntyjuurilla tuhoava tekijä ... pilaaminen ja arvonalentaminen kuuluvat erottamattomasti kateuteen. Objektia tai ihmisryhmää jonka arvo on alennettu, ei tarvitse enää kadehtia."
-
http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/terveys.asp?id=1...
"Kaikki naistenlehdet levittävät samaa sanomaa: rahalla ei voi ostaa onnellisuutta, mutta kauneudella totta vieköön voi. Hiljattain valmistunut amerikkalaistutkimus todistaa tämän todeksi"
Naisten huorittelusta ihan jos puhutaan, en minä sellaista harrasta. Olen todennut vaan, että naisten seksuaalisuus on ylikallista ja perustuu useasti tietyn hinnan suorittamiseen naiselle. Yleinen maksuväline on sosiaalinen status ja se, että mies ei vaikuta yleisön silmissä säälittävältä. Prostituution perusidea on sama kuin vapailla markkinoilla, eli annetaan seksiä kovaan hintaan. Maksulliset naiset toimivat sosiaalihuorien varapattereina: hae seksiä sohosta kun et omalla markkina-arvollasi saa.
Minä en kirjoita suositusta näkökulmasta.
#16: "Kyllä shakkiakin on kiva palata verissä päin."
OK, kumosit alta aikayksikön hyvin konkreettisella todistuksella väittämäni.
Minä en lue naistenlehtiä ollenkaan, koska niissä ei ole mitään lukemista. Joskus olen tilannut Glorian tai Annan, jotta olisin ns. normaali nainen, mutta olen aina lopettanut tilauksen heti kun tilauskausi on päättynyt. Irtonumeroita en ole ostanut oikeastaan koskaan.
Myös kuvani valehtelee sikäli, että inhoan shoppailua. Ostan kaikki muut vaatteet postimyynnistä paitsi housut ja kengät. Mainonnalla on paljon suurempi merkitys minulle. Jos jokin tuote vaikuttaa hyvältä, kokeilen sitä, joskus vain sen takia, että se on uusi juttu tai haluan hemmotella itseäni. Samasta syystä käyn kauneussalongissa, en siksi, että uskoisin siellä oikeasti kaunistuvani vaan hemmotellakseni itseäni.
Oletteko muuten koskaan pysähtyneet miettimään, että mihin suuntaan nykynaisten "rakkauslaulut ja videotkin" ovat alkaneet muuttua mediassa hurjaa vauhtia?
Eli lonkalta muistutukseksi tähän yhteyteen myös linkki naisten nykyisistä ”rakkauslaulujen” muuttumisesta ja niiden tällaisista ivaavista "kill bill" ja "tulta munille" asenteista: "sä raukka sorrut rakkauteen" , "hei lopeta, et saa mua susta välittämään" ja "se alkaa naurattaa, kun miehiä hakataan" ym - tai vaikkapa tällaisiksi Spearsin "poisoneiksi", Pinkeiksi tai Gwen Stefanien "it's my lifeiksi"... asenne ja opetusvideoiksi?
http://www.tulva.fi/feministipop/
Ja tämä kaikki median ja kulttuurin muutos todella näkyy mm ennennäkemättömissä erolitastoissamme. Naisethan siis pistävät eroista alkuun noin 3/4.
-
"missä feminismi, siellä ongelma"
Missähän nämä moraalinvartijat silloin ovat kun miehistä puhutaan ja kirjoitellaan mitä sylki suuhun tuo. Nyt kun miehetkin ovat ruvenneet ottamaan asioista selvää ja vastaavat naisille sekä pistävät hanttiin oikaisemalla esim. monia valheita ja myyttejä, niin kyllähän me tänne feministi Suomeen älämölö saadaan. Ei ole kivaa kuulla totuuksia omasta sukupuolesta tai huomata kuinka tunteettomia monet naiset ovat loppupeleistä ja mikä heitä oikeasti motivoi elämässä, ei ainakaan miesten hyvinvointi sehän nyt on jo päivänselvää, sentakia se on näköjään meidän miesten ja joidenkin naisten tehtävä vaatia oikeuksia, kohtuutta ja tasa-arvoa. Onko nainen mukamas automaattisesti tunteellisempi, välittävämpi ja herkempi sukupuoli, minä en tähän myyttiin usko kun katselen tätä nykytouhua, hedonistista minä, minä, minulle kaikki touhua eikä mitään muuta monilta naisilta.
#19: "Myös kuvani valehtelee sikäli, että inhoan shoppailua."
Even markkina-arvo sai juuri jack potin omassa pörssissäni! :D
Monien naisten ympäriltä on puhkaistu kupla missä he elävät ja se ei tunnu hyvältä. Lisäksi tämä naisten sädekehä pään päältä on sammunut ja he ovat ihmisiä siinä missä muutkin sekä näiden käsittämättömien myyttien ylläpito on monien mielessä lakannut olemasta. Sen takia tasa-arvon seuraava vaihe tulee olemaan se, että ihmisiä kohdellaan yksilöinä eivätkä he tule saamaan mitään automaattisia etuoikeuksia pelkän sukupuolen perusteella. MInä tulen olemaan tulevaisuudessakin herrasmies ja puolustan heikompia, mutta tämä ei tarkoita että nainen on aina kaikissa tilanteissa automaattisesti se heikompi ja katson tarkemmin kenen puolelle asetun.
Henry
"markkina-arvon korottaminen ihon hoidolla kuulostaa ikävältä nollasummaiselta kilpailulta miehistä."
Laittautuminen ei ole kyllä täysin nollasummapeliä. Esimerkiksi jos kaikki naiset lihoisivat yössä 10 kg, olisiko se sitten muka naisten kannalta yhdentekevää, jos keskinäinen järjestys pysyisi edelleen samana? Väitän, että kokonaisuutena miesten kiinnostus koko naissukupuolta kohtaan tipahtaisi kertalaakista.
#23 Inex
Tuo on totta. Jotkut naiset ovat hakeutuneet esim. sairaanhoitajiksi sen takia, että on oletettu, että naisella on luonnostaan suuri hoivaamistarve. Tosiasassa he ovat kokeneet myöhemmin, että he ovat vain lunastaneet muiden heille asettamia odotuksia ja hyväksyntää suorittamalla, ja olisivat oikeasti olleet kiinnostuneita jostain muusta alasta.
Sairaanhoitajan ammatti on kaiken lisäksi fyysisesti erittäin raskasta, kun potilas on siirrettävä tai käännettävä, painoi hän sitten kuinka paljon tahansa. Siksi se, jos mikä olisi miesten ammatti, eikä heikkojen hentojen sisarien.
Kun nyt feministisuomen mediat otettiin puheeksi, niin kyllä tämä (meidän miestenkin) pakotetuilla lupamaksuilla maksettu "puolueeton ja virallisesti valvottu" YLE on aivan yliveto.
Siellä jaellaan esim. tuosta vaan kokonaisia omia ohjelmapaikkoja kolmekymppisille miesvihafeministeille, jotta he saavat tehdä "tulta munille tai bensaa liekkeihin" propagandaansa.
Esimekiksi YLEN TYYPILLINEN FEMINISTI Anne Moilanen nimitteli Tulta munille-ohjelmassaan miehiä gorillasta seuraaviksi, yksiaivosoluisiksi viettiolioiksi, väitti suomalaisten miesten tappavan puolisoitaan läjäpäin ja uhkaili väkivallalla niitä miehiä, jotka ovat rohjenneet nostaa esille miesten tasa-arvo-ongelmia.
YLEN Akuliina "bensaa liekkeihin" Saarikosken toimittajantyöhön voi tutustua vaikkapa tuosta:
http://www.vapaasana.net/blogi/2009/07/akuliina-sa...
"Vihaamme - - Ryöstämme rahat, asunnot, palvelut ja työpaikat - - ammumme - - kuolema heterokulttuurille"
Ja tässä vielä YLEN KÄSITYS SUOMEN ÄIJISTÄ - tulta munille manifesti 4:
"... profeministimiehen (eli ns hyödyllisten idioottien) vastakohdalla on monta nimeä: ”sovinisti”, ”naisvihaaja”, ”miesasiamies”, ja jokseenkin sympaattinen ”äijä” ...
... äijien aika on kuitenkin ohi ...
... äijä syö kokolihaa, haisee hielle ja kuuntelee heviä ...
... tällaiset heikot ja pelokkaat miehet pyrkivät pitämään sukupuoleen perustuvista etuoikeuksistaan kiinni ja haaveilevat paluusta entiseen aikaan, ”kun mies oli vielä mies” ...
... katsokaa ympärillenne, näkeehän sen erkkikin: menossa on vanhakantaisen mieskäsityksen viimeinen kuolinkouristus ... tulta munille ..."
-
"missä feminismi, siellä ongelma"
Minun on tarvinnut kasvaa henkisesti ja muuttua ihmisenä paljon, sitten kun nähnyt jonkinverran elämää parisuhteita ja tuntee paljon naisia niin välillä tuntuu nämä myytit naisista lähes absurdeilta, olen seurustellut täysin sisältä kuolleiden tunnevammaisten naisten kanssa ja monien aivan loistavien naisten minkä sydän on täyttä kultaa. Nainen voi halutessaan olla kostonhimoinen, katkera, väkivaltainen jne. Joten olisiko jo aika ruveta kohtelemaan ihmisiä sen mukaan miten he käyttäytyvät eikä sen mukaan mitä heiltä housuista löytyy. Minäkin menin joskus nuoruudessa aina automaattisesti naisen puolelle lähes kaikissa asioissa ja herrasmiesmäisesti puolustin naisia varauksettomasti, mutta elämä on opettanut että tarinalla on monesti kaksi puolta ja miehelläkin pitäisi olla sanansa sanottavana, sillä naisen motiivit eivät todellakaan ole aina puhtaat eivät kaikki naiset ole enkeleitä, uskokaa tai älkää.
En ole tilannut ainoatakaan naistenlehteä vuosiin. Joskus parturissa selailen niitä ja yleensä ikävystyn kuoliaaksi. Varsinkin jenkkimallin mukaan käännetyt lehdet ovat naurettavia.
Naiset siinä pyörittävät toisilleen näitä meikki-, vaate-, korkkari,laiha-, ruokaohje-, dieetti-,kuntosalijuttujaan.
Niillähän myydään meikkejä, vaatteita, dieettejä, salikortteja. Naiset myyvät ja vertailevat toisiaan toisilleen.
Kuinka moni mies katselee jotain "huippumalli haussa" ohjelmaa?
Kuinka moni mies yleensä muistaa millainen rätti kumppanilla oli viikko sitten jossain juhlissa? Moni nainen kyllä muistaa, mitä sillä ja sillä oli päällään.
Miehillä on kaikenlaisia kumppaneita, pieniä, laihoja, reheviä, erittäin reheviä,
kauniita, vähemmän kauniita ja vielä vähemmän kauniita jne..
Toki jos hakee vaikka työpaikkaa, on oltava siisti ja miksei miellyttävän näköinen myös, mutta kyllä siinä muitakin avuja tarvitaan.
En myöskään ymmärrä sitä, että blogisti näkee miesten ja naisten yhteydenpidon jonain kauppatavarana. Lähtökohtaisesti monet naiset eivät halua edes kumppania. He riittävät itselleen ja varsinkin jo keski-ikäiset ja elämää tahkonneet naiset näkevät miehen monesti riippana ja omaa persoonaa ja vapautta rajoittavana.
Kun on kerran päässyt omaan elämään ei halua alkaa enää jonkun kalsareita pesemään ja virkkuukoukulla etsimään miespuolista turhaketta omenamahan alta (sorry).
"Kun on kerran päässyt omaan elämään ei halua alkaa enää jonkun kalsareita pesemään ja virkkuukoukulla etsimään miespuolista turhaketta omenamahan alta (sorry)."
Mikäs siinä jos haluaa näin elellä, minun sukupolven miehet tekevät itse sapuskansa, tienaavat omat fyrkkansa ja pesevät kalsarinsa omatoimisesti. Kumppanuutta, ystävyyttä, yhdessäoloa ja läheisyyttä sitä saa halutessaan, mutta jos ei halua niin voi toki olla yksin. Itse tykkään naisten seurasta ja koen sen loistavana vastapainona ja elämää syventävänä asiana, voin itse henkisesti paremmin ja olen onnellisempi kun saan jakaa elämän hyvät ja huonot hetket ihmisen kanssa josta aidosti välitän.
Millaiseksi feministivaltioksi tämä nykysuomi on tosiaan oikein vajoamassa kun miettii esim sitä, että ESKO KIESI joutui eroamaan vapaasta yksityisyrityksestä (jossa ei siis työskennellyt edes toimittajana -toimittajan sääntöineen) koska heitti aika kevyensarjan vitsin sisäpiirin yksityisessä lehdessä -mutta puolueettomaksi tarkoitetulla ja virallisesti valvotulla YLELLÄ saa vapaasti toimia noin jos on nainen?
Entä kaikki Sofi Oksaset (hieno kiitos siitä, että teimme hänestä Finlandia voittajan, julkimon ja lähes miljonäärin alle 30 vuotiaana)? Entä feministi Hazard ja Tonyn häpäisy? Siellä "Leninin patsaita pystyttelevä" Kaarinamme vain jatkaa hyvä palkkasissa töissään ivallisen näköisenä. Tulta munille vaan Tony ja muut Suomen Äijät?
"missä feminismi, siellä ongelma"
-
Nyt täytyy kyllä suunnata välillä kevätaurinkoon ... "aurinkoon tieni vie" ...
#29"En myöskään ymmärrä sitä, että blogisti näkee miesten ja naisten yhteydenpidon jonain kauppatavarana."
Jos niin ei olisi, naiset eivät välittäisi miehen lompakon paksuudesta.
#28
Se on sitä, että haetaan sitä omaa arvoa naislaumojen kehuista.
Naisjoukkojen edustajilla on omat sopulimielipiteensä siitä, mitä naiseus on ja miten naista tulee kohdella. Meille annetaan naiseudesta yksipuolista kuvaa, sitä että naiset ovat yksinkertaisia olentoja: neitsytmarioita, huoria, äkkipikaisia, suojaa tarvitsevia, oikeamielisiä ja lähempänä jumalaa, maailmankaikeutta, kuin miehet. Yleinen naiskuva on siis vallan erikoinen ja aika kaukana siitä mihin yksittäinen naisyksilö halutessaan pystyy. Miesten olevaisuusarvo on yleisessä mielipiteessä mitätön, koska elämän hehku on naisella ja miehen oletusarvo on tavoitella tuota liekkiä oikeaoppisesti, kuten sopulimielipide asian määrittelee. Naisen kehuminen on usein vain sitä, että ylistetään jotakin, mihin itse ei ylletä. Kovassa kiimassa ja halujen huumassa on helppoa nielaista se elämänvalhe, että naiset ovat meidän miesmatojen keskuuteen lähetettyjä jumalattaria. Miesasia pyrkii tavoittelemaan miehelle parempaa olotilaa, mikä väkisinkin verottaa ja raiskaa naisille pystytettyjä loisimispilvilinnoja. Jonain päivänä maan päällä ehkä naiset ja miehet silti seisovat rinnakkain, ilman että nainen on lähtökohtaisesti arvokkaampi ja viattomampi.
#31
Vaikka Audin myynti kohun seurauksena kasvoi, Kiesin erotti mies, hänen esimiehensä.
#32
Kyllä miehellä pitää aivot olla, naista älykkäämpi. Tyhmä ja rikas mies ei ole yhtään sen parempi kuin tyhmä ja köyhä. Paitsi naiselle, joka on vielä tyhmempi.
Eivät naiset media akiristä, vaan media kiristää naisia luomalla näille lupauksia, jotka yleensä ovat täysin katteettomia. Tämä on kuitenkin kaiken liikatuotannon edellytys, tuottaa 85% kaikesta tarvitsemastamme pelkää paskaa.
Jos mm. naisten lehtien osto lakkaa, lakkaa myös painoteollisuus ja paperintuotanto. Jos tätä ketjua jatkaa, lakkaa myös pikapuoliin kapitalismi. Kysyppä siis itseltäsi, mitä oikein haluat?
Minä haluan kapitalismin lakkaamista mutta haluatko sinä sitä Henry Laasanen?
"Sairaanhoitajan ammatti on kaiken lisäksi fyysisesti erittäin raskasta, kun potilas on siirrettävä tai käännettävä, painoi hän sitten kuinka paljon tahansa. Siksi se, jos mikä olisi miesten ammatti, eikä heikkojen hentojen sisarien. "
Sinähän ylläpidät nyt vanhoja ja ahdistavia sukupuoliroolimalleja. Miksi ihmeessä juuri miesten tulisi huolehtia fyysisesti raskaammista töistä? Miksi miesten tulisi lunastaa sinun heille asettamia odotuksia ja hakea hyväksyntää moisella suorittamisella?
Jos (ja käytännössä kun) miessairaanhoitajilta edellytetään raskaampien työtehtävien hoitoa, on heille voitava maksaa parempaa palkkaa kuin naissairaanhoitajille.
#33 Meidän pitäisi päästä tästä nais ja mies vastakkainasettelusta ja ottaa yksilö tarkastelun kohteeksi aina kun keskustelemme jostain ihmisestä. Ansaitseeko tämä nainen tai mies meidän kunnioituksen ja herrasmiesmäisen kohtelun. Aivan naurettavaa on mennä jonkun ihmisen taakse pelkän sukupuolen perusteella.
#34:
"Vaikka Audin myynti kohun seurauksena kasvoi, Kiesin erotti mies, hänen esimiehensä."
Olennaista on, että erottamista vaadittiin mm. tasa-arvoministerin toimesta. Paheksuntaa esittivät mm. tasa-arvovaltuutettu ja YLE:n tj. Feministien miesvihapuheisiin, joita on myös lähetetty YLE:n lupamaksuvaroin kaiken kansan tietoon, nämä samat tahot eivät ole reagoineet mitenkään.
Jos tämä ei ole kaksinaismoralismia, niin mikä sitten on?
#34"Kyllä miehellä pitää aivot olla, naista älykkäämpi. Tyhmä ja rikas mies ei ole yhtään sen parempi kuin tyhmä ja köyhä. Paitsi naiselle, joka on vielä tyhmempi. "
Kyllä naiselle kuin naiselle rikas mies kelpaa, oli sitten tyhmä, tai fiksu.
#38 Se on nimenomaan kaksinaismoraalia, naiset menestyvät näillä vihapuheilla ja saavat mainetta sekä mammonaa. Jos miehet tuottaisivat samanlaista roskaa naisista niin sitä ei hyväksyisi miehet eikä naiset. Nythän monet naiset antavat hiljaisen hyväksynnän näille vihapuheille ja valheille. Mielestäni on aivan oikein pistää naisetkin tilille sanomisistaan ja kirjoituksistaan, aivan turha vedota naiseuteen tai leikkiä uhria, aivan liian kauan täällä Suomessa on saanut mellastaa kuin pellossa sekä jauhaa mitä sylki suuhun tuo meistä miehistä.
#37
Ihminen ansaitsee aina peruskunnioituksen. Lisäkunnioitusta ihminen ansaitsee, jos hän omilla teoillaan (tai vaikkapa tuntemuksillaan) kykenee rikastuttamaan itseään ja ympäröivää. Suurin osa ihmisistä ei tunne käsitettä peruskunnioitus, perheissä ja perhekasvatuksessa voidaan havaita rikkinäisyyttä, skitsofrenisia asenteita ja välinpitämättömyyden ihanteita. Osittainkin rikkinäisestä perheestä tulevalla lapsella voidaan havaita korkeaa vallanhimoisuutta ja tarvetta levittää rikkinäisyyttään muiden rikkinäisten ihmisten kanssa. Mari Huusko kirjoittelee omassa logissaan jotain, mikä viittaa juuri tällaiseen rikkonaisuuteen. Väite, että olisin haukkunut naiset absoluuttisesti loisiksi ja huoriksi on epärelevantti. Minä oen elämäni aikana antanut sydämeni monellekin naiselle ja ottanut vaihdossa vain sen verran kun olen itse antanut. En pidä fiksuja naisia huorina, enkä loisina, vaan ainoastaan todennut, että nykyisillä markkinoilla naisista tulee passiivisia ja loisivia, koska heiltä ei edellytetä kovinkaan paljon. Siinä missä mies joutuu ahertamaan ja sliippaamaan itsensä äärimmilleen naisen sanaa kuunnellaan ja hänestä ollaan partnerina kiinnostuneita, vaikkei hän ponnistelisi mihinkään suuntaan. Toki voidaan puhua naisiin kohdistuvista ulkonäkövaatimuksista, mutta rannekorujen valkkaaminen ja iltameikin valaminen naamaan on ihan toisenlaista touhua, kuin miesten rämpiminen ja kurkottelu maan matosina näihin muotilehtien ohjeistuksella varustautuneisiis herkkupeppuihin.
Vielä täytyy mainita yksi avaava esimerkki feministivaltion mediasta, ennen kuin hinaan itseni kevätaurinkoon - se löytyy tuosta Henryn aiemmasa kirjoituksesta "miesasiamies, miestutkija ja tasa-arvopoliitikko" viestistä #9.
JOS ME SUOMEN MIEHET TOIMISEMME YHTÄ RIKOLLISESTI MITÄ NYT TOIMII SUOMEN NAISTEN POLIITTINEN ELIITTI JATKETUSTI JA TÄYSIN JULKISESTI, NIIN ME OLISIMME PIAN VANKILASSA. LIIOITTELEMATTA. ASIA OLISI MYÖS PIENIMUOTOINEN SKANDAALI MEDIASSA.
-
Mutta nyt vihdoin ja viimein sinne aurinkoon ... "aurinkoon tieni vie, siellä tilaa vielä lie" ... ellei feministit ole jo sitäkin vallanneet ...
PS. Joku alkoi puhua tuossa aiemmin jotain shakista Henryllemme. Mainittakoon siis - tuollaiseenkin uutiseen törmäsin joskus jossain:
http://shakkihistoria.blogspot.com/2009/05/julkkis...
Tämä markkina-arvoteoria on kuin jokin taiteen teoria. Pohjimmiltaan siinä yritetään selittää moniulotteista ihmistä yhden pelkistetyn mallin avulla. Siinä piilee osatotuus, mutta ei koko totuus.
Aina kun on saatu ote siitä, mitä taide on, se pakenee kauemmaksi.
#36 Jorma
"Sinähän ylläpidät nyt vanhoja ja ahdistavia sukupuoliroolimalleja. Miksi ihmeessä juuri miesten tulisi huolehtia fyysisesti raskaammista töistä? Miksi miesten tulisi lunastaa sinun heille asettamia odotuksia ja hakea hyväksyntää moisella suorittamisella?"
Miehet tekevät pääsääntöisesti fyysisesti raskaammat työt, koska ovat fyysisesti vahvempia. Minun odotuksillani ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa.
#39 MikkoAP
"Kyllä naiselle kuin naiselle rikas mies kelpaa, oli sitten tyhmä, tai fiksu."
Tilanne on juuri päinvastoin, rikas mies saa aina naisen, muttei välttämättä jokaista naista kenet haluaa.
Minulle on tullut sellainen kuva, että tässä markkina-arvoteoriassa naisen seksuaalinen valta on sidottu vain ulkonäköön. Myös naisen luonne voi olla erittäin seksikäs. Jos pitää valita nainen, jolla on unelmaulkonäkö tai unelmaluonne, on valintani unelmaluonne, ehdottomasti.
#44:
Paras kommentti tässä ketjussa.
#45 "Miehet tekevät pääsääntöisesti fyysisesti raskaammat työt, koska ovat fyysisesti vahvempia."
Monet tuntemistani miehistä mitkä ovat eläkkeellä tai jo vanhempia niin ovat aika rikki fyysisesti näistä hommista. Juttelin yhden ystäväni isän kanssa mikä sanoi, että joutuu käymään leikkauksesta toiseen ja monta purkkia pillereitä vetämään, että pääsee aamulla ylös sängystä, kyllä näistä hommista moni maksaa myös kovan hinnan. Sen takia välillä miettii itse tätä eläkeiän nostoa ja sun muuta eli pitäisikö joskus ottaa huomioon mitä duunia tekee ja pystyykö sitä edes tekemään 60 vuotiaana, tokihan moni tekee henkisesti rassaavaa duunia, mutta myös ihmisen fyysinen kapasiteetti tulee vastaan.
#45:"Miehet tekevät pääsääntöisesti fyysisesti raskaammat työt, koska ovat fyysisesti vahvempia. Minun odotuksillani ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa."
Eivät kaikki miehet ole kaikkia naisia vahvempia. Kyse on vain sinun odotuksestasi että näin olisi.
Sitä paitsi, jos jos työnimike on sama, on sekä nais- että miestyöntekijöiden työstä selvittävä. Eihän siitä mitään tule, jos meillä on a- ja b-tason sairaanhoitajia. Kuten jo totesin, jos miehiltä vaaditaan enemmän, on heille maksettava kovempaa liksaa, ja keksittävä uusi työnimike.
#49
Ehkä tässä nyt ei kannata alkaa saivartelemaan, pääsääntöisesti miehet ovat naisia vahvempia. Minun odotukseni eivät tätä asiaa muuta suuntaan tai toiseen. Naisiltahan tässä vaaditaan enemmän, koska he joutuvat tekemään fyysisesti vaativampaa työtä suhteessa fyysisiin voimavaroihinsa. Roteva sairaanhoitajamies nostelee puntteja salilla vielä työpäivän jälkeenkin.
#46 Ha ha ha haa. Kun mies saa tehdä valinnan lihavan hyväluontoisen ja simpsakan psykobitchin välillä jälkimmäinen voittaa 100% todennäköisyydellä, ellei miehellä ole läskifetissi. Tuo sinun kommenttisi kuulostaa sille, että selittelet omien valloitustesi heikkoa tasoa hyvällä luonteella.
Arvostaisit itseäsi enemmän.
#36. "Jos (ja käytännössä kun) miessairaanhoitajilta edellytetään raskaampien työtehtävien hoitoa, on heille voitava maksaa parempaa palkkaa kuin naissairaanhoitajille. "
Mitähän ne raskaammat työtehtävät ovat? Mitenkäs mummo nostetaan lattialta jos ei vuorossa satu olemaan yhtään mieshoitajaa? Jätetään mummo lattialle? Samoja hommia ne kaikki siellä tekee, miehet ja naiset. Eikä mies ansaitse samasta työstä yhtään sen enempää fyrkkaa kuin naishoiturikaan.
Ja kääntelyssä tarvitsee toki jonkinverran voimaa mutta ensisijaisesti se on tekniikkalaji.
#50:"Naisiltahan tässä vaaditaan enemmän, koska he joutuvat tekemään fyysisesti vaativampaa työtä suhteessa fyysisiin voimavaroihinsa. Roteva sairaanhoitajamies nostelee puntteja salilla vielä työpäivän jälkeenkin."
Miehiltä vaaditaan enemmän, jos heiltä odotetaan fyysisesti raskaampien hommien hoitamista vain heidän sukupuolensa perusteella. Eihän se ole sairaanhoitajamiesten syytä, jos heillä on lihasvoimaa, mutta sairaanhoitajanaisilla ei. Kuntoansa voi jokainen kohottaa niin halutessaan.
Sitä paitsi, suomalaisen valtiofeminismin mukaan sukupuoli on vain sosiaalinen konstruktio, joten ei niissä lihaksissakaan voi mitään eroa olla.
#51
Ehkä Calle yrittää kauniisti kertoa, että hyvä ulkonäkö ei välttämättä korreloi sen kanssa, että seksiä on paljon ja että se on hyvää. Seksuaalisuushan on tunnetusti korvien välissä ja siten osa luonnetta.
Ja niin ps.
Katson Huippumalli haussa, ostan sillon tällön Kotivinkin tai Kodin kuvalehden, rakastan shoppailla ja sisustaa, käytän ihonhoitotuotteita, ostan ja käytän meikkejä, hajuvedet on ihania ja mun mielestä mun pitää tietää enemmän kosteusvoiteista kuin mieheni. Niin ja opiskelen hoitoalaa. Siitä on hyvä vetää johtopäätöksiä.
#51:
Niin, luonteella on suuri merkitys aviopuolison valintaprosessissa, ja siinä mielessä se on myös oleellinen osa markkina-arvoa. Jos taas valitaan yhden yön petikaveria, niin se trimmissä kunnosa oleva skitsosöpöliini voittaa miesten suosion. Mutta nämä ovat kaksi eri asiaa.
#50
Onhan tietysti totta, että miesten keskimääräinen fyysinen voima on suurempi. Kyse ei ole kuitenkaan merkittävästä erosta, ja lisäksi on monen eri raskausasteen työtä. Voidaan tietysti myös esimerkisi väittää, ettei kuntoilu sovi naisille yhtä hyvin, koska se on raskasta.
Naisille ei aseteta ylipäätään samoja kuntovaatimuksia kuin miehille. Pariutumismarkkinoilla kunto on monelle miehelle se pelastaja, siinä missä nainen kuntoilee (tai käy intin) vapaaehtoispohjalta.
Lisäksi on otettava huomioon, ettei kaikki miehet ole raavaita ja raskastekoisia.
Pienempikin nainen muutaman vuoden taistelulajipohjalla saa nopeasti maahan joka toisen miehen.
#50"Naisiltahan tässä vaaditaan enemmän, koska he joutuvat tekemään fyysisesti vaativampaa työtä suhteessa fyysisiin voimavaroihinsa."
Työnantajalle merkitystä on vain työn suorituksella, ei sillä, kuka joutuu laittamaan suurimman osan omista voimavaroistaan peliin. Jos työntekijä A saa parempaa jälkeä aikaan laittamalla 70% voimavaroista peliin kuin työntekijä B laittamalla 90%, niin työntekijä A on parempi työntekijä.
#52:"Mitenkäs mummo nostetaan lattialta jos ei vuorossa satu olemaan yhtään mieshoitajaa? Jätetään mummo lattialle?"
Tätä sinun pitää kysyä nimimerkki eve avolinilta. Hänhän se esitti, että homma olisi liian rankkaa naisille.
"Samoja hommia ne kaikki siellä tekee, miehet ja naiset."
Itse asiassa, mieshoitajilta odotetaan erittäin usein raskaiden ja vaarallisten hommien hoitoa, ihan vaan sukupuolensa vuoksi. Koska tämä on tilanne, on palkankin oltava parempi. Eihän silloin ole kyse samasta tai samanarvoisesta työstä.
#51
Onks sun naiskuva peräisin sarjakuvalehdistä?
#60 Olisiko sinulla kertoa esimerkkejä mitä nuo raskaat ja vaaralliset hommat ovat hoitajan työssä, joita odotetaan nimenomaan mieshoitajien hoitavan?
Ja jatkokysymys, miten nuo raskaat ja vaaralliset hommat hoidetaan silloin kun vuorossa ei ole yhtään mieshoitajaa?
#55 Calle implikoi, että luonteella ja ulkonäöllä on korrelaatio toiseen suuntaan.
#57 Et silti valitsisi vaimoksi rumaa naista jos olisi nättikin tarjolla
#61 Ystävä rakas. Mun ei tartte ettiä naiskuvaa erityisemmin mistään kun ympärillä on oikeita naisia. Lakkaa kusettamasta itteäs.
#62: Esimerkkejä: väkivaltaiset ja vaaralliset potilaat, raskaiden esineiden / potilaiden siirto tai nosto.
#63: Hyvä kysymys. Kummasti niistä vain selvitään, vaikka niin kovin hentoja ja heikkoja sisaria ollaan. Mutta kuinka ollakaan, heti kun mieshoitaja saapuu vuoroon, juuri hänen odotetaan huolehtivan noista, ei niin mukavista, hommista. Ihan vain sukupuolensa vuoksi.
#64: "Et silti valitsisi vaimoksi rumaa naista jos olisi nättikin tarjolla"
Jos vielä kerran elämän viisautta kartuttaneena valitsisin itselleni vaimoa, niin pitäisin kyllä huolen siitä, ettei se pelkkä nätteys riittäisi.
#64
Jos sulle kaunis tyhjäpää on toiveiden täyttymys niin anna toki muiden miesten tehdä muunlaisia valintoja.
#67
Ainahan puolirumat naiset on menneet jakeluun. Miehistä ei voi sanoa samaa.
Tosiasia kuitenkin on, että muodoissa ei ole pelkästään kyse ulkonäöstä. Jos kroppa on symmetrinen myös esimerkiksi aivot on symmetrisemmät ja aivotoiminta tarkempaa. Rumalla ihmisellä ajattelukin on aina lähempänä sitä pullamössöä, kuin kauniilla. Enkä tarkoita kauniilla mitään itkevää meikkipussia vaan kokonaisvaltaista kauneutta.
Useimmiten susirumat ihmiset tietävät puutteensa ja kankeutensa.
Eiköhän meistä suurin osa ole huomannut, meistä naisistakin, että kauneimmat ja itsevarmimmat naiset saa komeimmat tai rikkaimmat miehet, riippuen siitä, kumpaa nämä naiset arvostavat enemmän... Jos tätä tarkoitat markkina-arvolla. Mitä sitten? Tasan ei käy onnen lahjat valitettavasti, enkä sano ilkeyttäni, mutta niin se menee.
Jorma ja Mikko
Kun te olette niin tasa-arvon kannattajia. Niin, sovitaanko, että miehet eivät ole naisia fyysisesti vahvempia eikä naisilla ole erityistä tarvetta hoitaa ketään.
Tän keskustelun kieroutuneisuus johtuu siitä, että tätä keskustelua käydään pataporvarillisessa viitekehyksessä ja amerikkalaisessa arvomaailmassa. Lahjakkuuden mitta on kauneus ja menestyksen mitta on raha.
Havainnollistan asiaa näin. Jenkkisarjoissa kaikki ihmiset on kauniitä, mutta 99% niistä sarjoita on täyttää paskaa. Britti- ja saksalaisissa sarjoissa kaikki ihmiset eivät ole kauniitä, mutta ne ovat paljon laadukkaampia kuin jenkkisarjat.
# 51 ja # 57
On syytä muistaa,että mahdollisessa erotilanteessa juuri se psyykinen olemus tuppaa olemaan täysin määräävässä asemassa,eivät niinkään ulkoiset tekijät.
#72:
Niin muun muassa! Mutta muutoinkin pitempiaikaisessa suhteessa psyykkinen puoli nousee arvoon arvaamattomaan. Kauneus on myös katoavaista.
#71 Eikös elämä olekkaan Hollywood-elokuvaa, minun elämä on ainakin huonoa komediaa parhaimillaan ja näillä mennään. Ja kun te keskustelette täällä meidän fyysisistä eroista niin minkä takia niin monet miehet tekevät vaikkapa poken hommia tai muuta raskasta ammattia sen takia koska he pystyvät tekemään niitä hommia, menkää itse painimaan tuonne räkälöihin yli sata kiloisten juoppohullujen kanssa ja tulkaa sitten keskustelemaan meidän pienistä suurista eroista. Joo ja ei kaikki miehetkään pysty, mutta vielä harvempi nainen pystyy vaikka kävisi koko elämänsä punttisalilla.
#70"Jorma ja Mikko
Kun te olette niin tasa-arvon kannattajia. Niin, sovitaanko, että miehet eivät ole naisia fyysisesti vahvempia eikä naisilla ole erityistä tarvetta hoitaa ketään.
"
No sovitaan ainakin, että naisten hoivaviettiä on ylimainostettu. Miehet ovat toki keskimäärin naisia vahvempia.
Mutta, jos mies on naista vahvempi , niin hommissa, jotka vaativat voimaa, niin mies suoriutuu keskimäärin paremmin.
Ja tällöin tämä on ihan pätevä peruste maksaa miehelle enemmän.
Ei työnantaja maksa "no ainakin yritit parhaasi"-perusteella, vaan työsuorituksen perusteella.
#75 MikkoAP
Samoin, jos taas naisella on erityinen hoivavietti, hoiva-aloilla tulisi naisille maksaa parempaa palkkaa kuin vastaavista hommista miehille.
#74
Kyllä useimmille 18v+-ihmisille elämä on hollywood-kuvaa tai sinne pääsemiseksi unelmointia. Ei kummempaa. Tieto, taito, nokkeluus ja oveluus on nykymaailmassa tärkeämpää kuin mikään elämänviisaus tai henkinen katsomus. Lisäksi ulkonäöllä mitataan ihmisten valuutta-arvoa, naisilla muodot, miehellä treeni ja status...
#44: "Tämä markkina-arvoteoria on kuin jokin taiteen teoria. Pohjimmiltaan siinä yritetään selittää moniulotteista ihmistä yhden pelkistetyn mallin avulla. Siinä piilee osatotuus, mutta ei koko totuus."
Erehdyt pitämään teoriaa totuutena. Kaikki tieteen ja taiteen teoriat ovat vain työkaluja totuuden hahmottamiseen. Ajattele teoriaa aina työkaluksi, älä totuudeksi. Jos nykyiset fysikaaliset teoriat olisivat koko totuus, maailmankaikkeus romahtaisi. Mutta siitä huolimatta nämä työkalut ovat käytännöllisiä totuuden hahmottamisessa.
MAT toimii työkaluna erityisen hyvin, koska viettien vallassa ihminen on sokean yksiulotteinen ja samat surkeat ihmiskohtalot kerrotaan yhä uudelleen kun vietit ja vaistot vie ja järki seisoo. Toki ihminen voi oppia ymmärtämään omaa käytöstään, muuttaa sitä ja tulla moniulotteisemmaksi. Mutta itse pidän ihmisiä yleisesti varsin yksiulotteisina olentoina joita oman käyttäytymisen syvempi ymmärtäminen ei erityisemmin kiinnosta.
# 73
Kyllä! Juuri näin. Ulkoinen kauneus -miten se sitten ikinä määritelläänkään- katoaa,tai se muuttaa muotoasuaan (aina puolin ja toisin..),mutta sisäinen kauneus usein kasvaa koko eliniän. Pinnalliset pointit ja -arvot eivät pitkälle kanna,mikäli suhde perustuu vain niiden varaan,ei ´ennustetta´ juuri edes ole. Tällöin suhteen päättyminen on vain ajan -useimmiten vieläpä suhteellisen lyhyen- kysymys.
#76:"Samoin, jos taas naisella on erityinen hoivavietti, hoiva-aloilla tulisi naisille maksaa parempaa palkkaa kuin vastaavista hommista miehille."
Miksi pitäisi? Ei potilaita tarvitse hoivata. Riittää kun heidät saadaan niin hyvään kuntoon kuin mahdollista.
#76" Samoin, jos taas naisella on erityinen hoivavietti, hoiva-aloilla tulisi naisille maksaa parempaa palkkaa kuin vastaavista hommista miehille. "
Vain niissä tapauksissa, joissa tuo väitetysti parempi hoivavietti johtaa todistettavasti parempiin työsuorituksiin.
Ei minustakaan vahvalle miehelle, joka ei suostu käyttämään voimaansa parhaan mahdolisen työsuorituksen saavuttamiseen tarvitsisi maksaa enempää.
Yksilötasolla nämä valinnat tulisi tehdä, mutta silti tämä voisi hyvinkin johtaa siihen, että miessairaanhoitajat olisivat KESKIMÄÄRIN paremmin palkattuja kuin naissairaanhoitajat.
#80 Jorma & #81 Mikko
Hoivavietti ajaa naisen tekemään työtään tehokkaammin ja empaattisemmin, joita molempia taitoja tarvitaan esim. sairaanhoitajan ja lastentarhanopettajan työssä. Jos tähän ei pysty, mekaanisen hoitotyön voi yhtä hyvin hoitaa robotti.
MikkoAP: "Ei työnantaja maksa ”no ainakin yritit parhaasi”-perusteella, vaan työsuorituksen perusteella."
Tässä taas yksi vasemmisto-Suomen elättelemä myytti. Todellisuudessahan yritys voi maksaa työntekijöille ainoastaan sillä perusteella, minkä yrityksen maksavat asiakkaat yritykselle mahdollistavat. Yrityksen tuotantoprosessi on työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminnan tulos eikä yksikään organisaation palveluksessa oleva saa ansioitaan pelkästään työsuorituksensa, vaan vain ja ainoastaan yrityksen suoritteiden kysynnän perusteella.
Suoritteen hinta on hyvin tärkeä kysyntää säätelevä tekijä. Että globaalimarkkinoiden hintakilpailu ei perustuisi vain taloudellisen voiton tavoitteluun, kilpailua ei pitäisi toteuttaa kaikille välttämättömissä ja vajavaisesti kilpailutettavissa olevissa asioissa kuten julkisen infran hyödykkeissä (energia, vesi, jätehuolto jne.) eikä myöskään siinä, että tuottoa revitään "halpamaista", joiden sosiaalilainsäädäntö on suomalaisittain katsoen mm. lapsityövoiman käytön osalta puutteellinen. Tästä syystä globaalimarkkinat tarvitsevat välttämättä sekä lokaalia että globaalia lainsäädäntöä niin globaaleilla markkinoilla kilpailevien palkkatyöläisten kuin työnantajienkin ahneuden hillitsemiseksi.
Itseasiassa tästä ulkonäöstä vielä niin ei se ole kaikki kaikessa, ihan oikeasti käsi sydämmellä, jos nainen on koko ajan negatiivinen, ei hymyile ja muutenkin todella vastenmielinen pikkusielu niin ei vain kiinnosta, ehkäpä joku seksi, mutta ei sellaisen ihmisen kanssa jaksa olla, uskokaa tai älkää. Kyllä hymyilevä positiivinen ja kaikinpuolin mukava ihminen voittaa tälläisen nirppanokan mennen tullen. Ja jotta se suhde syvenisi jollekin vähän syvällisemmälle tasolle niin kyllä naisenkin päässä pitää jotain liikkua muuta kuin sahanpuruja.
#83
Tuohon voisi vielä lisätä, että joillakin aloilla maksetaan kaavamaisesti taulukon mukaan palkka, riippumatta siitä, kuinka hyvin laadullisesti tai määrällisesti työntekijä työnsä suorittaa.
#84:
Ehkäpä eestiläiset ovat oivaltaneet tuon, kun "kaunis tyttö" on eestiksi "ilus tüdruk". (Vähän niin kuin "iloinen tyttö").
#85"Tuohon voisi vielä lisätä, että joillakin aloilla maksetaan kaavamaisesti taulukon mukaan palkka, riippumatta siitä, kuinka hyvin laadullisesti tai määrällisesti työntekijä työnsä suorittaa. "
Niin, ei kukaan sitä ole kiistänyt. siitä tässä kiistellään, että naisvaltaisten alojen keskimääräisesti alhaisempi palkkaus olisi muka väärin. Siihenkin vaikuttavat yksittäisen työntekijän suorituksesta riippumattomat tekijät, mutta vaikka naisilla on ihan yhtä hyvät mahdollisuudet yrittää korkeapalkkaisille aloille kuin miehillä.
#83"Tässä taas yksi vasemmisto-Suomen elättelemä myytti. Todellisuudessahan yritys voi maksaa työntekijöille ainoastaan sillä perusteella, minkä yrityksen maksavat asiakkaat yritykselle mahdollistavat. Yrityksen tuotantoprosessi on työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminnan tulos eikä yksikään organisaation palveluksessa oleva saa ansioitaan pelkästään työsuorituksensa, vaan vain ja ainoastaan yrityksen suoritteiden kysynnän perusteella."
Niin, mutta yrityksen sisällä on järkevää suosia paremmin työnsä suorittavia palkkauksessa oli sitten alan keskipalkka alle, tai yli kaikilta aloilta lasketun keskiarvon.
"Suoritteen hinta on hyvin tärkeä kysyntää säätelevä tekijä. Että globaalimarkkinoiden hintakilpailu ei perustuisi vain taloudellisen voiton tavoitteluun, kilpailua ei pitäisi toteuttaa kaikille välttämättömissä ja vajavaisesti kilpailutettavissa olevissa asioissa kuten julkisen infran hyödykkeissä (energia, vesi, jätehuolto jne.) eikä myöskään siinä, että tuottoa revitään ”halpamaista”, joiden sosiaalilainsäädäntö on suomalaisittain katsoen mm. lapsityövoiman käytön osalta puutteellinen."
Samaa mieltä sinänsä. Olen itsekin julkisen terveydenhuollon, koulutuksen jne. kannalla. Mutta niittenkin alojen palkkoihin tarvittavat rahat täytyy saada jostakin, eli veroista, mikä osaltaan rajoittaa palkkojen kasvua, sillä veroprosentin kasvattaminen ei kasvata veropottia loputtomiin, vaan jossain vaiheessa kehitys muuttuu miinusmerkkiseksi.
Naiset OVAT erilaisia mm;
”1. Naiset ovat lähtökohtaisesti LAPSENTEKOKONEITA!
2. Naiset ovat lähtökohtaisesti SEKSUAALI OBJEKTEJA
3. Naiset ovat lähtökohtaisesti TUNNE - ELÄIMIÄ
4. Naiset eivät lähtökohtaisesti OSAA AJATELLA
5. Naiset ovat lähtökohtaisesti MUNATTOMIA
( Testosteroonivammaisia )”
VeliSynkkä
Näin ainakin meille Kauppakorkeakoulussa opetettiin aikoinaan! Heheee....
#87 MikkoAP
Enpä ole väittänytkään, että kukaan kiistäisi.
Mutta eipä siitäkään niin kovin pitkä aika ole kun naisten ja miesten palkat katsottiin palkkataulukosta oikean otsikon alta: 'Naiset' tai 'Miehet'. Ainoa syy erisuuruisiin palkkoihin oli sukupuoli ja palvelusvuodet. Onneksi minä olin laskemassa niitä palkkoja, en nostamassa alhaisempaa palkkaa.
#89"Enpä ole väittänytkään, että kukaan kiistäisi.
Mutta eipä siitäkään niin kovin pitkä aika ole kun naisten ja miesten palkat katsottiin palkkataulukosta oikean otsikon alta: ’Naiset’ tai ’Miehet’. Ainoa syy erisuuruisiin palkkoihin oli sukupuoli ja palvelusvuodet. Onneksi minä olin laskemassa niitä palkkoja, en nostamassa alhaisempaa palkkaa. "
Jaa, mutta siltikin sitten naisten alhaisempi keskipalkaa ei mitenkään voi johtua heidän omista valinnoistaan ja , jos johtuisikin, niin silti pitäisi väkisin nostaa miesten keskipalkan tasolle? Siis ihan riippumatta tehtyjen työtuntien määrästä.
#90 MikkoAP
Varo Mikko, kohta joku miesasiamies tulee sinulle huutamaan, että naisen euro ei ole 80 senttiä vaan oikeasti 115 senttiä. Mutta sinä ilmeisesti olet sitä mieltä, että naisilla on alhaisemmat palkat kuin miehillä.
Olen useasti sanonut, että naiset panostavat mieluummin perheeseensä kuin työuraan. Toki minäkin olen törmännyt uskottavuusongelmaan työelämässä, mutta nainenhan on mieluummin kaunis kuin älykäs, kun näistä on kahdesta näköjään on valittava.
Olen huomannut, että päällikkötason ihmiset tekevät enemmän työtunteja kuin johtajatason. Ainakin he matkustavat enemmän ja hoitavat käytännön juoksevia hommia. Nämä päälliköt ovat useammin naisia ja johtajat miehiä. Kyse ei ole siis työtuntimäärästä vaan asemasta. Johtajan kuuluukin saada parempaa palkkaa kuin päällikön.
#0
"Naiset hallitsevat kaupallista mediaa moraalitunteidensa avulla."
#3
"Markkina-arvon korottaminen on se funktio, jota kauneusvinkit edustavat, kun niitä tarkastellaan markkina-arvoteorian viitekehyksessä."
Hm, kun lukee kommentin #35 ja miettii että niin, aika paljon näistä naisten itsensä vimpan päälle laittotarpeista ei ehkä tule naisilta itseltään vaan on markkinoiden luomaa mielikuvaa "tarpeista", mikä on vanha kikka mainosmaailmassa.. dieettipillerit, kosmetiikka, kuntosalit personaltrainereineen jopa, rakennekynnet koruineen, kymmenittäin ohjeistavia naistenlehtiä jne jne.. lopulta niistä tulee käsite, yleisyyksiä, jopa vaateita.
Lehden markkinoiden korottaminen on se funktio jota mitä(äärimmäisenkin) pisimmälle viedyt mielikuvat kauneuskäsityksistä edustavat. Ainakin osittain.
(Samaan tyyliin kuin vaikka Seiska tahkoaa rahaa lehdellään joka onnistuu uskottelemaan että meitä/teitä kiinnostaa kauhiasti puolijulkkiksen ravintolakäynti.)
Toki naiset aina kait pynttäytyneet, mutta kun miettii mikä suurteollisuus ja sampo nämä naistenmarkkinat laajuudessaan ovat..
Ja hyvä niin, paljon työllistää! :)
..Tähänkö myös tämä viittaa;
#0
"Naiset hallitsevat kaupallista mediaa moraalitunteidensa avulla." (?)..
#91"Varo Mikko, kohta joku miesasiamies tulee sinulle huutamaan, että naisen euro ei ole 80 senttiä vaan oikeasti 115 senttiä. Mutta sinä ilmeisesti olet sitä mieltä, että naisilla on alhaisemmat palkat kuin miehillä."
Minä miellän itseni miesasiamieheksi ja todellakin naisten keskipalkka on pienempi kuin miesten. Mutta tämä johtuu naisten omista valinnoista.
Naiset todellakin hyötyvät enemmän kuin miehet, kun otetaan huomioon, että miehet maksavat suuremman osan veropotista, kun taas sillä kustannetuista palveluista naiset saavat suurimman osan.
Lisäksi naisille merkittävä valintakriteeri parinvalinnassa on varallisuus ja naiset hyötyvätkin taloudellisesti miestensä tuloista.
Tämän vuoksi onkin naurettavaa, kun naiset "tasa-arvon" nimessä huutavat, että mikseivät miehet jää koti-isiksi?
Vastaus on yksinkertainen: ei voi jäädä koti-isäksi sillä on järkevää, että paremmin tienaava vanhempi jää töihin ja tienasi nainen kuinka paljon vaan, hänelle ei kelpaa vähemmän tienaava mies.
#93 Kannattaa myös muistaa että miehet tekevät 30 prosenttia enemmän ansiotyötunteja vuodessa kuin naiset ja todella monien naisten valintakriteerinä työpaikkaa hakiessa ei ole liksa vaan moni valitsee mukavuuden paremman palkan sijasta.
"Hyvinvointimme nojaa miesten uutteruuteen"
Työelämässä on saman verran miehiä ja naisia. Tehtyä työtuntia kohden miehet saavat vähemmän palkkaa ja siihen sidottuja etuuksia kuin naiset. Mutta miehet tekevät lähes 30 prosenttia enemmän ansiotyötunteja vuodessa kuin naiset. Jos he eivät tekisi, hyvinvointiyhteiskuntamme romahtaisi.
#93 MikkoAP
Joo, no minä en ole naisasianainen ja uskon, että kaikki olisivat onnellisempia, jos tasa-arvossa otettaisiin muutama askel takapakkia.
Palkkauksessa on juuri tämä kysymys, kumpi oli ensin kana vaiko muna. Naiset eivät saa kovapalkkaisia töitä, koska he eivät halua panostaa työuraansa täysillä. Siksi miehillä on kovemmat palkat, eikä heidän kannata jäädä kotiin.
Sen verran minäkin tasa-arvoa kannatan, että täysin samasta työstä samalla koulutuksella kuuluisi maksaa sama palkka. Jos naiset eivät halua johtajiksi, se on sitten toinen juttu.
MAT:n pohjana on se biologinen totuus, että mies on oletusarvoisesti suorittaja (vain parhaat yksilöt kelpaavat) ja se uhrattavissa oleva sukupuoli. Se ei ole kovin mukava ajatus, mutta silmät auki elävälle itsestäänselvyys. Nainen on lisääntymisominaisuuksiltaan paljon tärkeämpi populaation osa kuin mies - tästä syystä heitä tulee suojella ja miehet on varaa pistää sotimaan.
Mutta jopa minä henkeen ja vereen tiedemiehenä ajattelen joskus niin vaaleanpunaisesti, että ehkä joskus löydän naisen, joka välittää minusta äärimmäisen alhaisesta markkina-arvostani huolimatta. Se ei ole mitenkään todennäköistä, mutta sinänsä hyvin terapeuttinen ajatus. Luonnossakin esiintyy poikkeuksia, joita on hankala perustella minkään vankan tieteellisen teorian pohjalta. Kyseessä on kuitenkin loppupeleissä todennäköisyysjakauma.
#75 Ei, vaan mikäli raskaantyön lisää maksetaan, se tulee maksaa sille joka sen tekee, sukupuolesta riippumatta. Empiirisen (joskin suppean) kokemukseni perusteella on esimerkiksi hoivakoteja ja päihdeasiakkaiden keskuksia joissa ei ole miehiä töissä ollenkaan tai heitä on todella vähän. Jotenkin kummassa näissäkin paikoissa tulee hommat hoidettua, hoidettua tulee jopa vaaralliset tilanteetkin.
#93 Olettekos te miesasiamiehet jossain yhdessä rintamassa? Toiset pitävät naurettavana, että miehet "naisten vaatimuksesta" jäisivät koti-isiksi ja toiset ovat sitä mieltä, että naiset omivat kotivanhemmuuden itselleen saadakseen loisia miehen elätettävänä.
Järkevintähä on, että enemmän tienaava menee töihin mutta toisaalta tulee kunnioittaa toisenkin halua olla lapsen kanssa. Teidän miesasiamiesten jutut menee aina vähän ristiin, ja joka puolelta katsottuna kaikki on aina naisten vikaa.
#97 "joissa ei ole miehiä töissä ollenkaan tai heitä on todella vähän. Jotenkin kummassa näissäkin paikoissa tulee hommat hoidettua, hoidettua tulee jopa vaaralliset tilanteetkin."
En tiedä sinusta, mutta minä tuntisin oloni turvallisemmaksi jos minulla olisi joku mies rinnalla kun oikein kunnon hulinat alkaa. Voisinpa tässä väittää, että miehet ovat naisia tottuneempia väkivaltatilanteisiin ja kokemus on valttia miten näissä tilanteissa toimitaan, eikä silkasta voimastakaan haittaa ole. Omaa järkeä on myös hyvä käyttää ja sitä satakiloista raivohullua tuskin kannattaa lähteä haastamaan painimatsiin, mutta kun nämä tilanteet tulevat monesti täysin puun takaa ja yllättäen, mitä itse olen huomannut elämässä.
"#36 Jorma
”Sinähän ylläpidät nyt vanhoja ja ahdistavia sukupuoliroolimalleja. Miksi ihmeessä juuri miesten tulisi huolehtia fyysisesti raskaammista töistä? Miksi miesten tulisi lunastaa sinun heille asettamia odotuksia ja hakea hyväksyntää moisella suorittamisella?”
Miehet tekevät pääsääntöisesti fyysisesti raskaammat työt, koska ovat fyysisesti vahvempia. Minun odotuksillani ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa."
Pitäisikö miesten tehdä myös älykkyyttä vaativat työt, ovathan miehet myös naisia keskiarvoisesti älykkäämpiä? Tätä tosin feministit eivät hyväksy, vaan vaaditaan kiintiöitä.
#99 DS
Olisiko sinulla esittää jokin tutkimustulos, kuinka suuri ero on naisten ja miesten keskimääräisessä älykkyydessä? Sitten on vielä ero siinä, että millaista älykkyyttä mitataan ja millaisia ominaisuuksia ns. älykkäätkin työt vaativat. Jos pitää ratkaista jokin matemaattinen ongelma, siihen tarvitaan samaa älykkyyttä kuin älykkyystesteissä mitataan. Mutta jos pitää miettiä, millainen kuluttaja ostaisi prepaid laajakaistan, matemaattinen älykkyys ei siinä auta.
Lohdutukseksesi voin sanoa, että miehet tekevät jo älykkyyttä vaativat työt, naisille niitä ei niin herkästi uskota.
#100 Miehet ovat yliedustettuja neroissa ja täysääliössä eli meillä on nämä kaksi ääripäätä, naiset tuntuvat olevan tasaisempia mitä tulee älykkyyteen.
#100
Suomessa miehet ovat keskimäärin yhden pisteen älykkäämpiä kuin naiset. Ja kuten kommentti #101 totesi, miehet edustavat jakauman ääripäitä, kun taas naisten puolella on huomattavasti enemmän keskinkertaisuutta.
Koska lainasit kommenttini kirjoitukseesi, niin haluan oikaista asiaa siltä osin, että nuo lauseet tarkoittivat ainoastaan sitä tekstiä, jonka Mari Huusko oli laittanut sinun kirjoittamastasi asiasta.
Sehän oli aika rumaa tekstiä naisista, vai mitä? Ymmärräthän itsekin sen?
Olen monesti korostanut, etten ole minkään sortin feministi ja pidän miehistä hyvinkin paljon.
Perheessäni on aviomies ja kaksi poikaa. Koirakin on uros. ;)
Parhaat ystäväni ovat miehiä. Että minun kohdallani ei ole kyse siitä, ettenkö arvostaisi miehiä, vaan aivan päin vastoin.
Mutta tuossa kohtaa Mari oli aivan oikeassa ja olin tekstistä ihan samaa mieltä kuin hän. Ehkäpä olet sitä jo itsekin......?
terv. Eeva
#103 Ei ne olleet Laasasen kirjoittamia juttuja, vaan yhdestä kommentista poimittu ne jutut.
#97" Olettekos te miesasiamiehet jossain yhdessä rintamassa? Toiset pitävät naurettavana, että miehet ”naisten vaatimuksesta” jäisivät koti-isiksi ja toiset ovat sitä mieltä, että naiset omivat kotivanhemmuuden itselleen saadakseen loisia miehen elätettävänä.
Järkevintähä on, että enemmän tienaava menee töihin mutta toisaalta tulee kunnioittaa toisenkin halua olla lapsen kanssa. Teidän miesasiamiesten jutut menee aina vähän ristiin, ja joka puolelta katsottuna kaikki on aina naisten vikaa. "
Nyt meni pointti sinulta ohi: nimenomaan naiset vinkuvat, että miestenkin pitäisi ryhtyä koti-isiksi tasa-arvon nimissä. Mutta ongelma onkin siinä, ettei kovatuloinenkaan nainen kelpuuta kumppanikseen huonotuloista miestä. Jos kelpuuttaisi, niin koti-isäksi jääminen ei olisi ongelma.
Mutta koska, kuten itsekin sanoit, on järkevämpää, että paremmin tienaava menee töihin, niin, kun otetaan huomioon miehen lompakon paksuus naisen valintakriteerinä, koti-isyys jää harvinaiseksi.
Lopetin lehtien tilaamisen koska ei enää kiinosta toimittajien henkilökohtaiset mielipiteet. Lehdissä ei ole enää järkeviä artikkeleita vaan kaikkea uutisointia tuntuu ohjaavan politisoituneiden toimittajien omien mielipiteiden tuputus.
No, Tekniikan Maailma tulee ja ehkä joskus jokin toinen jossa ei ole politiikkaa.
Kumpa saataisiin YLEN kaikki muut toimittajat vaihtoon paitsi MOT-ohjelman toimittajat.
#97
Järkevintähä on, että enemmän tienaava menee töihin mutta toisaalta tulee kunnioittaa toisenkin halua olla lapsen kanssa. Teidän miesasiamiesten jutut menee aina vähän ristiin, ja joka puolelta katsottuna kaikki on aina naisten vikaa.
Mikä on järkevää ja mikä ei, toisia asioita voi kunnioittaa ja toisia ei.
Lähinnä tuosta tulee mieleeni että siinä ilmaistaan että järkevää on jompikumpi noista tai kummatkin, ristiin tuntuu tuokin menevän.
# 98
Onhan tuo totta,mitä sanot. Kun/jos sellainen tilanne tulee,tai se on huomioitava vaikkapa työtehtävien puitteissa,on siihen pakko silloin kyetä reagoimaan asianmukaisella tavalla.
Pokena en ole koskaan missään ollut,mutta salilla on tullut joskus aikaa vietetyksi hyvinkin. Tunnen useita ihmisiä turva-alalta,mutta itse en ole sillä sektorilla töissä ollut armeijan jälkeen, raameista/koosta huolimatta. Lienee pitkälti luonne- ja intressikysymys.
#88: "Naiset OVAT erilaisia mm;
”1. Naiset ovat lähtökohtaisesti LAPSENTEKOKONEITA!
2. Naiset ovat lähtökohtaisesti SEKSUAALI OBJEKTEJA
3. Naiset ovat lähtökohtaisesti TUNNE - ELÄIMIÄ
4. Naiset eivät lähtökohtaisesti OSAA AJATELLA
5. Naiset ovat lähtökohtaisesti MUNATTOMIA
( Testosteroonivammaisia )”
VeliSynkkä
Näin ainakin meille Kauppakorkeakoulussa opetettiin aikoinaan! Heheee…."
________________________________________________________________
Hyvä veli, olet ilmeisesti käynyt oikeustieteen professori Telarannan luennoilla aikoinaan.
#104
Medialukutaito on kieltämättä heikko jos sotkee tuosta vain blogin pitäjän ja jonkun muun kommentit. Hysteria syynä? Lisäksi oli erotettu muusta asiayhteydestä, jolloin se näytti karummalta. Palopuhe oli siis minulta, eikä sitä ollut tarkoitettu yhdistyksen viralliseksi kannaksi. Toiseen painotan edelleen, ettei tarkoitus ollut leimata naisia. Vinkkasin vaan naisten maksullisuuteen biologisessa maailmanjärjestyksessämme. Esitän kuitenkin anteeksipyynnön, koska tapa jolla esitin asian oli liian yliampuva ja kantaaottava sellaisten ihmisten asioihin, jotka eivät minulle piiruakaan kuulu.
#96
Luonnossa esiintyy poikkeamia ja niiden löytämistä auttaa pieni aktivoituminen. Itse en ole ihan atm, mutta on osunut kohdalle naisia, joiden kanssa voi viettää mutkatonta ja antoisan romanttista elämää. :-)
Palatkaamme hetkeksi päivän epistolaan, Henryn kirjoitukseen naisten vallasta mediassa.
Kannattaa käydä lukemassa linkin kautta Mari Huuskon ärjäisy Uudelle Suomelle. Hän antaa mutkan kautta ymmärtää, että ellei Laasasta potkaista pihalle US:n nettisivuilta naiset äänestävät jaloillaan ja jättävät Uuden Suomen.
Näitä ärhäköitä päätoimittajien säikyttelijöitä näkyy riittävän joka lehteen. Olisiko kyseessä feministien taitavasti ohjaama kampanja? En osaa sanoa. Maakuntalehdissä näkyy surkuhupaisia, väkisin väännettyjä juttuja esimerkiksi tästä uudesta taiteellisesta ja voimauttavasta riisumisjutusta. Sehän on vain strippausta uudessa paketissa.
Helsingin sanomat vaelsi monet vuodet feministien narussa ja tulos alkaa näkyä: levikki menee alaspäin kuin lehmän häntä. Uusi päätoimittaja näkyy karsineen pahimpia ylilyöntejä mutta kestää kauan ennen kuin hän saavuttaa mieslukijoidern luottamuksen. Miehethän sen tilausmaksun useinmiten maksavat. Itse lopetin Hesarin tilauksen sen kalapuikkojutun jälkeen. Kirjoitin myös nätin jäähyväiskirjeen päätoimittajalle.
Mari Huusko, Eeva Vasenius ja näemmä myös Saara Pasanen ovat itkupillejä. Taas huudetaan feministeille tyypilliseen tapaan sensuuria esiin ja halutaan estää erilaisten mielipiteiden esiin tuleminen. Oma feministinen ja hyvinkin herjaavalla sävyllä esitetty keikkuminen kyllä pitää sallia heille ja se sallittakoon, mutta puheoikeus myös muille, esteettä!
Ihmeellsitä ruikutusta noilta marihuuskoilta. Sitä se teettää kun naisten tasa-arvo on mennyt jo liian pitkälle. Alkaa huuskotkin kukkoilemaan, ihan koin pohjoiskorean ystävällinen "demokratiaihme" Kim Il Sung.
Huusko ei pidä blogia (enään) eikä kommentoikaan 8omien sanojen mukaan) mutta hän tuli esiin (jostain) jotta sisi rakennettua vastakkainasettelua ja sensuuria vapaaseen maailmaan. Ihmettelen, ellei US pikaisesti deletoi koko Mari Huuskon...
@ 103 Eeva Vasenius: "Koska lainasit kommenttini kirjoitukseesi, niin haluan oikaista asiaa siltä osin, että nuo lauseet tarkoittivat ainoastaan sitä tekstiä, jonka Mari Huusko oli laittanut sinun kirjoittamastasi asiasta.
Sehän oli aika rumaa tekstiä naisista, vai mitä? Ymmärräthän itsekin sen?"
Mari Huusko teki rumasti väittäessä jonkun muun kirjoittamaa tekstiä Laasasen tekstiksi. Sinä Eeva Vasenius teit rumasti yhtyessäsi perusteettomasti Laasasen parjauskuoroon. Mari Huusko ei laittanut Laasasen kirjoittamasta asiasta vaan jonkun muun, mutta ettehän te feminisitit kaahotukseltanne huomaa mitä ja mistä miehiä milloinkin hutkitte. Nyt tulet selittämään jälkeenpäin, kun ilmeisesti huomasit tehneesi virheen. Huomasithan?
"Olen monesti korostanut, etten ole minkään sortin feministi ja pidän miehistä hyvinkin paljon."
Valehtelet selvästi. Sanasi ja tekosi ovat ristiriidassa.
"Perheessäni on aviomies ja kaksi poikaa. Koirakin on uros."
Voi poloisia.
"Että minun kohdallani ei ole kyse siitä, ettenkö arvostaisi miehiä, vaan aivan päin vastoin."
Kuten jo todettua sanat ja teot on räikeässä ristiriidassa.
"Ihmeellsitä ruikutusta noilta marihuuskoilta. Sitä se teettää kun naisten tasa-arvo on mennyt jo liian pitkälle. Alkaa huuskotkin kukkoilemaan, ihan koin pohjoiskorean ystävällinen ”demokratiaihme” Kim Il Sung."
Naisilla on aina mahdollisuus vetää hätäjarrusta, kun heidän
toimintaansa arvioidaan, vaikka kritiikkini koski vain naislaumaa ulottumatta
kaikkiin naisyksilöihin. Kritiikki luultavasti satutti näitä naisia siksi, että he kokivat kuuluvansa siihen laumaan, jota kritisoin, vaikka jätin kritiikissäni tilaa sille tosiasialle, että on olemassa myös muunlaisia naisia, jotka eivät loisi, eivätkä täysin ylihinnoittele seksiään. On älytöntä suuttua jos on kerran valinnut sellaisen elämäntavan, jossa pitää itseään jonain ruhtinattarena.
En ole toisaalta vaatinut ketään naista lopettamaan loisimistaan
tai kissanpäiviään, kunhan poikkeuksellisen kärkevästi ja tungettelevasti totesin
(ilmeisesti olin palopuhetuulella) havaintoni siitä, että naiskunta on taipuvainen sellaiseen, ja että nykynaiseuteen kuuluu useimmiten helpolla pääsemisen ja huoraamisen elementtejä. Jos kokee omaavansa tällaisen elämäntavan ja haluaa siitä eroon, se on mahdollista, mutta ainahan toki voi miettiä onko se sen arvoista. Minulle siitä on aivan turha suuttua, että totean ääneen asioita, joita naiset tekevät tässä ympärilläni pilaten ohessa minunkin elämääni, joskin omat vaikeuteni on lähinnä järkeenkäypien sivusuhteiden löytämisessä. :-)
#115 Juurihan Hefner kertoi uudesta parikymppisestä kissasta jonka kanssa menee luultavasti naimisiin. Tämä nainen on Hefnerin kanssa sen takia kun se on niin hyvä jätkä, ei kyse ole mistään muusta. Naiset arvostavat hyviä jätkiä, ettäs tiedätte. Ei naisia saa kritisoida, koska näin he meille kovasti väittävät. Minä tunnen aika monta hyvää jätkää, kenelläkään ei ole parikymppistä mallia kainalossa, i wonder why.
"#115 Juurihan Hefner kertoi uudesta parikymppisestä kissasta jonka kanssa menee luultavasti naimisiin. Tämä nainen on Hefnerin kanssa sen takia kun se on niin hyvä jätkä, ei kyse ole mistään muusta. Naiset arvostavat hyviä jätkiä, ettäs tiedätte. Ei naisia saa kritisoida, koska näin he meille kovasti väittävät. Minä tunnen aika monta hyvää jätkää, kenelläkään ei ole parikymppistä mallia kainalossa, i wonder why. "
Pieni korjaus: ruhtinatar kainalossa, tutti suussa.
#118
Muotiteollisuudessa valtaa käyttävät miehet ja varsinkin homomiehet. Vai mistä uskot, että anorektinen, androgyyni naisihanne on syntynyt? Naisen normaali vartalo, naisellinen muodokas nainen on homoille kauhistus.
#89:" Ainoa syy erisuuruisiin palkkoihin oli sukupuoli ja palvelusvuodet."
No, feministithän vaativat nytkin palkkojen maksua sukupuolen perusteella. Heidän mukaansa naisten pitäisi ansaita vähintään yhtä paljon kuin miesten, ihan riippumatta mitä he tekevät, kuinka paljon tai kuinka hyvin he tekevät.
#97: "Ei, vaan mikäli raskaantyön lisää maksetaan, se tulee maksaa sille joka sen tekee, sukupuolesta riippumatta."
Koska mieshoitajilta säännönmukaisesti vaaditaan enemmän, on heille maksettava enemmän.
#97:"Teidän miesasiamiesten jutut menee aina vähän ristiin, ja joka puolelta katsottuna kaikki on aina naisten vikaa."
Ei ole mitään ristiriitaa, on moniarvoisuutta. Jokainen perhe tehkööt, miten haluaa. Suomalaisen yhteiskunnan ongelmat eivät ole naisten, vaan feministien syytä.
#112:"Kannattaa käydä lukemassa linkin kautta Mari Huuskon ärjäisy Uudelle Suomelle. Hän antaa mutkan kautta ymmärtää, että ellei Laasasta potkaista pihalle US:n nettisivuilta naiset äänestävät jaloillaan ja jättävät Uuden Suomen."
Vapaa ja kriittinen keskustelu on feminismille myrkkyä. Samoin ihmisoikeudet, tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja oikeudenmukaisuus.
HS menetti minussa yhden tilaajan juuri raivohullujen feministitoimittajiensa vuoksi.
#120 Jorma
Kyseessä on koulutusta vaativa palveluammatti, jossa sukupuolesta ei ole mitään hyötyä eikä haittaa. Alalla noudatetaan orjallisesti palkkataulukoita, koska järjestäytymisaste on korkea ja työ on standardisoitua. Miesten palkat olivat paremmat vain siksi, että miehille kuuluu maksaa parempaa palkkaa.
#119
Homoillahan tutkitusti on naismaiset aivot. Muoti todellakin kuvastaa heidän näkemystään kauniista vartalosta. Mutta miksi siihen laihuus ihanteeseen täytyy lähteä mukaan, kun tiedetään etteivät heteromiehet sitä tue.
#122 Minäkään en ymmärrä tätä luuviulujen ihannointia, en tunne yhtään miestä enkä ole ikinä kuullut keneltäkään mieheltä että he tykkäävät näistä luurangoista. Ja jotkut ovat luonnostaan laihoja ei siinä mitään, mutta tämän kauneusihanteen ylläpito tuottaa monille tytöille ja naisille turhia paineita sekä terveydellisiä ongelmia.
#122 & #123
Muoti on ollut jo pitkään globaalia. Mitä trendikkäämpi vaatekauppa, sitä anorektisemmat vaatteet.
Naisilla nyt vaan on pakkomielle seurata muotia, loi sen homo tahi hetero. Laumasieluja mitä laumasieluja.
#125 Victor, oletkos ihan dorga?
Muoti päinvastoin seuraa pakkomielteisesti naisia joka paikkaan jo mainonnassakin, halusivatpa he sitä tai eivät. Nimittäin vaatekaupoissa myydään muodin mukaisia vaatteita. Jos muita ei ole myynnissä, miten niitä voi ostaa? Olen muutaman kerran yrittänyt ostaa jotain ihan tavallista, mutta eipä sitä yleensä löydy.
126: "Olen muutaman kerran yrittänyt ostaa jotain ihan tavallista, mutta eipä sitä yleensä löydy."
Vinkkinä voin kertoa, että Prismasta tai Anttilasta kyllä löydät!

Kommentoi 128 kommenttia