*

Henry Laasanen Kirjoituksia miesten tasa-arvosta ja pariutumisesta

Mitä on tasa-arvo?

Tasa-arvosta ei ole kovin mielekästä puhua yleisessä merkityksessä, yksityiskohdista vapaana hyvänä, vaikka ihmiset ja tiedotusvälineet usein niin tekevätkin. Yleisistä tasa-arvon julistuksista on ylipäätään vaikea johtaa mitään yksityiskohtaisia tasa-arvokäytäntöjä. Esimerkiksi Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen kohta ”kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi” ei taannut edes orjille vapautta. (Tarkki 1998, 19; ks. Raevaara 2005, 19.)

Tasa-arvon käsite sinällään on sekä abstrakti, lattea että määrittelemätön (Holli 1995). Kuusipalon (2002, 220) mukaan se, että on tasa-arvoinen jonkun kanssa, ei ole ennalta annettua, vaan politiikan tulosta. Keskeistä on se, kenellä on valta määritellä se normi, jota vastaan tasa-arvon toteutuminen määritellään. Kukaan suomalainen poliitikko ei ilmoittautunut sukupuolten tasa-arvon vastustajaksi 2000-luvun alkupuolella (Raevaara 2005, 18–19). Voidaankin sanoa, että miltei kaikki varteenotettavat tahot kannattavat tasa-arvoa. Ainoastaan käsitykset tasa-arvon sisällöstä vaihtelevat.

Tasa-arvon sisällön määrittämiseksi on oltava käsitys siitä, (1) keiden ryhmien (esim. naiset/miehet, köyhät/rikkaat jne.) välillä tasa-arvon pitäisi vallita, (2) mitä tasa-arvon periaatteita (esim. velvollisuuksien, lähtökohtien, mahdollisuuksien, lopputulosten... tasa-arvo) tulisi soveltaa ja (3) missä asioissa (esim. palkat, koulutus, asunnottomuus jne.) ryhmien tulisi olla tasa-arvoisia. Tasa-arvon sisältö voidaankin määritellä lukuisilla eri tavoilla.

Oikeisto, konservatiivit ja markkinaliberalistit suosivat yleensä muodollista tasa-arvoa, joka antaa kaikille samat lähtökohdat (ainakin periaatteessa). Feministit ja vasemmisto suosivat yleensä tosiasiallista tasa-arvoa, joka tähtää samoihin lopputuloksiin. Holli (2002) kertoo, että yhtäläisten velvollisuuksien tasa-arvosta on puhuttu harvoin, koska se tietäisi käytännössä asevelvollisuuden poistamista tai uudelleenjärjestämistä kummallekin sukupuolelle samanlaiseksi, joka ei ole ollut minkään (riittävän vaikutusvaltaisen) valtiollisen tai yhteiskunnallisen ryhmän intressissä.

Suomessa tasa-arvolla viitataan sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Käytännössä se tarkoittaa naisten aseman parantamista. Miksi tasa-arvo tarkoittaa nimenomaan naisten aseman parantamista? Siksi, että tasa-arvopolitiikka on intressiryhmäpolitiikkaa, jossa vahvimmat intressiryhmät kykenevät määrittämään tasa-arvolle haluamansa sisällön. Naisjärjestöt ovat olleet vahvoja ja niiden jäsenmäärät runsaslukuisia. Ne ovatkin kyenneet määrittämään tasa-arvolle feministisen ideologian mukaisen sisällön.

Sukupuolten tasa-arvo on luonteeltaan nollasummaista. Esimerkiksi sellaiset elämänalueet kuten (1) miesten heikko asema huoltajuuskiistoissa, (2) vähäisempi taloudellinen panostus miesten terveydenhuoltoon ja (3) miesten aliedustus ylipistoissa ovat luonteeltaan nollasummaisia. Jos huoltajuus annetaan useammin isälle, niin äidit saavat huoltajuuden harvemmin tai jos miesten terveydenhuoltoon panostetaan suurempi osuus resursseista, naisten terveydenhuoltoon resursseja jää vähemmän. Usein esitettyihin väitteisiin tasa-arvon ei-nollasummaisuudesta onkin syytä suhtautua varauksella. Tasa-arvosta puhuminen ei-nollasummaisena yleisenä hyvänä onkin pikemmin retorinen pyrkimys edistää tasa-arvopolitiikan hyväksymisenarvoisuutta ihmisten silmissä kuin perusteltu väite tasa-arvon käsitteen filosofisesta sisällöstä.

Malmin (2009, 400–411) mukaan tasa-arvopolitiikka ei ole syntynyt demokraattisen prosessin lopputuloksena, jossa puolueet toimisivat moottoreina. Sen sijaan suomalainen tasa-arvopolitiikka näyttää muodostuneen naisjärjestöjen, naistutkimuksen ja kansainvälisten organisaatioiden vaikutuksesta, jotka toimivat painostusryhminä suhteessa Suomen hallitukseen ja ministeriöihin. Epädemokraattisen prosessin seurauksena tasa-arvopolitiikan tavoitteeksi on muodostunut naisten aseman parantaminen. Suomalainen tasa-arvopolitiikka perustuu yksinkertaistettuihin diskursseihin (kuten patriarkaattiteoria), jotka kuvailevat naiset alistetuksi sukupuoleksi ja miehet dominoivaksi sukupuoleksi.

Liljeström (2008, 246) kertoo, että ”Lähtökohtaisesti tasa-arvopolitiikan sisältö, sukupuolineutraalista etiketistään huolimatta, liittyy yleisesti kaikissa Pohjoismaissa naisten elämän parantamiseen ja heidän asemansa muuttamiseen”. Räsäsen (2002) mukaan naisten aseman parantamisen komitean (1966–1970) alkuperäisiä lähtökohtia voidaan pitää varsin sukupuolineutraaleina verrattuna nykyiseen tilanteeseen tasa-arvopolitiikassa. Feminismin pohjoismainen versio korostaa hyvinvointivaltion naisystävällisyyttä ja naisten vapauttamista miehille alisteisesta asemasta. Vahva luottamus valtioon antaa aiheen puhua valtiofeminismistä. Hollin (2003) mukaan kansainvälisesti katsoen suomalaiset naisliikkeet ovat olleet keskimääräistä menestyksekkäämpiä saamaan vaateitaan läpi politiikassa. Tasa-arvoelimet ovat osoittautuneet erittäin tehokkaiksi naisliikkeiden vaateiden välittäjiksi valtioon päin, koska ne ovat usein osa suomalaisten naisten toiminnalle tyypillisiä "strategisia kumppanuuksia".

Raunion (1999, 91) mukaan yhteiskunnalliset muutokset ovat nostaneet tasa-arvopuheen keskiöön erityisesti keskiluokkaiset naiset, jotka näkevät miehet esteenä työhön ja uraan liittyvien odotusten toteutumiselle. Koulutetut toimihenkilönaiset ovat hallinneet tasa-arvokeskustelua joukkotiedotusvälineissä ja luoneet itsestäänselvyyksiksi muodostuneita käsityksiä polttavimmista eriarvoisuuksista suomalaisessa yhteiskunnassa.

Malmin (2009) mukaan tasa-arvopolitiikka on eräs yhteiskunnan matriarkaalisista sfääreistä. Tasa-arvoviranomaiset eivät tee juuri mitään ehdotuksia miesten aseman parantamiseksi, ellei noiden ehdotusten ajatella parantavan myös naisten asemaa siinä sivussa tai päätarkoituksena. Naisjärjestöt näkevätkin tasa-arvoon suunnatut varat rajallisena resurssina, josta pitää kamppailla miehiä auttamaan pyrkivien projektien kanssa. Kun lasketaan yhteen ajatukset “miesten tulisi pysyä erossa feminismistä” ja “feminismi on sama asia kuin tasa-arvopolitiikka”, saamme johtopäätökseksi sen, että miesten tulisi pysyä erossa tasa-arvopolitiikasta. Siitä on seurannut se laajalle levinnyt johtopäätös, että miehillä ei ole tilaa tasa-arvopolitiikassa muuten kuin puolustautujan roolissa, jonka tulisi tuntea syyllisyyttä miesten kollektiivisista synneistä naisia kohtaan. (Malmi 2009, 267–268.)

Lähteet

Holli, Anne Maria. 1995. Tasa-arvosta ja Troijan hevosista: Feministinen käsitekritiikki ja suomalaisen tasa-arvopolitiikan käytännöt. Naistutkimus. 8 (3), 14–33.

Holli, Anne Maria. 2002. Suomalaisen tasa-arvopolitiikan haasteet. Teoksessa A. M. Holli, T. Saarikoski ja E. Sana Tasa-arvopolitiikan haasteet. Helsinki: WSOY. 12–31

Holli, Anne Maria. 2003. Discourse and politics for gender equality in late twentieth century Finland. Acta Politica 23. Helsinki: Helsinki University Press.

Kuusipalo, Jaana. 2002. Mitä on se tasa-arvo, jota tasa-arvopolitiikka tavoittelee? Teoksessa A. Holli, T. Saarikoski ja E. Sana (toim.): Tasa-arvopolitiikan haasteet. Helsinki: WSOY. 208–220.

Liljeström, Marianne. 2008. Pohjoismainen tasa-arvo ja Suomi. Teoksessa Suomen ja kansanvallan haasteet. Helsinki: Edita.

Malmi, Pasi. 2009. Discrimination against men: Appearance and causes in the context of a western welfare state. Väitöskirja. Acta universitatis Lapponiensis, 157.

Raevaara, Eeva. 2005. Tasa-arvo ja muutoksen rajat: Sukupuolten tasa-arvo poliittisena ongelmana Ranskan parité- ja Suomen kiintiökeskusteluissa. TANE-julkaisuja 7.

Raunio, Kyösti. 1999. Sosiaalipolitiikan lähtökohdat. Tampere: Gaudeamus

Räsänen, Leena. (2002) Hallituksen tasa-arvopolitiikkaa tekemässä. Teoksessa A. M. Holli, T. Saarikoski ja E. Sana (toim.): Tasa-arvopolitiikan haasteet. Helsinki: WSOY. 100–127.

Tarkki, Jarmo. 1998. Tasa-arvo umpikujassa. Teoksessa J. Tarkki ja T. Petäjäniemi: Tasa-arvo: Saavutuksia ja haasteita. Juva: Atena Kustannus.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

mies.asia (nimimerkki)

Anne Maria Hollin Naistutkimus-lehden artikkelissa kysytään lopuksi:

"Onko tasa-arvo meidän sotakoneemme?"

Siltä asia todella näyttää; tasa-arvopolitiikka on ilmeisesti feministien silmissä sotaa, lähinnä miehiä ja lapsia vastaan.

-- http://mies.asia/

Tuima (nimimerkki)

Suomessa tasa-arvo on sitä, että jos miehiä syrjitään tai heillä on ongelmia niin paska tsäkä, yrittäppäs pärjäillä, mutta vastaavasti naisten kohdalla ongelmat ja syrjintä koetaan koko yhteiskunnan ongelmiksi ja epäkohtiin puututaan rautaisella kädellä ja voimalla sekä asiat yritetään pistää kuntoon kaikkien voimin sekä miesten että naisten.

Pitäisi nyt kuitenkin tasa-arvoa ajavien ihmistenkin tajuta se tosiasia, että kaikki miehet eivät ole Nokian toimitusjohtajia vaan yleisellä tasolla ja miesten arjessa on paljon ongelmia mihin pitäisi puuttua.

Tuima (nimimerkki)

”Onko tasa-arvo meidän sotakoneemme?”

Minkätakia jotkut ajattelavat tällä tavalla, ihan sairasta meininkiä. En vain tajua tätä maata enkä tämän maan ihmisiä, eikö ketään kiinnosta edes lasten hyvinvointi, kuinka päin helvettiä tämän maan asiat pitää mennä ennenkuin ihmiset heräävät ja tajuavat, että nyt ollaan menossa sellaiseen yhteiskuntaan missä juuri kenelläkään ei ole hyvä olla eikä asua.

DS (nimimerkki)

Hieno kirjoitus.

Suosittelen kaikille luettavaksi kirjaa nimeltä Mies ilman tasa-arvoa.

Suomalainen mies on todellakin toisen luokan kansalainen omassa maassaan.

Henry Laasanen

Holli (1995) pohtii artikkelissa, kuinka tasa-arvon käsitettä voitaisiin tulkita mahdollisimman "naisystävällisesti" (woman friendly). Monet feministit eivät pidä tasa-arvon käsitteestä, koska se voi estää naisten etujen täysimittaista ajamista, jos käsite tulkitaan loogisesti. Toisaalta feministit eivät voi luopua tasa-arvon käsitteestä, koska feministien esittäminen poliittisten vaatimusten oikeutus lepää tasa-arvon varassa.

Tuima (nimimerkki)

#5

Tulee jossain vaiheessa vielä miesten joukkopako tästä maasta, jos meno jatkuu tälläisenä, ketä haluaa elää maassa missä miehiä pidetään toisen luokan kansalaisina ja arvostus on tätä luokkaa mitä nyt saamme kokea. Ei riitä monille naisille, että heitä pitää kuin kukkaa kämmenellä vaan joidenkin naisten pitää päästä nöyryyttämään miehiä ja yhteiskunta antaa siihen loistavat aseet ja puitteet.

mies.asia (nimimerkki)

Aivan, tuo artikkelin loppukaneetti viittasi siihen, että tasa-arvon voi nähdä olevan loppujen lopuksi ikävän miehinen käsite, joka rajoittaa. Tai ainakin tasa-arvon joidenkin määritelmien. Mukana oli korostus: ”Onko tasa-arvo meidän sotakoneemme?"

Tasa-arvolla ei voi uskottavasti perustella aivan kaikkea.

Muutama kuvaava lainaus ko. artikkelista, Holli (1995):

"Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan käytössä tasa-arvon käsite muuttui “naisystävällisemmäksi” 1970-luvun loppupuolella ja 1980-luvun mittaan. Käsite irtautui ainakin osin aiemmasta miehisestä normistaan ja samanlaisuus-konnotaatiosta, ja liittyi vahvemmin naisiin ja erojen tunnustamiseen."

"'Miehisen tasa-arvopelin pelaaminen' näyttäytyy tuolloin pelkästään metatoimintana tai välineenä korkeampiin tavoitteisiin. Pelin naispelaajat ovat - tietoisesti tai tiedostamattaan? - mukana miehisessä järjestyksessä ja tukemassa sitä."

"Useiden tasa-arvomääritelmien olemassaolosta tulee tällöin osoitus 'falloksen siirtämisestä pois ajattelun keskiöstä', niinkuin Eisenstein sen ilmaisi."

En osaa itse sanoa, kuinka kauas "fallos on siirtynyt" esimerkiksi hallituksen tasa-arvopolitiikassa. Ainakaan STM:n 16 työntekijän ja 16 naisen tasa-arvoyksikössä fallosta ei ole näkynyt vähään aikaan -- edes fyysisesti.

-- http://mies.asia/

Antti Heiskala (nimimerkki)

Suomen valtion "tasa-arvopolitiikan"-lähtökohdat:
"Tasa-arvoasian neuvottelukunta"

TANE TIEDOTTAA:

”YTL Jaana Kuusipalo:

MIKÄ ON SE TASA-ARVO, JOTA TASA-ARVOPOLITIIKKA TAVOITTELEE?

(Lyhennelmä alustuksesta)”

….

”Yhtäläisiin mahdollisuuksiin perustuva lainsäädäntö kohtelee ihmisiä tasapuolisesti vain niiden ominaisuuksien suhteen, jotka liitetään mieheen ja pitää naisten ”erityistarpeita” poikkeuksena. Naisnäkökulma kritisoi tätä ja politisoi henkilökohtaista, kuten naisiin kohdistuva väkivalta perheessä. Se toi tasa-arvopolitiikkaan myös positiiviset erityistoimet. Tasa-arvoa ei taata vain neutraalin lainsäädännön avulla, vaan antamalla naisille tasoitusta sillä vallitseva sukupuolihierarkia suosii miehiä.”

Juuri niin. Aivan niin kuin tekevät ”hedelmöityshoitolaki”, isyyslaki ja laki ”yleisestä” asevelvollisuudesta

____________________
”sitten lapsella vain on kaksi äitiä”
–Tarja Halonen

(tämä pätkä sopinee tähän kuin avoin sukupuolisyrjintä viralliseen suomalaiseen tasa-arvopolitiikkaan)

Pusher (nimimerkki)

Erinomainen kirjoitus! On erittäin heinoa että Henry tuo nämä asiat esille Uuden Suomen blogin kautta suuremmille massoille. Nämä ovat tärkeitä asioita ja hänellä on raikkaita näkemyksiä.

Virtuaalinen surffari (nimimerkki)

Tällainen huomio.

Länsimaissa uuskonservatiivien ja markkinaliberalistien tasa-arvo käsityksiä kutsutaan usein myös mahdollisuuksien tasa-arvoksi, joka antaa kaikille samat lähtökohdat.

Ei tämäkään ole mikään autuaaksi tekevä tasa-arvo käsitys ollenkaan, mutta rehellisyyden nimissä on todettava, että juuri siihen vedoten ollaan kyllä jo lähes kaikissa muissa sivistysmaissa muutettu Suomen kaltainen asevelvollisuus. Monissa jo hyvin kauan sitten.

Hyvä kirjoitus joka tapauksessa Henry Laasaselta.

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Tasa-arvoteoreetikoille hiukan käytäntöä Suomesta:

Itsehallinto - Ahvenanmaa - Kieli Diaarinumero: 115/a/88 Antopäivä: 23.07.1990

Ratkaisija: OKA Ahvenanmaan itsehallintolain tulkinnasta Ahvenanmaan suomenkielisten omakielisen kouluopetuksen puuttumisesta kantelun tehneelle henkilölle ilmoitettu, että Ahvenanmaan itsehallintolain (670/51) 35 §:n 1 momentin mukaan Ahvenanmaan maakuntapäivät ja kunnat eivät ole velvollisia ylläpitämään tai kannattamaan muita kouluja kuin niitä, joiden opetuskielenä on ruotsin kieli.

Pykälän 2 momentin mukaan valtion oppilaitoksissa on opetuskielenä ruotsin kieli. Oikeuskansleri on ratkaisussaan todennut, että Ahvenanmaan itsehallintolakia säädettäessä on noudatettu valtiopäiväjärjestyksen 67 §:n edellyttämää vaikeutettua lainsäätämisjärjestystä.

Näin ollen mainitut itsehallintolain 35 §:n säännökset ovat laillisessa järjestyksessä säädettyjä poikkeuksia hallitusmuodon 5 §:stä, jonka mukaan Suomen kansalaiset ovat yhdenvertaiset lain edessä, samoin kuin 14 §:n 3 momentista, jossa on säädetty, että suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisiä ja taloudellisia tarpeita tulee valtion tyydyttää samanlaisten perusteiden mukaan. http://www.finlex.fi/fi/viranomaiset/foka/1990/199...

Tatu Virkki (nimimerkki)

Joo, itse olen viimeaikoina miettinyt tuota tasa-arvopolitiikan nollasummaisuutta jota kirjoituksessa sivutaan. Hyva, etta asiaa uskalletaan kasitella myos tasta vinkkelista.Sukupuolten tasa-arvopolitiikassa on yllattavan paljon elementteja joita nollasummapeli kuvaa hyvin. Kyse ei todellakaan ole mistaan ”miehisesta” vaarinymmarryksesta, vaan kilpailu on olennainen osa ihmiseloa.

Pahoittelut, etta aakkoset puuttuu, nappaimisto taas temppuilee.

Henry Laasanen

#12

Tasa-arvoasiakirjoissa esitetään tyypillisesti, että "tasa-arvon tavoittelu ei saisi olla nollasummaista". Samaan hengenvetoon pyritään kuitenkin lisäämään naisten osuutta johtajina. Kun naisten asemaa parannetaan miesten kustannuksella, nollasummaisuudessa ei yleensä nähdä ongelmaa, mutta jos asetelma on toisin päin, kauhistellaan, että "tasa-arvoa ei saisi edistää toisen sukupuolen kustannuksella".

Henry Laasanen

#4, #9, #10

Kiitoksia kannustuksesta!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset