Muotibloggaajan muotokuva
Muotiblogit ovat luetuimpia blogeja. Ne ovat tulevien naissukupolvien henkinen koti. Bloggaamisella voi myös ansaita myös elantonsa. Hesari (paperi) kertoo asiasta seuraavasti:
Muotiblogiaan verkossa julkaiseva viestinnän opiskelija Emmi Tissari lopetti työt asiakaspalvelijana keväällä, koska blogin mainostuloista alkoi kertyä enemmän rahaa kuin perinteisestä työstä. Sivustoa reunustavat suuren vaateketjun mainokset.
Monet niin kutsutut elämäntyylibloggaajat saavat rahan lisäksi tuotenäytteitä sekä kutsuja edustustilaisuuksiin. Jotkut tienaavat muutamia kymmeniä euroja, eliittibloggaajat jopa tuhansia euroja.
"Tyypillinen lifestyle-bloggaaja on reilusti kahdenkymmenen ylittänyt nuori nainen, jolle tärkeitä asioita ovat tyyli, trendit ja pukeutuminen"
Blogilistan kärki on täynnä muotiblogeja. Niillä on lukijoita hurjasti enemmän kuin Uuden suomen blogeilla ja ne laajentavat tajuntaa voimakkaammin kuin poliittisen bloggaajan kärttyisät tuuttaukset. Niillä myös tienaa paremmin.
Suositun Mungolife-blogin pitäjä valottaa sielunmaisemaansa Aamulehden haastattelussa:
Bloggaaja täyttää kohta 22-vuotta. Hän opiskelee neljättä vuotta juristiksi.
Mulle sanotaan, että olen materialisti. Raha ei tee mua onnelliseksi, mutta asiat mitä rahalla saa, tekee.
Miehen pitää pystyä elättämään vaimo ja lapset.
Olen feministi ja liberaali monessa mielessä, mutta perinteiset perhearvot ovat jees. Miehelle tekee hyvää saada olla perheen pää, hän sanoo.
Laiskoja ihmisiä Vanhanen ei voi sietää, eikä sitä, että joku on työtön omalla valinnalla.
Köyhyys on ok, jos on päättänyt maalata uuden sukupolven Mona Lisan ja omistautua sille. Sen sijaan se on typerää, jos joku ei ota töitä vastaan siksi, että haluaa loisia onnellisesti kotona. Millä perusteella minun pitäisi maksaa toisten onnesta, kun samalla luon omaa onneani kovalla työllä?
Vanhanen ei nosta opintotukea, mutta paheksuu sitä, että 15 vuotta pitkäaikaistyöttöminä olleet laitapuolen kulkijoiksi nostavat opintotukea korkeampaa työttömyystukea.
Kärkeviä mielipiteitä heittelevä blondi saa kuulla jatkuvasti myös vähättelyä.
Hirveän moni ajattelee yhä, että hiukset ja järki eivät kasva samassa päässä. No jos ne eivät kasva, ne voidaan kasvattaa hiustenpidennyksillä, Vanhanen nauraa.
Hänellä on lainakarvaa sekä hiuksissa ja ripsissä. Niiden hoitoon menee noin 160 euroa kuussa, mutta vaatteisiin Vanhanen laittaa jotain satasesta tuhanteen euroon kuussa.
Tiedän olevani narsisti, materialisti ja äärimmäisyyksiin asti hedonisti. Minua voi kuvailla pitkällä rimpsulla negatiivissävytteisiä sanoja, mutta se olen minä.
Ulkonäkö on tärkeää, koska siitä on hyötyä. Kaikki, jotka muuta väittävät, valehtelevat Vanhasen mukaan päin naamaa. Ulkonäköön ihastutaan ja sisältöön rakastutaan. Mitä huolitellummalta ihminen näyttää, sitä pidemmälle hän pääsee.
Säälittävyyden huippu ovat Vanhasen mukaan aikuiset, jotka tuomitsevat nuoria ulkonäön perusteella. Heille Vanhasella on ohje: Kannattaa ensin päivittää itsensä tähän maailmaan ja sitten ymmärtää se, että tälle kaikelle on järkevä selitys.
Nykyaikana on hd-telkkarit, joissa näyttelijöiden jokainen ihovirhe näkyy. Nämä vaikutteet tulevat nuorisolle aina ylemmältä, sosiaalisesta mediasta ja Hollywoodista. Itseä ei verrata enää naapurin Maijaan.
Onko bloggaajan lausumissa totuuksissa jotakin ihmeellistä? Eipä ole. Ne kuvastavat hyvin tämän päivän nuorten naisten elämän- ja ajatusmaailman sisältöä. Se siinä onkin pelottavaa. Bloggaaja ei kuitenkaan ole itse tyytyväinen julkaistun jutun sisältöön:
Kaikki lehdessä kirjoitetut asiat olen sanonut, ne eivät vain kuulosta noin yhteen lauseeseen tiivistettyinä samalta kuin pidemmässä keskustelussa toimittajan kanssa. En siis sano, että sanojani on vääristelty, ne vain kuulostavat hyvin jännittäviltä asia-yhteyksistä irrotettuina.
I know the feeling.
Muuten juttu on mun mielestä kaikkien osalta mielenkiintoinen, omalta osaltani on aika monta kohtaa, jotka irrallaan yleisestä keskustelusta kuulostaa todella typeriltä, mutta yksi ehdottomasti korjaamisen arvoinen juttu tuossa ainakin on. Kun tuossa ensimmäisellä sivulla lukee "köyhä poikaystävä olisi ongelma...", niin toi ei nyt ihan noin mennyt, mutta edelleen, kontekstista irrotetut asiat kuulostaa aika oudolta välillä.
Ja ennen ku siellä joku sivistää, että työttömät ei aina ole työttömiä omasta halustaan, niin kyllä, tiedän sen, mutta tässä mun osiossa puhuttiinkin nimenomaan niistä, jotka ovat vapaaehtoisesti työttömiä, eivätkä edes pyri tilanteen muuttamiseen.
Myös ekojeejustelu- ja narsismi-lausumiin löytyy korjattavaa.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Hyvähyvä!
Enemmän tarvittaisiin näitä "tehkää mitä teette kunhan teette sen omilla rahoilla"-ihmisiä.
Minulla on käynyt mielessä, saavatko nämä nuoret viehättävät ja itseään auliisti esittelevät bloggarit sponsoritarjouksia myös varakkailta herrasmiehiltä? Ja jos kyllä, niin miten niihin suhtautuvat?
Tuo on vain kokeilu: http://muotiana.blogspot.com/
Jorma Tapio, no millaisia vastauksia olet saanut sponsoritarjouksiisi?
Pekka, tyylit, trendit ja autot eivät todellakaan ole kaksikymppisten kollien tyypillistä substanssia. En tiedä sitten, millainen revoluutio sieltä Orimattilasta on käynnistymässä. Ilmoittamasi ikä ja kuva eivät kyllä täsmää parhaalla tahdollakaan tarkasteltuna, joten siinä kannattanee kyllä tinkiä ja ilmoittaa rehellisesti oma ikäsi.
Tuon Siikalan nimittely vanhaksi ämmäksi olisi loukkaus vanhoja ämmiä kohtaan =D
#6 Noora: Älä tee vastakysymystä vaan vastaa alkuperäiseen kysymykseen, bitte!
Pekka! Esso on ajettu alas, ja pornon saa netistä. Sosiaalipornon taas selkeästi Mungosta. Tai sitten sinun blogista.
#9, kyseessä eivät ole kysymykset, vaan epäsuorat kysymyslauseet, joiden päälause on väitelause ("Minulla on käynyt mielessä..."): toisin sanoen, et esitä kysymystä, vaan ilmaiset väitelauseen. Siten mitään alkuperäistä kysymystä, johon vastata, ei ole.
Vaikka tämäkin unohdettaisiin, jälkimmäinen pyyntö on osoitettu väärään suuntaan. Bitte? For sure!
Muahahahaha - minullakin on muotiblogi. :D Se ei tosin ole kovin luettu enkä enää ole nuori ja sirpakka enkä etenkään elä vanhempieni rahoilla. ;)
Olen siis kamala nainen, kai!
Pelottavaa on sekin, että (nuorilla) naisille on näiden blogien perusteella tolkuton kulutus verissä. Ja kun kirjoitetaan ja luetaan krääsäkulutuskeskeisiä blogeja, ei ole mitään tietä ulos kohti järkevämpää kulutusta. Eihän nimittäin voi vaikka haluaisi yhtäällä dissata elämäntyyliä, jota toisaalla ylistää ja rakastaa. Krääsästä lukemalla ei edes opi ajattelemaan yhteiskunnallisesti.
Totta kai tämäkin ilmiö pitää kuvata pääosin myönteisessä valossa sillä harrastavathan sitä rauhoitetun sukupuolen jäsenet. Nuorten miesten moottoriharrastuksia on osattu halveerata vuosia ja mielestäni ihan syystä. Sama pitäisi tehdä tälle ilmiölle.
Eivätkä kai edes nämä nuoret naiset ole onnellisia vähän vanhempana, kun pitää miettiä uuden rätin ostamisen sijaan, minkä merkkisen lämpöpumpun perhe hankkii ylivelkaiseen omakotitaloon. Siinä kohdassa pitää kuitenkin pistää arvot uusiksi.
Tähdennän vielä, että kuluttaminen siis ei ole sinänsä hyvä tai huono asia. Moni kuluttaminen on mitä mainioin juttu. Vastustan vain krääsän kulutusta. Kyllä miehetkin kuluttavat krääsään mutta paljon vähemmän kuin naiset.
#13.
Onko tummapintaisessa vegaanihomomiehessä jotakin sisäsyntyistä vikaa?
"Miehen pitää pystyä elättämään vaimo ja lapset.
Olen feministi..."
Aivan.
"Millä perusteella minun pitäisi maksaa toisten onnesta, kun samalla luon omaa onneani kovalla työllä?"
Onko koulutuksesi, terveydenhuoltosi yms. ollut ilmaista? Miksi meidän pitäisi maksaa niistä, kun samalla luomme omaa onneamme kovalla työllä?
"Heille Vanhasella on ohje: Kannattaa ensin päivittää itsensä tähän maailmaan ja sitten ymmärtää se, että tälle kaikelle on järkevä selitys.
Nykyaikana on hd-telkkarit, joissa näyttelijöiden jokainen ihovirhe näkyy. Nämä vaikutteet tulevat nuorisolle aina ylemmältä, sosiaalisesta mediasta ja Hollywoodista."
Etsin järkevää selitystä. En löytänyt sellaista.
2: "Kuulostaa noin parikymppiseltä mieheltä."
Taidat, Pekka, olla hitusen vanhempi.
Lainatun bloggaajan mielipiteet olisivat huvittavia, jos ne eivät kertoisi niin suoraan, mikä nykyajan ihmisissä on vikana: itsekkyys, joka ylittää järjen rajat kaikessa ristiriitaisuudessaan mennen kevyesti jo lapsellisuuden puolelle. Itsekkyyden tuottamaa häiriökäyttäytymistä saakin sitten todistaa jo päivittäin, valitettavasti.
"Ulkonäkö on tärkeää, koska siitä on hyötyä. Kaikki, jotka muuta väittävät, valehtelevat Vanhasen mukaan päin naamaa." vs. "Säälittävyyden huippu ovat Vanhasen mukaan aikuiset, jotka tuomitsevat nuoria ulkonäön perusteella.".
Eli ulkonäkö on tärkeää ja hyödyllistä, mutta ihmiset, jotka tuomitsevat ulkonäön mukaan, ovat säälittäviä. Siis mitähän tämä ihmisten ulkonäköön keskittyvä bloggaaja yrittääkään sanoa?
Asia kiteytyy täydellisesti tähän toteamukseen: "Minua voi kuvailla pitkällä rimpsulla negatiivissävytteisiä sanoja, mutta se olen minä.". Toteamuksen tarkoitus on oikeuttaa mm. puhujan aiemmin mainitsema narsistinen käytös. Lääketieteellisessä mielessä narsistihan puhuja ei voi olla, koska narsisti ei ymmärtäisi olevansa narsisti. Näin ollen puhuja voisi valita toisinkin, mutta hän antaa itselleen luvan olla kuvattavissa "negatiivissävytteisillä" sanoilla, joka taas tarkoittaa sitä, että taustalla täytyy olla negatiivissävytteisiä tekoja, jolloin moinen individualismi ei enää kuulostakaan niin hauskalta?
Syltty (kommentti 1): "Enemmän tarvittaisiin näitä ”tehkää mitä teette kunhan teette sen omilla rahoilla”-ihmisiä."
Ajattelin ihan samaa. Aamulehden jutun paria ensimmäistä ristiriitaisuutta (olen feministi, mutta miehen pitää pystyä elättämään vaimo ja lapset) lukuunottamatta ajattelin, että onpa fiksua ja hienoa puhetta. Voin allekirjoittaa Aamulehden jutun viidennestä kappaleesta eteenpäin kaikki tuon Mungolife-blogin kirjoittajan, Anna Vanhasen, mielipiteet. Lisäksi arvostan Vanhasen rehellisyyttä. Ulkönäkö on tärkeää, ja ehkä tuon tosiasian uskoo helpommin, kun kuulee sen naisen suusta.
#14 Tomi? Ymmärrän että krääsäaivopesu on hanurista. Mutta naiset tykkää räteistä ja lumpuista, niin minkäs sillle mahtaa.
Mutta mikäs hiton into sinulla on dissata autonrassaajia? Mekaanisten taitojen osaaminen on ihan oikeaa kädentaitoa. Tekniikan tajuaminen. Ei tarvi mennä autokorjaamoon vaihtamaan auton etuvaloa ja maksaa siitä 80 euroa. Tai edes sen vaatimattoman taidon osaa, että osaa vaihtaa itse autonsa renkaat.
Muotimaailmassa on paljon sairaita piirteitä. Muotiblogit levittävät osaltaan näitä lieveilmiöitä, kuten anoreksiaa, pedofiliaa ja kylmää ihmisasennetta: et ole mitään jos et ole varakas, kaunis ja nuori.
Itseasiassa hävettää kun hehkutin taannoin ystävilleni amerikkalaisen American Apparel merkin sukkia ja t-paitoja. Erityisesti sukista olen pitänyt. Eettistä pohdintaa aiheutti kuitenkin nyt se kun luin päivän Guardianista jutun että tämä kyseinen firma on kovaa vauhtia menossa konkkaan vaikka sitä on varmaan hehkutettu myös lukemattomissa muotiblogeissa viimeiset pari vuotta todella paljon. En esim. tiennyt että firman pomo on suoranainen sika:
http://www.guardian.co.uk/business/2010/aug/25/ris...
Muotibloggareilla tuskin kehittyy eettistä näkemystä kun he saavat etua mainostaessaan tiettyjä vaatemerkkejä ja kosmetiikkaa. Onneksi pinta on vain pintaa ja useimmat ihmiset näkee asioiden todellisen luonteen, ennemmin tai myöhemmin.
"Miehen pitää pystyä elättämään vaimo ja lapset."
Ilman muuta eihän tuo muotiblogi pysy muuten pystyssä, todella fiksu nainen. Jos minäkin saisin jonkun sponsorin omille harrastuksille eikä tarttisi töissä käydä niin sehän olisi hieno homma :)
Vähän pöllähtänyt olo.
Aika pitkälle on edetty. Oikeastaan ymmärrän tätä taustaa vasten Akuliina Saarikoskeakin paremmin.
Oikeastaan olen elänyt pullossa viime vuosikymmenet. Huomasin sen käydessäni Oulussa tänä kesänä. Oli hieman samanmoinen fiilis, kuin eka kertaa Hkissa käyneellä virolaisella venäjänkielen opettajallani oli ollut: hänelle oli tullut paniikkikohtaus liukuportaissa.
Pitäisi käydä useammin ulkona.
Onneksi on tämä netti.
Auria, muotimaailman anoreksia johtuu siitä, että kaikki vaatesuunnittelijat ovat homoja. Ruumiin ihanne on 14-vuotiaan pojan.
Eihän aikusta naista kurveineen koskaan saa näyttämään teinipojalta. Mutta tätä myydään aikuisille naisille.
Toivottavasti nämä muotibloggaajat tajuavat maksaa verot, jottei tule sitten myöhemmin ikävää yllätystä verottajalta, jota ei voi maksaa ainakaan suoraan edes luonnossa...
Ajattelin pistää deitti-ilmoituksen missä etsin elättäjää, pistän ilmoitukseen että olen vankka tasa-arvon kannattaja ja nykyaikana naisenkin on jo aika pystyä elättämään meitä miehiä, lupaan palkata siivoojan ja kokin hänen rahoillaan meidän yhteiseen asuntoon. Minä keskityn sitten omiin harrastuksiin ja nautiskeluun, nainen löytää minut rankan harrasteluputken jälkeen yleensä lähibaarista missä keskustelemme harrastuksistamme. Kuinkahan monta vastausta tulee, odotellaan jännityksellä.
Inex, muista mainita, että käytöksesi on sitten vihreän aatteen tukemaa taiteilija työttömyyttä. Performanssitaidetta, jota välität blogeihin, twitteriin ja facebookiin.
Eli tuleva tasa-arvoinen mies on myös suuri julkkis.
En ole varma, kuinka edustava muotibloggaajien maailmankuva sinänsä on nuoriin naisiin sovellettuna. Naisten kaunistautuminen joka tapauksessa on universaalia ja melkoisen väistämätöntä, koska pariutumismarkkinoilla ulkonäkö on aina ollut naisten tärkein kilpailuvaltti.
Toisaalta esimerkiksi Baumeisterin yhteistyökumppani Jean Twenge kertoo, että narsismi on kasvanut vauhdilla ("Is there an epidemic of narcissism today? ").
Nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa reaktio lienee varsin järkevä: suuret kertomukset uskonnosta isänmaahan on haudattu ja jäljelle on jäänyt individualismi, itseen panostaminen ja identiteettipolitiikka. (Lisäksi miehissä naisten arvostamiin dark triad -piirteisiin kuuluu yhtenä narsismi machivellianismin ja psykopatian lisäksi.)
#26 Loistava idea, pitäisikö jo käydä ostamassa baskeri valmiiksi, sillä tiedän että tulen hukkumaan treffipyyntöihin.
#19, En minä tietenkään dissannut autonrassaajia.
#1: "Enemmän tarvittaisiin näitä ”tehkää mitä teette kunhan teette sen omilla rahoilla”-ihmisiä. "
Räjäyttäkää ostoskeskuksia, harrastakaa hillitöntä kulutusta, tehkää ihan mitä mieleen juolahtaa, kunhan teette sen omilla rahoillanne!
Mutta onko hyväksyttävää toivoa, että nuorille ihmisille ei opetettaisi maailmanlopun narsismia vaan yhteisvastuuta ja lähimmäisenrakkautta?
Kyseinen AL:n julkaisu oli muutenkin erittäin hyvä ajankuva. Sivulla 8 oli kyseinen juttu nuorten naisten todellisuudesta, ja sivulla 18 oli sitten nuorten miesten todellisuus. Armeijan soppajonot ja marmatusta alokkaiden huonosta kunnosta.
Erityisen mielenkiintoinen oli luutnantti Harjulan kommentti yleisen asevelvollisuuden säilyttämisen puolesta:
"Jos päätetään, ettei koko ikäluokkaa enää kouluteta, niin se takuulla näkyy yhteiskunnassa parinkymmenen vuoden päästä. Armeija opettaa tulemaan pois neljän seinän sisältä ja sietämään erilaisuutta."
Tämä on totta. ks. sivu 8.
Sami Haapavaara, #23: Auria, muotimaailman anoreksia johtuu siitä, että kaikki vaatesuunnittelijat ovat homoja. Ruumiin ihanne on 14-vuotiaan pojan."
Minkähän takia muuten tätä homomiesten rankkaa yliedustusta muodin huipulla ei ole nostettu esille esimerkkinä homomiesten harjoittamasta patriarkaalisesta sorrosta ja vastaavasta?
Muodin, jos minkä, luulisi ensin olevan naisten valtakuntaa.
Toisaalta tällekin löytyy selitys: miesten jakaumat ovat laajemmat, joten miehistä löytyvät huiput lähes alalla kuin alalla, tässä tapauksessa todella suuresta lukumääräisestä aliedustuksesta huolimatta.
Lisäksi miesten visuospatiaalinen etu naisten verbaaliseen verrattuna näkyy erityisesti muotisuunnittelun tapaisissa lajeissa.
#23: jou, sanos muuta. Suunnittelija on joko homo tai pedofiili:(Mainitsemani tuotemerkki käytti lisäksi mainonnassa pornotähtiä. Raikasta?
Tämä kaikkihan on hullua sitä tietoa vasten että naisen kauneusidea on (päivän lehdistä mm. Daily Mail ja Aftonbladet taas kerran uutisoi tämän vanhastaan tunnetun) edelleen luvussa 0,7 eli lantio-vyötärö suhde. Tätähän ei monikaan homosuunnittelijoiden malleista täytä, Kate Moss kiinnostavasti kylläkin. Tietenkin tästä mielelläni kerron koska itselläni on just toi:)
#30:”Armeija opettaa tulemaan pois neljän seinän sisältä ja sietämään erilaisuutta.”
No mutta eihän naisia sovi jättää tästä kaikesta paitsi. Sehän on syrjintää. Tytöt inttiin ja sassiin!
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/...
Miksei tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen puutu tähän syrjintätapaukseen? Tarkoitan siis sitä, että meillä on, vielä vuonna 2010, miehiltä suljettuja ja kielletttyjä kuntosaleja.
Mies.asia: nerokas huomio. Mutta syy on varmaan sama kuin silloin, kun pitäisi moralisoida naistenlehtien representoimaa maailmaa. Se olisi vähän tympeetä, kun päätoimittajat ovat kuitenkin 99-prosenttisesti naisia tai homoja tai sekä että.
Muun muassa tuosta syystä monet täysjärkiset naisetkaan eivät enää jaksa tippaakaan tuota kaksinaismoralismin maailmaa.
#33 Ilman muuta, voisimme muutenkin ruveta tämän syvällisen tasa-arvo mietiskelyn sijaan keskittyä kaikkeen epäolennaiseen, minä voisin vaikka pyrkiä seuraavaan kauteen BB-taloon jossa käyttäisin näitä tässä blogissa mainostettuja samettipaitoja. Laukoisin siellä BB-talossa monia kuolemattomia kommentteja, että tätä kroppaa ei saa kuin rahalla ja naisessa pitää olla sitä emätintä eikä se saa olla mikään reppana vaan hänen pitää pystyä pitämään minusta huolta kun käymme Henrin ja muiden kanssa shoppailemassa samettipaitoja ja naureskelemme poikien illoissa tytöille.
Tilasin MeNaiset puhelinmyyjältä, koska hinta oli vain 27€, 4 kk:n tilaus, ja punaruutuhuopa kaupan päälle. En yleensä ole näihin sortunut.
Varsinkin juorupalstat ovat tosi hauskoja. Niissä kerrotaan ketä on kuvassa, ja sivulauseessa mainitaan sitten jonkun käsveskan merkki. Minusta ne ovat kaikkein huipuimia, luen ne aina moneen kertaan.
Jotkut Kiviniemen...tai kivilahden sisarukset ovat melkein joka numerossa. He ovat aivan järkyttävännäköisiä kuikeloita...ja sitten sitä ollaan olevinaan niin huippuunsa trimmattua kaunotarta että...Heidän äitinsäkin on joku ex-mannekiini, joka on bongannut tohtorin. Sisarukset ovat kuin lovren kummituksia, niin että kylläpä vain sekin bongaus meni hukkaan...ainakin rodunjalostusmielessä.
Aika ilkeää.
#37.
Täytyy kyllä kompata että Mari Kiviniemi ei todellakaan ole mikään kaunotar. Yleensäkin pitkät naiset valittavat että "miehet pelkäävät heitä". Bullshit. He eivät vaan miellytä miesten silmää, simple as that. Joku 180-senttinen nainen jolla on yli 40-numeroinen jalka ei vaan näytä hyvältä monista miehistä. Mallit ovat melkoisia kolhoja hevosenpuolikkaita luonnossa ja he ovatkin edukseen lähinnä muotikuvissa pitkine raajoineen.
No niin, blogikansa herää
http://ajatussolmu.blogspot.com/2010/02/muoti-on-t...
Ehkä en teekkään tän päivän kuvaa vihreästä taideapurahasta, vaan esittelen vaatekaappini.
Hyvä idea. Sama kanava.
Juu eiköhän aloitella vaatekaappien esittely:
Tämän näköiset kengät kävin ostamassa vastikään, ne ovat tyylikkäät ja sopivat harrastuksiini kuten frisbeegolfin pelaamiseen, huomatkaa musta väri johon lika ei tartu niin helposti.
http://www.brandos.fi/adidas-originals/superstar-l...
Tämännäköiset farkut pistivät myös silmään kun ajattelin täydentää vaatekaappiani yksillä perusfarkuilla, todella monikäyttöiset ja tyylikkäät sekä rennon oloiset.
http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servle...
Lisää vaatekaapin esittelyä on tiedossa jos yleisö vaatii.
37. Ei se ollut se Mari. Marihan on ihan näöllinen mimmi...nämä oli joitain muita, joitan semmosia Hkin pintaladyja. Joskus kuvassa äitinsä kanssa, joskus ilman. Joskus kaksistaan, joskus yksistään. Kannattaisi inunkin lukea niitä muotisivuja, ettet olisi ihan OUT nykytrendeistä.
hahhahaaaa....sami. Millainenhan vaatekaappi Samilla on....jännä ootella. Onkohan siellä montakin punaruutupaitaa....
#41.
Mari Kiviniemi ei ole edelleenkään kunis, kaikesta huolimatta. Sisäisesti varrmasti ihqu ja sehän se on tärkeintä...
Poikani, 18, sanoi nähdessään Kiviniemen kuvan netissä...ja siinä oli tietysti pääministeri tittelinä...että onko meillä nyt tuomonen pääministeri, tuomonen unisilmä...jotenkin niin se sanoi.
#43: luulen vaan että etenkään sisäisesti ei ole ihqu kun ei edes myönnä ajelleensa Merisalon kanssa ja kärttäneensä tältä vaaliavustusta.
Noi Kivilahdet on aina kaikkien hampaissa, äiteehän on ihan hyvännäköinen.
#39: toi oli runoilijan vaatekaappi
Ja tässä uimapuku mitä tykkään pitää mökillä, olette voineet nähdä havainnon umpijurrissa koikkelehtivasta miehestä millä luultavasti on kalja kädessä ja järki jäässä.
#46.
Olet oikeassa. Pelkkä pituus ei tee Sharapovasta hyvännäköistä kuitenkaan, olisi hyvä pakkaus lyhyempänäkin!
#33.
"Sitten Inex, Jorma ja Tomas kehuisivat, kuin ihqulta näytän ja vaatisivat saada tietää, mistä ne on ostettu. Vaatefirmat kiinnostuisivat ja lähettäisivät minulle samettipaitoja esiteltäväksi. Tähänkö sitä ollaan menossa?"
Aika paljon siihen suuntaan näyttää menevän. Mies.asian linkittämässä narsismijutussa sanottiin:"There have also been big changes in behavior - cultural changes that are often started by more narcissistic people and then draw in the less narcissistic."
Kulttuuri ehkä muuttuu jatkuvati hyväksyvämmäksi narsistista toimintamallia kohtaan, vaikka varsinaiset tautiluokituksen mukaiset narsistit eivät lisääntyisi. Nyt patologisille narsisteille aukeaa tilaisuuksia ilman, että heitä paheksutaan. Kehää ylläpitävät ne jotka innostuvat narsistisesta kulttuurista - he sitten kasvattavat jo seuraavaa sukupolvea samoihin arvoihin.
Hyvin kirjoitettu, Haapavaara. Noin se varmaan on.
Täydennys. Kehut Haapavaaralle kohdasta 23.
23/51, joo. Transumissit näyttävätkin oikeastaan paljon paremmilta kuin oikeat naismissit. Heillä on miehinä jo oikea koko valmiina, sellainen 180 ja yli, eikä ole liian leveä takapuolikaan vaivoinaan.
Ehkä OT, mutta kuitenkin: Mungolifen Anna on syntynyt Njeuvostoliitossa. Perhe muutti 90-luvulla Suomeen, elo oli aluksi köyhää täälläkin ja ryssittelyä piti koulussa sietää.
Tässä yksittäistapauksessa ihan kiva että tyttö pärjää ja näyttää sen.;)
J. T. (kommentti 53): "Mungolifen Anna on syntynyt Njeuvostoliitossa. Perhe muutti 90-luvulla Suomeen, elo oli aluksi köyhää täälläkin ja ryssittelyä piti koulussa sietää."
Ahaa! Tuo selittääkin varmaankin osaltaan sen, miksi hänellä on niin hyvät ja selkeät talouspoliittiset mielipiteet. Vaatinee reaalisosialismin kokemista ja siitä pois pääsemistä, että pystyy näkemään sosialidemokraattisen ruusunpunaisen unelmahötön läpi.
Elämä on muotia, katso kuvat!
http://haapavaara.wordpress.com/2010/08/26/vaateka...
Unohda politiikka!
#46:"Jos olisin 30 vuotta nuorempi ja yksi maailman parhaista tenniksen pelaajista, niin saattaisin lähettää Marialle kukkia hyvin vakavin aikein."
Turhat jossittelut hiiteen. Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Yrittänyttä ei laiteta.
Näin on.
55. Tuo nahkalätsä oli kyllä vähän kummallinen. Ei yhtään punaruutuflanellipaitaa, mie olen vähän hämmästyny.
Nuot armeijan vetimet mie tosin tiesin jo ennestäänki, siksi en ällistyny niin niistä.
Aika kivat.
#55 Hienot kledjut äijällä. Toivotaan, että raha rupeaa virtaamaan Samin tilille, paras muotiblogi minkä olen ikinä lukenut, mutta minä olenkin lukenut vain yhden elämässäni eli juuri tämän Samin muotiblogin.
Minullakin on kyullä aika paljon hienojakin vaatteita kaapissa, en vain pidä niitä koskaan. Marilynmonreo yöpaidassa olen hipsutellut melkein koko kesän. Ostin sen kirppikseltä, eurolla. Ei paljon kiristele. Ja kauneuttakin on esillä, marilyn hymyilee tossa.
Eikös MHeikka osaa lukea? Siinähän ihan selkeästi kirjoitetaan, että Kakkosen tavaratalo myy nykyisin huppareita teineille, ei kunnon flanellipaitoja.
ahaa, joo.
soiteltaisko taas hitler laulaa ...välissä.
Tuo idea, että nainen olisi miehen elätti, on erittäin vanhanaikainen. Yhtä taantunut kuin se, että mies tai poika elää puolisonsa tai vanhempiensa helmojen alla. Hyvä, kun tänne on tullut myös esiin miesten kirjoittamia muotiblogeja. Muotiahan voi tarkastella monin tavoin eikä vain rahakukkaron kautta. Mitä vikaa siinä on, että nuori kirjoittamalla ansaitsee muutamia euroja sponsoreista, oli se aihe mitä tahansa? Parempi kuin se, että menee sosiaalitoimistoon hakemaan rahaa.
Kannattaa kannnustaa nuoria toimimaan itsenäisesti.
Muodin ympärillä on suuri bisnes ja jotkut muotiblogit ovat vain yksi tapa mainostaa tuotteita. Muotiblogeja on monenlaisia. Eli muotiblogien lukijoilta vaaditaan myös medialukutaitoa. Blogien ulkopuolella yksi ihminen retkahtaa muotiin ja toinen toiseen juttuun. Jos mennään äärimmäisyyksiin, silloin se ei ole terveellistä. En näe mitään eroa siinä, että tyttö harrastaa huippumuotia, johon menee suuria summia euroja ja poika harrastaa vaikkapa pienosjunien rakentamista. Molempiin menee hirveästi rahaa. Ei se mitään, jos nuori ansaitsee itse. Moralismi on rumaa.
#33“Pitäisikö minunkin käydä hakemassa kellarista vanhoja tuulipukuja, pilkkihaalareita ja samettipaitoja ja ottaa kuvia itsestäni ne päällä. Sitten Inex, Jorma ja Tomas kehuisivat, kuin ihqulta näytän ja vaatisivat saada tietää, mistä ne on ostettu. Vaatefirmat kiinnostuisivat ja lähettäisivät minulle samettipaitoja esiteltäväksi. Tähänkö sitä ollaan menossa?”
Mikä vikaa siinä on, jos samettipaitojen bisnes kukoistaa ja pari muuta henkilöä saa työtä. Kirjoittaminenkin on työtä? Mitä vikaa on, että saat pientä vastiketta kirjoituksellesi? Tietenkin olisi rehellistä sanoa, kuka sponsoroi silloin blogisi.
#64 Mutta kuinka monta muotiblogia on liikaa jos 95 prossaa on muotiblogeja niin voidaan ihan hyvin kysyä, että jokohan niitä on tarpeeksi vai vieläkö pitäisi muutama pistää lisää. Samihan jo laittoi oman kortensa kekoon ja luultavasti siirtyy muotialalle koska siellä ne isot rahat liikkuu. Kyllähän tämä karulla tavalla osoittaa minkälainen arvomaailma joillakin ihmisillä on, ei siitä nyt päästä yhtään mihinkään.
Nyhthän tuo puhuu ihan järkeviä!
#65 Toinen blogisti ei ole vastuussa siitä, mitä toinen haluaa kirjoittaa. Miksi niitä muotiblogeja pitäisi rajoittaa, sananvapauden nimissä?
Ihan älytöntä luulla, että jokainen muotiblogisti saisi rahaa. No jaa, jos rupeaa Stockmannin muotiblogia pitämään, silloin varmasti saa kohtuullista ruokarahaa, mutta vaihtoehtoisia blogeja pitävät, kuten minun ja myös Samin blogi näyttävät perustuvan vain kybän iloon. Olen kirjoittanut jo kolme juttua, mutta sponsorit pysyvät toistaiseksi kaukana. Saan ihan vapaasti kirjoittaa ilman mitään paineita.
Kyllä Ana minä olen joskus laskuttanut valokuvaamisellani 1500€ päivässä. Ja muotiakin on tullut isossa maailmassa ihan oikeasti kuvattua.
Ei minun bloggaaminen kybän iloon perustu, vaikka edellinen oli hauskuuttelua.
Kyllä sanoisin että tämä paskanjauhaminen täällä on jotain hedelmää kantanut. On ainakin jo YLEn makasiini ohjelmatkin käsitelleet rakennusteollisuuden pimeän työn aihettuamia ongelmia. Tosin tämä ei varmaankaan riipu pelkästään minusta, vaan useasta muustakin jotka ovat alan ongelmista kurkku suorana huutanut.
Pikkupimperoiden rätit ja lumput ei minua kiinnosta, enkä niitä todellakaan tule koskaan kuvaamaan millään 500€ kuukausi liksalla.
Siksi on hienoa, että tytöt tekee sen ihan itse. Ei tarvi olla setien ohjaamassa, mutta he kumminkin ottavat niistä hyödyn.
Kuten hyödyn täällä kirjoittamisesta ottaa myös Niklas Herlin. 645 000 euroa takkiin viime vuonna meidän harrastuksesta.
#67 En oikein ymmärrä ajatuksenjuoksuasi, pitäisi rajoittaa olenkos muka niin väittänyt ja senkus kirjoittelette mistä haluatte. Jos et ymmärrä mitä ajoin takaa kommenttissani niin enpä sitä tuon selkeämmin voi ilmaista, joten antaapi olla. Kaikella rakkaudella tietty :)
No laitetaanpa vielä kerran jos menisi perille eli kyllä minä nyt ymmärrän mistä joidenkin ihmisten arvomaailma kumpuaa eipä siinä mitään sen kummempaa ole.
Olen välillä ihmetellyt, kuinka tuo Siikala voikin olla noin pihalla, mutta hyvänen aika, mieshän on kuusikymppinen... Sen ikäpolven naiset vielä ymmärtävät, millaisia sisältöjä on esim. sanoilla "velvollisuus" ja "vastuu", kun heidän nuoruudessaan kaikkea tällaista ikävää ei ollut ulkoistettu miesten hoidettavaksi, vaan naistenkin odotettiin aikuistuvan. Äitini (sitä ihastuttavaa kuusikymppisten naisten sukupolvea) on viisaasti todennut, että kukaan ei kasva sen aikuisemmaksi kuin mitä häneltä vaaditaan. Tämän voi todeta todeksi vaikka BB:tä katsomalla... Jos Siikala kuvittelee valtaosan nykynaisista olevan samanlaisia kuin oman sukupolvensa, se selittää todella paljon hänen kommenttejaan.
Omasta kokemuksesta arvioisin, että kaikkein pahin miestentylyttäjä-uhrifeministi-sukupolvi on omani (n. 25-35v.) ja narsisti-prinsessa-sukupolvi on seuraava (n.15-25v.). Millaiseen maailmaan näiden naisten tyttäret vielä kasvatetaankaan, pelottavaa :/
#70
MissM = Miss Midnight?
Jos noin, niin welcome back, toivottavasti alat taas ahkerammin kommentoimaan.
Jos ei, niin erinomainen kommentti silti.
Jaaha, nytpä räjäytti Henry pankin. Mitäs tuosta enää sanomaan.
Tiedän tuon naistyypin jota tämä nuori neitokainen edustaa. Vanhaa rahaa yleensä takana, harjoittelijat lakifirmoissa ei tienaa juuri mitään, mutta tietysti jos siitä "muoti"blogista tulee rahaa niin joo.. ei varmaan ihan älyttömiä.
Tietysti pitäisi antaa anteeksi tällekin nuorelle, koska on vielä nuori eikä oikein ymmärrä mitä narsisti tai hedonisti tarkoittaa tai ei taida ymmärtää hirveästi vielä mistään. Voisivat ehkä oikiksessakin opettaa yhden kurssin kansantaloutta, köyhyys on "laiskuutta", heh tulipa hyvät naurut. Se että osa on rikkaita vaatii, että on myös köyhiä muuten ei olisi rahalla mitään järkeä kun ei ole "korkeammalla" kuin muut.
Tästä nuorsta neidosta tulee heti mieleen lätkänpelaajan trophy-wife, tosin Suomessa hänet on pakoitettu opiskelemaan ja pakkohan sitä on koska se on ilmaista.
Hyvät geenit ja kirjaviisaus paistaa kyllä läpi, tietysti ei yhtään yllättänyt luke tätä:
"Vanhanen haluaa opiskella ulkomailla itselleen maisterintutkinnon ja erikoistua joko kriminologiaan ja rikollisten profilointiin tai markkinaoikeuteen. Jälkimmäisen kautta voisi perustaa oman mainostoimiston."
Taisi joku painostaa alunperin oikeustieteelliseen? Taas meni verorahat hukkaan.
Kriminologia ja profilointi.. seuraavaksi varmaankin FBI tai SUPO kutsuu? Ei taida tietää ettei se ole ihan samaa mitä telkkarissa tai leffoissa näkee.
Mainostoimisto tuli taas ekana mieleen tästä naisesta, kuulosta siltä mitä voisi tehdä silloin kun ei ole katsomassa äijän hoki harjoituksia.
Kauheaa tämä tietysti on, enkä yleensä lähde arvostelemaan ihmistä muutaman hänestä luetun tekstin perusteella mutta tämä vitsi meni jo vähän liian vakavaksi.
Tämä nainen esittää sitten mitä moderni "feministi" ja "liberaali" haluaa? Hyvä näköisen äijän joka tienaa paljon ja joka elää vähän extremempää elämää, koska on tylsä olla paikoillaan? Suomeksi lätkän pelaaja, joka pääsee NHLn? On niitä joukkueita ennenkin tulevat juristit käyneet läpi ;)
Mihis kategoriaan Laasanen hänet laittaa?
Itse tilasin juuri pari vyötä Espanjasta, koto-suomesta kun ei yksinkertaisesti löydy laatu- ja tyylikriteerejä täyttäviä kipaleita.
Tänään juuri huomasin, että vaatetuksestani takki, kengät, vyö ja paita olivat ostettu ulkomailta, ainoastaan sukat ja farkut oli ostettu täältä. K- ja E-Euroopan miljoonakaupungeissa muotitarjonta on kyllä aivan eri luokkaa kuin täällä.
Ja tässä on sitten hienoin vyöni:
http://www.aijaa.com/v.php?i=6606413.jpg
Sopii erityisen hyvin mustien nahkakenkien kanssa.
Täytyy sanoa, että tuo oikeustieteen ylioppilaan blogi oli kevyempi kuin mitä olisi odottanut. Voihan sitä olla hauska, mutta ei sentään aivan noin pinnallinen kannattaisi olla.
Minkälaista varatuomarin arvovaltapääomaa tuollaisella bloggailulla oikein kootaan tuleviksi vuoksiksi? Pankin lakimieheksi? Asianajajaksi? Johtavaksi virkamieheksi?
#46: Pekka, I beg to differ: I-n-h-o-a-n Maria Sharapovaa! Osittain syynä se että miesystävälläni oli ainakin aiemmin tapana kehua tätä venäläistä (olen varmaan niin mustasukkainen:)). Sharapova oli ottanut minua kuitenkin aivoon jo aiemmin koska hän pitää pelatessaan hirveää ääntä, ähkii tavalla johon kukaan muu naispelaaja ei edes yritä yltää. Erittäin ärsyttävää "puolipornoilua". Olen ollut oikein onnellinen kun pelit ei ole sujuneet viime aikoina:)
Eipä tuossa blogissa ja muissa vastaavissa nyt mitään kovin ihmeellistä ole. Siis kyllähän näitä "vaatteet on mun aatteet ja peili rakkain ystäväni" -tyyppejä aina on ollut.
Hieman kyllä ihmetyttää muiden ihmisten (miesten ?) suhtautuminen näihin blogeihin ja tämäntyyppisiin ihmisiin. Ensin valitetaan siitä, kun suomalaiset naiset eivät pidä huolta itsestään ja ulkonäöstään, ja sitten kun joku huolehtii (ja kehtaa sanoa ääneen, että ulkonäkö on tärkeää), niin sitten se onkin yht' äkkiä ihan kamalaa pinnallisuutta.
#70. Ja millaisia elokuvia tehdään tulevaisuudessa, kun nykyarvot ja historiallisuus sotketaan: http://www.uusisuomi.fi/viihde/100098-uutuusleffan-sankaritar-”sekoitus-indiana-jonesia-ja-feministia”
#77 Minä en ainakaan tiennyt, että niitä on niin paljon nykyaikana, sen takia tuossa hämmästelin ja vedin tiettyjä johtopäätöksiä. Kyllähän sitä itse on myös tietyissä asioissa pinnallinen ja menee välillä mukaan kaikenmaailman vouhotuksiin, olisikin hyvä välillä itse miettiä onko siinä oikeasti mitään järkeä.
#77 Omasta puolestani en sanoisi näin. Ottamatta kantaa tämän kyseisen naisesimerkin puheisiin. Saati että hän ottaa aika hassusti kantaa.
Mutta yleensä näihin vaateblogeihin ja youtube videoihin joihin on törmännyt. Niistä yleensä hehkuu sellainen maailmankuva...
En oikeastaan voi sanoiksi pukea. No, eihän niitä tarvitse lukea. Eikä tarvi katsoa Big Brotheria.
Eikä varsinkaan tule seurata politiikkaa. Kunhan mennään kuten lampaat.
Jo on jutut vähissä, kun pitää alkaa revittelemään täällä jotain muotiblogeja.
Vaikka eipä silti onhan tänne päätynyt yks jos toinen naispuolinen ulkönäköarvosteltavaksikin vaikka arvostelijat itse eivät ole kummoisia. Älytön tilanne. Kertoo yleisesti joidenkin miesten tyhmyydestä.
Mielipuoli, miehet ovat kuitenkin aina myöntäneet, että naisen ulkonäöllä on jotakin merkitystä. Monet naiset taas lausuvat kauniita sanoja sisäisestä kauneudesta, mutta kun pääsevät itse esimerkiksi päätoimittajiksi, tekevät naistenlehtiä ikuisine laihdutus-, meikki- ja kaunistumisleikkijuttuineen, mikä puhuu jostakin muusta kuin sisäisistä faktoreista.
Nythän on ok, että oikeustieteen ylioppilaskin myöntää itsestäänselvyyden. Tätä taustaa vasten tämä miesten kohkaaminen asian tiimoilta onkin aika omituista. Teidänhän pitäsi todeta, että "Näin on!" Kauneus on kaunista.
#82 Mutta kun viesti on, että pelkkä kauneus on kaunista ja oikeastaan mitään muita arvoja ei sitten olekkaan, ei sellainen ole kaunista vaan rumaa.
Ja jos, miehet, teidän mielestänne ko. naisen blogi on jokin osoitus jostakin yleisestä naisten ominaisuudesta (pinnallisuudesta, tyhmyydestä, epäloogisuudesta?), lukekaapa lajikumppaninne Pekan pari blogausta ja tulkaa patsastelemaan loogisuudella sen jälkeen - jos kantti kestää.
Ei muuten kestä. Näin on!
Mitä ne muut arvot, Inex, olisivat, joita parikymppinen tyttönen esittelisi ja joita sinäkin lukisit? Eläintensuojelu? Välittäminen ja suvaitsevaisuus? Sellaisia kympin tytön/pojan blogejahan on jo aivan riittämiin.
Eiköhän sinunkin ole aika myöntää, ettei sellaisia arvoja oikeasti ole. Eikä kyllä sen ikäisillä pojillakaan. Jotakin omaa, itsenäistä päänsisältöä alkaa vasta karttua tuossa iässä.
#77
Olen samaa mieltä kanssasi. On tässä vielä lisäksi se että ensin sanotaan (siis tässä blogissa esim.) että kannattaa ehdottomasti panostaa ulkonäköön koska miehiä ei muu kiinnosta ja seuraavaksi että hyi hyi kun joku siihen sitten panostaa. Tämähän on esim. Henkan keskeinen sanoma.
Se on hirmu ristiriitaista. Mutta yleisesti otettuna koko maailmahan pyörii juuri tuolla tavalla. Sosiaalinen palkkio/rangaistus -periaatteella. Sehän on juuri sitä ihmisen itsensä luomaa kulttuuria.
Juuri esim. tuon takia hukassa olevat ihmiset eivät osaa edes kuulla tai nähdä sitä epäloogisuutta joka pursuaa puheiden takaa. Niin ja toisaalta arki on täynnä epäloogisuuksia joiden kanssa ihmiset vain elävät.
Voisi alkaa nimittämään tätä Henkan "tiedettä" arkitieteeksi tai arjen konstruoimiseksi. Sopisi sille mainiosti nimikkeenä. Se on ns. tiedettä jota toiset tieteilijät ja jopa taiteilijat voivat tutkia ja hyödyntää omassa tekemisessään. Ihme että Henkka ei ole vielä löytänyt Tyra Banksin uusinta ohjelmaa..mutta tässä se siis vinkkinä. Tyrahan on hyvin samoilla linojoilla Henkan kanssa. Älykkyys ja tilannetajukin vaikuttaa samantasoiselle. Oli siitä kuka mitä mieltä tahansa.
#85 Se on se MINÄ arvo, se kai tässä maassa on tärkein nykyaikana, toinen on sitten FYRKKA arvo. Kaksi tärkeää arvoa, näillä mennään :)
Onneksi tälläiset arvot tuottaa terveitä ja täysjärkisiä ihmisiä tämänkin maan täyteen, joten eiköhän jatketa samalla linjalla, vai mitä?
Inex, fyrkkahan eli raha on se, jolla monen asian arvoa mitataan (vaikka toki hinta ja arvo eivät ole aina sama asia). Lausuit siis melkoisen itsestäänselvyyden.
Minä tai minuus taas on ehdoton edellytys maailmassa toimimiselle. Lentokoneessakin laitetaan happinaamari ensin itselle, sitten vasta muille. Tai olihan tuossa idässä yksi suuri kokeilu, jossa yhteisö oli se tärkein arvo, mikä johti paradoksaalisesti aivan päinvastaiseen todellisuuteen. Tämäkin on siis melkoinen itsestäänselvyys. Toki äärimmilleen mennessään minäminä-ajattelu ei toimi.
Hänhän (blogaaja) on kuitenkin vasta - lapsi.
#87 Tuota kai minäkin yritin sanoa edellisellä kommentillani 80 sanoa.
Ainahan vaatteet ja kauneus on nuorille merkinnyt. Mutta näin läpi kaupallista...
Nämä näkyy parhaiten ulkomaisissa youtube pätkissä. Ne ovat kyllä aika....Priceless.
#89 Turha pitää sitten itsestäänselvyytenä tulevaisuudessa, että ketään nakkaa pätkääkään kenestäkään ja tekisi yhtään mitään toisen puolesta, vielähän tässäkin maassa jotain yhteisöllisyyttä ja toisista välittämistä sekä pyyteettömyytä löytyy, onko sitä tulevaisuudessa ei varmasti ole ja nykyään koko ajan vähemmän. Siihen tämä tulee johtamaan, aivan varmasti.
#82
Niin mutta kun se kauneus on suhteellista ja se on aina ollut jopa eri aikoina eriä. Tänäkin päivänä joissain itäisissä maissa pidetään esim. lihavahkoja ihmisä kauniina, koska se kertoo terveydestä, jos se pysyy jossain raameissa ja toisaalta näissä maissa taasen on paljon hyvin laihoja ihmisiä. Joten EI ole olemassa mitään yhtä kauneutta. Se on äärimmäisen subjektiivinen näkökulma, jos ihminen on itse itselleen rehellinen. Sisäisen kauneuden käsite tääs on eri asia kuin ulkoinen kauneus se liittyy enemmänkin etiikkaan ja moraaliin usein. Siihen en ota tässä nyt kantaa. Enkä ole ottanut missään vaiheessa.
Se on sitten vielä eri asia jos joku ihannoin kauneus-starndardin mukaista ihmistä ja asettaa vaikka itsensä siihen mittapuuhun arvioitavaksi. Vaatii esim. nuorelta ihmiseltä kovasti valveutuneisuutta jotta osaa olla standardien ja ns. kulttuurin luomien "ihanteiden" ulkona ja siltikin nämä ns. ihanteet ovat eri ihmisille jopa ihan eriä.
Minua ainakin säälittää tuonkin muotiblogin pitäjän asenne ja ajatusmaailma.
Mutta se muuttunee kun elämä vähän opettaa. Ei ton ikäisellä ole vielä muuta annettavaa kuin tuo standardi ja sitten tietenkin pelkkä oma mielipide ja tilanne kuvaus elämästä. Ei ole olemassa syvempää ajatusmaailmaa. Eikä esim. oikiksesa opiskelu tee kenestäkään esim. älykästä saati sitten viisasta. Silti on hassua että ikäluokasta kuin ikäluokasta löytyy ihmisä kaikkeen lähtöön ja silti juuti ko. tyypit saavat tilaa esitellä itseään ja ajatuksiaan. Pahimmillaan ne yleistetään tulevaisuuden visioksi..kuten näistäkin tämän kommenttilootan kommenteista näkee. Se se vasta jeesustelua ja puusilmäistä onkin.
#93 Yleistäminen on älyllistä epärehellisyyttä, olet ihan oikeassa. Mutta, nyt tulee se mutta osuus taas :) Et sinäkään voi olla huomaamatta sitä kuinka itsekkyys on lisääntynyt ja todella kovat arvot, kyllä se jonkinlainen trendi taitaa olla tällä hetkellä ja ilman muuta elämä eli Siperia opettaa, on kiva kun kaveri joskus jeesaa ja repii sinut väkisin takaisin kohti elämää, sellainen aitoa ja hienoa, ei niistä puhuta mitään vaan sen tietää kun on kohdannut tosiystävän tai hienoja ihmisiä, näitä minä arvostan ja olen aina arvostanut.
Herttaisen näköinen ihminen tuo bloggaaja. Ja koira vielä nätimpi. Kyllä meidän vanhojen pierujen on vain totuttava siihen, että alamme tippua kärryiltä. En osaa häntä sääliä, vielä vähemmän tumita. Muistellaanpas omaa nuoruuttamme... Ei se nyt ihan sivistynyttä ollut, kaikin osin.
#95 Olen itse vielä suht nuori, eikä ole koskaan oikein ollut varaa heittäytyä tuollaiseksi hällä väliä tyypiksi, ehkäpä rankka lapsuus on opettanut jotain, mene ja tiedä. Minun nuoruus on aina ollut hyvin sivistynyttä :D
"..ne laajentavat tajuntaa voimakkaammin kuin poliittisen bloggaajan kärttyisät tuuttaukset. "
Voisitko selventää tätä kohtaa hieman, herra Laasanen? Minulle ei oikein selviä, mitä tarkoitat.
- Vortac
Joku täällä väitti jotain sinne päin, etteivät pitkät mimmit voi olla hyvännäköisiä. Ei vai? Eikö edes Eva, 195 cm?
Ja niin, itse olen vain 172-senttinen pätkä.
"Yleistäminen on älyllistä epärehellisyyttä, olet ihan oikeassa."
Tarkentaisin, että yleistämistä on monta tyyppiä. Esimerkiksi jos sanoo, että suurin osa naisista pitää korkean statuksen miehiä seksuaalisesti kiihottavina, siinä ei ole mitään epärehellistä.
Jos sanoo, että kaikki miehet ovat potentiaalisia raiskaajia, siinä on jo sitä monenlaista epärehellisyyttä.
On siis päteviä ja paikkansapitäviä yleistyksiä (ja yleistyksistähän ei päästä varmaan koskaan lopullisesti eroon), sekä sitten vääriä ja epärehellisiä yleistyksiä.
Usein kuitenkin esim. femakat ensin yleistävät väärin, ja sitten huutavat "ÄLÄ YLEISTÄ!", kun joku tekee korrektin yleistyksen. Oikea yleistyshän ei pyri laittamaan -jokaikistä- ryhmän yksilöä samaan kategoriaan, vaan esittää summittaisempaa arviota.
Väärä yleistys taas ei jätä mitään marginaalia vaihtelulle, ja on usein muutenkin virheellinen.
Femakkojen tapa älähtää yleistyksestä menee siihen tyyliin, että koskapa he tuntevat poikkeuksen, tai kenties itse ovat poikkeus säännöstä, korrektiakaan yleistystä ei saisi tehdä. Tämä on sitä naisten logiikkaa.. "poliittinen on henkilökohtaista", vai miten se meni.
- Vortac
#99 Totta töriset juuri tuo poikkeuksen löytyminen onkin aina se suurin syy miksi joku asia ei voi mukamas pitää paikkaansa tai kun nainen kertoo, että en minä ainakaan ole tuollainen, eihän se tosiaan poista sitä tosiasiaa että tietynlaisia naisia ja ihmisiä löytyy sankoin joukoin ehkäpä liikaakin.
Ovatko kovat arvot tosiaan lisääntymässä?
Minusta me olemme kuitenkin vielä aika kaukana sanokaamme vuoden 1918 tilanteesta, jolloin väärä poliittinen mielipide vei tuhansilta hengen. Näillä sattumateloittajilla - kummallakin puolen rintamaa - oli tosi kovat arvot. Kolmekymmentäluvulla ihmisiä piestiin ja häväistiin - jälleen poliittisten mielipiteiden takia. Jopa tasavallan presidenttiä lähdettiin kuskaamaan itärajan taakse, mutta kuskaajilla kai tuli lopulta järki käteen.
Sota-aikoina maahan ilmestyy kuin tyhjästä mustan pörssin kauppiaita, jotka hyötyvät häikäilemättä toisten hädästä. Siinä on kovia arvoja kerrakseen. Entäpä sitten metsäfirmojen tukinostajat, jotka huijasivat muutamalla viinapullolla isäntien metsiä. Kun katsoo pari Niskavuori-elokuvaa, näkee selvästi kuinka kovat arvot vallitsivat maaseudulla. Myös "Täällä Pohjantähden alla" valottaa elämän kovia puolia.
Jos nyt joku tyttönen blogissa juttelee vähän mitä sattuu, ei kysymys ole kovista arvoista vaan lapsellisuudesta.
Hiukankin historiaa harrastamalla huomaa, että onneksi nykyisin eletään sentään aika pehmeiden arvojen aikaa.
#101 Minulla on jo aikaa sitten keskustelu siirtynyt ajattelemaan asioita yleisellä tasolla, enkä ole edes miettinyt mitään muotiblogeja ja lähinnä keskustellut arvoista ja mitä ihmiset oikein arvostavat ja minkälaista yhteiskuntaa tässä ollaan rakentamassa niinkuin rauhan aikana.
Pappa, onneksi olkoon. Vaikea uskoa, että joku on niin vanha, että on kokenut kansalaissodan, mutta enpä käy kiistämään.
Vakavasti puhuen olet oikeassa, että kaikki "nykyään kaikki on tätä tai tota" -heitot harvoin pitävät paikkansa. Miettikääpä keskiaikaa tai paapan mainitsemaa ajankohtaa: kylmiä, kovia aikoja ennen vasta on ollutkin. Asian huomiottajättäminen - se on sitä älyllistä laiskuutta.
Sama koskee esim. väitettä, jonka mukaan ennen kauneuskäsitys oli muka jotenkin terveempi, koska silloin ihannoitiin lihavia, kun taas nykyään vain laihoja. Mitä tervettä siinä lihavuudessa nyt oli? Mistä tiedetään,m mikä tavallisen kansan mielestä oli kaunista? Mikrohistoriankirjoitus on aivan liian tuore ilmiö, että se tavoittaisi edes tavallisen kansan renessanssinaikaisia kauneusihanteita.
mielipuoli (kommentti 93): "Eikä esim. oikiksesa opiskelu tee kenestäkään esim. älykästä saati sitten viisasta."
Ei, mutta sinne pääseminen ja sen kurssien läpäisy kertoo kyllä jotakin positiivista älykkyydestä, viisaudesta tai vähintäänkin ahkeruudesta.
#8.
Kyllä vertailevaa tutkimusta eri kulttuurien välillä on tehty koskien käsityksiä kauniista naisista. Tietty lantio-vyötärö-rinta suhde on kyllä kovaa valuuttaa kaikissa kulttuureissa; se kertoo nuoruudesta, terveydestä ja hedelmällisyydestä.
Rubensin pullukat naiset ja Willendorfin venus on vedetty esiin kertomaan naiskauneuden kulttuurisesta sidonnaisuudesta mutta tällöin on tehty se virhetulkinta että kyseiset hahmot olisivat esitetty seksuaalisina olentoina.
Näin me löysimme Nooran kanssa yhteisen sävelen ja kuljemme käsi kädessä taloon autioon, vai kuinka se meni.
On vain vähän aikaa siitä, kun orvot ja vaivaiset myytiin "hoitoon" huutokaupalla vähiten vaativille. Siis juuri noin: kunta maksoi orvon hoidon ja oli sitä tyytyväisempi, mitä vähemmän hoitoon meni julkisia varoja. Näitä huutolaisia kohdeltiin monesti huonommin kuin talon koiria. Moni tunteeton julmuri hankki lisäansiota ottamalla kurjia nurkkiinsa asumaan. Kohtalaisen kovia arvoja.
Siitäkin on varsin lyhyt aika kun au-lapsia sanottiin äpäriksi ja jos äitmuori sattui kuolemaan synnytyksessä hänet haudattiin kirkon aidan taakse, siunaamattomaan maahan. Jos äpärän isukki livisti vaikka Amerikkaan oli äiti turvaton ja rahaton. Ei silloin valtio lapsenruokkoja maksellut.
Itse asiassa nykyisen kaltainen turvaverkko on ollut olemassa vasta 1960-luvulta lähtien. Tuohon aikaan opiskelleet muistavat hyvin opintolainat ja ylihintaiset luukut, joissa asuttiin ja nähtiin nälkää. Opintotuki oli kaukainen haave vain.
Ja vielä 60-luvulla rattijuopot pantiin pakkotyöhön rakentamaan lentokenttiä. Nyt he katselevat väritelkkaria viihtyisissä huoneissaan.
Niin että älkää tulko puhumaan paapalle nykyajan kovista arvoista! Isoisäni kärsi jotakuinkin rahattomana toisten nurkissa vanhuutensa päivät, mutta minä poika asustelen kelpo eläkkeen turvin omassa talossa ja lennän kahdesti vuodessa etelään. Ja siellä niitä pehmeitä arvoja vasta onkin odottelemassa vanhaa miestä!
En todellakaan kaipaa vanhojen aikojen "yhteisöllisyyttä."
Tais Pappa Perkele nyt näyttää vähän niinku nären munat.
mitä vittua sekin nyt mienaa.
#106 En minäkään kaipaa tuollaisia aikoja, mutta kaikilla ei ole tälläkään hetkellä asiat kovin hyvin, ei siinä auta kun kertoo että kaikki oli päin helvettiä enemmän ennenvanhaan ja tuli niskalaukaus, se ei lohduta asunnotonta, alkoholistia, mielenterveysongelmista kärsivää, narkkaria, työtöntä, leipäjonoissa kärvistelevää, köyhää, isätöntä, äiditöntä, koulukiusattua jne jne.
Lääke ei ole välinpitämättömyyys tai kun kertoo näille ihmisille, että ennenvanhaan tuli niskalaukaus. Kun itsellä on niin helkkarin lokoisaa ja mukavaa on helppo unohtaa tässäkin maassa, että kaikilla ei ole niin mukavaa ja kivaa tai asiat edes lähelläkään hyvin.
Jatketaan vielä Nooran kanssa lihavista: "Sama koskee esim. väitettä, jonka mukaan ennen kauneuskäsitys oli muka jotenkin terveempi, koska silloin ihannoitiin lihavia."
Paskan marjat niitä lihavia koskaan ihannoitu, kadehdittiin kyllä. Sillä varakas isäntä, jolla oli varaa pasteerailla satakiloinen maha pystyssä tekemättä mitään herätti toki kateutta laihoissa raatajissa. Monet papit, nimismiehet ja muut hyvinvoivat herrat (ja rouvat) kasvattivat hekin mahojaan jotta erottuisivat paremmin rahvaasta. Mutta ei heitä silti kukaan kauniiksi väittänyt.
Hienot naiset käyttivät vain sata vuotta sitten päivänvarjoa kesällä, etteivät ruskettuisi. Vaalea iho oli merkki siitä, ettei tarvinnut raataa pelloilla. Taas herätettiin köyhissä kateutta.
Nyt sitten herätetään lihavissa köyhissä kateutta laihduttamalla ja ympäämällä riukuvarteen pari silikonipalloa. Ei se ole merkki kovista arvoista vaan muodin muuttumisesta.
#108
Kyllä nyky-yhteiskunta ainakin jollakin tavalla huolehtii mainitsemistasi syrjäytyneiden ryhmistä, ennen vanhaan heidänkin asemansa olisi ollut todella kurja.
Tässä se ero nykyisen pullamössöajan ja entisten kovien aikojen välillä
Ja enkä minä halua olla mikään köyhien ja kipeiden puolustaja olen vain nähnyt sitä pahoinvointia ja välinpitämättömyyttä niin paljon nuoreen elämääni ja muutaman ystävän haudannut jotka ovat tehneet itsemurhan ja ymmärrän ihan hyvin, että ennenvanhaan asiat hoidettiin niskalaukauksella ja se taisi olla kätevä tapa hoitaa ongelmat pois kuleksimasta, kannattaa pitää sekin mielessä että joka päivä kolme miestä antaa itse itselleen niskalaukauksen, näin tapahtuu maailman parhaassa maassa.
Heh,heh. Inex veti syyllisyyskortin hihastaan: "Kun itsellä on niin helkkarin lokoisaa ja mukavaa on helppo unohtaa tässäkin maassa, että kaikilla ei ole niin mukavaa ja kivaa tai asiat edes lähelläkään hyvin."
No, niin hyvin kuin minulla ovat asiat vain harvoilla, se on totta. Mutta katson ansainneeni sen vilkaisemalla vanhoja veroilmoituksiani. Minun(kin) verorahoillani on sentään yritetty lievittää monen kurjan kärsimyksiä. Ja Punaiselle Ristille lahjoitan edelleen joka kuukausi.
Jo Pyhä Kirja sanoo, että "köyhät teillä on aina keskuudessanne." Näin on ollut ja tulee aina olemaan. Isättömiä ja äidittömiä sen sijaan lienee nykyisin vähemmän kuin koskaan ennen. Myös nälkään kuolleita on aika vähän. Sanokaa, jos olen väärässä.
Itse yritän aktiivisesti unohtaa kaiken maailman kurjuuden. Miksipä se yhden ukkelin päivittelystä muuttuisi?
Kertokaas nyt viimeinkin mielipuolet, Noorat ja A-M:ät, että miksi kirjoittelette täällä?
Mikä on teidän viestinne? Mitä haluatte sanoa? Vai haluatteko vain löydä lyötyä?
Koen erittäin ristiriitaisia tunteita teitä ja teidän kaltaisianne kohtaan.
Ristiriitaisia siksi, että tavallaan jo se, että luette NÄITÄ blogeja, erottaa teidät tavallisista naisista. Teillä jokaisella on paljonkin järkevää sanottavaa, mutta tuntunette jokainen takertuvan jokaiseen pilkkuun ja halkovan jokaisen hiuksen, joka naisia koskevana väittämänä ei ole yksiselitteistä faktaa.
Kun kyse on miehiä koskevia väittämiä, kuten vaikka miesten väkivaltaisuus, ei väitteiden kyseenalaistamisia näy.
Ettekö tajua, että tämä on kärjistettyä keskustelua, eikä jokaiseen naiseen soveltuvia väittämiä.
Jotenkin en halua uskoa, ettettekö te käsittäisi mistä on kysymys, mutta käyttäydytte jatkuvasti, kuin ette tajuaisi.
Mistä teidän katkeruutenne miehiin kumpuaa? Olette jokainen omalla tavallanne hyvin epäloogisia. Etenkin mielipuoli. Ilmeisesti mielipuolen ongelma yh-äitinä on se, että hän on joutunut lapsensa lähihuoltajaksi, koska yhteiskunta ei hyväksy hänen mielestään äitiä joka luopuu lapsestaan.
Tämäkin on ilmeisesti miesten vika, vaikka kyseessä on mielipuolen oma päätös.
Jos mielipuoli kykenisi ajattelemaan asiaa muiden kannalta, hän huomaisi, että hän on oikeasti ainoa, jolla on vaihtoehtoja.
Vaikka itse yhä enenemässä määrin alan olla jonkinaseteinen naisvihaaja, ei minulle ole koskaan tullut mieleenikään lähteä sabotoimaan jonkun feministibloggaajan blogeja.
Vaikka toisaalta ihailen kaltaisianne "ajattelevia" naisia, olette suuressa määrin ruokkimassa omaa naisvihaani sokeudellanne miesten ongelmille. Jos edes "fiksut" naiset eivät näitä kykene näkemään, kuinka kukaan nainen?
Itse kuitenkin näen paljon ongelmia naistenkin asioissa. Ja "ruma" nainen ei nykymaailmassa kadehdittavaa elämää elä. Ainakaan, jos haluaa osakseen rakkautta ja hyväksyntää.
Olen omalta osaltani miettinyt usein, josko minusta olisi tekemään joku "ruma" nainen onnelliseksi, joku sellainen, joka osaisi arvostaa rakkautta ja oikeasti ansaitsisi sen. Mutta ensinnäkin olen varattu, ja vaimoni ehkä ansaitsee rakkautta, vaikkei ruma olekkaan. Siipeilijä hän sensijaan on, kuten valtaosa naisista. Uskon vakaasti, että "rakkautemme" kuihtuisi kovin pian, jos suhteemme taloudellisen ja kaiken muunkin panostamisen suhde käännettäisiin päälaelleen. Vaikka hän "rakastaakin" minua, uskon hänen rakastavan tätä vastuuntuntoista kokonaisuutta, johon kuuluu perheestä huolehtiminen.
Minun mielestäni me miehet ja naiset olemme yleisesti ottaen kovasti eriarvoisessa asemassa, eikä tämä miehen osa todellakaan ole se helpompi.
Toisaalta itse en välitä helpolla päästä ja allekirjoitan väitteen ”tehkää mitä teette kunhan teette sen omilla rahoilla”, sellaisella lisäyksellä, että rakkaudesta voin lieventää em. vaatimuksia jotakin tiettyä naista kohtaan.
Mutta arvon neidit tai rouvat, avautukaa nyt motiiveistanne.
Jos nyt vielä kerran Inexin kanssa haastelisin. Hän sanoi, että "joka päivä kolme miestä antaa itse itselleen niskalaukauksen, näin tapahtuu maailman parhaassa maassa."
Kovin ovat pitkät ja taipuisat kädet noilla miehillä, jotka pystyvät ampumaan itseään niskaan. Otapa varsin se Colttisi pöytälaatikosta ja yritä kurotella.
No, tämä oli tyhmää vittuilua. Mutta itsemurhia tapahtuu kaikissa maissa, olivat ne amerikkalaislehden listalla millä kohden tahansa. Itsekin yritin nuorena miehenä itsemurhaa, kun muuan tyhmä nisäkäs jätti. Kotikaupungissani ajavat nuoret kollit Corolloillaan vasten rekkoja tai puita joka vuosi samasta syystä. Monesti siinä menee henki.
Rakkauden puute on tappava tauti. On kansantervyden kannalta erittäin hieno asia, että Henry tuo esiin miehisiä kipupisteitä ja nostaa keskusteluun asioita, jotka saattaisivat vähentää noita niskalaukauksia.
Sano mitä sanot, Inex, mutta jos miehellä on kestävä, lämmin ja läheinen rakkaus/seksisuhde hän aika harvoin - jos koskaan - ripustaa itseään hirttonaruun. Tunnen muutamia miehiä, jotka ovat läpikäyneet kamalia konkursseja, istuneet hiukkasen linnassa, käyttäneet huumeita, mutta selvineet vain kummasti elämän rattaille takaisin. Heillä kaikilla on lämpimät, hymyilevät, ymmärtäväiset ja rohkeat vaimot.
#114 Ilman muuta on, onhan minullakin rakastavia naisia elämä täynnä ja rakkautta annan myös takaisin, koen joskus vain huonoa omatuntoa niiden puolesta joilla ei todellakaan pyyhi hyvin. Kun kuulen uutisen että vanha lapsuudenystäväni on vetänyt herskaöverit tai kuulen, että kaverini on juonut itsensä hengiltä niin se herättää ja luo minussa tarpeen keskustella ja yrittää tehdä jotain asioille ihan näin oikeassakin elämässä ei vain täällä netissä. Jossain me nyt vain menemme pieleen ja ei voi välttyä ajatukselta että juuri miesten osa voi olla todella raaka ja yksinäinen, kaikille tätä rakkautta ja ymmärrystä ei tunnu riittävän millään, välinpitämättömyyttä ja naureskelua toisten ongelmille sekä selän takana paskaa puhumista sitä tässä maassa riittää vaikka muille jakaa, aina pitää löytää se heikompi ja huonompi mitä voi potkia päähän niin henkisesti kuin fyysisesti, kuinka hienoa tuollainen toiminta oikeasti on miettikääpä sitä joskus.
Ei tuollaisen ihmisraunion katselu, varsinkin miehissä näitä löytyy ole mitään hauskaa katseltavaa ja lähinnä rupeaa oikeasti korpeamaan joidenkin naisten tai feministien asenteet missä kaikki on sitä hällä väliä ja omaa syytä jne. Ei mitään aikomustakaan ymmärtää tai pienintäkään halua auttaa.
Näissä rakkausasioissa on tosiaan turha pyytää apua feministeiltä. Heidän aikansa menee opettaessa nuoria tyttöjä lesboiksi.
Minä olen sillä tavalla puuhakas etten pidä suotavana vain voivotella asiain tilaa netissä. Niinpä muutama vuosi sitten saatoin yhteen kaksi yksinäistä sydäntä, joilla nyt menee hyvin. Tapasin Tallinnassa virolaisen naisen, joka valitti yksinäisyyttään. Juttelimme siinä pitkään ja utsin selville hänen toiveensa mahdollisen kumppanin suhteen. Sitten soitin tuttavalleni, menestyvälle pienyrittäjälle, joka oli eronnut vuosia sitten ja oli ollut vähällä tappaa itsensä. Käskin kaverin tulla Viru-hotelliin ja hän tuli heti, helikopterilla. Se teki naiseen vaikutuksen, he tutustuivat, rakastuivat ja ovat nyt naimisissa.
On vahinko, että entisaikojen puhemies-instituutio on kadonnut. Ulkopuolinen voi joskus nähdä paremmin kuin assianosaiset itse, ketkä sopivat toisilleen ja ketkä ei.
#117 Hienoa, että löysivät toisensa, sitä luultavasti vanhakin nuortuu kun rakkautta on ilmassa :) Meillä nämä parinmuodostukset tapahtuvat mökkireissuilla, baareissa tai kotipippaloissa sekä muuten vain hengailemalla. Kyllä ihmiset jotenkin löytävät toisensa, mutta monesti tuntuu olevan aika lyhytjännitteistä toimintaa ja sellaista kukasta kukkaan liitelyä.
Pena, mistä helvetistä sinä puhut?
Minä ole tippaakaan katkera miehille sen enempää kuin naisillekaan. Onhan täällä monia miehiäkin, jotka kritisoivat muiden palstalaisten ja Henryn kirjoituksia. Ovatko he jotenkin katkeria miehille? Eivät. He vain haluavat ilmaista mielipiteensä. Tästä on ainakin itselläni kyse. Ei mies/naisrintamasta vaan siitä, että kaikkia asioita voi tarkastella tapauskohtaisesti.
Ja miehet ja väkivalta: käsittääkseni aggressiivisuuden ja testosteronin korrelaatio on osoitettu useaan kertaan. Tästä seuraa se, että miehet ovat naisia aggressiivisempia. Aggresiivisuus on laaja kattokäsite, joka pitää sisällään dynaamisuuden, heikompien suojelun jne., ei pelkästään jotakin väkivaltaa. Kun katsomme yhteiskuntaa, voimme todeta, että ainakin dynaamisen eteenpäinmenonkin perusteella miehet ovat aggresiivisia (positiivisella tavalla).
Jos taas pohditaan juuri väkivaltaa, väkivaltaisempia miehiä löytynee muista kuin suomalaisesta kulttuurista, ja naisetkin ovat nykyään väkivaltaisia, jota pidetään toisinaan jopa positiivisena piirteenä. Tämä on kysymäsi viesti juuri tässä viestissä; se lukee juuri sellaisena kuin se tuossa on.
Parempi kysymys minun tai jonkun muun viestin sijasta on se, miksi siitä huolimatta, että nostan käsittääkseni aivan järkevän lähestymistavan esiin sekä miesten että naisten väkivaltaisuuteen, se ei yleensä mieslukijalle riitä, vaan alkaa ihmettely: mikä feministinen salajuoni tässä on taustalla. Lisäksi kaikki luetaan siten kuin sen takana olisi paatunut umpihullu feministi, jos kirjoittajan nimimerkki on naisen nimi. Sellainen lukutapa on yhtä läpimätä kuin vastapuolenkin tapa lukea miesten kulttuuria ja toimintamalleja aina patriarkaalisena sortona tai milloin minäkin.
Mutta tuo pienyrittäjä lensi helikopterilla tutustumaan naiseen, se teki vaikutuksen. Turhat lässytykset veks, mies puhuu parhaiten teoilla, joku teko, vaikka olisi muiden mielestä pienikin, voi naisen silmissä olla vaikuttava.
Ja joo...
..."Meillä nämä parinmuodostukset tapahtuvat mökkireissuilla, baareissa tai kotipippaloissa sekä muuten vain hengailemalla."
BOOOOOOOOOORING!!!!
Tylsää ja tavanomaista, varsinkin baari-ihastumiset, nopea ihastuminen, usein vielä kännipäissään, tunteen nopea lakastuminen, ja sitten taas etsimään uutta ihastusta......BOOOOOOOOOOOORING!!!
#0
"Muotiblogit ..ovat tulevien naissukupolvien henkinen koti."
Voi hyvä tavaton. Oletko ihan varma ettet nyt ihan pikkuisen tehnyt hätiköityä johtopäätöstä?:)
#113
Ei tässä mitään suurempaa agendaa ja viestiä ainakaan minun osaltani ole. Tarkoituksena on lähinnä yrittää ymmärtää tätäkin puolta tasa-arvokeskustelusta, miesasialiikkeestä (ja ehkä jopa miesten ajatusmaailmasta) lukemalla, kommentoimalla ja kysymällä asioista. Olen kuitenkin lukenut tätä blogia ja muita vastaavia todella vähän aikaa, ja ihan mielenkiinnosta koitan selvittää, että mikä on homman nimi noin loppujen lopuksi.
Tosin täytyy myöntää, että naisia koskeviin yleistyksiin tulee tartuttua ehkä liiankin innokkaasti, (vaikka keskimääräisyydet ja yleistykset joskus asiansa ajavatkin.) Samaan tapaan kuin miehiä tympivät heitä koskevat yleistykset, niin kyllä naisiakin tympii yleistäminen.
noora #84:
Ja jos, miehet, teidän mielestänne ko. naisen blogi on jokin osoitus jostakin yleisestä naisten ominaisuudesta (pinnallisuudesta, tyhmyydestä, epäloogisuudesta?), lukekaapa lajikumppaninne Pekan pari blogausta ja tulkaa patsastelemaan loogisuudella sen jälkeen - jos kantti kestää.
Viittaus Pekkaan on epäselvä minulle. URL?
Jotainhan niistä pissiksistäkin isona tulee!
119# Taas todistit, että ole sanavalmis, älykäs ja ajatteleva "naisen nimeä" käyttävä kirjoittaja.
En silti nähnyt viitettäkään siitä, että antaisit miehille oikeuden aiheesta valittaa asemaansa.
Juuri tästä on kyse. Ja juuri sinun kohdallasi, kuten viestissä 11#, ihmettelen ajoittain esiintyvää sana-akrobatiaan perustuvaa vittuilua.
Osaat käyttää "taitavasti" sanoja, mutta käytät niitä kuin paatunut telaketjufeministi, saadaksesi viimeisen sanan. Sama toimintamalli on myös mielipuolella.
En oikein tiedä, onko "sivistynyt" kielenkäyttö, silloin kun yritetään muodostaa kapulakieltä, lopputulokseltaan välttämättä sitä mitä haluatte.
Me miehet kun useimmiten ollaan vähän yksinkertaisia, eikä ymmärretä tuollaista naisten versioita rautalangasta. Se vaikuttaa enemmänkin villalangalta, josta on tehty monimutkainen neulos...
#117: pappa lensi paikalle helikopterilla:)) Just juu. Olisi ollut mahtavaa nähdä se Virun baarikottarainen ja millaisen herttaisen ilmeen hän vetikään kasvoilleen kun helikopterilla tullaan: Vähän mukaellen vanhaa biisiä: "I love you, you pay my rent.."
Pappa ja Noora ovat mielestäni täysin oikeassa kun kritisoivat tätä "nykyään on kovat arvot"-läppää.
Minua itseänikin ärystää aina kun aloitetaan "nykyään sitä ja tätä"-virsi, kun se nykyään on siinä vain koska havainnoija ei ole ollut menneisyydessä huomaamassa juurikin niitä samoja asioita.
Aurialle ja useimmille muille telaketjuille jokainen virolainen nainen on huorahtava "baarikottarainen," joka lähtee rahasta miehen mukaan.
Tässä kertomassani tapauksessa nainen on ammatiltaan kemisti, puhuu kolmea vierasta kieltä sujuvasti eikä ole varsinaisesti pahan näköinenkään. Hän on nyt töissä suomalaisessa tutkimuslaitoksessa eikä ole kenenkään rahoista riippuvainen.
On se outoa että kun edes vain yksi ainoa suomalaismies löytää kumppanin ulkomailta telaketjut ovat heti jyräämässä. Kateus on kammottava asia!
Auria ihmettelee papan helikopteria. Sellainen lentää monta kertaa päivässä Helsingin ja Tallinnan väliä. Ei se ole edes kovin kallis. Suosittelen Aurialle taannoista kirjaa "Lennä, uneksi."
ps. Kun naiset nimittelevät virottaria huoriksi tai kottaraisiksi se on vain toden puhumista. Mutta kun mies sanoo afrikkalaista moniavioitujaa sossuhuijariksi se on rasismia.
Kiitos, Syltty!
Tätähän se Auria on vailla:
http://www.youtube.com/watch?v=Zb6BUTeHkWI
#130 Pappa perkele: Ihan ekaksi: aika järkyttävä video, monia asioita tuli mieleen, esim. ko. pariskunnan yksityisyyden suoja. Kuka kukaa humalaisia noin, aika epäeettistä mielestäni. Ei kuulu Tallinna suosikkimatkakohteisiini.
Minkä takia mä olisin kateellinen tallinnalaiselle kemistille?! Sen helikopterilennonko vuoksi? En nyt ihan ymmärrä..
Suosittelet Erica Jongin "Lennä, uneksi" kirjaa: olen lukenut useimmat Jongin kirjat, hauskoja ja teräviä huomioita. Esim. "Any Woman´s Blues" oli vielä parempi.
#119.
Noora, olet oikeilla jäljillä. Se on ihmeellistä että miesten ja naisten fysiologiset erot ovat kauhistus ja suuri tabu esimerkiksi yhteiskuntatieteissä. Miesten suurempi seksuaalinen halu ja aggressiivisuus (testosteroni) eivät ole pelkästään kielteisiä asioita, moni asia olisi jäänyt keksimättä ja moni paikka tutkimatta ihmiskunnan historiassa ilman niitä. Nykyinen elintasomme on ostettu monen rämäpäämiehen verellä.
Esimerkki miesten ja naisten eroista jotka eivät johdu kulttuurista on esimerkiksi se, että naisten pupillit laajenevat heidän nähdessään vastasyntyneen vauvan (tämä riippuu ei-tahdonalaisesta hermostosta ja ei ole siis opittua). Mies jolla ei ole lapsia ei reagoi automaattisesti mitenkään, toteaa vaan että "mikäs ruma kurttunen apina siinä on satamajätkän pipo päässä?". Naimisissa olevien miesten testosteronitasot sitten taas laskevat koska se on ilmeisesti edullista perhe-elämän stabiiliuden kannalta. Toisaalta tämä "nössöytyminen" taas sitten saattaa aiheuttaa naisissa kyllästymistä siippaansa...
#132: ai jaa. Mä olen kuullut että naisen pupillit laajenee tahdonalaisesta hermostosta riippumatta kun hän on tekemisissä sukupuolisesti kiinnostavaksi kokemansa henkilön kanssa, tota vauvajuttua en ole aiemmin kuullutkaan.
#134.
Saako tahdoton hermostosi tuntemaan aggressioita myös typeriä naisia kohtaan?
"Minua itseänikin ärystää aina kun aloitetaan ”nykyään sitä ja tätä”-virsi, kun se nykyään on siinä vain koska havainnoija ei ole ollut menneisyydessä huomaamassa juurikin niitä samoja asioita."
Olette ihan oikeassa, ennenvanhaan oli todella paljon rankempaa, minä en kuitenkaan lopeta epäkohdista puhumista tai kirjoittamista sen takia että ennenvanhaan sodittiin eikä ollut sähköä.
Pupillit laajenevat aina tahdottomasti; niitä ei voi kontrolloida somaattisella hermostolla - paitsi Pekasta en tiedä. Se on muuten aggressio.
Pena, en nyt kovin mielelellään lähtisi rakentamaan stereotypioita, millaisia ovat naisten ja miesten rautalangat. Hahmotelma ei pidä mielestäni paikkaansa.
Mutta kuten viestissäni totesin, sellaista viestiä ei voi kirjoittaa, jonka takana ei nähtäisi jotakin feminististä konnankoukkua. Viestisi jälkiosa todistaa tämän väitteen ainakin jokseenkin hyvin.
Ps. Kun puhun naisten nimimerkillä kirjoittavista ihmisistä, tarkoitan sitä, että mehän emme voi tietää, ketä nimien takana oikeasti on. En minä, Pena, voi millään tietää paikkansapitävästi, mikä sukupuoli esim. sinun nimimerkkisi takana on. Sama koskee kaikkia sukupuoleen viittaavalla nimimerkillä kirjoittavia.
Syltty: Itse ostelen kyllä Suomesta aika paljon, mutta enimmäkseen Uffilta & kirpputoreilta. Osasyy on tietysti ekologia ja se, että ne ovat halvempia, mutta toinen syy on myös se, että en suuresti yleensä välitä "nykymuodista". Ostelen perusvaatekaupoista lähinnä alusvaatteita, sukkia ja joskus housuja.
Toinen ongelmani on vartalotyyppini, joka on kaikkea muuta kuin sovelias nykyvaatevalmistajille... Minulla on oikeasti olemassa vyötärö, kun taas vaatevalmistajat kuvittelevat naisten olevan melkoisen suoramuotoisia ja rinnattomia. Onnetonta.
Kenkiä on tullut osteltua sieltä täältä. Suomesta saa ihan nättejä, mutta Pietarista olen tuonut muutamat. Sieltä näet saa päheitä!
Auria: Jos kutsut tuntematonta naista tuosta vaan "baarikottaraiseksi" olet joko kade tai sivistymätön.
Videopätkä kertoo kaunopuheisestui suomalaisista naisista Tallinnassa. Sikäläiset naiset eivät kuitenkaan nimittele rumasti Suomi-tyttöjä. Suomipoikia kyllä kutsutaan poroiksi ja aivan aiheesta.
Inex: On aivan oikein, että epäkohdista puhutaan. Joskus olisi vain ehkä syytä hiukan suhteuttaa. Nykyisin jos hakee sossusta kolmeasataa ja saa vain 290 euroa niin heti puhutaan, että asenteet on kovenemassa.
Tarkoitan, että nyt on kyse enemmän elintasosta kuin hengestä.
"Voisin kyllä olla muotiblogisti. Kaikkihan on muotia, autot, vaatteet, asunnot."
Onneksi kaikki eivät ole yhtä pinnallisia. Onneksi kaikki eivät innostu maailmanlopunmeiningistä niin kuin sinä.
Pappa, jos kyseesssä ei ole varma tieto suomalaisuudesta, kyseessä lienevät venäläiset, kuten moni videon kommenteissakin epäilee. Ainakin he näyttävät kovasti siltä. Ellei tuo ole sitten omista kotivideoistasi, sitä en tiedä.
#140 Suhteutetaan ihmeessä ja mietitäänpä nykymenoa kuinka vaativaa se on, kuinka kaikilla on kiire joka paikkaan, juostaan kuin sekopäät Stockmanin hulluilla päivillä ei ihme että jotkut romahtavat tälläisessä maailmassa, ei ihminen kaikkea kestä vaikka sossun luukusta saisikin fyrkkaa jos mitään inhmillistä tai ihmisyydestä muistuttavaa ei ole enää jäljellä koko maassa.
Inex, meno on nykyään varmasti kovaa, mutta niin se on aina ollut. Siksi haikailu yhteisöllisyyden tms. on höpinää, koska paratiiseja on todellisuudessa ollut olemassa vain uskonnollisissa kertomuksissa.
Nykyään kova meno voi toki olla eri tavalla kovaa kuin aiemmin, mutta kovuus ei ole mikään katoava luonnonvara: jo antiikissa juutalaisia syötettiin leijonille...
#144 En minä sitä ole missään vaiheessa kieltänyt, kunhan vain mietiskelen sitä tosiasiaa miksi ihmiset voivat niin huonosti, mielialalääkkeitä popsitaan maailmanennätystahtia ja viina vedetään pahimpaan murheeseen, kun ei taida joillakin olla hyvä tässä maailmassa eikä maassa kaikista ei ole elämään tälläisessä yhteiskunnassa eikä heitä ole luotu tähän touhuun, sitä kai tässä lähinnä yritän sanoa.
Kaikki syö mielialalääkkeitä, autoilijat ovat narsistisia hulluja, suomalaiset ovat maailman rasistisin kansa, suomalaiset tekevät maailman eniten itsemurhia, meillä juodaan vain humaltumista varten, muualla, sivistyneissä maissa juodaan sivistyneesti (vissiin maun takia:)) jne. jne. Ai niin: miehet ajattelevat vasemmalla aivopuoliskolla, naiset taas oikealla...nonverbaalisen viestinnän merkitys koko viestintätapahtumassa on 97 prosenttia, sanat merkitsevät vain 3 %...
Tuossahan muutama esismerkki ns. totuudesta, joita useat pitävät totuuksina, mutta jotka harvoin pitävät paikkansa ja joilla ei ole mitään tekemistä minkään tieteellisen toden kanssa. Eikö niitä holokaustin uhrejakin ole nykyään...mitä 9 miljardia. Luku ainakin kasvaa koko ajan.
Tipuin vähän kärryiltä missä täällä väitellään? Siitä onko muotiblogit hyvä asia vai onko kysyinen tekijä vähän "out there".
Ainakin henkilökohtaisesti voin nuoren neidin olevan aika kuumaa tavaraa, pölö kuten turkulaiset ystäväni toteaisivat, mutta kissa mikä kissa, enemmän naisia voisi ottaa hänen halusta pitää huolta itsestään mallia, mutta ehkä ei omaksua kaikki "Paris Hilton" ajatuksia ja muuta hölöä, mutta jos pitäisi tehdä absoluuttinen valinta, ottaisin mieluummin tuommoisen "iloisesti höpsön" hyvän näköisen naisen kuin jonkun "älykkään", "aina väitellään" aidon suomalaisen feministi naisen, joka ei jaksa enää pitää pitkiä hiuksia, kun niiden hoidosta tulee vaivaa.
Ongelma tulee yleensä vaan siinä, että näitä hyvän näköisiä "höpsöjä" ei Suomessa ole hirveästi (johtuen osaksi naisten halveksunnasta heitä kohtaan) eli kilpailuun vaaditaan rahaa ja paljon.
Veikkaan myös, että nämä muotiblogien kirjoittajat eivät ole täynnä pelkkää "ihkuu, louis vitton" kuhan tuosta kypsyvät, kysymys on kumminkin 22v "naisesta". Eikös nykyiset trendit vie meitä entistä lähemmäksi sitä, että ihmiset ovat lapsia 25vksi ja 40 on uusi 30?
Nihilisti lienee oikeilla jäljillä. Jos nuori tyttö tänään höpöttää silmät sikkarallaan jostain muotijutusta hän on huomenna ehkä naispappi tai kaivostyöläinen, joka hymähtelee nuoruuden hupsutuksilleen.
Muistan, kuinka omat sisareni innostuivat joihinkin rokkitähtiin ja paperoivat huoneensa heidän kuvillaan. Tähdille värkättiin kirjeitä, pukeuduttiin ja meikattiin kuten fanien pitää. Nyt kumpikaan ei oikein jaksa sietää noita nuoruuden idolejaan.
Aika aikans kutakin.
"Mutta onko hyväksyttävää toivoa, että nuorille ihmisille ei opetettaisi maailmanlopun narsismia vaan yhteisvastuuta ja lähimmäisenrakkautta?"
Mitään oppimisen arvoista ei voi opettaa.
Noora 137#
"Pena, en nyt kovin mielelellään lähtisi rakentamaan stereotypioita, millaisia ovat naisten ja miesten rautalangat. Hahmotelma ei pidä mielestäni paikkaansa."
Saatoin sanoa tulkinnanvaraisesti, tarkoitin kuintenkin sinua ja mielipuolta erityisesti, koska teillä on taipumus tälläiseen selvittelyyn, jota itse en jaksa tulkita, vaikka haluaisinkin tietää, mitä ajatte takaa.
"Mutta kuten viestissäni totesin, sellaista viestiä ei voi kirjoittaa, jonka takana ei nähtäisi jotakin feminististä konnankoukkua. Viestisi jälkiosa todistaa tämän väitteen ainakin jokseenkin hyvin"
Kysyinkin miksi kommentoitte ja takerrutte yleistyksiin.
"Ps. Kun puhun naisten nimimerkillä kirjoittavista ihmisistä, tarkoitan sitä, että mehän emme voi tietää, ketä nimien takana oikeasti on. En minä, Pena, voi millään tietää paikkansapitävästi, mikä sukupuoli esim. sinun nimimerkkisi takana on. Sama koskee kaikkia sukupuoleen viittaavalla nimimerkillä kirjoittavia"
Sinun(kaan) ei tarvitse selittää jokaista asiaa, kuin pikkulapselle. Ainakin minä pidän sinua naisena, mutta itse haluat pitää siinä tiettyä varausta. Ilmeisesti tunnustaudut mieheksi, jos jäät kiinni jostakin lapsuksesta.
Ylipäätänsäkään ei ole tarvetta ruotia jokaista väittämää sillä perusteella, että juuri sinä et ajattele tai toimi, kuten bloggaajan tai mieskommentaattoreiden väitteet naisista väittävät. Uskoisin, että useimmat meistä tajuavat, että naisia on moneen junaan, eivätkä väittämät usein sovi edes valtaosaan naisia, mutta ne pätevät usein sellaisiin naisiin, jotka meitä miehiä kiinnostavat.
Esim. Väite, että naiset pihtaavat. Tämä väitehän ei tosiasiassa pidä paikkaansa, sillä usein sellaiset naiset pihtaavat, joiden pöksyihin olisi tunkua. Tuskin sellaiset naiset, jotka kärsivät rakkauden tai hellyyden puutteesta, pihtaisivat rakkautta tai hellyyttä saadessaan. Väite ei siis ole aivan totta, mutta meidän näkökulmastamme on samantekevää, pihtaavatko muumimamman tasoiset naiset vai eivät. Sensijaan tiedämme sen toisen puolen tarinasta.
Toinen väite, että naiset etsivät elättäjää, ei myöskään päde yleisesti juuri keneenkään naiseen, mutta kuitenkin käytännössä nainen ei löydä etsimäänsä, joten saattaa tyytyä "elättäjään". Tästä mielestäni aiheellisesti kritisoidaan valtion roolia olla "elättämässä" naista, JOKA EI OMILLAAN PÄRJÄÄ. Tässäkään ei tarkoiteta jokaista naista.
Itseäni nämä esimerkit ei erityisesti kosketa, mutta silti tunnistan ilmiön selkeästi.
Jos kommentoidaan jonkun naisen ydinvoimakäsityksiä tai naisten ajotaitoa, niin itse ainakin ymmärrän, ettei naiseus OIKEASTI vaikuta näihin asioihin. Ei tälläisiä puolileikillään tehtyjä kommentteja tarvitsisi aina tosissaan ottaa.
On tietysti kiva, jos oikaistaan selkeitä vääriä väittämiä, mutta puuttumisenne vaikuttaa usein vain riidan haastamiselta.
Mutta toisaalta pidän sinusta, enkä haluaisi sinun poistuvan, ehkä se johtuu TERVEESTÄ suhtautumisestasi Pekka Siikalaan. Tolla asenteella saa paljon anteeksi. Vielä hauskempaa olisi nähdä kaltaisesi ihan nokatusten, mutta se jääköön tekemättä.
#145: ....kaikista ei ole elämään tälläisessä yhteiskunnassa eikä heitä ole luotu tähän touhuun, sitä kai tässä lähinnä yritän sanoa.
Nimimerkki Inex lienee aika nuori eikä ole vielä paljon kiertänyt maailmaa.
Pena, ok ymmärrän.
Tosin sama ripitys joka asian pikkutarkasta lukemisesta tuntuu sopivan kritiikiksi ihan joka palstalaisen kirjoituksiin. En siis oikein ymmärrä, miksi juuri minun tai jonkun muun pitäisi ottaa rennosti eikä pikkutarkasti, kun samaan aikaan moni mieskirjoittaja repii pöksyjään ihan joka asiasta, riveiltä ja rivien välistä. Sanotaan sitten niin, että useimmiten tahaton saivartelu ja toisinaan myös tahallinen saivartelu sattuu nyt olemaan allekijoittaneen tapa kirjoittaa. Se on kuitenkin mielestäni parempi tapa kuin vaikkapa se, että tunkisi joka lauseen perään hymiön pehmennykseksi, ettei vain kukaan vahingossa loukkaannu :)
Minä taas edelleen kaipailen nimim. Homon läsnäoloa. Onko Pena havaintoa? Hänhän kuitenkin kirjoitteli tiivisti Ihmissudet & tasavero -palstalle.
Miesvihaiset feministit usein mielellään puhuvat testosteronimyrkytyksestä ja syyllistävät miehiä, vaikka testosteronin vaikutukset eivät välttämättä ole sellaisia kuin nämä miesvihaajat mielellään esittävät:
http://www.nature.com/news/2009/091208/full/news.2...
Testosterone link to aggression may be all in the mind
A dose of the hormone makes human game-players behave more fairly.
...
But the idea that testosterone causes aggression in humans, as it clearly does in rodents, is so firmly ingrained in the human psyche that women who believed they had been given testosterone — whether or not they had — bargained much less fairly.
...
http://en.wikipedia.org/wiki/Testosterone#Brain
Contrary to what has been postulated in outdated studies and by certain sections of the media, aggressive behaviour is not typically seen in hypogonadal men who have their testosterone replaced adequately to the eugonadal/normal range. In fact, aggressive behaviour has been associated with hypogonadism and low testosterone levels and it would seem as though supraphysiological and low levels of testosterone and hypogonadism cause mood disorders and aggressive behaviour, with eugondal/normal testosterone levels being important for mental well-being.
Nyt kun vielä selvität itsellesi, mikä ero on aggressiolla ja väkivallalla ja lopetat pitämästä wikipediaa minään lähteenä, lähdetään siiderille.
Kannattaa lisäksi huomata Nature-lehden otsikko: "Testosterone link to aggression may be all in the mind".
Ts. may eli voi olla, mutta voipahan olla ettei olekaan. Yksittäisen saattaa-tutkimuksen sijaan kannattaa luottaa mieluummin niihin useisiin lääketieteellisiin tutkimuksiin, jotka vahvistavat asiaa. Toki senkin alan tiedot muuttuvat aina silloin tällöin, joten sekään ala ei ole erehtymätön. Ehkä aiemmat lääketieteen tutkijat ja biokemistit ovat sitten (hoh hoijaa) olleet "miesvihaisia feministejä".
Valitses uusi virsi, vanha alkaa jo hohhoijatuttamaan.
Noora#
Ei ole homoista havaintoa. En muutoinkaan harrasta tälläisillä palstoilla tai missään muuallakaan netissä liikkumista. Ei ole yksinkertaisesti aikaa. Täälläkin satunnainen käynti vie usein enemmän mihin olisi varaa.
Kun kaikki aika menee töissä, kaikki työn tulokset menee vaimolle+perheelle, sekä veroina kaikenmaailman turhuuteen, ja sisimmässään tietää, ettei kukaan rakasta minua, minun itseni vuoksi, tulee vähemmästäkin katkeraksi.
Erityisesti katkeraksi naisille, joita uskoakseni useimpaa joku rakastaa HEIDÄN ITSENSÄ VUOKSI.
Itsessäni ei edes ole mitään ulkoista vikaa. Muutoinhan olen tietysti kateuden katkeroittama kusipää, jota voi ajoittain itselleen uskotella syyksi onnettoman osaan.
No, lohduttaahan se, että tuskin Tartsaakaan kukaan rakastaa hänen itsensä vuoksi, vaikka joku Pera käsivarrella roikkuukin....
Muista, Pena, myös se, että kustannat osaltasi naistutkimusta yliopistoissa. Mahtaa miestä korveta. :)
Onhan naiset loppupeleissä ihania, joten suotakoon heille myös itsetutkiskelu ;) kaipa sitä jotakin itsestäänkin oppii, kun oikein tutkii.
hyvää yötä. Aamulla taas työt kutsuu.
#157"Muista, Pena, myös se, että kustannat osaltasi naistutkimusta yliopistoissa. Mahtaa miestä korveta. :)"
Tunnet siis vahingoniloa siitä, että suomalaismies joutuu kustantantamaan itseensä kohdistuvan vihapropagandan tuottamista?
No eipä yllätä. Mutta no worries, miesten työttömyyden räjähtäessä käsiin ja ottaen huomioon sen, että miehet ovat töissä enimmäkseen yksityisellä , joka kustantaa julkisen sektorin toiminnan, tulee naisille kohta oiva tilaisuus osoittaa, kuinka itsenäisiä ja ylivertaisia he miehiin verrattuna ovat. ;)
#158"Onhan naiset loppupeleissä ihania, joten suotakoon heille myös itsetutkiskelu"
Naistutkimus ei juurikaan tutki naisia, vaan keskittyy valheellisesti haukkumaan miehiä.
MikkoAp, todistit loistavastierään aiemman viestini väittämän oikeaksi. Nainen ei voi kirjoittaa yhtään mitään, mitä ei tulkittaisi feministien salajuoneksi, miesvihaksi tai muuksi vastaavaksi. Hakekaa hoitoa, äkkiä!
Tuossa hoito-sanassakin on piilovihje feminiinisen (hoivaavan) kulttuurin ylivertaisuudesta: äkkiä-sana taas korostaa sitä, kuinka naisen on saatava kaikki tässä ja heti. Ai niin: hakekaa on ilmiselvä feministi-rekka-lesbo-akuliina-armeijan retorinen keino: miesten loputonta komentelua imperatiivein.
No peace! Olemme täällä tuhotaksemme ensin miehet, sitten koko maailman.
#161"MikkoAp, todistit loistavastierään aiemman viestini väittämän oikeaksi. Nainen ei voi kirjoittaa yhtään mitään, mitä ei tulkittaisi feministien salajuoneksi, miesvihaksi tai muuksi vastaavaksi. Hakekaa hoitoa, äkkiä!"
Voi, voi, et sitten mitenkään voi kestää sitä, että täällä naisiin kohdistetaan, faktapohjalta, edes murto-osa siitä kritiikistä, jota feministit ja heidän liittolaisensa, lähinnä valheelliselta pohjalta, kohdistavat miehiin.
Jos haluat naisten paremmuutta miehiin verrattuna ylistävää tekstiä, niin keskity valtamedian ja feminististen kirjoittajien tuottamaan tekstiin.
Täällä edustetaan TODELLISTA vastavirtaa, eikä täällä kirjoittavilla miehillä ole mitään velvollisuutta pitää jotain kiintiötä naisia ylistävien kirjoitusten varalle, kun kerran naiset eivät ole tarjonneet samaa miehille.
Ja ei, kyse ei todellakaan ole feministien salaliitosta, vaan täysin avoimesta miesvihasta, ilman salailua.
Jos kerran (oletettvasti?) vastustat miesvihaa, on SINUN velvollisuus esittää siitä todisteita.
Tähän mennessä et ole muuta tehnyt kuin haukkunut miehiä.
Okei Mikko, olet parantumaton. Unohda koko homma siis.
Naisten ylistämisen tms. sijaan kaipaan ihan tavallista järjellistä ajattelua. Naurettavia ehdotuksia sinulla muuten piisaa: vai pitäisi vielä esittää todisteita ettei vihaa miehiä. Kumma kun huumetestiä ei vaadita! Tai selibaattia, että Hänen Pyhyytensä kanssa saa keskustella.
Elätkö ylipäätään tässä todellisuudessa? Jos elät, "on SINUN velvollisuus esittää siitä todisteita".
Perkele!
#163"Okei Mikko, olet parantumaton. Unohda koko homma siis."
En unohda, koska on liian hauskaa olla unohtamatta! ;)
Niin joo, noora, olet parantumaton, kun et kerran ymmärrä, että täällä puolustetaan miehiä feministiseltä vihapropagandalta, joten sen johdosta kritiikki kohdistuu useammin naisin kuinmiehiin.
"Naisten ylistämisen tms. sijaan kaipaan ihan tavallista järjellistä ajattelua. Naurettavia ehdotuksia sinulla muuten piisaa: vai pitäisi vielä esittää todisteita ettei vihaa miehiä. Kumma kun huumetestiä ei vaadita! Tai selibaattia, että Hänen Pyhyytensä kanssa saa keskustella."
Feministinen miesviha on valtamediassa ja kulttuurissa vallitsevaa ja tämä blogi on vain pienimuotoista vastarintaa, joten, kun tulet tänne haukkumaan miehiä ja miesasiaa, niin tulisi sinun vähintään yhtä vahvasti, tai itseasiassa vahvemminkin, esittää kritiikkiä feminismiä kohtaan, jotta todella voisit väittää haluavasi tasapuolisuutta alkuunkaan.
"Elätkö ylipäätään tässä todellisuudessa? Jos elät, ”on SINUN velvollisuus esittää siitä todisteita”.
Perkele! "
Sinä et elä todellisuudessa, kun kerran vaadit miesasiamiehiltä "tasapuolisuutta" , eli yhtälailla misten kuin naistenkin kritisointia, mutta et itse kykene kritisoimaan kuin miehiä.
Niitä todisteita!
:)
#165"Niitä todisteita!"
Niin! Onkos niitä tulossa? Eli konkreetista kritiikkiä feministejä kohtaan? Kun tähän mennessä sinun kommenttisi ovat olleet pelkkää nillitystä mieskommentaattoreille?
Niitä todisteita
:)
omasta tasapuolisuudestasi.
Taso taas nousee täällä....
#167"Taso taas nousee täällä…. "
No nousee... ;) Ja tämä huima nousu on vähintään yhtä paljon sinun ansiotasi kuin minun! :)
Vai ansiota? Älä höpötä. Juurihan totesit, että tällä blogilla nostetaan tasapainottamisen vuoksi vain miehiä esiin ansioineen, koska feministit saavat muualla mediassa niin paljon huomiota. Pidetään ajatuksesta kiinni: tason "nousu" on pelkästään sinun ja muiden miesten ansiota.
No hymiö. No peace! :)
Hyvä Noora. Minä kyllä ymmärrän pointtisi, mutta vittuilet/viisastelet väärässä paikassa siinä suhteessa, että kritiikkisi aiheuttaa vain tarpeetonta naisvihaa. Mutta käyt myös tietyllä tapaa hyväksi esimerkiksi naisesta;)
#169"Vai ansiota? Älä höpötä. Juurihan totesit, että tällä blogilla nostetaan tasapainottamisen vuoksi vain miehiä esiin ansioineen, koska feministit saavat muualla mediassa niin paljon huomiota."
Jep. Ja myös sen, että itse et noudata omaa "tasapuolisuus" linjaasi.
Tämä pätee hyvin: http://dalrock.wordpress.com/2010/08/07/what-to-ex...
etenkin tuo sääntö 1: You will be duped into adopting rules which only apply to you.
Total war! :D
#170: "Mutta käyt myös tietyllä tapaa hyväksi esimerkiksi naisesta;)"
Erinomaisen hyvin.
Hyvä, pojat!
Olisikin omituista, jos nainen ei kävisi tietyllä tapaa esimerkkinä naisesta. Tarkennetaan vielä hieman: nainen käy kaikilla tavoin esimerkkinä naisesta.
Mitä teidän päässä liikkuu? Ei vissiin kovin paljoa.
(Pena, oliko väärin v-ttuiltu?) :)
Katsotaanpas käykä noora läpi kaikki tuon dalrockin listan kohdat. :D
Tuota viimeistä hän ei tule tekemään, sillä Henry ei sensuroi kommentteja.
MikkoAP, lueskelin tuo Morlokin listaa ja tuli mieleeni, että oletko tiedostomattomasti feministi?
Pitääkö vääntää rautalangasta?
Jep, hyvin käy noora listaa läpi.
Noora#
puolestani voit vittuilla haluamallasi tavalla, jos koet sen tarpeelliseksi. Kiinostavaa on sensijaan se, että miksi haluat vittuilla? Haluaisin kuulla tarinasi. Mitä miehet/ joku mies on tehnyt sinulle? Vai ketuttaako se, että "tasa-arvoisuuden" tai "uhriutumisen" monopoli uhkaa murtua?
Pena, kiitos.
Vastasin jo lukuisia viestejä sitten kysymyksiisi, ja vastaukset sopivat uusiinkin kysymyksiisi.
Minua ihmetyttää sen sijaan se, että sinulle on ok, jos ryppyilen Orimattilan kepulaiselle, mutta hyihyi, jos ryppyilen jollekulle muulle vastaavalle, ajattelultaan samantasoiselle mutta miesasiaan sitoutuneelle ihmiselle.
Otetaan vastaesimerkki: Minusta esim. nim. mies.asian kommentit ovat lähes aina mielenkiintoisia ja hyviä, vaikka hän jo nimimerkiltään miesasiaa edustava. Hänellä kuitenkin leikkaa, ja se on se seikka, mitä teidänkin pitäisi peräänkuuluttaa eikä linkata jotakin muiden väsäämiä listoja tänne. Ajatelkaa nyt ihan omilla aivoillanne. Koettakaa nähdä maailmaa myös muutoinkin kuin mies-nais-akselilla.
177#
Vastauksesi ei ollut uskottava. Tuollaiselle jatkuvalle vänkäämiselle on jokin syy. Ja koska kohteena on miehet, täytyy syykin löytyä miehistä.
No henkilökohtaisesti en hikeenny, vaikka ryppyilet kenelle tahansa. Hikeennyn ehkä periaatteellisella tasolla, koska täällä keskustelee ryhmä x, jotka ovat miehiä. Meitä yhdistää sukupuoli. Asiasta huolimatta ärsyynnyn kovista hyökkäyksistä ryhmään kohdistuvista hyökkäyksistä, jos ne tulee lajia Z edustavalta ryhmältä. Siikalalle sensijaan on sydämmessäni oma erityinen paikka, ja sydämmeni tykyttää aina kun Siikalaa opastetaan elämässä ;)
Oma tavoitteeni ei ole kilpailla kenenkään kirjoittajan kanssa asioiden esiintuomisen tasossa, enkä pidä tätä niin vakavana foorumina, että sillä olisi näin nimimerkilliselle merkitystä. Tärkeämpää on, että jokainen MIES saa mielipiteensä esiin, sillä nämä mahdollisuudet ovat rajalliset. Juuri siitä syystä ärsyynnyn miehiin kohdistuvista VOIMAKKAISTA hyökkäyksistä, vaikka niihin olisi aihettakin.
Kyllä jokaisella miehellä on oikeus ajatella naisista mitä haluaa, samainen oikeus lienee naisilla.
Kerros nyt jotain paljastavaa itsestäsi, että päästään analysoimaan sinun suhdettasi miehiin.
Oletko hyväksikäyttäjä vai hyväksikäytetty, vai väitätkö olevasi omillasi tai jotain ihan muuta.
Arvailen, että olet fysiikan opettaja, joka on mielestään jotain ainutkertaista, mutta miehet ovat esteenä menestykselle?? Ja ulkonäkö, ei erityisen erottuva, muttei rumakaan. Iältäsi hieman yli 30. Menikö kaikki mönkään?
177#
Vastauksesi ei ollut uskottava. Tuollaiselle jatkuvalle vänkäämiselle on jokin syy. Ja koska kohteena on miehet, täytyy syykin löytyä miehistä.
No henkilökohtaisesti en hikeenny, vaikka ryppyilet kenelle tahansa. Hikeennyn ehkä periaatteellisella tasolla, koska täällä keskustelee ryhmä x, jotka ovat miehiä. Meitä yhdistää sukupuoli. Asiasta huolimatta ärsyynnyn kovista ryhmään kohdistuvista hyökkäyksistä, jos ne tulee lajia Z edustavalta ryhmältä. Siikalalle sensijaan on sydämmessäni oma erityinen paikka, ja sydämmeni tykyttää aina kun Siikalaa opastetaan elämässä ;)
Oma tavoitteeni ei ole kilpailla kenenkään kirjoittajan kanssa asioiden esiintuomisen tasossa, enkä pidä tätä niin vakavana foorumina, että sillä olisi näin nimimerkilliselle merkitystä. Tärkeämpää on, että jokainen MIES saa mielipiteensä esiin, sillä nämä mahdollisuudet ovat rajalliset. Juuri siitä syystä ärsyynnyn miehiin kohdistuvista VOIMAKKAISTA hyökkäyksistä, vaikka niihin olisi aihettakin.
Kyllä jokaisella miehellä on oikeus ajatella naisista mitä haluaa, samainen oikeus lienee naisilla.
Kerros nyt jotain paljastavaa itsestäsi, että päästään analysoimaan sinun suhdettasi miehiin.
Oletko hyväksikäyttäjä vai hyväksikäytetty, vai väitätkö olevasi omillasi tai jotain ihan muuta.
Arvailen, että olet fysiikan opettaja, joka on mielestään jotain ainutkertaista, mutta miehet ovat esteenä menestykselle?? Ja ulkonäkö, ei erityisen erottuva, muttei rumakaan. Iältäsi hieman yli 30. Menikö kaikki mönkään?
Pena, oletko jotenkin erityisen epävakaa tai kiihoittunut, kun lähetät saman viestin kahteen kertaan? "Tuollaiselle jatkuvalle vänkäämiselle on jokin syy."
Veikkaan, että "olet fysiikan opettaja, joka on mielestään jotain ainutkertaista, mutta huumeet ja nimi Pena ovat esteenä menestykselle?? Ja ulkonäkö, ei erityisen erottuva, muttei rumakaan. Iältäsi hieman yli 50. Patsastelet mielelläsi eri palstojen moderaattorina, annat kirjoitus- ja ajatteluohjeita muille, vaikka et edes ole bloginpitäjä".
Esittämäsi kysymykset ovat samaa tasoa, kuin jos sinulta kysyttäisiin: "Oletko jo lakannut hakkaamasta vaimoasi?" Sitä paitsi olen jo vastannut esittämiisi kysymyksiin, mutta koska vastaukset eivät ole mielestäsi uskottavia, mene eteenpäin.
noora #180:
Pena, oletko jotenkin erityisen epävakaa tai kiihoittunut, kun lähetät saman viestin kahteen kertaan? ”Tuollaiselle jatkuvalle vänkäämiselle on jokin syy.”
Todennäköisesti ensimmäisellä lähetysyrityksellä ei ole tapahtunut mitään tai sitten tämä blogi on antanut virheilmoituksen.
Noora# menen eteenpäin. Ajattelin, josko olisit itse halunnut avautua jostakin.
Vai osuiko arvaukseni liian lähelle?
Täytyy muuten sanoa, että neloselta paraillaan tuleva elokuva: Closer - iholla on yksi ajatuksia herättävimmistä elokuvista siitä, mitä miehelle maksaa pahimmillaan ahneus naisten suhteen.
Erittäin järkyttävä loppu, mutta silti...
noora #155:
Kannattaa lisäksi huomata Nature-lehden otsikko: ”Testosterone link to aggression may be all in the mind”.
Joo, ihan mielenkiintoinen käytös tutkimustilanteessa naisilla.
Nature: Testosterone link to aggression may be all in the mind
Ernst Fehr, an experimental economist at the University of Zurich, and his colleagues used the 'ultimatum bargaining' game to test how testosterone would affect behaviour in a group of 121 women. Counter-intuitively, women who were given testosterone bargained more fairly.
But the idea that testosterone causes aggression in humans, as it clearly does in rodents, is so firmly ingrained in the human psyche that women who believed they had been given testosterone — whether or not they had — bargained much less fairly.
"Mistä teidän katkeruutenne miehiin kumpuaa? Olette jokainen omalla tavallanne hyvin epäloogisia. Etenkin mielipuoli. Ilmeisesti mielipuolen ongelma yh-äitinä on se, että hän on joutunut lapsensa lähihuoltajaksi, koska yhteiskunta ei hyväksy hänen mielestään äitiä joka luopuu lapsestaan."
Olet väärässä minun suhteeni. Ei kannata arvailla blogikommenttieh perusteella ihmisestä mitään. :) joskus tyyli on retoorinen ja rennon tarkoituksellinen.
Omat motiivini ovat puhtaan taiteelliset. Olette minulle siis tukimuskohde...:)
ps. siis tutkimuskohde..tavallaan jonkinlainen muusa-joukkio. Itse en ole ihmisvihainen tyyppi eli en vihaa miestä enkä naista ja vielä vähemmän olen katkera millekkään tai kellekkään.
Olen kuitenkin sitä mieltä että maailmaa olisi syytä muuttaa ja muutos alkaa ihmisistä itsestään kun ihmiset ihmettelevät ja kummastelevat asioita ympärillään.

Kommentoi 180 kommenttia