Suomen kovimmat ihmettelijät
Vihreät Naiset ovat Suomen kovimpia ihmettelijöitä.
Ihmettelyä vuonna 2004
Vihreät Naiset ry ihmettelee RAY:n avustusten jakoa
Vihreät Naiset ry on kiinnittänyt huomiota uuden, naisten aggressiota käsittelevän hankkeen laajamittaiseen tukemiseen. RAY on alustavasti myöntänyt Naisen aggressio läheisissä ihmissuhteissa –hankkeelle (2004-2008) 430.000 euroa. Hankkeen tarkoituksena on kartoittaa naisten fyysisen väkivallan lisäksi myös henkistä ja seksuaalista väkivaltaa.
Vihreät Naiset ry muistuttaa, että Suomi on Euroopan unionin väkivaltaisin maa. Suomalaisen lähisuhdeväkivallan suurin ongelma on miesten naisiin kohdistama fyysinen väkivalta. Lähisuhteissa tapahtuvasta fyysisestä väkivallasta noin 90 prosentissa väkivallan tekijä on mies, noin 10 prosentissa nainen.
Vihreät Naiset ry:n mielestä on outoa, että RAY tukee laajasti sellaista väkivallan ehkäisytyötä, joka ei kohdistu em. suomalaisen väkivallan perusongelmaan. Lasten suojelun rinnalla lasten äidit, jotka ovat useimmiten lasten isien väkivallan kohteina, ovat naisjärjestöjen yhteisen käsityksen mukaan ensisijainen väkivallalta turvaamisen kohde. Naisten suojelu on parasta lasten suojelua.
Mikäli RAY pitää tärkeänä ohjata tulevaisuudessa varoja henkisen väkivallan ja aggressiivisen käytöksen systemaattiseen kartoittamiseen, lähtökohdaksi on otettava suomalaisen väkivallan perusongelma: miesten naisiin kohdistama väkivalta eikä naisten miehiin kohdistama väkivalta.
Lyöntien välillä myös mies käyttää henkistä väkivaltaa (uhkailua, pelottelua, kiristystä, manipulointia, haukkumista, taloudellista, sosiaalista ja psyykkistä kontrollointia jne).
Ihmettelyä vuonna 2010
Vihreät Naiset ovat yllättyneet siitä, kuinka paljon miehet kokevat väkivaltaa.
Eivätkö Vihreät Naiset lue lehtiä tai katso televisiota?
Törkeä perheväkivalta kohdistuu miehiin naisia useammin
Äidit kurittavat fyysisesti lapsiaan isiä useammin
(Joni Välimaa aiheesta)
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
430000 euroa!!! Kerrankin olen Vihreiden naisten kanssa samaa mieltä. RAY:n saisi lakkauttaa, jos on varaa turhuuksiin jakaa noin paljon.
"Järvinen muistuttaa, että miehiin kohdistuvaan väkivaltaan puuttuminen ei saa olla pois naisten kohtaaman väkivallan vastaiselta työltä."
Samoista resursseista vääntöä, siksi miesten kohtaamaa väkivaltaa ei saa tutkia.
"Heli Järvinen vihjasi eduskunnan tasa-arvokeskustelussa siihen suuntaan, että naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisessa taistelussa olisi tarvetta 100 miljoonalle eurolle."
Mihin kaikkeen 100 miljoonaa saataisiin tuhlattua? Naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisystä on tullut suurta bisnestä. Ei mitenkään ainutlaatuista. Olisi mielenkiintoista jos joku laskisi, kuinka paljon erilaisiin projekteihin, turvataloihin, tutkimuksiin yms. rahaa tämän teeman puitteissa jo menee. En silti tarkoita, että kaikki rahan meno on, tai olisi turhaa, mutta uskomattomia summia verovaroja jo nyt käytetään - siis kaikkeen muuhunkin kuin väkivalla vastustamiseen.
Kyllä RAYn voisi lopettaa mutta ei tästä syystä, otan pari pointtia esiin, kaikki se humpuukki ja hullutus mitä näihin naistutkimuksiin ja miesten tuomitsemiseen tulee on VERONMAKSAJIEN rahoista. RAY saa tuottonsa (varmaankin suurin osa miehiä, pois lukien mummot) pelaajilta.
Minusta on typerää, että näitä tutkimuksia pitää tehdä, mutta kuten ihmiset ovat tuoneet ilmi, Vihreiden naisten (LUE: Feministit) mielestä ei ole mitään naisväkivaltaa, ja maailma olisi parempi paikka jos miehet kouhittaisiin ainakin henkisesti, he ovat luonnonläheistä porukkaa jotka eivät huomioi biologiaa millään tasolla.
RAY:n rahoilla voisi parantaa vaikka erikoissairaanhoidon tasoa, esim. reumasairaalan olisi voinut pelastaa. Humpuukitutkijoille ei pitäisi antaa senttiäkään.
Jos jonkun kyselytutkimuksen mukaan miehet joutuvat naistensa hakkaamiksi, niin ei se kyllä vastaa todellisuutta millään tapaa. Miehet kuitenkin on vahvempi sukupuoli. Täysi turha rahareikä.
Mutta jos nainen ei saa tuomiota ja mies on aina syyllinen, niin nainen saa tehdä väkivaltaa. Sitäpaitsi nainen voi pistää puukoilla selkään.
Vihreä nainen, Heidi Hautala totesi aikoinaan; “keskittymällä naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ei väheksytä muiden ryhmien kokemuksia vaan pyritään tehokkuuteen.”
...nyt ihmetellään ja ollaan yllättyneitä.
Miksi Vihreä Liitto tarvitsee Vihreät Naiset-nimistä naisjärjestöä? Vihreä Liitto voisi suoraan muuttaa nimensä muotoon Vihreät Naiset.
Anteeksi tämä henkilöön menevä kommentointi mutta on vaikea keksiä kuvottavampaa ihmistä kuin Heli Järvinen.
Henry miksi poistit kommenttini? Viittaan edelliseen blogi-kirjoitukseesi, jossa esitin idean, että olisit uusplatonilaisen ja dualistisen kategoroinnin uusoppilas, versio 2010.
Mies = valo, voima,usko, lojaalisuus,REHELLISYYS, suora muoto jne.
Nainen = tämän vastakohta
Väkivalta on aina pahasta ja sitä vastaan pitää taistella. Ketään ei saa koskaan lyödä. Tässä asiassa en kannata tasa-arvoa vaan valistusta. Jos 100% naisista lyö miehiä se on paha, miltei sama kuin 100% miehistä löisi naisia - siis idean tasolla. Näin ei käy. Mutta ruumiin voimat täytyy myös huomioida oikeissa suhteissa.
Mutta yleisesti tähän blogiin täytyy sanoa, että ratsastat sillä sisäsyntyisellä vihalla, joka syntyy kun mies haluaa naista, mutta ei ole oikeutettu saamaan tämän ruumista tai sielua (?) käyttöönsä ilman sanktioita, jotka seuraavaat "luvattomasta käyttöönotosta".
"Väkivalta on aina pahasta ja sitä vastaan pitää taistella."
Väkivalta on aliarvostettu ratkaisukeino. On olemassa ihmisiä ja järjestöjä jotka saavat aikaan mittaamatonta pahaa ja johon tepsii vain väkivalta.
"ruumiin voimat täytyy myös huomioida oikeissa suhteissa."
Keskimääräiset vai tapauskohtaiset? Onneksi en ole harrastanut itsepuolustuslajeja enkä punttisalia joten jos lyön jota kuta niin se ei ole ilmesesti niin paha juttu kuin jos olisin treenannut.
"Mutta yleisesti tähän blogiin täytyy sanoa, että ratsastat sillä sisäsyntyisellä vihalla, joka syntyy kun mies haluaa naista, mutta ei ole oikeutettu saamaan tämän ruumista tai sielua (?) käyttöönsä ilman sanktioita, jotka seuraavaat "luvattomasta käyttöönotosta"."
Soopaa. Tämä on sukua sille kun Jussi Halla-ahoa syytetään muukalaisvihalla ratsastamisella. Tämmöisiä epämääräisiä syytöksiä heitellään kun ei ole mitään muutakaan mihin tarttua. Aika säälittävää mielestäni.
Sillä ei siis ole mitään vaikutusta painaako lyöjä 150kg vai 50kg? Perehdypä vähän fysiikkaan ja voiman momenttiin... Jos näin olisi päinvastoin, siis nainen 150kg ja mies 50kg, niin myös se pitäisi huomioida. Älä puhu roskaa. Selvä että vihaat naisia ja haluat lyödä ja tod.näk. lyöt. Miksi sitten esim. sinunkaltaisia vastaan ei saisi puolustaa itseään? Itse opin väkivaltaisessa suhteessa, että pisinkään hakkaaja ei jaksa antaa päihin mykälle ja tylsälle uhrille. Se oli kovaa oppimista...
## Väkivalta on aliarvostettu ratkaisukeino. On olemassa ihmisiä ja järjestöjä jotka saavat aikaan mittaamatonta pahaa ja johon tepsii vain väkivalta. ##
EHDOTTOMASTI samaa mieltä !
Veli ymmärtää maailman tosi vaaralliseksi paikaksi ! :-)
Islamistit, kaikenkarvaiset terroristijärjestöt, uskonnolliset fundamentalistit, uusnatsit, Vasemmisto - kommunistivaltiot ja paikalliset myötäjuoksijat, Pankin ryöstäjät, pankkirosvot, uhonahkapäät, moottoripyörä liivijätkät, White Power - sekopäät. Mafia, asehullut, huumejengit, rikollisjärjestöt, rikolliset, kajahtaneeet.jne jne.
Minulla sattuu olemaan semmoinen työelämähistoria, että tein Kansainvälisille Pankeille Independent konsulenttina erilaisia selvitys, yhdistämis, purkamis, yhteenliittämis, pakoilevien etsintä ja häkitys ja vaikka mitä hommia johon ei voinut edes ajatella ketään liivipukuhemmoa Pankkien omasta väestä. Mä olin siis semmonen maksettu johtokunnan pyssy, kenttämies " täysin valtuuksin ".
Työ vei kaikkiin maanosiin ja valtioihin ja suurkaupungeista viidakon syvyyksiin. Olin siis Pankkien alihankkija samoinkuin asianajotoimistot jne. Suurpankit käyttävät tuhansia alihankkijoita huutokauppakamareista tavarantarkastajiin ja tilintarkastajiin.
Muutamaa meikäläistäkin mutta ei kovin montaa. Hommassa on tiettyjä ammatitautiongelmia, kuten miinoihin ja räjähdeansoihin menemisiä, luoteihin tai putoamisiin tai puukkoon kuolemisia jne.
Alkoholisoitumistakin ja hermojen menetystä ynnä kaikennäkösiä vapinoita yms yms. Sanoinkin aina että EI SOVI HÖTKYILLÄ ja edes pari kolme T 82 sta ( Venäläinen taistelupanssarivaunu ) talon nurkalla mörisemässä ja puolijoukkue mustapukujätkiä kärkipartiona oven takana tasottaa tilannetapahtumia kummasti.
Sitäpaitsi mä oon hyvän neuvottelija, itseasiassa HITON HYVÄ ! Mä oon kuten sanottu semmonen iso ja lepponen, ystävällinen ja pehmeän olonen mussukka. Tumputkin on ( oli ) kuin linja - auton takarenkaat.
Kun mä otan sen jahdatun ja napatun paskasäkin mun kainaloon, niin sillä on heti siellä ja sohvannurkassakin turvallinen olo ja sen on helppo kertoa asioita luottamuksellisesti niinkuin MIES MIEHELLE !
MOTTO! Kohdetta ei sa hermostuttaa eikä sille tarvitse vittuilla ja uhkailla ! Miks turhaan, sivistyneiden ihmisten. KYLLÄ !
Semmonen mä oon, niinku joka tytön eli anopin toivevävy, semmonen mörri körri, niinkuin vuoristokarhu Kanadan korvista.
Mulla ei ollut koskaan kiire kun mä inhoon hätäilyä ja säntäilyä.
Mun konsepti oli aina se sama mutta veri yksinkertainen ja äärimmäisen rajusti yliorganisoitu eli mä puhalsin pystyyn omista Pankin tai paikallis Pankkienkin väestä ja kalleimmista mahdollisista ammattilaisista 24 / 7 / 365 ydintiimin jotka taas organisoi paikallisviranomaisita, kuten:
Poliisi, Syyttäjälaitos, Tulli, Verovirasto, Teleoperaattorit, Rajavartijat, Army n tiedusteluyksitköt, Interpol, Vakuutusyhtiöt, Tilintarkastajayhteisöt, Kirjanpitäjien yhdistykset, Terrorismin vastaiset yksiköt, Suojelupoliisi, Suurimmat lehdet, tietyt tutkimuslaitokset, vankilaviranomaisia, suurlähetystöt, konsulaatit, toimialan johtavat yritykset jne jne jne. HUAH !
Hyvin äkkiä eli jo toisen viikon alussa yli 200 teehokasta ihmistä juoksi kiinni jahdattavaa pahista ja tietoja sen asioista, kontakteista ja niiistä pirun kadonneista rahoistakin ! ( 30 tai 50 tai 100 tai 500 Miljoonaa Dollaria ) Yleensä semmosissa alumiinisissa trankeissa HURRAH !
Mulla oli yleensä keskustan loistohotellin uima - altaan terassin kulmalla sermein erotettu johtokeskus, kolme sihteeriä, kaksi - viisi asistenttiä, iso neuvottelueriö, seisova ruokapöytä, liha, kalaa, lintua, grilli, jälkiruuat, jotka vaihdettiin tuoreisiin ja fresseihin kolmen tunnin välein, baari baarimestarilla, puolitusinaa pukupäällä hotellin turvamiehiä ympäristössä, jne. Lasikon takana oli Bäk Offce väki, kommunikaatiotekniikka, kopiokoneet jne.
Pulen tunnin - tunnin välein tuli tilattuna yllämainitttujen tahojen johtajia kuulemaan mitä mä tarvitsin ja miksi, myöskin mitä etua siitä olisi asianomaisille ja kaikille, mullekin.
Kaikki oli heti joko myönteisiä tai HELVETIN MYÖNTEISIÄ !
Koko tää fasiliteettipakka teki niihin hiton kovan vaikutuksen ja sekin kun mulla oli esittää DBn eli Deutcshe Bankin tai UBS n tai Banco Santanderin tai Credit Suissen tai Credit Agricolen tai Banco Bastardo Granden johtokunnan myöntämä muutaman rivin " Täysin Valtuuksin " dokkari.
Muu tiimi aloitti TASN klo 06.00 ja mä tulin kehiin mukaan käymään päivän neuvottelurulettia ja operatiivista johtamista tasan klo 10.00.
On oltava TÄSMÄLLINEN johtamisessa. Se on Tosi Tärkeetä ! ON SE !
Päivätiimi lopetti klo 16.00 ja raportoi tehtävät iltatiimille joka huhki 24.00 saakka. Paitsi kaksi yöpäivystäjää jotka piti tulta takassa kun vastapäätä maapalloa tuli faksia, telexiä, meilejä, puheeluita ja mitäkaikkee.
Mulla oli siis kaikki illat vapaana ja olin saanu levätäkin töissä ja kun mä oon semmonen fyysinen tyyppi niin opetin sitten tilaustöinä paikallisia ARMY n eri osastoja, Pollareita, sisäministerin, Tullin jne jätkille SISÄTILOJEN ASEETONTA ELIMINOINTIA !
Ai miksi mä, no mulla on semmonen kansainvälinen Juhopainin kouluttajatausta. Sitten mä oon tosi pedagokinen eli mä saan vaikka 7 viikkoo vanhan vesiruumiin oppimaan miten vastapuolta kävelytetään naamalla jne.
Ai miks sisätilaeliminointia? No yksinketaista, jos sä ajattelet kaupunkitaistelua tai jotain paikalliskonflktia, pankkiryöstöä, humeratsiaa jne, niin etsä voi mennä mielellään heiluun järeen käsiaseen kanssa sisätiloihin. ( mielellään Calib.45 koska pahiksillakin oli jo silloin A luokan luotiliivit ja vielä titaanilaatoilla vahvistettuna )Jep
Ja JOS sä ees yrität ampua järeillä ammattilaisten käsi tai automaattiaseilla tai rynnäkköhaulikoilla sisällä ja joissa on tietenkin kireet lataukset, niin menee takuusti kuulo, tai näkö tai taju tai toimintakyky ja kuuppa soi kaks viikkoo tai loppuelämän.
Joops eli siis, mä opetin hemmoille, kouluttajille ja kouluttajien kouluttajille jne muutamaa yksinkertaista vuosien aikana kehittämiä tekniikoita tyyliin; Havaitseminen, analyysi, päätös ja ACTION.
Kaikki tää n. kolmessa sekunnissa. Jep. ( Kauhusekuntien sisään ) !!
Sitäpaitsi KAIKKI sisätilamatsit pakkaa muuttumaan aivan helvetinmoisiksi hässäköiksi ja lähikäsikähmä taisteluksi. On pimeetä, ahdasta, voi paukkua tosi pahastikin. Jengiä juoksee, on lentäviä ja romahtavia objekteja.Silloin sä tarvitset nopean ja aggressiivisen lähikontaktin, lukkoja, hapetustekniikoita, kuristuksia, kuljetusotteita, lamaannuttanisjuttuja, eritasoisia vahingoittamis interventioita ja loppuun saaka vietyjä liikkeitä, tavoitteena kohteen eliminointikin. Jep.
Miltäs kuulosti ? Helppoa kuin heinänteko!
Vaikka ison liikennelentokeen lentäjän hommiin verrattuna.
Hommmassa oli monta etua; Mä olin helvetin hyvin maksettu ja kysytty, sai itsekin hien pintaan kun mä oon semmonen fyysinen et mä näytän ensin itse ja läpikäyn joka jätkän kahden tunnin aikana.
Hakkuri haki hotlan katolta silloin kun mentiin puskiin viikonloppuleirille eli kun oli joku ARMY jen koulutuskeskus jossain vuoristossa jne.
Ruoka oli viimesen päälle kun mä oon semmonen kulinaristi ja sovin aina etukäteen kokit, ja menyyn, humerit, lohet ja lobsterit paikallisen komendantin kanssa. Juomatkin semmosta vanhempaa plaatua.
Jutusta muodostu aina nopeasti vähintään paikallinen legenda ja sitten kaikki esiupseerikin tunki mukaan ja niille piti sitten järjestää pappakoulutusryhmät ja apukouluttajat.
Kävin mä kyllä niitäkin höykyttämässä, koska täytyyhän asiakkaan saada rahalle saada vastinetta.
Siinä on kyllä aina jotain ikiaikaista Miehisen Toverillisuuden Tunnetta kun sulle on luovutettu käsin valikoitu, erittäin pitkälle ja todella isolla rahalla koulutettuja todella hyväkuntoisia ammattilaisia vaikka joku 50 kundin ryhmä tasoilta kersantti - sotilasmestarija upseeripuolelta luutnanteista everstiluutnantteihin.
Treenattiin hyvin ja intensiivisesti, syötiin hyvin. levättiin hyvin ja joka kundi sai ottaa mua vastaan harjotusmatsin ja ihmetellä että WTF, HÄ ! Mitä se teki ? Mitä Tapahtu jne.
No mulla oli kyllä kokoetu kun mä satun oleen semmonen iso rohjake, normaali ottelupainokinn siinä 15o kilon kieppeillä. Ihmeen ketteräkin mä oon raskaan jätkäksi, meillä oli nimittäin mukana aina erittäin kallis ja tehokas kamerajärjestelmä, niitä samoja joilla pystyy kuvaan luotia lennosta kun se lävistää raa an kananmunan. :-) Hehheh....
Semmoset 90 kiloset ja satasen jätkät mä voitin nopeudessa jotain 60 - 80 % sesti, 80 set joka toisen ja 70 kymppisille mä hävisin pystyyn melkein jokaselle. Se iso PERSE nääs. HELVETE !
Iltasin kateltiin filmejä hyvän tzatobriaanin jne jälkeen isossa teltassa tai sen Campin kirjastossa jne. Jätkät oi aivan haltioissan kun näkivät mitä ne teki, mämmäilikin hidastettuna! :-) Hehee ...
Aika poikia ! AIKA POIKIA !
Yritin siis ihan vaan sanoa että väkivaltaakin on niin monenlaista !
Sen ei siis tarvitse olla mitään Vulgääriä päähän ampumisia ja irtosuolia ymps. ja pumps. Kyllä ihmisen voi ihan hyvin tappaa aivan korrektisti, jopa täysin tuskattomastikin !
VS
"Vihreät Naiset ry muistuttaa, että Suomi on Euroopan unionin väkivaltaisin maa. "
Näin muistutti muistaakseni muutkin naisjärjestöt. Ihan varma ei vois olla, miten tuohon naiselliseen väitteeseen päädyttiin, mutta sketsinä se menisi ehkä näin: naisjärjestöjen edustajat ovat kokoontuneet yhteen laatimaan mainittua ihmettelymuistiota ja samalla tietysti inhomaan suomalaisia miehiä. Vähitellen väitteet muuttuvat yhä mahdottomimmiksi, kun naiset nokittavat miesten pahuutta yhä pöyristyttävämmäksi: "poikkeuksellisen väkivaltaisia, pohjolan väkivaltaisimpia, Euroopan, maailman, maailmankaikkeuden ..." Sitten hiukan nolostutaan, kun huomataan homman riistäytyneen käsistä. Puheenjohtaja: "Öh, jos sitten vaikka laitettaisiin tuo Euroopan väkivaltaisin".
Kun puhutaan vihasta ja vääristelystä, niin mielestäni päivilipponen on pakko olla esittelyssä mukaana ! Jos mitenkään ?
VS
Päivi Lipponen on PELKÄÄVÄ ja VIHAAVA POLIITTINEN ELÄIN!
Uskon lähtökohtaisesti ihmisen kertakaikkiseen, geenitasolta lähtevään pahuuteen joka esiintyy kolmena komponenttina ihmistä ohjaavina ensisijaisina vaistoina ja vietteinä seuraavasti: Vihamielisyys, Murhanhimo ja sadistinen hyväksikäyttö ja hävitysvimma.
Tämä siis oman intensiivisen ja pitkän elämänkokemuksen, yli 5000 liikkeenjohtajan tuntemuksen ja 50 000 muun ihmisen tapaamisen perusteella.
Myöskin tekojen perusteella jossa vime vuosisadalla tapettiin lajitoverien toimesta yli 500 Miljoona ihmistä sodissa, kansanmurhissa, keskitysleireillä, valtioterrorilla ja pelkästään kommunistien kauhumaailmassa yli 100 Miljoonaa ihmistä jne.
Eli yli 10 % 1900 - 2000 välillä eläneistä ihmisistä !
Erityisesti uskon Suomalaisten olevan 100 maan ja 4 maanosan omakohtaisen työskentelyn, asumisen, opiskelun ja matkailunkin perusteella olevan maailman ylivoimaisesti kulttuuriselta pohjavireeltään vihamielisin etninen ihmisyhteisö.
Tähän lisättynä vielä erityiset kansalliset luonteenpiirteet kuten torjunta, sallimattomuus, puhumattomuus, kateus, katkeruus, introverttineuroottisuudet, perheväkivalta ja rakkaudettomuus sekä erityisenä huippuominaisuutena täydellinen elämän osaamatttomuus.
Olemme kansa joka on erikoistunut puristamaan nyrkkiä taskussa ja kyyristelemään sekä Sosiaalifasistien että Pakkoruotsi Aparthaidin peukaloruuveissa.
Meissä miehissä löytyy kolme pääryhmää:
1. Velikoppavat
Nämä hyväksikäyttäjä menestyjä röyhkimykset, joita ihaillen esimerkiksi naiset katselevat ja heidän kalliita autojaan ja hienoja pukujaan. Huomaamatta ollenkaan tyyppien narsismia ja psykopatiaa.
2. Velireppanat ( ATM )
Valtaosa tyypeistä jotka joutuvat tekemään ne shittiduunit ja joilla on kovaa silloin kun velikoppavilla on kivaa ! Joitten naiset ovat niitä hieman lyhytjalkaisia ja perseviä työläispuurtajia. Joitten autot ovat vanhoja, huonoja ja halpoja ja joitten lapset joutuvat liian usein kysymään: ISÄ, MIKSEI SULLA OO KOSKAAN RAHAA !?
3. VÄTYSJÄTKÄT ja PAINOLASTIPORUKKA
Vastuunvälttelijä sivarit ja vasurit sekä niljake myrkynvihreät jotka ovat kouluttautuneet lähinnä huokailutieteiden Maistereiksi tai huilunsoittajiksi ja erikoistuakseen yhteiskunnallisiksi takahuoneiden verosyöttiläiksi !
Koen siis selkeästi Päivi Lipposen tavoitteidensa, luonteensa ja toimintansa, myöskin eri verkkolehtien keskustelupalstojen jo TUHANSIEN kirjoitusten perusteella äärimmäisen arrogantiksi hyväksikäyttäjä ja tunnustukselliseksi VIHAPERSOONAKSI !
Ihmiseksi joka käyttää poliittisen agendansa edistämiseen täysin häikäilemättömästi hyväkseen toisten suurta onnettomuutta ja vielä lämpimiä onnettomuuden uhrien ruumiita !
Kaikki mitä olen kuullut, seurannut ja ymmärrän henkilöstä päivilipponen, kertoo minulle yhdellä sanalla kattavasti mikä hän on ja mitä hän edustaa: YHTEISKUNNALLINEN VIHAPARASIITTI !
VS
Lisäksi kontekstina itse asialle, onnettoman ja tuhoaan kohti putoavan yhteiskuntamme voi karkeasti ja tahallisen mustavalkoisesti jakaa kahteen osaan:
1. tarjahalosen äänestäjät ( Ääliöväestö )
Sosiaalifasismin tuottamat, vailla yksilöllistä identiteettiä ja kriittisyyttä sekä omaehtoista ajattelua vailla olevat latistetut MASSAIHMISET!
( BB Dikkarit ) Vihreiden, SDP n, Vasemmiston sekä KEPU nkin peruskannattajia jotka erityisesti uskovat julkisen sektorin hyvyyteen ja kannattavat Suomen lähes 60 % julkisektorin budjettiosuutta, valtion velkaantumista 10 MRD / V - 700 000 virkamiehen palkkojen maksamiseksi ja raivoälyttömän verotuksen entisestäänkin kiristämistä.
2. Nettoveronmaksajat
Yritteliäs kansanosa joka tietää, että:
A. Sähkö tosiaan tulee töpselistä ja jonkun on sen pakko järjestää sitä sinne.
b. Eli ihmiset jotka järjestävät sinne taikaseinän koneeseen sitä nostettavaa rahaa.
TIIVISTELMÄ!
Päivi Lipponen on PELKÄÄVÄ ja VIHAAVA POLIITTINEN ELÄIN!
Onneton surkimusihminen joka on menettänyt kaiken kosketuksensa työn hieltä ja sivistymättömyydeltäkin lemahtaviin rahvaan juuriinsa, eli jo laajaa kansallistakin halveksuntaa nauttiva poliittinen pyrkyri joka on tunkenut itsensä miehensä poliittisilla ansioilla hienostopiireihin, joissa ihmiset kammoksuen katselevat peltistä feikkilipposkaa.
Jos sävyni oli suorasukaisen raaka ja mustavalkoinen, se johtui pelkästään siitä että se oli ominta 100% rehellistä aitoa itseäni !
Olen henkilönä iso ja aggressiivinen ja tulen taistelun verenhajuisesta ja kuolemankäryisestä maailmasta, ollen ehkä lajityyppini viimeisiä.
Minulle keskeisintä on heikompieni puolustaminen pahiksia vastaan.
VeliSynkkä
www.paholaisencasino.com
Yhteiskunnallinen Think Tank - AJATUSMYLLY
Väkivaltaan liittyvissä keskusteluissa törmää usein vaatimuksiin naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi. Toki myös naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tulee kitkeä mutta väkivallan uhreista valtaosa on tietääkseni miehiä.
Väkivallalla en tarkoita pelkästään perheväkivaltaa vaan yleensä ihmisiin kohdistunutta väkivaltaa Suomessa.
Keskusteluista jää aika ajoin sellainen tunne että itse väkivallan teko sinänsä ei ole tuomittavaa vaan ensin selvitetään tekijän ja uhrin sukupuoli ja sen jälkeen otetaan kantaa tekoon.
Mielestäni miehen pahoinpiteleminen ei voi olla oikeutetumpaa kuin naisen pahoinpiteleminen.
Mutta eihän näin saa sanoa - tämähän on selvästi naisvihaa.
Juuri näin!
Lisäksi:
"Miehet joutuvat perheessä törkeän pahoinpitelyn tai henkirikoksen yrityksen uhriksi jopa useammin kuin naiset... Tutkija Venla Salmi Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta toteaa, että perheväkivallan miesuhrien näkökulma on suomalaisessa tutkimuksessakin jäänyt syrjään."
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/01/torkea_perhevakivalta_kohdistuu_miehiin_naisia_useammin_1352897.html
"Naiset käyttävät ruumiillista väkivaltaa lasten kasvatuksessa miehiä useammin... Lastensuojelun keskusliiton tuoreessa tutkimuksessa selvisi, että yli puolet äideistä on tukistanut lastaan."
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=682359
"Nuorten vakavan fyysisen seurusteluväkivallan uhreista 82 % on poikia" [Lähde: Optula/mies.asia]
"Naisista kaksi ja miehistä neljä prosenttia sanoo pelkäävänsä perhepiirissä väkivaltaa tai joutuvansa olemaan varuillaan ainakin joskus. [Lähde: STM/mies.asia]
"Äidit tekevät 69 % alle 15-vuotiaiden lasten surmista" [Lähde: Optula/mies.asia]
http://mies.asia/tilastoja.html
Kyllä perkele riittää vihreillä ämmillä hämmästelemistä.
Veli synkkä, so sorry. Olet oikeassa, mutta myös niin väärässä. Ymmärrän kuitenkin näkökantasi täysin, mutta miten asiat saataisiin korjattua? Syyttely tai huutelu ei auta. Tarja Halosta itsekin äänestin, mutta onko se minun vikani tai meriittini (?), että presidentin valtaoikeuksia kavennettiin? Ettei vaan se paha nainen olisi päässyt vallankahvaan ja tarvinnut kuitenkin lisää raippaa ja ohjaksia...Päivi Lipponen mielestäni ratsasti Suomen rasismilla, putosi ja hävisi ja julkisesti tunnusti virheensä. Silti hän teki virheen, myös minun mielstäni. Aikaa samaa teet Henryn blogissa, ratsastat kultturimme naisvihalla ja ruokit sitä. Koska voimme puhua toisistamme ihmisinä, eikä värkkien perusteella?
Jos miesasiamiehillä on jotakin sanottavaa sen suhteen, että lain pitää puolustaa heikompaa, ei päinvastoin, odotan innolla. Suurin osa pyrkimyksistänne on hyviä, mutta oikeutta esim. sen TOISEN, eli naisen kroppaan ja sen "hyötykäyttöön" en ymmärrä.
T: kaikella hyvällä se paha ja suuri feministi, täi tukassanne, iilimato,vitun huora ja kansakunnan vihollinen.
P.S työskentelen yksityisellä sektorilla, miestäni en vihaa ja olen hyvinkin liberaali, mutta sama se, tässä blogissa se suuri syypää kuitenkin.
http://www.youtube.com/watch?v=HwNpVsdIb-k
Let`s follow the white eagle...
Rakas Täti Hipi ! Eli ????
ALOIN pitämään Sinusta lähes heti kun olet ymmärtävä ihminen ja Naiseksi melko älykäskin ! :-)
Näin entisenä sovinistina ja nykyisenä vakaumuksellisena rasistina haluan sanoa parit kirvoittamasi pohdinnat !
1. Mielestäni on erittäin tärkeätä että ihmiset saavat tilaisuuden käsitellä myöskin vihamielisyyden tunteita, johon netti lähes ainoana antaa mahdollisuuden !
2. Äärimmäisen keskeistä on myöskin, että kaikki vanhan polven niljakepoliitikot avataan tylsällä teurastajan veitsellä ja näin viedään heiltä kaikki mahdollinen gloria ja potkastaan naamalleen siihen itse tekemäänsä paskaläjään.
Sadisti minussa sanoo että; LYÖKÄÄ HEITÄ !! LYÖKÄÄ LISÄÄ !!
3. " Tarja Halosta itsekin äänestin, mutta onko se minun vikani tai meriittini "(?)
Se on tietysti Sinun vikasi, silloinen HELVETIN ÄÄLIÖ JA PÄSSINPÄÄ ! :-)
4. " Päivi Lipponen mielestäni ratsasti Suomen rasismilla, putosi ja hävisi ja julkisesti tunnusti virheensä."
EIKÄ tunnustanut ! Pelkästään selitteli ! Sen oli pakko sanoa jotain koska todennäköisesti MOOSES pakotti sen siihen!
Ja sitäpaitsi sen anteeksipyyynnöstä paistoi kivitalon kokoinen vitutus kun oli paljastunut typerykseksi ja tilane vain paheni ja pahenee tunti tunnilta !
5. " Aika samaa teet Henryn blogissa, ratsastat kultturimme naisvihalla ja ruokit sitä. Koska voimme puhua toisistamme ihmisinä, eikä värkkien perusteella? "
Minulle niljake on niljake, olipa se nainen tai mies!
6. NAISVIHA on vasta ja puolustusreaktio vittupää feminismille !
Mies on kusessa yhteiskunnassamme; Liian pieni ja halpa ja vanha auto, paska duuni jossa on kova komento ja kuri. Ja joutuu asumaan vaimonsa kotona. KAIKKEE jne.
Niinkuin sanoin; Etsä mikään ihan hirvee ämmä kuitenkaan taida olla! (?)
VS
+ Alter Ego; Igor von Brutalisshwili
( 2,5 kilonen ahman luonteella varustettu punatukkanen rääkypetteri, joka asuu happoteräksisessä lukitussa savustuslaatikossa vaimon Maseratin takakontissa ) :- ) Heheee...
Minuakin pisti vihaksi se Päivin kirjoitus,mutta en koe itseäni rasistiksi kuitenkaan. Asuin 3 vuotta Saudi-Arabiassa ja se, mitä siellä tehdään, johtuu paljolti siitä, että laki sallii niin tehdä. Ei siitä, että se olisi oikeudenmukaista tms- vaan lähinnä ihmisen omista kosto ja vallankäytön mahdollisuuksista. Ketä ei veisi kostoaan loppuun asti, jos se olisi mahdollista? Kuitenkin mielestäni esim. Suomessa ns feministiliike hakee revanssia vuosituhansien vääryyksistä. Vaatii oikeuksiaan ja vähän sen ylikin, ja huom. minä femakkopiru myönnän tämän. Sama vaikka Israelin politiikassa, ratsastetaan eurooppalaisella syyllisyydellä, joku yleinen moraalinen kompassi pitäisi ihmisellä olla. Mutta jos moraali ei kuuluu tieteeseen ja Henry on YTM ja tutkija, eikö tässä blogissa kuuluisi keskustella tieteestä, tuloksista jne. Ei leimata niitä. Kysynkin voiko ihmisen toiminnalle asettaa ennakkoon laatuleimaa? Se naisellinen ammatti on ennustaja ja sen kööri. Itse historianopiskelijana seuraan ja pyrin olemaan leimaamatta - se on vaikeaa, jollei ymmärrä mitä tutkii, mitkä johtopäätökset vetää esim. tästä miesasialiikkestä-koska tärkein tehtäväni voi olla kirjoittaa tämän seurauksista, jollette sukupuoleen vedoten sitä minulta tulevaisuudessa estä. Onko lukijan itse vedettävä johtopäätöksensä vaiko onko koko vastuu kirjoittajalla? tulin tulokseen, että Henry on ovela,hän " antaa ymmärtää", muttei ymmärrä antaa ( aseita tms).
"Jos miesasiamiehillä on jotakin sanottavaa sen suhteen, että lain pitää puolustaa heikompaa, ei päinvastoin, odotan innolla."
Miestäkö, joka joutuu naista useammin yleensä väkivallan kohteeksi ja perheissä raa'an väkivallan? No, ymmärsin toki, että tarkoitit lapsia. Olenkin samaa mieltä, että feministien vaatimus keksittyä naisten kokemaan väkivaltaan on törkeä hyökkäys kaikkein puolustuskyvyttömimmän etuja ja turvallisuutta vastaa.
Anne Moilanenkin on yllättynyt ja kannustava:
"On kertakaikkisen hienoa ja kannatettavaa, että asiaa tutkitaan. Miehetkin ansaitsevat tulla tutkituiksi väkivallan uhreina.
Yllättävää on, että tutkimuksen mukaan naiset ja miehet, noin joka kuudes suomalainen, joutuvat nykyisessä suhteessaan parisuhdeväkivallan uhriksi yhtä usein."
http://www.tulva.fi/uutiset.php?aid=15827&k=15669
Mutta Anne on toki tarkkanäköinen:
"Tutkimusta lähemmin tarkasteltaessa erot naisten ja miesten kokemassa väkivallassa tulevat näkyviin. Tyypillisiä miesten kokeman väkivallan muotoja ovat kiinni tarttuminen ja kovalla esineellä heittäminen, kun taas naiset saavat väkivallasta vakavampia vammoja ja joutuvat usein myös seksuaalisen väkivallan uhriksi.
....
On tärkeää, että viranomaisille ja myös tavallisille kansalaisille syntyy väkivallasta, joka on Suomessa voimakkaasti sukupuolittunutta"
"Vihreät Naiset ry muistuttaa, että Suomi on Euroopan unionin väkivaltaisin maa. Suomalaisen lähisuhdeväkivallan suurin ongelma on miesten naisiin kohdistama fyysinen väkivalta. Lähisuhteissa tapahtuvasta fyysisestä väkivallasta noin 90 prosentissa väkivallan tekijä on mies, noin 10 prosentissa nainen."
Muistan hyvin kun aloitit blogaamisen täällä.. Ajattelin että mielenkiintoinen näkökulma ja poikkeuksellisen fiksu ja perehtynyt kaveri.
Välivaiheessa tuli mieleen että, eikö toi kaveri osaa jauhaa muusta. Sittemmin olen (saanut) ottanut (kiitos sinun ja esim. Panun) selvää kokonaisuuksista ja.. Fack!
Itse olen aina pitänyt (ammatiltani asvalttityöntekijä) itseäni feminismiin suuntautuneena.. En enää. Feminismi on kirosana.
En lähde myöskään toiseen ääripäähän (vaikka tietenkin mieli tekisi, idiootti feministit tekevät hallaa aliarvioimalla kansan älykkyyttä),
Kuten en tee muissakaan räikeissä, poliittisissa, epäkohdissa tässä maassa (maahanmuutto, eläkejärjestelyt, korruptio, eriarvoisuus, poliittinen korrektius, pakkoruotsi).
Internet on avannut lyhyen ajan sisällä pandoran lippaan.
Päästänyt mm. sinunlaisia brilliantteja mieliä julki.
Kiitos rakenteesta Niklakselle. Maksaa maltaita.. Mutta..
Me elämme ennenkuulumatonta aikaa. Tuntuu hienolta ja ylpeältä.. Ensi kertaa, ja johdonmukaisesti, olla suomalainen.
P.S. Sua ei varmaan ole kutsuttu linnanjuhliin ;)
No.. Siitä nimeltämainitsemattomasta päästään kyllä pian vielä.
P.P.S. Homma-foorumilla tuli esiin että Seta r.y:ssä oli vielä Halosen aikaan sääntö että heterot EIVÄT saa kuulua Setaan, ja se sääntö "hävisi" kun Halonen lähti presidenttikampanjaan.
Onko perää?
Asvalttityöntekijä on aika seksikäs ammatti, tosin luulen, että mielikuvissa lähinnä. Ei ole mitään häpeää puolustas heikompaa, niin kauan kuin uskoo, että se on oikeasti se heikompi. Ja tämä blogi tarjoaa lähinnä sen maalitaulun, varsinkin kommenttiosiossa näkyy kanta selvästi. Henry lähinnä vihjailee ja antaa ymmärtää, että sukupuoli -ei ihminen, määrää sen että henkilö on syyllinen. Ja muutenkin aika laskelmoitua pistää blogikirjoitus perjantai-illalla marraskuussa kun oluen myynti on kesän jälkeen toisessa piikissä. Toki me kissat lähdemme etsimään sitä ytm:ä, haaremilla tai ilman, ja kotiin jääneet atm:t laukasevat tykkinsä naisvihansa kunniaksi. Siis kuten se peppi - ja iso paha feministi. petonarttu ja lapsiaan hakkaava yh-äiti sanoi- runkkaus alkakoon taas kerran, lasti lentääköön femakoitten niskaan tai bittiavaruuteen jolloin se on yhtä tyhjän kanssa. Siis minäkin, paha petonarttu, ansaitsee vähintään kuoleman herransa kädestä...
Kannattaa huomioida se fyrkka mitä Henkka tekee tällä!
Toisin kuin teidän, vitun, akateemisessä ympäristössä.. Henkka tekee tätä ILMAISEKSI!!
ELI I-L-M-A-I-S-E-K-S-I!!!
Koska Henry Laasanen, miesten asioiden puolestapuhuja, saa kutsun sinne tun, ai anteeksi, *-*-T-U-N linnaan?
Never jos meidän fundamentalisti-ideologia -jäännettämme on ymmärrettävä.
Vihreissä on liikaa ihmisiä jotka eivät ole ikinä tehneet kovaa työtä.. Ikinä.
"Toki me kissat lähdemme etsimään sitä ytm:ä, haaremilla tai ilman, ja kotiin jääneet atm:t laukasevat tykkinsä naisvihansa kunniaksi. "
Homoillessa sitä itsekin oppi arvostamaan YTM:iä. Ei nyt ehkä kuitenkaan ihan noin paljon. :D
???? Vieras:
Ja muutenkin aika laskelmoitua pistää blogikirjoitus perjantai-illalla marraskuussa kun oluen myynti on kesän jälkeen toisessa piikissä.
Hyvä teoria. ☺
Henry Laasanen näyttää julkisevan yhden blogikirjoituksen päivässä. Suurin osa näistä viimeisistä kirjoituksista hän on julkaissut aamulla, joten iltapäivällä julkaiseminen on kyllä hiukan poikkeuksellista, mutta ei niin että tämä olisi ainoa kerta.
( Tämä sanoi äsken: Your submission has triggered the spam filter and will not be accepted.
Joten jätän seuraavasta pois linkit. )
- Suomen kovimmat ihmettelijät
- 26.11.2010 16:29
- Pokeri ja sukupuoli
- 25.11.2010 08:20
- Uraa uurtava tutkimus: Miesten kokema väkivalta
- 24.11.2010 08:43
- Erään väitöskirjan uutisoinnin anatomia
- 23.11.2010 08:34
- Eduskuntakeskustelu tasa-arvoselonteosta
- 22.11.2010 07:58
- Viikon väkivaltahöpinät mediassa
- 20.11.2010 12:50
- Puolueiden naisjärjestöt
- 19.11.2010 09:39
- Naisten hypergamia
- 18.11.2010 09:27
- Keskustelua markkina-arvoteoriasta
- 17.11.2010 11:54
- Suomalaisen kriittisen miestutkimuksen hedelmiä
- 16.11.2010 11:14
- Naistutkimuspäivien parhaat palat
- 15.11.2010 18:17
- Viikonlopun tasa-arvohöpinät
- 13.11.2010 10:07
???? Vieras:
Toki me kissat lähdemme etsimään sitä ytm:ä, haaremilla tai ilman, ja kotiin jääneet atm:t laukasevat tykkinsä naisvihansa kunniaksi.
Mielenkiintoinen teoria.
Eilen (ja tänään) voi esimerkiksi lähteä sEXHIBITION messuille sen sijaan.
Eilen oli minun vuoro hakea tytär iltapäiväkerhosta, ja tänään pitää hakea poika Barona Areenala, jossa hän osallistuu tapahtumaan jonkinlaisena järjestänä. Eli sattuipa erinomaisesti. ☹
Kävin tuolla kyllä viime keväänä ja edellisenä syksynä. Sitä ennen olen käynyt tuolla joskus 15–20 vuotta sitten. Silloin noi messut olivat kyllä eri paikassa.
En tiedä millaiset säännöt ovat vallinneet Halosen aikaan, mutta ainakin selvästi ennen Halosen presidenttikampanjaa on Setassa ollut heteroita ja ainakin yhdessä paikallisyhdistyksessa myös puheenjohtajana. Setallahan ei tosin käsittääkseni ole pitkään aikaan käytännössä ollut henkilöjäseniä, vaan sen jäsenet ovat erilaisia paikallisyhdistyksiä, joiden jäsenistö puolestaan koostuu ainakin pääosin henkilöjäsenistä.
Tosin tällä asia ei ole minusta suuntaan tai toiseen merkitystä sen suhteen, että kuinka hyvä tai huono Halonen on ollut esimerkiksi presidenttinä.
Itselläni kävi tälläinen tilanne: poikaystäväni nosti varastamallaan pankkikortilla omat opintolainani ( suhteemme kesti yli 5v ja kumpikin tiesi jopa sen toisen tunnusnro:n), siis noin 11000 mummonmarkkaa, lähdin jäljittämään karkulaista ja löysin tämän. Paikalla ollessa kuulin kaikenlaista kritiikkiä, mm. siitä,että käyn töissä ja hän tarvitsi "lainaa" huumevelkojensa maksuun, mutta myös siitä, että hän, Nokian palveluksessa oleva -joka asui minun asunnossani, söi minun ostamaani ruokaa, harrasti seksiä minun kanssani ja tuotatti töitä minulla yliopiston kautta, katsoi tullensa laiminlyödyksi. Suutuksissani näin vasaran pöydällä ja otin sen käteen, siis vain käteen, tarkoituksenani lyödä se pöytään puheenvuoron päätteksi. Kappas, minut kammettin ulos huumeluolasta, heitettin rappusia pitkin alas, jalka murtui, täynnä mustelmia.Sairaalassa ollessani kerroin kaatuneeni. Myöhemmin mies meni poliisille ja teki rikosilmoituksen minusta... Niin se menee, joka miekkaan tarttuu - tai vasaraan- se miekkaan hukkuu. Sitä lakia voi käyttää monin tavoin.
Tuo vuoden 2004 lausunto Vihreiltä naisilta oli hämmästyttävä. Olemme tienneet, että Vihreät naiset on läpeensä epärehellinen joukkio, mutta että he vielä pyrkivät edistämään miehiin kohdistuvaa väkivaltaa!
"Joka kolmas mies syyllistynyt raiskaukseen Etelä-Afrikassa"
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/11/joka_kolmas_mies_syyllistynyt_raiskaukseen_etela-afrikassa_2174668.html?origin=rss
[feministisesti]
Noinko pahasti naisia sorretaan (Etelä-Afrikassa)?
[/feministisesti]
[ironisesti]
No kyllä nyt pitää lappaa rahaa ja sympatiaa suomalaisille nais- ja feministijärjestöille, kun naisia tuolla tavalla sorretaan!
[/ironisesti]
Niinpä, jotenkin olen kurkkuani myöten täynnä tätä leimaamista, mutta se että tehdään tavallaan hallaa ja vesitetään väkivallan vähentymistä ei saa minussa mitään sympatioita aikaan feministejä kohtaan. Sillä jokainen meistä ymmärtää sen jos emme puutu naisten tekemään väkivaltaan, niin väkivallan perinne siirtyy eteenpäin ja jos keskitymme vain miesten tekemään väkivaltaan on se vain osatotuus eikä oikeasti auta niitä ihmisiä jotka siitä kärsivät.
Lisää ajankohtaista Heli Järvistä: http://www.vihrealanka.fi/uutiset/heli-järvinen-pettyi-perhevapaiden-uudistamiseen
Väkivalta ei ole koskaan ratkaisu mihinkään. Se on moraalisesti aivan yhtä väärin lyökö mies -tai nainen- voimiensa takaa. Se vain kerjää sympatiaa, että jäljet ovat pahemmat ensimmäisessä. En puolusta enkä tule puolustamaan väkivaltaa keinona yhtään mihinkään, on sitten kyseessä sota, raiskaus, hakkaus,ydinpommi tms tai se kylmä sota feministien ja maskulinistien välillä. Se, että joltain menee henki ei sovita riidan aihetta ikinä. Asiat ovat mielestäni siihen verrattuna - että tarvittaisiin ihmisuhreja- hyvin pieniä. joku usko, toivo, hakkaus - soopaa,en sen nimen takia leimaa saati vihaa miehiä,päinvastoin tunnen sympatiaa. Naisen verbaalinen sodankäynti on miltei yhtä kehittynyttä kuin miesten perinteinen. Olen feministi, ja joskus provosoiva, mutta se ei tee minusta ihmisenä pahaa. Pelkään vain,että oikeuteni tehdä työtä, opiskella ja kehittyä ihmisenä viedään pois vain sen takia, että olen nainen. Kukaan ei voi tietää, miltä tulevaisuus näyttää. Naisilla on muutenkin tapana kärjistää asiat huippuunsa kunnes näkyy, ettei niissä ole mitään järkeä.
Ja Velisynkkä, olet niin inhimillisen ihana, teen tämän blogin pitkällisen lukemisen jälkeen hyvän teon ja menen panemaan sitä alemman tason miestä.Miestäni tämä tuskin haittaa, meillä on avoin suhde, vaikka olemme naimisissa - hän ei tule siitä mitään tietämään.
Jos se minusta on kiinni niin naiset eivät tule koskaan menettämään oikeutta olla tasavertaisia miesten rinnalla ja minusta Suomessa naiset ovat aina olleet yhdessä rintamassa miesten kanssa kun ajat ovat olleet kovia, näin minulle on kerrottu.
Suomalaisten miesten maineen palautus voisi tehdä koko kansakunnalle ihan hyvää, tälläisen järjettömän vuosikymmeniä jatkuneen mustamaalauksen jälkeen.
"Olen feministi, ja joskus provosoiva, mutta se ei tee minusta ihmisenä pahaa. Pelkään vain,että oikeuteni tehdä työtä, opiskella ja kehittyä ihmisenä viedään pois vain sen takia, että olen nainen."
Tällä hetkellä ei ole syytä huoleen. Jos EU kaatuu en lähde kuitenkaan spekuloimaan mitä sen jälkeen tulee tapahtumaan. Vastassa on todennäköisesti
aika paha maailma, mutta epäilen ettei se ihan silkaksi naisvihaksi kuitenkaan muutu. Täytyy kuitenkin huomioida, että nämä sivistysrakenteet on kaadettu tässä yksi toisensa jälkeen. Nyt kun maskulistit vaativat sukupuolistakin sivistystä, ollaan ihmeissään.
"Kukaan ei voi tietää, miltä tulevaisuus näyttää. Naisilla on muutenkin tapana kärjistää asiat huippuunsa kunnes näkyy, ettei niissä ole mitään järkeä."
Naisilla on petrattavaa logiikan tajussa. Ei maailma tule valmiina, ja naisilla on oma osansa panostettavana. Ajelehtiminen ja siivelläelo ei pidemmän päälle toimi jos haluaa lunastaa paikkansa sukupuolena.
"Ja Velisynkkä, olet niin inhimillisen ihana, teen tämän blogin pitkällisen lukemisen jälkeen hyvän teon ja menen panemaan sitä alemman tason miestä.Miestäni tämä tuskin haittaa, meillä on avoin suhde, vaikka olemme naimisissa - hän ei tule siitä mitään tietämään."
Ihan hyvä veto feministiltä ruveta ATM:ien seksittäjäksi. Muista maksimaalinen kiihotus.
Helppoja vihreitä naisia: http://www.vihrealanka.fi/uutiset/panu-laturi-rast...
Vihreässä Langassa kehutaan tai Brax siis kehuu sitä uudistusta, jonka perusteella lievät pahoinpitelyt perheessä tulevat yleisen syytteen alaisiksi. Meni nyt tiistaina eduskunnassa läpi ja on kuulemma oikeusministeriön osalta yksi tärkeimmistä uudistuksista hallituskaudella.
Ulkomaisista tutkimuksista tiedämme, että mies on todella heikoilla viranomaisten kanssa perheväkivaltatapauksissa riippumatta siitä, onko syyllinen vai ei. Mysö Suomessa miestä pidetään syyllisensä liki kymmen kertaa naista useammin.
Lakiuudistus johtaakin aivan satavarmasti miesten oikeusturvan heikkenemiseen entisestään. Tällaiseen tuskin suostuttaisiin, jos ihmiset tietäisivät feministien valheista.
Kosa lakia ei enää voi estää, pitäisi panostaa siihen, että tieto naisten väkivaltaisuudesta leviää mahdollisimman laajalle. Ehkä viranomaiset eivät enää aina pidä miestä syyllisenä.
Ja Brax on luonnollisesti tietoinen miesten nurjasta kohtelusta viranomaisten taholta.
Suomi on paska maa.
Ketä tahansa voidaan vastedes vainota naisvoihasyytöksillä ja perheväkivallasta. Koko media suoltaakin prpagandaa, jonka mukaan lähes kaikki naiset kokevat väkivalta ja tuomioita pitäisi saada enemmän.
Samaa mieltä asvalttimiehen kanssa. Internet on luonut ensimmäistä kertaa historiassa todellisen kansalaisyhteiskunnan, jossa jokainen saa äänensä kuuluviin. Eipä ihme, että nyt puuhataanm kiireellä lakeja, joilla sananvapautta voitaisiin kaventaa. Johtajamme pelkäävät kuollakseen, että joku wikileaks tulee ja kertoo, mitä he oikeastaan tekevät.
Ilman nettiä ja Henryä (&co) femakot voisivat ikiomassa Hesarissaan väittää joka päivä, että Suomi on maailmankaikkeuden väkivaltaisin paikka ja että naisen euro on 80 senttiä. Ja kansa uskoisi, mikä ettei. Nyt se ei enää usko kaikkea soopaa.
Olisiko muuten jo aika nostaa syyte miesten tahallisesta demonisoinnista, siis rasismista ja vihan tunteen nostattamisesta kansanryhmää kohtaan? Ryhtyisikö Mika Illman vetämään syytettä femakkoja vastaan?
"Ilman nettiä ja Henryä (&co) femakot voisivat ikiomassa Hesarissaan väittää joka päivä, että Suomi on maailmankaikkeuden väkivaltaisin paikka ja että naisen euro on 80 senttiä. Ja kansa uskoisi, mikä ettei. Nyt se ei enää usko kaikkea soopaa."
Naisen euro on 60 senttiä.
Täytyy todeta jotain hyvää ainakin yhdestä rikollisesta naisesta.
Kun tässä katselin näitä oman yrityksensä ja siinä sivussa muutaman ihmisen polttaneiden sankareiden pidätyksiä, joissa ei tyypeiltä edes hiuksia näkynyt lehden takana piileskellessä,,,, niin vastaavasti
Ulvilan surmaajanainen Auer oli reippaasti omilla kasvoillaan, mitään peittelemättä, vastaamassa hänelle luettuihin syytteisiin.
No yrittihän Annelikin aluksi syytää syyllisyyttä yhden sun toisen "tuntemattoman" ulkopuolisen miehen harteille, mutta lopulta otti rangaistuksensa vastaan kuin mies.
Tästä on hyvä ottaa mallia.
Kerta se on ensimmäinenkin sano lammenlikka.
Käsittääkseni Anneli ei ole tunnustanut edelleenkään tekoa, vaan aikoo valittaa tuomiosta ja vetoaa edelleen johonkin salaperäiseen ulkopuoliseen tekijään, joka on tullut tappamaan kesken heidän riitansa hänen puolisonsa.
Vihreät naiset ovat tunnettuja miehiä kohtaan tuntemastaan antipatiasta. Ei yksi "ihmettely" muuta vihreiden maailmankuvan perustaa: miehet ovat heille roistoja.
Heli ei tajua sitä. että sillä on isä ja veli.
"Koolla ja painolla ei ole merkitystä lyönnin voimakkuuteen, jos osaa lyödä oikein niin 10% 50kg naisen voimasta saa pahaa jälkeä aikaan osuessaan oikeaan paikkaan."
Aivan niin. Lyönnin voima EI tule massasta, tai edes siitä 'raivosta', jolla lyönti suoritetaan. Sitäpaitsi kaksivuotiaalla on jo tarpeeksi voimaa tappaa ihminen.
Asiaa paljon tutkinut ja oikeastaan koko elämänsä näiden asioiden asiantuntijuuden pohjalle muodostanut henkilö nimeltään Bruce Lee kertoo asiasta seuraavaa:
"The power of the punch and kick comes not, as so many people imagine, from the vigor with which the blow is struck, but by correct contact at the right spot at the right moment, and with feet and body correctly in position and balanced."
"Lyönnin tai potkun voima ei tule, niinkuin monet ihmiset kuvittelevat, siitä tarmosta, jolla lyönti isketään, vaan oikeaoppisesta kosketuksesta oikeaan kohtaan oikealla hetkellä, ja jalat sekä keho oikeaoppisesti asennoituna sekä tasapainotettuna."
50 kg painavalla ihmisellä ei ole siis mitään vaikeuksia satuttaa pahasti, haavoittaa tuntuvasti tai jopa tappaa 150 kg painavaa ihmistä.
- Vortac
Tai naisella nykyään ei ole mitään ongelmaa ottaa kättä pidempää sillä lähireiskan sanoin kun otat pöydältä täyden kaljapullon ja lyöt sen miehen päähän, niin tasoittuu voimasuhteet kummasti, teräaseista nyt puhumattakaan.
"Tai naisella nykyään ei ole mitään ongelmaa ottaa kättä pidempää sillä lähireiskan sanoin kun otat pöydältä täyden kaljapullon ja lyöt sen miehen päähän, niin tasoittuu voimasuhteet kummasti, teräaseista nyt puhumattakaan."
Hyvä pointti, Inex! Unohdinkin mainita tämän näkökulman asiaan, keskittyessäni lähinnä hälventämään harhaluuloja siitä, että 150kg olisi aina ja iankaikkisesti voittamaton 50kg ihmiseen verrattuna, ja että suuri paino / massa / miehinen sukupuoli jotenkin tekisi ihmisestä täysin haavoittumattoman.
- Vortac
Noh, noh, Vortac, ei se tilanne nyt noin huono miesten kannalta ole. Täysikokoinen mies voi hävitä keskimääräiselle naiselle käsikähmässä lähinnä kolmesta syystä:
1. ei halua käyttää voimaa itsensä puolustamiseen
2. on liian humalassa tehdäkseen mitään
3. naisella on kättä pidempää käytössä
Tyypillisesti naiset eivät osaa lyödä sitäkään vertaa kuin miehet.

Kommentoi 54 kommenttia