*

Henry Laasanen Kirjoituksia miesten tasa-arvosta ja pariutumisesta

Pokeri ja sukupuoli

Suomen huipputieteen mekka, Jyväskylän yliopiston sosiologian laitos, on jälleen kerran tuottanut laadukasta tutkimusta. Pia Lindén voitti Jyväskylän yliopiston sosiologian gradupalkinnon tutkielmallaan Pokeridiivat ja ruutukunkut: Pokeriammattilaisuus ja sukupuoli suomalaisessa mediassa.

Tutkimus oli mielenkiintoista luettavaa näin pokerinpelaajankin näkökulmasta. [Kysymys blogin lukijoille: pelaatteko nettipokeria ja jos pelaatte, mikä on bravuuripelinne? Oma suosikkini on Omaha hi lo (sng ja mtt).]

Menetelmä

  • Tutkielma sijoittuu teoreettisesti rahapelaamisen ja feministisen mediatutkimuksen alueille, mutta ulottuu osin myös työntutkimuksen kentälle.
  • Suomessa feministisen mediatutkimuksen pääasiallisena tavoitteena on ollut tehdä näkyväksi sukupuolten välinen epätasa-arvo median esityksissä ja tuotannossa sekä huomioida tutkimuksen marginaaliin jääneet kulttuurituotteet ja naiset niiden katsojina, kokijoina ja lukijoina.

Poimintoja

  • Vaikka heteroseksuaalisuuden normiasema ja ideaalisuus kyseenalaistuu harva se päivä esimerkiksi nykytelevisiossa (Rossi 2007, 122), ihmisiä esittävä mainonta näyttää useimmiten heterouden luonnollisena tilana. 

Näin on.

  • Työelämän feministinen tutkimus on lähestynyt työelämän ilmiöitä tarkastelemalla sen
    sukupuolistuneita rakenteita sekä kulttuurisia käytäntöjä. Työelämän sukupuolittuneisuutta kuvastaa esimerkiksi tilanne, jossa mies hakeutuu naisvaltaiselle alalle, sukupuolelleen poikkeavaan työhön. Naisten hakeutuessa miesvaltaisille aloille he joutuvat usein kohtaa maan epäilyjä osaamisestaan. 

Onneksi pokerissa ennakkoluuloilla ei ole juuri merkitystä, sillä tilin saldo määräytyy omien taitojen mukaan. Taitavaa pokeriammattilaista ei voi syrjiä. Toisaalta pokeribisnes on yrittänyt aktiivisesti haalia nimenomaan lisää naispelaajia. Pokeribisnes ei siten syrji naisia, vaan suosii naisia.

  • Pokerimaailmassa naisten vihjaillaan menestyvän maskuliinisen pukeutumisen sijaan paljastavan pukeutumisen avulla – miestä miellyttääkseen on näytettävä ulkoisesti feminiinisen haluttavalta, mutta pelissä pärjätäkseen nainen tarvitsee maskuliinisina pidettyjä piirteitä. 

Jennifer Tillyä ei kutsuta huippupeleihin hänen pokerinaamansa takia. Monet keskinkertaiset naispelaajat saavat sponsorisopimuksia vain siksi, että he ovat kauniita naisia. Ppokerimaailmassa on myös paljon naisia, jotka eivät itse pelaa, mutta jotka pärjäävät seksikkäällä pukeutumisella rahakkaiden pokeriammattilaisten seuraneiteinä.

  • Miesammattilaiset eivät pelipöydässä edes huomaa haluta naisten arvostusta, sillä ”kunnon” vastustajat käsitetään miehiksi. Naisten huomiotta jättäminen on helppo havaita, sillä naissukupuoli mainitaan esityksissä aina erikseen. Jos pelurimiehet naisten arvostusta kaipaavatkin, sitä hankitaan muilta elämänalueilta ja hegemonisen maskuliinisuuden kaavaan sopivalla tavalla, esimerkiksi seksuaalista kykyä osoittamalla – tosin silloinkin on kyse mieskunnon ylläpitämisestä naisen kautta. 

Mies saavuttaa mieskunniaa vain "hakkaamalla" muita miehiä, ei hakkaamalla muita naisia. Miehet jotka kykenevät hakkaamaan muita miehiä, ovat naisten eniten arvostamia. Sama pätee lajiin kuin lajiin.

Sen lisäksi syy- ja seuraussuhteet menevät tutkimuksessa väärinpäin. Miehet osoittavat mieskuntoa pokerissa saadakseen naisia. Nainen on perimmäinen tavoite, eikä suinkaan väline.

Gus Hansen

  • Gus Hansen näyttäytyy varsinaisena maskuliinisuuden sekä pokeriammattilaisuuden spektaakkelina: taitavana, rikkaana ja naisten haluamana. Juttu ilmentää sitä, miten vapaus liitetään yleisemminkin miehiin ja miehekkyyteen, jolloin sitoutuminen jää naisille ja naisellisuuteen (Veijola & Jokinen 2001, 132). Lehti kuvaa ihannoiden Gus Hansenin menestyksekästä, vapaata ja vaurasta elämäntyyliä ja olettaa, että myös lukijat ihailevat Hansenin elämäntapaa. 

Toki mieslukijat ihailevat Hansenin elämäntapaa, joka on kuin Bond-elokuvasta repäisty. Ei lehden tarvitse sitä vain "olettaa".

  • Hansen pohtii – aivan syystä – miksi yhä vain vakiintunut parisuhde tai avioliiton instituutio kelpaa edustamaan hyvää elämää. Kuitenkin hänen suhteensa naisiin on esitetty niin pinnallisena, että lukija käsittää hänen etsivän naisista ainoastaan huvitusta ja lyhytaikaistaseuraa varsin itsekkäin motiivein. ”Olen aina suhtautunut hyvin vapaamielisesti suhteisiin. Musta, valkoinen, keltainen, ruskea, sininen, lyhyt, pitkä. Sillä ei ole merkitystä.” Hansenin vapaamielisyys vaikuttaa tämän perusteella liittyvän melko pinnallisiin asioihin. Naislukijasta tuntuu, että Hansen puhuu naisista kuin olennoista, joita ei tarvitse ottaa kovin vakavasti tai joihin ei tarvitse sitoutua kunhan perustelee asian esimerkiksi itsenäisyyden tarpeellaan tai luonteenpiirteillään. 

Suuri osa miehistä eläisi Hansenin tyylistä cowboy-Bond-elämää alati vaihtuvine naisineen, jos siihen olisi mahdollisuus. Hansen on alfa-uros, jolla on valta toimia omien halujensa ohjaamana, mikä on toki ristiriidassa yhteiskuntaa hallitsevan naisten moraalin kanssa, jossa sitoutuminen ja vakavasti otettavuus ovat keskeisellä sijalla.

  • Hansen näyttää röyhkeältä, leuhkalta ja tyytyväiseltä, hänen ilmeensä on samaan aikaan vihjaileva.

Minusta Hansen näyttää lähinnä pikkurikolliselta tai paremminkin röyhkeältä ja leuhkalta pikkurikolliselta. Jostain syystä Hansen on kuitenkin äänestetty seksikkäimmäksi mieheksi. Naisilla on omituiset preferenssit.

  • Pokeriammattilaisten esitykset ovat vahvan heteronormatiivisia huolimatta siitä, että valtavirtajulkisuudessa heteroseksuaalisuuden ideaalisuus kyseenalaistuu jo usein. Ammattilaisrepresentaatioista piirtyy esiin vahva oletus kahdesta tiukasti määritellystä luonnollisesta sukupuolesta, joiden halu kohdistuu aina ”vastakkaiseen” sukupuoleen.

Pokeri on eräs äärimmäisistä macholajeista, kuten kamppailulajit tai showpaini uhoamisineen. On vaikea kuvitella stereotyyppistä homoa tai naista menestymässä pokerissa, joka lajina vaatii vastustajan aggressiivista murskaamista. Mitä machompia miehet ovat (missä tahansa lajissa), sitä naisellisempina naiset esitetään. Pokeri mediassa on siten roolitukseltaan naistutkimusluennon osanottajien vastakohta.

Lisää poimintoja

  • Tämän ajatuksen sekä edellisen Gus Hansenin esitykseen liittyvän tulkinnan jälkeen on kiinnostavaa kysyä, mitä ajetaan takaa pokerilehteen otetulla Patrik Antoniuksen kuvalla  Kuvassa Antonius on lähellä katsojaa, hänen ylävartalonsa on puettu repaleiseen paitaan ja läpinäkyvään sadetakkiin, iholla helmeilee vesipisaroita. Kuka kuvaa katsoo? Useimmiten mies, joille pokerilehtiä tuotetaan. Entä miten miesten miehille tuottama eroottissävyinen tulkinta miehestä sopii heteronormatiiviseen kehykseen?

No, pokeritähdet ovat kuin rock-tähdet ja Antonius on entinen malli. Pohjana on Antoniuksen poikkeuksellinen komeus. Jos samanlainen otos tehtäisiin jostain perusmiehestä, kyseessä olisi komedia.

  • Voisiko kuva olla viittaus miehen halusta mieheen?

No ei voi. Antonius on poikkeus pokerinpelaajien massasta. Pokerilehdet haluavat kohottaa pokerin statusta luomalla kuvan pelaajista salskeina uroina, vaikka todellisuudessa pokeria pelaavien miesten enemmistö on ylipainoisia ja huonokuntoisia. Pokeribisneksen kannalta on edullista, että miehen sanoessa olevansa pokerinpelaaja mieleen nousee kuva Antoniuksesta, eikä kalsareilla netin ääressä rellottavasta kaljamahasta.

  • Kansallisuudesta riippumatta naiset suhtautuvat pelaamiseen vakavammin kuin miehet. Kukaan naisista ei suoranaisesti arvosta suurten riskien ottamista tai varsinaista uhkapelaamista, jossa voi menettää kaiken.

Räikeä sukupuoliero johtuu siitä, että pokeri on äärimaskuliininen laji, johon miehillä on paljon voimakkaampi biologisesti rakentunut motivaatio. Miehet ovat biologisesti riskinottajia, naiset eivät ole.

  • Naiset joutuvat yhtäältä näkemään erityistä vaivaa, jotta heidät nähtäisiin pelipöydissä todellisina haastajina, mutta toisaalta pelistrategisista syistä naiseutta kannattaa esittää vastustajille stereotyyppisin tavoin eli heikkoutena, passiivisuutena tai arkuutena. Miesvastustajan aliarvioidessa naispelaajan pelitaidot pelkästään sukupuolen vuoksi naisen menestyksen mahdollisuudet saattavat olla suuremmat. Bluffausta harrastetaan sekä pelikorteilla että ruumiinkielellä, sillä ”suuret silmät ja epäröivät ratkaisut voivat peittää tiukan ja laskelmoidun pelin” Onpa miesvastustajia harhautettu niukalla pukeutumisellakin, esimerkiksi antavan kaula-aukon avulla. 

Miksi nainen pitäisi nähdä todellisena haastajana muuten kuin osoitettujen taitojen kautta? Jos pelaat hyvin, vastustajat alkavat ajatella sinua vakavana uhkana. Ei ole mitenkään edes selvää, että jonkun pelaajan näkeminen "haastajana" olisi pelaajalle edullista. Kuten tutkijakin huomauttaa, naiset saavat usein etua näyttelemällä tyypillistä epävarmaa naisroolia.

  • ilmapiiristä antaa Johanna Pyysing kuvan kertoessaan viihtyvänsä ”miesporukoissa”: ”Pidän reilusta ja suorasta ilmapiiristä.” Onko reiluus ja suoruus varattu miehille? Miksi?

Sitä voisi kysyä naisilta itseltään. Miesten peliporukat ovat yksinkertaisesti reilumpia kuin naisten selän takana kyräilevät sisarkunnat. Syy sukupuolieroon lienee biologiassa.

  • Ilari Sahamies kertoo oman mielipiteensä: ”Tämä kuulostaa varmasti vähän sovinistiselta, vaikka en missään nimessä ole sovinisti, mutta maailman huipulla naispelaajat eivät vaan ole yhtä vaarallisia kuin miehet. Ehkä heiltä puuttuu kilpailuvietin viimeinen puristus.” Jos sukupuolet todellisuudessa olisivat tasavertaisia, naisammattilaisten ei tarvitsisi todistaa mitään miespelaajille, eikä miespelureiden tarvitsisi kohdella naisvastustajiaan vähättelevästi tai varovasti. 

Niinpä. Naiset eivät ole tasavertaisia siksi, että suurin osa naisista pelaa, niin no, kuin naiset. Feministinen analyysi näkee biologisperäisen taito- ja motivaatioeron epätasavertaisuutena, mikä on kyseenalainen tulkinta.

  • Sami Kelopuro kertoo, että ”Vegasissa käy flaksi monta kertaa illassa, jos kiinnostusta on. Eivätkä naiset siellä avioliittoa etsi, vaan yhden illan panoa ja rahaa. Vegasissa pöytään on aina tulijoita,toki se imartelee.” City-lehti kertoo, etteivät jotkut (mies)ammattilaiset halua sitoutua periaatteesta niin kauan kuin vientiä on paljon.

Kappas vaan, rahakas macho-pokerinpelaaja vetää puoleensa rahan perässä juoksevia naisia.

  • Naisten ulossulkemisen konkreettisiin keinoihin kuuluu näkyvimmin se käytäntö, jossa naisille järjestetään erillisiä turnauksia.

Ai naiset ulossuljetaan samalla tavalla kuin nyrkkeilyssä - vastentahtoisesti omiin turnauksiinsa? Osa naisista kertoo, että osallistuminen pokeriturnaukseen miesten kanssa oli pelottavin asia mitä he olivat tehneet. (Artikkeli: pitäisikö miehille sallia osallistuminen naisten turnauksiin?). Naisten turnauksia järjestetään todellisuudessa ihan naisten itsensä  haluamina ja naisia hyödyttävinä, jotta naisetkin voisivat joskus voittaa.

  • ...miehet näyttävät suhtautuvan pelaamiseen leikkisämmin.

Niin, kyseessä lienee pohjimmiltaan biologinen ero. Peleissä yleensäkin, naiset näyttävät joko a) jättävän pelaamisen kokonaan väliin tai b) pelaavan "vakavissaan". Leikittelevä ote ja uhoaminen näyttävät puuttuvan.

Kommentteja tutkimuksesta

Tutkimus on kirjoitettu hyvin niissä raameissa, jonka konstruktionistinen ja epätasa-arvoa mediasta etsivä feministinen tutkimus kykenee tarjoamaan. Konstruktionistinen tutkimus jättää kuitenkin huomiotta ilmiselvät biologiset erot, jotka manifestoituvat räikeinä pokerin maailmassa.

Pokerin maailma heijastelee pohjimmiltaan pariutumismarkkinoiden todellisuutta, jossa maskuliiniset ominaisuudet ovat eduksi miehille ja feminiiniset ominaisuudet naisille. Pokerin miehet ovat kaksintaistelevia cowboy-Bondeja ja naiset "pokerikissoja", joille ulkonäkö on usein keskinkertaisia taitoja tärkeämpi valtti.

Konstruktionistinen tutkimusote luo sellaisen vaikutelman, että mediarepresentaatiot tuottavat pokerin sukupuolittuneet käytännöt, vaikka asia on todellisuudessa päinvastoin. Biologiset erot ja sukupuolten erilainen asema pariutumismarkkinoilla tuottavat eroja liioittelevat mediarepresentaatiot.

Tutkimuksessa käytetty feministinen, median epätasa-arvoisuuksia esille nostava lähtökohta, nostaa esille hassuja päätelmiä. Tutkimuksen mukaan "naiset ulossuljetaan omiin naisten turnauksiinsa" ja naisten "on hankala saada vakavasti otettavan mainetta". Ilmiöiden taustalla on kuitenkin kyse naisten huonommuudesta pokerissa, eikä suinkaan naisten sortamisesta.

On myös kyseenalaista, onko median pokeriuutisointi epätasa-arvoista. Mediahan esittää pokerinpelaajat todellisuutta suuremmassa arvossa nostaen esille kunkin pelaajan vahvimpia avuja. Naisilla nuo avut liittyvät useammin ulkonäköön. Toisaalta, kuten tutkimuskin toi ilmi, pokerimaailma on yrittänyt houkutella lisää naisia pelaamaan kaikin keinoin. Voidaankin sanoa, että pokeri suosii monella tavoin enemmän naisia kuin miehiä ja mediassa keskiverrotkin naiset saavat miehiä enemmän tilaa pelkän naiseuden takia.

Tutkimus vääristää pokerin todellisuutta keskittymällä glamour-live pelaajiin. Todellisuudessa 90 prosenttia pokerin ammattilaisista tai puoliammattilaisista on nettipelaajia, jotka eivät rieku kalliissa puvuissaan. Nettipelaajat istuvat kalsareillaan tietokoneen ääressä. Siitä on glamour kaukana.

Tutkijalle ryhmää "miehet" näyttää edustavan - kuten feministeille yleensäkin - tasokkaimmat alfa-miehet, joihin ryhmää "naiset" verrataan. Suuri pokeria pelaava miesten enemmistö koostuu kuitenkin nuorista nörteistä tai kaljamahaisista keski-ikäisistä miehistä tietokoneidensa äärellä. Pokerin alfa-miesten uutisoinnin tutkimus kertoo vähän pelaajien suuren enemmistön todellisuudesta.

Oma analyysi pokerista

Pokeri on pelinä erittäin maskuliininen. Siinä tarvitaan aggressiivisuutta, halua vastustajan murskaamiseen, todennäköisyyslaskentaa, bluffaamista ja riskinottokykyä, jotka ovat miehille tyypillisiä biologisia ominaisuuksia.

Pokeri vastaa analogiana gladiaattoritaisteluita, nyrkkeilyä tai pörhistelevien eläinten kamppailua. Esimerkiksi kollikissa voi "bluffata" pörhistelemällä karvansa ja näyttelemällä olevansa valmis laittamaan "all in" taistelussa nartusta. Tosipaikassa, jos toinen kolli katsoo kortit, kolli saattaa kuitenkin pötkiä pakoon.

Naiset ovat huonoja pokerissa - luultavasti vielä huonompia kuin monissa muissa peleissä, kuten shakissa. Pääsyynä siihen on se, että pokeri vaatii biologisia maskuliinisia ominaisuuksia, joita naisilla ei ole. Samaa mieltä on Annette Obrestad

  • "It's easy money... I've always said that girls suck at poker. I say that because they do. Maybe they just aren't as competitive and don't try to learn from their mistakes."

Tuurilla on kuitenkin suuri osuus pokerin lyhyissä pelisarjoissa, mikä tarjoaa naisillekin omat mahdollisuutensa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Erland Salo

Sinähän olet lähes ilkeä, mutta aivan oikeassa.

Tuon otteen perusteella Suomen Ateenassa tuotetaan "akateemisia" opinnäytteitä kuin aikanaan taottiin Tampereen stalinistisessa sirppitehtaassa.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

Kannattaa kuitenkin huomata, että tutkimus itsessään on hyvin kirjoitettu. Ei ole opiskelijan vika, jos feministinen media-analyysi tuottaa todellisuudelle vieraita tuloksia, kun taustalla on ideologinen feministinen lähtökohta nähdä "väkisin" naisten syrjintää ja tässä aiheessa tärkeä biologia puuttuu kokonaan.

Mies.asia-adm (nimimerkki)

Keskeinen ongelma on todella siinä, että mm. sosiologiassa vallalla oleva konstruktionismi ei ota muiden tieteiden tuloksia (ml. biologia ja evoluutiopsykologia) huomioon.

Tästä sitten syntyy hassuja johtopäätöksiä, kun todellisuuden nähdään rakentuvan pelkkinä kielipeleinä ja diskursseina.

Ongelma on siis yhteiskuntatieteen yleisessä nykyparadigmassa ja sen harjoittajissa, ei juuri tässä yksittäisessä tutkimuksessa tai edes laitoksessa.

TP (kirjautunut) (ei kirjautunut) (kirjautunut) (nimimerkki)

Mitähän nämä "tieteen tekijät" itse tykönään ajattelevat tästä tilanteesta?

Mahtaa harmittaa ja lujaa jossakin syvällä sisimmissään, kun oma tieteenala tuottaa pelleväittämiä todellisuudesta (naiset ulossuljetaan omiin turnauksiinsa...).

Siinä varmaan samalla miettii, että kuinkahan monta vuotta tai vuosikymmentä tätä voidaan jatkaa ennen kuin on pakko myöntää tulleensa opiskelleensa, puhuneensa ja opettaneensa paskaa. Siis elämäntyö on perustunut valheelle.

Siinä sitä mahtaa olla ongelmaa kerrakseen.

No, konstruktionistit ovat itse kuoppansa kaivaneet.

Meille miehille tämä on kuitenkin suuri ongelma. Meidän pitää taistella kaiken muun lisäksi kokonaista yhden tieteenalan paradigmaa vastaan tasa-arvoa etsiessämme. Haastetta todella riittää, veljet! Ja vastustajia myös. Kokopäivätoimisia koulutettuja ihmisiä, joiden elämäntyö rahoitetaan meidän verorahoilla.

Jorma (nimimerkki)

"pelaatteko nettipokeria ja jos pelaatte, mikä on bravuuripelinne?"

Räsypokka on mielenkiintoisempaa livenä.

"Pokeriammattilaisten esitykset ovat vahvan heteronormatiivisia huolimatta siitä, että valtavirtajulkisuudessa heteroseksuaalisuuden ideaalisuus kyseenalaistuu jo usein."

Suurin osa ihmisistä on heteroseksuaaleja, mikä tietysti tuntuu ja näkyy kaikessa. Tätä ei millään feministitoimittajien itkuvirsillä ja poliittisesti korrektilla lässytyksellä muuksi muuteta. Ideaalisuudesta puhuminen on taas tyhjänpäiväistä lätinää, sillä ihmisen seksuaalisuus on mitä on, eikä siinä ole mitään ideaalista.

"Pokerilehdet haluavat kohottaa pokerin statusta luomalla kuvan pelaajista salskeina uroina, vaikka todellisuudessa pokeria pelaavien miesten enemmistö on ylipainoisia ja huonokuntoisia. Pokeribisneksen kannalta on edullista, että miehen sanoessa olevansa pokerinpelaaja mieleen nousee kuva Antoniuksesta, eikä kalsareilla netin ääressä rellottavasta kaljamahasta."

Näin juuri. Ihan samalla tavalla vaatteita, alusvaatteita myöden, mainostavat kauniit naiset ja komeat miehet. Ei seksikkään naisen kuva naistenlehden alusvaatemainoksessa ole mikään todiste lukijoiden salaisista lesbofantasioista, vaan kyse on siitä, että naistenlehtiä lukevat heteronaiset ja pokerilehtiä lukevat heteromiehet haluavat nähdä itsensä kauniina tai komeina, vastakkaisen sukupuolen ihailun kohteina. Sitten ostetaan mainostetut alusvaatteet tai pelataaan mainostettua nettipokeria, mutta silti peilin ääreen palattessa joudutaan toteamaan, ettei sekään auttanut. Se ei kuitenkaan estä yrittämästä (erehtymästä) uudelleen ja uudelleen.

"Konstruktionistinen tutkimus jättää kuitenkin huomiotta ilmiselvät biologiset erot, jotka manifestoituvat räikeinä pokerin maailmassa."

Näiden tutkimusten perimmäinen heikkous on juuri siinä, että biologiset selitykset suljetaan pois. Koska biologialla on merkitystä, ovat selitykset sekä johtopäätökset pahasti vajaavaisia tai täysin vääriä.

Tomm. (nimimerkki)

"Minusta Hansen näyttää lähinnä pikkurikolliselta tai paremminkin röyhkeältä ja leuhkalta pikkurikolliselta. Jostain syystä Hansen on kuitenkin äänestetty seksikkäimmäksi mieheksi. Naisilla on omituiset preferenssit."

http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/elokuvat.shtml/1...

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

"Minusta Hansen näyttää lähinnä pikkurikolliselta tai paremminkin röyhkeältä ja leuhkalta pikkurikolliselta. Jostain syystä Hansen on kuitenkin äänestetty seksikkäimmäksi mieheksi. Naisilla on omituiset preferenssit."

Miksi nimittää naisten preferenssejä omituisiksi? Asenteessa jotain vikaa? Naisten seksuaaliset preferenssit ovat naisten preferenssejä ja siinä mielessä miehen ei kannata niitä kokonaisvaltaisesti ymmärtää.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

"pelaatteko nettipokeria ja jos pelaatte, mikä on bravuuripelinne?"

Pelaan, ja kyllähän tuo leipälaji edelleen on long handed NL Texas sekä turnauksina että käteispelinä.

"Oma suosikkini on Omaha hi lo (sng ja mtt)"

Ai pelaat pokeriakin? Meinasin joskus piruuttani haastaa sinut shakissa, mutta siinä matsissa ei hirveästi mielenkiintoa olisi. Pokerissa saattaisin pärjätäkin -- vaikka sitten tuurilla. :-)

"Naislukijasta tuntuu, että Hansen puhuu naisista kuin olennoista, joita ei tarvitse ottaa kovin vakavasti tai joihin ei tarvitse sitoutua kunhan perustelee asian esimerkiksi itsenäisyyden tarpeellaan tai luonteenpiirteillään."

Tuo tunne on ihan oikea, mutta syy siihen on Hansenin naismenestys (kuten Laasanen jo huomauttikin). Sinä päivänä, kun naiset kääntävät selän Hansenille, ja alkavatkin parveilla vaikkapa minun ympärilläni, niin Hansenin lausunnotkin muuttuvat huomattavasti enemmän naisia arvostavaksi ja huomioivaksi.

Tutkimuksen karmein kohta, jolle en tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa oli tämä:

"Naisten ulossulkemisen konkreettisiin keinoihin kuuluu näkyvimmin se käytäntö, jossa naisille järjestetään erillisiä turnauksia."

Miten on mahdollista, että kukaan aivoitoimintaa omaava olento voisi tulkita vain naisille järjestettyjen turnausten olevan naisten ulossulkemista? Ne ovat kertakaikkiaan täsmälleen päinvastaista: vain naisille järjestetyillä turnauksilla houkutellaan naisia pokerin pariin, jotta he rohkenisivat myöhemmin osallistua myös tasa-arvoisiin turnauksiin.

Tutkimus itsessään voi olla ihan hyvin kirjoitettu ja lähdeviitteet kohdallaan sun muuta, mutta en käsitä miten tuollaisen virkkeen sisältävä tutkimus voi saada gradupalkintoa.

OffTopic (nimimerkki)

"Esimerkiksi kollikissa voi "bluffata" pörhistelemällä karvansa ja näyttelemällä olevansa valmis laittamaan "all in" taistelussa nartusta."

Kolli tuskin ikinä taistelisi nartusta, koska kolli on kissa ja narttu on koira. Off topic, tiedän, mutta kun ennenkin joissain kommenteissa on sotkettu käsitteet naaras ja narttu (lähinnä nimitelty naaraspuolisia ihmisiä naaraspuolisiksi koiriksi), niin pakko sanoa taas kerran aiheesta.

Narttu = naaraspuolinen koira, ei mikään yleisnimitys kaikille naaraille.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

Narttukissa on yleisessä käytössä oleva termi. esim.

http://www.kantahameenelainklinikka.fi/pages/HO__K...

Tv. nimim. "kahden kissan omistaja"

Vieras (nimimerkki)

Kappas vain, aina oppii uutta... Ehkä kissanomistajilla sitten on tuo termi laajemmin käytössä kuin yleiskielessä? Tai sitten sanan merkitys on laajentunut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, koska itse muistan elävästi ala-asteelta, kun meille opetettiin näitä uros- ja naaraspuolisten eläinten nimityksiä ja oppikirjassa luki, että uroskoiralla ei ole omaa nimitystä kuten ei naaraskissallakaan, kun sen sijaan uroskissa on kolli ja naaraskoira on narttu. Tämä jäi erittäin hyvin mieleen, koska se oli niin hassua mielestämme, että kaikkein yleisimmiltä lemmikeiltä toisen sukupuolen nimitykset puuttuvat, kun taas esim. vuohilla ne molemmat on.

No anyways, narttu ei kuitenkaan ole synonyymi naaraalle tuonkaan lähteen mukaan, joten siitä tavasta toivottavasti kommentoijat luopuvat :)

Käyttäjän jukkav kuva
Jukka Väisänen

Voi Henryä...

Kirjoituksesi on varsin mielenkiintoista. Suosittelen sinua hakeutumaan sukupuolentutkimuksen maisteriohjelmaan, niin oppisit ehkäpä jotakin uutta.

Kaikki me olemme erilaisia.

Pena (nimimerkki)

Veronmaksajille olisi parasta, että sinulle maksettaisiin siitä, että pysyisit kotona.

Lihaa syövä heteromies (nimimerkki)

"Veronmaksajille olisi parasta, että sinulle maksettaisiin siitä, että pysyisit kotona."

Julkisen talouden alijäämä on sitä luokkaa, että ei mene enää edes kovin kauaa kun nollatutkijoille tehdään juuri niin.

Erland Salo

"Nartun" määritelmästä voitaneen olla montaa mieltä. Minun hatusta vedetyn käsityksen mukaan "narttu" on naaraspuolinen koira. Se on myös halveksuva nimitys naaraspuoliselle ihmiselle. Muitakin eläimiä kuin koiria kutsutaan joskus "nartuiksi". Mutta eläköön suvaitsevaisus! Kaikki nartut kukkikoon!

Käyttäjän joonasdasilva kuva
Joonas da Silva

Joo viitisen vuotta tullu korttia lätkittyä netissä. Pääpeleinä nykyään Omaha ja NL Texas shortteina. Omaha hi/lo oli pääpelini pari ensimmäistä vuotta "urastani", jolloin Crypto-verkon hi/lo pöydistä sai vielä abc-pelillä käytännössä ilmaista rahaa.

Käsittämättömiä johtopäätöksiä kyllä Lindeniltä. Pokeri on puhtaimpia esimerkkejä asiasta, jossa pelaajat ovat lähtökohtaisesti täysin tasavertaisia ja ainoastaan pelitaidot merkitsevät. Jos joku nainen pelaisi säännöllisesti netin isoimpia pelejä voitollisesti, niin hän saisi aivan taatusti vähintään saman arvostuksen kuin siellä pelaavat miehet. Medianäkyvyys olisi tietysti huomattavasti miehiä suurempaa ja sponsoreita tulvisi ovista ja ikkunoista. Halutessaan voi tietysti pysyä myös nimettömänä, jolloin sukupuoli ei tule millään tavalla esille.

Ilmeisesti Lindenin tutkimus käsitteleekin lähes pelkästään live-pelejä. Niissä sukupuolesta on tietysti naisille huomattavaa hyötyä. Naiset saavat helpommin näkyvyyttä ja spöonsoreita ja jotkut miehet saattavat pelata heitä vastaan pehmeämmin. Pokerissa tällaisen "syrjinnän" ainakin kaikki miespuoliset pelaajat ottaisivat iloisesti vastaan.

Naisten "huonous" pokerissa kokonaissaavutuksilla mitattuna on tietysti selvää, koska naispelaajia on niin vähän. Arvioisin kuitenkin, että keskimääräinen naispelaaja on nettovoittoina mitattuna selvästi parempi kuin keskimääräinen miespelaaja. Samalla tavalla kuin vaikka asepalveluksen suhteen, naispuoliset pokerinpelaajat ovat paljon tiukemmin valikoitunut porukka kuin miespuoliset pelaajat. Miespelaajissa ovat mukana ongelmapelaajat, riskihakuiset idiootit yms. Terävimmällä huipulla naispelaajia ei ole käytännössä yhtään. Tämä johtuu todennäköisesti sekä naispelaajien vähäisestä määrästä että samoista seikoista, joiden takia naisia on vähän muidenkin kilpailtujen alojen huipuilla.

Hupaisaa myös tuo Lindenin ihmettely sitä kohtaan, että menestyvät pokerinpelaajat eivät näytä haikailevan monogamisen parisuhteen perään;) Tosin Antoniushan taitaa sellaisessa ainakin virallisesti elää...

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

Off Topic

http://blogit.iltalehti.fi/kaarina-hazard/2010/11/...

Kaarina Hazard

Ilta-Sanomien nettisivuilla oli viikonvaihteessa kiintoisa pikku-uutinen eduskunnasta. Kokoomuksen kansanedustaja Jouko Laxell piti viime torstaina tasa-arvopoliittisen puheenvuoron. Uutisen mukaan eräs puheenvuoron kohta muistutti liikaa Piraattipuolueen ehdokkaan syyskuista blogitekstiä...

Jorma (nimimerkki)

En tiennytkään, että kansanedustajien puheiden pitäisi sisältää oikein lähdeviitteetkin.

Panu Horsmalahden näkemyksille, joihin Jouko Laxell puheensa siis perusti, löytyy kyllä tukea tutkimuksista ja tilastoista. Kaarina Hazard ei ilmeisesti ole liiemmin seurannut tasa-arvopoliittista keskustelua, kun ei näitä tosiasioita tunne. Hän on siis tyypillinen feministi.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

Niin, eipä niitä lähdeviitteitä juuri ollut muidenkaan keskusteluun osallistuneiden puheissa, vaikka monet mielipiteet näyttivät perustuvat jos jonkinlaiseen teoreettiseen lähtökohtaan.

Tässähän peruskysymys on se ikivanha, ajatellaanko miehet ja naiset samanlaisiksi vai erilaisiksi. Siitä konservatiivit ja liberaalit eivät ole päässeet yksimielisyyteen, vaikka tutkimuksia löytyy kasoittain.

TP (kirjautunut) (ei kirjautunut) (kirjautunut) (nimimerkki)

Mielenkiintoista.

Vortac (nimimerkki)

Ihan uteliaisuudesta haluaisin tietää, että jos kolli on miespuolinen kissa, ja narttu on naispuolinen koira, niin mikäs on sitten korrekti termi naispuoliselle kissalle, jos ei kissanaaras/kissanarttu?

Vai ollaanko tässä jälleen huomauttamassa epäkohdista ilman korjausehdotuksia / puuttumassa jonkin sanan käyttöön ehdottamatta parempaa?

- Vortac

OffTopic (nimimerkki)

Vortac-hyvä, sanat eivät synny kieleen siten, että minä niitä keksisin, vaan kieli elää käytössä. Epäkohdasta huomauttaminen on myös aika voimakas ja absurdi ilmaisu, kun kyseessä ei ole minkäänlainen epäkohta ("on se niin suuri vääääärryyyyys, ettei naispuoliselle kissalle ole omaa nimitystä, onko kyse patriarkaatin salaliitosta?!?!?"), ainoastaan tarkensin termin sisältöä sen tietämyksen mukaan, joka minulla asiasta oli.

Naaraskissa/kissanaaras on täysin korrekti termi, miksi väität, että joku olisi kieltänyt sen olevan? Ja kuten jo Henkalle ylempänä totesin, nykyään näköjään myös narttua voi käyttää kissasta. 20 vuotta sitten narttukissa olisi ollut väärin, nykyään se onkin sitten oikein (mutta naaraskissa siis aivan yhtä oikein, koska naaras on yleissana kaikille kyseisen sukupuolen eläimille). Näin se kieli muuttuu, kun minä kirjoitin ylioppilaaksi, ei suomen kielessä ollut futuuria ja kaikki "tulee olemaan"-muodot heivattiin pois paksulla punakynällä. Nykyään suomen kielessä kuulemma on futuurikin...

Vieras (nimimerkki)

Pokeri sattuu olemaan yhksi tärkeimmistä perheemme tulojen lähteestä.

Myäs vaimo pelaa, enkä tunne yhtään parempaa 5-card-daw-pelaajaa. Vaimo on voitolla vakavasti.

Itse pelaan kaikkia muita pokerin muotoja, ja olen erinomainen yleispelaaja. Mixed-turneet ovat suosikkejani, sillä se syö erikoistumisen (tx, omppu, 7-sökö) tuomia etuja.

Rahapelissä suosikkina omaha hi ja kännipelissä tx-no limit.

Pokeri on paras tuntemani tapa saada ylimääräistä rahaa, ja on yksi maailman riskittomimmistä sijoituksista (joillekin).

Naiset, etenkin ammattilaiset, hyötyvät väheksymisestä poikkeuksellisen paljon.

Netti tasaa eroja, mutta HU:ssa huomaa vartissa vihun sukupuolen ja taitotason.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

Oikea pelimuoto kannattaa valita luonteen mukaan. Itse pelaan O8:ä siksi, että se sopii varovaisille slouvaajille ja nutsien vetäjille ja perustuu aika paljon todennäköisyyksille. NLHE on puolestaan aggressiivisempien bluffareitten peli, jossa vastustajan tuntemus ja psykologia on tärkeämpää.

Eli itse pelaan kuin tytöt. :-(

Käyttäjän joonasdasilva kuva
Joonas da Silva

Omppu Hi/Lo lienee kohtuullisen kuollut pelimuoto etenkin siksi, että kohtuullisen tason ylittävien pelaajien väliset erot ovat niin pieniä, että rake nakertaa EV:n helposti nollan tuntumaan niillä hieman paremmillakin. Aikaisemmin kun Crypton verkossa sai käytännössä rakebackina ja bonuksina yli 100% rakesta takaisin, Hi/Lo oli erittäin helppo ja tuottoisa pelimuoto:)

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

2+2 foorumilla oli keskustelua siitä, mitä pitäisi vastata esim. tyttöystäväkandidaateille, kun he kysyvät pokerin pelaajan ammattia. Eli kannattaako sanoa suoraan vai pitäisikö keksiä jotain muuta. Paras vastausehdotus oli mielestäni: "I work with the mentally challenged".

Käyttäjän joonasdasilva kuva
Joonas da Silva

Jos tienaa ihan vitusti, voi sanoa rehellisesti että pokerinpelaaja, jos ei, niin "sijoittaja" yms. lienee parempi.

vanh. Gonzales (nimimerkki)

Hansen on kuin hörökorvainen ry$$ä nyky-Viipurista.

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

naisena pakko mainita, että harvoin näkee niin vastenmielisen näköistä äijää kuin tuo Hansen. Ei voi käsittää miten kukaan on sitä seksikkääksi äänestänyt :P

Höpönassu (nimimerkki)

Siis oikeesti tätä kysymystä voisi vaikka lähestyä erilaisista motivaatioista äkkiväärän biologisen redusoinnin sijaan. Motivaatio taas voi syntyä osin järkevästä panos-tuotos-laskelmasta. Naiset luultavasti ajattelevat, että voittomahdollisuus on liian pieni palkintoon nähden, koska palkinnot ovat miehisiä. Rahan lisäksi tietysti. Harvaa naista kiinnostaa Bond-elämä tiuhaan vaihtuvineen naisineen.

Toisessa suunnassa voisi tarkastella vaikka riskin välttämisen (risk aversion) osuutta eri ryhmillä. Riskin välttäminen on havaittu yleisinhimilliseksi piirteeksi, joka on naisilla miehiä vahvempaa. Mutta johtuuko ero biologiasta vai kulttuurista, joka esim. saataa rangaista riskiä ottavaa naista kovemmin kuin miestä? Jos rankaisee, omaksuvatko naiset yleisemmin riskiä välttävän strategian kaikissa tilanteissa, myös pokeripöydässä.

Siinä olisi mielenkiintoinen tutkimusaihe, koska se koskee myös yrittäjyys- ja palkkaeroa ja sen syitä erityisesti korkeimmissa tehtävissä. Suomeksi sanottuna riskin välttäminen heikentää mahdollisuuksia yrittäjänä tai toimarina, ei pelkäsään pokeripöydässä. No, luultavasti netin syövereistä löytyisi asiaa käsitteleviä tutkimuksia, jos viitsisi etsiä. Kyllähän esim. naisten kasvuyritykset puuttuvat melkein kokonaan syystä, joka pienellä säätämisellä saataisiin korjattua. Siksi kiinnostuneita rahoittajia täytyy olla pilvin pimein.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Höpönassu: "...koska palkinnot ovat miehisiä. Rahan lisäksi tietysti."

Rahan lisäksi? Mitäs muuta pokeripöydässä on palkintona kuin rahaa? Vai tarkoititko joidenkin baarien asiakkailleen järjestämiä ilmaisturnauksia, joissa palkintoina voi olla korttipakka tai lippis? Niissä tosin ei ole sitten lainkaan rahaa palkintona.

"Mutta johtuuko ero biologiasta vai kulttuurista, joka esim. saataa rangaista riskiä ottavaa naista kovemmin kuin miestä? "

Miten ja mikä kulttuuri rankaisee riskiä ottavaa naista kovemmin kuin miestä?

Höpönassu (nimimerkki)

Tarkoitin niitä palkintoja, joita Henrykin selostaa ja joista itse kerroin viestissäni. Mitä tulee kulttuuriin, joka rankaisee riskiä ottavaa naista, tarkoitin erilaisia sosiaalisia sanktioita, jotka voivat olla hyvinkin hienovaraisia. Se, että miesten riskinottoa ihaillaan ja naisen mahdollisesti karsastetaan, näkyy olevan Henrynkin lähtökohta. Olen samaa mieltä, en vain tiedä, johtuuko se biologiasta vai kulttuurista. Henry näkyy tietävän.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Höpönassu: "Mitä tulee kulttuuriin, joka rankaisee riskiä ottavaa naista, tarkoitin erilaisia sosiaalisia sanktioita, jotka voivat olla hyvinkin hienovaraisia."

Kiistän ehdottomasti, että kulttuuri (ainakaan suomalainen kulttuuri) rankaisisi riskejä ottavaa naista kovemmin kuin miestä. Päinvastoin, väitän, että naista rangaistaan lievemmin olipa kyse sitten oikeudessa annetuista tuomioista tai vaikka miten hienovaraisista sosiaalisista sanktioista. Jos naisen ottamat riskit realisoituvat, niin nainen saa paljon helpommin ja enemmän myötätuntoa ja ymmärrystä. Miehen oletetaan "kantavan tekojensa seuraukset" tai sanotaan, että mitäs otit "järjettömiä riskejä" tms.

Tämä nyt tietysti vain minun henkilökohtainen kokemukseni, eikä sinällään vakavasti otettava perustelu, mutta toisaalta etpä sinäkään mitään tilastotietoja tai aukottomia päättelyitä väitteidesi tueksi antanut.

Höpönassu (nimimerkki)

Viime viestin lopussa väitin, että pienellä säätämisellä saataisiin korjattua. Tarkoitus oli tietenkin sanoa, että saatettaisiin saatua korjattua. En minä siis tiedä, voiko yrittämisen ympärille rakentaa motivaatio- ja riskijärjestelmän, joka sopii nykyistä paremmin naisille mutta siitä huolimatta tuottaa kasvuyrityksiä.

Täällä on esitelty lyhyesti riskinottoon liittyviä tutkimuksia:
http://www.bakadesuyo.com/are-women-more-risk-aver...

Kauniit naiset saavat kuulemma miehiä lisäämään riskinottoa. Jos biologinen redusointi olisi helppoa ja biologia vaikuttaisi suoraan käyttäytymiseen, tuo tarkoittaisi, että kauniilla naisilla voisi olla etu pokeripöydässä. Koska näin ei ilmeisesti ole, huippupelaajat ovat immuuneja tuolle ja varmaan monelle muullekin vaistomaiselle yllykkeelle. Se taas voisi tarkoittaa -- jos tässä aikani kuluksi höpäjän -- että huippupelaajien psyykkeessä on epänormaaleja piirteitä. Silloin jo tuo vaatimus karsisi naisia pois, koska monet mielen häiriöt ja erityisesti narsistiset ja pskykopaattiset häiriöt ovat miehillä merkittävästi yleisempiä. Voisihan tuonkin, yksilöpsykologisen teorian tutkia, ennen kuin siirtyy selittämään evoluutiopsykologialla.

Eräs vieras (nimimerkki)

Olenkohan oikeassa väittäessäni huomaavani aloitustekstissä tietynlaista asenteellisuutta ? Että miesten tapaa toimia (esimerkiksi tolkuton kilpailunhalu ja taipumus ottaa järjettömiä riskejä) pidetään parempina kuin naisten tapaa toimia harkitummin. Siis pokerissa ja muussakin elämässä. Ja arvostusta saadakseen naisen pitäisi muuttua luonteeltaan ja olemukseltaan mahdollisimman maskuliiniseksi, jotta häneen suhtaudutaan vakavasti. Koski tilanne sitten harrastuksia, työelämää tai yksityiselämää. Siis haluavatko miehet oikeasti naisten muuttuvan miehiksi, vai mistä tässä oikein on kysymys kun naisellinen tapa toimia nähdään kaikkialla halveksittavana ja vääränä.

Mutta tietysti naiset voivat omalta osalta syyttää tilanteesta myös itseään. Kuka käskee käyttää seksuaalisuutta hyväkseen ja etsimään sillä etuja itselleen. Ei pokeriturnaukseen (esimerkiksi) kukaan pakota menemään vesirajaminihameessa ja tissit tiskiin-tyylillä. Ei muuallakaan elämässä sellaiseslla käytöksellä saa arvostusta osakseen ja uskottavuutta minkään alan ammattilaisena. (Toisaalta taas ei kyllä miehenkään ammattilaisuus kovin korkealla tasolla ole, jos hän antaa niin vähäisen asian kuin vastapelurin seksikkään pukeutumisen vaikuttaa harkintakykyynsä.)

Lihaa syövä heteromies (nimimerkki)

"Että miesten tapaa toimia (esimerkiksi tolkuton kilpailunhalu ja taipumus ottaa järjettömiä riskejä) pidetään parempina kuin naisten tapaa toimia harkitummin"

Riskin karttaminen estää tehokkaasti tuottojen syntymisen. Jos sijoitat varasi naisellisesti 1% takuuvarmaa tuottoa antavalle säästötilille, et voi koskaan päästä lähellekään pörssiosakkeiden tarjoamaa 10-15% pitkän ajan tuottoa. Itse asiassa vain menetät ostovoimaa pelaamalla varman päälle.

Eräs vieras (nimimerkki)

Mutta riskillä ja riskillä on eronsa. On sekä harkittua että harkitsematonta riskinottamista ja niiden erottaminen toisistaan on ensiarvoisen tärkeää myös sijoittamisessa. Ammattimaisesti sijoittava voi ottaa suuria riskejä, koska hän tietää mitä on tekemässä ja ymmärtää markkinoiden toimintaa. Aloitteleva sijoittaja taas suurilla riskeillä pelatessaan todennäköisesti menettää kaiken.

Tietysti onnistuneista riskisijoituksista saadaan hienoja "ryysyistä rikkauksiin"-tarinoita (muun muassa), ainoa pikkujuttu on vain siinä, että niistä riskinottajista vain harva onnistuu ja ne loput menettävät koko omaisuutensa ja joutuvat köyhyyteen.

Ja tietysti liika varovaisuus on myös pahasta sillä, kuten sanottua, sillä ei koskaan saavuta mitään, pikemminkin menettää vain.

Ja jotta asia saadaan sidottua tasa-arvokeskusteluun, niin miten saataisiin miehet oppimaan lisää harkintakykyä ja naiset oppimaan lisää riskinottokykyä, koska molempia tarvitaan.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Miksi Stefan Wallin ei puutu Veikkaus Oy:n pelien epä-tasa-arvoon? Miesten suosimissa vedonlyöntipeleissä on paljon korkeampi palautusprosentti, noin 70 - 80 %, kun taas naisten suosimassa lotossa palautusprosentti on vain 40 %.

Ingenieur (nimimerkki)

Varman päälle pelaaminen on varsin arvostettu tapa esimerkiksi suurimpien pörssiyhtiöiden johdossa. Kun et enää pelaa puhtaasti omalla riskillä (vaan osakkeenomistajien) ja suurin kasvupotentiaali on jo saavutettu, riskien välttäminen ja hitaasti eteneminen katsotaan yleensä varsin toimivaksi strategiaksi. Lisäksi esimerkiksi Suomalainen politiikka on mielestäni varsin naisellista touhua. Pohjalta on ponnistettu ja nyt ongelmana on lähinnä status quon ylläpitäminen ja vakauttaminen. Sinänsä "femiininen" valtio lienee ihan hyvä siihen, mutta en usko nykyhallinnolta löytyvän sitä munaa ja riskinottokykyä, mitä vaikkapa radikaalit aatteet yleisestä äänioikeudesta, oppivelvollisuudesta, tavoite 100% lukutaidosta, ilmaisesta koulutuksesta jne. ovat vaatineet.

Samoin kuin yritysmaailmassa, useinkaan vakautta häiritseviä ulkoisia voimia ei pysty hallitsemaan tai väistämään. Nokia olisi varmaan tarvinnut jonkun muun kuin munattoman juristin seuraamaan maailmaa, eikä myöskään Suomi voi oikein odottaa voivansa seurata sivusta maailmantalouden uudelleenjakoa.

Lihaa syövä heteromies (nimimerkki)

Mutta riskillä ja riskillä on eronsa. On sekä harkittua että harkitsematonta riskinottamista ja niiden erottaminen toisistaan on ensiarvoisen tärkeää myös sijoittamisessa. Ammattimaisesti sijoittava voi ottaa suuria riskejä, koska hän tietää mitä on tekemässä ja ymmärtää markkinoiden toimintaa. Aloitteleva sijoittaja taas suurilla riskeillä pelatessaan todennäköisesti menettää kaiken.

Tietysti onnistuneista riskisijoituksista saadaan hienoja "ryysyistä rikkauksiin"-tarinoita (muun muassa), ainoa pikkujuttu on vain siinä, että niistä riskinottajista vain harva onnistuu ja ne loput menettävät koko omaisuutensa ja joutuvat köyhyyteen.

Ja jotta asia saadaan sidottua tasa-arvokeskusteluun, niin miten saataisiin miehet oppimaan lisää harkintakykyä ja naiset oppimaan lisää riskinottokykyä, koska molempia tarvitaan."

Riskinhallinnan sekä riskin ja tuoton sidoksen tuominen osaksi suomalaista yleissivistystä auttaisi kummasti ymmärtämään vaurastumisen syy-seuraussuhteita ja markkinoiden arvonmuodostusta. Sattuman vauhdittamien menestystarinoiden toistaminen ei toisin tätä palvele, päinvastoin.

Sijoitusriskejä hallitaan tehokkaasti hyvin yksinkertaisella tavalla sijoittamalla useisiin kohteisin ja pitkän ajan kuluessa. Ei kaikkia munia samaan koriin eikä yhtä aikaa, ei väliä onko asialla ammattilainen vai amatööri. Jos tekee toisin esim. sijoittamalla suurella riskillä usean vuoden palkan yhteen yhtiöön lyhyellä aikavälillä ministeri Lehtomäen lähipiirin tapaan, pitäisi ehdottomasti olla käytettävissä jotain sellaista tietoa jota ei yleisesti ole saatavilla.

Ja jotta päästään pitkän alustuksen jälkeen miesten ja naisten erilaisiin riskinottotapoihin pariutumisessa, niin mikään ei voisi olla parempaa kehitystä kuin naisten riskinoton lisääntyminen siinä. Silloin ihan tavallisille miehille voisi puolestaan avautua mahdollisuuksia jopa jonkinasteiseen harkintaan.

Lihaa syövä heteromies (nimimerkki)

"Varman päälle pelaaminen on varsin arvostettu tapa esimerkiksi suurimpien pörssiyhtiöiden johdossa. Kun et enää pelaa puhtaasti omalla riskillä (vaan osakkeenomistajien) ja suurin kasvupotentiaali on jo saavutettu, riskien välttäminen ja hitaasti eteneminen katsotaan yleensä varsin toimivaksi strategiaksi"

Olet kyllä aika kuutamolla. Pörssiyhtiöiden investoinnit Venäjälle, Kiinaan, Intiaan, Etelä-Amerikkaan ja kohta myös Afrikkaan ovat kovan luokan kasvuhakuista riskinottoa, joka on hyvin kaukana paikalleen pysähtyneestä varman päälle pelaamisesta. (Ja niissä operaatioissa niin päättäjät että tekijät ovat lähes järjestään miehiä.)

Jos muuten joskus alat sijoittaa pörssiosakkeisiin, niin älä valitse osakkeita omaa harkintaasi käyttämällä. Kiinnitä mieluummin lehden pörssikurssilista seinään ja bongaa investointikohteet tikanheitolla.

Ingenieur (nimimerkki)

"Olet kyllä aika kuutamolla. Pörssiyhtiöiden investoinnit Venäjälle, Kiinaan, Intiaan, Etelä-Amerikkaan ja kohta myös Afrikkaan ovat kovan luokan kasvuhakuista riskinottoa, joka on hyvin kaukana paikalleen pysähtyneestä varman päälle pelaamisesta. (Ja niissä operaatioissa niin päättäjät että tekijät ovat lähes järjestään miehiä.)"

Riski olisi olla menemättä uusille markkinoille. Kilpailuetua et saavuta toimimalla kuten kaikki muut, vaan kun teet jotain, mitä muut eivät. Kilpailijat menee kiinaan -> sunkin on mentävä tai jäät jälkeen.

Mulle riskinotto on tarttua siihen, mihin muut eivät uskalla.

BRIC + muut on todella varovaista trendien perässä juoksemista. Kaikkiin päätöksiin ja päättämättä jättämisiin liittyy riski. Avainsanana on varovaisuus. Pienen startupin pyörittäjä voi päivän varoajalla ostaa lentolipun kaliforniaan ja alkaa myymään tuotteita. Vaikkapa kuukauden myyntireissun kustannukset voi konkreettisesti muutaman hengen puljulle olla kymmenien prosenttien luokkaa koko vuotuisesta liikevaihdosta. Suhteutettuna pörssiyhtiöön, vastaavia liikkeitä vain ei voi tehdä pörssiyrityksessä. Myyn heti mun osakkeet, jos firman toimari alkaa sooloilemaan kymmeniä prosentteja liikevaihdosta projekteihinsa ilman osakkeenomistajien suostumusta.

Vaikka sata miljoonaa tyyppiä yhtäkkiä haluaisi kosketusnäytöllisen älypuhelimen hyvällä selaimella, kurssi vain ei vaihdu päivässä jos koko konsernin tulos ja strategia on hiottu kymmenissä vuosissa tekemään halpoja kökköluureja.

http://blogs.hbr.org/cs/2010/10/seven_keys_to_swit... katso kohta "Go faster".

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Jos ajatellaan sitä, miksi ihmiset oikeasti pelaavat pokeria, niin palkkio pelistä on sen tuoma jännitys. Peliriippuvuus syntyy pelin jännityksestä, eikä siitä, että peli tuo rahaa. Tämänhän osoittaa vääjäämättömästi jo se, että ihmiset pelaavat pokeria, vaikka suurin osa häviää rahaa.

Häviäminen on tärkeää sen vuoksi, että ilman häviötä ei voi olla jännitystä. Urheilu on sen vuoksi jännittävää, koska siinä on aina tappion mahdollisuus. Jos meillä olisi esimerkiksi jääkiekkojoukkue, joku Moskovan ZSKA, joka voittaa jokaisen ottelunsa, niin ei tämän joukkueen pelien katsominen antaisi mitään katsojalleen. Ihmiset pelaavat nettipokeria, vaikka häviävät jatkuvasti, koska he kuitenkin saavat jännitystä pelistä. He tavallaan ostavat tappioillaan itselleen jännitystä.

Lihaa syövä heteromies (nimimerkki)

"Jos meillä olisi esimerkiksi jääkiekkojoukkue, joku Moskovan ZSKA, joka voittaa jokaisen ottelunsa, niin ei tämän joukkueen pelien katsominen antaisi mitään katsojalleen."

1980-luvulta hakemasi esimerkki nimenomaan todistaa loistavasti - päinvastoin kun esität - että menestys on olellinen osa markkina-arvoa.

Kun ZSKA voitti Neuvostoliiton lätkämestaruuden 13 kertaa putkeen 1977-89, niin katsomot olivat täynnä ja lippuja sai vain suhteilla. Joukkue kiersi myös ulkomailla Kanadaa myöten näytösotteluissa vetäen katsomot täyteen. Sen jälkeen, kun mestaruuksia ei ole tullut enää yhtään ja joukkue on käynyt jopa alemmalla sarjatasolla, sen markkina-arvolle on käynyt kuten keski-ikäistyvälle naiselle. Nykyisin Venäjän liigan häntäpäässä rämpivän, voittamista useammin häviävän ZSKAn katsomot ovat puolityhjiä. Ja joukkue saa vetää kesätreenileirinsä ja harjoitusottelut Suomessa tyhjille katsomoille ilman että nimmarinpyytäjät suuremmin häritsevät pelaajien rauhaa.

Markkina-arvolla ei ole pysyvyyttä millään markkinalla. Vain menestys räjäyttää kiinnostuksen pilviin.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Eräs vieras: "Että miesten tapaa toimia (esimerkiksi tolkuton kilpailunhalu ja taipumus ottaa järjettömiä riskejä) pidetään parempina kuin naisten tapaa toimia harkitummin. Siis pokerissa ja muussakin elämässä."

Olet väärässä ainakin väittäessäsi, että miesten taipumus olisi ottaa järjettömiä riskejä. Erityisesti pokerissa kenenkään, joka on istunut pokeripöydässä yli neljä tuntia ja vähintään kahtena eri päivänä, taipumus ei ole ottaa järjettömiä riskejä. Pokerissa tarvoite on onnistua sijoittamaan rahansa niin, että pelin odotusarvo on itselle positiivinen. Jos saa laitettua 10 000 euroa peliin niin, että on 20% mahdollisuus voittaa 60 000 euroa, niin onhan se tietenkin riski, ja voisi jäädä monelta tekemättä, mutta ei se missään nimessä ole järjetön riski, vaan positiivisen odotusarvon sijoitus.

"Ja arvostusta saadakseen naisen pitäisi muuttua luonteeltaan ja olemukseltaan mahdollisimman maskuliiniseksi, jotta häneen suhtaudutaan vakavasti."

Ei esimerkiksi Jennifer Harman vaikuta olemukseltaan tai luonteeltaan kovin maskuliiniselta. Silti hän on minun, ja käsittääkseni monen muunkin mielestä maailman paras naispuolinen pokerinpelaaja. (Harman on mm. ainoa nainen, joka on voittanut kaksi World Series of Poker -kilpailun avointa turnausta. Samoin hän on ainoa nainen, joka pelaa säännöllisesti maailman suurmpia käteispelejä $1000/$2000 panoksilla.)

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

Riski pokerissa on lähinnä sitä, että pelaa huonosti. Itseluottamusesta riippuu puolestaan se, kuinka hyvin uskoo kykenevänsä pelaamaan.

Miehille on tyypillistä sekä katteellinen että katteeton itseluottamus. Siksi suurimmat voittajat ja häviäjät ovat miehiä, niin kortissa kuin yitysmaailmassa.

Käyttäjän joonasdasilva kuva
Joonas da Silva

Höpönassu:

"Siis oikeesti tätä kysymystä voisi vaikka lähestyä erilaisista motivaatioista äkkiväärän biologisen redusoinnin sijaan."

Eivätköhän ne erilaiset motivaatiotkin nimenomaan biologiaan redusoidu ainakin osittain. Naisillehan raha ei tuota läheskään yhtä suurta hyötyä kuin miehille. Miehet tavoittelevat niitä palkintoja, joiden avulla saa naisia. Naisille raha on vain rahaa, jolla saa tavaroita ja palveluja. Miehille raha on niiden lisäksi statusta ja naisia.

"Mutta johtuuko ero biologiasta vai kulttuurista, joka esim. saataa rangaista riskiä ottavaa naista kovemmin kuin miestä?"

Biologia "rankaisee" naisia riskinotosta miehiä enemmän ja "palkitsee" miehiä riskinotosta naisia enemmän. Kulttuuri voi tehdä samoin tai päinvastoin, en osaa sanoa.

Käyttäjän joonasdasilva kuva
Joonas da Silva

Eräs vieras:

"Että miesten tapaa toimia (esimerkiksi tolkuton kilpailunhalu ja taipumus ottaa järjettömiä riskejä) pidetään parempina kuin naisten tapaa toimia harkitummin"

Ne ovat parempia toimintatapoja, jos haluaa pärjätä pokerissa, ja siitähän tässä oli kyse. Jos pelaat pokeria strategianasi positiivisen odotusarvon riskien välttäminen, et toimi harkitusti vaan typerästi.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Ei ole kuitenkaan naisille omaa poissulkevaa sarjaa Finlandia-kirjallisuuspalkinnossa. Kun naiset pärjäävät tasaveroisesti, tai jopa paremmin, niin kilpailusarjat voidaan pitää avoimina kaikille sukupuolille.

J K Rowling, Harry Potter kirjojen kirjailija, on ansainnut ensimmäisenä kirjailijana miljardi dollaria kirjoillaan. Hän on myös yksi viidestä naisesta maailmassa, joka on omalla työllään ansainnut miljardi dollaria.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

"Ei ole kuitenkaan naisille omaa poissulkevaa sarjaa Finlandia-kirjallisuuspalkinnossa. Kun naiset pärjäävät tasaveroisesti, tai jopa paremmin, niin kilpailusarjat voidaan pitää avoimina kaikille sukupuolille."

Jostain syystä naisilla on tapana pärjätä paremmin arvostelulajeissa.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Onko mitään tietoa siitä, miten Aasialaiset naiset ovat menestyneet uhkapelien maailmassa? Itä-Aasiassahan uhkapelikulttuuri on aivan toista luokkaa, kuin länsimaissa, ja ainakin täällä Suomessa aasialaiset naiset viihtyvät itse pelaajina kasinoilla.

Eli, voisiko miesten asema uhkapelimaailmassa olla kulttuurisidonnaista, ja macho-pokerinpelaaja vain länsimainen ilmiö?

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Uhkapelien maailmasta en tiedä, mutta pokerissa englanninkielisen Wikipedian listaamasta 62:sta naispuolisesta pokerinpelaajasta ainakin kahdeksan on aasialaisia tai aasialaistaustaisia. Heistä parhaiten pärjännyt lienee J. J. Liu, jonka turnausvoitot ovat tilastojen mukaan yhteensä 1,7 miljoonaa dollaria. Eli ihan hyvin he vaikuttaisivat olevan edustettuna pokerimaailman naishuippujen joukossa ottaen huomioon, että suuressa osassa Aasian maita rahapelit ovat kiellettyjä, joten pokeritietoa ja -pelejä ei ole tarjolla samalla tavalla kuin Euroopassa tai Yhdysvalloissa.

Höpönassu (nimimerkki)

"Eivätköhän ne erilaiset motivaatiotkin nimenomaan biologiaan redusoidu ainakin osittain."

Voiko joku redusoitua osittain? Niin tai näin, puhuin aluksi lähinnä rationaalisesta päätöksenteosta eli siitä, että henkilö punnitsee mielessään minkä tien valitsee. Jos esimerkiksi nainen voi osallistu pokeriturnaukseen tai missikisoihin, hän saattaa laskeskella, että jälkimmäinen tuo suuremmalla todennäköisyydellä palkinnon. Mies taas joutuisi päättämään päinvastoin täysin riippumatta biologiasta tai siitä johdetuista psykologisista prosesseista. Riippumattomuus siis tarkoittaa tässä, että strategiaa valitessa on osa todellisuudesta otettava annettuna. Nainen siis voi olla maailman paras pokerinpelaaja ja hän saattaisi arvostaa pokeria yli kaiken. Silti hänen kannattaa ehkä valita missikisat sosiaalisen todellisuuden luonteesta johtuen. Tutkimuksellisesti tämä tarkoittaa, että ensin on ikään kuin selvitetty peliteoreettinen perusasetelma. Sitten vasta siirrytään pohtimaan sellaisia toimijan tiedostamattomia motiiveeja, jotka syntyvät biologisesti tai kulttuurisesti.

Asiasta toiseen, eräs vieras ehdotti, että miehille pitäisi opettaa riskien välttämistä. Ensinnäkin suurten riskien ottaminen ei ole tyypillistä miehille vaan tietyille miehille ja erityisesti tietyssä iässä. Toiseksi, on ihmiskunnalle suureksi onneksi, että jotkut ottavat todella suuret riskit meidän muiden puolesta. Jos nimittäin arvostaa vaurastumista ja tekniikan kehitystä. Suurin osa epäonnistuu. Paska juttu. Mutta kyllä he ansaitsevat kunnioituksemme, kun edes yrittivät.

Lihaa syövä heteromies (nimimerkki)

"Suurin osa epäonnistuu."

Tuo perusteeton käsitys elää yhtä sitkeästi kuin se iänikuinen naisten 80 senttinen.

Ingenieur (nimimerkki)

Se pitää paikkansa.

Lähinnä virhe on siinä, että epäonnistuminen koetaan jotenkin huonoksi asiaksi. Yhdeksän yritystä kymmenestä epäonnistuu, mutta kun se yksi voittaa, voi se palkata ne osaajat niistä yhdeksästä muusta kilpailijastaan.

Onnistumisista harvoin oppii niin hyvin, kuin kunnon epäonnistumisista. Jenkeissä konkurssit on kirjattu todella isolla henkilön CV:hen. Suomessa jostain syystä epäonnistumisia hävetään.

Horny (nimimerkki)

Urheilusta ja sukupuolista tuli mieleen moottoriurheilu. Naiset ei ole siinäkään koskaan erityisemmin menestyneet. Siinä tarvittavia ominaisuuksia on riskinhallinta ja hahmottaminen.

Käyttäjän joonasdasilva kuva
Joonas da Silva

Höpönassu:

"Jos esimerkiksi nainen voi osallistu pokeriturnaukseen tai missikisoihin, hän saattaa laskeskella, että jälkimmäinen tuo suuremmalla todennäköisyydellä palkinnon"

Pointti oli siinä, että nimellisesti sama palkinto on biologiasta johdettavissa olevista syistä eriarvoinen miehelle ja naiselle. Miehelle on pariutumisen kannalta naista tärkeämpää hallita resursseja, ja siksi 1000 000 euroa on miehelle huomattavasti arvokkaampi palkinto kuin naiselle. Miehet ovat biologisista syistä motivoituneempia resurssien tavoitteluun kuin naiset. Myös status on tietysti resurssi. Veikkaisin, että naisten halu päästä misseiksi tai idoleiksi juontuu resurssien ja statuksen tavoittelun lisäksi merkittävästi ihan puhtaasta huomionkipeydestä ja halusta kokea itsensä "erityiseksi".

Edellä kuvattu ei mitenkään sulje pois pohdintaasi rationaalisesta valinnasta. Nainen voi hyvinkin rationaalisesti preferoida misseyttä rahanhaalimiseen, koska hänen rahasta kokemansa subjektiivinen hyöty voi olla pienempi kuin misseydestä. Se, että miehet valitsisivat keskimäärin toisin, johtuu luultavasti biologiasta ja parinvalintamekanismeista.

"Silti hänen kannattaa ehkä valita missikisat sosiaalisen todellisuuden luonteesta johtuen"

Niin ja sosiaalinen todellisuus taas ei synny biologisessa tyhjiössä.

Nihilisti (nimimerkki)

Pelaan, Holdem, cash 6max pöytiä ja välillä Omaha Hi, coin flippipeliä (pelaisin suosikkiani "crazy pineapple"a" jos sitä olisi tarjolla netissä enemmän).

Olipa aika kärjistetty gradu ja ehkä vähän vanhaakin tietoa ei naisia aliarvoida, yleensä naista joka tulee pelaamaan pitäisi varoa he ovat yleensä solid pelaajia jotka tekevät vähän virheitä, tosin agressiivisuutta heillä ei juurikaan ole.

En kyllä loppupeleissä ymmärtänyt mitä gradussa haettiin? Kiusata miehiä homostelusta? Syrjinnästä? Mistä? Olen vakuuttunut, että nämä feministit ovat masokisteja he valitsevat jonkun aiheen missä naiset ovat oikeasti todella huonompia ja yrittävät väkisin itkua vääntäen saada se miesten homoilu-syrjintä-salaliittoteorian viaksi. Pitäisikö näissä naistutkimuslaitoksissa jaella foliohattuja oikein kunnolla.

Seuraavaksi varmaaan joku väittää, että naiset eivät ole yhtä vahvoja, koska eivät uskalla käydä salilla miesten takia ja naisten salilla ei ole tarpeeksi isoja painoja...

Höpönassu (nimimerkki)

Joonas, en siis yrittänyt väittää, että sosiaalinen todellisuus syntyy biologiasta riippumatta. Sen sijaan sanoin, että on joskus tai aina on turha etsiä syitä yksilön päätöksille pelkästään hänen haluista, ovat ne sitten kulttuurisia tai biologisia taustaltaan. Varmaan sanoin asian sekavasti. Tästä voi jatkaa metodologista keskustelua ikuisesti, ja yhteen suuntaan kun menee päätyy tekemään feminististä tutkimusta. Minä en menisi kovin pitkälle siihen suuntaan, mutta pakko on myöntää, että ei naistutkimuksen perusteet nyt ihan mistään toisesta universumista ole.

Höpönassu (nimimerkki)

Selvennän vielä hiukan. Naistutkimuksessa usein ajatellaan, että kulttuuri (patriarkaatti) ei ole naisten halujen ja tarpeiden mukainen vaan pikemmin päinvastoin. Tällöin nainen joutuu jatkuvasti sopeutumaan vieraisiin tai vihamielisiin rakenteisiin ja toimimaan oman syvemmän tahtonsa vastaisesti. Näistä rakenteista vapaana hän esimerkiksi saattaisi valita osallistuvansa pokeriturnaukseen missikisojen sijaan.

Vieras (nimimerkki)

"Suuri osa miehistä eläisi Hansenin tyylistä cowboy-Bond-elämää alati vaihtuvine naisineen, jos siihen olisi mahdollisuus. Hansen on alfa-uros, jolla on valta toimia omien halujensa ohjaamana, mikä on toki ristiriidassa yhteiskuntaa hallitsevan naisten moraalin kanssa, jossa sitoutuminen ja vakavasti otettavuus ovat keskeisellä sijalla."

Millä perustelet tämän? Eiköhän suurin osa miehistä halua rakkaussuhteen, loppujen lopuksi myös ne pelimiehet. Miehetkin kaipaavat pysyvyyttä, perhettä, rakkautta, romantiikkaa jne. Sitä en tiedä, kuinka suuri osa elisi mielellään avoimessa suhteessa. Mutta uskallan väittää, että parisuhde muodossa tai toisessa on lähes kaikkien ihmisten haave.

Vieras (nimimerkki)

"Millä perustelet tämän? Eiköhän suurin osa miehistä..."

Ei HL mitään mainitse suurimmasta osasta vaan suuresta osasta.

Vieras (nimimerkki)

"Millä perustelet tämän? Eiköhän suurin osa miehistä halua rakkaussuhteen, loppujen lopuksi myös ne pelimiehet. Miehetkin kaipaavat pysyvyyttä, perhettä, rakkautta, romantiikkaa jne. Sitä en tiedä, kuinka suuri osa elisi mielellään avoimessa suhteessa. Mutta uskallan väittää, että parisuhde muodossa tai toisessa on lähes kaikkien ihmisten haave."

Hyvin suuri osa miehistä tahtoisi elää Hansenin tyylistä elämää ainakin jonkun aikaa. Kun se on nähty niin sitten lienee kenties vakiintumisen aika tai jos kesken villin poikamieselämän tulee se tarpeeksi tasokas nainen vastaan jonka kanssa voisi vakiintua. Jotkut eivät vakiinnu koskaan. Miehillä on tarve harrastaa seksiä monien naisten kanssa sekä tarve olla rakastettu. Nämä ovat ristiriidassa keskenään mikä tekee elämänvalinnoista ongelmallisia jos Hansenin tavoin on mahdollisuus valita erilaisten seksikäyttäytymisten välillä. Näin "hieman" alempi tasoisen miehen näkökulmasta tuo olisi kuitenkin lähinnä positiivinen ongelma. :)

Vieras (nimimerkki)

Nykyään suurin osa naisistakin käyttäytyy kuin miehet. Naisillahan on muistaakseni seksikumppaneita keskimäärin 12. Suurin osa naisista harrastaa nykypäivänä irtosuhteita, haluavat seksiä vain seksin vuoksi. Itse en harrasta, haaveilen että minulla olisi koko elämäni ajan vain yksi mies.

Vieras (nimimerkki)

Älä puhu paskaa. Miehet haluavat parisuhteen ja "rakkautta", koska se on keino taata tasainen pillunsaanti. Ja onhan se perhe-elämä ja lapsetkin ihan jees vaihtoehto, jos toisena vaihtoehtona on yksinäisyys ja pakkoselibaatti. Mutta sitten kun vaakakupissa on playboy-elämä, niin avot, puhutaan ihan eri valinnasta.

Vieras (nimimerkki)

Miten sitten selität sen, että suurin osa pelimiehistäkin/ytm:istä (joiden perässä naiset juoksevat) perustavat perheen tai menevät naimisiin? Toki osa heistäkin pettää kumppaniaan, mutta silti. Elämä on aika tyhjää, jos siitä puuttuu rakkaus ja perhe. Pinnallinen seksin perässä juokseminenkin alkaa jossain vaiheessa kyllästyttämään.

Vieras (nimimerkki)

Kyllä Henkka on mielestäni monesti sanonut, että tuo on useimpien miesten haave.

Sosiologi (nimimerkki)

Niin se onkin, ikävä kyllä...

Vieras (nimimerkki)

Pötyä. Miesten suurin toive on tulla rakastetuksi ja löytää nainen, jota rakastaa. Sen ehkä uskonkin, että suuri osa haluaisi elää vapaassa suhteessa (kuitenkin niin, että vaimo olisi uskollinen). Lähes jokaisen ihmisen tavoite on löytää se unelmien kumppani ja perustaa perhe. Irtosuhteet kuuluu lähinnä siihen nuoruusvaiheeseen.

Käyttäjän denkku kuva
Deniz Söderström

Texas Hold'em NL turnauksina tai sittareina.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Tässä voisi teille biologisteille tuoda esiin sen puolen ihmisen seksuaalisuudesta, joka tulee esille psykologiassa, tarkemmin psykoanalyyttisessä kokemuksessa. Ihmisen seksuaalisuus muotoutuu todellisuudessa joustavasti oppimisen kautta, ja tämä johtaa siihen, että erotisoimisen kautta erittäin monet ilmiöt voivat saada eroottisen latauksen.

Ei ole mitään biologista kaavaa, joka ohjaisi ihmisen seksuaalisuuden kohdistumaan ihmiskehon biologisiin sukupuoliominaisuuksiin. Seksuaalisuus voi suuntautua esimerkiksi saappaisiin tai kenkiin, mutta myös miltei mihin tahansa, kuten traktoreihin. Naisten saappaat ovat yleisin erotisoinnin kohde, yleisimpien joukossa ovat myös raha ja valta.

Kun Laasasella on usein esimerkkejä siitä, miten raha ja varallisuus muodostavat vastustamattoman hunaja-ansan naisille, niin kyse räikeimmissä esimerkeissä on luultavammin vain siitä ryhmästä naisia, jotka erotisoivat rahan. Tällainen ryhmä ei kuitenkaan ole naisten keskuudessa mitenkään pieni, mutta se edustaa yhtä vähän naisia yleisesti, kuin saapasfetisistit miehiä yleisesti. Vallan erotisointi taas on tyypillisempää miehille. Mielikuva suuria rahoja liikuttelevasta pokeritähdestä ympärillään joukko seksuaalisesti kiinnostuneita naisia on todennäköisesti täysin todellinen, mutta ovatko ympärillä pörräävät naiset raha-fetisistejä, vai ovatko he naisten seksuaalisuuden valtavirran edustajia.

Vaikka suurin osa miehistä ei ole kenkä tai saapasfetisistejä, niin silti me tunnemme jonkinlaista ymmärrystä seksikkäille saappaille tai korkokengille, ja siksi laulajat ja muut esiintyvät naiset pukeutuvat näihin. Tai musiikkiteollisuus pukee esiintyjät S/M nahkavaatteisiin, vaikka vain osa yleisöstä on alan harrastajia. Ehkä jokainen nainen tavallaan ymmärtää jollain tasolla rahan seksuaalisen vaikutuksen, kun hän lukee näitä Laasasen kirjoituksia, mutta vain osa naisista on varsinaisesti erotisoinut rahan. Ero on pakonomaisuuden asteessa. Jos nainen on kunnolla erotisoinut rahan, hän ei yksinkertaisesti nauti seksistä köyhän miehen kanssa, samalla tavoin, kun kunnon saapasfetisisti ei saa seisokkia, ilman että naisella on saappaat jalassa.

bmad (nimimerkki)

Mikko Ahola:
"Vaikka suurin osa miehistä ei ole kenkä tai saapasfetisistejä, niin
silti me tunnemme jonkinlaista ymmärrystä seksikkäille saappaille tai korkokengille, ja siksi laulajat ja muut esiintyvät naiset pukeutuvat näihin."

Saapas/jalkafetisismi on sellainen yleisestihyväksytty, nopea ja
tyhmemmällekin helposti kokeiltava fetisismin muoto. :D

S/M-piireissä olen yrittänyt usein kysellä, miksi naisen jalat
saavat kymmenen kertaa enemmän huomiota kun kädet, kun omissa sessioissa olen huomannut naisen käsien olevan paljon stimuloivampaa katsottavaa.

Lähes kaikki kinkyt, joita olen haastatellut pitävät "salaa"
naisen käsistä, mutta eivät vain ilmeisesti ole kovin paljoa saaneet katsella niitä ajan kanssa. Ovat jopa olleet ihmeissään ja hämmentyneitä kun olen yksityiskohtaisesti kuvaillut miten naisystäväni esittelevät minulle käsiään hitaasti liu'uttaen silmien edessä. Nojoo, se naisen jaloissa oleva fyysisyys on tietysti kiehtovampaa varsinkin kun tulee niiden rutistamaksi ja toki jaloissa ja saappaissa on myös fetissiarvoja. Naisen jalkineiden seksuaalinen valta :D .

"Tai musiikkiteollisuus pukee esiintyjät S/M nahkavaatteisiin, vaikka vain osa yleisöstä on alan harrastajia. "

Sitä kuinka moni loppujen lopuksi on S/M:n harrastaja ei voida vielä tietää varmasti, mutta lievälle enemmistölle S/M tuskin sopii. Aika moni ei harrasta sadomasokismia ihan sen takia, että ajattelee sen olevan heikkoutta, etenkin alistumispuolen. Mutta uskoisin, että sadomasokismi tulee vielä yleistymään ja kukapa tietää, se voi yleistyä käsi kädessä miehen roolimallin purkautumisen kanssa.

"Ehkä jokainen nainen tavallaan ymmärtää jollain tasolla rahan seksuaalisen vaikutuksen, kun hän lukee näitä Laasasen kirjoituksia, mutta vain osa naisista on varsinaisesti erotisoinut rahan."

En nyt ymmärrä tätä hösläystä. Kyllä raha nyt muokkaa ympyröitä paremmiksi. Köyhyys ja vähävaraisuus pitää ihmistä kovin aloillaan, ei anna liikerataa. Toisaalta mikä sitten on rikkautta? Keskivertokansalainen tienaa nettona n.2000 euroa kuukaudessa. Ei sekään ihan huono ole.

Fetissikö vai biologiaa? (nimimerkki)

Väitänpä, että valtaosa miehistä pitää enemmän Madonnan näköisestä naisesta korsettiasusteisena kuin samasta naisesta laamapaidassa. Joten fetissin ja eroottisesti pukeutuneen naisen raja on häilyvä. Kerran eroottisisa alusvaatteita ostaessani myyjä sanoi, että niitä myydään paljon enemmän kuin julkisuudessa käy ilmi. "Pitsialusasu päällä jokainen nainen on kuningatar omassa makuuhuoneessaan", sanoi myyjä selitykseksi. Ei oman vartalon hyvien puolien korostaminen ole kiellettyä naiselta. Mutta miksi miehet eivät osta pitsisiä alusasuja? Ainakaan huomattavia määriä. Olisiko biologialla jotain osuutta asiassa? Sillä biologialla, jonka olemassaolon feministit kieltävät, vaikka empiirisellä tutkimuksella tuo erootissävyisten alusaujen merkityskin miehille voidaan pitävästi todistaa.

Vieras (nimimerkki)

"Mutta miksi miehet eivät osta pitsisiä alusasuja?"

Miehet ovat visuaalisempia. Ei naisia (yleisesti ottaen?) kiinnosta nähdä miehiä eroottisissa asuissa. Ainakaan kovin paljon.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola
Vortac (nimimerkki)

Juups, eipä taida löytyä sitä 'korrektia' sanaa.

Uroskissa = kolli
Naaraskissa = ?

Eli käyttäkäämme siis hyvällä omatunnolla 'narttu'-sanaa naaraskissoista.

- Vortac

Vieras

Ja uroskoiralle sopii nimitys kolli?

Vortac (nimimerkki)

""Mutta miksi miehet eivät osta pitsisiä alusasuja?"

Miehet ovat visuaalisempia. Ei naisia (yleisesti ottaen?) kiinnosta nähdä miehiä eroottisissa asuissa. Ainakaan kovin paljon."

Hyvin sanottu. Asiaan tietenkin liittyy paljon muutakin, kuten maskuliininen rooliodotus. Miehille ei juuri valmisteta pitsisiä alusasuja sen enempää kuin hameitakaan, tai mitään muutakaan värikästä, kaunista ja söpöä. Miesten kuuluu olla 'raavaita', ja ilmeisen harmaaseen/mustaanpukeutuneita, korvattavia, massaan kuuluvia olioita, siinä missä naiset saavat korostaa individuaalisuuttaan ja hehkeyttään, kauneuttaan jne. vaikka millaisilla väreillä ja koristeilla.

Miehet eivät saa edes käyttää ihmiselle soveltuvia, löysiä ja mukavampia vaateparsia, toisin kuin vaikkapa muinaiset roomalaiset tai samurait aikoinaan. "Kuka pitää parisuhteessa housuja", eli "Who wears the pants in the relationship" on vakiintunut sananparsi. Jos molemmilla olisi pitsialkkarit ja hameet, ei olisi sitä housujenpitäjää (en tiedä, miten asia lespoilla menee).

Maskuliinisuus ja feminiinisyys ovat elintärkeitä vastakohtia ja eroavaisuuksia maailmankaikkeudessa, ja lisääntymisen kannalta.

Kuitenkin nykyään ollaan unohdettu, että miehissäkin on feminiininen puoli (naisten maskuliinista puolta tosin jopa ylistetään). Mies ei saa osoittaa ihmisyytensä tätä puolta, tai sanktiot ovat kovat. Homoleima seuraa välittömästi, eikä nainen yleensä kovin kauan katsele miestä, joka ilmentää feminiinistä puoltaan oikeastaan lähes millään tavoin, saati sitten pukeutumisellaan.

Tilanne on valitettava monessakin mielessä - miehet ovat pakotettuja tukahduttamaan feminiinisen puolensa, siinä missä naiset saavat vapaasti rellestää maskuliinisuutensa kanssa mielin määrin.

Ei siis ole yhteiskunnallisesti hyväksyttävää heteromiehen ostaa pitsisiä alushousuja - ja vauvasta asti kestänyt ehdollistaminen pakottaa miehen häpeämään edes ajatustakin moisten ostamisesta, saati että uskaltaisi koskaan toteuttaa sellaista ajatusta.

Tästä asiasta voisi kyllä kirjoittaa lisääkin, olen vasta raapaissut ihan pintasilausta. Mutta otaksun tilanteen olleen erilainen historiassa, esimerkiksi viktoriaanisella ajalla. Myös ensimmäiset 'naisten alushousut' Japanissa testasi nimenomaan mies.

- Vortac

bmad (nimimerkki)

"Tilanne on valitettava monessakin mielessä - miehet ovat pakotettuja tukahduttamaan feminiinisen puolensa, siinä missä naiset saavat vapaasti rellestää maskuliinisuutensa kanssa mielin määrin."

Vortac kirjoittaa täyttä asiaa. En ole koskaan tavannut netissä yhtä viisasta miestä, kuin rajatieteilijä Vortac. OMENAMEHUMALJA VORTACILLE, muuten tulemme kaikki känniin!

*********************************

Miehet ovat omasta herrasmiemäisestä aloitteestaan luopuneet
femiiniydestään ja vaatineet muitakin miehiä toppuuttelemaan itseään, että
naisten pysyisivät ylivertaisena ja muita sortavana sukupuolena.

Miehet ovat maksaneet seksuaalisesta himostaan älyttömän kovan hinnan. Vähän niin kuin maksaisi yksistä ruokaostoksista kuukauden palkan ja tulos on tämän näköinen: kaikki miehet on enemmän tai vähemmän puutteessa, eivätkä tiedä mitä tekisivät. Planeettamme uroot kiemurtelevat sairaina koloissaan, siinä missä naisten rinnoille lentää kukkia niin ylhäältä, alhaalta, kuin sivusuunnastakin.

Nykyaikaiset miehet on räjähdysherkkiä, naisia nuoleskelevia, hauraita maan rakoon poljettuja mielisairaalatapauksia, joilla on hyvin vähän omaa elämää. HYVIN VÄHÄN. Tämä on varoitus myös kaikille tälle palstalle
kirjoittaville miehille: ei hyvin mene!

Kun tavallinen mies saa pillua vastikkeeksi suostumalla naisen harjoittamaan sortoon hän luulee vielä että hänellä on asiat handussa.
Nykyaikaiset miehet voisi laittaa vaikkapa liukuhihnalle marssimaan, eivätkä he huomaisi eroa nykyiseen. Nykyaikaisia miehiä ei erota toisistaan, kun ne kaikki tekevät naisten edessä samat ohjelmoidut pokkausliikkeet. Ei paljon hameet heilahda!

Vapaus ilmentää itseään ja samalla sortovoima on naisilla. Naisiin tulee enenevässä määrin suhtautua verenhimoisina, ahneina vihollisina, ja antaa heidän virota rauhassa.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Laasasen markkina-arvo-teoriassa on vielä se vajavaisuus, että sitä ei ole testattu suhteessa miehen biseksuaalisuuteen. Olisi mielenkiintoista tietää, miten miehen mahdollinen tai epäilty biseksuaalisuus vaikuttaa hänen markkina-arvoonsa.

Tosiasiassa naisten keskinäisissä keskusteluissa he pohdiskelevat useinkin mieskandidaattien mahdollista seksuaalista suuntautuneisuutta. Eri vaihtoehdot homoudesta biseksuaalisuuteen käydään läpi, kun arvioidaan lähipiirin miesehdokkaita. Mutta mikä sitten on mahdollisen tai epäillyn biseksuaalisuuden vaikutus markkina-arvoon? Luultavaa on, että se laskee miehen markkina-arvoa, mutta kuinka paljon?

Laasanenhan on esittänyt, että miehet pyrkivät toimimaan lähes kaikin keinoin niin, että heidän markkina-arvonsa naisten silmissä kohoaisi. Tästä ei ole kovin kaukana se päätelmä, että heteroseksuaalisilla pariutumismarkkinoilla miehet väkisinkin korostavat 100 %:ta heteroseksuaalisuuttaan. Miesten, etenkin nuorten miesten homovastaiset ilmaukset voisivat siis osittain juontua naisten odotuksista heteroseksuaalisilla pariutumismarkkinoilla.

Miesten biseksuaalisuus olisi ehkä naisten mielestä miehen markkina-arvoa alentava tekijä, koska sen voisi olettaa heikentävän solmitun parisuhteen vakautta, koska biseksuaalisuus sisältää mahdollisuuden seksuaalisuuden ailahteluun ja voi naisten mielikuvissa olla merkki pettämisvalmiuudesta.

Jos saataisiin viitteitä siitä, että miehen biseksuaalisuus ja sen julkiset ilmaisut laskevat huomattavasti miehen markkina-arvoa, niin Laasasen näkemysten vähättely ja niiden syrjiminen estää samalla GLTB ryhmien syrjinnän syiden selvittelyä ja Laasasen syrjintä tukisi näin GLTB syrjintää yhteiskunnassamme.

Ingenieur (nimimerkki)

Jokaisen konstruktioiden ja maailman epäreiluudesta vaikertavien pitää katsoa tämä: http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=48...

bmad (nimimerkki)

"Jokaisen konstruktioiden ja maailman epäreiluudesta vaikertavien pitää katsoa tämä: http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=485&a=3529"

Ahaa, työtön taas esittämässä fiksua, osaa oikein linkata jonkun pierun kotisivuille. Ei me sulle töitä järjestetä.

Ingenieur (nimimerkki)
bmad (nimimerkki)

"Laasasen markkina-arvo-teoriassa on vielä se vajavaisuus, että sitä ei ole testattu suhteessa miehen biseksuaalisuuteen. Olisi mielenkiintoista tietää, miten miehen mahdollinen tai epäilty biseksuaalisuus vaikuttaa hänen markkina-arvoonsa. "

Kuvake.netissä aikoinaan järjestettiin gallup, jonka tulosten
yksi omituinen piirre oli se, että lukuisat naiset olivat haluttomia teoriassakaan pariutumasta sellaisten miesten kanssa, jotka olivat tehneet esim. homokokeiluja.

Samaiset naiset hyväksyivät kyllä lesboseksin täysin rinnoin, kuten miehetkin.

Miesten homokokeilut ja biseksuaalisuus voivat viitata tekijöinä siihen, että mies saa naisia heikosti, mikä tällöin alentaa miehen markkina-arvoa heteromarkkinoilla. Livian Hekanahokin ehkä suositteli Henrylle homoilua pudottaakseen hänen markkina-arvoaan, ja huonontaakseen hänen seksielämäänsä. Nykyoloissa aika vähän arvostan homoilua muutenkaan sen takia, että se näyttäisi toimivan varaventtiilinä, kun heteroseksistä ei tule syystä tai toisesta mitään.
Nuorempana olin innokaskin homoilija. :D

"Eri vaihtoehdot homoudesta biseksuaalisuuteen käydään läpi, kun arvioidaan lähipiirin miesehdokkaita. Mutta mikä sitten on mahdollisen tai epäillyn biseksuaalisuuden vaikutus markkina-arvoon? Luultavaa on, että se laskee miehen markkina-arvoa, mutta kuinka paljon? "

No itse olen homokokeiluja tehnyt, mutta ei se omissa naissuhteissani ole mitenkään tuntunut. Tavisnaisiin en edes yritä luoda seksuaalista kontaktia, koska eihän siitä mitään tule. :D

"Laasanenhan on esittänyt, että miehet pyrkivät toimimaan lähes kaikin keinoin niin, että heidän markkina-arvonsa naisten silmissä kohoaisi."

Valitettavasti. Miehiltä puuttuu arvostelukyky kokonaan. Tällaiset "Levottomat jalat" tyyppiset nimimerkit käyvät laukomassa tietyin väliajoin kommentteja siitä, miten miesten pitäisi ryhdistäytyä, tai muuten heistä tulee ruikuttajia, joiden jutuille muut käyvät netissä naureskelemassa. Mutta kyse on pohjimmiltaan siitä, että nämä haluavat päteä naisten silmissä, olla stereotyyppisen miestyypin edustajia ja heikkojen naisten sankareita.

"Tästä ei ole kovin kaukana se päätelmä, että heteroseksuaalisilla pariutumismarkkinoilla miehet väkisinkin korostavat 100 %:ta heteroseksuaalisuuttaan. Miesten, etenkin nuorten miesten homovastaiset ilmaukset voisivat siis osittain juontua naisten odotuksista heteroseksuaalisilla pariutumismarkkinoilla."

Yleensäkin voidaan kysyä miksi ihmiset haluavat niin kovasti tulla normaaleiksi ja kankeiksi. Normaalin miehen ainakin tunnistaa siitä, että hän voi samaan aikaan kutsua toveriaan aseveljeksi, kun kannattaa tupakoinnin täyskieltoa Suomeen 20 vuoden kuluttua. Ei tavallinen ihminen paljon asioita ajattele. Homoilua pelätään ja se koetaan loukkaavana. Kyrpä anaalissa tuntuu hyvältä, se on syntiä ja sitä ei pidä päästää läpi omasta kropastaan.

"Miesten biseksuaalisuus olisi ehkä naisten mielestä miehen markkina-arvoa alentava tekijä, koska sen voisi olettaa heikentävän solmitun parisuhteen vakautta, koska biseksuaalisuus sisältää mahdollisuuden seksuaalisuuden ailahteluun ja voi naisten mielikuvissa olla merkki pettämisvalmiuudesta. "

Se voi olla myös merkki siitä, että poikaystävä haluaa syöttää tyttöystäväänsä seksuaalisesti omalle bi-kumppanilleen, jolla saattaa olla matalampi markkina-arvo. :D

M.M. (nimimerkki)

Mielipiteitä voivat tietysti kaikki esittää, mutta Laasasenkin olisi hyvä ymmärtää se, että jos mielipiteillä haluaa tehdä tiedettä, pitäisi joskus viitsiä koota vähäinenkin määrä aineistoa, ja siihen edes kehnosti viitata.