*

Henry Laasanen Kirjoituksia miesten tasa-arvosta ja pariutumisesta

Mitä markkina-arvoteoria on ja mitä se ei ole?

Seksuaalisen markkina-arvoteorian ymmärtäminen on osoittautunut ihmisille vaikeaksi tehtäväksi, vaikka kyse on helposta asiasta. Yksinkertaisesti sanottuna markkina-arvoteoria on teoria siitä, että toiset ihmiset ovat halutumpia seksuaalisten suhteiden partnereita kuin toiset ja mitä siitä seuraa. Teoria on triviaalisti tosi, koska ihmiset eivät ole yhtä haluttuja partnereita. Teoria on tärkeä, koska seksuaalisella haluttavuulla on merkittäviä vaikutuksia ihmisen elämään.

Markkina-arvoteoria ei ole uusi keksintö. Zetterberg kirjoittaa eroottisesta rankingista jo vuonna 1966. Myös Elina Haavio-Mannila käyttää hyväkseen markkina-arvoteoriaa sosiologian klassikkoteoksessaan Suomalainen nainen ja mies (1968):

  • ”Palvoo mielellään voimakkaita ja häikäilemättömiä johtajia”. Tällaisia palvojia ovat keski-ikäiset hyvin koulutetut naiset, joista monet ovat naimisissa ylimpiin kerrostumiin kuuluvien miesten kanssa. - - Heidän eroottinen rankinsa lienee korkea, koska he ovat onnistuneet valloittamaan aviomiehekseen menestyvän miehen. Itse asiassa naisten itsenäistymispyrkimykset merkitsevät heille uhkaa: mikäli avioliiton kautta saavutetut asemat menettäisivät merkityksensä, he joutuisivat ponnistelemaan kovasti päästäkseen omin suorituksin sellaiseen asemaan kuin heillä nyt on. (s. 215-216)
  • Erityisesti naisten kohdalla pidetään tärkeänä korkeata eroottista arvoasemaa, eli rankia - - Naisten eroottinen ranki perustuu suurelta osin fyysiseen viehätysvoimaan. Miesten eroottiseen rankiin vaikuttavat ilmeisesti enemmän korkeat arvoasemat muilla ulottuvuuksilla: taloudellisilla, vallan tai oppineisuuden arvohierarkioilla. - - Naisen perinteisenä keinona hankkia statusta on siis ollut itsensä tekeminen mahdollisimman puoleensavetäväksi, niin että onnistuu saamaan puolisokseen menestyvän miehen... (s. 7)
  • Eroottisessa hierarkiassa korkeassa asemassa olevilla naisilla on historian kuluessa osoittautunut olevan huomattavasti valtaa jopa yhteiskunnan ylimmillä portailla. - - Henkilön eroottinen ranki on se salassa pidetty todennäköisyys, jonka mukaan hän pystyy saamaan aikaan vastakkaiseen sukupuoleen kuuluvissa henkilöissä tunteenomaista valtaan joutumista ja riippuvuutta. Naisten sallitaan usein käyttää eroottisen rankinsa antamaa valtaa mieluummin kuin suoranaista valtaa sen käyttöelimissä. (s. 10-11) 
  • Entisajan naisasianaiset pyrkivät pukeutumisessaan ja käyttäytymisessään hävittämään sukupuolten välistä eroa. Koska naisasianaiset olivat ulkonäöltään miesmäisiä, miesten oli ehkä helpompi unohtaa, että naisasianaisetkin olivat naisia.

    Naisissa herättää usein kateutta ja katkeruutta se, että miehet suosivat vain korkeassa eroottisessa rankissa olevia naisia jättäen esimerkiksi ammatillisesti tai koulutuksensa puolesta pätevät naiset huomiotta, mikäli nämä eivät ole eroottisesti puoleensavetäviä. - - voidaan olettaa, että eroottisessa hierarkiassa alhaisessa, mutta muissa arvoasteikoissa korkeassa asemassa olevat naiset pyrkivät muuttamaan yhteiskunnan arvojärjestystä siihen suuntaan, että muutkin kuin eroottiset arvoasemat tulisivat myös naisten kohdalla tärkeiksi. 

Suuri osa ihmisistä ei pidä markkina-arvoteoriasta. Erityisesti naiset nousevat siitä takajaloilleen.

  • Vihaisimme sitä, jos saisimme selville, että kauniista naisista pidetään enemmän kuin tavallisista naisista – jotenkin se kuulostaa epädemokraattiselta. (Aronson 1969)

Kyse on eräänlaisesta "pahan tiedon" pelosta. Paha tieto on paikkansa pitävää tietoa, jota ei pitäisi hankkia tai sanoa ääneen.

Markkina-arvoteoriaan turvaudutaan siksi, että sille ei ole olemassa vaihtoehtoja. Oikeastaan ainoa vaihtoehto on romanttinen malli, joka ei edes pyri selittämään, vaan peittämään todellisuutta. Romanttinen malli piilottaa seksuaalisen hierarkian, jotta kenellekään ei tulisi paha mieli. Siksi naiset rakastavatkin romantiikkaa, jossa Tauno Palo ja Ansa Ikonen saavat toisensa ja jossa Aku Korhonen ja Siiri Angerkoski saavat toisensa. Romantiikka ei kuitenkaan kykene selittämään, miksi Tauno Palo ja Siiri Angerkoski eivät muodosta paria. Kaikki tietävät siihen syyn, mutta romantiikka ei koskaan sano syytä ääneen, koska kyse on pahasta tiedosta

Mitä markkina-arvoteoria ei ole?

  • se ei juurikaan liity miesliikkeeseen
  • se ei pyri ensisijaisesti selittämään ihmisten psykologisia ajattelutapoja
  • se ei ole vain "yksinäisten miesten" teoria (kuten HS esittää)

Usein luullaan, että markkina-arvoteoria tarkoittaa ajattelutapaa, jossa ihmiset arvioivat potentiaalisia partnereita laskennallisella hyöty-periaatteella. Teoria ei kuitenkaan ole riippuvainen siitä, mitä ihmiset päissään ajattelevat. Teoria pätee, vaikka ihmiset eivät ajattelisi ollenkaan instrumentaalisesti. Parinvalinta on pohjimmiltaan biologisesti ja alitajuisesti ohjautunut prosessi, jossa alustava potentiaalisesten partnereiden asettaminen paremmuusjärjestykseen tapahtuu automaattisesti sekunnin murto-osissa. Rakastuminen ja ihastuminen ovat tuon alitajuisen laskentaprosessin tuottamia signaaleja ihmiselle siitä, että kohteen markkina-arvo on riittävän suuri tai optimaalinen.

Mitä hyötyä markkina-arvoteoriasta on?

Päähyöty on sama kuin tieteellisissä teorioissa yleensäkin: teoria selittää pariutumismarkkinoiden toimintaa. Myös yksittäiset ihmiset voivat hyötyä teoriasta. Eräs teorian opetus on se, että pariutumisessa kyse ei ole "naisonnesta", vaan markkina-arvosta. "Kylläpäs Tiger Woodsilla käy tuuri naisten kanssa". Väärin. Hänellä ei käy tuuri, vaan hänen markkina-arvonsa on korkea.

Naisille hyötyä on erityisesti sen ymmärtämisestä, että naisen seksisuhdemarkkina-arvo on yleensä paljon korkeampi kuin hänen parisuhdemarkkina-arvonsa. Toisin sanoen naiset kelpaavat suurelle miesten joukolle seksiin, mutta eivät parisuhteeseen. Korkeamman seksisuhdemarkkina-arvonsa ansiosta naisten on helppo löytää paljon itseään tasokkaampaa seuraa lyhytkestoisiin seksisuhteisiin, jos he eivät vaadi mieheltä paljoakaan investointia ja sitoutumista. Vaihto on silloin vastavuoroista: tasokas mies kykenee tyydyttämään seksuaalista vaihtelunhaluaan ilman suuria investointeja ja nainen saa partneriksi tasokkaamman miehen kuin hän kykenisi sitouttamaan pitkäaikaiseen suhteeseen. Seurauksena voi kuitenkin olla sydänsuruja naiselle, varsinkin, jos naisella on toiveita pitkäaikaisesta suhteesta. Tieto omasta markkina-arvosta saattaa siten olla naisille ensiarvoisen tärkeä, koska sen avulla naiset kykenevät paremmin tekemään valistuneita päätöksiä suhteiden aloittamisesta. Tasokkaan miehen ”katoaminen” seksin jälkeen ei tule silloin yllätyksenä.

Markkina-arvoteoria kykenee selittämään myös sen, miksi naiset saavat netissä paljon enemmän vastauksia deitti-ilmoituksiinsa kuin miehet.

Simon Owens (2006) teki netin suositulla ilmoituspalstalla Yhdysvalloissa kokeen, jossa hän lähetti palstalle tekaistuja ilmoituksia, joissa haettiin “seksiä ilman sitoumuksia”. Tarkoituksena oli selvittää, kuinka helposti heteroseksuaalinen nainen tai mies löytää seksiseuraa tai kuinka helposti biseksuaalisesti utelias mies tai biseksuaalinen nainen löytävät seksiseuraa oman sukupuolensa edustajista. Kokeen tulokset olivat seuraavat:

New York:

Nainen etsii seksiä miehen kanssa: 165 vastausta

Mies etsii seksiä naisen kanssa: 0 vastausta

Biseksuaalisesti utelias mies etsii seksiä miehen kanssa: 9 vastausta

Biseksuaalinen nainen etsii seksiä naisen kanssa: 2 vastausta
Chicago:

Nainen etsii seksiä miehen kanssa: 200 vastausta

Mies etsii seksiä naisen kanssa: 0 vastausta

Biseksuaalisesti utelias mies etsii seksiä miehen kanssa: 6 vastausta

Biseksuaalinen nainen etsii seksiä naisen kanssa 2 vastausta

Houston:

Nainen etsii seksiä miehen kanssa: 54 vastausta

Mies etsii seksiä naisen kanssa: 1 vastaus

Biseksuaalisesti utelias mies etsii seksiä miehen kanssa: 10 vastausta

Biseksuaalinen nainen etsii seksiä naisen kanssa: 1 vastaus

Naisten ja miesten saamissa vastausten määrissä oli valtavat erot. New Yorkissa ja Chicagossa asetettuihin ilmoituksiin, joissa Owens esiintyi miehiltä seksiä etsivänä naisena, alle kolmessa minuutissa tuli yli 20 vastausta niiden jättämisestä. Tuloksen perusteella näyttää myös siltä, että seksiä etsivän heteroseksuaalisen miehen on helpompaa saada seksiä toisilta miehiltä kuin naisilta. Naisten seksisuhdemarkkina-arvo on paljon miehen vastaavaa suurempi, mikä tuottaa naisille valtavan partneritarjonnan - ja vastaavasti miehille tarjonnan puutteen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (60 kommenttia)

Make10 (nimimerkki)

"Paha tieto"; onko olemassa yleistä selitystä sille, miten jostain tiedosta tulee pahaa? Onko vain niin, että yhteiskunnan muodostaman ja "yleisesti hyväksytyn" suhteellisen totuuden vastainen (tai ainakin sen haastava) tieto on pahaa? Oliko paha tieto olemassa jo ennen suhteellisen totuuden muodostumista? Henry on pahan tiedon lähettiläs.

Henry Laasanen

Pahasta tiedosta on kirjoitettu kirjakin: Janne Kivivuoren "Paha tieto", jossa käsitellään mm. myyttifeminismiä. Kirjan arvioinnissa kirjoitetaan seuraavaa:

http://www.google.fi/url?sa=t&source=web&ct=res&cd...

"Sanotaan että tieto lisää tuskaa. Jos tämä pitää paikkaansa, voiko puolestaan ”epätieto” vähentää tuskaa tai jopa lisätä mielihyvää?

Kivivuori tarkoittaa hyvän myytin perinteellä ”ajatusta, jonka mukaan kansan kuuliaisuus, moraalisuus tai onnellisuus edellyttää uskoa väitteisiin, jotka ovat hyödyllisiä, vaikka ne olisivat virheellisiä, yksipuolisia tai niiden totuudesta ei olisi tietoa”

Kirjan toinen keskeinen teema on ”paha tieto”, hyvän myytin kääntöpuoli ja pysyvä seuralainen. Pahan tiedon perinteessä ”tietoa pidetään haital-
lisena, koska sen pelätään heikentävän sosiaalisia siteitä, kansan moraalisuutta tai ihmisen onnellisuutta”.

Tekijän tarkastelun kohteena on erityisesti se, miten tieteen arvostelijat ovat soveltaneet ns. ”moraalista luentaa”, jossa totuusväitteitä arvioi-
daan niiden oletettujen yhteiskunnallisten seurausten valossa. Siis: jos uskomuksella johonkin totuusväitteeseen (esim. ihmisen universaaleista
moraalitunteista) katsotaan olevan haitallisia seurauksia (”oikeuttaa väkivallan ja naisten alistamisen”), on kyseinen uskomus moraalisesti
tuomittava. Moraalisen luennan harjoittajat näyttävät olettavan, että ”vaarallinen tieto” aiheuttaayhteiskunnallista vahinkoa tukemalla vääriä ar-
voja, asenteita ja moraalisia uskomuksia.

Biologismin vastustajat näyttäisivät pelkäävän, että modernit biotieteet uhkaavat kansan moraalia. Toisaalta vastustuksen taustalla voi olla myös uuden paradigman pelko: tutkijasukupolvi, joka on aikoinaan omaksunut kulttuurideterministisen ajattelutavan, ei ehkä pysty suhtautumaan rauhallisesti biologisperustesiin tietoväitteisiin, jotka taustaoletuksiltaan ovat vastakkaisia kulttuurideterminismin joustavalle ihmisluontokäsitykselle. Tuolloin ei välttämättä ole

Niin kuin Kivivuori toteaa, paras lääke biologismin pelkoon olisi tutustua uusimpaan korkeatasoiseen evoluutiobiologiseen, sosiobiologiseen ja
evoluutiopsykologiseen kirjallisuuteen - mutta kuinka moni (vanhemman polven) humanisti ja yhteiskuntatieteilijä on valmis ottamaan sen ris-
kin, että uuden oppiminen pakottaa heidät samalla luopumaan vanhoista ajattelutavoista, joihin he ovat ehkä tukeutuneet varhaisista opiskeluvuosista alkaen?

Miksi ihmiset sitten uskovat myytteihin? Kirjan viimeisessä pääluvussa Kivivuori siirtyy myyttien tarjonnasta niiden kysyntään. Hän viittaa sosi-
aalipsykologisiin tutkimuksiin, jotka osoittavat, että itsensä yliarvioiminen on ihmisille yhteistä, ja että itseä koskevat positiiviset illuusiot ovat tarkoituksenmukaisia ympäristöön sopeutumisessa. Tosiasioiden tunnustaminen voi siis arkielämässä olla enemmänkin masennuksen lähde
kuin paasikivimäinen viisauden alku eli faktaperustainen ”totuusfiksaatio” voi lisätä masennusta ja olla siis jossakin määrin haitallinen (tätä kutsutaan depressiiviseksi realismiksi). Hyvät illuusiot puolestaan voivat innostaa ihmisiä toimintaan, mutta tutkijapiireissä on väitelty siitä, minkälaiset illuusiot ovat hyödyllisiä - jos ylipäänsä mitkään.

Monet yhteiskuntatieteilijät ja humanistit eivät Suomessakaan enää välttämättä pidä evoluutionäkökulmaa tabuna jota tulee välttää huonojen
yhteiskunnallisten seurausten pelossa. Sosiologi Kivivuori on jo itse läpikäynyt testin: hän luki joukon uusia evoluutioteoriaan tukeutuvia teok-
sia ja totesi, ettei niiden lukeminen tehnytkään hänestä oikeistokonservatiivia, rasistia tai sosiaalista hirviötä. Yhä useampi yhteiskuntatieteilijä on valmis ottamaan samanlaisen riskin ja huomaamaan, ettei evoluutioteorioihin tutustuminen tee hyväntahtoisesta tohtori Jekylllista petomaista herra Hydea."

Tuula Hölttä

Make10: "”Paha tieto”; onko olemassa yleistä selitystä sille, miten jostain tiedosta tulee pahaa?"

Ehkä Henryn "paha tieto" -johtopäätös on perintöä siitä jo ennen luku- ja kirjoitustaitoa olleesta käsityksestä, jonka mukaan Aatami ja Eeva huomasivat olevansa alasti syötyään hedelmän heiltä kielletystä hyvän- ja pahan tiedon puusta.

Siinä mielessä Henryn selonteko on positiivinen, että se erottaa pelkän ihastumisen tunteen ja sen aikaansaaman seksin sekä todellisen rakkauden toisistaan. Varsinaisen rakkauden opetteleminen alkaa mielestäni sekä miehillä että naisilla vasta sitten, kun ihastumisen tunne on muutaman vuoden yhdessäolon jälkeen kadonnut taivaan tuuliin.

Gagarin (nimimerkki)

Tuo teksti oli aivan ymmärrettävää ja oikeata asiaa, mutta eipä siinä kyllä juuri mitään uutta ollut, toisin sanoen sellaista, jota aikuinen ihminen ei muutoinkin tietäisi ja tiedostaisi. Tuo Tauno Palon ja Siiri Angerkosken romanssi oli kyllä mainio esimerkki valottamaan viestiäsi. :D

Henry Laasanen

#4
"Tuo teksti oli aivan ymmärrettävää ja oikeata asiaa, mutta eipä siinä kyllä juuri mitään uutta ollut"

Mielenkiintoista onkin se, että ihmiset jakaantuvat karkeasti kahteen ryhmään suhteessa ma-teoriaan. Toiselle ryhmälle kaikki on selvää ja he sanovat, että "tuonhan kaikki tietävät tutkimattakin" tai "sehän on itsestään selvää". Toinen ryhmä ei ymmärrä tai allekirjoita ma-teoriasta juuri mitään. Sen lisäksi he ovat vihaisia teoriasta. Ajatus pahasta tiedosta voi selittää tuota jyrkkää kahtiajakoa.

Make10 (nimimerkki)

Hyvän myytin perinne: ”Ajatus, jonka mukaan kansan kuuliaisuus, moraalisuus tai onnellisuus edellyttää uskoa väitteisiin, jotka ovat hyödyllisiä, vaikka ne olisivat virheellisiä, yksipuolisia tai niiden totuudesta ei olisi tietoa”.

Siis esimerkiksi, että suomessa pahoinpidellään 250 naista päivässä tai 1/3 suomalaisista naisista tulee raiskatuksi elämänsä aikana.

Näin se kai sitten on, päivänjatkoja, miekä painuu suureen itään loppuviikoksi, naiset käyttää siellä jostain syystä korkeakorkoisempia kenkiä

Gagarin (nimimerkki)

#5:
Niin, oikeastaan olisi mielenkiintoisempaa tutkia mitkä tekijät todellisuudessa vaikuttavat miesten markkina-arvoon. Jokaisella on siitäkin jonkinlainen näppituntuma eri miesten kohdalta, mutta sitä ei aina osaa pukea rationaaliseen verbaaliseen muotoon. Mikä teki Tauno Palosta karismaattisen hurmurin? Hän oli jo keski-ikäisenä osin alkoholisoitunut ja vanhuuden päivinään kävi joskus Elitessä Lallukan Taiteilijakodista Etelä Hesperiankadulta käsin kaljoilla, mutta sai sinne porttikiellon, kun hänellä oli tapanaan laskea alleen. Mikä teki s-kirjainta sihauttelevasta Leif Fagerista hurmurin ("oi shallithan että mä shuutelen shinishilmiäsh...), ja mikä esti Aku Korhosta kohoamasta samalle seksuaalimarkkinatasolle?
Rahakkaiden miesten kohdalla markkina-arvoon vaikuttavat tekijät on helppo mieltää, mutta kun se rahakkuus ei aina ole edellytys. Gigoloillakin on markkina-arvonsa.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

"Vihaisimme sitä, jos saisimme selville, että kauniista naisista pidetään enemmän kuin tavallisista naisista – jotenkin se kuulostaa epädemokraattiselta. (Aronson 1969)"

Epädemokraattista? :-D Sehän on demokratiaa aidoimmillaan. Ihmisethän nimenomaan täysin vapaasti äänestävät joka päivä sillä, kehen kohdistavat huomiota. Ne, joihin kohdistuu eniten huomiota ovat äänestyksen voittajia.

Seksuaalisessa markkina-arvoteoriasta keskusteltaessa huomaa hyvin, miten jo pelkästään markkina-sana (vapaista markkinoista nyt puhumattakaan) on demonisoitu niin perin pohjin, että neutraalista ilmiöiden selittämiseen pyrkivästä teoriastakin tulee monien korvissa kauhean kuuloinen, jos sen nimessä esiintyy tuo kammottava sana.

Vaikka kysehän ei todellakaan ole mistään muusta kuin todellisuuden selittämisestä. Ja todellisuushan on usein se, mitä ihmiset vähiten haluavat tietää. Tämä saattaa johtua siitä, että muussa elämässään nämä ihmiset vannovat hyvinkin voimakkaasti tasa-arvon, solidaarisuuden, yhteisen hyvän, tasajaon tai muun vastaavan asian nimeen, mutta seksuaalisuuden suhteen tavoittelevat kuitenkin "sitä oikeaa", upeaa ihanaa ylitse muiden olevaa partneria. Tämä seksuaalinen "elitismi" voi tuntua olevan ristiriidassa heidän muiden arvojensa kanssa. Siksi lienee parempi peittää seksin todellisuus romantiikan verholla, ja julistaa tasa-arvoa ja tasan jakamista vain materialististen asioiden suhteen.

Tämä ei kuitenkaan tee seksuaalisen markkina-arvon teoriasta yhtään vähemmän todellista tai vähemmän tärkeää. Kuten Laasanen jo totesi, sen avulla voi oppia paljonkin ja pyrkiä välttämään pahimpia pettymyksiä. Ainakin sen perusteella on selvää, että jos olisin muuttamassa Yhdysvaltoihin, niin muuttaisin ehdottomasti Houstoniin New Yorkin tai Chicagon sijasta.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Gagarin (kommentti 7): "Mikä teki s-kirjainta sihauttelevasta Leif Fagerista hurmurin (”oi shallithan että mä shuutelen shinishilmiäsh…), ja mikä esti Aku Korhosta kohoamasta samalle seksuaalimarkkinatasolle?"

Eksoottisuus.

bmad (nimimerkki)

"Niin, oikeastaan olisi mielenkiintoisempaa tutkia mitkä tekijät todellisuudessa vaikuttavat miesten markkina-arvoon."

Tuohon olisi helppo vastata esimerkiksi "aukoton itsevarmuus",
mutta itsevarmuuskin on yleensä tunne, joka tulee naisten ja muiden miesten osoittaman palvonnan myötä.
Nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että miehekkyyttä edustava mies, sosiaalisesti menestyvä ja tietyn järkiresurssin omaava saa moninkertaisen määrän naisen huomiota. Tunteellisesti käyttäytyvät, periksiantavat miehet (etenkin vähin lihaksin varustetut) putoavat taka-alalle.

Velvollisuuksien tasa-arvoliike (nimimerkki)

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sukupuolitutkimus#Sos...

"Vaihtoteoreettinen malli tarkastelee ihmisten käyttäytymistä osana yhteisöllistä vuorovaikutusta. Se korostaa sukupuolieroja ottamatta tarkkaa kantaa siihen, missä määrin erot johtuvat kulttuurista tai biologisista tekijöistä. Teoria tarkastelee yhteisöllistä elämää toimijoiden välisten voimavarojen tai palkintojen vaihtona, jossa ihmiset pyrkivät saamaan hyötyjä ja välttämään kustannuksia. Sukupuolitutkimuksessa sosiaalisen vaihdon teoriaa on käytetty selittämään muun muassa parivalintaa ja seksuaalimarkkinoiden lainalaisuuksia. Sosiaalisen vaihdon teorian juuret ovat behavioristisessa psykologiassa, mutta se on hyödyntänyt myös ihmis- ja yhteiskuntatieteiden sekä taloustieteen havaintoja. Suomessa sosiaalisen vaihdon teoriaa on tuonut esiin Henry Laasanen kirjassaan Naisten seksuaalinen valta."

Mielestäni tuo sosiaalisen vaihdon teoria terminä avaa asiaa laajemmin ja tässä "laajemmassa perspektiivissä" markkina-arvoteoria on kyllä osittain käyttökelpoinen miesasialle. Lähinnä siis siltä kantilta, että miehet alkaisivat huomaamaan, että meillä oli vuosisatoja olemassa sukupuolten välinen "vaihtokauppasopimus" - ja nyt toinen sopimuksen osapuoli on pettänyt ja purkanut lähes kokonaan oman osuuteensa sopimuksesta. Miesten osuus sopimuksesta on silti jäänyt ennalleen. Esim. vain miehillä on palkaton pakollinen orjatyö ja he joutuvat tekemään joka vuosi 12 miljardia verosiirtoa pakotettuna naisille.

Tekevät siis VALTION PAKOTTAMANA siltikin, vaikka avioerotilastot ovat noin 50%, avoerolitastot noin 90% ja nainen vielä jättäjänä Suomessa lähes 3/4 tapauksista. Yhden ihmisen yksinäisiä talouksiakin on pian 50% talouksista. Naisten vapaa seksuaalinen valta (ja miesten seksuaalinen yksinäisyys), naisten suvunjatkumisvalta (liittyen mm e-pillereihin ja aborttiin) sekä naisten valta jo syntyneihin lapsiin (erotehtailu, elatuslait, huoltajuuslait) on kasvanutkin historiassa yhtäkkiä täysin suhteettomiin mittoihin -ja tämä uusi yhteiskunnallinen yhtälö ja "vaihtokauppa" ei voi toimia näin montaa vuosikymmentä. Miehet tulevat niin pahoinvoiviksi.

Eihän se ole enää mikään vaihtokauppasopimus, että ainoastaan toinen osapuoli pakotetaan pitämään sopimus valtion pakottamana? Se on MIESORJUUTTA.

Gagarin (nimimerkki)

"Tunteellisesti käyttäytyvät, periksiantavat miehet (etenkin vähin lihaksin varustetut) putoavat taka-alalle."

Siis kuten Tommi Taberman nuoruudessaan, Juice Leskinen tai Rauli Badding ???

bmad (nimimerkki)

”Tunteellisesti käyttäytyvät, periksiantavat miehet (etenkin vähin lihaksin varustetut) putoavat taka-alalle.”
Siis kuten Tommi Taberman nuoruudessaan, Juice Leskinen tai Rauli Badding ??? "

No en nyt käyttäisi statusmiehiä esimerkkeinä. Mutta
naiset arvostavat sosiaaliskonkreettisia saavutuksia, joilla on yleistä säväytearvoa. Jos keskivertomies järjestää naisille sirkusesityksiä, jotka ällistyttävät ihmisjoukkoja niin kiinnostus alkaa herätä. Itsekin sain nuorempana treffikutsuja kun vähän huvitin porukoita olemalla klovnina.

Tuula Hölttä

bmad #13: "Markkina-arvoteoria osoittaa sen, että naiset ovat
yhteiskuntamme loisia."

Ehkä tuo teoria "elähdytti" myös sitä nuoressa opiskelijaperheessämme 70-luvulla vierailutta Gallup-haastattelijaa, joka perheen kuullen leimasi alle kouluikäisiä lapsia kotiin hoitamaan jääneen äidin "irtolaiseksi tai muuksi loiseksi".

Tämänkaltaisten "teorioiden" hyväksyminen on mielestäni tyypillisiä sosialistiselle vasemmistolle, joka pitää ihmisoikeuksia ja myös demokratiapyrkimyksiä pelkkänä "porvariston petoksena". Sosialistisen vasemmiston mielestä näiden "loisien" ainoa oikea sijoituspaikka on ilmeisesti sosialistisen vasemmiston hallinnoima keskitysleiri, jossa noista "loisista" voidaan päästä eroon ottamalla samalla irti kaikki mahdollinen taloudellinen hyöty tuosta "vääräoppisesta annista".

bmad (nimimerkki)

"Eihän se ole enää mikään vaihtokauppasopimus, että ainoastaan toinen osapuoli pakotetaan pitämään sopimus valtion pakottamana? Se on MIESORJUUTTA. "

Miehen pitäisi tehdä rutosti työtä, vaikka sekä
esim. asiakkaana oleva nainen, että mies tietäisivätkin, että kyse on järjestelystä, jossa mies jää ilman biologista hyötyä, joutuen maksamaan verot.

Tulevaisuudessa moni mies lopettaa ihan periaatteestakin,
alkaa elämään vähemmällä, ja ennemmin vaikka alkoholisoituu, ja saa muiden kustantamaa hoitoa kuin maksaa epämääräisiä "inhoveroja" senttiäkään. Vastentahtoinen työnarkomania, jos mikä alentaa ihmisarvoa, mutta annas kun eduskunnan pelokas herrasmieseliitti feministien toiveesta lykkää sairaanhoitajan palkkoihin 50%-korotukset sen jälkeen olemme yhtä julkista sairaalaa. Sairaalaa, jonka pihalla on suurensuuri hautausmaa. :D

Velvollisuuksien tasa-arvoliike (nimimerkki)

Nyky-yhteiskunta muuttui nopeasti vääristyneeksi paljolti siitä syystä, että kun vuosisatainen avioliittoinstituutio purettiin, niin tietty painava osuus tästä "vaihtokauppasopimuksesta" ei ollut "lakikirjoihin ja kansiin kirjattu". Siis se osuus, että mies toimi elättäjänä ja suojelijana -ehkä ei siksi, että asia oli sanomattakin (ja kirjoittamatta) selvää kaikille. Nyt kun tämä yhteiskunnan keskeinen "vaihtokauppasopimus" purettiin, niin koska miesten osuus ei ollut lakipapereissa, niin sitä osaa/velvoitetta ei purettukkaan lainkaan. Se jäi ikäänkuin elämään omaa irrallista elämäänsä yhteiskunnassa.

Koska tämä muutos on tapahtunut niin lähiaikoina historiallisesti -ei miehet vielä ole oikein huomanneet mitä on tapahtunut. Lähiaikoina alkaa tapahtumaan yhä suurempaa heräämistä asian tiimoilta.

-

Otetaas esimerkki lonkalta. Varsinkin naiset ovat nyt myös homoliitot mahdollisiksi yhteiskuntaan ... no tasa-arvofeministi ... miten nyt menee valtion pakottama asevelvollisuus suhteessa homo ja lesbopareihin? Entä heidän mahdollisten lastensa oikeudet vanhempiinsa? Toisesta parisuhteesta joutuu kumpakin pakolliseen palkattomaan kansalaispalvelutyöhön valtiolle, toisesta ei kumpakaan? Mites tasa-arvo

Mies.asia (nimimerkki)

"Pahan tiedon" lisäksi sopiva käsite on "tabu".

Romanttinen, ehdoton ja pyyteetön rakkaus on länsimaisessa kulttuurissa pyhä asia, jonka selittäminen alhaisemmilla hyötymotiiveilla kuulostaa monesta epäilyttävältä. "Ei rakkautta voi eikä saa selittää!"

Markus RURIK Räsänen (nimimerkki)

KÄSI YLÖS, JOKA VASTUSTAA KOMMUNISMIA

HL: Minä

Tuula Hölttä

Mies.asia #18: "Romanttinen, ehdoton ja pyyteetön rakkaus on länsimaisessa kulttuurissa pyhä asia, jonka selittäminen alhaisemmilla hyötymotiiveilla kuulostaa monesta epäilyttävältä. ”Ei rakkautta voi eikä saa selittää!”"

Ehkä todella on niin, että jopa ihmisen tietoisuuden ja minuuden "todistamattomina" kieltävien tieteellisten teorioiden maailmassa, jossa ihmisestä on tehty vain viettiensä ja vaistojensa mukaan toimiva eläin, ainoan oikean totuuden voivat ilmaista vain runoilijat: "Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät..."

Eeva Kilpi on mielestäni ollut "harvinaisen oikeassa" siinä runossaan, jossa hän kehottaa ihmisiä "tottelemaan runoilijoita".

Velvollisuuksien tasa-arvoliike (nimimerkki)

Kappas -kiireessä tuli kiiirotusvireitä taas oikein urakalla ;-) Piti siis suunnilleen kirjoittaman:
"Otetaas esimerkki lonkalta. Varsinkin naiset ovat nyt ajaneet myös homoliitot mahdollisiksi yhteiskuntaan ... no tasa-arvofeministit? ... miten nyt menee valtion pakottama asevelvollisuus suhteessa homo ja lesbopareihin? Entä heidän mahdollisten lastensa yhdenvertaiset oikeudet vanhempiinsa? Toisesta parisuhteesta joutuu kumpakin pakolliseen palkattomaan kansalaispalvelutyöhön valtiolle, toisesta ei kumpakaan? Mites tasa-arvolait?"

Mutta se siitä. Tämäkin esimerkki näyttää vaan toteen sen mitä tapahtui, kun avioliittoinstituutio purettiin epätäydellisesti. Ja ne tietyt miesten osuudet "vaihtokauppasopimuksesta" jäikin voimaan . Miettikääs nyt?

-

PS.I
Katsopa tuota aloitustasi Henry myös IE selaimella ... tuo Simon Owensin linkki ei näy kunnolla.

PS.II
Kuule nyt Rudik Räsänen -se kommunismi (valitettavasti) kokeiltiin jo kerran maailman historiassa ja kuten Alxender Stubb osuvasti totesi tv:ssä karjalan raunioilla: "kommunismissa on vain yksi hyvä puoli olemassa, se ei nimittäin palaa enää koskaan".

PS.III
mies.asia ... tabuista tuli mieleen ... kaikkein pahin POLIITTINEN TABU Suomessa on feminismin arvostelu. Feminismi on noussut jonkinlaisen pyhän lehmän asemaan poliitiikassamme ...

Seppo Hildén

Henry,

"Romantiikka ei kuitenkaan kykene selittämään, miksi Tauno Palo ja Siiri Angerkoski eivät muodosta paria. Kaikki tietävät siihen syyn, mutta romantiikka ei koskaan sano syytä ääneen, koska kyse on pahasta tiedosta"

...briljantti esimerkki, näitä lisää, heh.

Minua henkilökohtaisesti jäi pohdituttamaan, kuka oli se nainen Houstonissa, joka vastasi miehen seksinetsintäilmoitukseen.

Onko sulla tietoa taustoista?

Ettei ollut vain pila yhteydenotto?

bmad (nimimerkki)

"Kuule nyt Rudik Räsänen -se kommunismi (valitettavasti) kokeiltiin jo kerran maailman historiassa ja kuten Alxender Stubb osuvasti totesi tv:ssä karjalan raunioilla: ”kommunismissa on vain yksi hyvä puoli olemassa, se ei nimittäin palaa enää koskaan”. "

Kommunismia on edelleen eri puolilla maailmaa,
mutta siitä on harvemmin ollut "hyviä" versioita saatavilla. Demokratia on omalta osaltaan ihmisten päihin rakennettu kommunismi, jossa moraalikoodit määrittelevät niin maalaisjärjen toimintaa, yksilöiden haluja kuin vapauden merkitystäkin.

Markus nähtävästi käsittelee sivustoillaan paljon ilmastoasiaa. Pitkällä tähtäimellä luonnosta välittäminen on tärkeää, koska maksumiehenä toimii ensisijaisesti oma lajimme. Totuus kuitenkin on se, että jos ihminen halutaan saada pysymään paikoillaan, niin silloin paikallistasolla elämä pitää saada niin hyväksi, että kaikki tarvittava on saavutettavissa kevyen liikenteen keinoin. Thaimaan tai Italian matkat tuntuvat hullutukselta siinä vaiheessa, kun naapurissa asuva nainen soittaa ja tarjoaa pillua.

Mies.asia (nimimerkki)

"Miksi ihmiset sitten uskovat myytteihin? Kirjan viimeisessä pääluvussa Kivivuori siirtyy myyttien tarjonnasta niiden kysyntään. Hän viittaa sosi-
aalipsykologisiin tutkimuksiin, jotka osoittavat, että itsensä yliarvioiminen on ihmisille yhteistä, ja että itseä koskevat positiiviset illuusiot ovat tarkoituksenmukaisia ympäristöön sopeutumisessa."

Roissy (vai nykyään Citizen Renegade?), pelimiesblogien kirjottajista pirullisin, kirjallisesti tyylikkäin ja viihdyttävin, palaa aiheeseen eilisessä kirjoituksessaan Sex Ratio, Redux:

"My belief is that most people go through life lying to others, and to a lesser extent to themselves, about 90% of the nature of reality. Everything from the finality of death, to the horrors of aging, to the pitiless churning of the sexual market, to the true costs and benefits of human diversity is sheathed in a velvet scabbard of pretty lies. "

"Despite evidence of hypocrites acting in ways contrary to their lies and in accordance with the reality of the mating market, in the double helical arena of all against all, it is those who acknowledge more of reality who will win out over those who acknowledge less of reality. Hypocrisy costs mental energy, and when incentivized enough and fully internalized can lead to bad decisions."

Calle (nimimerkki)

Väite, että Tiger Woodsilla ei käy tuuri vaan hänen markkina-arvonsa on korkea on oikein ja väärin. Woods toki vetää onnenonkijoita puoleensa, mutta katsokaa mihin se johti! Kyse on samasta asiasta kuin, että kännissä on kivaa ja jos ryyppää joka päivä on vielä kivempaa, mutta millainen on lopullinen kohtalo.

Calle (nimimerkki)

Tosin löytyy minun mielestäni markkina-arvoteorialle vahvaa näyttöäkin

http://www.iltalehti.fi/viihde/2010040711430818_vi...

Väsynyt (nimimerkki)

Eikö nykyään homma menisi siten, että loppupeleissä Tauno Palo toki saisi komeissa kirkkohäissä Ansa Ikosen, mutta sen lisäksi, hönöpäissään Tauno paremman puutteessa baari-iltojen jälkeen olisi hoidellut muutaman kerran Siiri Angerkosken. Ja sen jälkeen Siirille ei Aku Korhonen enää kelpaisikaan - paitsi ehkä, jos Siiri olisi pyöräyttänyt Taunolle muksun tai pari, ja Akulla olisi kohtalaisen vakaa taloudellinen asema. Ehkäpä Aku olisi jopa opiskellut MAT:aa, lukenut Käsikirjaa, ja yrittänyt kaikin tavoin parantaa asemaansa MA-hierarkiassa.

Sitten Aku ja Siiri muuttaisivat hetkeksi yhteen, kunnes Siiri erään kerran näkisi jonkun toisen taunon, toteaisi ansaitsevansa parempaa, ja ilmoittaisi Akulle, että hänen on kuunneltava sydämensä ääntä. Ja Tuija Braxin läpirunnoman uuden lain ansiosta, Siiri vaatisi puolet Akun omaisuudesta jääden muksujen kanssa luonnollisesti asumaan Akun aiemmin ostamaan asuntoon.

Siiri haaveilisi YTM:stä lopun ikäänsä, eläisi yh:na, katkeroituisi, liittyisi johonkin lukuisista feministisistä naisjärjestöistä ja perehtyisi siskoilta saamansa vinkin jälkeen myös naistutkimuksen saloihin. Aku ottaisi loparit töistään, alkaisi ryypätä, liittyisi rantojen miesten alati kasvavaan porukkaan ja kuolisi 53-vuotiaana. Feministit taputtaisivat karvaisia kämmeniään vaatien samalla lisää sitä niin sanottua tasa-arvoa.

Jokin tuosta skenaariostani jäi vielä tosin uupumaan, mutta en nyt äkkipäätään keksi mitä.

Tuula Hölttä

Väsynyt #28: "Jokin tuosta skenaariostani jäi vielä tosin uupumaan, mutta en nyt äkkipäätään keksi mitä."

Ehkä se, että kaikki noissa skenaarioissa esitetty on pelkkää fiktiota kuten esim. Vänö Linnan Tuntematon sotilas tai Täällä Pohjan tähden allakin.

Uupumaan noista skenaarioista jää aina "tavallisten ihmisten" arkipäivän tavoitteet, ja se realismi, johon "tavalliset ihmiset" ovat aina vailla demokraattisia oikeuksia joko suurvaltojen tai omien vallankäyttäjiensä ratkaisujen vuoksi olleet pakotettuja jopa oman terveytensä ja henkensä menettämisen uhalla. Ja kuitenkin meidän "tavallisten ihmisten" haaveena on kai enimmäkseen ollut se, että tämä "pallo" olisi meille kaikille edes jonkinlainen "koti".

Seppo Hildén

Väsynyt #28,

totesit: "Siiri haaveilisi YTM:stä lopun ikäänsä, eläisi yh:na, katkeroituisi, liittyisi johonkin lukuisista feministisistä naisjärjestöistä ja perehtyisi siskoilta saamansa vinkin jälkeen myös naistutkimuksen saloihin. Aku ottaisi loparit töistään, alkaisi ryypätä, liittyisi rantojen miesten alati kasvavaan porukkaan ja kuolisi 53-vuotiaana. Feministit taputtaisivat karvaisia kämmeniään vaatien samalla lisää sitä niin sanottua tasa-arvoa.

Jokin tuosta skenaariostani jäi vielä tosin uupumaan, mutta en nyt äkkipäätään keksi mitä. "

ehkä tämä yleinen seikka:

Siiri teki kaikkensa, että lasten isä Tauno ei eron jälkeen saanut tavata omia lapsiaan. Elatusrahat kyllä otettiin viimeisen päälle ja muistettiin joka käänteissä valehdella lapsille, ettei isä teistä välitä yhtään kun ei teitä halua tavatakkaan.

Velvollisuuksien tasa-arvoliike (nimimerkki)

Nykynaisilla on tosiaan tyypillisesti voimakas tarve kaunistella motivaatioitaan. Puhua "muunneltua totuutta". Jokainen rehellinen mies tämän tietää.

Jos jotain ikuista rakkautta olisi olemassa, niin ei kait silloin suurin osa avio ja avoliitoista päätyisi nykyään eroon - ja vielä niin, että nainen on se jättäjä ;-)

Lukemalla tuosta Henryn kirjoituksesta "miesten seksin puute - ongelma vai epäongelma?” viestit #77-79, 94, 100, 113 ja 221 läpi saa jo tutkimuksienkin valossa kuvan mitä nämä "propagandistiset termit" kuten romantiikka todellisuudessa tarkoittavat. Käykääpä vilaisemassa jos huvittaa (en viitsi niitä tähän "trollata" turhaan uudestaan).

-

http://www.mtv3.fi/missit/uutiset.shtml?1034536
Missifinalistien Kumman kaa: Ottaisimme (lähes 60v) Hjalliksen rahan vuoksi ennen kuin 30-40 Jethron.

Tomi (nimimerkki)

Ihmiset uskovat myytteihin, koska ne ylevöittävät elämää. Se on hieno juttu ja tarpeellinen sekä yksilön, että yhteisön kannalta.

Joku markkinateoria saattaa tuntua myytittömältä eli täysin mekanistiselta, mutta myytti sekin on samassa mielessä kuin mikä tahansa teoria. Se ottaa mielivaltaisen palan maailmankaikkeudesta ja esittää todennäköisyyksiä tuon palan sisällä esiintyvistä kausaliteeteista.

Kannattaa kysyä itseltään, ylevöittääkö MAT elämää. Jos ei, millaisilla muutoksilla se tuntuisi merkityksekkäämmältä?

Minusta se kaipaisi enemmän etiikka ja toiveikkuutta.

Varhaisvanha (nimimerkki)

Tuossa tutkimuksessa olisi pitänyt tsekata myös, mitkä lukemat olisi saatu, jos ilmoituksissa olisi haettu pidempää suhdetta. Ei varmaan samoja lukuja.

JK (nimimerkki)

http://marihuusko.blogit.uusisuomi.fi/2010/04/27/e...

Joillakin ei huumorintaju kestä XD.

Joo, toki osa kommenteista on provosoivia, mikä ei kuitenkaan vähennä teorian uskottavuutta vaan pikemmin laskee kyseisen kommentoijan markkina-arvoa naisten silmissä ja osoittaa teorian todeksi. Harva nainen katkeraa huorittelijaa huolii. Silti sain makeat naurut, mitenkä herkästi ja tunteella naiset tähän keskusteluun reagoi. Kysehän kansalaiskeskustelusta joissa osa kommenteista on hyvinkin rahvaanomaisia mutta on ymmerrättävä kommentoijan perspektiivi keskusteluun. Osa keskustelijoista voi olla hyvinkin katkeria ja yksinäisiä.

Velvollisuuksien tasa-arvoliike (nimimerkki)

Myyteistä tuli ex tempore mieleen, että onhan maailmalla näitä "mythopoetic men's movementeja" ;-) Joku voisikin väsätä Kalevalan soturihenkeä noudattaen jonkun vähän esikuviaan rajumman miesliikkeen Suomeen ...

Eikä siinä vielä kaikki ... löytyyhän asian tiimoilta The ManKind Projectia ja "The New Warrior Trainingia" ym ;-)
http://www.mkpchicago.org/mkp/links.php

Suomen naiset ovat kyllä sisäistäneet vähän liiankin hyvin tuon "women in power - it's time to free our predators" homman ihan itsestään ...

-

Eli ei miesliikkeiden ideologioista kyllä tulevaisuudessa tule pulaa kun ajattelee kuinka monta eri maskulisminkin suuntausta on olemassa (vasemmalta oikealle, profeminismistä anti-feminismiin, uhrimaskulismista power maskulismiin), on myös olemassa liuta erilaisia isänoikeusliikkeitä tai (poika)lastensuojeluliikkeitä ...

Ja vielä kun näkisi sen ihmeen, että joku nainen perustaisi Suomeen PROMASKULISTINAISET Ry:n ... ;-)

bmad (nimimerkki)

"Kannattaa kysyä itseltään, ylevöittääkö MAT elämää. Jos ei, millaisilla muutoksilla se tuntuisi merkityksekkäämmältä?
Minusta se kaipaisi enemmän etiikka ja toiveikkuutta. "

Tosielämän mallinnoksesta puuttuu aina ylimääräinen
toiveikkuus. Eri asia jos markkina-arvoteoreettinen ajattelu olisi jollain lailla irrallisempaa ja helpommin käsiteltävää, mutta tällä mallinnoksella (tai salaliittoteorialla) on jo kiinteä dominanssi ihmisissä ja yhteiskunnassa. Toivo saada hyvä nainen tällaisessa sekasorrossa on itsepetosta, koska todennäköisempää on, että nainen, jonka mahdollisesti saa, edustaa haitallista huorafilosofiaa.

Jokainen saa tietysti toivoa, että ihmiset olisivat fiksumpia tai hyviä sisältä, mutta totuus on, että pyrkimykset hyvään on monilta naisilta, kuin miehiltäkin katkenneet jo
varhaislapsuudessa. Moni mies ei saa koskaan kokea sukupuolista vastavuoroisuutta, mikä vain osoittaa markkinoiden säätelyvoimat ja sen ettei MAT ole mikään irtain teoria, joka antaisi sijaa toivoon. Sukupuolitoiminnan resurssit jakautuvat siten, että useimmilla naisilla on valinnanvaraa, miehillä taas mahdollisuuksia munata itsensä.
Tasa-arvoinen vaihto ei näistä puitteista onnistu. Naiset juoksuttavat miehiä, preferoivat näiden statusta ja laiskottelevat.

Auria (nimimerkki)

Ei arvon kommentoijissa sitten herätä mitään ajatuksia se että kovin harvat naiset osallistuvat esim. tähän Laasasen keskusteluun? Mistähän se johtuu?
Joko keskustelu on erittäin korkealentoista tai sitten se on mennyt jo niin kuvottavalle tasolle ettei kommentointi enää kiinnosta. Veikkaisin jälkimmäistä vaihtoehtoa!

"bmad" jota huumorintajuton (?) Huusko toisaalla siteeraa tituleeraa naisia "loisiksi" ja toisaalla selittää innoissaan namusetä agendaansa paikallisjunassa: kuinka hän heiluttelee isoa seteliä pienten itselleen tuntemattomien tyttöjen edessä ja sitten myöhemmin täällä valittaa siitä kuinka kaikki naiset ovat prostituutioon kallellaan.

Pertti Karjalainen (nimimerkki)

Calle #26: Mikäs hätä Tiger Woodsilla on? Varmaan vaihtaisit omat eurosi milloin vain Tigerin dollareihin? Tigerin pelithän jatkuu entistä ehompana.

Old dirty man (nimimerkki)

Auria on oikeilla jäljillä. Huumoria ja rentoutta kaipaisi tänne kyllä enemmän. Tiukkapipoinen maskulismi on yhtä vastenmielistä kuin tiukkapipoinen feminismikin.
Jossain muussa keskustelussa väitettiin, että naiset saavat syyttää itseään, jos miehistä ei tullut heidän mielensä mukaisia ja myös päinvastoin. Kumpikin sukupuoli kouluttaa huomaamattaa toista. Sitä saa mitä tilaa, myös näillä nussimismarkkinoilla.

George Patton (nimimerkki)

37. Kysymys Aurialle. Mitkä on sinun mielestä keskeiset virheet Laasasen kirjoituksissa? Nyt ei puhuta joidenkin yksittäisten keskustelijoiden näkemyksistä, vaan Laasasen omista teksteistä. Vai ärsyttääkö vaan ylipäätään että joku mies kyseenalaistaa feministiset näkemykset? Olisi mukava kuulla vastaus ilman saivartelua.

Allegoria (nimimerkki)

#0
"..markkina-arvoteoria on teoria siitä, että toiset ihmiset ovat halutumpia seksuaalisten suhteiden partnereita kuin toiset ja mitä siitä seuraa."..

"Markkina-arvo".. jaa että markkinoilla tässä sitä ollaan tiskillä sitten. Jaha. Mutta toinen asia on voiko tehdä yleistyksiä noista markkina-arvoista, se kun on kauneus(sun muutkin asiat vaakakupissa) KATSOJAN silmässä..

Ja nuo deitti-ilmoitukset eivät kerro naisten korkeammasta markkina-arvosta vaan miesten ja naisten erilaisesta suhtautumisesta seksiin(ilmoituksessahan haettiin siis vain seksiseuraa)

bmad (nimimerkki)

"Kysehän kansalaiskeskustelusta joissa osa kommenteista on hyvinkin rahvaanomaisia mutta on ymmerrättävä kommentoijan perspektiivi keskusteluun. Osa keskustelijoista voi olla hyvinkin katkeria ja yksinäisiä. "

Lukaisin nuo kirjoitukseni tuosta mainitusta blogista. Ne olivat täsmäkritiikkiä naisten nykyistä elämäntapaa kohtaan, ei muuta. Näkemykseni mukaan miehiä jää paljon ilman sen takia, että naiset ovat liian kalliita, mutta tästähän tuskin näiden valittajien kanssa saadaan keskustelua aikaan.

Itse en siis jäänyt ilman. :->

bmad (nimimerkki)

"”bmad” jota huumorintajuton (?) Huusko toisaalla siteeraa tituleeraa naisia ”loisiksi” ja toisaalla selittää innoissaan namusetä agendaansa paikallisjunassa: kuinka hän heiluttelee isoa seteliä pienten itselleen tuntemattomien tyttöjen edessä ja sitten myöhemmin täällä valittaa siitä kuinka kaikki naiset ovat prostituutioon kallellaan. "

Naisilla, pienillä tytöilläkin on usein sama suhde rahaan ja tavaraan.

Silmät kiiluu, kun mies tekee töitä, urheilee hankkii statusta tai keinottelee ja sitten lopulta lyö kaiken naisen eteen, ja mitä nainen tekee?

Antaa pillua.

Pikkutyttöihin on turha sen enempää kohdallani viitata. Kiihotun täysikasvuisista vartaloista, kuten kunnon miehen pitääkin...

Gagarin (nimimerkki)

Oikeastaan markkina-arvoteoria suosii miehiä, sillä miehellä on enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa omaan markkina-arvoonsa. Toki "ruma" nainenkin voi jotain tehdä ulkonäkönsä eteen ja pitää huolta ruumiinsa trimmiydestä, pukeutua ja meikata vetävästi, ja sitä kautta hiukan muuttaa markkina-arvoansa ylöspäin. Mutta plastiikkakirurgiin on varaa vain harvoilla.
Sen sijaan mies voi tehdä asioita lukemattomilla saroilla kohentaakseen markkina-arvoaan, joko pysyvästi tai hetkellisesti yhdeksi illaksi. Jo pelkkä merkkivaatteisiin pukeutuminen ja oikean partaveden valinta nostaa miehen markkina-arvoa suunnattomasti verrattuna hieltä haisevaan teryleenihousuiseen "junttiin", mitä nyt kukin sillä käsitteellä tarkoittaneekaan. Sen lisäksi mies voi kohentaa markkina-arvoaan huolehtimalla varallisuuden kumuloimisesta, koulutuksesta, hyvästä työpaikasta, y.m. ... Älykäs mies voi lisäksi briljeerata taidoillaan, supliikillaan, kokemuksen mukanaan tuomalla itsevarmuudella, jotka kaikki kohentavat miehen markkina-arvoa. Ei siinä markkina-arvoasiassa siis miehellä pitäisi kovin paljon olla valittamista. Naimaikäisiä yksilöitä on molemmissa sukupuolissa kutakuinkin yhtä paljon, joten se on parinmuodostuksen perusta.

Auria (nimimerkki)

#43: Jälleen kerran. Mä en ole hirveän kiinnostunut näistä avautumisistasi seksin alueella "bmad"..Paljonkos minä täällä selittelen mielihalujani, osittain siksi että kyseessä ovat yksityisasiat ja toisaalta siksi että tuskinpa ne niin muita ihmisiä kiinnostaa. Jokaisella kun on Saarikoskea lainaten "tämänsä". Kommenttisi naisista ja tytöistä ovat pääsääntöisesti asiattomia, sen verran voin sanoa.

#40: George Patton: Laasasen "virheistä" on turha puhua kun en jaa alun alkaenkaan hänen elämänkäsitystään ja vimmaista visiotaan pariutumismarkkinoista ja niitä säätelevistä mekanismeista. Olenpahan vain ihmetellyt onko Jyväskylässä nykyään yliopiston tutkimuksen taso tuollaista. En ole varmaan ainoa. Sinänsä minulla ei ole mitään Laasasta vastaan, välillähän tekstit ovat suorastaan viihdyttäviä, paikoin osuviakin (se Sara "Treffit pimeässä" ohjelmassa oli tosiaan karmee!). Mutta samaan osumatarkkuuteen pystyisin varmaan minäkin vaikka alkaisin täällä luennoimaan hevosen astutuksesta.

Mies.asia (nimimerkki)

Auria, #37: "Ei arvon kommentoijissa sitten herätä mitään ajatuksia se että kovin harvat naiset osallistuvat esim. tähän Laasasen keskusteluun? Mistähän se johtuu?"

Naiset taitavat lukea lähinnä muotiblogeja. :-) (Esim. blogilista.fin suosituimmat.)

Valtaosa US:n blogeista käsittelee politiikkaa, josta naiset tietävät vähemmän ja ovat keskimäärin vähemmän kiinnostuneita kuin miehet. Miesten tasa-arvo-ongelmat tuntuvat herättävän useimmissa naisissa lähinnä halun siirtyä "koulukiusaajan positioon", kuten Hannu Lauerma kirjoitti "Mies itkee väärin" -tekstissään:

"Pääasiassa naispuolisten lehtiarvostelijoiden, yliopistotutkijoiden ja kolumnistien yhtäpitävän todistuksen mukaan apinalaumamme on itkenyt ja porannut, ja vieläpä syyttä. Kiistän tietysti kaiken. Me ei perkele olla itketty. Tai jos vaikka oltaisiinkin, niin ei ainakaan muiden nähden."

Mitä markkina-arvoteoriaan tulee, niin naisten ei tarvitse tietää siitä (jollei lasketa 'ylemmän tason miehen' pump'n'dumpin kohteeksi joutumisen riskiä). Miehelle, jonka rooliin kuuluu tehdä aloitteet ja tulla torjutuksi, asia havainnollistuu helpommin.

Promaskulistinaiset ry:n perustaminen kuulostaa hienolta idealta.

Mies.asia (nimimerkki)

Laasasen visioita ei tietysti tarvitse jakaa, jos haluaa turvautua "humanistien romanttiseen malliin", mutta niillä on joka tapauksessa vahva perusta ihmisten tosiasiallisessa käyttäytymisessä. Ja takanaan erittäin paljon laadukasta tutkimusta. Tosiasiat voi torjua tai pitää niitä kuvottavina, mutta se ei vaikuta todellisuuteen.

Auria (nimimerkki)

#46:"Valtaosa US:n blogeista käsittelee politiikkaa, josta naiset tietävät vähemmän ja ovat keskimäärin vähemmän kiinnostuneita kuin miehet."

Idioottimainen yleistys jälleen kerran.

Mies.asia (nimimerkki)

Tomi, #32: "Kannattaa kysyä itseltään, ylevöittääkö MAT elämää. Jos ei, millaisilla muutoksilla se tuntuisi merkityksekkäämmältä?"

Henkilökohtaisesti suhtaudun MAT:iin lähinnä suurpiirteisenä tieteellisen selittämisen välineenä; kyseessähän on lähinnä itsestäänselvyys. En myöskään pyydä mekaniikan peruslaeilta kokemusteni ylevöittämistä, riittää että ne toimivat.

Kaikkein mielenkiintoisinta asiassa on monien ihmisten tunteellisen kielteinen suhtautuminen asiaan ja perusteluiden puute. Pahaa tietoa, todellakin.

Henry Laasanen

#48
"”Valtaosa US:n blogeista käsittelee politiikkaa, josta naiset tietävät vähemmän ja ovat keskimäärin vähemmän kiinnostuneita kuin miehet.”

Idioottimainen yleistys jälleen kerran."

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/37864-tutkimus-pal...

"Demarit ja naiset pihalla politiikasta

Tutkimukseen vastanneet suomalaiset jaettiin neljään luokkaan sillä perusteella, kuinka hyvin he osasivat vastata 44:ään enimmäkseen politiikan käsitteitä ja poliittista järjestelmää koskevaan kysymykseen.Miesten ja naisten väliset erot tulevat erityisen selviksi ylimmässä ja alimmassa tietoluokassa.

Naisista suurin osa (35%) kuului vähiten tietävään luokkaan ja pienin osa (13,3%) eniten tietävään luokkaan. Miehillä vastausjakauma oli painottunut niin, että suurin joukko kuului eniten tietävään neljännekseen (28,5%) ja pienin osuus (21,4%) vähiten tietävään neljännekseen."
Braxin mukaan asiasta ei ole riittävästi tietoa, mutta ammattikouluista löytyy linjoja, joissa politiikka kiinnostaa harvinaisen vähän. Niissä opiskelevien elämään ei siinä vaiheessa kuulu politiikka.

-Kun tutkimuksen tilastoja katsotaan tarkemmin sieltä löytyy esimerkiksi parturikampaajien linja, jossa kiinnostus politiikkaan on alhaisempaa, Brax täsmentää Uudelle Suomelle viitaten tutkimustuloksiin."

Mies.asia (nimimerkki)

Auria, #48: "Idioottimainen yleistys jälleen kerran. "

Jos kyseessä on tutkittu fakta (naisten keskimäärin vähäisempi poliittinen tietämys), se ei mielestäni ole idioottimainen. Ks. esimerkiksi US:n uutinen "Demarit ja naiset pihalla politiikasta"

Yleistäminen, tilastot ja looginen päättely kuuluvat johdonmukaiseen tieteelliseen ajatteluun. Jollakin tapaa rajatut ryhmät (miehet/naiset, lapset/eläkeläiset, suomalaiset/ruotsalaiset) usein eroavat toisistaan ominaisuuksiltaan, myös miehet ja naiset. Monien mielestä nämä erot saattavat olla mielenkiintoisia ja tutkimisen arvoisia.

bmad (nimimerkki)

Ei ketään kiinnosta toisen seksielämä. Se on jokaisen oma intiimi asia.
Onneksi.
Ajatellaankohan tulevaisuudessakin näin? Vaikeasti saavutettava asia pitää piilottaa. Koirakinkätkee luunsa. Oma seksielämä blogille olisi tilausta.

Hm, gagarin suhtautuu markkina-arvoteoriaan turhan haasteenomaisesti. Jos haluaa fiksun tytön sitä ei markkina-arvo viidakosta helposti löydy.
Se joka saa naisen mielistelemättä tätä saa arvokkaamman suhteen...:)

Tomi (nimimerkki)

#49: "En myöskään pyydä mekaniikan peruslaeilta kokemusteni ylevöittämistä, riittää että ne toimivat. "

Se on sinun valintasi ja kunnioitan sitä. Usein tuohon asenteeseen kuitenkin liittyy vaatimus että muiden pitää valita samalla tavalla tai ovat tyhmiä. Sellaista asennetta en kunnioita.

MATista voi puhua myös erilaisilla metatasoilla. Mutta tietysti sellaiset keskustelut ovat eri asia kuin kyseisen teorian falsifiointiyritykset. Nämä pitäisi erottaa toisistaan.

Gagarin (nimimerkki)

#52: "Jos haluaa fiksun tytön sitä ei markkina-arvo viidakosta helposti löydy.
Se joka saa naisen mielistelemättä tätä saa arvokkaamman suhteen…:)"

Sanoin vain, että miehellä on mahdollisuus kohentaa markkina-arvoaan jopa tilapäisestikin helpommin kuin naisella, jonka markkina-arvo on tavallaan enemmän "annettu". En puhunut mielistelemisestä mitään. Sellainen ei välttämättä kohota miehen markkina-arvoa, muita keinoja pitää löytyä.
Tuo markkina-arvokäsite on ihmisten alitajunnassa hyvin sisäistetty asia, vaikka sitä ei aina samalla tavalla analyyttisesti verbaaliseen muotoon ole puettukaan kuin tässä blogissa. Hyvä esimerkki on juuri tuo Ansa Ikonen/Tauno Palo -esimerkki. Muistan myös kun joskus aikoinaan vuonna yks ja kaks olin Helsingissä pubissa tyttöystäväni kanssa tilanteessa, jossa pystybaarissa joukko hilpeällä tuulella seisoskelevia heppuja alkoi ylistää meitä sanoen, että "te olette kuin Romeo ja Julia", niin erään hiukan "repsahtaneemman" pariskunnan jäbä totesi tyttöystävälleen, että "me taas olemme tällaisia jäännöspareja". Hänen ystävättärensä loukkaantui syvästi, mutta ei rohjennut poistua sittenkään "jäännösparinsa" seurasta.

Mies.asia (nimimerkki)

Joku blogikirjoittaja on muuten järkyttynyt ja avautunut jostakin bmadin kommenteista vaatien sensuuria. Kirjoittaja tosin ei kerro, että kyseessä ovat bmadin kommentit, vaan ainoastaan "MH: Kommentit löytyvät markkina-arvoteoreetikko-Laasasen blogista", joten väärinkäsityksen vaara ja sekoittaminen itse Laasasen sanomisiin on ilmeinen.

Mari Huusko: "Eikö US tarvitse naislukijoita?"

Inex (nimimerkki)

#55 Olen kuullut lapsesta asti kuinka suomalainen mies on vähä-älyinen, juoppo, vaimonhakkaaja, väkivaltainen psykopaatti. Saanko minä jostain korvauksia henkisistä kärsimyksistä. Lisäksi miehillä ei ole tunteita sun muuta feminististä propagandaa mitä tässä olemme saaneet kuulla iät ja ajat.

DS (nimimerkki)

Mielestäni bmad ei ole sanonut mitään loukkaavaa.

Mari Huuskon & kaakattavien kommentoijien puuhat ovat kyllä surkuhupaisaa katseltavaa. Eipä osannut Huusko edes kirjoittaa mistä teksti oli tarkalleen lainattu, mikä osoittaa varttuneella ihmisellä poikkeuksellista vajaavuutta.

Ei ihme, että arvostukseni naisia kohtaan on pohjamudissa. Jatkakaa samaan malliin, kaiken maailman Mari Huuskot. *facepalm*

Mies.asia (nimimerkki)

Jos halutaan käyttää perinteistä, vanhan kansan käyttämää kieltä, nykynaiset harjoittavat salavuoteutta ja ovat lähes poikkeuksetta huoria, koska harjoittavat avioliiton ulkopuolista seksuaalisuutta. Kulttuurinen ympäristö ja kielenkäyttö on sittemmin muuttunut mm. seksuaalisen vallankumouksen myötä.

Verkkouutiset: Avioton seksi johti lapsenmurhiin 1800-luvun Suomessa:

"Kirkko ja ympäröivät ihmiset pitivät huolen, että esiaviollista seksielämää eli salavuoteutta tai avioliiton ulkopuolista seksuaalisuutta eli huoruutta ei juurikaan harrastettu. Lainsäädännön mukaan tällaiset suhteet olivat kriminalisoituja."

Pariutumismarkkinoiden tilanne on muuttunut rankasti.

bmad (nimimerkki)

#54

Itse olen aika sotaromanttisessa parisuhteessa. Myös aiemmat
kokemukseni naisista ovat olleet hyvin epätyypillisiä ja romantiikkaa puhkuvia.
Ominaispiirteenä on ollut, että olen ollut oma itseni naisten seurassa. En ole keikistellyt, enkä mielistellyt, vaan tehnyt naisesta osan omaa juttuani. Nykyinen suhteeni on oikeastaan ainoa suhde, jonka olen saanut ilman välikäsiä. Muut on tulleet aina jotakin kautta.

Jouko Koskinen

Ne välikädet on ikäviä juu - minunkin MA punnittiin aika ylös nuorena:
http://joukoakoskinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/501...

Vime kesänä saman kissamökin ohi auringonlasku selän takana kävellessä
rapulla kasvava nokkospuska sai kelvata romantiikan kaipuun kukaksi.

Tytön nimi oli muuten Lilja - asui Hesassa kutosen ratikan kääntölenkin
luona siinä vaaleassa pikkutalossa - näköjään purettu jo. Maalasi
työkseen posliineihin kuvioita Arabian tehtaalla.

Olisihan se huippukivaa tavata 58 vuoden jälkeen.

Jussi O: (nimimerkki)

Samat kommentit tähän kuin Laasasen blogin ketjussa 13.11.2010:

http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/5177...

Jouko Koskinen

"tieteellisesti itsekriittinen ja täydemmän ihmiskäsityksen mahdollistava - lähtökohta." ?

Luonnonläheinen - naturel - romantiikka akateemisilla ydinfyysikoilla
tuskin poikkeaa ihmiskäsityksen osalta paljonkaan parittelusta tuoksuvissa
heinissä valoisana kesäyönä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset