Matkani kirjallisuudentutkimukseen
Tarkastelen seuraavassa Jussi Ojajärjen väitöskirjaa "Supermarketin valossa. Kapitalismi, subjekti ja minuus Mari Mörön romaanissa Kiltin yön lahjat ja Juha Seppälän novellissa Supermarket".
En tunne kirjallisuudentutkimusta (tai kaunokirjallisuutta) juuri ollenkaan, joten tutustuminen väitöskirjaan toimii myös oppimisen välineenä.
Tausta
Olen ollut sitä mieltä, että kirjallisuudentutkijoilta pitäisi kieltää sukupuolentutkimus kokonaan. Kieltoidea on peräisin siitä havainnosta, että kaikkein hullunkurisimmat sukupuoliteoreettiset kirjoitukset ovat olleet kirjallisuudentutkijoiden tekemiä (usein yhdistettynä naistutkimukseen). Toisaalta kirjallisuudentutkijoilla tuntuu jostain syystä olevan erityisen suuri hinku sukupuolentutkimukseen.
Päivittelyni taustalla on myös havainto siitä, että kirjallisuudentutkijat eivät näytä tuntevan biologista tutkimusta ollenkaan, kuten evoluutiobiologiaa. Sukupuolentutkimus näyttää edustavan heille pelkkiä diskursseja ja kaunokirjallisia tekstejä, joiden avulla tehdään nojatuolianalyysejä ilman yhteyttä empiiriseen tutkimukseen.
En tosin edes ymmärrä, mitä tekemistä kaunokirjallisuudella on tieteen kanssa. Kysehän on fiktiosta eikä faktiosta.
Jussi Ojajärvi osallistui vähän aikaa sitten keskusteluun miesliikkeestä ja markkina-arvoteoriasta (1) myös tässä blogissa. Kommenttiosastolla hän kehotti tutustumaan väitöskirjaansa ja minä yllytyshulluna kävin sen lainaamassa.
Runsaat lähteet ja vaikea terminologia
Jos väitöskirjan pätevyys ratkaistaan lähteiden määrän ja terminologian vaikeuden perusteella, Ojajärvi on varmasti pätevä. Lähteitä näyttäisi olevan lähemmäs 600, muun muassa sosiologiaa, psykoanalyysia, feminismiä ja kaunokirjallisia teoksia.
Terminologiaa löytyy jos jonkin moista: kommodifioitunut, referentiaalinen funktio, liberaali eklektismi, toimintaperiaatekasauma, transitionaaliobjekti jne.
Markku Soikkelin arvio pitää "tulkintoja kamalana termipöheikkönä." Toisaalta väitöstilaisuuden opponentti Lea Rojola totesi kehuvassa loppulausunnossaan, että "Ojajärven tutkimus on paljon muutakin kuin psykoanalyyttisten kulttuuri-ilmiöiden luentaa, koska Ojajärvi tuntee hyvin myös marxilaisen teorian fetissikeskeisen subjektikäsityksen." [ja se on jotain, mitä minä en tunne]
Metodi
Väitöskirjassa tutkitaan kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän käytäntöjä kahden kaunokirjallisen tekstin kautta. Liikkuminen tapahtuu sosiologisen, psykoanalyyttisen kirjallisuudentutkimuksen ja kulttuurintutkimuksen viitekehyksessä.
Aineiston toinen osa: Juha Seppälän novelli "Supermarket".
Mörön kirjan ohessa toisena aineistona on Juha Seppälän yhden sivun(!) mittainen novelli Supermarket. Novelli lainataan kokonaisuudessaan ja sen jälkeen siitä esitetään n. 35 sivua vaikeaselkoista analyysiä (ja myöhemmin lisää).
Seppälän kirjaa (josta novelli on otettu) kuvataan muun muassa seuraavasti:
- On ennenkuulumatonta, että suomalainen novellisisti kirjoittaa tällaisen eritteiden, naisten alapäävitsien ja runkkujuttujen kokoelman.
Kuvaus pätee hyvin myös Seppälän novelliin, josta puolet pitää sisällään ylläkuvattua materiaalia. Lainaus novellista:
- Seppälä: "Kun naiset ovat seisaaltaan, niitä on helppo riisua. Hameen voi tipauttaa alas, sitten sukkahousut ja alushousut. Voi katsoa, minkälainen tupsukka sieltä löytyy: onko tuuheat karvat, minkä väriset, onko tomahaukin jälki siiti ja mehukas vai rumasti repsottava kuin repun suu?"
Aivan oikein, "tupsukka" liittyy tosiaankin kapitalismiin - ainakin seksuaalikapitalismiin.
Poimintoja "Supermarketin" analyysistä
Seuraavat poiminnat eivät ole erityisesti "kaivamalla kaivettuja", sillä analyysi on kauttaaltaan samankaltaista.
- "Supermarketissa" yksilön oletetusti vapaa subjektius implikoidaan jo puheen muodossa. Puhutaan toisaalta yleisesti, kuulijalle näennäisen vapaata tilaa antaen, toisaalta puhutaan yleisestä henkilökohtaiseksi osoittaen, "sinän" tekemisinä. Nämä puhetavathan ovat markkinoinnissa ja sen piirissä mitä yleisimpiä. Seppälän kertojan ja althusserilaisen 'ideologian' tavoin markkinoinnin kieli viestii edustavansa diskursiivista käytäntöä, joka voi tarjota tilaa yksilön erityislaatuisuudelle, Sinulle.
- Miten käykään leikille, potentiaaliselle tilalle ja persoonallisuusrakenteen dialektiikalle "Supermarketissa"? Voidaan ensinnäkin tulkita, että novellin kertoja näyttelee hoivaajaa, joka tuntee subjektin toiveet ja saa todellisuuden vastaamaan toivetta kuin toivetta. Se kauppaa subjektille maagista kulutustodellisuutta: tavaroita "voi ottaa hyllystä mielin määrin", eikä mihinkään tarvitse tyytyä, koska aina on tarjolla jotakin muuta yhtä houkuttelevaa. Esiintyessään subjektin toiveita ennalta aavistelevana ja mahdollistavana tahona - samoin tiettyä pakottomuutta viestiessään, mihin aiemmin viittasin - markkinavalta muistuttaa tarpeeksi-hyvää hoivaajaa. Mutta sitä se on vain siltä osin, sillä taprpeeksi-hyvä hoiva ohjaisi subjektia myös sisäisen ja ulkoisen todellisuuden eron tunnistamiseen.
- "Supermarket" repserentoi selvästi subjektienvälisyyden romahdusta. Mikä merkittävintä, se tematisoi kulutuksen sosiokulttuurisena käytäntönä, jota kiihdytettäessä subjektienvälisyys voi estyä.
- Toisaalta "Supermarket"-novelli voi toki tulla luetuksi ironian konrastisen peruskaavan puitteissa. Ääneen teksti sanoo "A", mutta tarkoittaa 'ei-A'. Kapitalistinen kertoja kutsuu subjektia ja rahaa markkinoille; samalla kertovan tekstin asenteellisesti ylempi taho, äänetön sisäistekijä kertojan takana, liioittelee kutsun onnistumista ja tarkoittaa 'ei näin'.
Omia päätelmiäni ja ihmettelyjäni
- Miten yhden sivun novellista on ylipäätään mahdollista saada aikaan monikymmensivuinen analyysi?
- Analyysi jättää sellaisen vaikutelman kuin Juha Seppälällä olisi ollut jotain hienoja piilomotiiveja novellinsa takana. Saattaa kuitenkin olla, että Seppälä on kirjoittanut roisin novellinsa krapula-aamuna 10 minuutissa. Siinä valossa pitkät analyysit näyttävät hassuilta.
- Ojajärvi yhdistää Bourdieun, Foucaultin, Butlerin yms. teoriat analyysiin pahkasika-tyyppisestä novellista. Hyppäys pahkasiasta Bourdieuhin tuntuu jotensakin liian pitkältä.
- Mitä relevanssia on (minkään kannalta) esittää kymmeniä sivuja analyysiä (mielestäni) aika yhdentekevästä novellista, ellei tarkoituksena ole esitellä kirjoittajan mielikuvituksellisuutta? Toki mielikuvituksekas kirjoittaja kykenee esittämään pitkiä analyysejä mistä tahansa, mutta tieteellisesti, so what?
- Toimiikö tämä kaikki vaiva tehokkaana kapitalismin kritiikkinä?
- Onko minun ja Soikkelin lisäksi kukaan muu lukenut Ojajärven väitöskirjaa? Se on niin vaikealukuinen, että peruslukija tuskin viitsii siihen tarttua.
- Tutustuminen väitöskirjaan selvitti minulle kirjallisuudentutkijan ajatuksenjuoksua. Kirjallisuudentutkijalle tekstit ovat pelkkiä diskursseja täynnä piilomerkityksiä, joilla yritetään edistää omia agendoja. Kirjallisuudentutkijalle ei näytä olevan olemassa empiirisiä tieteellisiä tuloksia ja todellisuutta kuvaavia teorioita. Siksi Ojajärvi tulkitsee markkina-arvoteorian konservatiivisuudeksi.
Kaksi tulkintavaihtoehtoa
Ojajärven väitöskirjaa voidaan tulkita kahdella eri tavalla.
- Kyse on laadukkaasta tieteestä, joka ylittää sosiologin ymmärryksen, vaikka käytetyt teoreetikot ovat sosiologille pääosin tuttuja. Vaikean ja edistyneen terminologian käyttö on merkki tutkijan käsitteellisen ajattelun kohoamisesta korkeammalle tasolle. Ymmärtääkseen tekstin hienouden, lukijan olisi perehdyttävä aihepiiriin vuosien ajan ja kehitettävä omaa ajatteluaan. Kaikki eivät kykene ymmärtämään huippuluokan kirjallisuudentutkimusta, kuten kaikki eivät ymmärrä ydinfysiikkaakaan. Joka tapauksessa kyse on oman alansa huipputieteestä.
- Väitöskirja on postmodernia kikkailua teorioilla ja termeillä ilman relevanttia sisältöä. Vaikea kieli voi saada tiedettä liikaa kunnioittavan lukijan pitämään itseään yksinkertaisena. Todellisuudessa keisarilla ei kuitenkaan ole vaatteita, eikä postmodernilla sanakikkailulla ole tieteellisesti merkittävää sisältöä.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
"Analyysi jättää sellaisen vaikutelman kuin Juha Seppälällä olisi ollut jotain hienoja piilomotiiveja novellinsa takana. Saattaa kuitenkin olla, että Seppälä on kirjoittanut roisin novellinsa krapula-aamuna 10 minuutissa. Siinä valossa pitkät analyysit näyttävät hassuilta."
Miksi Seppälän mahdolliset piilomotiivit ja novellin kirjoittaminen krapula-aamuna 10 minuutissa olisivat toinen toisensa poissulkevia asioita? Todennäköisemminhän juuri krapula-aamuna paperille laitetuissa teksteissä piilomotiivit pääsevät jylläämään, kun kirjoittaja ei harjoita liikaa itsesensurointia.
Kirjallisuuden mukaopiskelijana olen samaa mieltä siitä, että silkkaa sontaahan kirjallisuudentutkimus on, mikä on tietyssä mielessä harmi, koska kirjallisuudella kuitenkin on yhteiskunnallinen merkityksensä.
Myös oma alasi on humpuukia. Itse asiassa nyky-yhteiskunnassa suurin osa tekemisestä on sitä ihteään. Kunhan puuhaillaan ajankuluksi.
Ammattikalastajan työstä olen haaveillut. Kuolemanvaara on suuri ja työ kuluttaa. Se v*isi aivan eri tavalla kuin nykyinen oleminen.
Kirjallisuudentutkimus on vähän kuin astrologian alalaji. Oma tyylilajinsa, joka tietoisesti irtoaa usein kohteesta omalle kiertoradalleen. Tässä mielessä muistuttaa naistutkimusta. Kyllähän yhden liuskan novellista tarinoi vaikka 500 sivua halutessaan, sehän on aivan loputon suo jos sille tielle lähtee. Yhdestä ainoasta lauseestakin löytää vaikka mitä, jos siihen 24/7 analyyttisesti keskittyy. Siitä tulee tavallaan kirjallisuutta kirjallisuudesta silloin. Kuvaa tekijäänsä, ei tutkimuskohdetta. Muuten olen sitä mieltä että fiktion voima on suuri. Jo Linnan Tuntemattoman vaikutus on ollut valtava. Hyvä fiktio tapaa muuttua todellisuudeksi, se halutaan nähdä todellisuutena. Pohjimmiltaan lukija etsii aina realismia.
Itse en luonnontieteistä tiedä juuri mitään, arvostan kyllä. Eilisessä listassani muistin yhden nimen väärin. Kyse oli Sahlbergin romaanista Tammilehto, ei Routavuosi. Korjasin sen. Tuo novelli on kyllä Seppälästä hyvinkin epätyypillinen, hakemalla haettu erikoisuus hänen tuotannostaan. Juha on yleensä paljon korkeakulttuurisempi.
"Ojajärven tutkimus on paljon muutakin kuin psykoanalyyttisten kulttuuri-ilmiöiden luentaa, koska Ojajärvi tuntee hyvin myös marxilaisen teorian fetissikeskeisen subjektikäsityksen."
Jo pelkästään tämä lause kertoo, että Ojajärvi kirjoittaa marxilaista paskaa eli on väärässä, eikä hänen ajatuksiinsa edes tarvitse tutustua.
Taitaa ennemminkin olla niin, että oma kommenttisi kertoo itsestäsi enemmän kuin oma "johtopäätöksesi" kohteestaan.
"Taitaa ennemminkin olla niin, että oma kommenttisi kertoo itsestäsi enemmän kuin oma "johtopäätöksesi" kohteestaan."
Toivottavasti se kertoo sen, että pidän marxilaisuutta ja sen kaikkia muotoja sekopäiden touhuna. Jos joku olisi ottanut Marxin ajoissa hengiltä, maailmassa olisi ollut kymmeniä miljoonia teloittuja vähemmän.
Väitöskirja? No, kun säästötalkoot ensi vaalien jälkeen alkavat, voidaan kirjallisuudentutkimus, naistutkimus ja muu huuhaa lopettaa kokonaan. Jos joku on sellaisesta kiinnostunut, harrastakoot sitä omalla ajallaan ja omilla rahoillaan. Yliopistot ja korkeakoulut on puhdistettava pseudotieteellisestä roskasta.
Itse syyllistyin myös kielellä kikkailuun opintojeni alussa. Se oli kai jotenkin hienoa ja sai minut kuulostamaan fiksulta ja oppineelta. Näin siihen asti kunnes eräs hyvä kaverini, joka oli vielä fiksumpi ja oppineempi ja opiskeli kieliä, sanoi aivan suoraan, että kuulostan naurettavalta. Koko ulosantini on ärsyttävää, keinotekoista ja vaikeaselkoista. Käytän sanoja, joiden merkitystä en selvästikään aidosti ja kokonaisuudessaan tunne, ja lisäksi sotken puheeseeni keinotekoista markkinointijargonia, joka ei edes tarkoita mitään. Keksin sanoja omasta päästäni ja väännän englanniksi hyviä suomenkielisiä ilmaisuja, vaikkei siihen olisi mitään tarvetta.
Noin tyly tuomio vaati tietysti alkoholin voimaa, mutta piti paikkansa kyllä täysin. Sen jälkeen aloin keskittyä selkokielisyyteen. Sivistyssanoilla on paikkansa, mutta sanoman ymmärrettävyys on kommunikaatiossa kaikkein tärkeintä.
Keisarin uudet vaatteet.
Hauska vertaus. Etenkin kun satunnaisen klikkailijan mielestä Laasasen teksti näyttää fiksulta koska se on jäsennelty erinomaisesti ja tekstiä on paljon mutta auta armias jos sitä alkaa ajatuksen kanssa lukemaan.
Kirjallisuudentutkimusta on tullut harrastettua ja seurattua ja täytyy sanoa, että hyvä kirjoitus Laasaselta.
Me täällä Esson baarissa emme vaan yllä tuolle ymmärryksen tasolle.
Tulee aina mieleen se Speden vitsi napanöhtästä ja sen tutkijasta.
Onko hän maininnut esikuvansa? Osallahan on erilaiset Lacanit, Foucaultit ja muut postmodernistit esikuvina. Heille nuo ovat jonkinlaisia pyhimyksiä, osa jopa menee niin pitkälle että yrittää muuttaa ittensä Foucaultin näköisiksi: esim. "panssaroitu maskulinisti".
Kyse on siis eräänlainen älyllinen jatke Teräsmieheen ja Mustanamioon. Nuo olivat lapsuuden sankareita, nyt ne on korvanneet jotkut muut.
Toinen seikka on se, että esitetään jotain väärinymmärrettyä neroa, Pentti Saarikosken hengessä. Sillä saa pilderoa ainakin päiväkirjan merkintöjen mukaan.
Kolmas aspekti - ja kaikkein olennaisin - lenee valta.
Marksismin hengessä voidaan poimia Ho Chi Minhiltä eräs sitaatti jonka mukaan kuuluu puhua ja kirjoittaa niin, että lapset, vanhukset, naiset ja miehet - kaikki ymmärtävät mistä kirjoitetaan/puhutaan. Tuo on hyvin sanottu entiseltä vallankumoukselliselta.
"Kyse on siis eräänlainen älyllinen jatke Teräsmieheen ja Mustanamioon. Nuo olivat lapsuuden sankareita, nyt ne on korvanneet jotkut muut."
Kyllä akateemisessa maailmassa on myös omat staransa. Sitä matkustetaan kongersseihin ja luentoja kuulemaan vain koska joku on suuri nimi. Luentojen ja esitelmien jälkeen näyttää staramiehillä olevan bändäreitä ja liehittelijöitä ravintolaan siiryttäessä, eivätkä bändärit ja liehittelijät ole vain opiskelijoita. Mutta ei se niin paha asia ole jos idolina on intellektuelli.
"Luentojen ja esitelmien jälkeen näyttää staramiehillä olevan bändäreitä ja liehittelijöitä ravintolaan siiryttäessä, eivätkä bändärit ja liehittelijät ole vain opiskelijoita. Mutta ei se niin paha asia ole jos idolina on intellektuelli."
Fanituksen kohteille varmaan riittäsi ihan niiden opiskelijaneitojenkin suosionosoitukset...
"Ei se niin paha ole jos idolina on intellektuelli".
Joo, tosin voishan tuotakin pohtia. Sitten kun intellektuellit siirtyy politiikkaan, niin siitä jää monesti paljon verilammikoita historiaan.
Mielummin nuo vois fanittaa jotain hevistaraa ja urheilijaa. Korvattais vaikka Judith Butler Teemu Seläntellä, ja postmodernistinen analyysi Black Sabbathin teksteillä.
Muutenkin saa varmaan ääneen ihmetellä, että kun Suomessa yli satapäinen joukko fanittaa jotain Butleria, joista osa soluttautuneet valtaa harjoittaviin valtiollisiin instituutioihin, niin että toivottavasti ei Butler nyt pahemmin vanhoilla päivillään sekoa, sillä hän saisi varmaan suomalaisille kaduille jonkinlaisen wannabe-intellektuellin yksityisarmeijan mellastamaan.
Todetaan nyt vielä se, että olisi mielenkiintoista saada psykologinen, tai miksei psykoanalyyttinen, selitys erilaiselle älylliselle masturbaatiolle. Siis tuollaiselle, joka menee vähintäänkin kymmenen kertaa överiksi, muine terminologineen. Nuo oli meikäläisen puolelta vain arvauksis, mitä tulee Mustanaamion jatkeeseen, mutta olisi jännää lukea ihan tieteellisiäkin tutkimuksia ilmiöstä.
Laittakaapa linkkejä jos löytyy.
On muuten mielenkiintoista kuinka Butler on jopa hänen kannattajiensa piirissä myönnetty kirjailijaksi, jonka teksteistä on harvinaisen vaikea saada tolkkua. Minusta se kielii siitä, että joko Judith ei itsekään oikein tiedä mitä on kirjoittamassa - tai sitten sekavuudella hän pyrkii saamaan tekstinsä näyttämään todellista hienommilta ja vaikeammin kritisoitaviksi.
Ilmiö on ainakin ollut olemassa Nietzschestä lähtien. Eli kun Nietzsche julisti "yli-ihmisen" ja kirjoitti suht. vaikeaa tekstiä, niin tuo oli sellaisille ihmisille jotka aiemmin julistivat itsensä profeetoiksi, eräänlainen turvallinen vaihtoehto: yli-ihminen.
Myöhemmin sitten erilaiset Lacanit ja Kristevat veti tuon hassutuksen niin överiksi, että ilmiö on suoraan verrattavissa siihen että palvoo jotain Oshoa tai muuta zen-buddhalaista ns. mestaria.
Kyseessä on siis olevinaan jonkinlainen valittu joukko, joka on ymmärtävinään kaikkein uskomattomampaa vedätystä, ja jonka traditio, pohjautuu ainakin Nietzscheläiseen "yli-ihmiseen". Ties vaikka Platoon saakka. Laitinenhan kirjoitti joskus hienosti, että Antiikin filosofit olivat töitä pakenevia laiskottelijoita - työnvieroksijoita - jotka kertoivat vihaisille vaimoilleen olleensa "filosofoimassa", kun piti selittää kärttyisälle akalle kuinkas sitä taas tultiin laahastaen tyhjin käsin torilta kotiin.
Sellainekin mahdollisuus on olemassa, että nuo on ihan oikeasti toiselta planeetalta, ja tuo heidän harjoittama kommunikointi - diskurssifetissiperformansseineen - on ihan heidän oikeaa normaalia kommunikointia. He ymmärtävät toisiaan, ja ihan vilpittömästä puhuvat tuollain. Evoluutioksi ilmiötä on kuitenkin vaikea mieltää: kyseessä tuskin on maanpäällisen biologisen tradition jatkumo.
Judith Butler on muuten tahattomasti voittanut vuonna 1998 ensimmäisen palkinnon huonon kirjoittamisen kilpailussa seuraavalla virkkeellään:
The move from a structuralist account in which capital is understood to structure social relations in relatively homologous ways to a view of hegemony in which power relations are subject to repetition, convergence, and rearticulation brought the question of temporality into the thinking of structure, and marked a shift from a form of Althusserian theory that takes structural totalities as theoretical objects to one in which the insights into the contingent possibility of structure inaugurate a renewed conception of hegemony as bound up with the contingent sites and strategies of the rearticulation of power.
Niin.
Tuon lisäksi ihmetyttää että voiko vaikka New Yorkin sosiaalisia tilanteita
ja markkinavoimien luomaa eräänlaista "sosiaalista performanssia" tuosta
vaan soveltaa Jaskan, Peran ja Jukan päälle - Peräseinäjoen kepulaiseen kylämaisemaan?
Suomessa tosiaan yksi hienoimmista jutuista on se, että tuota sosiaalista performanssia on helvetin paljon vähemmän kuin maailmassa keskimäärin on. Aika ironista että Pohjolan Suomesta on tullut näitten performanssiteoreetikoiden intellektuellista kokeilu-aluetta.
Näitten performanssiälyköiden tiedustelupalvelu, lähetti sen Jeff henkilön myyränä, jo yli kymmenen vuotta sitten, Pohjolan suviseen Suomeen. Siitä se armoton rumba sitten alkoi. Pienellä performanssilla, ja tiedustelupalvelun strategialla, saatiin ensin yliopiston porukkaa vedettyä mukaan. Päätähtäimenä oli Tampere, koska performanssi-intellektuellien tiedustelupalvelun analyyseissa oli viittauksia siihen, että siellä on helpoimmiten vedätettävissä olevia yliopiston dekaaneja. Ja sopivasti performanssia vetävä amerikkalainen myyrä toimii siellä erinomaisesti.
Ei mennyt kauaa, ja ryhdyttiin jo kiusaamaan pienen pohjoisen valtion miehiä
new yorkilaisälymystön performanssiteorioilla. Myös maailman vakaimman maan miehiä ryhdyttiin kiusaamaan väkivaltaa ihannoiviksi panssaroiduiksi maskulinisteiksi. Monessa muussa maassa, olisi yksinkertaisesti ollut liian vaarallista ryhtyä tuollaisiin jekkuihin, eikä esim. Mexico Cityssä, ole kiva asua, kun siellä on niin vaarallista.
Toivottavasti Suomen Tulli ymmärtää pysäyttää tuollaisen postmodernisen älyperformanssien älymystötiedustelun rajalle. Tuo on yhtä haitallista Suomelle kuin jos tuodaan jotain muita luontoon sopeutumattomia lajeja. Nuo voisi suoraan verrata biologisiin viruksiin, ja Suomen Tullin pitäisi olla tarkkana mitä pääsee läpi.
Entisen professorini näkemys:
"Epäselvästi kirjoitettu on epäselvästi ajateltu."
Onkohan tohtori-instituutio menettämässä merkityksensä, kun näitä kirjaimellisesti käsittämättömiä ja hedelmättömiä väitöskirjoja tulla tupsahtaa hämmästyttävän usein?
Ja sitten ihmetellään, että liukuhihnalla tuotetuille tohtopreille, joista monien väitöskirjat eivät ole millään tavalla kenellekään hyödyksi, ei löydy koulutustaan vastaavaa työtä. Aikaa on kuitenkin tutkinnon saamiseen mennyt vuositolkulla, ilman että siitä on oikeastaan kenellekään mitään nettohyötyä.
"Ja sitten ihmetellään, että liukuhihnalla tuotetuille tohtopreille, joista monien väitöskirjat eivät ole millään tavalla kenellekään hyödyksi, ei löydy koulutustaan vastaavaa työtä."
Mitä koulutusta vastaavaa työtä tuollaisella tyhjästä nyhjäämisellä voisi tehdä?
Ei sen puoleen, moni "kovempien" tieteiden puoleltakin valmistunut saa kyllä vetää rastin seinään, kun töissä tulee vastaan jotain sellaista missä tarvitaan sitä monta vuotta hankittua koulutusta...
Sen takiahan vaaditaan, että naisten sukupuolten tasa-arvoa edistäviä valtion ja kuntien virkoja pitäisi lisätä Ruotsin tasolle. Feminismi pitäisi valtavirtaistaa kaikille hallinnon aloille.
"Sen takiahan vaaditaan, että naisten sukupuolten tasa-arvoa edistäviä valtion ja kuntien virkoja pitäisi lisätä Ruotsin tasolle. Feminismi pitäisi valtavirtaistaa kaikille hallinnon aloille."
Se, että Suomen julkisen talouden menot ovat jo nykyään 25% suuremmat kuin sen tulot, pelastaa meidät siitä.
"Analyysi jättää sellaisen vaikutelman kuin Juha Seppälällä olisi ollut jotain hienoja piilomotiiveja novellinsa takana."
Kaikki nykyinen kirjallisuuden tutkimus on tälläista.
"Onko minun ja Soikkelin lisäksi kukaan muu lukenut Ojajärven väitöskirjaa?"
Todennäköisesti ei - tai vain ne lisäksi jotka ovat asemansa tai virkansa puolesta joutuneet sen lukemaan. Esimerksiksi ystävä oikolukijana tms.
"Kirjallisuudentutkijalle ei näytä olevan olemassa empiirisiä tieteellisiä tuloksia ja todellisuutta kuvaavia teorioita."
Ei tietenkään. Joskus positivismin innoittaman kirjallisuuden tutkimus oli esimerkiksi sanafrekvenssien tutkimusta.
Jollakin tavalla kirjallisuudentutkimus muistuttaa filosofiaa, mutta harvoin filosofiassakaan saadaan aikaan samanlaista jargonia kuin kirjallisuudentutkimuksessa on aivan standardina. Filosofia on kuitenkin väljästi määriteltynä tiedettä, mutta kirjallisuudentutkimus on lähinnä kulttuurikeskustelua, josta ovat kiinnostuneita vain toiset kirjallisuudentutkijat ja hekin hyvin vähäisessä määrin.
Ei mikään ihme, että he niin viettyvät feminismistä. Feminismi on samalla tavalla vailla realiteetin testausta toimiva kulttuurikeskustelun laji, ainakin pääsosin. Filosofi sen sijaan, vaikka väittäisi mitä tahansa, loukkaa jalkansa potkaistessaan voimalla luentosalin seinää.
Naistutkimuksen ja kulttuurin suhde on mielenkiintoinen. Voiko naistutkimusta vastustaa vain siksi, että sitä virallisesti pidetään tieteenä? Jos sekä naistutkimus, että kirjallisuudentutkimus nähdään kulttuureina, niin voiko toista kulttuuria vastustaa, ja toista ei?
Sopisi ainakin ajan henkeen. Onko "pseudotiede" synonyymi kulttuurille? Mitä sitten, jos on? En ole koulutettu kirjallisuudentutkija, joten siinä mielessä mulle ihan soromnoo. Behavioristinen psykologia se vasta tulkinnanvaraista onkin. Alitajunnan olemassaoloa ehdotti eräs itävaltalainen noin sata vuotta sitten. Hyvin on tehnyt kauppansa. Yliopisto perinteisesti nähdään myös kulttuurilaitoksena. Älkää lukeko minua väärin, en ota tälläkään ihmettelyllä kantaa. Menen vain pää edellä sinne minne tie vie. Mielenkiintoinen ryteikkö.
Alan Sokal, joka on fysiikan professori, alkoi epäillä kirjallisuudentutkimusta pseudotieteelliseksi hölynpölyksi. Hän päätti selvittää asiaa laatimalla itse taatusti pelkkää hölynpölyä sisältävän kirjoituksen, jota oli ryyditetty viittauksilla sekopäisillä viittauksilla kirjallisuudentutkimuksen arvostamiin nimiin - ja lähettämällä tekstinsä julkaistavaksi. Teksti sitten julkaistiin muitta mukinoitta tärkeilevien kirjoitusten joukossa Social Text :ssä, joka on postmoderniin kulttuuritutkimukseen erikoistunut akateeminen julkaisu.
Hyvä Alan Sokal -lainaus:
"Anyone who believes that the laws of physics are mere social conventions is invited to try transgressing those conventions from the windows of my apartment. (I live on the twenty-first floor."
Lähde:
Oho, en tiennytkään, että Sokal kritisoi KIRJALLISUUDENtutkimusta. Tässä oikein nähdään käytännön tasolla, miten tehdään urbaaneja legendoja, niin että hohhoijaa vaan.
Näin Alan Sokal itse sanoo:
"Social Text's acceptance of my article exemplifies the intellectual arrogance of Theory -- meaning postmodernist literary theory -- carried to its logical extreme. No wonder they didn't bother to consult a physicist. If all is discourse and ``text,'' then knowledge of the real world is superfluous; even physics becomes just another branch of Cultural Studies. If, moreover, all is rhetoric and ``language games,'' then internal logical consistency is superfluous too: a patina of theoretical sophistication serves equally well. Incomprehensibility becomes a virtue; allusions, metaphors and puns substitute for evidence and logic. My own article is, if anything, an extremely modest example of this well-established genre."
Lähde:
Henryn mainiosta kirjoituksesta tuli mieleeni Alan Sokal. Lainaus Wikipediasta: "Sokal tuli suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 1996 tekemästään huijauksesta, jota kutsutaan Sokal-jupakaksi. Sokal kirjoitti kvasitieteellisen artikkelin, jota hän tarjosi julkaistavaksi Social Text -nimiseen julkaisuun. Artikkelin otsikko oli tahallisen vaikeaselkoinen ”Transgressing the boundaries: Toward a transformative hermeneutics of quantum gravity” eli ”Kvanttigravitaation transformatiivisesta hermeneutiikasta”. Samaan aikaan hän kirjoitti Lingua Franca -lehteen jutun, jossa hän tunnusti Social Text -lehdessä olevan kirjoituksensa olevan täyttä puppua."
Yritin aikanaan lukea Sokalin juttua, mutten ymmärtänyt ainuttakaan virkettä, vaikka ymmärsin jokaisen sanan. Jutussa oli muistaakseni 2600 viitettä olemassa oleviin artikkeleihin ml. kahden suomalaisen mateematiikon.
No, ei aivan 2600 viitettä sentään - tarkistin artikkelista (löytyy mm. JSTORista, niille joilla on akateemiset lukuoikeudet). Viitteitä on toki 10 sivua (n. 24 viitettä per sivu) ja artikkelin koko pituus on 36 sivua, joten on niitä toki aika helvetin paljon. Suomalaisista matemaatikoista bongasin nopeasti Heinosen, Kilpeläisen ja Martion artikkelin vuodelta 1992.
(Rupesi vaan tuo 2600 ihmetyttämään.)
Olet oikeassa. Minun olisi pitänyt käyttää normaalia ilmaisuani "hataran muistini mukaan". Otin luvun 2600 siksi, että se tuntui hyvältä: enemmän kuin 2599, mutta vähemmän kuin 2601.
Mitä tulee Sokalinkin parodioimaan kulttuurintutkimukseen, niin niitä lukiessani usein on tullut mieleen Omar Khaijamin yksi runo, joka menee hataran muistini mukaan suunnilleen näin:
Ne, jotka viinikulhon luona kukkuvat
ja olemisen ongelmaan aivan hukkuvat
puhuvat puuta heinää
kunnes nukkuvat
Täällä muuten se Sokalin kieli poskella tehty hölynpölyteksti:
Ranskan kielen perusopinnoissa jouduin suorittamaan pakollisen kurssin nimeltä "ranskan kirjallisuuden semiotiikka". Suoritin kurssin kirjoittamalla runoanalyysin. Muistan elävästi, kuinka kirjoitin kyseisen tekstin naureskellen ääneen kuinka typerä se oli ja esitellen pöjimpiä päähänpistojani muille oikiksen tietokoneluokan myöhäisillan asiakkaille. Arvosanaksi tuli ... kolme miinus (erinomaiset tiedot, tuohon aikaan paras arvosana yliopistossa).
Myönnettököön, että ehkä rima ei ollut meillä sivuaineopiskelijoilla yhtä korkealla kuin "oikeilla" kirjallisuuden opiskeloijoilla, mutta siitä huolimatta jäi erittäin voimakas vaikutelma, että kirjallisuuden opinnoista voi röyhkeä ja verbaalisesti riittävän lahjakas opiskelija selviytyä ihan pelkkiä satuja rustaamalla: "Tremulantit ropisivat kuin sade Pariisin peltikatoille"... LOL vielä kymmenen vuotta myöhemmin. :D
Tämä Alan Sokalin kirjallisuuskritiikin pseudotieteellisyyden vastustaminen osuu myös aika Suomessa vallalla olevaan naistutkimukseen, jossa mielellään puhutaan patriarkaalista rakenteista - tai kuinka esimerkiksi kovat tieteet edustavat miehisyyttä, kun taas naisilla on joku mystinen naisten tapa tietää:
Mielestäni hyvä tutkija osaa kirjoittaa myös selkokielisesti, jos itseluottamusta riittää.
Mutta valitettavan usein jotkut proffat näkevät tämän termeillä brassailun osoituksena onnistuneesta abstraktiotason nostosta. Valitettavasti kieli silloin muutta ihmeelliseksi Finglishiksi joka on maallikolle käsittämätöntä. Samoin kuin suurimmalle osalle tutkijayhteisöstä. Tällainen kieli siis eristää tutkijan (mutta myös suojaa tutkijaa kiusallisilta huomioilta ja kritiikiltä)
Sokalin teksti on aivan ymmärrettävä; jos sitä ei ymmärrä, ei kannata asiaa mainostaa. Kuka tahansa alaa tunteva myös huomaa, että Sokalin teksti on parodia. Se, että se on päässyt mainittuun lehteen, tarkoittaa ainoastaan sitä, että ko. lehden toimittajat ja mahdolliset refereet ovat olleet yhtä jyvällä kuin ne Nobelin palkinnon myöntäjät, jotka antoivat lääketieteen palkinnon Antonio Monizille.
Ojajärven väitöskirja voi olla puppua, mutta jos sillä puolen ei ymmärretä biologiaa, ei vastapuolellakaan kyllä ymmärretä kirjallisuudentutkimuksesta hölkäsen pöläystä. Ei sen tarkoitus tai tavoite ole pähkäillä, mitä joku oikeasti tarkoitti tai mitkä esim. Seppälän intentiot tai motiivit olivat tekstiä kirjoitettaessa. Nehän perkele voisi kysyä Seppälältä itseltään. Tätä naiivia tavoitetta "Todellisen sanoman" tavoittamiseen kutsuttiin jo vuosikymmeniä sitten intentioharhaksi. Tutustu käsitteeseen; osut enemmän, hosut vähemmän.
Miksi muuten NYT Soikkelin ajatukset ja ojäjärveen kohdistama kritiikki ovatkin aivan relevantteja, kun aiemmin Soikkeli on täällä haluttu ampua (ja osin ihan syystä) Uranusta kiertävälle radalle?
Taneli, Ranskasta siinneen kirjallisuudentutkimuksen ja monen muunkin ranskalaisen tieteenalan saakin nauraa ihan syystä pellolle; ranskalaisten tiedemiesten epäselkeydelle on ihan omat syynsä, mutta heidän teoksiaan aikoinaan kahlatessani tulin samaan tulokseen: silkkoa sisältä. Heidän ajatuksensa olivat vain muotia tiettyyn aikaan...
Hee hee heeeeeeeeeeeeeeeeeeee....
Sinun ei HENRY LAASANEN paljon paranis arvostella tai kritisoida muiden väikkäreitä kun itse ainakaan teit jättimokan ja mokasi jatkuu käyttäessäsi taloustiedettä ja termistöä kirjoitustesi pohjalla..mutt..
saapahan hyvät naurut ainakin........
hhhhhheeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeehhhhhhhhheeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee...hheeeeeeeeeee..hheeeehhh..jne..jne..
Mielenkiintoista.
Yllä olevasta tekstistä näkyy siis tuossa yllä vain osa.
Näkyvä osa:
Sinun ei HENRY LAASANEN paljon paranis arvostella tai kritisoida muiden väikkäreitä kun its
taloustiedettä ja termistöä kirjoitustesi pohjalla..mutt..
Toisin sanoen näyttää täysin käsittämättömältä purkaukselta. ☺
Nyt kun painoin Vastaa nappia, niin tuossa se kommentti on täysin erilainen:
Sinun ei HENRY LAASANEN paljon paranis arvostella tai kritisoida muiden väikkäreitä kun itse ainakaan teit jättimokan ja mokasi jatkuu käyttäessäsi taloustiedettä ja termistöä kirjoitustesi pohjalla..mutt..
Viekkaisin että tämän blogin style sheet kusee.
Ongelman aiheuttaa tuo ylipitkä hhhhhheeeeeeeeee… joka siis on yhtä sanaa. Kyseinen teksti määrää tämän lohkon leveyden. Kun leohko on leveempi kuin käytettävissä oleva näkyvä tila, niin siitä näytetään vain osa.
Kirjallisuuden tutkimuksesta ja analysoinnista en rehellisesti sanottuna tiedä ihan hirveesti vaikka klassikoja olen lukenutkin, välillä tuntuu, että niistä hakemalla haetaan omien mielipiteiden turvaksi jotain syvempää merkitystä.
Yksiasia tuntuu pitävän paikkansa, mitä enemmän käytetään keksittyjä tai niche alan käyttämiä "tieteellisiä" termejä, sitä enemmän tuntuu sisältö olevan puuttellinen, miksi? Koska kukaan ei kehtaa haastaa mielipidettäsi käyttäessäsi "hienoja" sanoja.
Lievennyksenä vielä, että kirjallisuuden tutkimus voi olla hyvin mielenkiintoista, jos se on kirjoitettu kielellä, jota maallikkokin voi ymmärtää. Esimerkkjä on! Olen lukenut.
Yhtenä lähtökohtana tällaisessa on käsittääkseni ottaa haltuun kirja pohjalta "luota kirjaan älä kirjalijaan." Mikä on ihan ok.
Kyllä sitäkin on, että luetaan tekstiä heijastellen siihen omia ideologioita. Se on periaatteessa ihan ok, jos tekstissä on sellaisia merkityspotentiaaleja, jotka sallivat sellaisen luennan; ymmärtäväthän ihmiset esim. Hassisen Kokeen Rappiolla-kappaleenkin eri tavoin ja jos Alanko olisi sitä mieltä, että tulkinnat ovat vääriä, tulisi hänen katsoa peiliin ja miettiä, eikö hän onnistunut työssään. Usein tekstit ovat kuitenkin sellaisia, että ne voidaan ymmärtää usealla tavalla ja siksi tekijällä ei ole veto-oikeutta tulkintaan. Hänhän ei ole keksinyt kieltä eikä sen merkityksiä, vaan ne ovat yhteisessä käytössä.
Ihan hatusta tulkintoja ei ole kuitenkaan syytä vetää ja jos jonkin tekstin voi ymmärtää päinvastaisellakin tavalla (kuin miten itse asiaa on tulkinnut), olisi se syytä mainita jonkinlaisen itsekriittisen reflektion muodossa. Näin radikaaleista tulkinnoista ei synny aivan infantiilia kuvaa.
Laasanen:
"Kirjallisuudentutkijalle tekstit ovat pelkkiä diskursseja täynnä piilomerkityksiä, joilla yritetään edistää omia agendoja."
Kyllähän Henry tämä sinunkin blogi-toimintasi on vahvasti diskursiivista toimintaa, jolla pyrit edistämään omia agendojasi ja "piilomerkityksiäsi". Mistä me kaikki muuten tiedämme, ettei tämä blogi ole itsellesi suuri aineistokokonaisuus, jonka pohjalta tulet ulos jollain diskurssianalyysilla...?
Itseasiassa toivon, että joku joskus tekisi sen. Tuskin Henkalta lähtee kuitenkaan...
Harvemmin on tullut naurettua niin kuin Super Markettia lukiessa. Seppälä on eittämättä nerokas, tuosta tutkijasta en voi varmaksi sanoa, kun en noista tarjotuista otteista mitään ymmärtänyt.
Jahas. Mitenkähän tähän nyt reagoisi. Reagoidaan nyt kumminkin.
TAUSTA
Sinänsä hauskaa, että Laasanen vastavuoroisesti tutustuu minun tekstiini. Todettakoon taustaksi, että vinkkasin omasta väitöskirjastani sekä eräistä lyhyemmistä teksteistäni eräässä keskustelussa siksi, että Laasanen esitti perusteettomia oletuksia siitä, että minä romantisoisin todellisuutta jne. Tähän liittyi se, mitä minä muka ajattelen vallan käsitteestä. Laasanen arvosteli minua omien hatarien oletuksiensa perusteella. Vinkkasin hänelle, että kritiikki olisi vakuuttavampaa, jos hän ottaisi selvää, mitä olen kirjoittanut vallasta ja sen suhteesta identiteettiin. Mainitsin väitöskirjani tässä yhteydessä.
No, Laasanen ei nyt kuitenkaan palaa mihinkään asiakysymyksiin - valtaan tai sen suhteeseen identiteettiin - vähimmässäkään määrin. Laasasen tarkoitus ei nähdäkseni yleensä ottaen missään blogikirjoituksessaan ole keskustelu, vaan mollaaminen. Niinpä hän ei nytkään tartu yhtikäs mihinkään niistä lukuisista sosiologisista keskusteluista, joihin viittaan niin kirjan ensisijaisessa teorialuvussa (luku 3) kuin tekstianalyysien lomassa ja joista hänen luulisi osaavan keskustella, sikäli kuin hän on sosiologiansa lukenut.
Tämä siis vain selityksenä siitä, miksi ylipäätään tulin nostaneeksi väitöskirjani esiin. Mutta puhutaanpa nyt sitten tästä blogiraapaisusta.
ALUKSI
Selvää on, että Laasasen kirjoitelman tarkoituksena ei ole keskustelu, vaan lähinnä "Ojajärven väitöskirjan" naurunalaiseksi saattaminen. Yritys toki uppoaa Panun ja Jorman tapaisiin keskustelijoihin, jotka näköjään saavat siitä kicksejä. Huvinsa kullakin.
Henkilökohtaisesti minulla ei varsinaisesti olisi syytä "vastata" Laasaselle väitöskirjani puolustukseksi, koska hänen "päätelmänsä ja ihmettelynsä" siitä viuhtovat niin ohi, etteivät ne osu, vaikka paikallani seisoisin. Toisekseen, väitöskirjan arvo on mitattu ja edelleen mitataan ihan muualla kuin Laasasen blogissa :)
En lähde oikomaan kaikkia virheellisiä yksityiskohtia. Kirjoitan kuitenkin tämän vastineen kiinnittääkseni huomiota siihen, *millaista retorista eli lukijaansa puolelleen suostuttelevaa taktiikkaa Laasanen jälleen kerran käyttää*. Nimittäin tämä kirjoitus oli oikein valaiseva.
TAKTIIKKA I: En oikein ymmärrä, joten paskaahan se on, eikö niin?
Kun Laasanen ei puhu asiakysymyksistä, niin mitä hän sitten oikein tekee "matkallaan kirjallisuudentutkimukseen"? Hän tyytyy ihmettelemään sitä, miten kummallinen tieteenala kirjallisuudentutkimus mahtaa olla, kun hän ei pikavilkaisullaan ole saanut sisäistettyä tieteenalan (saati sen piirissä harjoittamani monitieteisen otteen) lähtökohtia ja niiden pohjalta tehtyä tutkimusta.
Laasasen perusviesti on vapaasti tiivistettynä osapuilleen: "En oikein ymmärrä, vaan katsokaas kuinka hassua, eiköhän tämä hei melko todennäköisesti tarkoita sitä, että paskaahan se on, eikö niin?"
Loppukaneettinaan ihmettelynsä jälkeen hän esittää kaksi vaihtoehtoa:
1) joko hän vain ei ymmärrä ja tutkimus on omalla alallaan hyvä (joskin ala on Laasasesta mitä ilmeisimmin epäilyttävä ja melko tarpeeton);
2) tai sitten se, että hän ei ymmärrä, johtuu siitä, että tutkimus on epärelevanttia scheissea ja hän itse on fiksu, minkä oikeastaan vahvistaa se, että hän ei ymmärrä scheissen perään.
Tällainen viesti on Laasaselta varsin asenteellinen ja ennalta arvattava. Herran kunniaksi on sanottava, että hän aluksi tunnustaa avoimesti tietämättömyytensä tieteenalasta - tai ylipäänsä kaunokirjallisuudesta. Mutta ehkäpä kirjallisuudentutkimuksen olemuksesta ei sitten kannattaisi esittää julkisesti kovin kummoisia joko-tai-arvostelmia, jos itsekin tietää, ettei tunne tieteenalaa tai sen tutkimuskohdetta juurikaan…
(Sananvapaus toki kaikilla. Minun puolestani kirjallisuudentutkimusta saa pitää julkisesti hölmöjen touhuna, vaikka arvostelija osoittaisi samalla itse yleissivistyksen puutetta.)
*
"Vaikeuteen" liittyy kommenttiketjussa käsitelty kysymys tieteen käsitteellisestä kielestä, joka onkin hyvä ottaa silloin tällöin esiin. Itse asiassa otan sen myös itse väitöskirjassani esiin jokuseen otteeseen (viittaan muistaakseni esim. kommenttiketjussa mainittuun Butler-kritiikkiin). Ymmärrettävyyteen ja hyvään, oikeasti suomennettuun yleiskieleen on tieteessä pyrittävä, mutta ikävä kyllä tieteelle ja tieteen kielelle on toisaalta joka alalla leimallista, että se on vaikeaa verrattuna yleiskieleen.
Tämä vaikeus ei vielä tee siitä omien ideologioiden heijastamista, tietoista hämärtämistä, keskustelun välttelemistä tai huonoa tiedettä.
Sitä paitsi väitöskirjat ja populaarit esitykset ovat eri asia. Väitöskirjoja ei ole tarkoitettu "peruslukijalle" (jonka perään Laasanen kyselee), vaan ne ovat opinnäytteitä tieteellisessä yhteisössä. Laasanen tulee tämän huomaamaan. Ja tieteellisiä tekstejä, varsinkaan väitöskirjoja, ei siis pitäisi ryhtyä arvottamaan blogiymmärrettävyyden kriteerein. Tämä lienee kaikille selvää - paitsi ilmeisesti niille, jotka katsovat vaikeiden käsitteiden käytön tahalliseksi tai ideologiseksi hämärtämisyritykseksi.
*
Mitä tulee jonkun kommentoijan esittämään väitteeseen siitä, että tieteentekijänä vetäytyisin vaikeiden termien taakse, jotta kukaan ei voisi haastaa "mielipidettäni"… Asia on tässä tapauksessa justiinsa päinvastoin: tieteellistä haastamista toivotaan. Aina. Ja miten tämä liittyy tieteelliseen kielenkäyttöön? No, tieteellinen kieli on usein erilaista kuin arkikieli juuri siksi, että siihen kuuluu käyttää (tutkimuksen alussa ja sen mittaan) eksaktisti määriteltyjä käsitteitä. Käsitteet ja niiden tieteellisen tavan mukainen määrittely mahdollistavat sen, että niiden käyttötapaa, perusteluja ja niiden perusteella tehtyjä tulkintoja sitten voivat muut tieteentekijät haastaa vastaavalla tieteellisellä eksaktiudella.
(Blogikeskusteluissa esitettyjä argumentteja ja/tai mielipiteitä tavataan kiistää toisilla tavoilla, kuten Jorman legendaarinen vastaheitto "Miksi valehtelet?" :)
Laasanenhan ei raportissaan "matkastaan kirjallisuudentutkimukseen" esitä mitään tällaista eksaktia kritiikkiä, ei sinne päinkään. Toisin sanoen hän ei keskustele missään mielessä tieteellisesti, eikä edes pyri siihen. Hän vain ottaa "argumentikseen" sen, ettei tajua, ja antaa sitten (vähintäänkin puolittain) ymmärtää, että väitöskirja ja sen edustama tieteenala ovat hei kattokaas aika naurettavia, kun "sosiologi" ei tajua niitä vaikka "käytetyt teoreetikot ovat sosiologille pääosin tuttuja". En kuitenkaan toistaiseksi pitäisi Laasasta esimerkillisenä sosiologian oppialan edustajana ainakaan tässä kirjallisuudentutkimuksen ymmärtämisen suhteessa.
TAKTIIKKA II: Lainausten irrottaminen teksti- ja asiayhteydestä
Oikeastaan vasta nyt tajuan oikein kunnolla, minkälainen esimerkiksi Laasasen lainailutaktiikka on. Kiitos!
Laasanen irrottaa lainauksia todellakin TÄYSIN teksti- ja asiayhteyksistään. Hän ei siis millään tavalla ota huomioon esimerkiksi sitä, että ne asiat ja käsitteet, jotka irrotettuina saattavat vaikuttaa hänestä ja jostakusta hänen hengenheimolaisestaan hassuilta, hämäriltä tai käsittämättömiltä, on usein selitetty juurta jaksain joko ennen kyseisiä tekstinkohtia tai pian niiden jälkeen.
Lisäksi tutkimusteksteissä käsitteitä voidaan kehitellä dialogisessa suhteessa sekä aineistoista nousevin asiayhteyksiin että käsitteiden lähtökohtina olevien teorioiden ongelmakohtiin. Tällöin niitä ei ole otettu annettuna tai "ideologisesti", vaan niitä on kehitelty tieteellisesti keskustellen. (Tämän reflektion tekemättä jättämisestä olen aiemmin moittinut Laasasta, mm. hänen graduaan, mistä hän epäilemättä on hieman sisuuntunut.)
Onko tutkimuksestani esitetyissä lainauksissa käytettyjä käsitteitä selitetty ja kontekstualisoitu tähän tapaan muualla tekstissäni? Sen julkituominen pienimmässäkään määrin ei kuulu Laasasen retoriseen taktiikkaan.
Itse asiassa alan jo epäillä, että hän ei edes hahmota tällaisia tieteellisiä perusseikkoja. Sen verran toistuvasti Laasanen tällaista retorista taktiikkaa käyttää (= aina, sikäli kuin on kyse "vastustajista"). On vaikea sanoin kuvailla sitä, miten tarkoitushakuinen ja mahdollisesti jopa tutkimuksellisesti epäeettinen (vrt. Suomen Akatemian ohjeet tutkimusetiikasta) Laasasen tapa tuoda irrallisia pätkiä julkisesti naureskeltavaksi onkaan. Näin oli erityisesti taannoisessa naistutkimuspäivä-blogissa, jossa nuorehkoja tutkijoita tai tutkijaopiskelijoita otettiin julkisesti naureskeltavaksi vastaavaan tapaan. (Jos minä olisin Laasasen professori, määräisin hänet nurkkaan häpeämään - nimenomaan tuon taannoisen tempun takia. Omalta kohdaltani ei niin haittaa, vakavasti otettava kritiikki kun on jotain ihan muuta ja kaikenlaista on vastaan ehtinyt tulla.)
Jääköön Laasasen lukijan pääteltäväksi, esitteleekö hän oikeasti lainaamiensa tekstien tieteellisesti heikkoja kohtia - vai esitteleekö hän lainailutaktiikallaan lähinnä älyllistä laiskuuttaan ja kiirettään päästä mollaamaan "vastustajaksi" katsomaansa tahoa.
TAKTIIKKA III: Arvostelun kohteen esittäminen valikoiden ja sen leimaaminen (ainakin potentiaalisesti) ideologiseksi
Yleisesti ottaen juttu, johon kannattaa kiinnittää huomiota Laasasen tekstejä lukiessa, on paitsi lainausten irrottaminen kontekstista myös laajemmin valikoiva esittäminen. Valikoivan esittämisen perusteella hän sitten synnyttää blogissaan (etenkin feministejä koskien) vaikutelmaa siitä, että tekstit, joihin hän arvostellen viittaa, olisivat ideologista potaskaa. Ja tähän retoriseen retkuun kommenttiketjussa sitten usein edelleen mennään.
Jos ja kun Laasanen tekee noin, kannattaa kysyä esimerkiksi, viitsiikö tai osaako hän kertoa hän mitään siitä, harjoitetaanko hänen raapaisemassaan tutkimuksessa tieteellistä ja jopa itsekriittistä reflektiota. Entä käydäänkö tutkimuksessa tarpeen tullen keskustelua muiden mahdollisten tulkintojen ja niiden perusteluiden kanssa?
Jos käydäänkin, Laasasen taktiikka on jättää tämä mainitsematta. Säännönmukaisesti.
Mitä omaan tutkimukseeni tulee, esimerkiksi keskustelu muiden tulkintojen tai tulkintakehysten kanssa on helposti havaittavissa mm. Mörön romaanin vastaanottoa tarkastelevasta luvusta, ja samoin se ilmenee koko tutkimuksen peruskehystyksestä, joka pohjaa hyvin laajaan kaunokirjallisuusaineistoon vuosilta 1990-2004 (vrt. alku- ja loppuluvut).
*
Laasasen harjoittamaan valikoivaan lainaamiseen liittyy toistuvasti myös se, että hän ei ota huomioon tutkimuksen pääväitteitä, vaan tarttuu lillukanvarsiin. Nyt hän mukava kyllä pyrkii mainitsemaan aineiston ja metodin lyheysti (ne selviävät kyllä takakannestakin, sikäli helppoa).
Myönnän, että Seppälä-luku, josta Laasanen sitaattinsa repii, on kirjassani varmaankin vaikein ja tekstillisesti eniten lukijalta vaativa, koska tulkinnan teoreettiset kehykset (yhteiskunnallisen vallan ja historiallisessa kontekstissa kehittyvän minuuden teoriat) tuodaan siinä tutkimukseen. Samalla se on toisaalta sikäli pedagoginen, että samantapainen laaja kehys on käytössä sitten myöhemmässä Mörön romaanin analyysissa ja edelleen loppuluvussa, jossa viitataan lyhyesti puoleensataan kaunokirjalliseen tekstiin tutkimuksen pääväitteen todistamiseksi.
Pääväite (jota Laasanen ei ole hahmottanut blogitekstinsä perusteella lainkaan) on, että suomalainen kaunokirjallisuus käsitteli kapitalismin problematiikkaa tutkitulla ajanjaksolla, vaikka sitä ei tuolloin ollut juuri huomattu (miksei ollut, näitä syitä taas käsitellään jo alkuluvussa).
TAKTIIKKA IV: Kieltäydy ymmärtämästä laadullista tutkimusotetta ja leimaa se "postmoderniksi kikkailuksi"
Raportoidessaan "matkastaan kirjallisuudentutkimukseen" Laasanen ei käy keskustelua tulkinnoista - hän ei edes viittaa niihin kuin erittäin pieneltä osin - tai niiden pätevyydestä. Kuten sanottu hän vain tuo esiin sitä, ettei ymmärrä. Tämän hän puolittain itsekin tunnustaa, mikä on suhteellisuudentajuista sinänsä.
Huolestuttavampaa kuin kyvyttömyys ymmärtää kirjallisuudentutkimusta onkin se, että niin humanistisella puolella kuin sosiologiassakin laajasti harjoitettu, täysin perusteltu tutkimusote eli laadullinen (kvalitatiivinen) tutkimus on Laasaselle melkoinen mysteeri ylipäätään. Saatan olla väärässä, mutta tältä rupeaa vaikuttamaan. Hän yrittää blogissaan toistuvasti leimata laadullisen tutkimuksen menetelmät epätieteellisiksi, "todellisuuden" kieltäviksi ja kaiken kaikkiaan "postmoderniksi kikkailuksi".
Blogosfäärissä tuollainen vastustaja tunnetaan nimellä "olkinukke".
LOPUKSI
Laasanen kysyy, onko Ojajärven kirjaa lukenut kukaan muu kuin hän ja Soikkeli. No, ainakin se on tenttikirjana muutamassa yliopistossa.
Sen sijaan en olisi varma, että Laasanen on kirjan lukenut, vaikka niin väittää. Pahoittelen, jos epäily on turha, mutta vanhalla tenttien vastaanottajan silmällä katsellen nyt vaikuttaisi pahasti siltä, että kirjaa on vain vähän selailtu eli siihen on siinä mielessä "tutustuttu" . Tutustutta tarkoitushakuisesti irrotettavia sitaatteja etsiskellen - irrotetut lainauksetkin ovat yhdestä, Seppälää käsittelevästä luvusta. Ennen muuta, jos perustenttijä olisi lukenut kirjan, hän ei ihmettelisi niin alkeellisia asioita kuin seuraavat:
HL: "En tosin edes ymmärrä, mitä tekemistä kaunokirjallisuudella on tieteen kanssa. Kysehän on fiktiosta eikä faktiosta."
Kannattaisi lukea ajatuksella johdannon viimeinen luku.
HL: "Analyysi jättää sellaisen vaikutelman kuin Juha Seppälällä olisi ollut jotain hienoja piilomotiiveja novellinsa takana. Saattaa kuitenkin olla, että Seppälä on kirjoittanut roisin novellinsa krapula-aamuna 10 minuutissa. Siinä valossa pitkät analyysit näyttävät hassuilta."
Kirjallisuudentutkimuksessa ei nykyään yleensä tutkita kirjailijan tarkoituksia (joku mainitseekin yllä ns. intentioharhan, johon Laasanen syyllistyy), vaan tekstien rakennetta, merkityksiä ja suhdetta kontekstiin. Tämä ajatus on kyllä aivan selvä jo väitöskirjani alku- ja loppuluvun perusteella.
HL: "Kirjallisuudentutkijalle ei näytä olevan olemassa empiirisiä tieteellisiä tuloksia ja todellisuutta kuvaavia teorioita."
Tämä on jo varsin pysäyttävää. Katohan tarkemmin, käytetäänkö siellä taustatietoina myös aivan selvästi (miltä tieteenalalta sitten tultiinkaan) "empiiriseksi" katsottavissa olevia tuloksia (löytäisit loppuviitteet huomioon ottaen lähdekirjallisuudesta niin sosiologisia tilastoja kuin neuropsykologisia mittauksiakin).
Mieti myös, mitä tulkintatieteissä ja erityisesti kulttuuria tutkittaessa tarkoittaa empiria.
Määrittele kulttuuri ja sen asema todellisuuden rakentumisessa.
Ja kerro sitten vielä minulle, missä määritellään käsite "todellisuus" niin, että se eittämättä kumoaa tutkimukseni pyrkimyksen ottaa huomioon makro- ja mikrososiaalista todellisuutta sekä jopa lapsen (kehittyvän yksilösubjektin) psykologiset tarpeet.
HL: "Väitöskirja on postmodernia kikkailua teorioilla ja termeillä ilman relevanttia sisältöä. Vaikea kieli voi saada tiedettä liikaa kunnioittavan lukijan pitämään itseään yksinkertaisena. Todellisuudessa keisarilla ei kuitenkaan ole vaatteita, eikä postmodernilla sanakikkailulla ole tieteellisesti merkittävää sisältöä."
Ei kai näitä pitäisi kommentoida muuten kuin sanomalla, että lue paremmin se kirja, jos aiot vastaisuudessa esittää arvostelmia siitä tähän tapaan.
Kuulemisiin. Kiitän vilpittömästikin väitöskirjaani kohtaan tuntemastasi mielenkiinnosta - vaikkakin samalla myös siitä, että tarjosit havainnollisen tilaisuuden tarkastella mustamaalauksen taktiikoitasi.
Vahvistit omalla selittelylläsi, että tämä on SO FUCKING SHITT.
Täyttä paskaa, jota meidän VERONMAKSAJIEN ei kuulu hetkeäkään maksaa.
Toivottavasti tajuat edes itse, että tämä on PASKAA.
Toivottavasti saamme vielä joskus sellaisen eduskunnan, joka tajuaa, että tämä on PASKAA.
Ja toivottavasti samalla hetkellä sulkeutuvat ne rahahanat, jotka tätä PASKAA rahoittavat.
Onko ihme, että tälläinen ihminen näkee yhteikunnan naisia sortavana, kun hän ammatikseen kykenee näkemään kaikessa olevia piilomerkityksiä.
Et todella kykene näkemään metsää puilta, kun etsit sitä metsää kantojen alta.
Vittu mikä pelle.
Ihana ja varsin syväluotaava analyysi näistä Laasasen käyttämistä taktiikoista..kiitos..:)
Tätä blogia pidempään lueskelleena ihmettelen Laasasen hyökkäyksiä kirjallisuudentutkimusta ja -tutkijoita kohtaan - hyökkäykset eivät osu maaliinsa, sillä Laasasen näkemys kirjallisuudentutkimuksesta tieteenalana ei ole totuudenmukainen. Hän väittää, ettei kirj. tutkimuksessa hyödynnetä esim. biologian teorioita. Tämä ei pidä paikkaansa: kirj. tutkimuksessa hyödynnetään kyllä luonnontieteellisiä teorioita silloin, kun ne ovat tekstin tutkimuksen kannalta relevantteja. Näin on tehty esim. Sillanpään tutkimuksen yhteydessä. Nykyään on vain usein niin, että useimpien kirjailijoiden lähestymistapa ei ole sellainen, että biologiasta tuttujen teorioiden käyttäminen olisi tarkoituksenmukaista.
Tuntuu siltä, kuin Laasanen vetäisi surutta yhtäläisyysmerkit yhteiskunnan ja kaunokirjallisten tekstien välille ja että samoja tutkimusmetodeja voitaisiin muitta mutkitta soveltaa molempiin. Näin ei kuitenkaan ole asian laita. Niin kuin Ojajärvikin vastineessaan tavallaan toi ilmi, niin kirjallisuudentutkimuksessa tutkitaan lähinnä kaunokirjallisia tekstejä sekä sitä, millaisia merkityksiä niissä on luotu, millaisen TEKSTIN SISÄISEN maailman lainalaisuuksineen ja merkityksineen teksti luo jne.
Kirjallisuuden tutkimus on tiedettä aivan samalla tavalla kuin vaikkapa biologian tutkimus, sillä kirjallisuuden tutkimus on tekstien järjestelmällistä analysointia sekä sitä, että analyysissa saatujen tosiasioiden pohjalta muodostetaan perusteltu tulkinta ko. tutkimuskohteesta. Se EI siis ole tekstin ottamista oman propagoimisen välineeksi, eikä asioiden sepittämistä, vaan tutkimuksessa pelataan koko ajan tekstistä löytyvillä tosiasioilla. Jos kyseessä on kontekstilähtöinen tutkimus, niin silloin tekstiä tutkitaan vain tietyltä, valitulta osin: voidaan esim. tutkia, että millaista on henkilöhahmojen ruumiillisuuden kuvaus tai mikä on niiden suhde luontoon tmv. Tällöin ei yritetäkään muodostaa mitään kaiken kattavaa yleisnäkemystä, vaan tutkitaan kohteesta vain sitä osaa, joka on valittu kohteeksi ja josta ollaan kiinnostuneita. (Näinhän Laasanenkin tekee omissa jutuissaan keskittyessä parisuhteisiin, tasa-arvoon ja miehen ja naisen asemaan jne.)
Välillä tulee tunne kuin Laasanen kuvittelisi esittelevänsä jotain uusiakin ajatuksia parisuhteista ja miehen ja naisen välisistä suhteista, mutta kirjallisuuden ystävät ovat tietysti jo kymmeniä vuosia sitten lukeneet Maria Jotunin tuotannosta, että miehen ja naisen välinen suhde on pohjimmiltaan usein kaupankäyntiä ja että nainen käy kauppaa rakkaudellaan saavuttaakseen taloudellisesti tyydyttävän aseman. Kirjallisuuden tutkijat - Jotunin tapauksessa Irmeli Niemi - ovat myös näistä asioista jo ajat sitten kirjoittaneet. Laasanenkin olisi saattanut niihin törmätä, mikäli hänen asenteensa kaunokirjallisuutta ja sen tutkimista kohtaan olisi vähemmän asenteellinen.
Vaikka monissa Laasasen jutuissa onkin ideaa, niin etenkin kirjallisuudentutkimusta roimiessaan tuntuu siltä kuin hän hutkisi itse muodostamaansa olkiukkoa. Ehkä kyse on pyrkimyksessä vallata tutkimuksesta oma neitseellinen alue ja varjella alfauroksena sitä sitten kukkoilemalla muille, mene ja tiedä, mutta sellainen vaikutelma tuosta kyllä syntyy.
Meitsin suosikki on kyl tää Laasasen repliikki tai kysymys:
"Miten yhden sivun novellista on ylipäätään mahdollista saada aikaan monikymmensivuinen analyysi?"
Onko Laasanen koskaan suorittanut lukion äidinkielenkursseja tai no, juurihan uutisoitiin, että pojilla on nykyään vaikeuksia lukemisen ymmärtämisessä?
Jo lukion opetussuunnitelmaan kuuluu esimeriksi metaforan ja metonymian kaltaiset käsitteet ja runoanalyysi ainekirjoituksineen.
Tai Henry voisi katsoa huomenna perjantaina Yle Teemalta uusimman Rock-Suomen, jossa aiheena ovat sanoitukset. Ja sen jälkeen hän voisi miettiä kuinka Suomen kansa on ottanut niin monet kappaleet omikseen ja baarien miehet tai naiset (jotka eivät ole opiskelleet sosiologiaa Jyväskylän yliopistossa, vaan ovat oikeasti viisaita) kykenevät analysoimaan tuntitolkulla yhden biisin sanoitusta tehden siitä erilaisia tulkintoja ja liittämään ne omiin kokemuksiinsa ja elämään.
Aikaisemmin ajattelin Henryn haluavan vai provosoivan esittävän yksinkertaista, yhä enemmän alkaa tuntua siltä, että Henryllä on oikeasti vakavia puutteita yleissivistyksessä.
No jopas
Eksyin tänne ihan muista syistä, mutta todella hämmennyin. En muista ennen lukeneeni ilmeisesti akateemisesti koulutetulta (? Laasanen) ja itseään tutkijaksi kutsuvalta yhtä hölmöä analyysia jonkun toisen tutkimuksesta.
Sanon tähän väliin, etten ollenkaan kuulu niihin, joiden mukaan kaikki vaikkapa humanististen alojen tutkimus on hyvää ja perusteltua. Kyllä siellä tosiaan on mukana myös monenlaista huttua, joka on vain tieteen sisäisten ja sisäänkäpertyneiden puhetapojen pännänpyörittelyä. Minusta on ihan paikallaan vaatia, että yliopistotyön pitää olla yhteiskunnallisesti ainakin jollain lailla relevanttia. Ja kirjallisuudentutkimuksessa on ollut silloin tällöin sellaisia harhapolkuja, että on varsin vaikea ollut nähdä enää mitään yhteyttä tosimaailmaan.
Mutta kaksi asiaa:
(1) Tiedepoliittisesti ja rahoituksellisesti korpeaa tämä: Miksi tästä muistutetaan aina vain juuri humanistisen (ja joskus yhteiskuntatieteellisen) tutkimuksen suhteen? Totuus on nimittäin se, että tätä täysin turhaa, aivan yhteiskunnallisesti epärelevanttia, täysin hukkaanmenevää ja mihinkään vaikuttamatonta, täysin tutkijoiden oman pienen maailman sisäistä pyörittelyä on rahallisesti mitaten ehkä n. 100-kertainen määrä teknis-luonnontieteellisen tutkimuksen alueella. Teekkarit jos ketkä ovat tässä etulinjassa. Teknotieteellinen tutkimus on todella kallista, tehdään isoissa tutkimusryhmissä ja kalliiden laitteiden varassa. Jonkun Nokian tutkimus&kehitysrahoituksesta varmaan 90% on pelkkää kokeilua ja touhuilua ja pelleilyä, josta ei seuraa yhtään mitään. Ja siitä yhdestä kymmenesosasta mistä seuraa, hyödyn pistävät rahallisesti taskuunsa Nokian omistajat. Ja tätä sitten rahoittavat mm. TEKESin ja muiden instanssien kautta veronmaksajat sadoilla miljoonilla. TÄSSÄ JOS JOSSAIN olisi valistuneen tiedepoliittisen ruikuttajan paikka. Mutta vähänpä näitä puheenvuoroja täällä kuulee. Ehkä täällä ei ole ketään tiedepoliittisesti valistuneita tyyppejä.
Ja siihen verrattuna: Humanistinen tutkimus syntyy erittäin halvalla, koska sitä ei tarvita tekemään kuin yksi ihminen, kirjastokortti ja tietokone. Yksi väitöskirja ei useinkaan maksa "veronmaksajille" pennin pyörylää, sillä sen rahoittavat paljolti verovapaat yksityiset säätiöt omista sijoitusvaroistaan, ja silloinkin hinta on sellaiset 20 000 euroa vuodessa, eli maisteritason muihin palkkoihin verrattuna naurettavan kapea elanto sille, joka lähtee uhraamaan nuoruutensa tämän suppean ja epävarman tulonlähteen parissa. (Ja saa siitäkin sitten irvailut osakseen, kuten täällä voi lukea.) Ja mitäs sitten, jos tällainen työ kääntyykin niin sisäänpäin, niin pieniin ja mitättömiin tai tutkimusalan sisäisiin juttuihin, ettei se sitten yhteiskuntaa hyödytäkään mitenkään? No ainakaan siitä ei ole vahinkoa, eikä se ole veronmaksajien rahoja tuhlannut. Ja ainakin sen tekijä itse ja muutamat muut tutkijat ovat oppineet matkan varrella monenmoista ja homma on ollut vähintään heille itselleen sivistävää, jos ei sitten kellekään muulle.
Samaa ei voi sanoa niistä insinööreistä, jotka käpistelevät hitonmoisilla rahasummilla viis vuotta kehittääkseen yhden vielä muita typerämmän ja pinnallisemman "mobiilipelin" tai jotain muuta täysin tarpeetonta ja idioottimaista. (Ja joka ei valmistuttuaan ehkä pääse edes "tuotantoon" asti.) Tällaisesta touhusta pitäisi RANGAISTA häpeärangaistuksella eikä palkita tutkimusrahoituksella --- sillä se ei ole sivistänyt edes tekijöitään, ja valmistuessaan se olisi ainoastaan TYHMENTÄNYT käyttäjiään.
(2) Mutta aivan erityisen omituista tästä täällä blogissa esitetystä kritiikistä tekee seuraava: Jussi Ojajärven väitöskirja on nimenomaan tunnustettu esimerkki siitä, miten kirjallisuudentutkimuskin voi kääntyä ulospäin yhteiskuntaan, kommentoida yhteiskuntaa ja herättää keskustelua, eikä käpertyä sisäänpäin pelkkiin fiktiivisen kerronnan analyyseihin ja diskurssipeleihin. Ojajärven tutkimusta pidettiin juuri tästä syystä tärkeänä esimerkkinä siitä, miten yhteiskunnallisesti relevanttia ja keskustelevaa voi kirjallisuudentutkimuskin olla. Se myös herätti paljon keskustelua valtamediaa myöten ja toimi juuri kuten parhaimmillaan väitös voi toimia tässä suhteessa. Miten he...tissä juuri siitä on saatu esimerkki kirjallisuudentutkimuksen sisäsiittoisuudesta? Siinä ei selvästikään lukija, "analysoija", eli tämä Laasanen, ole käsittänyt oikeastaan yhtään mitään sen enempään tutkimusalasta tai laajemmin tieteellisen tutkimuksen logiikasta, kuin tästä yksittäisestä tutkimusjulkaisustakaan. Tältä pohjalta ei kyllä pysty lupaamaan hälle itselleen kovin vakuuttavaa tutkijanuraa. Mutta tervetuloa yrittämään.
Muutamat kommentit täällä onneksi osoittavat, että sentään tätäkin blogia eksyy lukemaan ja kommentoimaan myös sellainen väki, joka ei osta Laasasen ideologista paatosta (aivan niin, sopii kysyä, KUKA tässä suoltaa ideologiaansa ja ketkä sen nielevät sellaisenaan.. ja ketkä eivät..) sellaisenaan.
Kummastuttaa myös erityisesti Laasasen vaatimus, että kirjallisuudentutkijoiden pitäisi ottaa tutkimuksessaan huomioon biologia. Hehän ovat, hyvä ihme, kirjallisuuden-, siis TEKSTIN tutkijoita. Onko teksteilläkin siis oma biologiansa, joka niitä tutkivien tulisi jotenkin ottaa analyyseissaan huomioon??
Suorastaan hellyyttävä on "Penan" turhautunut vihanpurkaus, jossa hän suoltaa suolensa sisällön tänne. Ilmeisesti hän todellakin ymmärtää pelkän eloperäisen jätteen päälle, sillä ainakaan järkipuhetta hän ei näytä ymmärtävän pätkän vertaa.
Mutkat suoriksi..?:
Kummastuttaa myös erityisesti Laasasen vaatimus, että kirjallisuudentutkijoiden pitäisi ottaa tutkimuksessaan huomioon biologia. Hehän ovat, hyvä ihme, kirjallisuuden-, siis TEKSTIN tutkijoita. Onko teksteilläkin siis oma biologiansa, joka niitä tutkivien tulisi jotenkin ottaa analyyseissaan huomioon??
Ööh. Minusta tässä tässä H. Laasasen komentissa on kyllä eri konteksti:
Päivittelyni taustalla on myös havainto siitä, että kirjallisuudentutkijat eivät näytä tuntevan biologista tutkimusta ollenkaan, kuten evoluutiobiologiaa. Sukupuolentutkimus näyttää edustavan heille pelkkiä diskursseja ja kaunokirjallisia tekstejä, joiden avulla tehdään nojatuolianalyysejä ilman yhteyttä empiiriseen tutkimukseen.
Eli siis minusta Laasanen sanoo täsäs että, kun kirjallisuudentutkijat osallistuvat sukupuolentutkimukseen, niin tällöin pitäisi ottaa biologia huomioon.
Nimimerkkisi oli "Mutkat suoriksi..?". Laitat itsekin mutkat suoriksi.
Laasanen siis väittää havainneensa, että henkilöt jotka myöskin ovat kirjallisuudentutkijoita, tekevät sukukuolitutkimusta kuin se olisi kirjallisuudentutkimusta. Näin tämän ymmärrän.
(Olisikohan aamukahvi valmista?)
Kyllä tämä keskustelu on osoittanut sen, kuinka suuri joukko voi puhua asian vierestä itse asiaa ymmärtämättä - kunhan joku älypää osaa virittää keskustelun.
Kai tämän jälkeen jokainen ymmärtää, että Laasasen "tieteellisyys" on pelkkää bluffia. Toivottavasti hänen proffansa edes vilkaisee näitä hänen jutustelujaan!
Olisi mukava, jos Laasanen viitsisi kommentoida näitä juttuja, tämä keskustelu on äärimmäisen mielenkiintoinen ja ainakin allekirjoittaneelle antanut uutta perspektiiviä asioihin.
Niin olisi.
Vastauksessaan Laasanen voisi sitten yrittää pysytellä kovissa tosiasioissa ja yrittää pohtia sitä, mikä tutkijan moraalin kannalta on oikein ja kohtuullista. Ja jättää joutavan viisastelun - saati perättömän vihjailun - toisiin kirjoituksiin.
Mutta kuten M. Marttila viiimeisessä virkkeessään vähän arvelee, taitaa edellä oleva vaatimus olla Laasaselle liikaa.
Laasanen ja kovat tosiasiat ei tunnu edes soveltuvan samaan lauseeseen.
Minäkin odotan sangen mielenkiinnolla Laasasen vastausta (jonka oletan olevan samalla tasolla kuin alkuperäinen blogipostauskin, koska no, Henry Laasanen + kritiikin vastaanotto = höpönlöpönlöllää).
En ihan noin pitkälle kuitenkaan menisi. Kyllä Laasasella ihan tosiasioitakin on takanaan. Ei (toistaiseksi) yksi missaus (!?) vielä taloa kaada, vaikka sitä odottelee varmasti monikin, kyllä ilkkujia aina riittää.
Odotellaan, josko Henry nyt vähän tarkentaisi, tai ainakin vastaisi. Minua suuresti kiinnostaisi tämän keskustelun lopputulos, sillä tässä käytetyt pointit ovat käytettävissä muissa yhteyksissä, joissa asetelma on sama.
Eiköhän tämä ole tullut jo asiallisena lopetuksena päähänsä!
Kirjoita kommentti
Kommentoi 67 kommenttia