*

Henry Laasanen Kirjoituksia miesten tasa-arvosta ja pariutumisesta

Naisten aliedustus politiikassa

Sari Niinistö kirjoittaa feministien usein esille nostamasta aiheesta: naisten aliedustuksesta politiikassa:
Politiikassa naisia on yhä vähemmistö. Taustalla ovat sekä naisten omat ja miesten asenteet naisen paikasta.

Naisten vaikuttaminen on ollut ja on tulevaisuudessakin paljon myös puoluekeskeisen politiikan ulkopuolella. Poliiittisten päättäjien haasteena on, miten tämä vaikuttaminen integroidaan osaksi päätöksentekoa.

Nykyisessä eduskunnassa naisia on vähemmän kuin miehiä, samoin on kunnallispoliitikan sektorilla. Kysymys ei ole siitä, ettei naisilla olisi mielipiteitä ja kykyjä. Kyse on asenteista ja ajasta... Kyse on myös arvoista, jotka yhteiskunnassa koetaan tärkeäksi.
Miksi naisilla on aliedustus politiikassa? Naisillahan on demokraattinen enemmistö Suomessa? Tärkein syy on se, että politiikka ei yksinkertaisesti kiinnosta naisia. Se näkyy muun muassa suurena miesylivoimana Uuden Suomen bloggaajissa. Varsinkaan nuoria naisia politiikka ei kiinnosta, monestakin syystä. Politiikka on luonteeltaan miehistä vänkäämistä ja kilpailemista siitä, kuka julistaa totuuden kovinpaan ääneen. Se ei sovi naisten herkälle enemmistölle. Naisille on tyypillistä suuttua ja jättää leikki kesken, kun joku on eri mieltä. Miehet sen sijaan noudattavat useammin periaatetta "don't get mad, get even":
Reality check: Jos olet nainen ja aiot mennä hyvin miesvaltaiselle alalle puuhiin, sinun on parasta olla ns. hyvä jätkä pärjätäksesi. Jos et tiedä, mikä on ns. hyvä jätkä ja jos et osaa olla sellainen, niin et myöskään ole sellainen.
Tähän hyväjätkyyteen kuuluu myös se surullisen kuuluisa Kennedyn motto: Älä suutu - anna takaisin. Don't get mad. Get even. Jos kohtaat loukkaavaa ja seksististä huumoria, opettele antamaan samalla mitalla takaisin.
Erityisesti nuoret naiset rakastavat muotiblogeja, joilla on valtavasti lukijoita Suomessa. Blogilistan top 100 koostuu pääasiassa muotiblogeista kuten Nelliinan vaatehuone, jolla on pelkästään blogilistan kautta 11 000 lukijaa viikossa ja lähemmäs 3000 tilaajaa. Kommentointi muotiblogeissa edustaa tyyliä:
- Superihanat noi UGG:it! :) Hih, mulla on pari kirjaa Susikoira Roista :D

- Hieno eiffel paita ja söpö koira! :)

- Noi uggit on iiihanat!

- Pitsiuggit on mahtavat! Ja toi koko asu on ihanan söpö! Mistäs muuten noi sukkikset? 
Tuollaisia kommentteja löytyy muotiblogeista miljoonittain. Naiset tykkäävät bondailla toisten naisten kanssa ja nauttia saamistaan kehuista, kun taas miehet haluavat useammin vääntää sanaista peistä. Uusi Suomi kirjoittaa, että "Demarit ja naiset ovat pihalla politiikasta".
Miesten ja naisten väliset erot tulevat erityisen selviksi ylimmässä ja alimmassa tietoluokassa. Naisista suurin osa (35%) kuului vähiten tietävään luokkaan ja pienin osa (13,3%) eniten tietävään luokkaan. Miehillä vastausjakauma oli painottunut niin, että suurin joukko kuului eniten tietävään neljännekseen (28,5%) ja pienin osuus (21,4%) vähiten tietävään neljännekseen. 
Erityisesti turkulaisilla parturi-kampaaja opiskelijoilla oli järkyttävän huonot tiedot politiikasta. Missit ovat tunnettuja tietotasostaan. Vain kolme kymmenestä missistä tunnisti Jutta Urpilaisen. Kaksi missiä sijoitti tavisodan 1900-luvun alkuun ja arvelivat sen olleen huomattavan pitkä (1902–1917, 1905–1915).

Jos kerran poliittinen keskustelu ei kiinnosta naisia, niin pitäisikö naisille silti taata kiintiöillä puolet paikoista. Sitähän feministit tuntuvat havittelevan. Onko se tasa-arvoa, jos poliittisista keskustelijoista on 90 % miehiä, mutta poliittiisista paikoista puolet menee naisille?Sari Niinistö kirjoittaa:
"Valtio ei ole ottanut koskaan automaattisesti naisten etuja huomioon, vaan usein muutosten edestä on pitänyt tehdä paljon työtä.".
Lause pitää sisällään implisiittisen ajatuksen siitä, että valtio ottaa automaattisesti miesten edut huomioon. Ajatuskulku on virheellinen: miesten ongelmia ei ole huomioitu politiikassa koskaan. Vaikka poliitikot ovat suurimmaksi osaksi miehiä, se ei tarkoita sitä, että he ajaisivat miesten etua. He ovat tulleet valituiksi siksi, että he ajavat "heikompien", eli naisten ja lasten asiaa.

Politiikan todellinen tasa-arvo-ongelma on se, että politiikassa ei ole juuri ketään (muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta) miesten asiaa ajavia henkilöitä (miehiä tai naisia).

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tapio O. Neva (nimimerkki)

On tasavaltalaisen ja kansanvaltaisen ajattelun vastaista lopettaa vapaa järjestäytyminen ja mielipiteenmuodostus ja kiintiöidä feodalistisesti demokratia lesboille, vegetaristeille, transuille, naisille, siviilipalvelushenkilöile, ruotsalaisille jne.

Jos 90% muodostaa kiintiöidyn vähemmistömandaatin, vapaudelle jää vapaudesta enää vain 10%.

Minusta ensimmäinen asia, johon pitäisi soveltaa 40%:n vähemmistösukupuolikiintiötä olisi Johanna Suurpään tasa-arvotoimisto.

Horny (nimimerkki)

Nykyisessä hallituksessa on enemmän naisministereitä kuin miesministereitä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vanhasen_II_hallitus

Gagarin (nimimerkki)

Ottaen huomioon kuinka vähän naiset todellakin ovat aidosti kiinnostuneita politiikasta, historiasta, y.m., mielestäni naisilla on yliedustus politiikassa. Eduskunnastakin miltei puolet on naisia, hallituksesta enemmistö, myös presidentti on nainen, siis puolustusvoimien ylipäällikkö, joka ei tunnistanut alikersantin natsoja.
Istuin aikoinaan junassa vastapäätä kahta alle parikymppistä tyttöä, jotka keskustelivat keskenään. SIlloin oli meneillään Falklandin sota ja nuo kaksi aivan sievää neitokaista pohdiskelivat Margareth Thatcherin motiiveita ja sodan alkamista peilaten sitä brittihinstorian pitempiaikaisiin puitteisiin. Heillä oli hyvin älyllinen keskustelu ja oli viittä vailla ettenkö itsekin olisi siihen osallistunut.
Miksi tämän kerroin? Siksi, että se on kertomisen arvoista. En ole koskaan aiemmin enkä sen jälkeen törmännyt noin hämmentävään spektaakkeliin. Kaksi tyttöä keskustelemassa moisesta aiheesta aivan vapaaehtoisesti ja kiinnostuneesti. Muistan se tilanteen vieläkin.
Kuinka monia tuhansia vastaavia keskusteluja olenkaan kuullut nuorten miesten kesken sitä ennen ja sen jälkeen. Ei tarvitse tähän alkaa antaa esimerkkiä. Mutta tuo kertomani oli ainutlaatuista tähän mennessä elämässäni.

Velvollisuuksien tasa-arvoliike (nimimerkki)

#1 Ensimmäinen asia johon 40% sukupuolikiintiötä pitäisi soveltaa ovat tasa-arvoelimemme - jotka ovat täysin yksipuolisesti feministien hallussa. Tasa-arvoyksikönkin kaikki 14-16 paikkaa ovat täysin epätasa-arvoisesti naisten hallussa. Edes yhtä Suomen miestä/isää ei olla päästetty mukaan. Ei siltikään vaikka näiden yksiköittenhän pitäisi näyttää ensimmäisenä esimerkkiä tasa-arvosta koko Suomen kansalle.

Toinen paikka mihin sukupuolikiintiötä kuuluisi soveltaa on kansalaisvelvollisuustyö. Nyt se joka puolelle muuallekin vaadittu 40% sukupuolikiintiö myös ase/siviilipalvelustöihin. Eikä niin, että "tasa-arvon varjolla" naiset voivat kyllä toimia jo huippupalkkaisina ylipäällikköinäkin (Halonen) tai puolustusministerinä (Rehn) - mutta mitään tasa-arvoista palkatonta perusvelvollisuutta heille ei voi siltikään vaatia. Ei edes iisiä naissiviilipalvelusta esim hoitoalalla.

-

Mikä tästä tilanteesta tekee vielä koomisemman? No se että juuri noiden tasa-arvoelimien jäsenienhän pitäisi korjata tämä "tasa-arvorikollisuus" kansalaisvelvollisuustyön ym kohdalla - mutta arvatkaapa vain tekevätkö he mitään asialle, kun eivät edes omaa (naisia puoltavaa) "tasa-arvorikollisuuttaan" näy muuttavan.

Mies.asia (nimimerkki)

Baumeisterin ajatukset ovat relevantteja myös politiikan suhteen.

(1) Politiikka on, vähintään korkeimmalla tasolla, korkean riskin ja mahdollisen korkean tuoton paikka. Eduskuntaan pääseminen ei ole aivan helppoa, ja tipahtamisen riski on olemassa.
(2) Miehissä on enemmän ääripäitä kuin naisissa. Näihin ääripäihin luultavasti kuuluvat myös persoonallisuudenpiirteet, jotka edistävät politiikasta, poliittisista väittelyistä jne, kiinnostumista.
(3) Motivaatio. Miehet ovat joutuneet historiallisesti ottamaan riskejä ja erottautumaan muista miehistä, jotta ovat päässeet lisääntymään, naiset eivät. Nykyiset ihmiset ovat kaksinkertaisen määrän naisia jälkeläisiä miehiin verrattuna -- tyyliin 40 % miehistä, mutta 80 % naisista on päässyt lisääntymään.
(4) Naisille oleminen ihana ja rakastettava ovat olleet parhaita strategioita parhaan kumppanin löytämiseen, kun taas menestyneet miehet ovat (useimmiten huonolla menestyksellä) tavoitelleet suuria. Mukavuus ja rakastettavuus eivät välttämättä toimi politiikassa.
(5) Naisten ja miesten erilainen tapa olla sosiaalinen. Naiset keskittyvät läheisiin palkitseviin ihmissuhteisiin (seurustelu, muotiblogibondaus), miehet harrastavat pinnallisempien, mutta laajempien verkostojen ylläpitoa. Politiikka suosii laajaa yhteydenpitoa ja miesten sosiaalisuus suuria ryhmiä, vaikka ne eivät ole yhtä henkilökohtaisesti tyydyttäviä tai kasvattavia.

Kulttuuri (politiikka, valtio, yliopistot, yritykset) riippuu siitä, että miehet ovat kehittäneet sitä omien vahvuuksiensa perusteella. Maskuliinisuuteen kuulu rooliodotus "olla mies", ja ollakseen mies tulee tuottaa enemmän kuin kuluttaa. Miesten luomiin järjestelmiin kuuluu osana sisäänrakennetun automaattisen kunnioituksen ja tasapuolisen kohtelun puute: arvostusta saadakseen tulee näyttää tuloksia. Tähän liittyy pelko siitä, että ei ole tarpeeksi hyvä, ei saa arvostusta tai muita palkkioita, eikä pääse lisääntymään.

Velvollisuuksien tasa-arvoliike (nimimerkki)

Naisten "aliedustuksesta" politiikassa haluaisin vielä muistuttaa, että meillä feministisuomessa on tosiaan esimerkiksi

- Ollut jo 2 kautta feministinainen valtion päämiehenä ja armeijan ylipäällikkönä.
- Oli maailman ensimmäinen naispuolustusministeri.
- 12/20 ministeristä on naisia.
- 8/13 Eu-edustajasta on naisia.

Sekä

http://www.uusisuomi.fi/raha/73806-suomi-pian-nais...
"OECD:n tuoreen ennusteen mukaan kaksi kolmesta suomalaisnaisesta suorittaa korkeakoulututkinnon, mutta miehistä vain yksi ... EU:n alueella naisjohtajuus on jo nyt yleisintä Suomessa ... Nyt 40 prosentilla palkansaajista on naisesimies. Työolotutkimusten mukaan naisista peräti 63 prosentilla on naispomo. Kunnissa 69 prosentilla on naisesimies"

Velvollisuuksien tasa-arvoliike (nimimerkki)

Mainittakoon nyt vielä, että käsittääkseni myös nuo 12/20 ja 8/13 ovat nekin maailmanennätys lukuja ...

Velvollisuuksien tasa-arvoliike (nimimerkki)

Taitaa muuten nyt olla 8/14 mutta ei muuta suuntaa ...

Mies.asia (nimimerkki)

Sari Niinistö: "Naisten vaikuttaminen on ollut ja on tulevaisuudessakin paljon myös puoluekeskeisen politiikan ulkopuolella. Poliiittisten päättäjien haasteena on, miten tämä vaikuttaminen integroidaan osaksi päätöksentekoa. "

Tasa-arvopolitiikan saralla tämä integroiminen on onnistunut kiitettävästi. Valtiofeminismi TANEn, tasa-arvovaltuutetun ja tasa-arvoyksikön linjauksissa näkyy ja tuntuu. Ongelmana vain on, että feministinen ideologia ja sen sisäistäneet toimijat eivät tuota tasapuolista tasa-arvopoliikkaa.

Piiri naistutkimus (tieto) --> naisjärjestöt (lobbaus) ---> valtio (toteutus; TANE, STM) pyörii.

TP (nimimerkki)

Heiii, kundit!

Taas tätä!
Pelkkää faktaa!

On tää niin epistä. Lopettakaa toi ikävän faktan syöttäminen. Naisilta menee muuten täysin mahdollisuus uhriutumiseen!

-

Viikonloppuna tuli jonkun naisen vetämä joku keskusteluohjelma, johon oli kutsuttu vieraaksi kaksi kappaletta narsistisen henkilön häiriökäyttäytymisen uhriksi joutunutta rassukkaa. Keskustelun teemana oli siis narsistien aiheuttamat ongelmat ympärillään oleville ihmisille.

Kummallisesti vieraaksi oli valikoitunut kaksi naisuhria. Toinen kertoi entisestä narsisti-aviomiehestään ja toinen kertoi työpaikkansa narsistisesta esimiehestään (jonka sukupuoli ei selvinnyt minulle, koska en jaksanut katsella tätä ohjelmaa yhtään pidemmälle).

Siinä oli taas niin nätisti naiset keskustelemassa keskenään uhriksi joutumisestaan. Minulle tuli välittömästi mieleen, että miksi haastateltaviksi ei oltu valittu miehiä - edes vaihteeksi? Vai ovatko narsistit valtaosin miehiä? Ja ovatko narsistien uhrit valtaosin naisia? Mitäpä jos ensi viikonloppuna samassa ohjelmassa haastateltaisiin narsistien miesuhreja. Miehet voisivat vuorostaan kertoa siitä, kuinka he elivät 10 vuotta narsistivaimon piinan alla.

Tällaisilla yksittäistapauksilla on merkitystä silloin kun ne riittävän usein toistuessaan muodostavat kokonaisen trendin.

Inex (nimimerkki)

Itse olen äänestänyt monta kertaa naista vaikka mies olenkin, mutta en enää ikinä äänestäisi feministiä. Siinä se vissi ero, ei ketään nainenkaan äänestäisi sovinistia, minä pidän näitä kahta täysin samana asiana.

Mies.asia (nimimerkki)

Tapio O. Neva, #1: "Minusta ensimmäinen asia, johon pitäisi soveltaa 40%:n vähemmistösukupuolikiintiötä olisi Johanna Suurpään tasa-arvotoimisto. "

STM:n 100-prosenttisesti naisista koostuvaa tasa-arvoyksikköa johtaa Tarja Heinilä-Hannikainen. Suurpää on vähemmistövaltuutettu, joka näyttää keskittyvän etnisiin asioihin.

Heinilä-Hannikainen sitaatteja-sivulta: "["Sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikön kaikki työntekijät ovat naisia."] Naiset tuntevat yhtä hyvin miesten tasa-arvon ongelmat kuin miehet. – – Ei, miesten puuttumisella ei ole merkitystä, miten asiat tulevat täällä hoidetuksi."

bmad (nimimerkki)

"Itse olen äänestänyt monta kertaa naista vaikka mies olenkin, mutta en enää ikinä äänestäisi feministiä. Siinä se vissi ero, ei ketään nainenkaan äänestäisi sovinistia, minä pidän näitä kahta täysin samana asiana. "

Ainoa järkevä puolue (tosissaan) on koskaan ollut joogalentäjät.

Inex (nimimerkki)

#13 Ja ainoa järkevä uskonto on Lentävä spagettihirviö, kannattaa tsekata myös Russellin teekannu.

bmad (nimimerkki)

#14

Ilmahälytys. Kello on 12.00

Gamma (nimimerkki)

Tämä blogi on silkkaa naisvihaa...

Naisviha eli misogynia on naisiin kohdistuvaa vihaa. Se on vastakohta misandrialle eli miehiin kohdistuvalle vihalle. Ciceron mukaan kreikkalaiset filosofit arvelivat naisvihan kumpuavan gynofobiasta eli naispelosta. 1900-luvun jälkipuolen feministit esittivät, että naisviha on patriarkaattisten sosiaalirakenteiden syy ja seuraus.

Menis tääkin blogisti oikeisiin töihin. Kirjoitukset ovat niin tarkoitushakuisia kuin safkalla konsanaan.

Tomi (nimimerkki)

Kaksi elämänaluetta, joille pitäisi ehdottomasti saada tasa-arvo on koulutus ja politiikka. Koulutuksen pitäisi taata lapsille mahdollisimman yhtäläiset lähtökohdat. Politiikan taas kansalaisille mahdollisimman yhtäläiset vaikuttamisen mahdollisuudet.

Koulutuksen puolella pitäisi tasa-arvo näkemys olla niin itsestään selvä, että Virkkusen tapaiset feministiset tasa-arvon nakertajat eivät voisi toimia ministereinä. Poikien koulutukselliset ongelmat pitäisi siis nostaa asialistan ykkössijalle sen sijaa, että poikien asemaa entisestään heikennettäisiin, mitä Virkkunen on nyt yrittämässä.

Mutta jos tuon päämäärän hyväksyy, on siis mielestäni hyväksyttävä myös se, että tyttöjen ja naisten tietä politiikkaan tasoitetaan niin, että heidän vahvuutensa pääsee esille.

Mutta kääntöpuolella on tosiaan vaara, että naisten mukana feministiset aatteet ja niiden mukana sukupuolten välinen epätasa-arvo entisestään lisääntyy yhteiskunnassa. Toisaalta naisilla on usein poikalapsia, joita nämä rakastavat. Kyllä tällainen äiti varmasti ymmärtää, että tasa-arvoon on erityisesti lasten ja siten koulutuksen osalta pyrittävä.

"Mihin miehiä enää tarvitaan", kirjoittaa tänään joku Hesarin yleisönosastolla. Ihan hyvä iskulause, kun yritetään muuttaa politiikkaa -- ja poliitikkoja -- miessukupuolelle myönteisemmäksi.

Tomi (nimimerkki)

"Tämä blogi on silkkaa naisvihaa…"

Naiset usein tulkitsevat feminismin arvostelun naisvihaksi. Tämä johtunee juuri siitä, mistä blogimerkintä kertoo: ei ole totuttu poliittiseen väittelyyn. Politiikka ilmentää ja tuottaa väistämättä intressiristiriitoja. Nämä ristiriidat eivät kuitenkaan perustu vihaan. Jos perustuisivat, eduskunnassa olisi täysi sota käynnissä ja kaduillakin ammuskeltaisiin.

Samaan syssyyn on kuitenkin pakko kertoa sellainen henkilökohtainen mielipide, että Laasasen asenne ei ole aina kovin rakentava. Vuosien marinoimana kirjoittajana ja poliittisena väittelijänä hän kai tietää, mitä tekee. Minä en vain ymmärrä, mitä tarkoitusta ajaa esimerkiksi tämänkertainen mustavalkoinen näkökulma.

Asiasta kolmanteen: yksi syy, sille, että naiset ovat keskimäärin vähemmän kiinnostuneita politiikasta on kai se, että naisilla menee keskimäärin paremmin kuin miehillä.

Inex (nimimerkki)

"Naiset usein tulkitsevat feminismin arvostelun naisvihaksi."

Niin, mitä sitten, siinähän tulkitsevat. Ei voisi enää vähempää kiinnostaa, mitä muuta feminismi nykyään on kuin miesvihaa.

Mies.asia (nimimerkki)

Gamma, #16: "Tämä blogi on silkkaa naisvihaa…"

Tällaisia väitteitä on hyvin helppo esittää ja ne tuntuvat olevan yleisiä etenkin poliittisen korrektiuden marinoimien tunneihmisten keskuudessa, mutta miksi "naisviha-kortin" esiin vetävät eivät viitsi esittää asiallisia vasta-argumentteja tai faktoja?

Itse en ole havainnut naisvihaa. Kannattaa erottaa esimerkiksi feministien, feministisen mediapuheen, naistutkimuksen ja feministisen tasa-arvopolitiikan kritiikki naisten kritiikistä tai naisvihasta.

bmad (nimimerkki)

"Asiasta kolmanteen: yksi syy, sille, että naiset ovat keskimäärin vähemmän kiinnostuneita politiikasta on kai se, että naisilla menee keskimäärin paremmin kuin miehillä. "

Joo, joskin tuo ei kaikin puolin pidä paikkaansa. Ei nimittäin mene.

Naiset ovat monella lailla altavastaajan asemassa, vaikka säpinää riittää,
eikä seuransaannilla tarvitse kehua.

Ajatelkaapa keskivertonaista, joka seuraa miestään ruokakaupassa, kävelee tämän perässä ulkonakin ja kyselee, kuin pikkulapsi. Ja tätä sitten
kutustaan "seurusteluksi". Miten sellainen nainen voisi päättää asioista? Naisten päätöksin toimiva valtio laukaisisi muutamassa vuodessa rodunjalostusfasismin, ja tuhoaisi lopulta oman eliitinkin.

Auria (nimimerkki)

#21: "Ajatelkaapa keskivertonaista, joka seuraa miestään ruokakaupassa, kävelee tämän perässä ulkonakin ja kyselee, kuin pikkulapsi. Ja tätä sitten
kutustaan ”seurusteluksi”. Miten sellainen nainen voisi päättää asioista?"

Kerro toki missä tälläistä käytöstä on huomattavassa määrin havaittavissa. Ei vastaa kyllä omaa arkikokemustani ja ruokakaupassa ja raitilla tässä käy itse kukin. Voihan tietenkin olla että olet nähnyt jonkun juntin joka on nainut thaikkunaisen ja pitää tätä kokonaan ilman rahaa tai nainen ei osaa sanaakaan suomea? Tuollainen asenne naisella voi johtua siitä ettei ole mitään omia resursseja siellä kaupassa asioidessa.

Inex (nimimerkki)

#22 Kyllä minunkin mielestä parisuhteissa tasa-arvo toimii suhteellisen hyvin jos siinä on kaksi täysjärkistä ja itsetunnon omaavaa ihmistä. Nämä tasa-arvo ogelmat ovat mielestäni muualla, ihmiset pystyvät aika hyvin sopimaan minkälainen suhde heille parhaiten sopii.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

#21, (#22)
”Ajatelkaapa keskivertonaista, joka seuraa miestään ruokakaupassa, kävelee tämän perässä ulkonakin ja kyselee, kuin pikkulapsi. Ja tätä sitten
kutustaan ”seurusteluksi”. Miten sellainen nainen voisi päättää asioista?”

Arkikokemukseni ja henkilökohtaiset kokemukseni kertovat, että tilanne on yleensä pikemmin päinvastoin, eli nainen ohjaa projektia useimman tyyppisissä kaupoissa - kalastuskauppaa ehkäpä lukuunottamatta. Itse ainakin seuraan mieluusti perässä ja kyselen kuin pikkulapsi, koska shoppailutaitoni ovat vähäisen harjoittelun johdosta jääneet vajaiksi. :-(

Auria (nimimerkki)

#24:"Arkikokemukseni ja henkilökohtaiset kokemukseni kertovat, että tilanne on yleensä pikemmin päinvastoin, eli nainen ohjaa projektia useimman tyyppisissä kaupoissa - kalastuskauppaa ehkäpä lukuunottamatta. Itse ainakin seuraan mieluusti perässä ja kyselen kuin pikkulapsi, koska shoppailutaitoni ovat vähäisen harjoittelun johdosta jääneet vajaiksi."

No juurikin näin ja eihän sekään kyllä hyvä ole jos nainen haluaa kaikesta päättää ja ohjeistaa ostotilanteessa.

Inex (nimimerkki)

#24 Parisuhteen sisäisiä asioita ja neuvottelukysymyksiä, itse olen sopinut nämä asiat aina niin että ei tarvitse lähteä mihinkään rättikauppaan ihmettelemään, tärkeät ostokset tehdään yhdessä jne.

Nyymi (nimimerkki)

"He ovat tulleet valituiksi siksi, että he ajavat ”heikompien”, eli naisten ja lasten asiaa."

Väärin. He ajavat omaa ja intressiryhmiensä kuten vaalirahoittajien asiaa.

Victor Dorca (nimimerkki)

Joutavaa jankata naisten osuudesta politiikassa. Jos heitä ei valita eduskuntaan ja valtuustoihin heitä ei valita. Jos edes naiset eivät luota naisiin päättäjinä mitä tehdä? Pitääkö naisehdokkaiden saada kaksi ääntä jokaisesta annetusta äänestä? Vai määrätäänkö suoraan kiintiö? Braxin porukalta kyllä onnistuu sellainenkin laki.
Nyt jos joku uskaltaa sanoa, että vain naisia äänestämällän naiset saavat naisia eduskuntaan niin se on sitten naisvihaa!

Nihilisti (nimimerkki)

Ihmettelen miksi feministit kannattavat keskusjohtoista politiikkaa niin paljon jos kerta naiset eivät välitä politiikasta. Luulisi, että he haluaisivat enemmän liberaalia ja markkinavaikutteista politiikkaa, koska siinä olisi enemmän väliä missä asut ja miten kulutat ja naiset jos ketkä kuluttavat.

Kaikki kiintiöt ovat typeriä, väittelin jopa kerran yhden saksalaisen kanssa, siitä että koska kyselytestillä oli saatu teksti, että naiset ovat parempia johtajia (en löydä enää linkkiä, mutta tulokset vaikuttivat vähän oudoilta) pitäisi käyttää syynä miksi hallituspaikoista 50% pitäisi mennä naisille lakisääteisesti. Todisteena oli muutama kysely? Samaa järkeäkö tässä käytetään?

Paras ihminen paikkaan, oli se sitten nainen tai mies, Suomessa on aloja missä on vähän naisia, siksi niihin palkataan naisia vaikka eivät olisi pätevimpien hakijoiden joukossa, osaksi heidät otetaan "kiintiöiksi" osaksi silmänruoaksi. Suurin osa ei myöskään kestä tällä alalla olevaa huumoria (mikä on kieltämättä välillä aika törkeää).

Veli-Erkki (nimimerkki)

@16: "Tämä blogi on silkkaa naisvihaa…"

Gammapäissän tuokin kommentti kirjoitettu, selvästi.

Käyttäjän seppohilden kuva
Seppo Hildén

Blogin otsikko on: "Naisten aliedustus politiikassa"

Itse olen enemänkin huolissani naisten aliedustuksesta nobel-palkintojen jaossa.
Olisikohan siellä mitenkään mahdollista saada joku kiintiö naisille. vaikka ihan vaan aluksi joku 40%?

Ja voisi naiset hieman panostaa taiteeseenkin, ettei Mozart, Wagner, Picasso, Monet, Leonardo Da Vinci, Rembrand ja mitä näitä nyt onkaan jää taidehistoriaan miessukupuoliyliedustettuna. Kyllä joskus 100 000 vuoden päästä planeetallemme eksyneet älylliset olennot saavat ihan väärän kuvan ihmisrodusta, kun luulevat ettei täällä nainen ja mies olekaan ollut samanveroisia.

Nyt vipinää luovuuden saralle siskot.

Inex (nimimerkki)

Itse jaksan aina hämmästellä tätä samaa asiaa jos kerron jollekkin naiselle että inhoan feministejä(yleensä äärifeministejä) niin heille ei millään mene jakeluun, että minulla ei ole naisia mitään vastaan ja vaikka kuinka yritän kertoa, että edes äänestäessä en ajattele sukupuolta, niin ei vain mene jakeluun, että kannatan tasa-arvoa ja mikset sinäkin kannata. Turha kai tätä enää yrittää edes kenellekkään selittää, ehkäpä me miehet ja naiset vain ajattelemme tämän tasa-arvon eri tavalla.

Glowing (nimimerkki)

Vieläkin vähemmän naisia kiinnostaa uhrata aikaansa kunnallisissa lautakunnissa.
Suurinpiirtein jokaisessa kunnassa tuskaillaan kiintiöiden kanssa kun naisia ei yksinkertaisesti saada mukaan poliittiseen lautakuntatyöhön. Kotona ja vapaalla on kivempaa...

Käyttäjän eveavolin kuva
eve avolin

Vaikka minua kiinnostaa politiikka, äänestän nykyisin aina miestä, jos sellainen ei-sosialisti vain löytyy. Miehet ovat keskimäärin konservatiivisempia perhepolitiikassa ja liberaalimpeja talouspolitiikassa kuin naiset.

Veli-Erkki (nimimerkki)

No niin, nyt eve avolin ryhtyi nuoleskelmaan miehiä...

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

#36
"No niin, nyt eve avolin ryhtyi nuoleskelmaan miehiä…"

Eve taitaa olla sellainen herrasmiehen vastinpari, eli "rouvasnainen"... ;-)

Käyttäjän eveavolin kuva
eve avolin

#0 "Tuollaisia kommentteja löytyy muotiblogeista miljoonittain. Naiset tykkäävät bondailla toisten naisten kanssa ja nauttia saamistaan kehuista, kun taas miehet haluavat useammin vääntää sanaista peistä."

Jo kommenttiesimerkitkin kertovat, etteivät aikuiset naiset juurikaan seuraa muotiblogeja, elleivät sitten ole muodin kanssa työnsä puolesta tekemisissä.

Olisi vertailun vuoksi hyvä esittää, mitä samanikäiset nuoret miehet etsivät netistä. Yhden pisteen vihje: "sanainen peitsi", joka googleen useimmin "väännetään", alkaa s-kirjaimella.

Inex (nimimerkki)

#38 Onhan se surullista, että netistä etsivät nämä miesrappanat lohtua, kun eivät saa rakkautta livenä, nyyh. Tähän se sitten on mennyt, voi mahoton paikka.

Käyttäjän eveavolin kuva
eve avolin

#39 Inex

Naiset esitetään tyhminä muotiblogibimboina, mutta nuoret miehet ovat fiksuja ja tietävät, ettei rakkaus ala s-kirjaimella.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

#38
"”sanainen peitsi”, joka googleen useimmin ”väännetään”, alkaa s-kirjaimella."

Kas, shakkia minäkin googletan yhtenään, tänäänkin seurasin livenä mm-ottelua

http://www.anand-topalov.com/en/live.html

Inex (nimimerkki)

#40 Kaverini höpisee koko ajan autoista jotain, ehkäpä tarkoitit sytytyspuolaa.

Käyttäjän eveavolin kuva
eve avolin

#41 Henry

Voit tuntea itsesi 'nuoreksi mieheksi', mutta EU:n määritelmän mukaan nuori on alle 25-vuotias. Tässä käsittääkseni haluttiin verrata nuoria naisia nuoriin miehiin. Silloin se olisi ainakin ollut reilumpaa, kuin verrata nuoria naisia keski-ikäisiin miehiin, jotka etsivät 'shakkia' netistä.

#42 Inex

Tarkoitin sytytyspuolta.

Gagarin (nimimerkki)

Älkää mollatko Eveä! Hän on osoittautunut pehmeäksi naiselliseksi olemukseksi, joka ei ole mennyt feministivirran vietäväksi. Hiukan konservatiivinen ja hiukan rajoittunut elämän kokemuksiltaan, mutta varmaan aviovaimo sieltä parhaasta päästä. Ei vaadi luksusta shoppailussa eikä pyri pistämään miestä tossun alle. Silti pätevä uranainen.

Veli-Erkki (nimimerkki)

@37: "Eve taitaa olla sellainen herrasmiehen vastinpari, eli ”rouvasnainen”… ;-)"

Tästä ei ole varmaa tietoa. On vain epämääräinen naisen sana. :)
Voi olla että tuo on vain naisen juoni, siis esiintyä sellaisena mitä ei ole. Tarkoitusperä tuntematon.

@40: "Naiset esitetään tyhminä muotiblogibimboina"

Sinun avatarista voi tehdä jotain päätelmiä...
Vaikutelma on tuollainen muotiblogieihin taipuvainen himoshoppaaja, hiusmuodin perusteella blondi, jolla ihqu pikku koira, jolle laitettu myös kaikki "herkut" ja tupeeraus päälle.

Käyttäjän eveavolin kuva
eve avolin

#44 Gagarin

Olisit kuullut nauruni!

Käyttäjän seppohilden kuva
Seppo Hildén

Henry #41,

pakko kysyä off the topic tuosta shakista, kun Kasparov nujerrettiin IBM:n Deep Blue-tietokoneen(+mahdollisten shakkimestareiden avulla) kanssa käydyssä kuuden matsin uusintakohtaamisessa New Yorkissa 1997, niin mitä mieltä itse olet, yhdytkö Kasparovin näkemykseen, että ensimmäisen hävityn pelin jälkeen IBM otti ihmiset avauksi koneelle, koska Kasparovin mukaan kone muutti pelitapaansa täysin.

Siitä tehtiin hieno dokumenttikin ja katsoin sen aikanaan.

Siinä turnauksessa Kasparov nujerrettiin henkisesti ja siitä hän ei enää selvinnyt.

Sääli, hieno mies ja hieno pelaaja. Mulle itsellekin jäi se kuva, että IBM säikähti mahdollista tappiota ja turvautui ihmisapuun eka hävityn pelin jälkeen.

Mikä kuva sulle jäi?

Inex (nimimerkki)

No ei todellakaan mollata Eveä, aivan mahtavalta naiselta vaikuttaa.

Käyttäjän eveavolin kuva
eve avolin

#45 Veli-Erkki

Olen kyllä nainen, mutta insiöörien sukua, joten minulla on putkiaivot. Kuva on minun näköiseni, paitsi että en tykkää shoppailla ja olen kissaihminen. Hiuksiakaan en nykyisin pidä kiinni, koska vieraat miehet katsovat asiakseen huomautella, että pitävät parempana, jos ne ovat auki. Elämänkatsomukseni on konservatiivinen, paitsi talouspolitiikassa liberaali, muutenhan olisin feministi. Raha ei minua motivoi, koska sitä on aina ollut juuri tarpeeksi. Netissä esitän itseäni, oikeassa elämässä käyttäydyn paremmin.

Käyttäjän seppohilden kuva
Seppo Hildén

Eve #49

"Netissä esitän itseäni, oikeassa elämässä käyttäydyn paremmin"

harmi, sitten menee jo liian klltiksi, kun netissäkin olet naispuolinen herrasmies.

Eve, nyt ryhtiä siihen oikean elämän elämiseen. Heti huomenissa sikari poskeen, sen jälkeen kengänkärjet kadulle ja etsimään ongelmia elämään.

Et uskokaan kuinka kivaa sellainen elämä voi olla.

Auria (nimimerkki)

Eve se tuntuu nauttivan täysillä roolistaan "herrojen Eevana". Taitaa olla niitä naisia jotka alkavat aina kikattaa kun saapuu mies paikalle..Me naiset tarkkaillaan paljonkin tuollaisia juttuja toisissa naisissa ja tuollainen "koketeeraaminen" on sellainen vähän naurettava, joskin syvästi inhimillisbiologinen (?) piirre..

Käyttäjän eveavolin kuva
eve avolin

#50 Seppo

Aloinkin jo katumaan tuota viimeistä lausettani, kun aloin miettiä, miten olen viime aikoina käyttäytynyt. Olen itse asiassa ajautunut jonkin sortin konfliktiin kaikilla elämäni alueilla, joten täällä netissä on tällä hetkellä paljon hauskempaa. Joten jospa jatkettaisiin jostain muusta aiheesta kuin minun kivasta oikeasta elämästäni.

#51 Auria

Sinähän muistaakseni olet feministi, joten minähän olen ihan vääränlainen nainen, kun en kannata samoja 'me naiset' -arvoja. Kun aloitin blogin, sinun mielestäsi olin muistaakseni sivistymätön ja kirjoitin väsynyttä tekstiä. Joten tuo kommenttisi sopii siihen hyvin happameksi jatkoksi.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

#47
"pakko kysyä off the topic tuosta shakista, kun Kasparov nujerrettiin IBM:n Deep Blue-tietokoneen(+mahdollisten shakkimestareiden avulla) kanssa käydyssä kuuden matsin uusintakohtaamisessa New Yorkissa 1997, niin mitä mieltä itse olet, yhdytkö Kasparovin näkemykseen, että ensimmäisen hävityn pelin jälkeen IBM otti ihmiset avauksi koneelle, koska Kasparovin mukaan kone muutti pelitapaansa täysin."

En osaa sanoa. Parempi on kuitenkin nykyään, kun keskitytään enemmän pelaamiseen kuin psykologiseen taktikoitiin, kuten Fischerin, Karpovin ja Kasparovin aikoina.

Mies.asia (nimimerkki)

Auria, #51: Me naiset tarkkaillaan paljonkin tuollaisia - -"

Onneksi valtaosa (noin 70 %) suomalaisista naisista eivät identifioidu feministeiksi tai pyri muokkaamaan kaikissa asioissa mielipiteitään Feministisen Korrektin Totuuden mukaisiksi.

Ajattelu on helpompaa, jos ei tarvitse aina ajatella itseään ensisijaisesti naisten etujen puolustajana ja väärää sukupuolta edustavia miehiä sortavan patriarkaatin edustajina. "Team Vagina" -eturyhmäidentifikaatio ja linjasta poikkeavien rikkurien uhkailu on myös vähän naurettava piirre.

Gagarin (nimimerkki)

#47:
Mitenkäs se ihmisapu sitten olisi voinut maailman parasta shakinpelaajaa vastaan auttaa?
Tietokoneen pelityylin muutos voi johtua yksinkertaisesti siitä, että miettimisaikaa lisättiin. Tämän ei tarvitse näkyä kovin paljon ihmisen havaitsemassa aikayksikössä. Sekunnitkin antavat tietokoneelle miljardeja uusia vaihtoehtoja pohdittavakseen. Analyyttisesti tietokone on periaatteessa lyömätön shakissa ketä tahansa vastaan, jos mietintävaihtoehdot asetetaan tarpeeksi suuriksi. Ihmisen etuna on se, että hän voi hyödyntää kokemustaan taiteellisen intuiton kautta, mikä shakkipelin sommitteluvaiheessa korvaa matemaattisen analyysin, koska kone joutuu analysoimaan miljoonia skenaarioita, jotka shakkimestari näkee turhiksi jo etukäteen.

Veli-Erkki (nimimerkki)

@49: "Olen kyllä nainen, mutta insiöörien sukua, joten minulla on putkiaivot."

Heh heh hee - tähän pitää sanoa, kuten Kanera sanoi Tuksulle aikanaan, että: Olet jumanklauta kaiken lisäksi vielä fiksukin! :)

Insinööri -kortti vetää useimmiten ja se että et tosiaan vaikuta feministiltä on ehdotonta plussaa. :D

Asiapohja ratkaisee! ;)

Käyttäjän eveavolin kuva
eve avolin

#56 Veli-Erkki

Kauneuteni ja älyni ei yllä Tuksun tasolle, joten jospa jätetään nyt tämä aihe.

Käyttäjän seppohilden kuva
Seppo Hildén

gagarin #55,

kyllähän se Kasparov siinä pitkässä ja hyvässä dokumentissä suoraan epäili, että jenkit yhdisti DEEP BLUE-tietonkoneen laskentatehot yläkerrassa olevien IBM:n paikalle haalittujen shakkimestarien tulkittavaksi ja heidän lopulta sen siirron ratkaisijoiksi. DEEP BLUE konehan pidettiin koko ajan toisessa huoneessa piilossa ja siirto annettiin vain tiedoksi. Tämä oli kanssa epäilyjä herättävää toimintaa.

Siinä dokkarissa näki kuinka Kasparov käytti paljon aikaa koneen pelitavan muutoksen ihmettelyyn ja kuinka sekaisin Kasparov siitä meni, kun hän piti sitä ihmisen ja koneen yhteishuijauksena häntä vastaan. Kasparovhan yritti päästä katsomaan myös konetta, mutta IBM:n miehet eivät antaneet.

Se dokkari voisi löytyä varmaan netistä.

Victor Dorca (nimimerkki)

Herrasmiesten Eve sanoi: "Vaikka minua kiinnostaa politiikka, äänestän nykyisin aina miestä, jos sellainen ei-sosialisti vain löytyy. Miehet ovat keskimäärin konservatiivisempia perhepolitiikassa ja liberaalimpeja talouspolitiikassa kuin naiset."
Tässä Eve varmaan osuu oikeaan. Juuri naiset ajavat perheisiin vaikuttavia muutoksia kuten että pitää olla mahdollisuus mennä kirkossa naimisiin vaikka kamelin kanssa ja adoptoida lapsi, jos elää parisuhteessa delfiinin kanssa.
Kun miehet kuulevat tällaisia ehdotuksia he istuvat ensin alas ja raapivat pitkään tukkaansa mietiskellen, miltä näyttäisi, jos tytär kävelisi alttarille kamelin kanssa ja pitäisikö sulhaselle antaa heiniä vain viisisataa euroa? Miehet ovat sillä tavalla raadollisia ja konservatiivisia etteivät he oikopäätä hyväksy uudistuksia, jotka "vaan tuntuu niin ihqulta".
Naisten talouspoliittinen ajattelu taas, no. Moni tuntuu edelleen uskovan siihen naisen 80 senttiin vaikka asia on jo monet kerrat väännetty rautalangasta.
Sinänsä naiset ovat aivan yhtä taitavia taloudenpitäjiä kuin miehetkin. Luultavasti valtaosassa perheitä kukkaro on naisen hallussa ja hän päättää isoista ostoksista. Mutta kun pitää päättää valtakunnallisesti vaikka MM:mien sos.avuista tai kehitysavusta käsi käy kovin kerkeästi yhteisellä kirstulla. Ne kun ovat muiden rahoja...
On muuten hauskan näköinen sana tuo liberaalimpeja. Liberaa limpeja libe raalim peja.

Victor Dorca (nimimerkki)

Piti vielä sanomani, että nimimerkki Aurian kärttyisä kateus ja happamuus on sitä luokkaa, että hän saisi heti töitä missä tahansa meijerissä, jossa valmistetaan piimää. Hyvä hapatin otetaan töihin aina.

Veli-Erkki (nimimerkki)

@57 eve

Äläs nyt. Olet turhan vaatimaton :)

Mutta mennään toki asiaan...

bmad (nimimerkki)

"Kerro toki missä tälläistä käytöstä on huomattavassa määrin havaittavissa. Ei vastaa kyllä omaa arkikokemustani ja ruokakaupassa ja raitilla tässä käy itse kukin. Voihan tietenkin olla että olet nähnyt jonkun juntin joka on nainut thaikkunaisen ja pitää tätä kokonaan ilman rahaa tai nainen ei osaa sanaakaan suomea? Tuollainen asenne naisella voi johtua siitä ettei ole mitään omia resursseja siellä kaupassa asioidessa. "

Kyllä ne naiset minun kävelevät miesten perässä, joskin
vähän omilla ehdoillaan. Vertaus ei ehkä ollut ihan relevantti. Tosin tuo ruokakauppavertauskin toimii täysin yhden naisen kohdalla, joka aikoinaan oli. :)

bmad (nimimerkki)

Piti siis sanoa naiset minun mielestäni.

#26

Itse en erityisemmin välitä shoppailusta, mutta kyllähän minä tilaisuuden tullen
ostelen. Jos ajaudun kauppakeskukseen tai kaupungille sopivissa puitteissa, saatan ostella jotain, mutta ongelmana on lähinnä kehnot tuotevalikoimat ja halvalla tehdyt, tylsät ja kalliilla myytävät tuotteet, joista valikoima pääosin muodostuu. Vuoden välein ostan naisystävälleni punaisen takin. Se alkaa olla jo perinne. Ilman punaista takkia naisystävä ei tunnu miltään. :)

mastodontti (nimimerkki)

Vilkaiskaa kommentit #16 ja #18.

Niissä kiteytyy tuo "Don't get mad, get even". Nainen vetää herneen nenäänsä kun blogisti kirjoittaa feministeistä toistuvasti asiallisesti. Sen jälkeen mies jatkaa "miehistä vänkäämistään" asiasta.

Käyttäjän eveavolin kuva
eve avolin

#61 Veli-Erkki

Olipa hyvä, että ymmärsit sen vaatimattomuudeksi. Alaspäinkään kun ei aina yletä ja kyseessä oli sentään ministeritason Tuksu.

Veli-Erkki (nimimerkki)

@65 eve

No vaatimattomuus kaunistaa :)
(Hyvä, että sinulla on huumoria eve. Jälleen yksi seikka, joka erottaa sinut feministeistä ;) )

Tosin jos puheisiin (tuksun) luottaa niin hän asettaa kyllä vertailutason niin korkealle, että siihen ei yllä kukaan, paitsi ehkä sisrensa Julia. Ei, ei hänkään :D

Victor Dorca (nimimerkki)

Moni muistaa vielä, kuinka Johanna Korhosta ei valittu Lapin kansan päätoimittajan paikalle. Feministit, maan päänaista myöten ilmoittivat, että kyse oli homppelisorrosta.
Nyt Korhonen hakee Ulkoministeriön tiedotusjohtajan paikkaa. Paikan täytöstä vastaa Tasavallan Presidentti.
T-o-d-e-l-l-a jännittävä valintaprosessi.

Vortac (nimimerkki)

"..miksi ”naisviha-kortin” esiin vetävät eivät viitsi esittää asiallisia vasta-argumentteja tai faktoja?"

No juuri siksi. Tarkoitan, että juuri siksihän he TURVAUTUVAT tuohon korttiin, koska heillä ei ole esittää mitään asiallista.

Heidän ainoa toivonsa on koettaa manipuloida vastapuolen tunteita ja murentaa vastapuolen imagoa. Tämä ei ole keskustelua, se on 'shaming language' / 'shaming tactics' .. yritys kontrolloida keskustelua ja tukahduttaa keskustelijat esittämällä rankkoja ja henkilöön meneviä syytöksiä, joilla ei kuitenkaan ole tietenkään mitään perustaa.

Tämä toimii livemaailmassa sen verran hyvin, etteivät femakat pysty ymmärtämään, miksi se ei enää netissä toimikaan..

- Vortac