*

Henry Laasanen Kirjoituksia miesten tasa-arvosta ja pariutumisesta

Miesliikkeen agenda kriittisen tasa-arvokeskustelun synnyttämiseksi

Miesliikkeen pääagendaksi voidaan nimetä kamppailu kriittisen tasa-arvokeskustelun synnyttämiseksi, joka pakottaa feministisen tasa-arvoeliitin osallistumaan julkiseen keskusteluun tasa-arvopolitiikan sisällöstä. Miesliike voi edistää agendaansa esiintymällä mediassa ja koulutusinstituutioissa, herättämällä intressiryhmätietoisuutta miehissä sekä opettamalla kumouksellista analyysia ja teoriaa. Pelkkä nettikeskustelujen käyminen samanmielisten kanssa ei vie miesliikkeen agendaa eteenpäin.

Malmin (2009, 154) mukaan viime vuosikymmenen aikana miesliikkeen ja feministien väliset yhteistyökeskustelut ovat vähentyneet tai jopa hävinneet kokonaan. Voimakkaammin esille ovat nousseet sukupuolisodan diskurssit tai feministien ja konservatiivisten miesten välinen yhteistyö. Anne Moilanen (2008) huomioi feministisessä Tulva-lehdessä virallisten tasa-arvodiskurssien ja miesasiamiesten esittämien kriittisten diskurssien erillisyyden:
"SUOMALAISTEN MIESASIAMIESTEN MASINOIMALLA feminismin vastaisella keskustelulla ei välttämättä ole mitään yhteyttä siihen, mitä tasa-arvopolitiikassa faktisesti tapahtuu. Mediakeskustelu ja tasa-arvopolitiikka ovat – onneksi – eri asioita."
Moilanen tekee tilanteesta oikean analyysin. Miesliikkeen esittämällä kritiikillä on toistaiseksi ollut hyvin vähän vaikutusta viralliseen tasa-arvopolitiikkaan, vaikka miesliikkeen ajatukset ovat olleet esillä mediakeskusteluissa yhä useammin.

Miesliikkeen agendan eteenpäin vieminen on vaikeaa, sillä hegemonian perusoletusten vastaisten ajattelijoiden on vaikea saada tukea ajatuksilleen. Toisinajattelijat ovat kummallisia ihmisiä, jotka eivät ole sisäistäneet muille päivänselviä tosiasioita. He kohtaavatkin usein vihaisia tai epäuskoisia reaktioita. Miesten tasa-arvoasioiden esille tuominen on ylipäätään vaikeaa ilman leimautumista sovinistiksi tai epämiehekkääksi ruikuttajaksi.

Miesten ongelmat nousevat tasa-arvopoliittisen kamppailun kohteeksi sillä edellytyksellä, että jotkut yhteiskunnalliset toimijat tulevat niistä tietoisiksi ja saavat muut vakuuttumaan niiden vakavuudesta. Suurimmassa osassa reaalimaailman tilanteita on olemassa kriittisiä, skeptisiä tai kyynisiä ihmisiä, jotka eivät ole alttiita hegemonisille ideoille. Mutta jos nuo ihmiset eivät dominoi valtavirran kommunikaatiota tai eliitin instituutioita ja organisaatioita, kriittisten vastadiskurssien uhka on vähemmän vakava uhka hegemonialle.

Miesliike voi yrittää synnyttää kriittistä keskustelua tasa-arvosta esittämällä feministiselle tasa-arvoeliitille seuraavankaltaisia kysymyksiä:
– Millä edellytyksillä miesten ongelma tulkitaan tasa-arvo-ongelmaksi?

– Millä perusteella naisten aseman väitetään olevan yhteiskunnassa miesten asemaa huonompi?

– Miksi miesliikkeillä ei ole edustusta TANEssa?

– Ovatko naisten pienemmät palkat vakavampi ongelma kuin miesten itsemurhat?

– Miksi miesten tasa-arvo-ongelmia ei juuri tutkita?
Kriittisessä keskustelussa tasa-arvoeliitti joutuu perustelemaan miesten ongelmien vähäisen huomioinnin tasa-arvopolitiikassa. Jos hegemoninen ideologia ei löydä tyydyttäviä vastauksia, kysymykset voivat paljastaa tasa-arvon mielivaltaisen ja sosiaalisesti konstruoidun luonteen.

Feministisen tasa-arvon totuuden vallitessa keskeinen kysymys ei ole se, pitäisikö miesten ongelmat tulkita tasa-arvo-ongelmiksi, vaan se, sisällytetäänkö miesten ongelmat ylipäätään osaksi tasa-arvokeskusteluja. Kilpailevat kriittiset diskurssit voivat tuoda ”keskustelemattomat” miesten ongelmat keskustelun kohteeksi, paljastaa feministisen tasa-arvon totuuden sosiaalisesti konstruoidun luonteen ja synnyttää kriittisen tasa-arvokeskustelun. Keskustelun alkaessa tasa-arvopolitiikan feministinen totuus menettää viattomuutensa.

Feministisen tasa-arvon totuuden sosiaalisesti konstruoitu luonne käy eksplisiittinen ilmi silloin, kun uudet ja kilpailevat diskurssit nostavat riittävästi päätään. Jos miesliikkeen kerettiläinen puhe käy riittävän voimakkaaksi, feminististä tasa-arvopolitiikan totuutta joudutaan puolustamaan kehittämällä feminististä oppia uskottavammaksi rationalisoimalla ja systematisoimalla sitä tai vetoamalla auktoriteetteihin (esim. YK, EU). Feministien intressissä on eristää miesliikkeen esittämä kritiikki julkisesti kiistellyistä asioista. Feministinen hegemonia on koko ajan uhanalaisessa tilassa, sillä jos se tuodaan julkiselle alueelle, se menettää itsestäänselvyytensä.  Jos hegemonian pohja alkaa rapautua, sen uusintamisesta tulee yhä vaikeampaa ja seurauksena voi olla tasa-arvopolitiikan legitimiteetin kriisiin. Kriisi on tarpeellinen feministisen tasa-arvon totuuden kyseenalaistamiseksi, mutta ei kuitenkaan vielä riittävä sen muuttamiseksi.

Feministien on panostettava oppinsa puolustamiseen kuitenkin vasta silloin, kun todellinen kriittinen tasa-arvokeskustelu yhteiskunnassa alkaa. Hallitsevan ryhmän kannalta turvallisin tilanne on silloin, kun kukaan ei kyseenalaista vallitsevaa tilannetta. Tasa-arvopolitiikkaa dominoiva ryhmä yrittääkin ensisijaisesti pitää huolen siitä, että dominoidulla ryhmällä (miesliikkeellä) ei ole pääsyä arvokkaisiin tasa-arvodiskurssien tuottamisen resursseihin (media, viralliset tasa-arvokeskustelut). Feministit eivät kaipaa miesliikettä virallisiin tasa-arvokeskusteluihin, eivätkä feministit osallistu miesliikkeen suosimiin nettikeskusteluihin.

Feministeillä ei ole halua väitellä tasa-arvosta – samasta syystä kuin millään yhden puolueen järjestelmällä ei ole intressiä väittelyyn. Kun valta on hegemonista, väittelystä on vähän voitettavaa, mutta paljon hävittävää.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Esa Kärnä

Erinomainen kirjoitus. Näin miehenä ja tasa-arvoa kannattavana sovinistina yritän vastata seuraaviin kysymyksiin:

"– Millä edellytyksillä miesten ongelma tulkitaan tasa-arvo-ongelmaksi?

– Millä perusteella naisten aseman väitetään olevan yhteiskunnassa miesten asemaa huonompi?

– Miksi miesliikkeillä ei ole edustusta TANEssa?

– Ovatko naisten pienemmät palkat vakavampi ongelma kuin miesten itsemurhat?

– Miksi miesten tasa-arvo-ongelmia ei juuri tutkita?"

Ongelma, oli se mikä tahansa, koskee miessukupuolta silloin kun esimerkiksi yleisessä oikeuskäytännössä tehdään jatkuvasti miessukupuolta syrjiviä päätöksiä. Lasten huostaanotot on yksi esimerkki missä mies on lähtökohtaisesti aina altavastaaja.

Naisten aseman väittäminen huonommaksi jää ilman perusteluita juuri sen takia, että mitään asiapohjaisia perusteluita ei ole.

Miesliikkeellä ei ole kunnon edustusta useimmissa tasa-arvoa koskevissa organisaatioissa siksi että feministit ovat miehittäneet nämä paikat. Jos feministit haluaisivat oikeaa vuoropuhelua tasa-arvosta, he päästäisivät myös miehet tähän keskusteluun ja päätöksentekoon. Nyt tilanne on se että miehet suljetaan pois keskustelusta ja feministit pitävät vallan itsellään.

Naisten pienemmät palkat on kaupunkilegenda, sen sijaan miesten korkeat itsemurhaluvut on synkkää faktaa josta kukaan ei välitä.

Miesten tasa-arvoon liittyviä ongelmia tutkitaan vähän siksi, että halutaan vaalia vanhaa myyttiä naisten muka huonosta asemasta. Ja kuitenkin:

1.Nainen elää keskimäärin jopa 10 vuotta miestä kauemmin

2.Miehet tekevät suurimman osan itsemurhista

3.Nainen kestää työttömyydenkin paremmin, koska heillä on luonnostaan sosiaaliset tukiverkot ja hyvät sosiaaliset taidot hakea apua

4.Nainen on lähes aina voittaja lasten huostaanotoissa

5.Nainen hallitsee työpaikkojen kyynärpäätaktiikat ja savustamiset 100-0 miehiin verrattuna

6.Jos kortsu puhkeaa niin mies maksaa elatusmaksuja seuraavat 20 vuotta

7.Nainen saa tuittuilla elämässään ja parisuhteissaan ihan mitä vaan koska "naisella on oikeus muuttaa mieltään"

8.Jos mies muuttaisi mieltään joka asiasta 3 kertaa päivässä olisi hän pian työtön, rahaton ja parisuhteeton

9.Jatkuvasti oikukas ja tuulella käypä naisen mieli on rikkautta, johon meidän miesten pitää vain sopeutua

Kommentti (nimimerkki)

Siinä mielessä keskustelu netissä miestasa-arvon huomioimiseksi on jo nyt tarpeellista, että edes jossakin näkyy asian esillä olo. Tosin se todellakaan ei pelkästään riitä. On toivottavaa ja odotettavaa, että jokin julkinen taho uskaltaa (kehtaa) ottaa sen käsittelyyn, vaikka se on tällä hetkellä vastoin poliittisena muoti-ilmiönä levineitä toimintamalleja.

Henry Laasasen blogit on tullut erittäin sopivasti ja yhdennellätoista hetkellä. Joitakin aikoja sitten kommentteilla miesten asemasta, poikien ja nuorten miesten huomioimisesta kehityskohteina ei saanut minkäänlaista vastinetta, vaikka hälyttäviä esimerkkejä tilanteen vakavuudesta on ollut jo pidemmän aikaa enkä tarkoita pelkästään koulusurmia tai itsemurhatilastoja.

Jostakin on siis aloitettava. Huonoa ei ole se, että aloitteellinen on nimenomaan miesten tasa-arvon tutkija. Mukaan tarvitaan myös yhteiskunnan tahoja. Se edellyttää, että julkisesti todetaan miestutkimus ja miesten tasa-arvo validiksi ja että se ei ole esteenä naisten oikealle tasa-arvolle.

Yhteiskunta muodostuu miehistä ja naisista sekä heidän lapsistaan. Terveen yhteiskunnan kehityksen edellytyksiä on yhteiskunnan jäsenten tasapuolinen huomioiminen siten, että myös sukupuolten erilaisuus hyväksytään ja erilaisuudesta johtuvat ongelmat sekä tarpeet esim. miestutkimuksessa huomioidaan.

Tämä aiheuttaa uusia kasvatuksellisia haasteita, joille yhteiskunnassamme on jo tilausta

Esa Kärnä

#2. Mistä koulua käyville lapsille miehen malli, kun opettajista aina vaan suurempi osuus on naisia?

Kommentti (nimimerkki)

#3
Siinäpä se. Esitit erittäin olennaisen huomion. Olen itse pohtinut samaa.

Henry Laasanen

Julkaisivat näköjään Hesarin mielipidepalstalla seuraavan tuuttaukseni:

”Naisetko kärsivät sodassa eniten?

Henry Laasanen

Espanjassa puhunut presidentti Tarja Halonen esitti hyvin erikoisen väitteen. Yle kertoo, että ”Tarja Halosen mukaan sotilaallisista konflikteista kärsivät usein eniten naiset ja tytöt”.

Talvi- ja jatkosodassa kuolleista ja haavoittuneista lähes kaikki olivat miehiä. Persianlahden sodassa tapettiin noin 100 000 aavikolle komennettua, vastentahtoista ja puolustuskyvytöntä miestä. Kosovon sodassa 1999 taktiikkana oli tappaa taisteluiässä olevat albanialaismiehet. Monet teloitettiin tavattaessa, usein hirveän kidutuksen jälkeen.

Halosella on ollut taipumusta yksipuoliseen empatiaan, jossa vain naiset ja tytöt nähdään uhreina. Välillä syyllinen on naisiin kohdistuva väkivalta, toisinaan taas naisia ja tyttöjä kurittava ilmastonmuutos.

Väite naisista ja tytöistä sotien ensisijaisina uhreina on jo niin absurdi, että näkisin mielelläni median kommentteja aiheesta. Vai kuuluuko maan tapaan kaikkien feminististen naisuhriväittämien hyväksyminen, olivat ne kuinka kaukaa haettuja tahansa?”

bmad (nimimerkki)

Länsimaissa on ihmisten kollektiivinen kommunismi, jossa miesten vapauttaminen ylimääräisistä suorituspaineista, roolimalleista ja väkivaltamaneereista menee jo ajatuksena yleisen tajunnan ulottumattomiin. Asioita on senkin takia vaikea tuoda esiin, ettei monikaan ymmärrä tai halua ymmärtää koko miesten tasa-arvokäsitettä, lisäksi myös miehet kohtelevat toisiaan huonosti, ei pelkästään naiset miehiä. Halutaan yhdessä, että mies on mies, ja että mies tuo lapsille metwurstia ja naiselle tunteen, että joku suorittaa hänen vuoksensa, maksaa seksinsä ja seurustelunsa.

Toisinsanoen myöskään mediaan tai paperilehteen pääsy ei vielä takaa ymmärretyksi tuloa! Varmaan suuri osa suomalaisista nähtyään Laasasen kolumnin tai tv-haastattelun käy läpi korkeintaan pienen emootiosekamelskan ja palaa sorvin ääreen takomaan roolimallin mukaisia miehiä. Miesasia on medioista kaukana. Keskustelu pakkautuu nettiin jo senkin vuoksi, että miesaktiiveja on Suomessa melko vähän, eikä livenä monetkaan miehet halua kuulla naisia arvosteltavan.

Kommentti (nimimerkki)

#5
Huomasin saman aamun HS:ssa.

#6
Mielestäni HS toimittajakunta edustaa naisasialiikkeitä tai on ainakin samaistunut niihin. Tämä sama on on leviinnyt myös muihin päivälehtiin.

YLE:ssä naisasiaohjelmat on toteutettu poliittisessa hengessä. Erityisesti ainakin yhteen aikaan tuli "naistentunti"-ohjelma, jossa saatettiin panetella miessukupuolta pitkin ja poikin koko tunnin ajan aivan pidäkkeettömästi. Kyllä se tuntui pahalta varsinkin, kun itselläni on kolme poikaa, jotka nyt ovat kyllä aikuisia.

Yhden isänpäivän aattona tuli hyvin voimakkaasti yleisesti syyllistävä ohjelma miesten väkivallasta. Oli sekin valmistautuminen isän päivään.

Jotenkin virallinen yhteiskunnan suuntautuneisuus on niin miesten vastainen, että sitä ei pidetään jo normaalina. Asiaa ei helpota, että ylin johtomme presidentti toimii löylynheittäjänä.

Mies.asia (nimimerkki)

bmad: "eikä livenä monetkaan miehet halua kuulla naisia arvosteltavan"

Tämä on hyvä pointti: (heikkoja feministi)naisia suojelevan valkoisen ritarin (white knight) rooli on miesten keskuudessa varsin yleinen, vaikka kyseessä ei olisikaan ideologinen profeministi, vaan Stefan Wallinin kaltainen päättäjä.

"Pelastan heikot naiset tältä törkeältä mieheltä! Mikä on oleva palkintoni?"

Tähän voisi kenties liittää myös äiti- ja madonna/huora-myytit.

Velvollisuuksien tasa-arvoliike (nimimerkki)

Feministisessä nykysuomessa miehen elämä on vaikeaa ja ristiriitaista. Ensin naiset vaatii joka puolella, että miesten pitäisi olla herkkiä, näyttää tunteensa ja itkeä ym -ja sitten kun me teemme sitä, niin olemmekin saamattomia ruikuttajia... Mieleeni hypähtikin tämä Hannu Lauerman kirjoitus vuoden, parin takaa:

Hannu Lauerma: Mies itkee väärin

"Olen joutunut kiusalliseen valoon epäilyttävässä väärinajattelijoiden joukkiossa, julkisuudessa apinasakiksikin kutsutussa, johon kuuluvat kollegoista myös professori emeritus Esko Länsimies, dosentti Ilkka Taipale, lääkintöneuvos Pellervo Petäys ja lastenpsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkonen.

Pääasiassa naispuolisten lehtiarvostelijoiden, yliopistotutkijoiden ja kolumnistien yhtäpitävän todistuksen mukaan apinalaumamme on itkenyt ja porannut, ja vieläpä syyttä.

Kiistän tietysti kaiken. Me ei perkele olla itketty. Tai jos vaikka oltaisiinkin, niin ei ainakaan muiden nähden.

Sen sijaan kirjoitimme jokainen erikseen pyynnöstä Arno Kotron ja Hannu T. Sepposen kokoamaan antologiaan "Mies vailla tasa-arvoa" muutamista todennetuista havainnoista, joita kukaan ei ainakaan vielä ole vaivautunut kumoamaan tai tarkentamaan. Vastoin tekaistua uutisointia se ei ole minkään "miesliikkeen" kirja eikä julistus, vaan yksinkertaisesti teemaan nivoutuva kirjoituskokoelma, jossa jokainen vastaa vain omasta tekstistään. Ideologiaa, joka yhdistäisi kirjoittajat, ei ole.

Lukemani arvostelu on minulle tyylilajiltaan kokonaan uutta. Tieteellisten artikkelien nimettömien arviointimenettelyjen ajoittainen räväkkyys on tuttua, mutta vastaaminen siihen on yhteismitallista, parhaassa tapauksessa reilua. Nyt taas tuntuu oudolta yllättäen kuulua kuvitteellisten itku-iikkojen joukkoon, joka perusteitta vaatii etuisuuksia. Niinkös me tosiaan teimme?

Antologiassa esitetyt faktat olisi itse kukin arvostelija tervetullut kumoamaan, mutta tämä ei heitä näytä lainkaan kiinnostavan. Suomen lainsäädäntö sallii kivuliaan sukupuolielimien rituaalisilpomisen vain poikiin kohdistuvana. Perusteetonta sepitettä naisen aivopuoliskoja yhdistävästä suuremmasta radastosta ja siihen liittyvästä paremmuudesta saa opettaa koulussa pikkupojille yhdenkään viranomaisen ärähtämättä, silmänkään värähtämättä. Sadusta on tullut tosi. Pienen pojan roolimallit ovat joko irvikuvamaskuliinisia tappamiseen erikoistuneita robocopeja tai korkeintaan pilkkanaurun kohteiksi sopivia perheenisiä. Vangeista ja yömaja-asukeista valtaosa on miehiä, ja miehelle ominaisten sairauksien hoito ontuu.

Koska pikkupoikien esikuvavalikko, todettu aivojen vajavuus, syöpäseulontojen puute, esinahanriisto ja Marinol-humala yömajan märällä puolella eivät tietääkseni koske kirjoittajia itseään, on hieman yllättävää kuulla, että harjoitamme itsesääliä.

Pillitystä oli eri alojen asiantuntijoilta senkin toteaminen, että naisen euro on 80 sentin sijasta 96 senttiä, minkä todettiin onneksi olevan korjaantumaan päin, miehen elinvuosi taas 10,8 kuukautta, tulonsiirto kokonaisuutena miehiltä naisille.

Osoittanee kapeakatseisuuttani, etten ymmärrä, miksi näiden asioiden täysin rauhaisa toteaminen olisi naisvihaa ja sovinismia. Tai itkemistä ja turhaa valitusta, mihin liittyviä termejä Etelä-Saimaan naispuolinen kolumnisti sai mahtumaan kuudesti 320 sanan kirjoitukseensa. Ihmisten sortaminen on väärin kaikkineen. Miehen aseman epäkohdat eivät hyvitä naisten sortamista, eikä päinvastoin. Enempää toimivassa perheessä kuin toimivassa yhteiskunnassakaan ei ole olemassa nollasummapeliä, jossa jompikumpi sukupuoli häviää, kun toisen asemaa korjataan. Olisi harvinaisen umpihullua väittää, ettei rattijuoppouksiin pidä puuttua, koska ylinopeudet tai tiestön huono kunto ovat myös ongelmia. Voitaisiinko mitenkään ajatella, että on toisistaan osin riippumattomia epäkohtia, jotka ansaitsevat huomionsa kukin? Tai että sekä sisään- että uloshengittäminen on mielekästä toimintaa?

Yli kolmekymmentä vuotta on hoettu, että miehen pitäisi – niinku – ilmaista tunteitaan avoimemmin. Onneksi ei ole uskottu niinku. Asiapainotteisessa tuoreessa antologiassa likemmäs tunneilmaisua päätyivät ehkä suuresti arvostamani kirjailijat Matti Mäkelä ja Hannu Raittila. Eivät hekään niin kummoisia suuria tunteita esitelleet, mutta miehen kannalta pätevää arkipaatosta kylläkin. On suorastaan kiehtovaa, että osalle arvostelijoista se edustaakin nyt heikkoa miehuutta: "Kattokaa – se itkee!" Onko kuvitteellinen, itkevää poikaa sormella osoittavan koulukiusaajan asema joillekin akateemisesti koulutetuille tutkijoille tai toimittajille todellakin noin houkutteleva?

Satuilu miehen julkisen tunneilmaisun tärkeydestä onkin syytä haudata hiljaisuudessa. Miestä voidaan kyllä kehottaa ilmaisemaan tunteita. Mutta ei tommosia tunteita.

Matka feminismistä sukupuolinäkökulman huomioon ottavaan humanismiin voi olla pitkä tai lyhyt. Pisin matka vaikuttaa olevan osalla feminismin kainalossa kehittyneestä, outoja muotoja saaneesta miestutkimuksesta, jossa tutkimustuloksien jopa myönnetään määräytyvän teoriataustan pohjalta. Miestutkimusseminaarissa Turussa 5.–6.10. Jarna Soilevuo-Grønnerød ja Markku Soikkeli ilmaisivatkin huolensa siitä, että tästä traditiosta irtautuva miestutkimus vahvistaisi miesten etuoikeutettua asemaa.

Osa naistutkijoista on ilmoittanut, että he eivät lue kirjaa, koska he tietävät lukemattakin, että se on ala-arvoinen. Kyllä he sen lopulta lukevat. Voihan sen julkisessa tilassa naamioida Susan Ruususen Pääministerin morsian -kirjan kansilla."

Virittäjä (nimimerkki)

Anna Moilanen uhkasi ampua miehiltä ja pojilta munat Tulvan kannessa. Seurauksena hänellä oli pian oma ohjelma radiossa, jossa jatkoi hyvin uhkaavaa käytöstään. Useampi lehti, mm. Vihreä Lanka, julkaisi hänestä kehuvia juttuja ja hänet valittiin vuoden freelanceriksi.

Jos miesasiamies olisi uhannut naisia väkivallalla seurauksena olisi varmaankin ollut vuoden vankeustuomio tai ainakin poliisitutkinta, veikkaan.

Tämä on ilmapiiri, jossa taistelua diskursseista käydään. Feminismin puolustaja saa olla olla väkivaltafantasioissaan piehtaroiva mielipuoli yleisön innokkaana tai vähintään kohteliaana taputtaessa. Miesasiahenkilö leimataan hiukan pimahtaneeksi, jos hän vaikka mainitsee valtaosan nuorista syrjäytyneistä olevan poikia.

Hegemonian murskaaminen näyttää epätoivoiselta tehtävältä.

Yksi tapa yrittää tunkeutua vihollisen puolustuksen läpi on puhuminen pojista, kuten jo aiemmin ehdotin. Luultavasti moni feministi Anne Moilasen tapaan (Kodin Kuvalehden haastattelu) halveksii toki poikia siinä kuin miehiäkin. Valtavirran diskurssi ei kuitenkaan salli sanoa sitä ääneen. "Pojat ovat huonompia kuin tytöt ja eivät siksi ansaitse yhtä hyvää kohtelua", on siis varmaankin monen feministin mielipide, mutta sen ääneen sanominen on vaikeaa ilman, että leimautuu oudoksi tai peräti pahaksi ihmiseksi.

Feministisen hegemonian voisi siis haastaa kysymällä vaikkapa, miksi pojat niin paljon useammin syrjäytyvät, miksi naisopettajia on alaluokilla yli 70%, miksi nuorten miesten työttömyys on kaksinkertaista, miksi noin 80% itsensä tappaneista nuorista on poikia ja niin edelleen.

Jorma (nimimerkki)

"Hegemonian murskaaminen näyttää epätoivoiselta tehtävältä."

Se, että vastapuoli uhkailee väkivallalla, todistaa, että he pelkäävät. Tasa-arvon vastustajat tietävät, että muutos on mahdollinen ja että he saattavat hyvinkin menettää omat etuoikeutensa. Jos miesaktivismi olisi täysin yhdentekevää ja vaaratonta tasa-arvon vastustajien kannalta, he eivät sitä vastaan moisella raivolla hyökkäisi.

Suurin osa ihmisistä kannattaa epäilemättä sukupuolten välistä tasa-arvoa, joten feministit ovat miesvihansa kanssa vähemmistössä.

Suomalainen miesliike on hyvin nuori ilmiö, ja vaikka miesliikkeen ajatukset ovat nousseet esille mediakeskustelussa yhä useammin, mistään suuresta ja kaikenkattavasta medianäkyvyydestä ei voi missään nimessä puhua.

Tässä tilanteessa pitää vain painaa päälle, kuten Henry on loistavasti tehnyt. Muutos vie aikaa ja se vaatii hirveästi työtä, mutta se on mahdollinen. Tulevaisuuden turvaamiseksi muutos on ehdottoman välttämätön. Siksi siihen pitää uskoa, vaikka se vaikeaa olisikin.

bmad (nimimerkki)

Naisten ylisuojelun kulttuurin romahduttaminen on haaste yhteiskunnalle. On myönnettävä se, että pimppaa suojellaan pimpan saamisen vuoksi, aivan kuten elinkunnassakin usein tapahtuu. Tasa-arvoiseen sivistysyhteiskuntaan kuuluu, että myös pimpan saajia suojellaan. Ja parhaassa tapauksessa (esimerkisi omassani) minua suojelee henkilökohtainen pimpan antajani. Hänellä kun on paremmat itsepuolustustaidot, se asettaa hänet suojelijan asemaan ja rikkoo sen rooliodotuksen, että miehenä minun tulisi olla se enemmän suojaa antava osapuoli.

Jos naisille halutaan jotain erikoisresursseja, niin se olisi ilmainen itsepuolustus. Tehdään naisista taistelijoita, jotka suojelevat miehiä. Määrätään kouluissa jokaiselle pojalle oma nimikkosuojelijanainen.

Leikkaus (nimimerkki)

Henry,

mitä tarkoitat feministien ja konservatiivimiesten välisellä _yhteistyöllä_ ? Täsmennän kysymystäni kertomalla taustaa.

Omat kokemukseni konservatiivisista piireistä osuvat suurimmaksi osaksi yksiin sen kanssa, mitä erittelit reilu viikko sitten. Konservatiivimiehet eivät pidä miesliikkeestä, koska miesliike harvemmin puolustaa perinteistä miehen roolia.

Kuitenkin konservatiiviset (ritari)miehet sallivat naisille ne vapaudet, joita nämä vaativat -- vaikka huomattavan monet naiset vaativatkin itselleen suuremmin kursailematta parhaita paloja sekä liberaalifeministisestä että perinteisestä sukupuolimallista. Naiset ovat yhtä hyviä kuin miehet ja heitä tulee kunnioittaa osaavina ihmisinä -- mutta kuitenkin he haluavat, että heidät huomioidaan kohteliaasti fiineinä leideinä.

Tästä ritarimiehet eivät piittaa, sillä he keskittyvät ainakin ensi sijassa oman miehen roolinsa täydelliseen toteuttamiseen. Kieltämättä he ovat jopa oikeassa siinä, että "kestä kuin mies" kuuluu perinteiseen miehen rooliin, kun itse joutuu kohtaamaan kovia vaatimuksia. Mielestäni pieleen he menevät vasta siinä, kun / jos ajattelevat, että yllä kuvailtu naisten käytös ja sen mukaan eläminen on yleisesti ottaen tasapuolista ja kohtuullista.

Omasta mielestäni tämä ei kuitenkaan ole suoranaista yhteistyötä. "Ongelmat eivät kiinnosta minua" ei tarkoita vielä tukea feminismille.

Johtuuko siis kokemustemme erilaisuus määrittelyongelmasta? Jakautuvatko konservatiivit tässä kahteen eri joukkoon? Pintapuolisemmin "konservatiiviset" miehet (stereotyyppinä "Kokoomus") saattavat olla hyvinkin avoimia feministisille ajatuksille. Itse en ole kuitenkaan osannut luokitella nämä määritteet täyttäviä miehiä konservatiiveiksi, vaan ennemminkin pitäisin heitä maltillisina.

Enemmän konservatiivien miesten parissa varsinainen feminismi ei ole kovassa huudossa, vaikka heistäkin monet ovat omaksuneet suhteellisen paljon egalitaarisia ajatuksia. Naisten vaatimuksiin ei silti puututa juuri millään tapaa, koska puuttuminen haittaisi miehen roolin täydellistä suorittamista.

Tämä on minun käsitykseni, joka perustuu henkilökohtaiseen kokemukseeni.

Henry Laasanen

#13
"mitä tarkoitat feministien ja konservatiivimiesten välisellä _yhteistyöllä_ ?"

Parikin tuota aihetta käsittelevää kirjoitusta on tulossa. Yhteistyö tai koalitio ilmenee esimerkiksi oikeistopuolueissa siten, että puolueen miehet ovat luovuttaneet päätösvallan puolueiden naisjärjestöille. He tukevat siten feministisiä päämääriä ainakin hiljaisuudellaan. Ja jos asiasta eksplisiittisesti kysytään, niin he kehuvat naisten tasa-arvon edistämistä yms. Vastikkeeksi he saavat feministien tuen omalle poliittiselle uralleen.

Eli konservatiivimiehet antavat feministeille vallan päättää, kuinka resurssit jaetaan sukupuolten kesken ja miehet itse saavat pitää johtoasemat. Se on sama työnjako kuin konservatiivisessa perheessä, jossa vaimo päättää kodin asioista ja mies toimii perheen päänä (jota vaimo kääntelee).

"”Ongelmat eivät kiinnosta minua” ei tarkoita vielä tukea feminismille."

Mielestäni se merkitsee aktiivista vallan luovuttamista feministeille. Hehän voisivat lyödä nyrkin pöytää ja sanoa, että "miten niin puolueen naisjärjestö päättää puolueen tasa-arvotavoitteista?". He voisivat vaatia osan vallasta itselleen tuoilla elämänalueella. Eivät he luovuta puolustuspolitiikkaakaan tms. suosiolla muiden päätettäväksi.

Leikkaus (nimimerkki)

Kiitos selvennyksestäsi. Politiikassa olen itsekin huomannut likimain saman ilmiön muutamia vuosia sitten. En tosin ole pohtinut viime vuosina tätä kysymystä samalla tavalla kuin yksityiselämän tapahtumia, eikä asia tullut minulle mieleen. Ja kieltämättä poliittisella tasolla väitettäsi on vaikea kiistää.

Yksityiselämässä yhteistyötä ilmenee vähemmän, mutta kiinnostuksen puutetta sitäkin enemmän.

Kiitos muuten tästä blogista ylipäätään. Kirjoitukset osuvat tärkeään aiheeseen.

Itse tosin en ole liberaalimaskulisti, mutta ainoa esittelemäsi asia, josta olen ollut tähän mennessä selkeästi eri mieltä, on miesten abortti. Näin isossa tekstimäärässä yksi asia on vähän.

Ja abortissakin erimielisyys koskee vain ratkaisua, jota pidän hedonistisena. Lähtökohdasta olen samaa mieltä: on kieroa vaatia naisille oikeuksia naisten erityisominaisuuksien nimissä, mutta kieltää oikeudet miehiltä tasa-arvon vuoksi.

Naama (nimimerkki)

#15. Tuosta miesten abortista tuli mieleeni tällainen tositapaus: nuori nainen halusi tulla raskaaksi, mutta hänen (alle 20-v.) poikaystävänsä oli ilmoittanut, että hän ei halua lasta.
Tyttö oli käyttänyt pillereitä, mutta sitten jätti ne tahallaan pois. Hän kertoi siitä seksin jälkeen pojalle. Poika kävi ostamassa jälkiehkäisypillerit. Hän toi ne tyttöystävänsä kotiin, ojensi ne hänelle käteen, ja sanoi ettei voi jäädä koska hänen vanhempansa odottivat häntä autossa tytön kodin pihalla. Tyttö ei ottanut pillereitä.

Muutaman viikon päästä tyttö oli siis edelleen raskaana, mutta ihastui johonkin toiseen poikaan, ja halusikin siksi eroon raskaudestaan. Hän meni tekemään abortin perinteisellä menetelmällä. Tyttö ei halunnut kertoa ex-poikaystävälleen ettei käyttänyt tämän ostamaa jälkiehkäisyä, joten tämä ei tiedä suoritetusta abortistakaan yhtään mitään. Tämä "pariskunta" on kuitenkin nyt sitten eronnut, mutta hirvesti tekisi mieli kyllä kysyä että voikohan kukaan oppia tästä edes jotain??

Ehkä naiset eivät juuri koskaan tee siten kuin tämä tyttö - hän todellakin saattaa olla aivan erityisen harvinainen, prinsessamaisesti mielijohteidensa varassa elävä, poikkeus. Mutta mielestäni tilanne on karmea, jos annetaan kypsymättömien teinityttöjen kiristää seksin voimalla ihan mielensä mukaan "mistäänmitään tajuamattomia" varomattomia (nuoria) miehiä. En halua moralisoida - mutta muistuttaisin että tällaistakin jälkeä tulee tällaisessa sukupuolikultuurissa jossa nyt elämme.

Hannu T. Sepponen (nimimerkki)

Henry sanoi:

"...Halosella on ollut taipumusta yksipuoliseen empatiaan, jossa vain naiset ja tytöt nähdään uhreina..."

Tuota taipumusta löytyy laajalti. Tulee mieleen oikeushammaslääkäri Helena Rannan haastattelu muutaman vuoden takaa Seura-lehdessä. Työtehtävissä Bosniassa ollut Ranta muisteli, mitä hänen mieleensä tuli seistessään Srebrenican hautojen äärellä, joissa lojui tuhansia tuhottuja miehiä ja poikia. Ranta kertoi ajatelleensa sillä hetkellä niitä kärsimyksiä, joita sota oli aiheuttanut seudun naisille.

Jorma (nimimerkki)

"YLE:ssä naisasiaohjelmat on toteutettu poliittisessa hengessä."

Missä ovat YLE:n miesasiaohjelmat? YLE ei ole koskaan tuottanut sellaisia, joten se ei toimi omien sääntöjensä mukaisesti. Tasapuolisuudesta ei nimittäin voida puhua.

Tasa-arvovaltuutettu, tuo Naisasialiitto Unionin pikku juoksutyttö, on toki paheksunut kovin sanoin sitä, että YLE lähettää enemmän miesten, kuin naisten urheilua. YLE:n feministivyörytyksestä hän on tietenkin hiirenhiljaa. Että tällaista "tasa-arvoa" me verovaroillamme saamme.

Vieras (nimimerkki)

Hei! Kannatan useita miesten pyrkimyksiä: esimerkiksi mielestäni on väärin että miehet kokevat väkivaltaa usein baari-iltojen aikana (naisten ei tarvitse moista pelätä). Myös suomalaisten miesten alkoholisoituminen huolestuttaa. Sen sijaan maskulistien nostamista "yhyy emme saa seksiä"-väitteistä en juuri pidä, koska ongelman ratkaisut ovat aina kovin naisvihamielisiä. Keskustelu päätyy yleensä siihen että "naiset ovat huoria" tai että "naisten pitäisi olla huoria". Kuinka voisin naisena tukea näitä, selvästi naisia sortavia, pyrkimyksiä? (tasa-arvon kannattajana nyt kuitenkin) Ongelma on ehkä olemassa, mutta tahtoisin kuulla siihen sellaisen ratkaisuehdotuksen, joka ei sorra yleistä moraalia ja toisten ihmisyyttä. Huom! Myös minun mielestäni naistutkimuksen pitäisi olla sukupuolijärjestyksen&roolien-tutkimus mielummin kuin naistutkimus nimeltään. En ole vihollinen, mutta olisin mieluusti ihminen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset