Työn vaativuusluokittelun utopia
Heini Ikävalko kirjoittaa Hesarin pääkirjoituksessa työn vaativuusluokittelusta. Ongelmana sen soveltamisessa on muun muassa se, että töiden varsinaisen vaativuuden sijaan saatetaan tarkastella esimerkiksi tehtävänimikkeitä. Näin aikaansaadusta palkkausjärjestelmästä kyllä puhutaan töiden vaativuuteen perustuvana, mutta todellisuudessa se ainoastaan toistaa nimikehierarkiaa.
Jos palkkausjärjestelmä perustuu aidosti tehtävien vaativuuteen, arvioinnin perustana ei käytetä nimikkeitä tai asemaan perustuvia hierarkioita.
Kuulostaa mielenkiintoiselta. Tarkoittaako se myös sitä, että tohtorille maksetaan saman verran kuin peruskoulun käyneelle, jos he tekevät samaa työtä?
Vaativuusluokittelun käytössä on monia ongelmia, joista kirjoittaja itsekin tunnistaa osan.
1. Työmarkkinaosapuolten sopimustoiminta voi monimutkaistaa palkkausjärjestelmien rakenteita ja vaikeuttaa samapalkkaisuuspyrkimyksiä. Työpaikan tehtävien ja niistä maksettavien palkkojen vertailu vaativuusluokittain on lähes mahdotonta, jos työpaikalla on käytössä useiden eri työehtosopimusten määritelmiä tehtävien vaativuuden luokittelusta.
Tuo on periaatteessa ratkaistavissa oleva ongelma, mutta käytännössä työmarkkinaosapuolten välisten riitojen ratkaiseminen on vaikeaa, ellei lähes mahdotonta.
2. Vaativuuteen perustuvaa palkkausjärjestelmää voidaan soveltaa virheellisesti esimerkiksi silloin kun rekrytoinnissa on otettava huomioon vallitseva markkinatilanne. Ei ole aivan tavatonta, että uuden työntekijän kanssa neuvoteltu, markkinatilanteesta johtuva palkka sovitetaan keinotekoisesti vaativuusluokitukseen.
Niinpä. Oikeisto sanoisi, että palkan pitääkin perustua nimenomaan markkinatilanteeseen. Julkisella sektorilla markkinatilanteesta ei kuitenkaan yleensä tarvitse välittää. Ongelmia voi kuitenkin tulla vastaan esimerkiksi silloin, kun jonkin alan osaajista on pulaa ja he vaativat suurempaa palkkaa kuin mitä työn vaativuustaso edellyttää.
3. Kun siirrytään uuteen palkkausjärjestelmään, joka kenties kyseenalaistaa jo olemassa olevat palkkasuhteet. Vaaditaan melkoista suoraselkäisyyttä tunnustaa mahdollinen ero nykypalkkojen ja uuden järjestelmän mukaisten palkkojen välillä.
Saattaa tosiaan olla, että vaativuusluokittelu kääntää kaikki palkat ylösalaisin ja pomosta tulee palvelija. Olisi mielenkiintoista nähdä työntekijöiden reaktiot, kun täysin muuttunut palkkahierarkia esitellään.
4. Suurin ongelma puuttuu kokonaan Ikävalkon kirjoituksesta. Nimittäin se, kenellä on oikeus määrittää työn vaativuuden kriteerit? Määrittääkö vaativuuden feministiraati? Vaativuuden kriteerit ovat yhteismitattomia toistensa kanssa. Vaativuutta lisäävät ainakin työn vaarallisuus, likaisuus, yksitoikkoisuus, altistuminen epämielyttäville olosuhteille, vastuu ihmishengistä tai rahasta jne ja vaadittu taitotaso. Miten noita tekijöitä pitäisi painottaa suhteessa toisiinsa?
Otan esimerkkityöksi lasten hoitamisen, jota tehdään monien ammattinimikkeiden alla. Onko se vaativaa työtä vai ei? Ei-vaativuuden puolesta puhuu ainakin se, että sitä pystyy tekemään kuka tahansa ilman mitään koulutusta - ja tekeekin. Välillä lapsia hoitaa keskenkasvuinen 14-vuotias siskontyttö, välillä taas dementoitunut isoäiti. Kuinka vaativaa lastenhoito voi olla, jos hekin siitä selviytyvät? Ei heitä voisi vastaavalla tavalla laittaa kattoasentajiksi tai rekkakuskeiksi.
Mikä on seuraavien ammattien vaativuusjärjestys?
- postinjakaja
- työterveyshoitaja
- kattoasentaja
- lastenhoitaja
- ahtaaja
- sosiologi
- sosiaalityöntekijä
- rekkakuski
- suurtalouskokki
- yrityksen tiedottaja
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Otan esimerkkityöksi ruoan tekemisen, jota tehdään monien ammattinimikkeiden alla. Onko se vaativaa työtä vai ei? Ei-vaativuuden puolesta puhuu ainakin se, että sitä pystyy tekemään kuka tahansa ilman mitään koulutusta - ja tekeekin. Välillä ruokaa tekee keskenkasvuinen 14-vuotias siskontyttö, välillä taas dementoitunut isoäiti. Kuinka vaativaa ruoanteko voi olla, jos hekin siitä selviytyvät"
"Määrittääkö vaativuuden feministiraati?"
Sitähän tässä tavoitteellaan.
Feministit haluaisivat Suomeen keskusjohtaisen suunnitelmatalouden, jossa feministinen keskuskomitea päättäisi kaikesta. Femakot ovat siis kommareita.
Minusta lastentarhanhoitajan työ ei sinäänsä ole vaativaa, jos katselee ihan vaan siltä kantilta että lapsia vahdataan päivät. Tosiasiassa nykyään kasvatus on ulkoistettu perheistä yhä enemmän, sen tekevät kriittisimmässä vaiheessa lastentarhanopettajat, lastentarhanhoitajat yms. Lastenhoitaja on epätarkka nimike. Lastentarhanopettajat ovat minun ymmärryksen mukaan yliopiston käyneitä ihmisiä, asiantuntijoita kasvatuksessa.
On pakko myöntää, että en ole täysin objektiivinen asiassa, sillä äitini on lastentarhanopettaja. Kyllä se silti minusta kohtuutonta on, että minä teen työtä, josta ei kukaan kostu oikeastaan mitään, kaikenmaailman projektirahoilla ja valtiontuilla, vailla mitään koulutusta ja lähtöpalkkani oli sama kuin 20 vuotta lastentarhanopettajana toimineen äitini kaikkine ikälisineen.
Olen kritisoinut hänen ja siskojeni samankaltaisia alavalintoja, en millään ymmärrä että lahjakkaat naiset haaskaavat elämäänsä moiseen alipalkattuun ja aliarvostettuun alaan, jossa painostusta tulee joka suunnalta ja lastenkin pitäisi saada tehdä ihan mitä niitä huvittaa ja vanhemmat syyttävät omasta kyvyttömyydestään ja surkeista valinnoistaan kaikkea muuta paitsi itseään. Mutta ainakin äitini vaikuttaa nauttivan työstään. Kai se on sellainen kutsumusala.
"Mikä on seuraavien ammattien vaativuusjärjestys?"
Vaativuudesta puhuminen vie keskustelua sivuraiteille. Vaatii varmasti paljon, että pystyy vakavalla naamalla työstämään jonkun naistutkimuksen väitöskirjan. Ei siitä silti mitään tarvitse maksaa, koska kukaan ei sellaista kaipaa, eikä tarvitse. Vaativuus on siis yhtä tyhjän kanssa, jos tehtyä työtä ei kukaan tarvitse.
Toisaalta, vaikka esimerkiksi palomiesten työ on epäilemättä hyvin vaativaa ja vaikka heidän työnsä on varmasti todella tarpeellista, niin eivät he mitään huippuliksoja tienaa. Aika monelle ko. homma on kuitenkin kutsumushomma, eli siihen on hakeuduttu palkasta huolimatta. Ei työssä ole kyse vain palkkauksesta, vaikka feministit näin haluavat uskotella. Olennaista on myös se, pitääkö työstään ja antaako se tekijälleen tyydytystä. Jos tekijöitä löytyy nykyisellä palkkauksella, miksi palkkausta pitäisi nostaa?
Koska mitään "objektiivisia" vaativuuskriteerejä ei voida löytää, niin asia muuttuu joko puhtaaksi valtataisteluksi (politiikka) tai kysynnästä ja tarjonnasta johtuvaksi (markkinat).
Poliittisessa taistelussa luonnollisesti vedotaan niihin tekijöihin, jotka edistävät omaa kantaa ja jätetään muut huomiotta.
Feministien tapauksessa unohdetaan esim. töiden vaarallisuus, fyysinen raskaus ja tehty työaika, mutta vaaditaan eroista riippumatta samoja kuukausiansioita molemmille sukupuolille esim. arvostuksen puutteeseen vedoten.
Tiedä sitten noista vaativuuksista mutta lastenhoitajan duuni on ainakin tärkein ja vastuullisin.
No jaa ehkä vaativin olisi työterveyshoitaja, sillähän pitää olla kyky erottaa onko ihminen terve, vähän pipi vai ehkä vaarallisen sairas.
#1
"Otan esimerkkityöksi ruoan tekemisen, jota tehdään monien ammattinimikkeiden alla. Onko se vaativaa työtä vai ei? Ei-vaativuuden puolesta puhuu ainakin se, että sitä pystyy tekemään kuka tahansa ilman mitään koulutusta - ja tekeekin. Välillä ruokaa tekee keskenkasvuinen 14-vuotias siskontyttö, välillä taas dementoitunut isoäiti. Kuinka vaativaa ruoanteko voi olla, jos hekin siitä selviytyvät”
Jos kyseiset henkilöt laitettaisiin vaikkapa kokiksi ravintolaan 2-viikon ajaksi, niin arvelisin, että asiakkaat huomaisivat eron.
Jos sen sijaan lapset vietäisiin hoitoon a) yliopistosta valmistuneelle lastenhoitajalle tai b) esim. minulle (joka en tiedä mitään lastenhoidosta), niin väittäisin, että on kyseenalaista, huomaisiko kukaan eroa hoitotuloksessa ja olisiko lapsilla hauskempaa yliopistotasoisessa hoidossa kuin minun hoidossani.
#6
"Tiedä sitten noista vaativuuksista mutta lastenhoitajan duuni on ainakin tärkein ja vastuullisin."
Onko vaativuus sama asia kuin tärkeys ja vastuullisuus? Lapsiahan saa hommata kuka tahansa päihde- tai mielenterveyshäiriöinenkin ja alkaa hoitamaan niitä sen jälkeen. Kelpoisuusvaatimukset eivät ainakaan ole korkealla.
"No jaa ehkä vaativin olisi työterveyshoitaja"
LOL.
"Kuulostaa mielenkiintoiselta. Tarkoittaako se myös sitä, että tohtorille maksetaan saman verran kuin peruskoulun käyneelle, jos he tekevät samaa työtä?"
Tietysti tarkoittaa ei ole järkeä korjata koulutuspolitiikan virheitä teettämällä tohtoreilla siivousapulaisen hommia tohtorinpalkalla.
Mitäs siinä LOL'lottelet Henry, minusta ihmiset ja heidän kanssaan työskentelevät ja erityisesti lapset on kaikkein tärkeimmät vaikka jotkut tietysti arvostavat traktorin renkaita korkeammalle.
Se on ongelma että lapsiahan voi tehdä kuka tahansa mutta ei se muuta sitä perusasiaa mihinkään. Vedän tästä kyllä johtopäätöksen että sulla ei ole omia lapsia ja siksi tunne-elämäsi on jäänyt kehittymättä siltä osin.
#10
"minusta ihmiset ja heidän kanssaan työskentelevät ja erityisesti lapset on kaikkein tärkeimmät"
Onko sillä tekemistä työn vaativuuden kannalta?
Jos lastenhoitaja olisi henkilökohtaisesti vastuussa lasten turvallisuudesta ja siitä, ettei niitä esim.kiusata, niin vastuusta voisi pienen lisän maksaa. Mutta ovatko he? Mielestäni hyvin kyseenalaisesti.
Tärkeitä töitä ovat mielestäni välttämättömät työt, joita tekemättä yhteiskunta pysähtyisi. Vähemmän tärkeitä ovat esim. sosiologin, mallin jne. työt, joita ilman pärjäisimme vallan mainiosti. Sosiologin ja mallin työ ovat kuitenkin jossain määrin niin vaativia, että merkittävän suuri osa ihmisistä ei kykenisi niitä tekemään.
Vaativa työ on mielestäni sellainen, jossa vaaditaan tiukkoja fyysisiä ja henkisiä ominaisuuksia, rohkeutta, vaaran sietoa, vastuuta ihmisistä ja taloudesta, pitkällistä harjoittelua vaativaa taitoa, huonojen olosuhteiden sietoa jne. Vähemmän vaativia ovat sellaiset työt, joita kykenee tekemään jokainen kadun mies, jossa ei ole paljoa vastuuta, huonoja olosuhteita, riskejä, joissa ei tarvita suuria älyllisiä tai fyysisiä ominaisuuksia.
10: Ammattien arvostus on sitten taas ihan oma juttunsa. Arvostus voi näkyä palkassa tai sitten ei.
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/ammattien-...
Tuosta Henryn listasta pitäisi vaativimpana kattoasentajan hommaa, koska en pidä korkeista paikoista, enkä lähtisi katolle kovin pienestä rahasta. Lisäksi en tiedä lainkaan, miten kattoja asennetaan. Tuskin osaisin hommaa hoitaa kovin hyvin ilman koulutusta.
Varmaan ahtaajan ja rekkakuskin hommista selviäisi kunnialla vasta, kun olisi ensin saanut opetuksen heidän työvälineidensä käyttöön. Tämä pätisi osin myös suurtalouskokin homman kohdalla, vaikka jotain ehkä osaisi kylmiltäänkin keittiössä tehdä. Noita muita hommia pystyisin varmaan hoitamaan vaikka heti (sosiaalityöntekijän hommaaan minulla ei kyllä olisi vaadittua miesvihamielisyyttä).
Postinjaosta ja lastenhoidosta on omakohtaisia kokemuksia. Postinjako oli rankkaa, mutta selvisin siitä. Lastenhoitoon riittää kärsivällisyys ja maalaisjärki. Tai sitten ei. Riippuu kakaroista.
"Jos sen sijaan lapset vietäisiin hoitoon a) yliopistosta valmistuneelle lastenhoitajalle tai b) esim. minulle (joka en tiedä mitään lastenhoidosta), niin väittäisin, että on kyseenalaista, huomaisiko kukaan eroa hoitotuloksessa ja olisiko lapsilla hauskempaa yliopistotasoisessa hoidossa kuin minun hoidossani."
Ihan arvailuahan tämä on, mutta kyllä minä olen melko varma, että jos laitetaan vaikkapa 5 lasta sinulle hoitoon vuodeksi pariksi arkisin ja verrataan sitten erilaisilla kriteereillä, ero on todennäköisesti huomattavissa, mutta en usko että sillä on paljonkaan tekemistä sinun tai lastentarhanopettajan yliopistokoulutuksen kanssa. Ennemmin ero tulee kokemuksesta. Mutta niinhän se on useimmissa ammateissa. Useasti koulutuksen hyöty on vain virheiden minimoista työn alkutaipaleella. Ja lastentarhaan pääsee "tädiksi" ammattikorkeankin kautta.
Kasvatustiede on kyllä minun nähdäkseni ideologista ja poliittista, siinä missä muutkin vastaavat. Tunnen suurta vastenmielisyyttä poikien feminisoinnista yms. moraalisäteilevistä kasvatususkomuksista, joissa omaa hyvyyttä pönkitetään tekemällä lapsesta jonkinlainen leikkikalu ja peli, jossa vanhemmat kilpailevat siitä, kuka keksii monimutkaisempia ja aikaavievempiä ja hämmentävimpiä tapoja toimittaa yksinkertainen asia, kuten vaikkapa kurinpito. Sitten säteillään ja leuhkitaan sillä ystäville ja netissä samalla kun jälkikasvu on yhä vaan enemmän hämmentynyttä ja ymmällään kun kasvatus ei vastaakkaan todellisen maailman realiteetteja.
Tässä on oikea vaativuusjärjestys: 8, 7, 2, 5, 10, 4, 3,6, 9, ja 1
On täysin mahdotonta tietää kuinka vaativaa jokin työ on, jos ei ole sitä työtä itse koskaan tehnyt. Lisäksi joku työ voi olla toiselle helpompi nakki kuin toiselle...riippuu vähän ammatinvalinnasta, että onko osunut nappiin.
Tuosta listasta mie nostasin kaksi ammattia kärkeen, ihan sillä perusteella etten niihin itse kykenisi: rekkakuski ja sosiaalityöntekijä...varsinkin lastensuojelija.
Työterveyshoitajana ei semmonen menesty, joka pyörtyy piikistä, eikä kattoasentajana sellainen, joka ei uskalla kiikkua katolle. Nekin hommat siis kuuluvat näin subjektiivisesti arvostellen niihin vaativiin tehtäviin. Muista selviytyisi ehkä heikunkeikun, jos vähän prepattais alalle.
kattoasentaja
lastenhoitaja
työterveyshoitaja
rekkakuski
suurtalouskokki
sosiaalityöntekijä
ahtaaja
postinjakaja
yrityksen tiedottaja
sosiologi
Tuossa olisi näppituntumalla tehty arvio, arviot vaihtelee sitä mukaa kun ihmiset niitä arvioivat.
Kevennys: "The 6 Most Statistically Full of Shit Professions"
#16: Hyvä yritys, mutta työn vaativuus riippuu tekijän kyvyistä. Alansa parhaan tuottavuus mistä tahansa mainituista työtehtävistä voi olla moninkertainen minkä tahansa muun alan keskivertotyöntekijään nähden. Huippuyksilön tuottavuus asettaisi aivan käsittämättömät laatuvaatimukset työlle. Näillä kriteereillä väittäisin vain postinjakajan putoavan kokonaan pelistä pois -- koska minä en kykene ymmärtämään postinjakamisen tehtävänkuvaa ja miten huippuyksilö kykenisi käyttämään siinä älyään suvereenisti.
Miten arvioida jonkun duunin henkistä rasitusta tai työn vaarallisuutta, sanotaanko, että melkeinpä kaikki työt rasittavat henkisesti, mutta jotkut duunit jäävät kummittelemaan vielä siviiliin kun olet töistä päässyt, kun vaikkapa lapioit ruumiinpalasia junaraiteelta.
Sosiaalityöntekijä on älyttömän vaativa työ, sillä siihen liittyy valtaa. Kauhunäytöksen siitä tekee se, että kys. vaativaa työtä päätyy tekemään jos jonkinlaista ihmistä jotka tekevät sitä,
1) suurin piirtein horoskooppeja tulkiten.
2) vaikkeivat omaa mitään kykyä siihen, eivätkä kestä sitä henkisesti
3) vaikkeivat osaa tehdä päätöksiä mistään ylipäätään.
Olen kuullut sosiaalityöntekijöiden edesottamuksista laidasta laitaan. On ollut huostaanottoja, joiden lähtökohtana huhupuheet. On ollut insesti-isän suojelemista. On ollut normaali-isän nuivimista. On ollut ennustajaksi, psykologiksi ja messiaaksi ryhtymistä yms.
Kys työstä tietenkin harvemmin kuulee niitä ammattimaisen, kylmä- ja selväpäisen ihmisen voittokulkuja, sillä niissä ei ole draaman aineksia kerrottavaksi asti.
Jotkut sosiaalityöntekijät kärsivät jumalakompleksista, kun pääsevät päättämään ihmisten elämästä, valta sokaisee ja omaa surkeata elämää kompensoidaan työllä ja omia ongelmia sekä asenteita peilataan työhön surutta eikä pystytä näkemään asioita puolueettomasti.
22. Sosiaalityöntekijän valta on erittäin epämiellyttävää valtaa. Inhimillisille erehdyksille ei ole mitään sijaa, ja kumminkin jokainen ihminen varmaan ainakin kerran elämässään ja työssään tekee inhimillisen virheen. Siinä mielessä se on lääkärin ammattiin verrattavaa työtä.
Sosiaalityöntekijöitä uhkaillaan, he tekevät työtä paineen alla...eikä heitä arvosteta. Haukutaan vaan, vähän kuin yksinhuoltajanaisia.
#20
"en kykene ymmärtämään postinjakamisen tehtävänkuvaa"
Postinjakajan työstä suurin osa, n. 70 %, on itse asiassa erilaista postin lajittelua tms. Pääasiassa työ on sitä, että laitetaan oma piiri jakojärjestykseen, joka voi olla esim. 700 taloutta.
Vaikeutena lajittelussa ovat mm. muuttaneet, joissa ovat 1) ne, joilla on muutosilmoitus voimassa ja 2) ne, jotka ovat muuttaneet vuosia sitten. Kokenut jakaja saattaa muistaa koko piirin muuttaneet ulkoa - muuttaneita voi olla satoja tai tuhansia viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Uudelta jakajalta menee väistämättä vääriä posteja luukusta, koska vuosia sitten muuttaneita on mahdoton tietää. Siten kokeneen jakajan laatu ja nopeus ovat aivan eri luokkaa kuin uudemman jakajan.
Sen lisäksi osoitteet ovat hyvin usein puutteellisia, ovinumero puuttuu, osoitteena on pelkkä katu tai osoite on väärä. Jos jakaja muistaa piirin ulkoa, hän kykenee suoraan laittamaan postin oikeaan väliin, kun uudelta jakajalta menee pitkä aika oikeaa paikkaa etsiessä. Siten kokeneen ja uuden jakajan tuottavuusero voi olla huomattavan suuri.
Palkoissa näkyy ja toisaalta kuulukin näkyä, missä raha liikkuu. Siitä surullisen kuuluisat ahtaajat on hyvä esimerkki ja toisessa päässä kirjastonhoitajat. Jos julkisen alan palkat nousisi, niin Suomelle kävis kuin Kreikalle. Money talks, bullshit walks.
...jotkut pyrkivät jopa sosiaalityöntekijöitä haukkumalla eduskuntaan, ainakin Tampereelta. Vaikka ei ole edes sitä "substanssia" ollut hoitaa omia pentujaan.
Professori Keltikangas-Järvinen arveli juuri radiossa, että naisten huonot palkat johtuvat siitä, kun miehet eivät suostu heille kunnon palkkoja maksamaan. Professorin keskipalkkahan ei olekaan kuin €6 000. Olisikohan kaksin- vai peräti viisinkertainen, jos naiset saisivat määrätä Keltinkangas-Järvisen palkan?
Vuosikymmeniä jatkuneen propagandan johdosta naiset professoreita myöten luulevat siis huonojen palkkojensa johtuvan miehistä -- kuten kaikki muutkin vastoinkäymiset ja pienemmät luonnonkatastrofit. Siksi on luonnollista vaatia, että joku muu, naisille suosiollisempi taho määrittelee palkat.
Onko tässä järjen hiventä? Todellisuudessahan naisten palkat eivät poikkea paljokaan miesten palkoista. Lähtökohta on siten jo pikemmin propagandistinen kuin faktuaalinen. Lisäksi pitää muistaa, että palkat määräytyvät myös julkisella puolella ainakin jossain määrin markkinaehtoisesti, kunhan myös yksityinen puoli palkkaa saman koulutuksen omaavia työntekijöitä. Markkinaehtoisuus taas ei jätä paljoa tilaa perusteettomalle syrjinnälle, koska kilpailijat varmasti hyödyntävät stereotypioiden vuoksi huonompaa tulosta tekevän heikkoutta.
Kaikesta huolimatta palkoissa on sukupuolesta johtuvia vääristymiä. Kaikkien nuorten naisten on tyydyttävä siihen, että palkassa on lapsi- ja sairastelualennus. Nuorten miesten taas on maksettava tavalla tai toisella hinta siitä, että suomalaisen miehen mainen on loattu haukkumasanan tasolle. Mutta tällaiset asiat eivät koske ammattinimikkeitä.
Viime kädessä vapaan kilpailun puitteissa palkan määrää työantajan maksukyky, mikä puolestaan määräytyy asiakkaiden maksuhalun perusteella. Hetkellisiä poikkeuksia toki voi olla, mutta tämä on suuri linja.
Julkisella puolella pelivaraa on enemmän, koska asiakkaat harvoin maksavat tuotetuista hyödykkeistä suoraan ja käypää hintaa. Kun naisten osuus julkisen puolen työpaikoissa on erittäin suuri, ei ole ihme, että feminismi, parempiosaisen sukupuolen etujärjestö yrittää juuri siellä hyödyntää propagandavoittojaan eli käsitystä naisten huonoista palkoista.
Yksityisen puolen työmarkkinoiden vaikutusta ei kuitenkaan voi sulkea ulkopuolelle. Kunnan insinöörille voi maksaa hiukan huonompaa palkkaa muiden etujen vuoksi. Mutta jos palkka menee alle markkinahinnan, kohta kunnan töissä on vain pahnanpohjimmaiset insinöörit. Siksi korkeakoulutetun lastentarhanopettajan on tyytyminen opistokoulutetun insinöörin parempaan palkkaan -- tai tavoiteltava insinööritason palkkaa.
Se taas on veronmaksajan kannalta niin vastenmielinen ajatus, että sellaista palkankorotusta sentään ei ole tulossa. Tai mistä sen varmaksi tietää, kun katsoo opettajien varsin huikeita palkkoja? Ajan henki ainakin tukee palkkavaatimuksia.
Joka tapauksessa veronmaksajan maksuhalukkuus määrää viime kädessä julkisen puolen palkkojen ylärajan samalla tavalla kuin asiakkaan maksuhalukkuus yksityisellä puolella paitsi epämääräisemmin ja epäsuoremmin.
Kun mukaan yhtälöön otetaan vielä työmarkkinajärjestöt, palkkoja määräävät voimat ovat kaiken kaikkiaan niin vahvoja, että ei siellä paljon tilaa ole työn vaativuutta mittaville komiteoille. Jotain hienosäätöä varmaan saavat aikaan.
Minulle on tullut kerran postikortti perille missä luki paikkakunta missä asun ja pelkkä lempinimi eli aikamoinen postinkantaja ollut kyseessä tai joku ketä on tiennyt meikäläisen.
Minun käsittääkseni "lastentarhantädiksi" riittää lähihoitajan koulutus.
On asioita, missä ei todellakaan voi/pitäisi ajatella tunteella. Valitettavasti todellisuus on jotain muuta.
Kiertuemuusikon elämä on todella vaativaa, niin henkisesti kuin fyysisestikkin ja siksi niissä hommissa harvemmin näkyy mimmejä ;)
Minä en jaksa lakata ihmettelemästä millaista statuskilpailua ylläpidetään. Minusta järkevintä on tehdä sitä mistä pitää ja siihen kannattaa pyrkiä.
Periaatteena kai kannattaa kuitenkin pitää, että kaikki työ on jollain tavalla tärkeää? Jos ei muille, niin ainakin ehkä tekijälleen.
#27 En halua haukkua kaikkia sosiaalityöntekijöitä, mutta heitäkin pitäisi arvoida pikkaisen enemmän ovatko he edes soveltuvia koko ammattiin, mielestäni näitä arvoita pitäisi tehdä säännöllisin väliajoin ja joiltakin sitten ottaa oikeus edes harjoittaa ammattiaan jos eivät siihen kykene.
Liian paljon kauhutarinoita ja puolueellisuutta on saanut kuulla sekä täydellistä ammattitaidon puutetta.
Vaatimustaso ja palkkataso ovat kaksi eri asiaa. Palkkataso määräytyy työmarkkinoilla; millä taholla on parhaat mahdollisuudet kiristää. Tarkoittaa että jos uhataan laittamaan toiminta seis alkaa työnantaja laskea menetettyjä rahoja ja kummasti myöntyy yleensä nopeasti..Näin muodostuvat eri alojen palkkaerot. Naisvaltaiset alat ovat tässä pelissä heikoilla.
#13: "Tärkeitä töitä ovat mielestäni välttämättömät työt, joita tekemättä yhteiskunta pysähtyisi."
Suomen talous pyörii niin monipuolisen työnjaon ja monimutkaisten arvoketjujen varassa, että kukaan ei voi varmaksi sanoa, mitkä työt ovat välttämättömiä. Voi hyvin olla, että lehmät ei tule lypsettyä, jos sosiologit lopullisesti lomautetaan. No, menee melkein vitsin puolelle mutta vain melkein. Kiinan kulttuurivallankumous siirsi sosiologit maatöihin ja kohta kymmenen miljoonat kuolivat nälkään. Jotenkin tragikoomista.
Varmasti on turhia töitä, en siis sitä väitä. Usein on kuitenkin mahdoton tietää varmasti, mitä ne ovat.
"Britneyn entinen henkivartija Fernando Flores:
Flores kertoi eronneensa popparin palveluksesta, koska tämän oli tapana hengailla alastomana Floresin edessä. Ex-henkivartija myös suunnittelee nostavansa tämän vuoksi syytteen tähteä vastaan seksuaalisesta häirinnästä."
Mitäs olette mieltä työhön kuuluva luontaisetu vai seksuaalista häirintää :)
Työn vaativuushan näkyy aika hyvin
-palkassa ja
-vaaditun koulutuksen pituudessa.
Jos nimittäin hyvin palkatut työt eivät olisi vaativia, "kaikkihan" niitä tekisi. Ja jos työn oppisi vuodessa, vain idiootit opiskelisivat sitä viisi vuotta (koska vaihtaisivat opiskelemaan jotain, joka tuottaisi paremman tuoton investoinnille). Vaativia töitä siis olisivat ainakin: yrityksen tiedottaja, sosiologi ja sosiaalityöntekijä. Vähiten vaativia rekkakuski, postinjakaja ja kattoasentaja. Ahtaajan homma on poikkeus säännöstä eli sellainen avainala, että ovat onnistuneet kiristämään palkkansa liian korkeaksi. Noissa muissa ammateissa siihen ei pysty.
Linnunradan käsikirjassa liftareille on työn arvostuksesta pikkupätkä:
"Tarkoittaako se myös sitä, että tohtorille maksetaan saman verran kuin peruskoulun käyneelle, jos he tekevät samaa työtä?"
Kyllä, jos työn vaativuus on ainoa palkkausjärjestelmän peruste.
Jos ojaa kaivaa tohtori ja apukoululainen, niin molemmille maksetaan sama palkka.
Paljon mielenkiintoisempaa olisi tutkia, miksi esim julkisen sektorin palkat eivät johtajatasolla jousta ollenkaan alaspäin, vaikka työnkuva "projektiin joutumisen" tai muun syrjäpolulle joutumisen vuoksi muuttuu paljon vähemmän vaativaksi. Palkka vaan ei jousta alaspäin.
Vaan annas olla jos toimistosihteerin työnkuva muuttuu vähemmän vaativaksi.
Sillä minuutilla työnkuvasi on arviointiryhmässä ja palkka laskee, koska työ ei ole yhtä vaativaa kuin ennen.
35: "Vaativia töitä siis olisivat ainakin: yrityksen tiedottaja, sosiologi ja sosiaalityöntekijä."
En näkisi noita välttämättä vaativiksi töiksi. Toki näihin vaaditaan nykyisellään pitkääkin koulutusta, mutta jos nyt ajattellaan työn arkista todellisuutta, niin aivan varmasti joku rekkakuski joutuu usein kovemmalle, kuin netissä surffaileva ja tyhjänpäivästä tekstiä suoltava tiedottaja.
Sosiologinen tutkimus vaatii varmaan yhtä ja toista, mutta ei siinä ole samanlaista konkreettista vastuuta kuin postinjakamisessa.
Sosiaalityöntekijöillä on samoin periaatteessa vaativa tehtävä, mutta käytännön esimerkit osoittavat, että siinä hommassa tunaroidaan usein tavalla, joka ei jossain kattoasentajan hommassa koskaan voisi tulla kyseeseen ilman välittömiä ja vakavia seurauksia (potkuja). Rutiinien määrä on varmasti myös erittäin suuri.
Pitkälle kouluttautuminen ei vielä ole sellainen ansio, joka tulisi automaattisesti palkita hyvänä liksana.
"Vaativia töitä siis olisivat ainakin: yrityksen tiedottaja, sosiologi ja sosiaalityöntekijä. Vähiten vaativia rekkakuski, postinjakaja ja kattoasentaja. Ahtaajan homma on poikkeus säännöstä eli sellainen avainala, että ovat onnistuneet kiristämään palkkansa liian korkeaksi."
Miten minusta tuntuu, että loogisesti ajatellen nykymaailma pyörisi ilman noita kolmea ensimmäistä ja pysähtyisi ilman noita neljää viimeistä?
Ehkä minun arvoni ovat vain vääränlaiset?
Jos työstä pitäisi lain mukaan maksaa palkkaa vaativuuden mukaan eläisimme varsin hullunkurisessa totalitarismissa. Eiköhän anneta palkan olla työntekijän ja työnantajan välinen sopimus.
#0:"Mikä on seuraavien ammattien vaativuusjärjestys?"
Kysymys ei ole oleellinen. Työn vaativuuteen perustuvaa palkkausjärjestelmää ei ole ajateltu sellaiseksi, että sillä verrattaisiin eri aloja keskenään, kuten Henry tekee. Ihan hyvä systeemi se on noin ajatuksen tasolla ainakin. Postissa saattaa joku heitellä samalla lajittelijan ammattinimikkeellä kirjeitä lokeroihin, kun toinen sen lisäksi ajaa trukkia ja hoitelee pakettilähetyksiä liikkeelle. Aiemmin näillä olisi ollut sama palkka, mutta nyt vaativampia hommia tekevälle voidaan maksaa hieman enemmän. Tästä seuraa, että jos on motivoitunut monipuolistamaan työnkuvaansa ja oppimaan uusia asioita, voi saada lisää palkaa. Aiemmin ammattinimike määräsi palkan.
Ongelma on, jos työn vaativuuteen perustuva palkkausjärjestelmä muodostuu sukupuolikysymykseksi ja harhaisten feministien uudeksi aseeksi.
Oliko tuo professori Keltikangas-Järvinen se miesvihamielisiä lehtikirjoituksia tehnyt, joissa suunnilleen sanottiin, ettei poikien paljon tyttöjä suurempaan syrjäytymiseen pitäisi kiinnittää mitään huomiota, koska tyttöjäkin syrjäytyy ja suurin osa pojista ei syrjäydy?
Mieleen tulee myöskin, että oliko tämä sama taho, jonka mielestä oli huutava vääryys, että tyttöjen suosimille aloille oli vaikeampi päästä sisään opiskelemaan kuin poikien suosimille aloille. Yhteiskunnan tarpeilla työntekijöiden määrälle ja sitä myötä koulutettavien tarpeelle ei ilmeisesti olisi saanut olla mitään painoarvoa...
Epäilen, että sotkin mahdollisesti professori Keltikangas-Järvisen nyt johonkin toiseen koulutusalalla vaikuttavaan naiseen. Pikaisten Googlausten perusteella Keltinkangas-Järvinen ei vaikuttaisi olevan se tarkoittamani miesvihamielisten lehtikirjoitusten tekijä, vaan on esittänyt ihan järkeviäkin kannanottoja poikien huonosta kohtelusta.
Esimerkiksi yliopistoissa on sama systeemi käytössä. Ohjeen työntekijöille mm.
"Tehtävän vaativuuden arviointi
Jos tehtäväsi vaativuutta ei ole vielä arvioitu
• Tutustu huolellisesti sinun tehtävääsi sovellettavaan vaativuustasokarttaan tai –kehikkoon.
• Kuvaa tehtäväsi ja käy kuvaus läpi yhdessä esimiehesi kanssa. Kirjaa tehtävänkuvaukseen
kaikki olennaiset tehtäväsi. Tehtävänkuvauksen tulee olla konkreettinen, mutta riittävän
yleisin ilmauksin kuvattu. Vältä liian yksityiskohtaisia ja liiaksi oman erityisalueesi terminologiaan
pitäytyvää kuvausta.
• Tavoitteena on yhteinen näkemys tehtävänkuvauksesta esimiehesi kanssa. Mikäli näkemyksesi
tehtävänkuvauksesta tai vaativuustasosta eroaa esimiehesi näkemyksestä, kirjaa näkemyksesi
perusteluineen lomakkeen lopussa olevaan kohtaan perustelut. Toimita eriävä näkemyksesi
viipymättä esimiehellesi."
Arviointityöryhmä sitten vielä pohtii palkkausta. Sen jälkee alkaa poru ja paha mieli, eikä ihan kenen kanssa tahansa istuta enää kahvipöytään.
Mutta noin yleisesti ottaen, minusta systeemi on verrattain mainio - olen ehkä ollut liian kauan pois Suomesta.
Tomas, ainakin käytännössä tuo tehtävien vaativuuden arviointi- tai työssä suoriutumisen arviointi on ollut toistaiseksi lähinnä huono vitsi. Ja ne numerot on monessa paikassa joko suunnilleen arvottu - tai saneltu ylempää, että mitä niiden tulisi olla - riippumatta tehtävän tosiasiallisesta luonteesta tai siinä pärjäämisestä. Tärkeintähän on ollut saada aikaiseksi haluttu palkkataso.
Tohtorin palkkatasosta:
Jos tohtorin tutkinto antaa sellaisia tietoja, taitoja tai valmiuksia, jotka auttavat suoriutumaan työstään paremmin tai tekemään vaativampia töitä, niin silloin tohtoreille maksetaan enemmän palkkaa. Joko vaativuustason tai suoritusarvioinnin kautta.
Tietyllä tavalla muodolliset koulutusvaatimukset viran täytössä ovat sen tosiasian myöntämistä, että koulutus ei auta mitään ko. työhön. Jos se auttaisi, niin silloin ei olisi tarvetta raakata pelkän tittelin perusteella pois muita hakijoita, koska tohtori olisi hurjan pätevä ja menisi muutenkin muista ohi.
Varsinaisesta aiheesta tuli mieleeni muutama pointti:
Naiset usein vetoavat siihen, että korkeamman koulutuksen tulisi johtaa automaattisesti korkeampaan palkkaan, mutta minusta tämä on selkeä virhe. Jos työpaikalla ei tarvita korkeampaa koulutusta, miksi siitä koulutuksesta pitäisi myöskään maksaa? Tällaisella vedätyksellä hoitajista on väkisin tehty jostain käytännön työn ammattilaisista jotain hoitotieteilijöitä, samalla kun sopivuus käytännön töihin on heikentynyt ja sitten on käsi ojossa vaadittu lisää liksaa.
Minusta työmarkkinoiden markkinalähtöisyyttä ei voida ainakaan kokonaan ohittaa. Jos jonkun feministitantan mielestä vaativuustasoon riittävällä palkalla ei saada palkattua työntekijöitä, jää työ sitten tekemättä, työ ulkoistetaan taholle jota ei sido tällainen rajoitus - tai sitten palkkaa yksinkertaisesti kohotetaan tasolle, jolla saa työntekijöitä. Eihän ketään nykyjärjestelmässä kuitenkaan voida pakottaa hakeutumaan alalle ja töihin. Toisaalta taas jos palkkataso jostain syystä muodostuu suuremmaksi mitä työnantajalla tai asiakkailla on varaa maksaa, niin sittenkin työ jää tekemättä ja työntekijä palkkaamatta.
Ruuan tekemisen vaativuuskin varmaan riippuu mm. siitä, että pitääkö pärjätä maailmanlaajuisessa vertailussa huippukokeille jne.
Eräs mielenkiintoinen ja ainakin virallisessa tarkastelussa yleensä sivuutettu seikka on se, että yleensä samassa työssäkin ollessa, miehet pakotetaan ottamaan suurempia riskejä ja tekemään raskaampia asioita. Esimerkiksi mieshoitajat käytännössä pakotetaan taltuttamaan riehuva mielenterveyspotilas ja toimistotöissä ollessakin jos tulee jotain raskaiden esineiden nostamisia tai kantamisia, niin naiset häviävät kuin pieru saharaan ja vastuu tehtävistä jää miehille. Kaiken huipuksi työnantajan vakuutus ei välttämättä toimistotöissä korvaa, jos esimerkiksi saa selkävamman tai pahempaa. Sama naisten katoaminen kuin pieru saharaan tuntuu koskevan tyypillisesti myös vaativimpia ei-fyysisiäkin "kriisitilanteita". Minusta tällaisesta tulisi maksaa suurempaa palkkaa miehille.
Mitä tulee lasten hoitamiseen, niin jos siitä saisi yhtä hyvin palkkaa kuin teknisistä hommista, vaihtaisin ilomielin, deadlinet, stressin, erilaisen epävarmuuden yms lasten kanssa leikkimiseen kaiket päivät. Miehethän muutenkin ovat ikuisia leikkisiä lapsia, toisin kuin hapankurkkuiset naiset. Eri asia vain kuka sitten tekisi ne tekniset hommat, jos helpommallakin saisi palkkaa.
43. Keltinkangas-Järvinen on esittänyt ihan järkeviä lausuntoja koulutuksesta ja muistakin asioista. Miesvihaa koulutuksessa on lietsonut erityisesti Elina Lahelma.
Yrityksen tiedottajan homma on todella vaativaa ja stressaavaakin. Jos tuntuu vaikealta uskoa, kuvitelkaa itsenne vastuussa miljardiyrityksen osakekurssin kehityksestä. Homma on vaativaa normaaliaikoina, kun pitää tietää melkeinpä selkäydinreaktioina mitä saa sanoa, mitä pitää sanoa ja mitä ei missään nimessä saa sanoa. Kaiken lisäksi tilanne elää koko ajan eli nuo sanottavat muuttuvat. Kukaan ei ole koko aikaa kädestä pitäen neuvomassa vaan pitää itse päätellä ja jopa aavistaa, mitä strategista muutosta on juuri nyt menossa. Erityisen stressaavaksi työ muuttuu kriisin kohdatessa, kun väärä sananvalinta saattaa esimerkiksi tiputtaa osakkeen hinnan murto-osaan. Se on potkut heti ja sitten alkaa sen miettiminen, miltä alalta seuraavaksi hakisi hommia.
Tämä nyt esimerkkinä siitä, miten vääristynyt kuva ulkopuolisille saattaa jostain työnkuvasta syntyä.
Sosiologin homma on taas äärimmäisen kilpailtua muiden akateemisten työpaikkojen tapaan. Paikkoja on vähän ja halukkaita paljon. Halukkaat eivät myöskään ole yleisestä käsityksestä poiketen lapsellisia idiootteja vaan monet karsinnat jo läpi käyneitä älykköjä.
Sosiaalityöntekijöistä taas on vaikea sanoa mitään yleistä, kun niiden hommat on niin erilaisia. Sen kuitenkin uskallan sanoa, että en viitsisi itse tehdä.
Sen sijaan kattoa on tullut laitettua ja postia jaettua. Nuo hommat ainakin oppii muutaman päivän opastuksella. Loppu on lähinnä rutiinia.
Jorma, Elina Lahelma olikin se tarkoittamani miesvihamielisiä lausuntoja tehnyt. Tässä keskustelussa (mukaanlukien kommentit) on asiaa käsitelty tarkemmin:
"Eräs mielenkiintoinen ja ainakin virallisessa tarkastelussa yleensä sivuutettu seikka on se, että yleensä samassa työssäkin ollessa, miehet pakotetaan ottamaan suurempia riskejä ja tekemään raskaampia asioita."
Miten paljon naisia on ensivastehoitajina? Miehet tietenkin Suomen puolustusvoimien reserviläisinä ovat kriisinhallinnan puoliammattilaisia.
Miksei tämä näy mitenkään palkkauksessa, että kaivataan erityisesti mieshoitajia - ilmeisesti pitämään väkivaltaiset potilaat kurissa tai nostelemaan raskaita potilaita?:
http://www.tasa-arvo.fi/lausunnot_1999-2002/muut
...
Osasto 11 vastaa kaikkein vaikeahoitoisimmista potilaista. Työ- ja potilasturvallisuussyistä on pidetty tärkeänä, että kaikissa työvuoroissa on kaksi mieshoitajaa.
...
#52 No sen takia koska olemme samanlaisia miehet ja naiset, meissä ei ole mitään eroa edes biologisesti, vaikka minulla kasvaa parta ja naisilla ei, niin naistutkimus selittää tämänkin johtuvan vain kasvuympäristöstä ja sosiaalisesta paineesta joka voi aiheuttaa parrankasvua.
http://ihmissuhteet.blogspot.com/2007/12/miesten-t...
Niuvanniemi palkkaa jyrkän sukupuolisyrjinnän mukaan. yövuorossa suljetulla miesten osastolla kuuluu olla nimenomaan mieshoitajia ja väkivaltaista potilasta tapaamaan mennessä pitää olla vähintään kaksi mieshoitajaa. tämä ei ole erityisen tarkoituksenmukaista, kun minä melko heikkona miehenä muka tarjoan parempaa turvaa kuin minua pidempi ja painavampi kamppailulajeissa harjaantunut nainen. byrokratian takia vaan kaikki tarkoituksenmukainen palkkaaminen on mahdotonta ja kaikki paikat täytetään huonosti informoivien seikkojen kuten muodollisten pätevyyksien, työkokemuksen ja sukupuolen perusteella.
49. "Tämä nyt esimerkkinä siitä, miten vääristynyt kuva ulkopuolisille saattaa jostain työnkuvasta syntyä."
On tässä tiedottajan hommaa päästy ihan läheltäkin seuraamaan. Pitkään ja kalliisti opiskellaan kaikenmaailman viestintäteorioita, mutta käytännön työ on usein (ei toki aina) ihan puhdasta liirumlaarumin pullauttamista uunista ulos. Yritysten lehdistötiedotteet ovat erittäin usein puuduttavinta lukemista, mitä löytyy. Ei moisten laatiminen vaadi ihmeitä. Tietenkin stressaavia tilanteita voi toki tulla, mutta jos maalaisjärkeä löytyy, niin niistäkin selviää. Koulutus ei siinä auta yhtään, vain ainoastaan kokemus.
Tutkijan ura on tunnetusti kivinen, mutta vastuu on vähäinen. Jos suhteet ovat rahoittajatahoihin kunnossa, voi päivät pitkät rakennella norsunluutornissaan pilvilinnoja, ilman että ikävällä todellisuudella tarvitsisi päätään vaivata.
Sosiaalityöntekijänä näyttää pääsevän pitkälle jo pelkällä miesvihalla ja feminismillä.
Omat rutiininsa on tietenkin joka hommassa, mutta vaativimpia töitä ovat minusta ne, joita ei voi vain näytellä osaavansa. Jos kattoa ei oikeasti osaa asentaa, se vuotaa.
Juu, kyllähän minäkin näitä kevyen sarjan tiedotusstrategioita tiedän. Tiedottaminen on saatettu ulkoistaa mainostoimistolle tai joku markkinointipuolen tyyppi yrittää tarkastaa TJ:n oikeinkirjoituksen mutta ei tunne pilkku sääntöjä. Joskus tiedottaja palkataan pystymetsästä, ja työ on sen mukaista ainakin aluksi. Mutta en minä noista puhunutkaan vaan isoista ja näkyvistä firmoista, joissa tiedottaja saattaa jopa osallistua johtoryhmän kokouksiin ja palkkakin on sitten sen mukainen. Monelle firmalle brändi on elintärkeän arvokas ja siksi myös sisäinen ja ulkoinen tiedottaminen.
Tiedemaailmasta sen verran, että on siellä tulosvastuu sekä viroissa että hankkeissa.
Kuinka ollakaan, tuli pilkkuvirhe tuohon virkkeeseen, jossa puhuin pilkkusäännöistä.
Tässä työ, jossa palkka kuulemma määräytyy suht' suoraviivaisesti vaatimustason perusteella: http://yle.fi/alueet/helsinki/2010/07/prostituutio...
"Mikä on seuraavien ammattien vaativuusjärjestys?
1.postinjakaja
2.työterveyshoitaja
3.kattoasentaja
4.lastenhoitaja
5.ahtaaja
6.sosiologi
7.sosiaalityöntekijä
8.rekkakuski
9.suurtalouskokki
10.yrityksen tiedottaja"
Vaihtoehdot 1 ja 4 ovat sellaisia, että niihin kykenee melkein kuka
tahansa yleissivistyksen ja pienen harjoittelun pohjalta (tietenkään ne eivät silti sovi kaikille). Vaihtoehto 1 on myös ns. kuntoiluammatti, jolla korvataan osittain muun ajan liikuntaa.
Vaihtoehdot 3, 5 ja 7 ovat malliesimerkkejä töistä, joissa vaaditaan erityisosaamista, mikä monilta puuttuu. Moni ei edes varmaan tiedä mikä on "kattoasentaja", mutta kun sitä tarvitaan maksuakin voi saada. Vaihtoehto 8, eli "rekkakuski" viittaa poikkeukselliseen autokoulututkintoon, elikä kyseisessä työssä käsitellään kookkaita ajoneuvoja ja hallitaan kuormaustoimet. Taksikuskit ovat siinä mielessä alierikoistuneita, että henkilöautoa ajavat lähes kaikki muutkin - eri asia tietenkin kuinka hyvin.
Vaihtoehdoissa 9 ja 10 näen jotakin samaa. Kyseisissä hommissa ollaan tekemisissä jonkin "hyvin ison asian" kanssa, mutta kuitenkin ollaan herkästi aika sivussa isommista rahavirroista.
Sosiologin toimenkuva voi olla varsin laaja, mutta käsittääkseni Henry Laasasen huono tienesti on aika paljon sidoksissa myös käsittelemiensä teemojen arvostukseen. Taitelijat, kirjailijat ja tutkijat tienaavat aika pitkälti mitä sattuu
ja se vaikuttaa paljon mistä tulee IN.
Lähtökohtaisesti voisi sanoa, että yleiseshyödyllisissä töissä, joita Henry luetteli tienaa parhaiten, ottaen huomioon se mitä yleensä on saatavilla. Muut työpaikat on nimittäin aika kilpailtuja, ulkonäkökin vaikuttaa, tai sitten vaativat osaamista ja pitkää koulutusta :D
Vaativuusluokittelun periaate on sama kuin hiljalleen tehdyn avoliittolainkin: saada rahaa miehiltä naisille. Kaikki muut johtopäätökset ja toimenpiteet on tarkoitus johtaa tästä periaatteesta.
Sillä eiväthän naisjärjestöt vaikka palomiesten palkoista ole huolissaan... kuka niistä välittää...
56: Vaativia voivat olla näistä töistä kaikki, se on selvä. Vertailu on aina subjektiivista, eikä objektiivisista mittareista varmaan koskaan päästä yksimielisyyteen.
#54:"Niuvanniemi palkkaa jyrkän sukupuolisyrjinnän mukaan. yövuorossa suljetulla miesten osastolla kuuluu olla nimenomaan mieshoitajia ja väkivaltaista potilasta tapaamaan mennessä pitää olla vähintään kaksi mieshoitajaa. tämä ei ole erityisen tarkoituksenmukaista, kun minä melko heikkona miehenä muka tarjoan parempaa turvaa kuin minua pidempi ja painavampi kamppailulajeissa harjaantunut nainen."
Olet oikeassa, jos todellakin Niuvanniemeen palkataan tällä perusteella. Sukupuoli on väkivaltaisia potilaita rauhoiteltaessa epärelevantti seikka, ja hyvinkin sopivia naisia saattaa löytyä tehtäviin - aivan kuten poliisiksikin, mutta tilastollisesti vähemmän kuin miehiä. Mutta tasa-arvovaltuutetun päätös koski työvuoroja, ei palkkausta. Ilmeisesti ei Niuvanniemessä ole ollut sopivia naisia yövuoroon. Mitä sanoit aiemmin vaativammasta työstä #52 pitää paikkaansa. Nythän vaativuusluokittelun perusteella yövuorossa kahdestaan olevat voisivat saada vaativamman työn perusteella lisää rahaa. Perusongelma oli kuitenkin, että väkeä oli vähennetty niin paljon, että yövuorossa oli vain kaksi ihmistä.
Tasa-arvo valtuutettu perustelee: "Jos voidaan todeta, etteivät yövuorot työturvallisuuden kannalta edellytä ainoastaan mieshoitajia, työnantaja on syyllistynyt syrjintää. Jos taas katsotaan, että on olemassa objektiivinen tarve vain mieshoitajille, ei syrjintäolettamaa synny."
Vähän huonosti perusteltu, sinänsä että kyseessä pitäisi olla sopivien henkilöiden valitseminen yövuoroon - ei oikeastaan mieshoitajien.
On törkeää, että naisille ylipäätään maksetaan palkkaa. Mihin sekin menee. Ei edes olueen. Sairasta:)
Tomas, se en sillä poimimallani tasa-arvovaltuutetun lausunnolla tarkoittanut käsitellä niinkään itse tasa-arvovaltuutetun lausuntoa, vaan siitä sattumalta ilmenevää todistetta, mikä vahvistaa käsitystä siitä, että mieshoitajat ovat tehtävään kyvykkäämpiä ja miehiltä käytännössä edellytetään enemmän kuin naishoitajilta. Kummankin sukupuolen hoitajat jakavat lääkkeitä yms, mutta mielenvikaisen riehuessa naiset vetäytyvät taka-alalle ja mieshoitajien odotetaan pistävän riehuja pakkopaitaan tai lepositeisiin, mikä vaarantaa heidän oman turvallisuutensakin.
Minusta siitä, että miehiltä vaaditaan työssä enemmän kuin naisilta, pitäisi myös maksaa enemmän palkkaa. Oli kyseessä sitten yö- tai päivävuorot.
(OT)
Inex #29:
Minulle on tullut kerran postikortti perille missä luki paikkakunta missä asun ja pelkkä lempinimi eli aikamoinen postinkantaja ollut kyseessä tai joku ketä on tiennyt meikäläisen.
Tarkoitat lempinimellä tuota Inexiä?
Jos kyseessä taasen on lempinimi, jolla sinut tunnetaan paikkakunnalla, niin asia ei kuulosta ihmeeliseltä.
Kirjoita kommentti
Kommentoi 64 kommenttia