Miksi miehillä on enemmän partnereita?
Osmo Soininvaara kysyy, miten miehillä voi olla enemmän seksikertoja kuin naisilla heterosuhteissa? Tutkimuksissa miesten seksikertojen lukumäärä on osoittautunut säännöllisesti selvästi suuremmaksi kuin naisten seksikertojen lukumäärä. Tulos on periaatteessa mahdoton heteroseksuaalisia seksikertoja tarkasteltaessa, koska aina kun mies harrastaa seksiä, niin myöskin nainen harrastaa seksiä.
Ilmiölle voidaan esittää monia selityksiä (esim. Baumeister & Tice 2001, Haavio-Mannila & Roos; LiveScience):
1. Prostituoidut eivät olleet otoksissa mukana. Prostituoidulla voi olla tuhansien seksipartnerien historia. Siten jo muutama prostituoitu otoksessa saattaisi muuttaa tuloksen aivan erilaiseksi.
2.Ihmiset pyrkivät antamaan sosiaalisesti hyväksyttäviä vastauksia. Naisilla pienet seksipartnerimäärät ovat hyväksyttäviä ja miehillä suuret, joten naiset saattavat vähätellä partneriensa määrää ja miehet liioitella.
3. Ihmiset saattavat harjoittaa "valikoivaa unohtamista", jossa huonot seksikokemukset pyyhkiytyvät pois mielestä. Tutkimukset antavatkin tukea valikoivan muistamisen mekanismin olemassaololle. Tämä antaa tukea sille ajatuslinjalle, jossa naiset ovat vastuussa väärän lukumäärän antamisesta, koska voidaan ajatella, että naisilla on suurempi motivaatio epäonnistuneiden seksuaalisten kokemusten unohtamiseen.
4. Seksin määrittely tutkimuksissa on ongelmallista. Voi olla, että miehet ja naiset määrittelevät seksin erilailla. Ainakin he kokevat eri asiat seksiksi. Mies saattaa esim. kokea käsipelin seksiksi, mutta nainen ei.
5. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että miehet ja naiset laskevat seksikumppanien lukumäärän erilailla. Naiset yrittävät muistella partnerit yksittäin, kun taas varsinkin suuremman partnerimäärän miehet antavat karkean könttäarvion partnerien lukumäärästä.
6. Miehen status määrittyy seksipartnerien lukumäärän perusteella ja miehet arvostavat seksuaalisesta menestystä enemmän kuin naiset. Miehet saattavatkin liioitella partnerien lukumäärää, koska partnerimäärä lisää miehen arvostusta.
7. Huonosti naismaailmassa pärjäävät miehet saattavat jättää vastaamatta kyselyihin kokonaan, koska vastaaminen on psykologisesti epätyydyttävää.
8. Haavio-Mannilan ja Roosin mukaan ne henkilöt, joilla on vähän partnereita, muistavat partnerilukumäärän hyvin. Ne henkilöt, joilla on paljon partnereita, antavat arvion tasalukuisena könttänä. Saattaakin olla, että miehet pyöristävät arvionsa ylöspäin ja naiset alaspäin.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Naisten antamat vastaukset näyttävät muuttuvan enemmän sosiaalisten odotusten ja koetilanteen mukaan kuin miesten. Ts. naiset välittävät enemmän ulospäin antamastaan kuvasta.
WOMEN’S SEXUAL BEHAVIORS MAY BE CLOSER TO MEN’S THAN PREVIOUSLY THOUGHT: "However, a new study shows that some reported gender differences might show up because women don’t always answer surveys honestly, but give answers they believe are expected of them."
Tuostahan puuttuu raiskaukset ja muu seksuaalinen hyväksiköyttö, jota naiset harvemmin harrastavat. ATM-mies voi pitää hätätilassa vaikka raiskaamaansa lammasta seksipartnerina.
"4. Seksin määrittely tutkimuksissa on ongelmallista."
Tästä esimerkkinä IL: Nuoret aikuiset: Suuseksi ei ole seksiä: "Valtaosa parikymppisistä yhdysvaltalaisista ei pidä suuseksiä seksinä, kertoo kyselytutkimus."
Samoin ilmeisesti Yhdysvaltojen kristillisissä piireissä harrastetaan usein anaaliseksiä, koska se ei vaikuta samalla tavalla tytön neitsyyteen, eikä sitä "lasketa."
Ei tällaisen nollatutkimuksen tekemiseen tarvita Haavio-Mannilaa, Roosia tai Soinivaaraa, kyllä tämän vastausten eroavaisuuden voi päätellä ihan maalaisjärjellä kaikki.
Länsimaisessa yhteiskunnassa naisia, joilla on ollut paljon seksipartnereita, pidetään huonoina naisina, kun vastaavasti paljon seksipartnereita omaavia miehiä kadehditaan.
Niinkuin poliiseillekin tähdennetään rikosta selvittäessä, todennäköisin syyllinen/motiivi on se oikea.
4#
Hyvä kommentti! Tarkennuksena vain, että kyse on yleismaailmallisesta ilmiöstä ei pelkästään länsimaisesta.
Mies- ja naistutkimus ovat tarpeettomia. Näiden alojen tutkijat täytyisi karkottaa yliopistoista. Pelkkää paskanjauhantaa molemmat ns. tieteenalat!
Olettaisin, että suurin selittävä tekijä on kuitenkin se, että on olemassa pieni kategoria naisia, jotka ovat harjoittaneet seksiä todella lukuisien partnereiden kanssa ja on vain sattumaa, että tuon pienen kategorian edustajia ei satunnisotantaan ole tullut mukaan. Kärjistäen voidaan sanoa, että jos vaikkapa jossain pikkukaupungissa yksi nainen olisi maannut jokaisen kaupungin miehen kanssa, niin jokaisella miehellä olisi tuo yksi seksipartneri enemmän otantatutkimuksessa, mutta olisi silti epätodennäköistä, että juuri tuo nainen tulisi mukaan otantaan.
Kohta 4. "Seksin määrittely tutkimuksissa on ongelmallista. Voi olla, että miehet ja naiset määrittelevät seksin erilailla. Ainakin he kokevat eri asiat seksiksi. Mies saattaa esim. kokea käsipelin seksiksi, mutta nainen ei." on totta, vaikka se ei ehkä paljoa tilastoja vääristä, mutta ostaltaan kuitenkin.
Onko muuten eroottinen hieronta seksiä? ;)
"Turun keskustan tuntumassa sijaitseva Club Malibu tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden eroottiseen hierontaan, saunontaan sekä vuokraa myös juhlatiloja! Yksityisesityksiä on mahdollista saada Malibun ulkopuolellekin omiin juhliin ja tapahtumiin. Emme tarjoa seksi palveluita!"
Sex-shop Turussa:
"Priwa-Show
15min- 20 euroa
20min - 25 euroa
30min - 35 euroa
Body Hieronta ( ei seksiä) - 20min- 40 euroa
Body Hieronta ( ei seksiä) - 30 min - 60 euroa"
#6. Missä niitä naisia on???
#8:
Ei kai sitä kukaan marja-apajiakaan ilmaiseksi paljasta! :D
Niin, vielä korostaakseni aiemman teoriani merkittävyyttä selittävänä tekijänä tuossa seksipartnerimääräristiriidassa, tuli mieleen, että kun tutkimus tehdään tietyssä paikassa, vaikkapa Suomessa, niin miehet toki laskevat mukaan seksipartnerinsa Bangkokin Pat Pongilta, Hampurin Herbertsrasselta ja Tallinnan yöstä. Naiset pitäytyvät "laskuissaan" lähinnä oman normaalin elinpiirinsä tuloksissa, koska institutionaalinen prostituutiotarjonta naisille on kansainvälisesti verrattuna aika vähäistä. Ja anonyymissa haastattelussahan miesten ei tarvitse pelätä kertoa totuutta, niin kuin vaimonsa kanssa keskustellessa on asian laita.
Luin kerran erään artikkelin aiheesta, ja siinä todettiin, että tutkimusten mukaan prostituoituja ei ole niin paljon, että sillä voitaisiin selittää tuo ero. On myös tutkittu, että naiset alkavat laskea partnereitaan yksitellen, kun miehet taas heittävät yleisarvion (joka voi alitajunnan metkuista ja toiveista johtuen olla todellisuutta suurempi). On myös tutkittu, että naiset ihan oikeasti vähättelevät partnerimääriään ja miehet liioittelevat.
Gagarin heitti kommentin prostituoiduista, joita suomalaismiehet ehkä käyttävät ulkomaillaan, mutta harrastavathan naisetkin ulkomailla ollessaan seksiä, kuten Italiassa (tosin enemmän ilmaiseksi).
Tässä herää nyt sitten mieleen kysymys, että voidaanko miesten ja naisten mahdollisista eroista seksielämän suhteen sanoa juurikaan mitään asiaa varmaksi, jos kerran näihin kyselytutkimuksiin vastanneiden ihmisten antamien vastausten luotettavuus ja paikkansapitävyys on näinkin kyseenalaista ?
Ilman prostituoituja olisin itsekkin jäänyt nuolemaan näppejäni. Parissa vuodessa on partnerien määrä noussut jo toiselle kymmenelle. Kiitos siis seksityöläisille ympäri palloa!
Laitan tämän kirjan osoitteen siltä varalta, että Henry ei ole tutustunut.
http://books.google.fi/books?id=JGocoMfjt_oC&dq=Sp...
Olisiko esimerkiksi blogikirjoituksen aiheeksi hauska huomio noin sivulla 11? Jos naiset ovat niin paljon miehiä korkeammalla kulttuurisella tasolla, mikä selittää naisille suunnattujen saippuasarjojen surkean tason verrattuna miehille tai molemmille sukupuolille suunnattuihin sarjoihin?
Kuules, kun naiset valehtelee. 1 tai 2 on sopiva vastaus, jos joku idiootti kysyis. 29 on jo vähän siinä ja siinä.
Tuloksia hämmentää tosiaan varmaan se, etteivät ammattihuorat kuulu tällaisten tutkimusten otantaan. Tuskin siellä mukana ovat miespuolelta myöskään rokkikukot, iskelmälaulajat, matkasaarnaajat, huippu-urheilijat ja muut pano-alan ammattilaiset. Kyseessä on varsinainen taviskysely, missä naiset vähättelevät ja miehet liioittelevat kokemuksiaan. Tällaisilla keskivertohämpötyksillä on varsin vähän mediaseksikkyyttä, jos nyt ilmaisu sallitaan.
Olisipa hauska nähdä joskus tutkimus, joka kertoisi, että vaikkapa jonkun TMX- (keksitty nimi!) yhtyeen jäsenet puikottavat yhden kiertueen aikana kolmeasataa naista tai että Suomen j-pallomaajoukkue ennen putoamistaan alkusarjoista ehti yhtyä sadanviidenkymmenen naisen kanssa, joista puolet oli ammattilaisia.
Mikä ettei täällä Henryn palstalla voitaisi panna pystyyn tiedustelua seksin saannin kannalta varmimmista ammateista! Itseäni ainakin kiinnostaisi tietää, onko maallikkosaarnaaja kovempi panomies kuin ammattikiekkoilija.
Tässäkin asiassa pätee Ison Kirjan viisaus: "Totuus on tekevä teidät vapaiksi." Ajatelkaa mitä tapahtuisi, jos oikein tieteellisesti todistettaisiin, että ammattiurheilija saa joka ilta eri naiselta. Mikä ryntäys urheilukentille, kuntosaleihin, koulujen voimistelutunneille, urheilulukioihin! Peräkammarien runkkaripojat potkisivat nurin pontikkapannunsa ja juoksisivat sinisissä verkkareissaan kotipellolle raivaamallaan kentällä pallon perässä.
Miten hienoa olisikaan nähdä it-nörttien hylkäävän tyhmät koneensa ja juoksevan golf-kentälle, tennisnurmelle, biljardisaleihin, rallikurssille. Terveellinen hien ja testosteronin tuoksu leijuisi ilmassa kaikkialla, missä urhot harjoittelisivat huippukuntoon päästäkseen. Ja nurkissa piiskuttaisivat harmaat naaraat siipiään riiputellen, silmistään lupaavia katseita heitellen ja somia pyrstöjään pyöritellen.
Seksikkäimmät ammatit, eikö ne ole perinteellisesti polliisi ja sairaanhoitaja. Vaikka, voi olla, että hoitajien seksikäs imago on haihtunut murhatutkimusten vuoksi.
Poliisi nyt kumminkin on seksikäs. Mieki katton aina pollariautoon sisälle. Ei oikeastaan muita seksikkäitä ammatteja ole.
...hallintotieteiden maisteri ei nyt ainakaan ole seksikäs ammatti...paitsi jos sattuisi kohdalle joku perverssi tyyppi. On se kumminkin parempi kuin patologi.
Kaipa se on minun sitten aloitettava. Listan nimi olkoon "Kymmenen piparivarminta ammattia Suomessa." Kyse on siis heteromiehistä näissä ammateissa. Aloitan listan, korjatkaa rauhassa jos siihen on perusteltu syy. Järjestystä saa vapaasti muuttaa, virkanimikkeitä saa rauhassa poistaa tai muuttaa. Olge lahke!
1. Lahkolaissaarnaaja
2. Miljonääri
3. Varakas ammattiurheilija
4. Rock-tähti
5. Iskelmälaulaja
6. Varakas julkkis
7. Köyhä, mutta tosi tunnettu julkkis (Kirjailija, runloilija tms)
8. Palomies
9.Poliisi
10.Lääkäri
Ihmisillä on hyvin erilaisia tapoja laskea seksipartnereita.
Eräs tuttuni ilmoitti, että yhden illan suhteita ei lasketa.
Jos näin on, niin harvalla on kovin montaa kumppania.
20. Olet varmaankin mies, sillä lista ei voi enempää pieleen mennä.
Jos noista tekisin rehellisen poiminnan:
Polliisi pysyy. Lääkärissäkin on varmaan jotain karismaa. Kirjailija on varma nakki, vaikka olisi vähän juoppokin. Tietysti miljonäärikin tekisi vaikutuksen. Palomieskin on kunniallinen ammatti.
Nuo muut ovat vähän sellaista voi olla rahaa, mutta ei älliä -porukkaa. Varmaan strippareihin vetoais. Ja lahkolaissaarnaaja oli kai vitsi.
Kyullähän armeijan miehetkin ovat sellaista upseeri ja herrasmies -porukkaa, ei paha...tukkakin parturoitu päinvastoin kuin yleensä suomalaisilla miehillä.
Jos miehet pettää enemmän kuin naiset, niin kenen kanssa? Käykö ne saman naisen luona? :)
Tuntuu olevan paljon tärkeää asiaa siinä metrin ja viidenkymmenensentin välissä, mutta väärin on sekin jaettu...
#21: "Eräs tuttuni ilmoitti, että yhden illan suhteita ei lasketa."
Tuossa piilee yksi olennainen ero miesten ja naisten välillä, sillä miehille nimenomaan ne yhden illan "suhteet" ovat niitä ansioikkaimpia ja eniten sulkaa hattuun oikeuttavia maininnan arvoisia kokemuksia, joille mielessään hykerrellään vielä vuosikausia ylpeinä, kun taas monille naisille ne ovat unohdettavia "mokia".
MHeikka epäili lahkolaissaarnaajaa vitsiksi. Et ole varmaan asunut lessuseudulla? Nuorena kävin usein seuroissa ja joka kerta saarnamies puhui naiset märiksi ja miehet koviksi. Seurojen päätteeksi hän antoi "henkilökohtaista hengellistä opastusta" sitä tarvitseville. Eräänkin saarnamiehen lempinimi oli "Tuhannen pillun Paavo."
Eikös tässä uusimmassa seksitutkimuksessakin Kristillisdemokraatit olleet aivan kärjessä yhdyntöjen määrässä?
Vanhalla Venäjällä oli tapana panna piiat ja talon omat tyttäret piiloon kun munkki sattui tulemaan taloon. Kun nyt parikin kuukautta vetelee käteen keljassa alkaa silmä kummasti muljahdella hameväen perään.
Vanhemmat lukijat muistanevat taksimiesten yleisen sanonnan talven ensi liukkaista: "Liukas kuin papin kulli jouluaamuna."
Kyllä kansa tietää ja Laajat lukijapiirit myös.
Tämän lahkolaissaarnaajan naisiin vetoavan lumon voi nähdä myös elokuvassa Maa on syntinen laulu. Elokuvan tarinoilla lienee esikuvia todellisessa elämässä. http://www.youtube.com/watch?v=F7Y7f2Lavp4
Miksi miehillä on enemmän partnereita?
Ihan ensiksi tuli mieleeni, että onko asia todellakin noin? Toinen epäilys tuli siitä, että kuinka ihmeessä tuollaisen asian voi aivan oikeaoppisesti todistaa ja määrittää?
Kyseessä on äärimmäisen herkkä asia molemmille sukupuolille. Olisiko se nyt sitten Suomen suveen kovinkin rattoisaa puuhaa alkaa vaikka avioparin saunan terassilla istuskellen alkaa kelata kaikkia vanhoja "pokia?"
Kirjoitat hyvin, mutta tuo mies/nainen-lähtökohta ei enää päde yhtään samalla tasolla kuin joskus kauan sitten.......
Itse olen hyvin voimakkaasti sellainen ihminen, joka EI KATSO sukupuolta, vaan ihmistä syvään sieluun.
Ajattele Henry (Remun kaima) nyt niin, että sun vain täytyy nyt muuttaa ihan täysin tuota ikuisuusaatetta päässäsi.
Kaikki mies/nais-vertailut ovat ihan totaalisen "passee.'"
Olet jäänyt ajassa jälkeen, koita avata uusia latuja. Ei tuosta muuten tule yhtään mitään.
Jengi korkeintaan ihmettelee, että mitä ihmettä tuokin jäbä oikein veivaa....???
Kaikkea hyvää kuitenkin Sinulle ja aurinkoista kesää:) :)
terv. Eeva
"Ajattele Henry (Remun kaima) nyt niin, että sun vain täytyy nyt muuttaa ihan täysin tuota ikuisuusaatetta päässäsi.
Kaikki mies/nais-vertailut ovat ihan totaalisen ”passee.’"
Maailma on miehelle paljon vittumaisempi ja raskaampi, naiselle paljon avuttomampi. Ei näitä asioita muutella ohjailemalla Henryä pois totuuden luota.
#28.
Hyvä Eeva!
Kunhan vain sosiaali- ja terveysministeriö ja muutkin yhteiskuntamme instanssit ajattelisivat että tällainen sukupuoliajattelu on "passee". Tosiasia on kuitenkin että yhteiskunnassamme sukupuolitetun ajattelun seurauksena miehet joutuvat kokemaan inhimillistä kärsimystä aivan toisella tavalla kuin naiset (sodat, miesten korkeampi kuolleisuus rakenteista johtuen, ideologisesti värittynyt huoltajuusajattelu, you name it). Sitten kun miesten ihmisarvo hyväksytään koko yhteiskunnan ja käytännön politiikan tasolla voisi sanoa että tämä ajattelu on "passee". Sanoisitko etelä-afrikkalaiselle mustalle että älä enää "veivaa" tuota huonompaa asemaasi ja apartheidia, se on totaalisen "passee"? Henry osuu erittäin arkaan paikkaan ja tabuun yhteiskunnassamme tutkimuksillaan. Vallassa olevat ideologiat eivät tunnetusti pidä arvostelusta...
Edelleen asian vierestä: Eilen piti katsoa Brasilian matsi, mutta aiemmin mainitsemani "Spreading misandry: the teaching of contempt for men in popular culture" imaisi mukaansa. Pitää kuitenkin kertoa, että sivuja 67-337 ei voi lukea, mikä on sääli. Oli se sen verran mukaansatempaava. Kirjasta näyttäisi kuitenkin olevan kymmeniä ellei satoja arvioita netissä.
Lukiessa tulee miettineeksi Suomea ja sitä, miten täällä naiskeskeisyys ja miesviha populaarikulttuurissa tuntuisivat kuitenkin olevan astetta vähäisempää kuin USA:ssa.
Yhtenä syynä lienee se, että täällä ei kannata tehdä esimerkiksi naisille suunnattuja kaupallisia keskusteluohjelmia elävän yleisön edessä. Suomalaisten määrä ei vain taida riittää. USA:ssa tuollaiset keskustelut ovat yksi kanava, jonka kautta naiset omaksuvat feminismin miesvihan ja salaliittoteoriat vaikka eivät edes kokisi itseään feministeiksi. No, tuleehan Suomessakin Oprah.
Toinen kanava on saippuasarjat. Niiden näyttäminen täkäläisillä kanavilla todistaa, että amerikkalainen miesviha on poliittisesti korrektia Suomessakin.
Miehet toki osaavat ja haluavat kaikesta päätellen nauraa itselleen toisin kuin naiset. Kuitenkin poikien -- tai ainakin joidenkin poikien -- kohdalla identiteetin rakennuspuiden pilkkominen häpäisemällä ja nauramalla on katastrofi.
On outoa, että kun tehdään "naistutkimusta" se on ok. ja hyväksyttyä ja hienoa ja kaikkea ja valtion rahaa tulee kuin suokuokalla. Kun mies tutkii miesasioita tai tekee vertailuja sukupuolten kesken se onkin heti "passe`" .
Kaikkihan me haluaisimme katsoa ihmistä syvälle sieluun ja unohtaa sukupuolet ja niiden vaikutukset elämään. Mutta entäpä kun vaimo löytää uuden, vie puolet omaisuudesta ja lapset ja lähtee uuden rakkaan luo ulkomaille. Pitäisi ajatella vain ihmistä?
Mielestäni vasta sitten voidaan katsella ihmistä, kun kummallakin on maailmassa samat oikeudet ja velvollisuudet.
Ps. Nimimerkki "Takkirauta" tai miksei "Ironmistress" kirjoittaa aika etevästi nyt. Kannattaa käydä vilkuilemassa.
26. Mie eppäilen pahoin, ettet sie mishään seuroissa ole ikänästi käyny. Mie olen käyny kerran kinkereillä.
Ja miehän olen aivan lestaatiolaisaluhheen syämestä kotosin veikkosten henki. Naapurikylässä, Arpelassa on tietääkseni Rauhanyhdistyksen kokoontumispaikkakin, ollu jo iät ajat. Niin, että kyllä mie tiän!
Nämä meän saarnajat eivä kyllä pornostaroilta vaikuta, sen mie voin sanoa.
Net ova vain elokuvissa ja korkeinthaan Ruottin puolela semmosta elämää pitänhee, sielä Vittulanjänkän suunila. Nämä ova vain jollonki aikhaan tanssinhee, siksi met synnissä elävät vissin sanothiin niitä entisheen aikhaan Humppaveikoiksi. Mutta net orgia-hommat tapahtuiva sielä jossaki Ruottissa, sielä oli aikoihnaan semmonen saarnamies, joka testasi uskon luijjuutta. Niin mie piän. Että häätykö tuomita helevethiin, että oliko se liha heikko.
Joidenkin miesten täydellinen tasorajan puute on luultavasti yksi syy mikä nostaa miesten partnereiden määrää. Luulisin naisilla olevan melkeinpä kaikilla jonkinlainen tasoraja, itse tunnen monta kaveria mille on aivan yhdentekevää minkälainen nainen on, kunhan on nainen. Naiselle ei taida tuottaa mitään tuskaa lähteä baarista ilman miestä, jos sopivaa ei löydy. Mies sensijaan laskee tasorajaa illan myötä kunhan sitten loppupeleistä jonkun sieltä saa mukaansa.

Kommentoi 35 kommenttia