*

Henry Laasanen Kirjoituksia miesten tasa-arvosta ja pariutumisesta

Törkeää propagandaa prostituutiosta

MTV3 jatkaa törkeää miesvastaista agendaansa (1, 2, 3), tällä kertaa seksin ostamisen kieltämiseksi. Kirjoitin aikaisemmin, kuinka lait syrjivät miehiä. Seksin oston kieltäminen lisäisi miesten lainsäädännöllistä syrjintää edelleen.

  • Oikeusministeri Tuija Braxin mielestä poliisin pitäisi käyttää maalaisjärkeä parituksen uhreilta seksiä ostavien kiinnisaamiseksi. Jos tämä ei onnistu, Brax väläyttää seksin ostamisen täyskieltoa. Häiritsevään prostituution puuttumiseen on laissa riittävät työkalut, sanoo Tuija Brax. Esimerkiksi ratsiat olisivat hyvä keino saada ostajat kuriin.

"Saada ostajat kuriin?". Puhe kuulostaa feministiseltä propagandalta, jossa mies on automaattisesti syyllinen ja nainen automaattisesti uhri, vaikka taloudellinen hyötyjä on nainen.

  • Braxin näkemys on, että kaikki poliisit eivät valvo lakia riittävästi. "On poliiseja ja on poliiseja. Ei lain valvominen ole kaikille poliiseille yhtä vaikeata", sanoo Brax.

Poliiseja pilkkaava oikeusministeri? - voi jeesus. Poliisit (eli pääasiassa miehet) ovat näköjään onnettomia, kun eivät keskity seksinostajien jahtaamiseen. Sen sijaan he keskittyvät pikkujuttuihin, kuten murhiin ja ryöstöihin.

  • "Jos on viitteitä, että järjestäytynyt kansainvälinen kovan luokan ihmiskauppa on siirtynyt Ruotsista ja Norjasta Suomeen Suomen lain takia, niin tietysti se on erittäin vakava paikka. Lakia pitää tiukentaa nykyisestäkin", summaa Brax. Eduskunnan lakivaliokunta käsittelee asiaa maaliskuussa.

Eli miehille lisää rangaistuksia.

  • 10 uutiset: "Avoin seksikauppa kukoisti Helsingin ravintoloissa, todisti 45-minuuttia ohjelma."

Entä sitten. Eikö perustarpeiden tyydytys ole hyvä asia?

  • Tuija Brax: "Kiellettyä on kaikki seksin myynti julkisissa tiloissa, esimerkiksi yökerhoissa."

Jaaha. Tätäkö varten oikeusministeri antaa lausuntoja naama punaisena? Eikö ole tärkeämpää tekemistä?

  • Seksin saamista Erkki Penttinen pitää miehille yhtä tärkeänä kuin ruokaa, juomaa ja vessassa käyntiä. "Eihän siinä ole järjen häivää ihmisen perustarvetta tukahduttaa näin."

Hyvin sanottu Erkki. Yhteiskunnan pitää pyrkiä tyydyttämään ihmisten perustarpeet, ei tukahduttaa niitä.

  • MTV3:n kommenttiosasto: "Ällöttävää, että hän vaatii, että jokaisen miehen ihmisoikeuksiin pitäisi kuulua saada tilata parikymppinen missi oven taakse."
  • "Oma mielipiteeni on, että jos joutuu seksistä maksamaan, niin se on eräänlainen epätoivon merkki. Jotain on siis pahasti vialla, jos ei ilmaiseksi saa."

Tyypillisiä naisten miesten tarpeita halveksivia mielipiteitä. Naisista on ällöttävää se, että mies tyydyttyy seksuaalisesti. Eikö sen pitäisi olla iloinen asia? Jos jokin on pahasti vialla, eikö ole hyvä asia, että asiaan löytyy maksullinen korvaus?

  • "Auto ja koira Saksasta, vodka Suomesta ja vaimo Venäjältä", Penttinen kiteyttää.

Sitähän se globalisaation ydin juuri on. Kyllä kai miehiläkin pitää olla oikeus nauttia globaalin kilpailun hedelmistä.

Parempaa kuuntelemista

YLE X: Perttu Häkkinen ja ilta maskulismille. (AREENA)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

Komissario Packalen:

http://tompackalen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/59440-...

"Oikeusministeri Tuija Braxin poliisin toiminnasta MTV3:lle esittämät kommentit ovat toivottomia. Pistää oikein vihaksi kuunnella moista hölynpölyä ihmiseltä, joka on itse ollut säätämässä seksinostosta lakia, joka todellisuudessa suojelee ammattirikollisia.

Nykylain mukaan paritusjutuissa prostituoitu on syytön ja asiakas syyllinen. Tämä on mielestäni ensinnäkin ristiriidassa rikoslain yleisten oppien kanssa, joiden mukaan rikokseen yllyttäjäkin on syytä saattaa tuomiolle.

Toinen ja tärkeämpi seikka on epäonnistuneen lain vaikutus vakavan rikollisuuden torjuntaan. Seksin oston kriminalisointi on johtanut siihen, että mahdollisen ihmiskaupan tai parituksen ainoat todistajat eli ostajat vaikenevat. Heidän ei kannata kertoa totuutta, koska he tulisivat siinä samalla puhuneeksi itselleen rangaistuksen."

Lihaa syövä heteromies (nimimerkki)

Ammattirikollisuus ei ole aatteellista harrastustoimintaa, vaan tapa ansaita rahaa. Sitä torjutaan parhaiten ottamalla pois ansaintamahdollisuus.

Kieltolait estävät lainkuuliaisten ihmisen toimimisen kielletyllä alalla. Se vähentää kilpailua ja nostaa hintatasoa. Ministeri Brax nähtävästi haluaa antaa Suomen seksibisneksen kuin hopeatarjottimella laista piittaamattomien ammattirikollisten käsiin, kun hän haluaa estää lainkuuliaisen väen mukanaolon siinä. Minusta lainsäädäntö, josta hyötyy vain laista piittaamaton ammattirikollinen, on laadultaan täysin ala-arvoista.

Lainsäädännöllä pitää ehkäistä rikollisuutta eikä luoda rikollisille uusia tilaisuuksia ansaita rahaa!

Käyttäjän Rajakari77 kuva
Teppo Rajakari

Miten kukaan järkevä voi olla sitä mieltä, että seksin ostaminen saisi olla laillista. Seksi ei ole perusoikeus. Seksin osto ehdottomasti on moraalitonta ja väärin. Seksin osto ehdottomasti rangaistavaksi ja pian!!!

Laillinen + Laillinen = ? (nimimerkki)

Aikuisten ihmisten välinen vapaaehtoinen seksi on täysin laillinen ja laajalti harrastettu, mukava ilmiö.

Raha taas on täysin laillinen, yleisesti hyväksytty ja laajalti käytetty vaihdannan väline.

Ei kahdesta erikseen täysin laillisesta ja yleisesti hyväksytystä asiasta saa yhdistettynä millään aikaan mitään väärää, ei edes epäilyttävää!

Kari Hurtta (nimimerkki)
Teppo Rajakari:
Miten kukaan järkevä voi olla sitä mieltä, että seksin ostaminen saisi olla laillista.

Olemme kuitenkin sitä mieltä.

Emme siis ole mielestäsi järkeviä.

Hyvä niin.

Teppo Rajakari:
Seksin osto ehdottomasti on moraalitonta ja väärin. Seksin osto ehdottomasti rangaistavaksi ja pian!!!

Miksi on moraalitonta? Perustelisitko kantasi?

Luin tuon
Anna Kontula
Punainen eksodus
Tutkimus seksityöstä Suomessa

Ainaskaan siitä en löytänyt perusteluja tuolle kannalle.

Se avarakatseinen

Kuulut siis itse järjettömien joukkoon!
Olethan naimisessa, ellet ihan kristillisesä avioliitossa?
Huomaatko, että maksat seksistä vähittäismaksulla, tai ainakin palveluksilla nyt ja jatkuvasti. (tulet huomaamaan)
Vähittäismaksulla maksavaa ostajaa ei rangaista.
Rangaistaanko sitä, joka maksaa seksistä muulla kuin rahalla?

Vieras (nimimerkki)

"Seksi ei ole perusoikeus."

Niinpä! Sen tulisikin olla perusoikeus kaikille.

Kari Hurtta (nimimerkki)
Teppo Rajakari:
Seksin osto ehdottomasti on moraalitonta ja väärin.

Toisessa blogissa Maria Morri esitti mielestäni hyvän kommentin tähän. ☺

Maria M.:

Penn & Teller o/ Kannatetaan.

Ei ole moraalisesti väärin myydä seksiä, eikä ole moraalisesti väärin ostaa seksiä, mikäli molemmat osapuolet näin haluavat. Olenkin hämmästynyt siitä, miten jotkut vastustavat tätä. Olen ajatellut, että kyseessä olisi lähinnä uskonnollinen tai muuten vain konservatiivinen näkemys ihmisen seksuaalisuudesta ja siitä kenen kanssa saa kukin harrastaa seksiä ja millä tavalla, mutta seksin ostoa vastustavien feministien, noiden naisten mahdollisuuksien ja oikeuksien airueiden, kohdalla en vaan tajua. Ihmisten ruumiillista työtä ostetaan koko ajan. Kukin saa onneksi valita haluaako tehdä jotain työtä vai ei, onko jokin duuni itseä varten henkisesti ja fyysisesti vai ei. (jatkuu…)

En lainaa tähän koko komenttia, voitte käydä lukemassa sen täältä.

Mikael Schier

Osaatko kertoa mistä näitä heterofoobikoita oikein tulee?

Käyttäjän wesader kuva
Vesa Jaakola

Prostituutiota on ollut niin kauan kuin ihmisiä on ollut olemassa. Ei sitä saa poistettua mistään yhteiskunnasta. Totalitäärisellä seksin osto kiellolla prostituutio painetaan syvälle maan alle jossa sitten mukaan tulee paljon vakavampia rikollisia aineksia. Poliisilla ei ole edes resursseja valvoa tätä Braxin lakia.

Jorma (nimimerkki)

Näin on. Silti feministit yrittävät tyydyttää perverssiä tirkistelyn- ja kontrollinhaluaan ihmisoikeuksien ja vapauden kustannuksella.

"Ratkaisuksi tilanteeseen ministeri Brax ehdottaa seksin ostamisen täyskieltoa. Eduskunnan lakivaliokunta käsittelee MTV3:n mukaan asiaa maaliskuussa."

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/108650-poliisi-kuu...

Luomu (nimimerkki)

Taitaa olla pelkkää Braxin vaalikampanjaa. Tämä eduskunta ei ehdi asiaa käsitelllä ennen vaaleja. Vaalien jälkeen ei tämmösiä asioita oteta edes käsittelyyn.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/01/1...

"Naisyhdistys: Seksin ostoa ei voi rinnastaa perustarpeisiin

Ohjelmassa 67-vuotias mies perusteli seksin ostamista sillä, että sen saaminen on miehille yhtä tärkeää kuin ruoka, juoma ja vessassa käynti.

- Todella oudolta kuulostaa. Voisi yrittää ensin olla ilman ruokaa, juomaa ja vessassa käyntiä vaikka kolme viikkoa ja sitten katsoa uudelleen. Ainakin joissakin miehissä on syvällä sellainen ajatus, että seksi on jonkinlainen oikeus ja jollei sitä muuten saa, niin sitten sitä voi ostaa. Sitä pidetään hyödykkeenä siinä missä mitä tahansa muutakin, sanoo Naisjärjestöt yhteistyössä eli Nytkis ry:n pääsihteeri Tanja Auvinen.
Seksinosto kiellettävä kokonaan

Naisjärjestöt yhteistyössä ry haluaisi kriminalisoida seksin oston kokonaan. Auvisen mukaan seksin ostamisen osittainen salliminen tuo mukanaan paljon haitallisia vaikutuksia koko yhteiskuntaan.

- Tämä on tavallaan kielletty keskustelunaihe, sillä jos tätä nostaa esiin, niin silloin on tiukkapipo, kukkahattutäti, vanhapiika tai joku käsittämätön olento tällä maapallolla, joka ei tajua seksistä mitään, koska ei sitä itse harrasta, saa eikä halua."

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

"jos tätä nostaa esiin, niin silloin on tiukkapipo, kukkahattutäti, vanhapiika tai joku käsittämätön olento tällä maapallolla, joka ei tajua seksistä mitään, koska ei sitä itse harrasta, saa eikä halua.""

You hit the point!

TP_ (nimimerkki)

Nytkis, Auvinen ja muut femakot ovat leikkivät tahallaan tyhmää. Vuodesta toiseen.

Seksin osto on täysin vapaata muilta kuin ihmiskaupan uhreilta ja alaikäisiltä.
Siis täysin vapaata ja laillista

Seksin ostaminen ei tuo paljon haitallisia vaikutuksia koko yhteiskuntaan, toisin kuin Auvinen väittää. Sen sijaan seksin ostaminen ja myyminen tuo rahaa myyjille ja antaa seksiä ostajille. Mikä helvetti tässä hiertää näitä hulluja femakoita?

Kyse on pohjimmiltaan siitä, että femakot kokevat naisten myymän seksin alentavan myös heitä itseään koska he kaikki kuuluvat samaan kategoriaan "naiset".
Toinen syy on yksinkertaisesti miesten kontrollointi. Onhan se femakolle vaikea paikka, kun mies saa seksiä silloin kuin haluaa ilman estoja. Tämän täytyy olla kauheaa femakoille.

Jorma (nimimerkki)

" Auvisen mukaan seksin ostamisen osittainen salliminen tuo mukanaan paljon haitallisia vaikutuksia koko yhteiskuntaan."

Kuten mitä? Eikö silloin rationaalista olisi kieltää nuo mahdolliset haittavaikutukset?

Jos ostaminen on Auvisen mielestä noin hirveä juttu juttu, niin kai myyminen on loogisesti sitten vielä pahempi? Olisi aika outoa, jos huumeita saisi myydä, muttei ostaa.

"Tämä on tavallaan kielletty keskustelunaihe, sillä jos tätä nostaa esiin, niin silloin on tiukkapipo, kukkahattutäti, vanhapiika tai joku käsittämätön olento tällä maapallolla, joka ei tajua seksistä mitään, koska ei sitä itse harrasta, saa eikä halua."

Hyvä, että Tanja Auvinen on katsonut peliin. Lisäisiin määritelmiin vielä pari: miestenvihaaja, tasa-arvonvastustaja, fasisti ja feminatsi.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Seksin myyntiä ei voida kieltää, koska Suomi on liittynyt Euroopan ihmisoikeussopimukseen, ja seksin tilapäinen myyminen katsotaan ihmisoikeudeksi.

Seksin ostamisen kieltäminen on vain tämän periaatteen kiertämistä. Hieman samalla tavoin, kun USA:ssa kun Korkein oikeus totesi, että homoseksuaalisuutta ei saa kieltää, niin Texasin osavaltio tuomitsi sitten homoseksuaalit suuseksin ja anaaliseksin harjoittamisesta.

TP_ (nimimerkki)

"Saada ostajat kuriin"

Mitä helvettiä tämä on?
Suomessa on laillista myydä ja ostaa seksiä.
Siis toistan: Mitä helvettiä tämä on?

Mitä se Tuija Braxille kuuluu jos Pirkko myy seksiä Jaskalle?

On tavallisen tohelo vihreä, feministi ja poliitikko tämä Brax.

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

Todellakin!

Jos Suomessa myydään anastettuja autoja joidenkin venäläisten toimesta, niin ryhtyykö oikeusmininisteri toimiin käytettyjen autojen ostajien kuriin saamiseksi kaikissa autoliikkeissä?

Kun seksin ostaminen on Suomessa laillista, niin se on aivan yhtä laillista kuin mikä tahansa muukin laillinen asia. Oikeusministerillä taitaa olla oikeusopillinen ymmärrys pahasti hakusessa!

Käyttäjän reijahirn kuva
Reija Hirn

Tai Jaska myy Pirkolle, täytyyhän naistenkin saada. Braxilla ei oikein logikka toimi lakiasioissa. Vanha aselaki oli täysin toimiva,mutta piti väkertää uutta huonompaa. Nyt sitten selittelee, ettei uutta seksilakia tarvita jos vain vanhaa valvotaan paremmin. On niin vihreää taas.

Vieras (nimimerkki)

Suurin ongelma on siinä, että ei saa avoimesti arvioida ihmisten tai ministereiden älyllisyyttä. Tämä kun tarkoittaisi epätasa-arvoa. Käytännössä Tuija Brax ilmaisee jokaisella kannanotollaan, teollaan ja aloitteellaan olevansa vain aktiivinen, ahkera ja läpeensä tyhmä ihminen. Tämä ei tiedä mikä hänellä menee pieleen jatkuvasti. Hän luulee, että miehet on ihan oikeasti pahoja paskakasoja ja että historian kirjoitus palkitsee joskus hänen kostoretkensä miehiä vastaan.

Näistä ihmisistä on tehty "loose cannon" -vertaus mikä tarkoittaa purjelaivassa myrskyssä irti päässyttä tykkiä, joka aiheuttaa kannella mittavaa tuhoa viuhtoessaan holtittomasti sinne tänne.

Vieras (nimimerkki)

Mikä MTV 3 toimittajia vaivaa? - Miksi nämä tekaistut ja vääristellyt jutut ajetaan ulos valtameidoissa. Ripsa Koskinen-joku oli jopa MTV: n uutislähetyksen lopussa kertomassa alkavasta 45 minuuttia "raportista", joka on toimittajilta "alta riman" -suoritus ja naivii tekele salakameroineen Keminmaan Ravintola Peyton Placessa.
Rivien välistä ilmeni että Keminman kunta ei ole järjestänyt yksin jääneile vanhoille miehille laissa turvattua, riittäviä kodinhoitopalveluja. Venäläistytöt tulevat Suomeen kutsuttuina, tuovat tuliaisia miehile ja saavat yöpyä heidän luonaan, säästäen hotellikulut.
- Tämä ei jostain syystä käy MTV: n naistoimittajille.
- Poliisi ei ole löytänyt asiassa mitään rikollista.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/108235-45-minuutti...

Mikael Schier

Mikäli muistan oikein po ohjelman - naisten työolot vaativat toimenpiteitä työsuojeluvaltuutetun tms taholta. Olisiko po alueen TE -keskuksen tai vastaavan syytä puuttua peliin, jotta naisten työskentelyolot saataisiin vastaamaan suomalaista tasoa?

Jos muistan ohjelman väärin - pahoittelen. En viitsi/jaksa kaivaa sitä esiin.

TP_ (nimimerkki)

Miksi pohjoisessa poliisi on evännyt venäläisten naisten viisumihakemuksia Suomeen? Eikö tämä ole lainvastaista. Epäämiseen ei riitä epäilys siitä, että nainen tulee suomaisen miehen luo makaamaan ja tiskaamaan. Edes varma tieto tästä ei oikeuta käsittääkseni epäämään viisumia. Venäläisellä naisella on kaikki oikeus tulla suomalaisen miehen luo makaamaan ja tiskaamaan.

Miten turvapaikkashoppailijoita ei saada maasta ulos vuosienkaan kuluessa, mutta mitään lakia rikkomattomat ja itsenä elättävät thai-hierojat saatiin karkotettua Suomessa viikossa??

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola
joe342 (nimimerkki)

Brax taas vauhdissa. Mistä nousee Braxin halu lyödä miehiä? Eipä silti, vihreissähän tämä on toivottava asenne. Vihreät ovat miesvihaajia.

Käyttäjän markuslehtipuu kuva
Markus Lehtipuu

Ei pidä äänestää näitä naisia enää koskaan eduskuntavaaleissa. Ei koskaan enää!

Ne eivät ole vallassa, ellei niille anneta sitä ainoaa ääntä! Never again!

Jokainen nainen ei ole nipottaja, mutta jokainen nipottaja on nainen! Äänestäkää miehiä, miehet, aina!

Käyttäjän reijahirn kuva
Reija Hirn

Onhan niitä miesnipottajiakin, Pekka Sauri karmeimpana esimerkkinä.

Käyttäjän JouniM kuva
Jouni Minkkinen

Valitettavasti.
Mutta toisaalta, onko em. henkilö mies?

Henri Kivistö (nimimerkki)

Voi luoja! Mä en ole edes tajunnut, että näin tyhmiä ihmisiä voi olla olemassakaan! Olenpa minä tyhmä.

Vieras (nimimerkki)

Mihin tämä kaikkien instituutioden läpäisemä kiihkofeminismi vielä johtaa?

Jorma (nimimerkki)

"Jos jokin on pahasti vialla, eikö ole hyvä asia, että asiaan löytyy maksullinen korvaus?"

On, on ja on. Aivan ehdottomasti.

Tuija Braxin kaltainen feminatsi on uhka ihmisoikeuksille, kuten seksuaaliselle itsemääräämisoikeudelle, ja vapaalle kansalaisyhteiskunnalle, jossa aikuisilla ihmisillä on oikeus päättää itse omista asioistaan. Mitä nopeammin Braxin poliittinen ura loppuu, sitä parempi.

"Perttu Häkkinen ja ilta maskulismille."

Tämä oli ihan hyvä ohjelma. Yllättäen.

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

Hyvä Henry ystävä :=), tuskin tämä vain feministien mielipide on:
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/01/1...

Jorma (nimimerkki)

Joo, eivät kaikki ihmisoikeuksien vastustajat ole feministejä. Suurin osa vaan.

Ingenieur (nimimerkki)

Myöskään moni feministeiksi itsensä mieltävä ei suinkaan vastusta seksityötä.

Esim. monet seksityöläisinä (porno, prostituutio) toimivat tuttuni ja puolituttuni tunnustavat ylpeästi väriä.

Vieras (nimimerkki)

Maria Rajakari: "Hyvä Henry ystävä :=), tuskin tämä vain feministien mielipide on ..."

Ei mutta feministinen diskurssi ylläpitää sitä, ja ennen kaikkea, se estää järkevän argumentoinnin asian tiimoilta, koska se perustuu paljolti syvään iskettyihin valheisiin.

Tomm. (nimimerkki)

Vieras oli Tomm. jäi nimim. pois kun olin niin kiihtynyt.

Vanhat Tavat (nimimerkki)

Vaalit tulossa, kuten huomaa... Poliisin resurssit on sidottu jahtaamaan ajatusrikollisia, jotka kukkaruukkua sillä silmällä katselevat! Mukavia lakeja laadittu, kun jo ajatuksia on kriminalisoitu ja syyttömyysoletus päälaelleen käännetty!
Itsekin olen kovin ihmetellyt, miten karkotus onnistuu hetkessä kun kyse on kauko-idän naisista, kun taas törkeistä rikoksista tuomittuja etelän kultamunia ei saada täältä ulos, ei sitten niin millään...
Nyt ollaan jo saatu kaikki miehet jotka matkaavat Thaimaahan ilman perhettä seksituristeiksi leimattua, samoin kuin Virottarien kanssa avioituvat ihmiskaupassa kävijöiksi...
Koko teennäinen vouhkaaminen asiassa oksettaa, kun Braxin silmien räpyttely televisiossa kiihtyy, ruumiinkielestä jotain tietävien mielissä yhteys niin ympäristötuhokanisteriimme kuin työttömyysriimikanisteriimme on surullisen selvää...
Miten meillä umpikorruptoidussa DDR:n viimeisessä toivio maassa näin onnettoman epäpäteviä päättämään päästetään? Vastuu on maassamme huono vitsi!

Käyttäjän markuslehtipuu kuva
Markus Lehtipuu

Tarkkailkaa Suomen eliitin suhdetta ihmiskauppaan: maamme rajoille tulevat "pakolaiset" ovat ihmiskaupan eläviä esimerkkejä. He ovat ostaneet matkan sosiaaliturvaparatiisiin, jonka nimi on Suomi "Hölmölä" Finland.

Kukaan aito ja autenttinen pakolainen ei pysty järjestämään itseään Ruotsin-laivalle ja sieltä Turun/Helsingin satamaan, ilman passia ja asiakirjoja. Kautta kolmannen maailman myydään menolippuja tyhmään Pohjolaan. Sekin on ihmiskauppaa.

Ja Suomen johto toimii tämän kaupan suurimpana hyväksyjänä ja rahoittajana: maksetuilla vastikkeettomilla sosiaalimaksuilla "pakolainen" maksaa velkansa ihmiskauppiaalle.

Suomen johto sekaantuu tähän ihmiskauppaan, ja ylpeilee sillä.

Vieras (nimimerkki)

näinhän se on

Käyttäjän LasseRyti kuva
Lasse Ryti

>Tarkkailkaa Suomen eliitin suhdetta ihmiskauppaan: maamme
>rajoille tulevat "pakolaiset" ovat ihmiskaupan eläviä esimerkkejä.

Nämä turvapaikkaturistit ovat maksaneet kymmeniä tuhansia euroja matkastaan, samaa mieltä tämä on törkeää ihmiskauppaa.

>Kukaan aito ja autenttinen pakolainen ei pysty järjestämään
>itseään Ruotsin-laivalle ja sieltä Turun/Helsingin satamaan,
>ilman passia ja asiakirjoja.

Tämä on minuakin ihmetyttänyt ja se, että mikä ongelma on kieltää maahanpääsy ilman matkustusasiakirjoja, tai laittamaan laivayhtiöt ottamaan valokopiot ei EU ihmisten passeista. Jollen ihan väärin muista, niin ennen ei Suomeen ollut asiaa ilman passia.

Vieras (nimimerkki)

Itse olen äänestänyt naista hänen sukupuolensa vuoksi, koska koin tuolloin, että naisille on hyvä antaa mahdollisuus näyttää kykynsä. Nyt olette minulta tilaisuutenne saaneet ja sen suurelta osin missanneet. Heikkojen näyttöjen vuoksi tasoituksenne on poistettu ja jatkossa nainen on samalla viivalla kuin mies.

Mikko Niskasaari

Muistaakseni v. 2004 haastattelin Hgin Pro-tukipisteen edustajaa, liittyen tuolloiseen keskusteluun seksin oston kriminalisoinnista. Yhdistys neuvoo ja auttaa prostituoituja.

Haastateltava kertoi, että tukipisteen puoleen kääntyvistä 1/3 oli miehiä. Heistä osa myi palvelujaan miehille, osa naisille, osa molemmille. Hän epäili, ettei luku antanut aivan oikeaa kuvaa alalla työskentelevien sukupuolijakaumasta, arveli siis miesten ottavan herkemmin yhteyttä. Joka tapauksessa miesten osuus oli merkittävä.
Kysyessäni vuotta myöhemmin samasta asiasta samalta henkilöltä hän ei jostain syystä halunnut enää sanoa mitää asiakkaidensa sp-jakaumasta.

Joka tapauksessa prostituoituina työskentelee Suomessa myös miehiä. Vähemmän kuin naisia, mutta enemmän kuin pelkän kuriositeetin verran. Jostain syystä se asia ei kiinnosta oikeusministeri Tuija Braxia lainkaan. Naisten prostituutio on ongelma, miesten prostituutio ei ole.

Onhan se tietysti samassa linjassa esimerkiksi Suomen Amnestyn näkemysten kanssa: naisten hakkaaminen on ihmisoikeusloukkaus, miesten hakkaaminen ei ole.

Arvatkaapa kumpia hakataan enemmän?

MIES (nimimerkki)

Seksiä voi ostaa monella tapaa.
-Ruusut, korut tai vaikkapa kauniit teot.
Mitä enemmän ruusuja, koruja ja/tai kauniita tekoja, sitä enemmän pesää tulee. Saletisti. Jokainen voi kokeilla omalla vaimollaan/tyttöystävällään tätä.
Rahaahan seki toki on, mutta naisten mielestä tämä on se "oikea tapa".
Miksi asia on päinvastainen, jos koru annetaan seksin jälkeen? =D

Lihaa syövä heteromies (nimimerkki)

Edellinen oikeusministeri Leena Luhtanen teki ennen viime eduskuntavaaleja sen virheen, että oli ajamassa Suomeen seksin ostamisen kieltävää lakia. Siihen loppui paitsi hänen ministerinuransa niin myös kansanedustajan hommat.

Nyt Tuija Brax istuu samalla tavalla pelisilmänsä päällä ja on tekemässä poliittista harakiriä. No minkäs sitä nainen luonnolleen voi...

Luomu (nimimerkki)

Jos kaks aikuista tekee keskenään diilin ja molemmat saavat mitä haluavat, niin ei siitä kauppa sen reilummaksi enää voi muuttua!

Näin globaalit tuloerot tasoittuvat suoraan ihmiseltä ihmiselle.

Vieras123 (nimimerkki)

Braxin kommentit siitä, että jos Ruotsin ja Norjan järjestäytynyt rikolisuus siirtyy Suomeen, niin lakeja täytyy kiristää, on tyäsin käsittämätön. Lakihan määrittelee jo parituksen laittomaksi, joten miten ihmeessä lain kiristys (esim. kaiken ostamisen kieltäminen) mitenkään vaikuttaa järjestäytyneen rikollisuuden toimintaan?

Koko juttu on taas keppihevonen rajoittaa kansalaisten oikeuksia.

Vieras (nimimerkki)

Seksin saamista Erkki Penttinen pitää miehille yhtä tärkeänä kuin ruokaa, juomaa ja vessassa käyntiä. "Eihän siinä ole järjen häivää ihmisen perustarvetta tukahduttaa näin."

Feministilepsot on ennenkin kunnostautuneet perustarpeen tukahduttamisesta, miettikääs miksi Muumit on niin lihavia.

MMikko (nimimerkki)

Halusin vain pysähtyä senverran, että kiitän sinua Herni Laasanen ansiokkaasta ja tarpeellisesta työstä miesten oikeuksien puolustajana, ja "voimallisen" tasapainon antamisesta voimalliselle feminismille. Vaakakuppi on silti vahvasti tässä ajassa "heikomman" sukupuolen puolella.

Historiallisesti naisjärjestöt ovat tehneet arvokasta työtä. Pyrkimys kapealta puolelta tasa-arvoon on kuitenkin vääristynyt, kun syrjimisen ja suosimisen keski-kohta on ylitetty. Tämä ylitys on tapahtunut 2000-luvulla, ja monin paikoin naisia jo selkeästi suositaan yhteiskunnallisesti ja asenteellisesti: kuten kirjoituksissasi olet tuonut esille.

Vallanhalu on ihmiselle tyypillistä, eivätkä naisjärjestöt ole tästä poikkeus. Sukupuolipolitiikasta uhkaa tulla harvain-valtaa, diktatuuri jossa etuoikeutettujen ja vahvemmalla olevien blokki ajaa omaa etuaan kunnes "keskikohta" jää kauas taakse.

Naisjärjestöjen agendassa ei ole enää kysymys tasa-arvosta, (jos yksipuolista sukupuolinäkökulmaa siksi ikinä on voitu edes kutsua), vaan eräänlaisesta ammattiliitosta, etujärjestöstä. Korotuksia on tultava, joka vuosi.

Ajat muuttuu. Miehet, meidän on nyt aika nousta työkalupakin ja terävän kielen välistä barrikaadeille. Historiasta voimme oppia, ja ryhtyä naisjärjestöjä tiedostavammaksi vastavoimaksi, joka ei perusta sovinismiin tai feminismiin vaan objektiiviseen tasa-arvoon: Miesnäkökulmasta ;)

Nomen Nescio (nimimerkki)

"Historiallisesti naisjärjestöt ovat tehneet arvokasta työtä."

Ottaen huomioon sen ennennäkemättömän määrän propagandaa jota nykyisen naisliikkeen parista löytyy, tekee luonnollisesti mieleen epäillä tuota "naisliikkeen historiallista arvokasta työtä".

Netistä saa vapaasti käsiin sellaisen kirjan kuin "Through Finland in Carts", jossa brittinainen tarkastelee Suomen tasa-arvoa silloin kun Suomi oli vielä osa Venäjää. Eli wanha kirja.

Paskat siinä mitään piikaa oltu, päinvastoin vapautta ylistettiin oikein brittinaisen teoksen kautta. Suominainen hento enkeli käveli kivikova pullatanko kädessään ja hakkasi miehiä oikein olan takaa.

Wanhoissa walokuvissa näkee kun lihavat suominaiset kävelee bulevardilla kuin keisarinnat konsanaan, takamukset pyllistäen, samalla kun tien reunalla istuu nälkiintyneitä kerjäläispoikia jonkinlaiset risuiset oravannahat päällään.

Kun Suomen piti antaa äänioikeus koko kansalle, orjamiehiä myöten, niin "arvokasta työtä tekevät naisjärjestöt" vastustivat sitä samalla lailla kuin nykyisiä väkivaltatutkimuksia konsanaan.

Todella arvokasta työtä!

Hirvittävän Pirttihirmun he ovat nostaneet esikuvakseen: Minna Canthin.

Heistä voisi sanoa seuraavaa, heitä itse mukaellen:

Vielä 90-luvulla avioliitossa tapahtuva raiskaus oli rikos, ja vielä vuonna 2011 naisten lapsiin kohdistavaa väkivaltaa piilotettiin kategorisesti naisjärjestöjen avustuksella.

Hienoa Marttyyrit! Varmaan jopa Kaikkien Pirttihirmujen Äitiä, Hirviö-Canthia, naurattaisi tämän puuterijoukon "sufragettismi".

Nomen Nescio (nimimerkki)

Ja vaikka jotain "historiallisesti arvokasta työtä" löytyisikin, sen päälle kuuluu tätä nykyä sylkäistä ihan samalla mitalla kuin millä nämä sylkevät miessukupuolen päälle.

Tämä myös kuvastaa elämän slogania: all things must pass.

Kannattaa muistaa että femakko on ideologi vähän samalla tyylillä kuin brittiläinen rikollinen jalkapallohuligani.

Häpäisemällä heidän ikonit, on KATHARSIS - Aristotlen sanoin.

ridge (nimimerkki)

Miesliikkeen airueen julistus maailman kaikille miehille:Raiskaajan siitin on oikeuden miekka, ja nuoren naisen tuskanhuudoista nousee vapauden, oikeuden ja onnen sävel!"

No niin, kaduille riehumaan ja polttamaan naapurin rouvan varastetut pikkarit...

Kari Hurtta (nimimerkki)
ridge:
Miesliikkeen airueen julistus maailman kaikille miehille:Raiskaajan siitin on oikeuden miekka, ja nuoren naisen tuskanhuudoista nousee vapauden, oikeuden ja onnen sävel!"

Ompas nyt tällä nimimerkillä ridge nyt kovin vääristyneet käsitykset.

Vieras (nimimerkki)

Miten se Laasanen sinun pieneen päähäsi ei mahdu, että suurin osa seksikaupasta ei suinkaan ole viatonta itsensä myymisellä hankittua "helppoa" rahaa, vaan törkeää ihmiskauppaa, jossa seksin myyjä on pakotettu/alistettu myymään itseään, ja ne "helpot" rahat vie aivan joku muu kuin seksin myyjä! Miten tämä voi olla niin vaikeaa ymmärtää sinun kaltaisellesi koulutetulle henkilölle? Miksi pitäisi olla oikeus ostaa omaan paineiden purkuun seksiä joltain ihmiskaupan uhrilta? Etkö sinä mies ymmärrä selvää puhetta? Brax ei suinkaan sanonut, että kaikki seksin myynti kielletään. Hän sanoin, että jos ihmiskauppa lisääntyy Suomessa, niin asiaan on puututtava vaikka lainsäädännöllä. Lisäksi hän sanoi, että poliisi ei nykyisellään hoida lain heille antamia velvoitteita. Poliisi katsoo läpi sormiensa jo maassa olevaa ihmiskauppaa. Eihän näin voi eikä saa olla. Sitten on ihan eri asia, jos seksin myynti on oikeasti vapaaehtoista, mutta kun homma ei valitettavasti toimi noin elävässä elämässä.

Ei voi eikä saa olla niin, että toisia ihmisiä pakotetaan olemaan toisten sukupuolitarpeiden tyydyttäjinä. Ei vaikka kuinka jonkun miehen palleja puristaisi.

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

Voisko arvoisa rouva/neiti "vieras" antaa luotettavat lähdetiedot tuosta "suurimmasta osasta" prostituoituja törkeän ihmiskaupuan uhreina?

Oma empiirinen kokemukseni kun puhuu aivan toista, niin Suomessa kuin muuallakin.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

http://www.intermin.fi/poliisi/bulletin.nsf/pfbdar...

Poliisi selvitti ihmiskaupan laajuutta prostituoitujen keskuudessa (2008)

Suomessa toimivat ulkomaiset prostituoidut tulevat yleensä maahan vapaaehtoisesti ja tietoisina siitä, että he tulevat tarjoamaan seksipalveluita. Tässä mielessä he eivät ole ihmiskaupan uhreja.

Vieras (nimimerkki)

Gagarin, kenties tuo kommentti koski pelkästään naisprostituoituja. Oma empiirinen kokemuksesi ei siis päde.

Ingenieur (nimimerkki)

Kieltolaeilla on paha taipumus lisätä rikollisuutta siirtämällä se vähäkin laillinen toiminta maan alle.

Hollannissa päihteet ja seksibisnes pysyy huomattavasti paremmin kontrollissa ja on turvallisempaa niin ostajille kuin myyjille, kuin kaksinaamaisessa pohjolassa. Portugalissa huumeiden vapauttaminen vähensi huumausaineiden käytöstä seuranneita terveyshaittoja ja ohjasi entistä enemmän käyttäjiä hoitoon. Alkoholin kieltolait ovat olleet aina vitsejä ja prostituutiokin rehottaa aivan kaikkialla.

Pohjoismaissa ostaminen on kiellettyä jne, mutta jostain syystä nämä maat ovat nyttemmin kohtuu suosittuja lapsiprostituutioturistien keskuudessa. Meidän omat Jamika-Mariannet siellä myyvät itseään merkkifarkkuja vastaan.

Myös ulkomailta huijataan nimenomaan lapsia paremman elämän toivossa Suomeen. Rikollisille luodaan lainsäädännön puolesta hyvin houkuttelevat markkinat, joissa on suurehko riski. Jos ihmiskauppaan joudutaan turvautumaan (kun "luonnollinen" ja "rehellinen" seksibisnes tukahdutetaan), tottakai on kannattavampaa raahata lapsia. Niiden myyntiarvo pysyy kunnossa kauemmin, niitä mahtuu enemmän pakettiautoon, ne ovat usein helpommin huijattavissa ja ne useinkaan eivät osaa puolustaa itseään.

Hollannissa, Espanjassa jne. lapsiprostituutiolla ei ole niin merkittävää osaa kokonaisbisneksestä.

Tomm. (nimimerkki)

"... suurin osa seksikaupasta ei suinkaan ole viatonta itsensä myymisellä hankittua "helppoa" rahaa, vaan törkeää ihmiskauppaa ..."

Tässä juuri esimerkki valheesta, jota ylläpidetään feministisessä puheessa.

Luomu (nimimerkki)

"Ei voi eikä saa olla niin, että toisia ihmisiä pakotetaan olemaan toisten sukupuolitarpeiden tyydyttäjinä. Ei vaikka kuinka jonkun miehen palleja puristaisi."

En tiedä minkä arvoisena seksiä pidät, mutta tässä maassa on tuhatmäärin nuoria naisia, joiden mielestä 100 euroa on ihan käypä kertakorvaus siitä.

VeePee (nimimerkki)

Tässähän löytyy sitä järkyttävää tietoa Lapin "ihmiskaupasta":

http://www.ulapland.fi/?DeptID=18521

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Ihmiskauppa on rasistinen myytti, johon ihmiset uskovat, koska he haluavat estää ulkomaalaisten naisten tulon Suomeen. Uskottelemalla itselleen ja muille, että kyseessä on kauheaa rikollisuutta, saadaan luotua rasistinen illuusio, että on oikein sulkea rajat naispuolisilta maahanmuuttajilta.

Vastaava rasistinen illuusio miehillä on, että ulkomaalaiset miehet ovat järjestään raiskaajia.

Nainen voi olla rasisti yhtä hyvin kuin mieskin. Kun katukuvassa alkaa näkyä ulkomaalaisia naisia ja naiset ajattelevat, että suomalaiset miehet ryhtyvät seksisuhteisiin ja parisuhteisiin heidän kanssaan, syntyy reaktio ulkomaalaisia vastaan, ja uskotellaan itselle, että ulkomaalaisten naisten Suomeen tulo voitaisiin jotenkin estää.

Tämä on kuitenkin turha toive. Maailma kansainvälistyy ja ihmiset muuttavat rajojen yli, ja myös harjoittavat seksiä keskenään. Tähän ajatukseen on vain totuttava, eikä yritettävä taistella tuulimyllyjä vastaan.

Nomen Nescio (nimimerkki)

Vihreiden suurin rikos on kuitenkin ollut nuorisotyöttömyyden sukupuolittuneisuuden kategorinen piilottaiminen, - ja siitä vaikeneminen.

Ironista kieltämättä, että kyseinen porukka on olevinaan jotain sukupuoliasioiden huippuasiantuntijoita. On ollut oikein työministeriön salkku vuosikausia, ja nyt myös oikeusministeriön. Netistä löytyy kyllä informaatiota MINKÄLAISET TEHTÄVÄT KUULUU TYÖMINISTERILLE.

Euroopan sukupuolittunein nuorisotyöttömyys ja syrjäytyminen, joka on ainutlaatuinen Euroopassa. Tämän on kertonut työsuojeluviranomaiset Suomelle. Myös muut instituutiot ovat kyselleet Vihreiltä mitä kuuluu sukupuolituuneiseen nuorisotyöttömyyteen. Vihreiltä ei ole tippunut sanaakaan: viikon aikana heidän runoilija on kertonut medialle "täystyöllisyydestä"!

Tulee mieleen uppoava laiva, jossa kaikki hykertelevät illuusiossa, cocktaileja juoden. Vähän sama kuin tämä Kejsari Ilman vaatteita tarina. Ehkä he ovat jonkinlaisessa psykoosissa. Varsinaista teatteria!

Porno-Pete (nimimerkki)

Ironista kieltämättä, että kyseinen porukka on olevinaan jotain sukupuoliasioiden huippuasiantuntijoita. On ollut oikein työministeriön salkku vuosikausia, ja nyt myös oikeusministeriön. Netistä löytyy kyllä informaatiota MINKÄLAISET TEHTÄVÄT KUULUU TYÖMINISTERILLE."

Eiks sen suurteko oo pahmahtaa 15 veenä paksuks komekymppiselle äijälle?

Käyttäjän helanes kuva
Esa Helander

Ko. laki ja sen mahdollinen kiristäminen todella rajoittaa niin miesten kuin naisten ihmisoikeutta. Paritus ja ihmiskauppa on asia erikseen. Ajattelen lähinnä vaikkapa vammaisia ja peräkamaripoikia.

Mutta aika outo on sinunkin ristiretkesi miehisyyden puolesta naiseutta vastaan. Mielestäni miestutkimus on yhtä hassua kuin naistutkimus. Toki miehet ovat hiljalleen monissa asioissa joutuneet naisten jyräämäksi. Mutta toisaalta naiset ovat olleet miesten jyräämiä vuosituhansien ajan. Ei siis ihme, että vähän yritetään tasoittaa.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

"Mutta aika outo on sinunkin ristiretkesi miehisyyden puolesta naiseutta vastaan"

Häh? Mikä se sellainen ristiretki on? Yleensähän täällä vastustetaan "miehistä rooliodotusta".

"Mielestäni miestutkimus on yhtä hassua kuin naistutkimus."

Ai näinkö?

- Tutkimusten mukaan miehiä syrjäytyy ja he tekevät paljon itsemurhia...
- Ho hoo! Olipa Hassua!

Vieras (nimimerkki)

Naistutkimus hassua?

Ai näinkö?

- Tutkimusten mukaan naiset ovat useammin parisuhdeväkivallan uhreja
- ovat useammin uhreja myös oikeassa ihmiskaupassa
- Ho hoo! Olipa Hassua!

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

"Tutkimusten mukaan naiset ovat useammin parisuhdeväkivallan uhreja"

Tuo on virheellinen tieto. Näytä lähteet!

Tomm. (nimimerkki)

"Naistutkimus hassua?

Ai näinkö?

- Tutkimusten mukaan naiset ovat useammin parisuhdeväkivallan uhreja
- ovat useammin uhreja myös oikeassa ihmiskaupassa
- Ho hoo! Olipa Hassua!"

Naistutkimuksen hassuus on siinä, että se ei ole tiedettä, vaan ideologian vahvistamista.

Ingenieur (nimimerkki)

"- ovat useammin uhreja myös oikeassa ihmiskaupassa"

Tämä vitsi toimii kun sen kertoo loppuun:

"Naiset ovat useammin uhreja ihmiskaupassa, siispä yritetään ratkaista se kieltämällä seksinosto!"

Nyt naurattaa.

Nomen Nescio (nimimerkki)

Tuokin kompa ratkeaa näin:

Feministien ja naistutkimuksen vain naisille suunnatuissa kyselylomakkeissa, joissa ksysellään naisten kohtaamaa perheväkivaltaa, naiset ovat selvä enemmistö uhreista.

Tulee mieleen Saddam Hussein, joka järjesti demokraattiset vaalit joissa oli yksi ehdokas: Saddam.

Lihaa syövä heteromies (nimimerkki)

"Feministien ja naistutkimuksen vain naisille suunnatuissa kyselylomakkeissa, joissa ksysellään naisten kohtaamaa perheväkivaltaa, naiset ovat selvä enemmistö uhreista."

Ja koska fyysinen väkivalta on kuitenkin niin vähäistä ja vieläpä kaksisuuntaista, ettei siitä saa aikaan myyviä otsikoita, kyselyissä kysytyään myös henkisestä väkivallasta. Kun kaikki pahasti sanomiset ja alta kulmien mulkaisut ynnätään yhden väkivaltakokemus -käsitteen alle, saadaan suuria prosenttilukuja, joita sitten toistetaan mediassa niin että kyselyn ja saatujen lukujen todellinen luonne jää kertomatta.

Vieras (nimimerkki)

"Naistutkimuksen hassuus on siinä, että se ei ole tiedettä, vaan ideologian vahvistamista."

sama kuin miestutkimus.

Vieras (nimimerkki)

""Naiset ovat useammin uhreja ihmiskaupassa, siispä yritetään ratkaista se kieltämällä seksinosto!"

Nyt naurattaa."

Niinpä siksi se minustakin on huono ratkaisu, mutta itse väitettä tämä ei silti kumoa.

Ingenieur (nimimerkki)

"Niinpä siksi se minustakin on huono ratkaisu, mutta itse väitettä tämä ei silti kumoa."

Totta. Siksi onkin todella kummallista tutkia feministileirin suhtautumista ko. ilmiötä (naisten ihmiskauppa) erittäin hyvin selittäviä malleja (MA-teoria) kohtaan. Kohkaamiset patriarkaatista ja rakenteellisesta sorrosta on ilmeisen selvästi ohjaamassa ko. tieteilijötä (sinänsä tieteenalassa on huimasti potentiaalia, lähinnä sen tekijät ovat nähdäkseni usein maailmasta vieraantuneita b-luokan tekijöitä) harhateille.

Jos oikeasti halutaan vähentää ihmiskauppaa, niin tulee ymmärtää miksi sille on niin paljon kysyntää ja etsiä keinot sen suitsimiseksi. MA-teoria ja epäsymmetrinen seksuaalinen valta ovat varsin kehityskelpoisia polkuja.

Väliaikaratkaisuna voitaisiin tunnustaa prostituutio ammatiksi siinä missä muutkin ja kehoittaa seksipalvelujen käyttäjät kinuamaan kuitteja ja vaatimaan veronmaksua piiskatuokioistaan. Se on todella tehokas keino suitsia harmaata taloutta. Miksi kieltää seksikauppaa, kun veronkierto on ihan riittävä rike.

Nomen Nescio (nimimerkki)

"sama kuin miestutkimus."

Miestutkimus on suomessa perinteisesti "kriittinen miestutkimus". Hurjan tieteellisen opintokokonaisuuden on laatinut Suomen oma Foucault, jo nyt historiallisena hahmona tunnettu, Arto Jokinen.

Hän laittoi itsensä peliin, suorastaan uhrautumalla tieteen puolesta.

Opintokokonaisuus oli:

60% miesten väkivaltaisuutta
30% homofobiaa
10% miesten itsetuhoisuutta

Kyllä tämä on ollut hieno kokonaisuus. Etenkin sen yhteiskunnallinen hyöty on ollut lähes mittaamatonta ansioissaan. Esimerkiksi keskittymällä homofobiaan, on saatu arvokkaita tuloksia mitä tulee nuorten miesten syrjäytymiseen!

Tässähän ei tosiaan seurata niitä perinteisiä patriarkaalisia miestieteitä. Ja jos joku haluaa tutkia muuta kuin homofobiaa, miesten väkivaltaisuutta ja itsetuhoisuutta, niin hän voi tutkia sitä vaikka Helsingin Kauppakorkeakoulussa tai Rovanniemen Ammattikoulussa. Tässä on nyt nimittäin sellainen taka-ajatus että miestieteet on perinteisesti olleet hyvin mieskeskeisiä, ja niitä on tutkittu jo vuosituhansia!

Käyttäjän helanes kuva
Esa Helander

No jaa, tunnustan että en ole jaksanut lukea pitkiä juttujasi. Silmäillyt vain. On vaikuttanut perin yksipuiselta.
Mielestäni on vain tutkimusta, ei erikseen nais- ja miestutkimusta. Edellinen on saanut aiheesta huonon maineen. Pitääkö miesten mennä perässä?

Tottakai tiedän, että miehiä syrjäytyy ja he tekevät paljon itsemurhia. On syrjäytynyt aina enemmän kuin naisia ja ovat tehneet aina enemmän kuin naiset itsemurhia. Ei tietenkään hassua, ei ollenkaan.
Viime aikoina, sitä mukaa kuin naiset ovat ruvenneet matkimaan miehiä, tilanne on ollut tasoittumassa. Naiset uupuvat entistä herkemmin, eivät johtajinakaan kestä, syrjäytyvät ensistä useammin (tai vetäytyvät, kuka muuttaen maalle, kuka kiiveten K 2:lle), itsemurhatkin ovat lisääntyneet.

Mutta eiköhän tasavertaiseen rinnaeloon sopeutuminen liene se oikea tapa toimia. Onneksi valtaosa onkin sopeutunut.

Ai niin, anteeksi nyt vielä. Provosoiduin aivan liian ohuelta pohjalta. Toki sukupuolijärjestelmiä sietää tutkia.

Vieras (nimimerkki)

"Kyllä tämä on ollut hieno kokonaisuus. Etenkin sen yhteiskunnallinen hyöty on ollut lähes mittaamatonta ansioissaan. Esimerkiksi keskittymällä homofobiaan, on saatu arvokkaita tuloksia mitä tulee nuorten miesten syrjäytymiseen!"

hahahhahahahaa

? (nimimerkki)

"Mutta aika outo on sinunkin ristiretkesi miehisyyden puolesta naiseutta vastaan"

Häh? Mikä se sellainen ristiretki on? Yleensähän täällä vastustetaan "miehistä rooliodotusta".

"Mielestäni miestutkimus on yhtä hassua kuin naistutkimus."

Ai näinkö?

- Tutkimusten mukaan miehiä syrjäytyy ja he tekevät paljon itsemurhia...
- Ho hoo! Olipa Hassua!"

Tutkija nauraa sitten vaan. Tosiasia on, ettei syrjäytyneiden miesten asemaan mitenkään paranna se, että naisia yleensä, tai tässä ketjussa syrjäytyneitä naisia, pyritään mustamaalaamaan.

Jos syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevien miehien asemaan haluaa vaikuttaa ihan oikeasti, pitää puuttua niihin rakenteisiin, jotka syrjäyttävät ihmisiä -miehiä JA naisia. -Asunnottomuus ei ratkea naisia syyllistämällä, se ratkeaa vain halpaa ja edullista asuntokantaa rakentamalla. Esimerkiksi.

Nomen Nescio (nimimerkki)

Niin,

Miten olisi jos vaikka saataisiin aikaan sellainen yksisilmäisestä ideologiasta vapaa tasa-arvoinen instituutio STM:ään, joka ajaisi tasapuolisesti ja tasa-arvoisesti, rakenteita väärinkäyttämättä, MOLEMPIEN SUKUPUOLIEN ASIOISTA?

KELPAAKO TUO RAKENTEELLISENA ONGELMANA?!

Ja miten olisi, jos miestieteiden irvikuvan sijaan, saataisiin sellainen ihan yhteiskunnan kannalta hyödyllinen miestutkimus joka tutkisi miesten rakenteellisia ongelmia ideologiattomasta pohjasta, eikä keskittyisi pelkästään homofobiaan, väkivaltaisuuteen ja jonkun helvetin patriarkaatttiteorian kautta analysoimaan modernia suomalaista yhteiskuntaa?

KELPAAKO TUO RAKENTEELLISENA ONGELMANA?!

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

Ennen nykyistä lakia poliisi sai aika ajoin Suomessa vinkkejä parituksen uhriksi joutuneista naisista. Hyväsydämiset asiakkaat tai sellaiset, jotka viimeisillä kalkkiviivoilla tilanteen ymmärtäessään ovat vetäytyneet pois "leikistä" ovat ottaneet asiakseen informoida virkavaltaa ilmiselvästä hyväksikäyttötapauksesta.

Tällaisia ilmiantoja ei enää tule, koska lain mukaan ostoyritystkin on rikos hyväksikäyttötapauksissa.

Lain säätämisellä ei siis ilmiselvästikään ole saavutettu yhtään mitään.

Porno-Pete (nimimerkki)

"Lain säätämisellä ei siis ilmiselvästikään ole saavutettu yhtään mitään."

toi se 100egel paljasta suhin ottavat ja nielevät zekkihorot stadiin ei niitä ennen ollu

vieras (nimimerkki)

No aina voi käydä naimassa ulkomailla, näin varmaan teki MTV3 mieshenkilö kun kertoi kiksauttaneensa 1500 venakkoa. Venäjällä pipari on halpaa ja iso kaupunki Pietari ihan lähellä! Miksi maksaa ylihintaa Suomessa piparista kun sitä saa halvalla ulkomailla? Thaimaa, Venäjää, Espanja lähes joka paikassa halvalla paitsi pohjoismaissa.

Ingenieur (nimimerkki)

Kampin ostarilta saa kireitä 15-vuotiaita tyttöjä muutamien merkkifarkkujen hinnalla. Luulevat sinua vielä poikaystäväkseen jne, et saa kaikki noi thaimaanmatkan edut siinä samalla.

vieras (nimimerkki)

Suomessa suojaikä on 16 vuotta.

Retarded Finland (nimimerkki)

"Suomessa suojaikä on 16 vuotta"

Suomi - Maailman hitaimmin kehittyvien nuorten maa!

Kari Hurtta (nimimerkki)
vieras:
Suomessa suojaikä on 16 vuotta.

Suomessa suojaikä on 18 vuotta siinä tapauksessa, että seksistä maksetaan korvauksia.

Alle 18-vuotiaalle tyttö- tai poikaystävälle ei saa antaa lahjoja, jos suhteeseen sisältyy seksiä!

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

Joo, mutta kyllä ne vielä keksivät esityksen, jonka mukaan Suomessa voidaan syyttää myös ulkomailla harrastetusta seksistä.

Ingenieur (nimimerkki)

Suomen kansalaista koskee ulkomailla niin kohdemaan, kuin Suomenkin lait. Tosin ulkomailla tehdystä rikoksesta ei Suomessa nosteta syytettä, ellei rikoksesta voi Suomen lain mukaan seurata yli kuuden kuukauden vankeuden maksimituomiota ja jollei kohdemaan viranomaiset vaadi syytteitä nostettavaksi.

Thaimaassahan prostituutio on laitonta, kuin myös Venäjällä. Virossakin lait ovat suunnilleen kuin Suomessa.

Lähinnä kannattaa tässä kohden huomataa, millaiset vaikutukset kieltolaeilla siis todellisessa maailmassa on. Seksille on aina kysyntää...

Kari Hurtta (nimimerkki)
J. Gagarin:
Joo, mutta kyllä ne vielä keksivät esityksen, jonka mukaan Suomessa voidaan syyttää myös ulkomailla harrastetusta seksistä.

On keksitty jo (ainaskin eräissä tapauksissa) !

Eräs .................... Kommentoija (nimimerkki)

Entä jos esimerkiksi Saudi-Arabian kansalainen harjoittaa homoseksiä Suomessa. Ilmoittaako Suomen poliisi tämän seksirikollisen Saudi-Arabian poliisille jatkotoimenpiteitä varten? Entä jos saudiarabialainen homoseksuaali ostaa seksipalveluja, lähteekö noottia poliisilta Saudi-Arabiaan?

Poliisiyhteistyö kuuluu kylläkin sisäministeri Holmlundin alaan, ei Braxin.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Bordellihan on myös mitä ekologisin viihdyke erityisesti, jos se laillistettaisiin, jolloin sen prostituoidutkin voisivat tulla kotimaasta tai lähialueilta, eikä heitä tarvitsisi raahata ihmiskaupalla jostakin Siperian tai Aasian perukoilta. Säästäisi valtavasti ympäristöä, jos yksinäiset seksinnälkäiset miehet voisivat käyttää rahansa naapurikorttelissa tai naapurikaupungissa sen sijaan, että ostaisivat urheiluauton tai lähtisivät rymylomalle Kanarialle tai Thaimaahan.

Käyttäjän reijahirn kuva
Reija Hirn

Bordelleissa pitäisi tietysti olla osasto myös yksinäisiä seksinnälkäisiä naisia varten ja sellaisia varten, joiden mies on kykenemätön ja osaamaton ääliö.

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

Eikö se riittäisi, että mies on kykenemätön? Pitääkö hänen vielä lisäksi olla ääliökin, ennen kuin naiset voisivat menna sinne osastolle?

Lihaa syövä heteromies (nimimerkki)

"Bordelleissa pitäisi tietysti olla osasto myös yksinäisiä seksinnälkäisiä naisia varten ja sellaisia varten, joiden mies on kykenemätön ja osaamaton ääliö."

Sellaiselleko olet myynyt kestotilauksen?

Mies oppii, kun sille näyttää kädestä pitäen missä kohtaa ja kuinka lujaa pitää peukkua pyörittää. Puutteellinen jäykkyys hoituu pillereillä, jotka eivät enää paljoa maksa, kun Viagran patentti meni jo vanhaksi ja halpoja kopiovalmisteita saa apteekista.

Jos naiset joskus alkavat todella maksaa seksistä, ei tarjontaa ja bordelleja tule puuttumaan. Kyse on puhtaasta itse itsensä kannattavasta bisneksestä, jonka niukkuustekijä on kysynnän vähäisyys.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Sama kommentti kuin nimimerkillä "J. Gagarin". Eli ei siellä bordellissa mielestäni pitäisi naisiltakaan tentata käynnin syitä tai vaatia todisteita siitä, onko hänen oma miehensä on kykenenemätön, osaamaton ja kaiken lisäksi vielä ääliökin. Kyllä siellä minun puolestani saisi käydä ihan kuka vain ja mistä syystä vain. Naisia varten sinne perustetaan oma osasto, jos kysyntää riittää.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen
Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

http://mariarajakari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/5947...
Puolustaisin Henry myös sinua ja teitä muita, jos teitä kohdeltaisiin minun mielestäni epäoikeudenmukaisesti.

Jorma (nimimerkki)

Sinun mielestäsi? Eikö kaltoin kohdeltuja tule siis auttaa, jos jostain löytyy joku, jonka mielestä kohtelu ei olekaan epäoikeudenmukaista? Aika vähiin jäisi auttaminen tällä linjalla.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Maria Rajakari: "Puolustaisin Henry myös sinua ja teitä muita, jos teitä kohdeltaisiin minun mielestäni epäoikeudenmukaisesti."

Mutta jos viittaamasi "epäoikeudenmukainen kohtelu" olisi sitä, että Laasasen perässä juoksisi lauma naisia, jotka yrittäisivät ostaa häneltä seksiä, niin veikkaanpa, että tuosta lupauksestasi ei ole Laasaselle eikä muillekaan miehille juuri käytännön hyötyä.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

Silmien eteen nousee mielikuva, jossa perintöprinsessat yrittävät ostaa minulta seksiä. Silloin paikalle lentää supernaisen viitassaan Maria, joka torppaa ostoyritykset. Minä tokaisen siihen: "Kiitti vaan v...sti!"

Vanha demari (nimimerkki)

Tuskinpa Laasanen pakoon juoksisi :)

Jeppe (nimimerkki)

Kun en voi vastata sinun blogiin, niin vastaan tänne. Ensin lainaus blogistasi:

***
"Ja nyt kun Tuija Brax on lausunut julkilausumansa prostituutioon liittyen,

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/01/1......

niin sitä on nimitetty mm. "kukkahattutätien" hömpötykseksi. Minä arvostan Vihreät-puoluetta, kuten myös muita puolueita, ja yleensäkin, jos asioista ollaan eri mieltä, tulisi mielestäni asioissa pysyä argumentaatiotasolla, eikä keksiä kaikenlaisia "mukavia" nimityksiä."
***

Nimittely on erittäin lievä juttu, kun verrataan Braxin ja muiden feministien pyrkimyksiin. Normaalin ihmisten välisen kanssakäynnin säätäminen laittomaksi, on loukkaavuudessaan aivan toisen tason suoritus.

Mitä pitäisit laista, jolla säädettäisin naisille ainoaksi sallituksi työksi lasten synnytys ja kodin hoitaminen? Tällainen linjaus vastaa useamman miljardin ihmisen moraalikäsitystä naisten asemasta. Haluaisitko tästä naisille sitovan lain Suomessa? Eihän naisten opiskelu, työteko tai shoppailu ole perustarve. Nehän ovat lähinnä moraalitonta ja miehiä loukkaavaa tapakulttuuria.

Lauri Ilovaara

Kaippa olisi parasta laillistaa prostituutio, ainakin saataisiin lisää verotuloja ja voitaisiin paremmin puuttua työntekijöiden työehtoihin ja kohteluun.

Toki harmaata työtä alalla tehtäisiin laillistamisen jälkeenkin, mutta olisi vähän toisenlaiset mahdollisuudet puuttua asiaan.

Ingenieur (nimimerkki)

Parhaana puolena harmaan työn kysyntä saadaan vähenemään. Ruotsissa tilanne on jo varsin synkkä, kun kaikki prostituutio joudutaan kierrättämään rikollisliigojen kautta.

http://www.heuni.fi/uploads/mmadzpnix.pdf

"The former category of crimes is therefore characterised by the matching
of supply and demand. In providing the supply, criminals have become expert
in shaping the desires and needs of their potential clients. This is the case of the extortion market, for example, in which money is obtained in exchange for protection (although in practice the menace against which the client is protected is the criminal organisation itself). It is also the case of alien smuggling, where it is the criminal groups themselves who sometimes deceive would-be migrants, offering them job opportunities and misleading them as to the dangers involved in the journey. Furthermore, by relying on the human resources provided by alien smuggling, organised crime can also increase demand for foreign prostitutes (by offering prostitution at cheaper prices) and increase the demand for children prostitutes (by advertising this kind of prostitution as safer)."

Kun järjestäytynyt yhteiskunta luovuttaa seksimarkkinat, päihtymisen jne. rikollisille, rikolliset luovat säännöt. Lasten hyväksikäyttö on turvallisempaa ostajalle ja ihmiskauppaajalle.

Eräs .................... Kommentoija (nimimerkki)

Pedofilia sekoitetaan usein seksin ostoon aikuisilta, mutta kyse on väärinkäsityksestä.

Pedofiililla on se ongelma, että lapsen kanssa on vaikea seurustella. Vaikka useimmat pedofiilit toivovat pitkäaikaista parisuhdetta yhden lapsen kanssa, niin käytännössä se on haastavaa toteuttaa. Siksi pedofiili joutuu turvautumaan satunnaisiin kertaluontoisiin seksisuhteisiin lasten kanssa. Koska kertaluonteisia seksisuhteita lasten kanssa on hankala toteuttaa, niin rikolliset ovat huomanneet tässä markkinaraon, ja välittävät lapsia kertaluonteisesti pedofilien käyttöön.

Seksin ostossa on pedofilian kanssa yhteisiä ulkoisia piirteitä se, että kyse on usein kertaluonteisesta tapahtumasta, ja rahaa käytetään vaihdon välineenä. Näistä ulkoisista piirteistä heikommalla loogisella päättelykyvyllä varustettu henkilö, esimerkiksi joku ylioppilas, voi vetää sen johtopäätöksen, että seksin osto ja pedofilia liittyvät jotenkin yhteen.

Kuitenkin on selvää, että kyseessä on kaksi täysin eri asiaa. Pedofiili haluaisi aina pitkää suhdetta lapsiuhrin kanssa, mutta joutuu usein tyytymään vain kertahyväksikäyttöön. Lisäksi puolet pedofiilien uhreista on poikia. Tästä poikien osuudesta uhreina esimerkiksi Johanna Korhonen unohtaa aina mainita, kun hän yrittää luoda kuvaa seksin ostajista pedofiileinä.

Luomu (nimimerkki)

"Kaippa olisi parasta laillistaa prostituutio, ainakin saataisiin lisää verotuloja ja voitaisiin paremmin puuttua työntekijöiden työehtoihin ja kohteluun."

Vain avoin peli on reilua peliä.

Se ei sovi naisille eikä vihreille.

Tomm. (nimimerkki)

Lauri Ilovaara: "Kaippa olisi parasta laillistaa prostituutio, ainakin saataisiin lisää verotuloja ja voitaisiin paremmin puuttua työntekijöiden työehtoihin ja kohteluun.

Toki harmaata työtä alalla tehtäisiin laillistamisen jälkeenkin, mutta olisi vähän toisenlaiset mahdollisuudet puuttua asiaan."

Prostituutio on jo nyt laillista, kuten myös seksin ostaminen.

Ingenieur (nimimerkki)

Laillista ei aivan. Ehkä pikemminkin jossain laittoman ja dekriminalisoidun välimaastossa. Esimerkiksi työvoiman vapaan liikkuvuuden ja järjestäytymisen oikeuksia on katsottu aiheelliseksi rajoittaa.

Eräs .................... Kommentoija (nimimerkki)

Pitää muistaa, että homoille ja lesboille sana Stonewall on pyhä sana, sillä aikanaan Stonewall nimisen homobaarin ratsiasta syntyneet mellakat olivat alku homojen vapautusliikkeelle.

Stonewall oli kuitenkin mafian omistama ravintola. Eli homoseksuaalien yhtenä suurimpina symbolina on järjestäytyneen rikollisuuden omistama ravintola.

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

Jani, asioiden "henkilöittäminen" on alatyylistä populismia, näin sitä kommentoi FB-sivullani ylilääkäri Antti Liikkanen.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Mitä tarkoitat? Itsehän aloitit puhumaan henkilökohtaisuuksista, eli totesit puolustavasi Laasasta (nimetty yksittäinen henkilö), jos häntä sinun mielestäsi kohdeltaisiin väärin. Minä totesin, että tuolla lupauksella ei ole käytännön merkitystä.

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

Aloinko Jani? Kommentoin Laasasen siksi, että tulin laittamaan tekstini tänne. Laasanenhan on täällä jatkuvasti korkealla, kai sitä voi omia tekstejään tuoda tänne, niin muut voivat lukea toisenlaistakin näkökulmaa? Mutten lähde nyt väittelemään tästä kanssasi Jani, voimme todeta, taas kerran :=(, että olemme jostain eri mieltä kanssasi.(koskakohan löytyy jokin, mistä olemme samaa mieltä, Laasasen kanssa on sentään löytynyt jotain, ja minä tässä voisin ajaa erilaisia asioita ja puhua niistä julkisesti, mutten saa Laasaselta mitään konkreettisia ehdotuksia asioista...).

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Nyt en enää ymmärrä, mitä tarkoitat. Sinä kirjoitit puolustavasi Laasasta, jos häntä kohdellaan sinun mielestäsi väärin ja vieläpä puhuttelit häntä etunimellä. Se, jos mikä, on asioiden henkilökohtaistamista. Seuraava kommenttisi vaikutti kuitenkin siltä, että pidät asioiden henkilökohtaistamista huonona asiana. Tätä ristiriitaa ihmettelin. Ja nyt tässä kommentissasi jopa vaikutat puolustelevan oikeuttasi kommentoida. Eihän kukaan ole kieltänyt sinua tuomasta omaa näkökulmaasi esiin täällä(kin).

Sinulla on täysi oikeus olla sitä mieltä, että seksin ostaminen tulee kieltää. Minulla taas on täysi oikeus olla sitä mieltä, että se olisi äärimmäisen julmaa.

Kunkkunen (nimimerkki)

"- Tutkimusten mukaan naiset ovat useammin parisuhdeväkivallan uhreja
- ovat useammin uhreja myös oikeassa ihmiskaupassa"

Miehet ovat useammin parisuhdeväkivallan uhreja. Näin ainakin kansainvälisten metatutkimusten mukaan. Ei sen puoleen, että totuus teikäläisiä kiinnostaisi.

Ihmiskaupassa taas sukupuoli ei ole määräävä tekijä. Tarkoitus on nimittäin hankkia työvoimaa kaikenlaisiin hommiin. Jos tarvitaan voimaa, ostetaan miehiä, jos tottelevaisuutta tms. "ostetaan" naisia. Tai miehiä, kuten taannoisen kiinalaisravintolan tapauksessa.

Prostituutioon liittyvä ihmiskauppa on harvinaista. Kun vapaaehtoisia riittää enemmän kuin tarpeeksi, on hölmöä monimutkaistaa hommaa ja lisätä kustannuksia jollain ostokuvioilla.

Muuten ole sitä mieltä, että demokratiassa saa olla prostituutiosta mitä mieltä tahansa. Äänestäjät sitten rankaisevat tai palkitsevat.

Minä ainakin enempi paheksun kun ihannoin. Ihan henkilökohtaistenkin kokemusten perusteella. Juoksin pakoon siitä klubista ennen kuin mitään tapahtui. Kaveri jäi ja siltä vietiin lompakko. Hampurissa.

Toisaalta en haluaisi viedä köyhien maiden sorretuilta naisilta mahdollisuutta hankkia ihmisarvoinen elämä "lännen" miesten kustannuksella.

Itse pidän ikävänä, että feminismi on saastuttanut Vihreät, entisen puolueeni. Mutta niinhän feminismi tekee. Miettikää vaikka Suomen Amnestyä, joka kannustaa, jestas sentään, tappamaan miehiä PMMP:n kampanjalaulun muodossa.

Ministeriys taas on asia sinänsä. Poliiseja ivaava feministi pitää potkia ulos hallituksesta, Mari!

Vieras (nimimerkki)

Aivan naurettavaa. Prostituution laittomuus vain ajaa ammattirikollisten tarpeita...

http://en.wikipedia.org/wiki/Prostitution_by_country

Seksin osto on euroopassa kielletty lailla vain norjassa, ruotsissa, venäjällä, itä-euroopassa ja balkaneilla.

Saksassa, hollannissa, itävallassa, sveitsissä ja tsekeissä bordellit ovat laillisia.

Nyt kertokaa ihmiset kummassa maassa naisia paritetaan väkivaltaisemmin: Saksassa vai venäjällä?

HAUDATAAN PÄÄ HIEKKAAN JA LEIKITÄÄN ETTÄ PROSTITUUTIO ON ITSESSÄÄN PAHA ASIA LALALALALAALA

Luomu (nimimerkki)

Avioeroja on vähiten siellä missä seksiongelmiin löytyy ammattiauttajia.

Eräs .................... Kommentoija (nimimerkki)

Islannissa seksin osto kiellettiin heti, kun valtaan tuli lesbo pääministeri.

Thus Spoke the Buddha (nimimerkki)

Propsinarvoinen vaatevalinta huumorin-/todellisuudentajuisille.

http://www.shirtstore.fi/fi-FI/home-fucking-is-kil...

Vieras (nimimerkki)

Elämme kulttuurissa jossa jatkuvasti tuputetaan joka tuutista seksualisuutta ylistäviä mielikuvia ja rakastelun ihanuutta.

Ihmisille siis luodaan tarve toteuttaa seksualisuuttaan.

Valitettavasti kaikki eivät kuitenkaan ole ulkonäöllisesti, älyllisesti tai edes terveydellisesti Hollywood tähtösten tasoisia ihanneihmisiä, mutta heillä on kuitenkin ihan varmasti sama toive kokea ihanaa kanssakäymistä toisten ihmisten kanssa.

On myös olemassa naisia ja miehiä jotka haluavat harjoittaa ammattinaan seksiä.

Miksi on niin vaikeaa hyväksyä seksin ostaminen ja myyminen osana tavallista elämää ?

PS. Jos maksullinen seksi kielletään, niin silloin kai ei saa enää suomessa tehdä pornojulkaisuja. Siellähän ihmiset rahasta rakastelevat.

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

"PS. Jos maksullinen seksi kielletään, niin silloin kai ei saa enää suomessa tehdä pornojulkaisuja. Siellähän ihmiset rahasta rakastelevat."

Älä nyt hyvä ihminen enää enempää vinkkejä niille kukkahattutädeille anna!

Porno-Pete (nimimerkki)

alle 100egen seksi on niin halpaa et sitä voitas pitää ilmasena

Minttu (nimimerkki)

"Naisista on ällöttävää se, että mies tyydyttyy seksuaalisesti."

Eikä ole - se on ihanaa! Sänkykohtaaminen jäisi vaillinaiseksi, jos vain minä saisin orgasmin.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Hehe, hyvä pointti sinänsä, mutta tuossa on se vika, että tuo pätee vain hyvin pieneen tarkkaan valikoituun miesten osajoukkoon. Tarkemmin sanottuna niihin miehiin, jotka sinä kelpuutat sänkykumppaniksesi. Tässä blogissa käsitellään asioita hieman yleisemmällä tasolla.

manna gryn (nimimerkki)

ruotsissa ollaan jo tiukentamassa nykyistä lakia :

http://www.svd.se/nyheter/inrikes/maxstraff-for-se...

totaalikieltolain valvonta ei siis toimi => poliitikot haluavat pidentää maksimirangaistuksia ja lisätä siten poliisin toimintavalmiuksia kuten mahdollisuutta telekuunteluun ja valvontaan ennaltaehkäisevässä mielessä sekä oikeutta valemyyntiin :)

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

Google käännös englanniksi

Maximum penalties for buying sex tightened

Published: January 27, 2011, 06:58
2011-01-27 06:58:10

The penalty for purchasing sex tightened on 1 July this year. Anyone who buys sexual services will now be sentenced to imprisonment for one year. It suggests the Government of a Bill that hammer today, experience SvD.

Today, those who buy sex to a fine or imprisonment not exceeding six months. Over 85 percent of all prosecutions have led to the sentence of 50 daily fines. "The current level of penalties for certain cases of buying sex is not proportionate to the seriousness of the crime," states Anna Skarhed firm, and suggests that crimes against the sex trade law to provide one year's imprisonment.

VeePee (nimimerkki)

Jenkkilässähän sekä myynti että osto on kriminalisoitu.

Lakimiehen suusta annettu vinkki ostajalle poliisin asettamien ansojen varalle olikin:

Älä osta seksiä, vaan ehdota seksielokuvan tekoa...

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

Suomen ongelmana onkin se, että elämme yhden maailman eriskummallisimman maan naapurissa, mitä tulee lainsäädäntöön ja yhteiskunnan tiukkapipoisuuteen, sekä nykyään etenkin feminismivaltaan.

Ja toisaalta Suomessa on käytäntönä kopioida lainsäädäntöä tuosta maasta huomaamatta, ettei se mitenkään edusta maailman eikä edes Euroopan valtavirtaa, vaan on yleensä ylhäisessä yksinäisyydesään.

Käyttäjän jooel kuva
Jooel Jaakkola

Minulle näin maallikkona oikeusministerin virka kuulostaisi siltä, että siihen voitaisiin vaatia jonkinlaista lainopillista pätevyyttä. Ruotsin Beatrice Ask on jättänyt ekonomin opintonsa kesken eikä tiettävästi ole opiskellut tämän jälkeen mitään tutkintoon johtavaa.

Rouva Askin taannoinen ehdotus oli, että seksin ostosta kiinni jääneille lähetettäisiin kirje kotiin räikeän värisessä kuoressa. Tämä olisi ollut hänen mukaansa "vähän sama kuin että saisi hävetä torilla". Melko keskiaikaista mielestäni.

Bideellä istuja (nimimerkki)

"Ruotsin Beatrice Ask on jättänyt ekonomin opintonsa kesken eikä tiettävästi ole opiskellut tämän jälkeen mitään tutkintoon johtavaa."

No mitä tutkintopuutetta ei tässä hullussa maailmassa voisi korvata olemalla nainen, feministi ja täynnä pahaa tahtoa ?

Elias Määttänen

http://eliasm.puheenvuoro.uusisuomi.fi/59487-7-syy...

7 syytä miksi seksinostoa ei pidä kieltää

1. Uuden-Seelannin lainsäädännöstä saadut kokemukset
2. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja -suositukset, EU-maiden (muidein kuin Ruotsi ja Norja) laisäädäntö, Euroopan Neuvoston päätöslauselma 1579
3. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomio Asia C-268/99
4. Ruotsin seksiostolaki ei toimi
5. Mielipidemittaukset osoittavat ettei kansalaiset halua seksinoston kieltolakeja
6. Seksipalvelujen ostaja ei ole linkki pitkässä rikollisuuden ketjussa - seksipalveluiden kysyntä ei ole ihmiskaupan syy sen enempää kuin ravintolapalveluiden kysyntä on ihmiskaupan syy
7. Seksuaalinen itsemääräämisoikeus

1. Uuden Seelannin dekriminalisoinnin uudelleenarviointi

Uusi Seelanti dekriminalisoi seksipalvelujen kaupan vuonna 2003. Kaikki vanhat seksialaan ja seksityöhön liittyvät kieltolait kumottiin ja ne korvattiin uudella lakireformilla PRA:lla (Prostitution Reform Act 2003) http://www.scoop.co.nz/stories/PA0805/S00449.htm joka mahdollistaa muun muassa seksipalvelujen kaupan laillisena yritystoimena. Lain lähtökohta on seksityöntekijöiden ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja tunnustaminen - lain mukaan seksipalvelujen kauppa kuuluu ihmisoikeuksiin, useisiin perusoikeuksiin ja -vapauksiin kuten esim. oikeuteen määrätä itsestään ja ruumiistaan ja oikeuteen tehdä työtä ja harjoittaa ammattia tai elinkeinoa - sekä samanaikaisesti seksialaan liittyvien ongelmien minimoiminen. Lain tarkoituksena on turvata seksityöläisten ihmisoikeudet, suojata seksityöläisiä hyväksikäytöltä, estää alle 18-vuotiaita työskentelemästä seksialalla, edistää seksityöntekijöiden hyvinvointia, turvallisuutta ja terveyttä sekä edistää ihmisten yleistä terveyttä. Laki mahdollistaa seksityön tekemisen kadulla, kotona tai bordelleissa, yksin tai yhdessä muiden kanssa. Seksityötä koskee samat lait kuin muitakin töitä. Bordellien perustaminen on laillista, kunnat voivat kuitenkin säädellä paikallisesti, mille alueille niitä voi perustaa.

Moniin objektiivisiin tutkimuksiin perustuva lain uudelleen arviointi 2008 osoittaa monet yleiset käsitykset seksialasta virheellisiksi ja antiprostituutiofeministien tavanomaiset valheet ja ideologiset hypoteesit seksipalvelujen kaupasta vääriksi. Uuden Zeelannin Apulaisoikeusministeri Lianne Dalzielin mukaan uudelleen arvionti murskaa tavanomaiset myytit seksialasta kuten esim., että pakkoprostituutio on yleinen ilmiö seksialalla - 96 % seksityöntekijöistä on alalla vapaaehtoisesti, seksialan ja rikollisuuden yhteys ei ole niin ilmiselvää kuin yleisesti luullaan, syyt seksityöhön ovat moninaiset, ei pelkästään raha.

Laki toimii ja on saavuttanut monet sille asetetut tavoitteet. Seksityöntekijöiden asema on vahvistunut, lailla on ollut positiivisia vaikutuksia seksityöntekijöiden oikeuksien ja terveyden turvaamisessa. Seksityöntekijällä on esim. aina oikeus kieltäytyä ottamasta vastaan asiakasta ja kieltäytyä jostain sellaisesta asiakkaan toiveesta, jota seksityöntekijä ei halua tehdä. Lain säätämisen jälkeen suurimmalla osalla seksityöntekijöistä on helpompi turvautua poliisin apuun, jos he polisiin apua tarvitsevat. Useimmilla kunnilla ei ole ollut mitään ongelmia seksialan kanssa eikä ihmiset ole tehneet valituksia seksialasta. Seksityöntekijöiden määrä ei ole lisääntynyt lain säätämisen jälkeen. Alle 18-vuotiaiden määrä ei ole lisääntynyt lain säätämisen jälkeen: lakireformilla uskotaan olevan positiivinen vaikutus tähän, koska se on lisännyt tietoisuutta alle 18-vuotiaiden ongelmista seksialalla.

2. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja -suositukset, EU-maiden (muiden kuin Ruotsi ja Norja) lainsäädäntö, Euroopan Neuvoston päätöslauselma 1579

Suomen lainsäädäntö pitää olla linjassa kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja -suositusten kanssa. Seksuaalinen itsemääräämisoikeus on YK:n ja EU:n ihmisoikeussopimusten takaama perusoikeus, joka kuuluu myös seksityöntekijöille. Seksinoston yleistä kriminalioimista vaativat vetoavat esim. Palermon sopimuksen lisäpöytäkirjaan, mutta samalla jättävät myös mainitsematta, että Palermon sopimuksen lisäpöytäkirja ei velvoita allekirjoittajamaita seksinoston kriminalisointiin, vaan velvoittaa kriminalisoimaan vain ihmiskaupan. Mistään muustakaan kansainvälisestä sopimuksesta, velvoitteesta tai sitoumuksesta ei aiheudu nimenomaista velvollisuutta seksuaalipalvelujen ostamisen yleiseen rangaistavaksi säätämiseen. Sellaista kriminalisointia, joka kattaa kaikki ostotapahtumat, ei myöskään mainita seksityötä sivuavissa kansainvälisissä suosituksissa. Päinvastoin niissä suositellaan, että seksityötä pidettäisiin työnä tai ammatin/elinkeinon harjoittamisena ja että seksityöntekijöiden ihmisoikeuksia kunnioitettaisiin ja että seksityöntekijöiden ihmisoikeudet turvattaisiin. YK:n työjärjestö ILO on suositellut seksityöntekijöiden kohtelemista mieluummin ammatinharjoittajina kuin uhreina. Näin siksi, että myös seksityöntekijät saataisiin työntekijöitä koskevien ihmisoikeuksien piiriin. Kansainvälisessä TSS-sopimuksessa, joka koskee taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia, tunnustetaan yksilön oikeus hankkia vapaasti toimeentulonsa valitsemallaan työllä. EU:n komission Europap-projektin loppuraportissa todetaan muun muassa, että sellaiset lait ja käytännöt tulee kumota, jotka johtavat siihen, että seksityöläiset eivät voi käyttää terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluja tai heidän työolojaan ei voida valvoa.

Suuntaus EU:ssa on kohti aikuisten vapaaehtoisen seksityön laillistamista sekä seksipalvelujen kaupan ja ihmiskaupan luokittelemista jo lähtökohtaisesti eri asioiksi. Perusidea on nimenomaan se, että oikeustoimikelpoisilla kansalaisilla on oikeus tehdä keskenään mitä he haluavat, kunhan he eivät vahingoita muita ihmisiä. Näin saadaan rikosten tutkinta keskittymään oikeisiin asioihin eikä poisien rajalisia resursseja tuhlata turhaan kansalaisten makuukammarivalvontaan. Esimerkiksi Hollannissa ja Saksassa on jo bordellit legalisoitu. Seksipalvelujen osto ja myynti on sallittu/seksiyritysten perustaminen on sallittu/verottaja ja oikeuslaitos ovat vahvistaneet seksipalvelujen myyjien kohtelun itsenäisenä yrittäjänä tai ammatinharjoittajana Saksassa, Hollannissa, Itävallassa, Sveitsissä, Kreikkassa, Tanskassa, Iso-Britanniassa, Belgiassa, Espanjassa, Italiassa, Portugalissa, Luxenburgissa.

Euroopan Neuvoston 04.10.2007 hyväksymässä päätöslauselmassa 1579 http://assembly.coe.int/main.asp?Link=/documents/a... suositellaan jäsenvaltiolle moralisoinnin sijasta käytännön läheistä politiikkaa ja ihmisoikeuslähtöistä lähestymistapaa, jossa erotetaan selvästi lähtökohtaisesti toisistaan ihmiskauppa ihmisoikeuksien loukkauksena ja vapaaehtoinen seksipalvelujen kauppa ja seksityö ihmisoikeutena ja mahdollisuutena määrätä itse elämästään ja työstään. Päätöslauselmassa todetaan, että prostituution/seksinoston kieltolait vievät prostituution maan alle luoden siten järjestäytyneelle rikollisuudelle hyvät toimintamahdollisuudet. Tällöin seksityöntekijöiden asema huononee, suurin osa heistä ei voi työskennellä itsenäisesti, vaan joutuu riippuvaiseksi parittajista. Kriminalisointi voi johtaa myös siihen, että seksityötekijät suostuvat helpommin suojaamattomaan seksiin, mikä lisää sukupuolitautien leviämistä. Tästä syystä monet kansainväliset järjestöt esim. Maailman Terveysjärjestö, ovat valinneet moralisoinnin sijaan käytännöllisen suhtautumisen prostituutioon. Maissa, joissa prostituutiota ei ole kriminalisoitu/seksityö on laillinen ammatti, seksityöntekijöillä on paremmat mahdollisuudet työskennellä itsenäisesti, heillä on pääsy terveydenhuollon piiriin jne...

Koskien aikuisten vapaaehtoista seksipalvelujen kauppaa päätöslauselmassa suositellaan, että jäsenvaltioiden pitäisi välttää sellaisia kaksoisstandardeja (esim. vain seksipalvelujen osto tai myynti on kriminalisoitu) ja sellaista prostitituutio politiikkaa, joka vie prostituution maan alle ja seksityöntekijät parittajien käsiin heikentäen näin seksityöntekijöiden asemaa. Sen sijaan päätöslauselmassa suositellaan jäsenvaltiolle käytännön läheistä prostituutiopolitiikkaa, joka vahvistaa/voimauttaa (empower) seksityöntekijöiden asemaa, joka kunnioittaa seksityöntekijöiden ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia ja oikeutta vapaasti valita seksityö työksi. Päätöslauselmassa suositellaan myös, että seksityöntekijöitä pitää kuulla kaikissa kysymyksissä, jotka koskevat heitä ja että seksityöntekijöiden oikeutta tulla kuulluksi heitä koskevissa kysymyksissä pitää kunnioittaa.

Ruotsin ja Norjan täyskielto ja varsinkin seksityöntekijöiden oman äänen täydellinen ignoreenaminen, mikä on silmiinpistävä piirre Ruotsin prostituutiopolitiikassa, on ristiriidassa tämän päätöslauselman kanssa. Koska Suomi on EU:n jäsen, tämä päätöslauselma pitäisi olla tärkeä argumentti täyskieltoa vastaan.

3. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomio Asia C-268/99

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on tunnustanut itsenäisesti harjoitetun seksipalvelujen myynnin EU:n perustamissopimuksen 2 artiklan mukaiseksi elinkeinotoiminnaksi ja 2 artiklassa tarkoitetun taloudellisen toiminnan piiriin ja jota siten koskevat perustamissopimuksen määräykset. EY-tuomioistuimen päätöksillä on ensisijainen oikeudellinen merkitys verrattuna sopimusteksteihin ja johdettuun EU-oikeuteen (direktiivit, asetukset jne...)

http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?...

4. Ruotsin seksiostolaki ei toimi

Maailmalla liikkuu valtava määrä esimrkiksi Gunilla Ekgbergin, Kajsa Walhbergin, Maria Carlshamren levittämää disinformaatiota ja misinformaatiota Ruotsin seksinostolain toimivuudesta. Mediassa jaksetaan toistaa kritiikittä näiden Ruotsin seksinostolain lobbarien hyvin hämäriä demagogisia väitteitä siitä, miten hyvin Ruotsin seksin oston kieltolaki muka toimii. Vähänkin asiosta perillä olevat kuitenkin tietävät, että kyseessä on malliesimerkki laista, jossa kaikki mahdollinen mikä yli päätään voi mennä pieleen, on mennyt pieleen. Käytännössä laki toimii tarkoitustaan vastaan ja on ristiriidassa monien ihmisoikeussopimusten suositusten kanssa - ongelma on pikemminkin seksinostolaki, joka kattaa kaikki ostotilanteet, ei seksipalvelujen osto. Ongelma on lainsäädännössä, joka estää seksityöntekijöitä ja heidän asiakkaitaan nauttimasta samaa yhteiskunnan suojaa, joka kuuluu kaikille työntekijöille ja ihmisille. Kaikki tämä käy ilmi Norjan hallituksen tekemästä tutkimuksesta Ruotsin seksinostolaista
http://www.regjeringen.no/upload/kilde/jd/rap/2004...

Vaikka lain säätäneet poliitikot puhuvatkin naisten aseman parantamisesta ja ihmiskaupan lopettamisesta, seksinostolaki on heikentänyt jo ennestään kaikkein huonoimassa asemassa olevien seksinmyyjien asemaa entisestään. Seksityöntekijät kokevat olonsa turvattomammaksi kuin ennen lakia. Seksityöntekijöiden työolosuhteet ovat huonontuneet Seksityöntekijöistä ja heidän asiakkaistaan on tullut yhteiskunnan paarialuokkaa, joita saa vapaasti potkia päähän. Näin Ihmisoikeusvaltiona itseään pitävässä Ruotsissa. Ruotsin Sosiaalihallituksen raportista Kännedom om prostitution 2007 http://www.socialstyrelsen.se/NR/rdonlyres/2549E8A... käy ilmi, että maksullinen seksi ei ole hävinnyt mihinkään, se on vain muuttanut muotoaan ja siirtynyt teknologian kehityksen myötä suurimmaksi osaksi nettiin. Tarkkoja lukuja seksipalvelujen kokonaismäärästä ei voi kukaan tietää, mutta se tiedetään että katuprostituution määrä on seksinostolain alkuvuosien vähenemisen jälkeen viime vuosina kääntynyt kasvuun, mikä todetaan myös esim. Dagens Nyheterissä 27.12.2006 http://www.dn.se/DNet/jsp/polopoly.jsp?d=1298&a=60... Raportissa katsotaan myös parittajien ja trafficking uhrien määrän kasvaneen seksinostolain voimaan tulon jälkeen, mikä todetaan myös esim. Expressenissä 11.08.2008 http://www.expressen.se/nyheter/1.1260274/polisen-... Seksinostolain piti Ruotsissa olla uusi katekismus, jonka mukaan kasvatetaan uusi uljas moraalisesti tiedostava sukupolvi, joka ei seksiä myy eikä osta, mutta seksinostolaki ei ole onnistunut luomaan uutta moraalia ja tämän lain ns.moraalisen signaalin vaikutus on vain pelkää pintaa, joka rapisee heti sen sileän tien kun Ruotsin raja jää taakse.

Ruotsi on pitkään ollut yhden umpion totuus koskien seksinostoa. Seksinostolain vastustajat on yritetty järjestelmällisesti hiljentää radikaalifeminismille tyypillisillä tavoilla. Seksinostolain vastustus on kuitenkin lisääntynyt koko ajan pikkuhiljaa kansalaisten lisäksi myös politikkojen keskuudessa. Yhä useammat politiikot uskaltavat nyt puolustaa avoimempaa, vapaampaa ja sallivampaa yhteiskuntaa ja sanoa suoraan mitä he ajattelevat seksinostolaista ja että seksinostolakiin pitaisi saada nyt muutos. Kokoomuksen Tukholman piiri http://www.hagwall.nu/C1446595650/E20090513112406/... on myös koko lain kumoamisen kannalla. Asiasta aloitteen tehnyt tukholmalaispolitikko Per Hagwall sanoo, että laki oli juridisesti valuvikainen jo syntyessään. Monien puolueiden nuorisojärjestöissä on vaadittu seksinostolain kumoamista, sen sijaan että sitä väkisin yritetään markkinoida muihin maihin. Keskustanuoret CUF vaati keväällä seksinostolain poistamista. Hanna Wagenius Keskustanuorista http://www.newsmill.se/artikel/2009/05/11/pinsamt-... sanoo, että seksinostolain puolustajat ovat älyllisesti epärehellisiä ja johtavat keskustelua sivuraiteille väittäessään seksipalvelujen kaupan liittyvän erottamattomasti ja automaattisesti orjuuteen, ihmiskauppaan, väkivaltaan ja naisten alistamiseen ja hyväksikäyttöön. Itsemääräämisoikeus on perustavanlaatuinen oikeus ja vapaaehtoisessa yhteisymmärryksessä tapahtuvassa maksullisessa seksissä on kyse juuri tästä. Tänä keväänä CUF sai tukea Liberaalinuorilta LUF http://www.newsmill.se/artikel/2009/05/08/det-ar-s... Filip Wästberg och Per Pettersson ovat sitä mieltä, että nykyinen seksinostolaki ylläpitää sortoa, ei seksinosto. Myös Ruotsin Moderaattien nuorisjärjestö MUF:n Kronobergin läänin puheenjohtaja Rola Brentlin esitti MUF:n puoluekokouksessa seksinostonlain kumoamista 10.04.2006 http://www.expressen.se/1.340273 Myös Kokoomuksen kansanedustaja Göran Pettersson suhtautuu kriittisesti nykyiseen seksinostolakiin http://dinledamot.blogspot.com/2008/06/har-kvinnof...

Ruotsin Keskustapuolueen kansanedustaja Fredrick Federley on tehnyt Ruotsin eduskunnalle aloitteen seksinostolain ja parituslain kumoamiseksi http://www.aftonbladet.se/debatt/debattamnen/polit... http://www.expressen.se/Nyheter/1.1737072/federley... http://www.dn.se/nyheter/sverige/federley-sexkopsl... Fredrick Federleyn mukaan seksinostolaki perustuu tekopyhien hyvintoimeentulevien keskiluokkaisten naisten moraalikäsitykseen - koska nämä naiset itse kokevat että eivät voisi ostaa tai myydä seksiä niin tämän logiikan mukaan kaikki maksullinen seksi on likaista, rumaa ja väärin.

Svenska Dagbladet otti keväällä 2009 kriittisen kannan seksinostolakiin pääkirjoitussivulla ja antoi tilaa Maria Abrahamssonin kirjoitukselle, jossa arviodaan Susanne Dodilletin väitöskirjaa Är sex arbete http://www.svd.se/opinion/ledarsidan/artikel_25344... Svenska Dagbladet jatkoi seksinostolain kritisoimistaan pääkirjoituksessaan 28.07.09 http://www.svd.se/opinion/ledarsidan/artikel_32666... Lehden mukaan lakiin ihastuneilla ja lakia muihin maihin ympäri maailmaa myyvillä feministivasemmistolaisilla ei ole mitään syytä olla ylpeitä tästä laista eikä mitään syytä olla tyytyväisiä tähän lakiin

5. Mielipidemittaukset osoittavat ettei kansalaiset halua seksinoston kieltolakeja

Ruotsissa on parin viime vuoden aikana tehty lukuisia kyselyitä useissa eri mediossa. Ruotsin tv:ssa esitettiin 16.9.2009 FrågaOlle dokumentären -sarjassa ohjelma "sex till salu" http://kanal5.se/web/guest/fragaolle/dokumentaren?... jossa haastateltiin neljää seksityöntekijää. Ohjelmaan liittyy äänestys, jossa kysytään onko seksin myyminen ok. Tulos: n. 77% on sitä mieltä, että seksin myyminen on ok. Expressenin tutkimus 8.4.2008 http://www.kvp.se/1.1502864/bor-det-vara-kriminell... jossa kysyttiin pitäisikö seksinosto olla kriminalisoitu Ruotsissa?: 78 % vastasi ei, 22% vastasi kyllä. Aftonbladetin kysely http://wwwc.aftonbladet.se/vss/special/storfragan/... viime keväänä (25 008 henkilöä on äänestänyt), jossa kysyttiin pitäisikö seksinosto olla sallitua tulokset: 68.2 % kyllä, 25.7 % ei.

Vastaavanlaisia mielipidetutkimuksia kuin Ruotsissa on tehty myös Suomessa ja tulos on suunnilleen aina sama: suurin osa ihmisistä ei halua tällaisia kieltolakeja http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kansa+ei+halua+...

6. Seksipalvelujen ostaja ei ole linkki pitkässä rikollisuuden ketjussa - seksipalveluiden kysyntä ei ole ihmiskaupan syy sen enempää kuin ravintolapalveluiden kysyntä on ihmiskaupan syy

6.1 IOM:n trafficking-raportti 070216

Kansainvälisen Siirtolaisjärjestön IOM:n raportti 28.022007 osoittaa, etteivät ihmiskaupan uhrit ensisijaisesti ole seksityöntekijöitä - suurin osa ihmiskaupasta tapahtuu muilla aloilla kuin seksialalla. Raportin mukaan 75 % kaikesta ihmiskaupasta ja orjuuden kaltaisesta pakkotyöstä tapahtuu esim. ravintola-alalla, maanviljelyksessä, hedelmän -ja marjanpoiminnassa, rakennusalalla, kerjäämisessä, tehdastyössä, kotitaloustyössä. IOM:n tutkimuksessa tutkittiin ihmiskauppaa viidestä Euroopan suurimmasta ihmiskaupan lähtömaista, Ukrainasta, Moldaviasta, Valkovenäjältä, Bulgariasta ja Romaniasta vuoden 1991 jälkeen. Tämä kumoaa väitteet sekä kansainvälisesti että kansallisesti, että ihmiskauppa liittyy erityisesti naisten seksuaaliseen ihmiskauppaan ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja että uhrit ovat pelkästään naisia. On vastuutonta, virheellistä ja harhaanjohtavaa profiloida ihmiskaupan kohteet pelkästään seksiä myyviksi naisiksi, koska ihmiskaupan uhreja voivat olla hyvinkin erilaisissa tilanteissa olevat ihmiset - miehet, naiset, lapset, nuoret ja vanhat.

6.2 Tanskan Poliisin kansallisen tutkimuskeskuksen NEC:n johtajan rikostarkastaja Kim Kliverin mukaan pakkotyö seksialalla ei ole niin yleistä kuin abolitionistiset feministit yrittävät väittää; maksimisaan vain n.1% ulkomaalaisista seksityöläisistä Tanskassa on ihmiskaupan uhreja. Kliverin mielestä mediassa halutaan virheellisesti nähdä kaikki ulkomaalaiset seksityöntekijät ihmiskaupan uhreina.

6.3 Tutkimus seksuaalisesta ihmiskaupasta Britaniassa

Kaikkein suurimmassa Britaniassa koskaan tehdyssä tutkimuksessa ihmiskaupasta seksuaalisiin tarkoituksiin http://www.guardian.co.uk/uk/2009/oct/20/trafficki... http://www.guardian.co.uk/uk/2009/oct/20/governmen... http://charlottegore.com/2009/10/21/guest-post-the... ei löytynyt yhtään ihmiskauppiasta, joka olisi pakottanut jonkun prostituutioon. Tutkimus kesti puoli vuotta ja siihen osallistui mm. hallitus ja koko Britanian poliisilaitos.

Monet nykyiset ja aiemmat ministerit ovat väittäneet, että Britaniaan tuodaan tuhansia naisia seksiorjiksi. Suurin osa näistä väitteistä on osoittautunut tuulesta temmattuiksi ja on perustunut lähteiden tietoiseen vääristelyyn tai mihinkään lähteisiin perustumattomiin tekaistuihin valheisiin. Poliitikot ja media ovat liioitelleet ja vääristelleet seksuaalisiin tarkoituksiin tapahtuvan ihmiskaupan määrää ja luonnetta. Tämä onkin malliesimerkki disinformaation ja misinformaation levittämisestä. Erityisesti ne tahot, joiden agendalla on kaiken maksullisen seksin kieltäminen levittävät harhaanjohtavaa tietoa julkisuuteen ja sotkevat ja venyttävät tahallaan käsitteitä ja kertovat näitä satuja ja tarinoita ikään kuin objektiivisena tietona; mielikuvaa seksiorjuudesta käytetään virheellisesti koko seksikaupan ja koko ihmiskaupan synonyymina.

Britanian Human Trafficking Centren http://www.homeoffice.gov.uk/about-us/news/human-t... johtaja Grahame Maxwell sanoo, että joku tolkku pitäisi saada näihin tuulesta temmattuihin sex trafficking lukuihin. Grahame Maxwellin mukaan Britaniassa on enemmän työperäistä ihmiskauppaa kuin ihmiskauppaa seksuaalisiin tarkoituksiin. The UK Network of Sex Work Projects (vastaa suunnilleen Suomen Pro-tukipistettä) http://www.uknswp.org/ sanoo samaa: ihmiskauppa seksialalla on vähäistä ja seksuaalinen ihmiskauppa on vähäistä verrattuna kaikkeen muuhun ihmiskauppaan.

Misinformaatio johtaa vääristyneeseen lainsäädäntöön ja poliisin voimavarojen väärään kohdentamiseen.

6.4 Suomen tilanteesta

Suomessakin käytävässä ihmiskauppakeskustelussa vilahtelevat usein sanat - ihmiskauppa, laiton maahantulo, laittoman maahantulon järjestäminen, prostituutio, paritus ja ihmissalakuljetus - suloisessa sekamelskassa. Helsingin Sanomien feministitoimittajien, naisjärjestöjen ja akateemisen naistutkimuksen yksipuolinen propaganda, jonka lähtökohtana tuntuu olevan maksullisen seksin kytkeminen väkivalta-, naiskauppa-, ihmiskauppa-, hyväksikäyttötematiikkaan ja jossa lian yleistävin termein kategorisoidaan seksityö/maksullinen seksi/vaihtosuhdeseksi ihmiskaupaksi ja jossa samaan prostituutiopakettiin niputetaan järjestäytynyt rikollisuus, patriarkaatin sorto, sukupuolittunut väkivalta, Lilja4ever-elokuva ja joidenkin kirjailijoiden romaanihahmot, Thaimaan lapsiprostituoidut ja Suomen aikuiset seksityöntekijät, huumeongelmaiset ja ei huumeongelmaiset, prostituutioon pakotetut ja sen työkseen itse vapaa-ehtoisesti valinneet, sitä ammatikseen tekevät kuin myös sitä huvikseen silloin tällöin harrastelevat, ei kestä lähempää kriittistä tarkastelua.

Ihmiskauppa seksuaalisiin tarkoituksiin on Suomessa varsin harvinainen ilmiö ja sitä liiotellaan poliittisista syistä. Suomessa vähistäkin ihmiskaupan uhriepäilyistä huomattava osa on ollut muussa pakkotyössä ja pakkotyönkaltaisessa kuin seksityössä, hyväksikäytetyksi joutuneita miehiä, tunnetuimpana tapauksena lienee kiinalaisten kivityömiesten tapaus http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id64289.html http://www.annakontula.net/kirjoitus_ihmiskauppa.html Vastaavaa media-arvoa kuin myytillä kellariin kahlehdituista seksiorjista sillä ei kuitenkaan ollut, vaikka tapaus pitkälti täyttikin ihmiskaupan tunnusmerkit. Myös tämän viikon ajankohtainen kakkonen -ohjelmassa oli juttu miehistä, joiden tilanne täytti ihmiskaupan tunnusmerkit. Suomessa naisjärjestöjen ja TANE:n näkyvät vaatimukset pelkästään heidän tarpeisiinsa räätälöidystä seksipalvelujen oston yleisestä kriminalisoinnista ihmiskaupan vastustamisen nimissä ovat viime vuosiin saakka syrjäyttäneet keskustelusta ihmiskaupan perimmäiset syyt ja potentiaalisesti tehokkaammat keinot ihmiskaupan torjunnassa. Voisikin sanoa, että Suomen profiili on ollut aivan viime aikoihin saakka sekä kansainvälisesti että kansallisesti vertailtuna tavallaan väärä.

Koko kategorisen kriminalisoinnin logiikka ja kategorinen imaginäärinen uhri-ajattelu on muutenkin epäjohdonmukainen. Ajatus seksipalvelvelujen asiakkuuden kriminalisoimisesta jonkinlaisena ihmiskaupan torjuntakeinona on kummallinen ja johtaisi johdonmukaisesti sovellettuna täysin kestämätömiin käytäntöihin ja takaperoisiin tilanteisiin. Eihän esim. koko rakennusalaa/ravintola-alaa tai ravintola-alan asiakkuutta kriminalisoida, vaikka molemmilla aloilla esiintyy pakkotyötä ja traffickingiä enenmmän kuin seksipalvelujen myynnissä. Jos seksinoston kategorisen kiellon katsotaan olevan tehokas keino seksuaalisiin tarkoituksiin tapahtuvan ihmiskaupan torjumisessa, silloin samalla logiiikallahan pitäisi tätä samaa ajattelumallia käyttää laajemminkin ja kategorisesti kieltää kaikki muutkin IOM:n raportissa mainitut alueet ja alat/asiakkuudet, joilla esiintyy ihmiskaupaa ja pakkotyötä.

Vain muutama seksuaalinen ihmiskauppa -juttu on saanut oikeudessa langettavan tuomion. Antiprostituutiofeministien usein käyttämä arvio, että Suomessa olisi vuosittain 12000-15000 naista seksuaalisen ihmiskaupan uhrina ei voi pitää paikkaansa ( esim. Kajsa Wahlberg on levittänyt näitä tuulesta temmattuja lukuja ympäri maailmaa yrittäessään myydä Ruotsin seksinostolakia muualle maailmaan. Ruotsin kansallinen trafficking raportoija Ruotsin rikospoliisin rikostarkastaja Kajsa Wahlberg esitti The Guardianin haastattelussa 5.1.2008 että Suomessa olisi 12 000-15 000 naiskaupan uhria päivässä? http://www.guardian.co.uk/politics/2008/jan/05/uk.... Tämä sama Kajsa Walberg oli myös Suomen eduskunnan lakivaliokunnan kuultavana ns. "asiantuntijana", kun seksinostokieltoa käsiteltiin pari vuotta sitten Suomen eduskunnassa). Jo pelkästään Anna Kontulan raportti Prostituutio Suomessa 2005 kumoaa tämän väitteen. Työhallinnon julkaisussa Ihmiskaupan uhrien auttaminen 2006 arvioidaan Suomeen suuntautuvan tai Suomen kautta kulkevan ihmiskaupan määräksi muutamia kymmeniä tai joitakin satoja tapauksia. Suomen poliisin 2008 julkistaman selvityksen mukaan http://www.iltalehti.fi/prostituutiosuomessa/20080... suomalaisessa prostituutiossa ei ole merkkejä vakavasta ihmiskaupasta, vaikka osa alalla työskentelevistä onkin parittaja. Parituksen alaiseksi joutuneet ovat pääsääntöisesti ulkomailta Suomeen tulleita naisia, sen sijaan kotimaiset seksityöläiset ovat alalla vapaaehtoisesti ja omasta tahdostaan. Varsin tavallinen seksityöläinen onkin nuori suomalaisnainen, joka tarjoaa maksullista seksiä muun työn tai opiskelun ohella. Näiden tietojen pohjalta voisi varovaisesti arvioda, että seksuaalisen ihmiskaupan uhreja Suomessa on muutamia yksittäistapauksia noin viidessä vuodessa. Suurin osa seksistä maksun ottavista ihmisistä ei ole ihmiskauppiaasta eikä parittajasta nähnyt vilahdustakaan. Ihmiskauppa käsitteenä on erotettava myös siihen usein liittetystä käsitteestä eli parituksesta. Lisäksi käytännössä lähes kaikki ulkomailta Suomeen tulleet seksinmyyjät tulevat tänne vapaaehtoisesti, vaikka heillä olisikin parittaja.

7. Seksuaalinen itsemääräämisoikeus

Seksuaalipalvelujen ostamisen yleinen kriminalisointi rajoittaisi olennaisella tavalla seksuaalipalvelun ostajan ja myyjän seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Yksilön itsemääräämisoikeus kiinnittyy useisiin perusoikeuksiin, erityisesti perustuslain 7 §:n säännöksiin henkilökohtaisesta vapaudesta ja 10 §:n säännöksiin yksityiselämän suojasta. Perustuslailla suojatun yksityiselämän piiriin kuuluu muun muassa yksilön oikeus vapaasti solmia ja ylläpitää suhteita muihin ihmisiin sekä oikeus määrätä itsestään ja ruumiistaan samoin kuin vapaus päättää sukupuolisesta käyttäytymisestään. Seksuaalipalvelujen tarjoajan näkökulmasta seksinoston yleinen kriminalisointi on merkityksellistä myös perustuslain 18 §:n 1 momentin kannalta, sillä kriminalisointi voi vaikuttaa oikeuteen tehdä työtä ja harjoittaa ammattia tai elinkeinoa.

Lopuksi

Radikaalifeminismin teoreettisiin hypoteeseihin ja rakennelmiin juuttunut tulkintakehys ja näkemys, jonka mukaan seksinosto on seurausta pelkästään yhteiskunnassa vallitsevasta miesten ja naisten epätasaarvosta sekä patriarkaalisesta vallankäytöstä ja perinteestä on hyvin riitämätön, rajoittunut, yksipuolinen, epävalidi, ongelmallinen ja se aliarvoi ja sivuuttaa pahasti monien keskeisten tekijöiden merkityksen eikä riitä perusteeksi lainsäädännölle. TANE, Naisasialiitto Unioni, Naisjärjestöjen Keskusliitto, ns. akateeminen naistutkimus ja suurin osa Helsingin Sanomien ja Ylen toimittajista ja Maria Rajakarin kaltaiset feministit käyttävät näitä radikaalifemistisiä ideologisia hokemia ja mielikuvia ja poliittista ja ideologista propagandaa maksulliseen seksiin liittyvissä keskusteluissa ikään kuin ne olisivat objektiivisia tosiasioita ja yrittävät kaikista mahdollisista ja mahdottomista näkökulmista todistella seksistä rahaa ottavien naisten vapaaehtoisuuden puutetta ja uhriutumista sekä syyllistää seksipalveluja ostavia miehiä. Ideologisella uuskielellä ja sanapelillä kansalaismielipidettä pyritään johtamaan tarkoituksellisesti haluttuun suuntaan ja tällä tavoin pyritään vaikuttamaan poliittisen päätöksentekoon. Seksin ostokieltolakia säädettäessä 2006 monet tasa-arvo- ja naisjärjestöt esiintyivät asiantuntijoina ja lobbasivat voimakkaasti lain puolesta, vaikka heidän asiantuntemuksensa oli vähintäänkin yksipuolista. Esimerkiksi Naisjärjestöjen keskusliitto suhtautuu avoimen vihamielisesti sellaiseen tieteelliseen tutkimustyöhön, joka ei tue sen ajamia näkemyksiä. Mielenkiintoista on myös se, että joidenkin suomalaisten naisjärjestöjen seksin ostokieltolakia säädettäessä 2006 lakivaliokunnalle antamissa lausunnoissa toistuu samat kielikuvat kuin Ruotsissa vuosia aiemmin annetut. Jopa tietyt ultraradikaaliteoreetikko Jeffreysin sanakäänteet löytyvät lausunnoista. On onnetonta, jos tällaiset Solanaksen, Jeffreysin ja Dworkinin ultraradikaalit näkemykset parrasvalojen varjoissa päätyvät osaksi kansallista lainsäädäntöämme.

Maksulliseen seksiiin liittyvässä lainsäädännössä pitää huomioida myös seuraavat asiat:
-Henry Laasasen esittämä naisten seksusuaalinen valta -teoria ja sosiaalisen vaihdon teoria; kaikkea sosiaalista toimintaa voidaan tarkastella myös vaihtosuhteena, jossa ihmiset tavoittelevat hyötyjä ja välttelevät kustannuksia ja vastikkeista voidaan sopia myös muodollisesti.
-konteksti, jossa myyjä on aktiivinen tekijä ja vallan käyttäjä eikä uhri? maksullinen seksi voi merkitä myös laajentuneita mahdollisuuksia toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan ja emansipaatiota.
-miehet seksin myyjinä.
-tasa-arvoperspektiivi. Nykyinen tasa-arvolainsäädäntö kohtelee sukupuolia tasapuolisesti vain niiden ominaisuuksien suhteen, jotka liitetään naiseen ja pitää miesten erityistarpeita http://ihmisluonto.blogspot.com/2008/10/kulttuuris... poikkeuksena. Yhtäläisiin mahdollisuuksiin perustuvan tasa-arvopolitiikan pitäisi ottaa huomioon myös sukupuolten seksuaalisesta erilaisuudesta johtuvat miesten erityistarpeet ja kompensoida ja tasapainottaa niitä positiivisilla erityistoimilla aivan samalla tavalla kuin esim. työelämässä kompensoidaan erityistoimilla naisten synnyttämiseen ja äitiyteen liittyviä erityistarpeita. Lisäämällä seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja tasoittamalla ja tasapainottamalla sukupuolten biologisista eroista johtuvaa eriarvoisuutta, maksullisten seksipalvelujen voidaan katsoa edistävän tasa-arvoa. Tasa-arvopoliittisesti on tärkeänä, että kaikilla on aito mahdollisuus tehdä elämässään sukupuolen rajoittamatta itseään koskevia valintoja. Maksulliset seksipalvelut voidaan siis nähdä yhtenä eriarvoisuutta vähentävänä käytäntönä ja hyvinvointipalveluna, jotka nimenommaan tasoittaa ja miehen ja naisen biologista erosta johtuvaa eriarvoisuutta. Seksipalveluilla, kun niille luodaan mahdollisimman hyvät ja lailliset toimintamahdollisuudet, on länsimaisessa oikeus-,sivistys-ja hyvinvointivaltiossa tärkeä sosiaalinen tehtävä tasarvon kannalta. Lisäämällä naisten seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja emansipaatiota ja seksuaalista vapautumista, maksulliset seksipalvelut ja seksityö lisäävät myös tässäkin mielessä tasa-arvoa. Seksiä ei pitäisi naamioida pelkästään parisuhdenormatiiviseksi kynttiläillalliseksi timanttikorvakoruineen, vaan lainsäädännöllä pitäisi luoda hyvä kasvualusta erilaiselle seksuaalisuudelle ja erilaisille tavoille harrastaa ja totettaa seksuaalisuutta. Pidättyväisyyden ja kieltopolitiikan sijasta lainsäädännöllä pitäisi luoda sellaisia käytäntöjä ja mahdollisuuksia, joilla helpotetaan aikuisten ihmisten välistä seksuaalista kanssakäymistä ja lisätään ja edistetään seksuuaalista hyvinvointia.

Kaikki tämä edellä esittämäni pitäisi saada vauhtia seksialan lainsäädännön uudistuksiin Suomessa. Suomalainen maksulliseen seksiin liittyvä lainsäädäntö tulisikin päivittää ja harkita kokonaan puhtaalta pöydältä uudestaan, jo pelkästään kansalaisten oikeusturvan kannalta. Mallia ei aina tarvitse ottaa Ruotsista eikä Ruotsin virheitä tarvitse aina toistaa kun tarjolla on muitakin vaihtoehtoja.

Lainsäädännössä aikuisten vapaaehtoista seksipalvelujen kauppaa ei missään tapauksessa saa sekoittaa ihmiskauppaan, seksuaaliseen ihmiskauppaan, lapsiprostituutioon tai muihin väkivallan ja hyväksikäytön muotoihin, koska seksipalvelujen kaupassa sekä naiset että miehet myyvät vapaaehtoisesti seksipalveluita, mutta heidän "itse", vartalonsa, henkensä ja sielunsa pysyvät heidän omaisuutenaan eivätkä siirry asiakkaalle. Lainsäädännössä on selvästi määriteltävä nämä käsitteet - aikuisten vapaaehtoinen seksipalvelujen kauppa, ihmiskauppa, seksuaalinen ihmiskauppa ja hyväksikäyttö - ja pidettävä ne erillään toisistaan ja käsiteltävä erillään toisistaan.

Hyvä alku uuteen suuntaan olisi nykyisen parituslainsäädännön järkevöittäminen siten että se sallisi itsenäisten yrittäjien markkinoida palvelujaan ja työskennellä yhdessä, esimerkiksi osuuskuntabordellien muodossa (paritukseen liittyvän pakottamisen ja ihmiskaupan rangaistuksia voitaisiin koventaa).

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Loistava kommentti, mutta älä hyvä mies kopioi koko tekstiä toisen blogin kommenttiosioon. Linkki ja reilusti tiivistetty (esim. tässä tapauksessa tuo alussa oleva seitsennumeroinen lista) tiivistelmä riittävät.

Tomm. (nimimerkki)

Kommentti ja argumentointi oli niin loistavaa, että hyvin tuli luettua, vaikka totta, aika pitkä olikin kommenttiosioon tekstiksi. Kannattaa jokaisen kuitenkin lukea.
----

Erikoinen toistuva kaava näillä feministien lobbaamilla asiantuntijoilla, joita Suomeen kutsutaan kuultaviksi. Näistähän on ennenkin ollut juttua keskustelussa. Kaikenlaiset valehtelevat höyrypäät kelpaavat asiantuntijoiksi, koska tieteellä ei feminismin tai naistutkimuksen tutkimuksen kanssa ole mitään tekemistä. Pelkkää ideologian vahvistamista.

elias määttänen:"Kajsa Wahlberg esitti The Guardianin haastattelussa 5.1.2008 että Suomessa olisi 12 000-15 000 naiskaupan uhria päivässä? http://www.guardian.co.uk/politics/2008/jan/05/uk.... Tämä sama Kajsa Walberg oli myös Suomen eduskunnan lakivaliokunnan kuultavana ns. "asiantuntijana", kun seksinostokieltoa käsiteltiin pari vuotta sitten Suomen eduskunnassa)."

Elias Määttänen

"Loistava kommentti, mutta älä hyvä mies kopioi koko tekstiä toisen blogin kommenttiosioon. Linkki ja reilusti tiivistetty (esim. tässä tapauksessa tuo alussa oleva seitsennumeroinen lista) tiivistelmä riittävät."

Näin oli tarkoitus, mutta vahinko pääsi tapahtumaan.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

elias määttänen: "Näin oli tarkoitus, mutta vahinko pääsi tapahtumaan."

Rekisteröityneet käyttäjät voivat myös muokata kommenttejaan. ;-)

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

Jani, en nyt lähde tähän väittelyyn, mutta näköjään nyky-ajan Suomessa pitää olla nk.supernainen, kun ei moni teistä miehistäkään meitä naisia puolusta ;=), kunnon ritari puolustaa naista, vaikka olisi asioista eri mieltäkin, esim. jos joutuu ryöpytyksen kohteeksi, kuten jotkut naiset täällä Usarissa ovat joutuneet kommentointiosastolla. Mut ei se mitään, mä pärjään kyllä, sen verran on tässä elämässä tullut monessa liemessä keitettyä, etten vähästä hätkähdä, nuorempana naisena tilanne oli toinen. ;=)

Antti A (nimimerkki)

"Suomessa pitää olla nk.supernainen, kun ei moni teistä miehistäkään meitä naisia puolusta ;=), kunnon ritari puolustaa naista,..."

Miehillä on päivä päivältä vähemmän syitä "puolustaa" naisia.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Kyllä minäkin lupaan puolustaa sinua, jos sinua kohdellaan minun mielestäni epäoikeudenmukaisesti. En kuitenkaan laske epäoikeudenmukaiseksi kohteluksi vielä sitä, että osoittaa ristiriitoja toisen kommenteissa tai pitää ihmisten perustarpeiden tyydyttämisen kieltämistä julmana. ;-)

VeePee (nimimerkki)

Siis johtopäätöksesi on se että , saa nainen puhua läpiä päähänsä mutu -tuntumalla, koska kunnon ritari puolustaa aina naista.

Ilmeisesti arvostella saa vain niitä miehiä, jotka ottavat tuonkaltaisen propagandan tosissaan.

Ja noilla eväillä eduskuntaan vai...ei herran jumala !!!!

Vieras (nimimerkki)

Nyky-yhteiskunnassa naisten puolustaminen on vähän kuin menisi puolustamaan ammattilais-vapaaottelijaa nakkikiskan rähinässä. Siinä pääsee helpolla ja on varmasti voittajan puolella.

Tomm. (nimimerkki)

"... kunnon ritari puolustaa naista, vaikka olisi asioista eri mieltäkin, esim. jos joutuu ryöpytyksen kohteeksi ..."

Aivan idioottimainen ajatus. Jos olen erimieltä sinun, tai kenen tahansa, kanssa niin parasta mitä voin tehdä mielipidettäsi kunnioittaakseen, on argumentoida sitä vastaan. Sitten jos hyvin käy, selviää moni virhe ja väärinkäsitys, ainakin tulee jotakin ajattelemisen aihetta. Eivätkö naiset osaa sinun mielestäsi itse puolustaa omalla älyllänsä argumenttejaan ja mielipiteitään? Pitäisikö miesten puolustaa naisten mielipiteitä? Pitäisikö toisten naisten myös puolustaa toisten naisten mielipiteitä, vaikka eivät ole samaa mieltä?

MikkoAP (nimimerkki)

Maria Rajakari : "kunnon ritari puolustaa naista, vaikka olisi asioista eri mieltäkin, esim. jos joutuu ryöpytyksen kohteeksi, kuten jotkut naiset täällä Usarissa ovat joutuneet kommentointiosastolla."

Jees, suomalaisen perusmiehen tehtävä on painaa duunia ja maksaa veroja tukeakseen häntä halveksivia suomalaisnaisia samalla, kun nämä ylistävät afrikkalaisia/Lähi-idästä tulevia/ jne maahanmuuttajamiehiä suomalaismiehiä mittaamattomasti paremmiksi. Tai, jos mamumies ei kiinnosta, niin ne kotoperäiset, aggressiiviset überalfat kelpaavat myös, esim. prätkäjengiläiset.

Ja, jos nuo ihanat mamumiehet/prätkäjengiläiset/jne. päättävätkin kouluttaa suomalaisnaistaan vähän rankemmin keinoin, on suomalaisen perusmiehen velvollisuus mennä väliin vaikka henkensä uhalla.

Mutta tietty, vaikka suomalainen perusmies noin tekisi, se ei tarkoita, että suomalaisnainen olisi millään tavalla velvoitettu vähentämään suomalaismieheen kohdistamaansa vihaa.

Vieras (nimimerkki)

Voin olla herrasmies ja puolustaa naisia, mutta teen itse sen päätöksen ketä sen on ansainnut ja ketä puolustan. Pelkkä naiseus ei tähän riitä.

Vieras (nimimerkki)

Eräs miestuttavani vaihtaa naisystäviä useammin kuin sukkiaan. Kiitokseksi panosta hän heittää yleensä symbooliset 3 euroa naisen vatsalle lähtisessään hänen sängystään. Ihan vittuillakseen hän on tehnyt sen myös eräälle tunnetulle Helsingin Vihreissä vaikuttavalle naispolitiikolle, joka hänen sanojensa mukaan kiehui ja sanoi ilmoittavansa hänet poliisille raiskauksesta, johon ystäväni sanoi mahdollisessa oikeudenkäynnissä ilmoittavansa naisen sanoneen hänelle: "Jos tarjoat oluen, saat pillua." Kun politiikko heitti häntä tässä vaiheessa tyhjällä viinipullolla, ystäväni kertoi naiselle, että HÄN nostaisi oikeusjutun naisen väkivallasta häntä kohtaan. Ystäväni avasi ulko-oven ja häipyi eikä ole kuullut naisesta sen koomin. Toisaalta nainen ei tiedä hänen oikeaa nimeään eikä hänellä ole myöskään tämän puhelinnumeroa.

bmad (nimimerkki)

"Tyypillisiä naisten miesten tarpeita halveksivia mielipiteitä. Naisista on ällöttävää se, että mies tyydyttyy seksuaalisesti. Eikö sen pitäisi olla iloinen asia? Jos jokin on pahasti vialla, eikö ole hyvä asia, että asiaan löytyy maksullinen korvaus?"

Korvaukset prostituoiduille ovat yleensä melko suuria. Ne
heijastavat pillun arvoa, joten feministit pyrkivät sauhuamisellaan pitämään alan jatkossakin pienen kalliin piirin operoitavana. Jos alalle tulisi paljon uusia yrittäjiä voisi olettaa kysynnän ja tarjonnan lakien tipauttavan 200 euron muuttuvan nopeasti 120 tai 140 euroon tunnilta.

Huorien hinnanlasku toteutuessaan vaikuttaisi välittömästi
kaikkien suomalaisten naisten omanarvontuntoon ja käyttäytymiseen. Vapaa seuranhakukin muuttaa välittömästi luonnetta jos naisen tavaran arvo tipahtaa esimerkiksi 30%. Tavalliset naiset ja huorat tekevät saumatonta yhteistyötä ja pyrkivät pitämään pillunhinnan mahdollisen korkeana, ja saatavuuden riittävän heikkona, jotta sen arvo on korkea seuraavanakin aamuna.

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

Mainostan tässä Jussi Lähteen ja hänen organisaationsa tekemää asiallisen vaalikeskustelun sivua:
www.vaalikeskustelu.fi
Siirryn sinne, (toki täälläkin jatkan ja paljon hyvää palautettakin olen täällä saanut, mistä olen iloinen, kivoja väittelyitä ja keskusteluita eri mieltä olevienkin kanssa on käyty, ei siinä mitään, mutta aika alaarvoistakin ja loukkaavaa palautetta on kieltämättä myös tullut) jahka saan rahat kokoon sinne siirtymistä varten. Kyllä poliitikkojakin täytyy kohdella ihmisinä, eikä kaiken pahan alkuna ja juurena - mun mielestä, edustaa sitten mitä puoluetta tahansa.:=)

bmad (nimimerkki)

"Kyllä poliitikkojakin täytyy kohdella ihmisinä, eikä kaiken pahan alkuna ja juurena - mun mielestä, edustaa sitten mitä puoluetta tahansa.:=)"

Anteeksi nyt vaan, mutta politiikkojen pitäisi tehdä
muutoksia ja parannuksia yhteiskuntaan, eikä polkea paikoillaan ts. huonontaa oltavia entisestään. Mitä olen jutteluasi täällä seurannut niin lähinnä ritarillisuutta odotat miehiltä, että politiikasta tulisi sinulle elättäjä. En minä ainakaan halua tukea poliittista uraasi noilla eväillä. Suosittelisin sinulle näin ensin alkuun muutaman vuoden uraa prostituoituna. Ja sitten palaamaan politiikkaan.

Ingenieur (nimimerkki)

Alan kohdella poliitikkoja ihmisinä, kun he lopettavat minun kohtelemiseni äänestäjänä.

VeePee (nimimerkki)

No, jos argumentaatiosi on tyyliä: "todellinen ritari puolustaa aina naista",
niin tuskin pääset
yhtään helpommalla sielläkään.

ridge (nimimerkki)

Laasanen käänny mormoniksi, ratkaisee kaikki ongelmat ja aika usein aivopesu toimii. Voit saada sen 14v vaimon ja niin monta kuin haluat, kun sinusta tulloo jumala, saat oman maailman jne. Ja se/ne vaimot on vain panoa ja siivousta varten! Islam rajoitta vaimot neljään valitettavasti, mormonijohtajilla oli useita kymmeniä panopuita. Kai se menee niin kuitenkin nykyään, että siell' taivaassa vasta sitten saa toteuttaa itseään kenenkään kysymättä ja rajoittamatta. Muutenkin ota oppia Joseph Smithistä, se sai vilä 10% kannattajiensa tuloista!

Filip. (nimimerkki)

Prostituution pitäisi olla ammatinharjoittamista ja verotettavaa tuloa. Valtion pitäisi säätää laki, jonka mukaan prostituutio on liiketoimintaa (palveluammatti), josta maksetaan 23% alv. ja ja jonka harjoittamiseksi pitää olla rekisteröitynyt elinkeinonharjoittaja (toiminimi), prostituutio pitäisi myös säätä luvanvaraiseksi ja luvan saamiseksi henkilön olisi suoritettava pakolliset terveystestit. Lisäksi ulkomaalisilta prostituoiduilta vaadittaisiin lisäksi normaali työlupa.

Näin sekä prostituoitujen (naisten) olot sekä palvelun laatu paranisi ja mukaan ei sekottuisi enää muu laiton bisnes, kuten huumebisnes, ihmiskauppa, lasten prostituoitu tai laiton maahanmuutto.

Kumpa vaan joku fiksu politiikko ymmärtäisi tämän.

bmad (nimimerkki)

"Prostituution pitäisi olla ammatinharjoittamista ja verotettavaa tuloa. "

Kyllähän se tulo on jo nyt verotettavaa, mutta nykyarvojen
vallitessa kuka haluaisi juosta naisten perässä kysymässä "oletteko myyneet pillua?".

Hollannissa kai järjestelmää ollaan tiukentamassa, mutta en usko, että suomalaisessa arvoympäristössä ollaan valmiita tyttöjen kyttäämiseen. Lisäksi arvioverotus pakottaisi tytöt myymään itseään tietyn määrän, mikä voitaisiin tulkita naisten epäsuoraksi raiskaamiseksi. Osittainhan prostituoitujen verotus kuitenkin jo toimii. Ostettaessa jotain isompaa verottaja yleensä selvittää mistä rahat ovat peräisin, ja kuulustelujakin voidaan tehdä.

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

Jospa kaikille potentiaalisille prostituoiduille, ts. tietyn ikäisille fyysisesti vammattomille sinkkunaisille, mätkäistäisiin arviovero varmuuden vuoksi. Arvioverossahan verotettava joutuu todistamaan verottajalle, että vero on väärin perustein määrätty.

Filip. (nimimerkki)

Parempi olisi niin, että kaikille nuorille naisille määrättäisiin yhteiskuntapalvelus (sama kun miehille armeija) ja palveluksessa naisten tulisi tarjota 1) esim. 500 miehelle seksiä (tietysti juuri niille miehille, jotka eivät normaalisti seksiä saa) tai 2) esim. 6 kk ajan seksiä kaikille miehille jotka heiltä seksiä pyytää.

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

Ensin haukutaan feministejä siitä, että he ovat vaatineet/vaativat naisen itsenäisyyttä.. sitten kun minä konservatiivina puolustan ja mainitsen vanhakantaisesta ajattelusta, jossa mies turvaa naisen selustaa ja nainen ei ole täysin itsenäinen, niin saan kuulla, että naisen pitää osata argumentoida ja mihin sitä miehiä tarvittaisiin... ilmiselvä ristiriita. Osaan kyllä argumentoida, mutta päättäkää rakkaat ihmiset nyt mitä mieltä olette... minä olen konservatiivi, joka yritän selviytyä nyky-yhteiskunnassa niillä keinoilla mitä täällä vielä on puolustaen niitä asioita ja mahdollisuuksia, mitä täällä on vielä jäljellä. Miksi minä olen suurin vihollinen? Vaikka olen yhdestä asiasta vain kanssanne eri mieltä, nimittäin prostituution oston kriminalisoimisesta..

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

Tuskinpa suurin vihollinen kenellekään olet. Tässä blogiss vain nimenomaan keskustellaan siitä yhdestä asiasta erilaisine mielipiteinemme.

bmad (nimimerkki)

Totta kai täällä kannatetaan naisen itsenäisyyttä.

Minä ainakin kannatan naisen itsenäisyyttä henkeen ja vereen, mutten sitä itserakkautta ja puolisokeaa vallankäyttöä, joka helposti tulkitaan naisen omavaraisuudeksi ja itsetunnoksi. Kaikki naiset, joihin olen ollut suhteessa ovat olleet mukavia ja energisiä juuri sen vuoksi, että he ovat uskaltaneet olla omia itsejään. Samaa ei voi sanoa useimmista naisista, jotka ovat kloonattuja feministisiä pelleyden papittaria.

Seksinoston kiellolla halutaan vaan rajata tietyt miehet seksuaalisten ilojen ulkopuolelle. Tehdä sukupuolisesta läheisyydestä entistä hankalampaa. Mitä enemmän ilman olevia miehiä on, sitä heikommin yhteiskunta pyörii, sillä seksi ON perustarve. Seksittömyys heikentää työtehoa, firmojen tuottavuutta, vanhustenhoitoa ja lisää julkisen sektorin paineita mm. pitkäaikaistyöttömyyden ja sairaalalaskujen muodossa. Tärkeintä olisi aikaansaada sellainen yhteiskunta, jossa kaikki saavat seksiä tai sukupuolielämää MAKSUTTA. Kun tähän on päästy tuskin prostupalvelujakaan kukaan enää niin kiivaasti vastustaa.

Lihaa syövä heteromies (nimimerkki)

"Vaikka olen yhdestä asiasta vain kanssanne eri mieltä, nimittäin prostituution oston kriminalisoimisesta.."

Seksin harrastamisessa on tapahtumassa suuri määrällinen muutos maailmassa. Aiemmin miesten seksielämä hiipui ikävälillä 40-50v ihan luonnollisista syistä, ei siksi ettei miehiä olisi kiinnostanut. 15 vuotta sitten tuli markkinoille tehokkaat erektiohäiriölääkkeet, joka mahdollistavat miesten seksielämän vanhuuteen asti. Ne olivat aluksi törkeän kalliita, mutta nyt niiden hinta on laskenut jokapojan kukkarolle sopivaksi.

Koska miesten seksuaalinen kiinnostus suuntautuu enimmäkseen alle 30-vuotiaisiin naisiin, muutos lisää prostituution kysyntää valtavasti. Se tulee kasvamaan ainakin kaksinkertaiseksi 10-20 vuoden aikajänteellä.

Ja sitä kehitystä sinä haluat olla painamassa maan alle ja luovuttamassa sen laeista piittaamattomien ammattirikollisten yksinoikeudella pyörittämäksi rahasammoksi?

Vieras (nimimerkki)

Miksi muuttaa sitä luonnollista seksuaalista hiipumista ikärajalla 40-50v tälläisillä lääkkeillä kuten viagra ja pitää sitä seksiä siinä iässä sitten muka perustarpeena kun se on keinotekoisesti haettua.
Ja herääpä kysymys että miksei naisille ole kehitetty jotain vastaavaa lääkettä seksuaaliseen kiihottumiseen (en tiedä onko jo keksitty koska itse en tarvi)niin kaikki naisetkin pitäisi vähintäänkin yhtä perustarpeellisena harrastaa jatkuvasti seksiä.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Maria Rajakari: "Ensin haukutaan feministejä siitä, että he ovat vaatineet/vaativat naisen itsenäisyyttä.."

Ei feministejä käsittääkseni haukuta (tai ainakaan minä en hauku heitä) siitä, että he ovat vaatineet naisen itsenäisyyttä vaan siitä, että he räikeästi syrjivät miehiä.

"sitten kun minä konservatiivina puolustan ja mainitsen vanhakantaisesta ajattelusta, jossa mies turvaa naisen selustaa ja nainen ei ole täysin itsenäinen, niin saan kuulla, että naisen pitää osata argumentoida"

Ei ole sanottu, että pitää osata argumentoida. Kyllä kaikki ovat tervetulleita keskusteluun. ;-)

"ja mihin sitä miehiä tarvittaisiin... ilmiselvä ristiriita."

Ristiriidan tuosta saat vain, jos yhdistät useamman eri henkilön mielipiteitä. Itse en tunne tai tiedä ketään joka haukkuisi feministejä siitä (siis nimenomaan siitä) että he ovat vaatineet naisen itsenäisyyttä ja olisi sitä mieltä, että naisen pitäisi pärjätä nettikeskusteluissa täysin omillaan.

"Osaan kyllä argumentoida, mutta päättäkää rakkaat ihmiset nyt mitä mieltä olette... minä olen konservatiivi, joka yritän selviytyä nyky-yhteiskunnassa niillä keinoilla mitä täällä vielä on puolustaen niitä asioita ja mahdollisuuksia, mitä täällä on vielä jäljellä."

Minä olen liberaali, joka on sitä mieltä, että on jokaisen ihmisen ja vain hänen oma asiansa päättää, mitä omalla ruumiillaan tekee. Yritän selviytyä nyky-yhteiskunnassa niillä keinoilla mitä täällä vielä on puolustaen vapautta ja ihmisten itsemääräämisoikeutta niillä keinoilla, mitä täällä on vielä jäljellä.

"Miksi minä olen suurin vihollinen? Vaikka olen yhdestä asiasta vain kanssanne eri mieltä, nimittäin prostituution oston kriminalisoimisesta.."

No en tiedä oletko ihan suurin vihollinen, mutta ajattelumaailmasi on minun mielestäni hyvin vaarallinen sen takia, että uskot itse vakaasti olevasi oikeassa halussasi puuttua muiden ihmisten itsemääräämisoikeuteen ja vieläpä yhdessä ihmiselämän kaikkein intiimeimmässä asiassa. Minä uskon, että koko yhteiskunnan arvon ja kohtalon määräytyminen lähtee sen tavasta suhtautua yksittäisiin ihmisiin. Jos yhteiskunta katsoo valtiolla olevan oikeuden puuttua ihmisten itsemääräämisoikeuteen jopa siinä, mitä tulee heidän oikeuteensa määrätä omasta ruumiistaan, niin olemme menossa pelottavaan suuntaan. Kuten sanonta kuuluu, tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.

Jiihoo (nimimerkki)

Minusta on mukava, että laitat kommenttejasi vaikka olenkin kanssasi eri mieltä useammasta kuin yhdestä asiasta.

Vieras (nimimerkki)

Kyllä Laasanen on kasvamassa melkoiseksi mediavaikuttajaksi! Onnea ja tarmoa. Luin kirjasi: Naisen seksuaalinen vallankäyttö ja se oli hyvä.

***
Kyllä Vihreä liike on tulossa hörhöliikkeeksi. Miehet on homoja ja lisää lappaa ( Jani Toivolan ehdokkuus) , Naiset on kukkahattuja Suomi -Afrikaksi liikettä ajavia kastraatio feministejä , on hamppusauhuttelijoiden ja ex-kommareiden jaos ja marginaaliin jää Soininvaaralainen ,Eko- propellihattujen porukka. Ajavat Suomeen homopresidenttiä.

- Kävi prostituutiolain kanssa niin tai näin, kannattaa seksipalveluita myyvien naisten perustaa kotihoiva/palveluyritys ja hakeutua alv-rekisteriin.

-Siinä tiskauksen ja silityksen lomassa voi antaa jäykkiä paikkoja rentouttavaa hierontaa. Pukeutua kenties pikkumustaan sisäkön asuun ja antaa peruutustutkan kurnuttaa...3 min. ja kaikki oavt tyytyväisiä. Alvit valtiolle, paikat siistinä ja kunniallinen työ! Saa braxitkin palkkansa.

Kotitalousvähennys kunniaan!

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

Tällaisia ovat puolueiden peruskannattajat, katso profiilit ja kuvat

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/vaalit2011...

Käyttäjän joukoakoskinen kuva
Jouko Koskinen

Selväksi tuli: Maria Rajakari / T Brax - habitus kyllä paljastaa kuka on sublimoinut lihalliset nautinnot runsailla kasviksilla.

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

Mielipide:"mene prostituoiduksi pariksi vuodeksi ennen kuin tulet takaisin politiikkaan." Olipa "kiva" mielipide.Mitäs luulette suostuisiko mieheni moiseen? Hohhoijaa..

bmad (nimimerkki)

Tarjoudun ensimmäiseksi asiakkaaksi. Saat antaa mm. sähköiskuja munille ja lauettaa 3 kertaa tunnin aikana käteen. 300 euroa, ilman kuittia.

Filip. (nimimerkki)

Jos antaisit hänelle luvan samana aikana panna muita naisia niin aivan varmasti suostuisi!!!

Lihaa syövä heteromies (nimimerkki)

"Mielipide:"mene prostituoiduksi pariksi vuodeksi ennen kuin tulet takaisin politiikkaan." Olipa "kiva" mielipide.Mitäs luulette suostuisiko mieheni moiseen? Hohhoijaa.."

Prostituutio ei ilmeisesti ole sinun juttusi? Sitten on varmaan ihan hyvä, että se on vapaan valinnanvapautesi piirissä ilman että kukaan ulkopuolinen sanelee valintaasi puoleen tai toiseen?

Eivät ilotyöt ole stereotyyppisesti sinkkuja tai yksinhuoltajia, vaan moni on parisuhteessa ja tekee työtään joko miehensä tieten tai tietämättä. (Ei se myöskään ole ammatti, johon ryhtyminen on ilmoitusasia: Jos ei osaa hommia niin että asiakas tuntee saavansa vastinetta rahoilleen, asiakas ei tule toista kertaa.)

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

Filip, käypäs kysymässä mieheltäni, nimi on Teppo Rajakari, löytyy täältä ja FB:stä, ei muuten ikinä suostuisi, vaikka antaisin hänen tehdä mitä tahansa. Ja pikku pointti, hän ei halua olla muiden kanssa, koska rakastaa minua eikä halua pettää luottamustani eikä horjuttaa avioliittoamme ja minä riitän hänelle ihan hyvin, taidatte aliarvioida avioseksiä suuresti?

Lisäksi yhtä asiaa ihmettelen suuresti.. miksi teitä miehiä kiinnostaa sellaiset naiset, jotka harrastaa seksiä monen kanssa, eikä sellaiset jotka olisivat teille uskollisia. Jos pettää yhtä, pettää toistakin. Olisiko se kivaa, jos rakastamanne nainen makaisi muiden miesten kanssa? Ettekö olisi yhtään mustasukkaisia? Minun mieheni ainakin olisi, en viitsi edes ajatella, kuinka vihainen hän siitä olisi. Kunniallinen nainen kunnioittaa miestään ja avioliittoaan eikä harrasta seksiä muiden kuin aviomiehensä kanssa ja sama toistepäin.

Vieras (nimimerkki)

Meidän maailmankatsomuksemme on niin kaukana toisistaan, että ihan sama mitä sinulle vastaisin niin et kuitenkaan ymmärtäisi. Mutta mikä ihmeen pakkomielle sinulla on siitä miten muut elämäänsä elävät, en minäkään sinun elämäntapaasi tuomitse, joten voisitko jättää muut rauhaan.

bmad (nimimerkki)

"taidatte aliarvioida avioseksiä suuresti?"

Minä olen avioliitossa. En harrasta erityisemmin mitään avioseksiä tai edes tiedä mitä se on.

Lihaa syövä heteromies (nimimerkki)

"Lisäksi yhtä asiaa ihmettelen suuresti.. miksi teitä miehiä kiinnostaa sellaiset naiset, jotka harrastaa seksiä monen kanssa, eikä sellaiset jotka olisivat teille uskollisia."

Se kertoo siitä, että kyseessä on nainen joka pitää miehen tapaan aidosti seksistä ihan seksinä, eikä seksi ole hänelle ensisijaisesti parisuhteessa miehen pompotteluun käytettävä vaihdon väline.

Monipuolinen seksi siitä aidosti kiinnostuneen naisen kanssa on niin ylivertainen kokemus, että siitä moni mies maksaisi mielellään sen omakotitalon ja kesämökin minkä on tullut järjestäneeksi sille vaimolle, jolta ei tunne saavansa vastinetta panostukselleen. Seksi kun on ensisijaisesti asennelaji.

bmad (nimimerkki)

"Monipuolinen seksi siitä aidosti kiinnostuneen naisen kanssa on niin ylivertainen kokemus, että siitä moni mies maksaisi mielellään sen omakotitalon ja kesämökin minkä on tullut järjestäneeksi sille vaimolle, jolta ei tunne saavansa vastinetta panostukselleen."

Ihmetyttääkin nämä, jotka pitävät vaimoja, joista ei ole kunnon
iloa omassa elämässä. Omat tyttöystäväni ovat olleet ainakin kohtuullista huipputasoa järjestäen.

Lihaa syövä heteromies (nimimerkki)

"Ihmetyttääkin nämä, jotka pitävät vaimoja, joista ei ole kunnon
iloa omassa elämässä. "

Monilla on 20-vuotinen yhteisprojekti saada jälkikasvu suht säällisesti aikuisiksi, ja voihan se vaimokin olla enimmiltään osin ok, vaikkei enää seksuaalisesti nappaakaan.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Maria Rajakari: "Lisäksi yhtä asiaa ihmettelen suuresti.. miksi teitä miehiä kiinnostaa sellaiset naiset, jotka harrastaa seksiä monen kanssa, eikä sellaiset jotka olisivat teille uskollisia."

Kommenteistasi on rivien välistä luettavissa, että sinulla on edelleen se käsitys, että jokainen mies saa halutessaan itselleen (nais)puolison. Toivottavasti et ota tätä loukkauksena tai hyökkäyksenä, mutta tässä kohtaa minun on korjattava oletustasi: näin ei ole. Suomessa on suuri määrä miehiä, jotka eivät ikinä saa itselleen parisuhdetta, vaikka tekisivät kaikkensa sen eteen.

tyhmä (nimimerkki)

"... miksi teitä miehiä kiinnostaa sellaiset naiset, jotka harrastaa seksiä monen kanssa, eikä sellaiset jotka olisivat teille uskollisia. Jos pettää yhtä, pettää toistakin. Olisiko se kivaa, jos rakastamanne nainen makaisi muiden miesten kanssa?"

Sotket kaksi asiaa. Pettäminen on sopimusrikko. Toisten kanssa makaaminen ei ole sopimusrikko, jos sellaista sopimusta ei ole tehty (luen sopimukseksi myös hiljaisen molemmin puoleisen olettamuksen) tai on erityisesti annettu siihen lupa. Mitä kysymykseesi tulee, niin jos seksitauteja ei tarvitse pelätä, niin kyllä se käy. Ei se ole kuin seksiä. Kyllä minä ainakin mieluusti makaisin toisten naisten kanssa. Siitä saisi vaihtelua ja kivaa egoboostia.

Ingenieur (nimimerkki)

"Lisäksi yhtä asiaa ihmettelen suuresti.. miksi teitä miehiä kiinnostaa sellaiset naiset, jotka harrastaa seksiä monen kanssa, eikä sellaiset jotka olisivat teille uskollisia."

Lähinnä tommoiset jutut kuin uskollisuus ei ole mitenkään ensisijaisen tärkeitä juttuja. Sopimuskysymyksiä.

Noin muutoin mua lähinnä kiinnostaa kokeilla prostuja, kun deittailukulttuuri noin muutoin on mun kannalta tosi epärehellistä toimintaa. Romantiikka noin määritelmällisesti on "kaunistelua" ja mulle tulee henkilökohtaisesti likainen fiilis kaikesta valehtelemisesta. Jopa siitä valkoisesta imartelusta "onpa neidillä upeat silmät" kuin kaikesta muustakin teeskentelystä ja riikinkukkoilusta.

Valitettava totuus on se, etten oikeasti ole itsevarma, maskuliininen voittaja (jona ravintoloissa ym. joutuu esittelemään, jotta viettely onnistuu), vaan (kuten täälläkin roikkuminen osoittaa) ruikuttava luuseri ja muutenkin epämiehekkään akkamainen vänisijä. Lisäksi jos joku nainen oikeasti haluaisi jakaa puolet mun elämästä niin sen ansaitakseen tytön pitää olla vähintään yhtä etevä, älykäs ja ahkera, kuin itseäni pidän. Ne ovat harvassa.

Prostituution ajattelisin ratkaisevan tuon epärehellisyyden pulman mun naissuhteissa. Liikesuhteet vaativat aina molemminpuolista luottamusta, eikä siinä tapahtuvassa transaktiossa ole normi baarijallitusreissun likaisuutta.

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

"Lisäksi yhtä asiaa ihmettelen suuresti.. miksi teitä miehiä kiinnostaa sellaiset naiset, jotka harrastaa seksiä monen kanssa, eikä sellaiset jotka olisivat teille uskollisia."

Aivan kuin jos menisin työttömän huoltajan perheeseen sanomaan, että ihmettelen suuresti ... miksi teitä haluttaa syödä kaurapuuroa ja hernekeittoa päivästä toiseen vaikka maailmassa on sisäfilettä ja tryffelikastikeessa marinoituja vasikanselyksiäkin?

bmad (nimimerkki)

"Jos ei osaa hommia niin että asiakas tuntee saavansa vastinetta rahoilleen, asiakas ei tule toista kertaa."

Kyllä niillä riittää töitä, vaikka sama tyyppi ei tulisikaan toista kertaa. Naisia on kuitenkin sopivan vähän suhteessa kysyntään, mistä feministit ovat pitäneet huolen. Lisäksi voidaan kysyä, kuinka monta viissatasta päivässä nainen tarvitsee? Eivät kaikki yritäkään tehdä
töitä kokopäiväperiaatteella.

Yksintoimivat prostut voivat panostaa sessioon asiakkaan tai mielentilan mukaan hyvinkin erilailla, koska mitään laadunvalvontaa alalla ei ole. 200 eurolla voit saada käytännössä mitä tahansa jos menet hakuammunnalla. Takuutyöperiaatteen voit useimmiten unohtaa ja sekin on mahdollista, että muija vie vaan rahasi. Mm. Vantaan Mikkolassa toimii kuulemma nainen, joka pyytää rahat ulkona ja pakenee sisään (lihaksikkaan poikaystävänsä luo?)

Lihaa syövä heteromies (nimimerkki)

"Kyllä niillä riittää töitä, vaikka sama tyyppi ei tulisikaan toista kertaa. Naisia on kuitenkin sopivan vähän suhteessa kysyntään, mistä feministit ovat pitäneet huolen. Lisäksi voidaan kysyä, kuinka monta viissatasta päivässä nainen tarvitsee? Eivät kaikki yritäkään tehdä
töitä kokopäiväperiaatteella. "

Jos ei saa tulemaan uudestaan niitä asiakkaita, joiden haluaa tulevan, niin homma menee sitten sellaiseksi säätämiseksi että ilmoituksen taiteilijanimeä ja kuvia vaihdetaan aina kun saa huonot arvioinnit Sihteeriopiston foorumissa.

Uusien kerta-asiakkaiden kusettaminen on aika raskas tapa pyörittää bisnestä, vaikka kai sekin sopii vaikka jollekin sellaiselle jolla on heikko ajantaju. Siinä jää muodostumatta ne asiakas- ja ihmissuhteet, joista on hyötyä vielä sen jälkeen kun parasta ennen päivä tulee vastaan ja on aika siirtyä elämässä eteenpäin.

bmad (nimimerkki)

"Jos ei saa tulemaan uudestaan niitä asiakkaita, joiden haluaa tulevan, niin homma menee sitten sellaiseksi säätämiseksi että ilmoituksen taiteilijanimeä ja kuvia vaihdetaan aina kun saa huonot arvioinnit Sihteeriopiston foorumissa."

Sihteeriopiston foorumi on vain pisara merrassa.

"Uusien kerta-asiakkaiden kusettaminen on aika raskas tapa pyörittää bisnestä, vaikka kai sekin sopii vaikka jollekin sellaiselle jolla on heikko ajantaju."

Riippuu kai tulostavotteista. Monelle naiselle saattaa riittää 2000 euron ekstra kuukaudessa, jonka voi verottomasti työntää peruskulutukseen. Samaa asiakasta, joka ei naista miellytä (esim. nörtti) ei tällaisessa tapauksessa odotetakaan takaisin tulevaksi, vaan kohdellaan mieluummin hyvin sellaista asiakasta, joka vastaa enemmän naisen omia preferenssejä.

"Siinä jää muodostumatta ne asiakas- ja ihmissuhteet, joista on hyötyä vielä sen jälkeen kun parasta ennen päivä tulee vastaan ja on aika siirtyä elämässä eteenpäin."

Niin, no... enpä minäkään olisi 18 vuotiaana uskonut seurustelevani 34 vuotiaana entisen prostituoidun ja mallin kanssa.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Ruotsi+kirist%...

Tukholma. Ruotsissa aiotaan nostaa maksimirangaistusta seksin ostamisesta puolesta vuodesta vuoteen. Oikeusministeri Beatrice Ask kertoi torstaina hallituksen esityksestä, jonka mukaan tiukemmat rangaistukset otettaisiin käyttöön jo heinäkuussa.

Ruotsissa otettiin vuonna 1999 ensimmäisenä maailmassa käyttöön laki, joka kieltää seksipalvelujen ostamisen, mutta ei myymistä. Nykytilanteessa rangaistusasteikko vaihtelee päiväsakoista puolen vuoden vankeustuomioon, mutta käytännössä valtaosa tuomioista on 50 päiväsakkoa.

Ask pitää rangaistusasteikkoa riittämättömänä ja sanoo maksimirangaistuksen kiristämisen monipuolistavan rangaistusmahdollisuuksia varsinkin vakavissa tapauksissa.

Lakimuutoksen odotetaan menevän läpi valtiopäivillä, sillä myös oppositiopuolueet ovat tukeneet rangaistuksen koventamista.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

"Ask pitää rangaistusasteikkoa riittämättömänä ja sanoo maksimirangaistuksen kiristämisen monipuolistavan rangaistusmahdollisuuksia varsinkin vakavissa tapauksissa."

Millainen olisi vakava seksin ostaminen? Maksaa hillitöntä ylihintaa? Entä tunteekohan Ruotsin laki lievän seksin ostamisen, jos maksaa vain ihan vähän?

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

Lievä seksin ostaminen = pari tarjottua paukkua

Törkeä seksin ostaminen = avioliitto

Lihaa syövä heteromies (nimimerkki)

Kai ne panee Ruåtsissa kohta veron myös parisuhdeseksille? Siis samaan tapaan kun jotkut valopäät haluavat verottaa omistusasunnossa asuvaa laskennallisesta asuntotulosta.

Myös tv-luvan malliin toimiva seksilupamaksu niin sinkuille kuin pariskunnille olisi oiva tapa valtion sekaantua tavallisten ihmisten intiimielämään. Siitä pääsisi eroon vain kuin tiukasti todistelisi kotiovelle tupsahtaneelle lupatarkastajalle ettei harrasta sen enempää soolo-, pari- kuin kimppaseksiäkään...

bmad (nimimerkki)

"Lakimuutoksen odotetaan menevän läpi valtiopäivillä, sillä myös oppositiopuolueet ovat tukeneet rangaistuksen koventamista."

Entä runkkaamisen kriminalisointi? Runkkaaminen kiihdyttää yksinäisillä miehillä naisiin kohdistuvaa siveetöntä fantasiointia ja lisää
suurella todennäköisyydellä myös raiskauksia ja ei-toivottua lähestymistä. Ainakin Ruotsin kaupunkien omistamissa vuokra-asunnoissa luulisi yksinasuvien miesten runkkaamisen kiellon olevan helppo säätää.

Valtio voisi värvätä spermakoiria, jotka etsisivät asunnoista spermatahroja, kuten spermaisia vuodevaatteita tai talouspaperikönttejä.
Sperman löytymisestä seuraisi se, että spermakoira ottaisi tukevan välitöntä sairaalahoitoa vaativan hammasotteen runkkarin nilkasta plus tietysti vuokrasuhteen välitön irtisanominen, irtaimiston välitön heittäminen ikkunasta kadulle ja puolen vuoden vuokria vastaava sakko ja vankeusrangaistus.

Heja sverige!

Elias Määttänen

24.04.2008 Ruotsin hallitus asetti direktiivin selvityksestä, jonka perusteella seksinostolaki uudelleenarviodaan. Tarkoitus oli tutkia miten laki on toiminut käytännössä ja mitä vaikutuksia sillä on ollut prostituution ja seksuaalisiin tarkoituksiin tapahtuvan ihmiskaupan esiintymiseen Ruotsissa. Selvityksen tekijäksi määrättiin oikeusneuvos Anna Skarhed.

Direktiivissä kuitenkin määrättiin, että selvityksen lähtökohta on oltava, että seksinostolaki säilyy jatkossakin ja että selvityksessä ei saa päätyä sellaiseen lopputulokseen, että seksinostolaki kumottaisiin. Direktiivissä sanottiin myös että selvittäjä saa selvityksen pohjalta vapaasti ehdottaa lakiin muutoksia tai jättää ehdotuksia muiksi toimenpiteiksi, mutta vain sellaisia muutoksia, jotka on tarkkaan etukäteen kirjattu direktiiviin, nimittäin onko tarvetta esim. rangaistusasteikon tiukentamiseen. Tutkimusmenetelmästä sanottiin, että selvittäjä saa vapaasti valita tutkimusmenetelmän, kunhan se on sellainen mikä arviodaan sopivaksi ja koko selvityksen on perustuttava tasa-arvoperspektiiviin (mitä se sitten ikänä tarkoittaa käytännössä, tuskin kuitenkaan miesprostituution esille tuomista ja maksullisen seksin tarkastelemista esim. sosiaalisen vaihdon teorian kontekstissa). Edelleen selvittäjä velvoittiin käyttämään lähteinään vain direktiivissä etukäteen listattuja tahojen, kuten poliisien ja muiden viranomaisten raportteja ja tutkimuksia ja tekemään yhteistyötä näiden tahojen kanssa selvitystä tehdessään. Listasta puuttui useat tutkimukset, esimerkiksi Susane Dodillet, Är sex arbete http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=91850... väitöskirja, jossa vertaillaan Ruotsin ja Saksan kahta täysin erilaista suhtautumistapaa seksipalvelujen kauppaan ja näiden suhtautumistapojen vaikutuksia seksityötekijöihin; tämä vertailu ei ollut imarteleva Ruotsille. Listasta puuttui tietenkin myös kaikkein paras tietolähde, nimittäin seksityöntekijät ja heidän järjestönsä. Monien toivomaa uskottavaa, riippumatonta, objektiivista lain uudellennarviontia tämän direktiivin pohjalta ei edes ollut odotettavissa ja selvityksen lopputulos oli jo etukäteen määrätty - tarkoitus oli alusta saakka vain tehdä lakiin tuikennuksia ja pelkkä poliittinen seksinostolain mainos muita maita maita varten.

Vieras (nimimerkki)

Mitenkäs Henry itse, suostuisitko seksityöläiseksi jos tienaisit saman tai enemmän kuin nykyisin? Asiakkaasi olisivat kaltaisiani kolmenkympin ja kuoleman välillä olevia rouvashenkilöitä ja harvemmin nuoria tyttöjä. Sinun näköisesi ja tasoisesi miehen seksiseurasta olisi moni valmis maksamaan.

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

"Mitenkäs Henry itse, suostuisitko seksityöläiseksi jos tienaisit saman tai enemmän kuin nykyisin?"

Siltä varalta, että tämä menisi Henryltä ohi vastaan hänen puolestaan kysymällä, että miten tämä kysymyksesi liittyy tähän keskusteluun? Vai haluatko vain muuten kehnätä jutun juurta?

"Sinun näköisesi ja tasoisesi miehen seksiseurasta olisi moni valmis maksamaan."

Useimmat naiset täällä kirjoittaessaan korostavat sitä, että nainen ei ole kiinnostunut pelkästä seksistä ja myös vastustavat oikeutta prostituutioon. En toki jallita sinua muiden naisten mielipiteitten vuoksi, mutta vaistoan, että kysymyksen asettelusi yllä kielii myös omasta negatiivisesta suhtautumisestasi moiseen bisnekseen. Myönnät tässä kuitenkin, että naiset mielellään olisivat ostamassa seksiä. Siinä on tietty ristiriita.

Myös voin todeta, että naisten keskuudessa vallitsee epärelistinen näkemys "komeiden" miesten kohdalla seksin saannin "helppoudesta".

Vieras (nimimerkki)

Hyvä J.Gagarin, en osaa kirjoittaa piiloviestejä rivien väliin joten et voi niitä sieltä lukea. Kysyin Henryn mielipidettä seksinmyynnistä omalta osaltaan sen vuoksi että saisin käsityksen siitä kannattaako hän seksuaalista vapautumista ja seksinsaannin mahdollisuuksia kaikille vai vain miehille.

Muiden naisten mielipiteistä en tosiaankaan ole vastuullinen enkä aina edes tiedä mitä ne mielipiteet ovat. Oma mielipiteeni on että seksiä saa puolestani myydä kuka tahansa täysi-ikäinen missä tahansa kunhan toimii vapaaehtoisesti ja sellaisia toimijoita varmasti on runsaasti sekä miehissä että naisissa. En itse näe seksinmyynnissä tai pornoteollisuudessa mitään sen suurempia ongelmia kuin muissakaan palvelualoissa.

Muiden naisten mielipiteistä seksin tai parisuhteen kannalta en myöskään tiedä, mutta oma kantani on että joskus on tarvetta vain tunteettomalle irtoseksille ja joskus taas parisuhteelle. En itse ainakaan haluaisi parisuhdetta kaikkien niiden miesten kanssa joiden kanssa haluaisin seksiä.

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

OK, sorry, jos tulkitsin väärin!

Vieras (nimimerkki)

Eniten koko hässäkässä, Laasasen kirjoituksissa ja miesasiamiehissä yleisesti ihmetyttää se että vain miesten seksitarpeet ovat tärkeitä ja hyväksyttäviä, naisten seksintarve taas nähdään luonnottomana ja säälittävänä. Itse rumana naisena tiedän ja ymmärrän millaista on kun seksiä voi saada vain ja ainoastaan maksamalla.

Eikö olisi kaikkien etu, miesten, naisten, feministien ja maskulistien jos bordellit laillistettaisiin, mutta itseään myymään saataisiin sekä miehiä että naisia ja kaikki täysi-ikäisiä? Tiedän toki että suurin osa miehistä haluaa nimenomaan alaikäiseltä seksiä, mutta en usko että kukaan on kypsä valitsemaan juuri tätä ammattia vielä alaikäisenä.

Vieras (nimimerkki)

Älä ruoki rölliä.

Vieras (nimimerkki)

Jos viittasit edellisellä minuun niin käsittääkseni myös naiset saavat täällä kommentoida asioita ja minua on jo pitkään mietityttänyt tämän blogin asenne rumia naisia kohtaan. Mikäli nainen on sekä ruma että halukas hän on täydellisen kammottava olento, mutta loogisesti miesten kanssa samalla puolella bordellien laillistamisen puolella, haluten vain miehiäkin sinne töihin.

Vieras (nimimerkki)

Tiedän toki että suurin osa miehistä haluaa nimenomaan alaikäiseltä seksiä, mutta en usko että kukaan on kypsä valitsemaan juuri tätä ammattia vielä alaikäisenä.

Tätä meinasin, eli älä jaksa röllätä.

bmad (nimimerkki)

"Jos viittasit edellisellä minuun niin käsittääkseni myös naiset saavat täällä kommentoida asioita ja minua on jo pitkään mietityttänyt tämän blogin asenne rumia naisia kohtaan. Mikäli nainen on sekä ruma että halukas hän on täydellisen kammottava olento, mutta loogisesti miesten kanssa samalla puolella bordellien laillistamisen puolella, haluten vain miehiäkin sinne töihin."

Nainen saa olla melkolailla ruma, jos alkaa tuollaisia ajatuksia tulemaan. Sinä ilmeisesti olet. Kyllähän se raja jossain naisellakin vaan menee.

Minun mielestäni on ihan hyvä jos naiset (ne vähän kauniimmatkin) valveutuisivat seksinostajina, mutta siihen on yleisesti pitkä matka. Ei kai tässä blogissa ole erityisemmin ainakaan vastusteltu seksin myyntiä naisille.

Käyttäjän joukoakoskinen kuva
Jouko Koskinen

Kyllä naiselle riittää yksi mies kunhan sillä on rahaa, hieno asunto, työ, asema, pari autoa
ja seksiterapeuttia jotka pitävät libidon kunnossa.

Satasen laaki -miehiä pitää olla jonoksi.

heka (nimimerkki)

"Kyllä naiselle riittää yksi mies kunhan sillä on rahaa, hieno asunto, työ, asema, pari autoa"

Riippuu siitä mistä roikkuu. Voi riittää, voi olla että ei. Tämmöisen naisen miehellekin riittää usein se yksi virallinen vaimo. Tai sitten vaimo ja kork 1-2 vakituista salarakasta, laadukasta. Eikä niille tarvitse maksaa, voivat jopa tykätä miehestä riesaksikin asti. Seksiterapeuttia ei tarvita, eikä etenkään "venäläistä seksiterapeuttia". Vaimoksikaan ei tarvitse haalia mitään thaita.

Nuo yllämainut asiat saa kun hankkii kunnon ammatin.

kyösti (nimimerkki)

""Saada ostajat kuriin?". Puhe kuulostaa feministiseltä propagandalta, jossa mies on automaattisesti syyllinen ja nainen automaattisesti uhri, vaikka taloudellinen hyötyjä on nainen".

Mitäs väliä sillä on kuka siitä on hyötyjä tai ei? Tarkoitushan on saada toiminta loppumaan, eikä erotella syyllisiä.

"Poliiseja pilkkaava oikeusministeri? - voi jeesus. Poliisit (eli pääasiassa miehet) ovat näköjään onnettomia, kun eivät keskity seksinostajien jahtaamiseen. Sen sijaan he keskittyvät pikkujuttuihin, kuten murhiin ja ryöstöihin".

Mitä väninää tämä on? Eikö poliiseja saa arvostella, ja onkos Henryllä jotain konkreettista jolla voisi ministerin väittämän kumota, muuta kuin tuollainen miesmarttyrismi.

"Eli miehille lisää rangaistuksia".

No mitäs sitten? Onko yhteiskunta jotenkin tasapainossa jos saadaan yhtä paljon ihmisiä sukupuolen mukaan vankilaan? Heti kun mies raiskaa ja tappaa, niin pitää asia tasapainottaa, ja viedä joku nainen vankilaan, jotta Henryjen ego ei kärsi.

"Entä sitten. Eikö perustarpeiden tyydytys ole hyvä asia?"

Mikäs perustarve tämä sitten, pussit saa tyhjäksi jopa ilman Jallua. Missä tämä on määritelty perustarpeeksi?

"Jaaha. Tätäkö varten oikeusministeri antaa lausuntoja naama punaisena? Eikö ole tärkeämpää tekemistä?"

Ja tämäkö on jotenkin hyvää tieteellistä älykästä argumentointia?

"Hyvin sanottu Erkki. Yhteiskunnan pitää pyrkiä tyydyttämään ihmisten perustarpeet, ei tukahduttaa niitä".

En tiedä kuka tämä erkki on, tuskin ainakaan huorissa käyvä perheenisä.

"Tyypillisiä naisten miesten tarpeita halveksivia mielipiteitä. Naisista on ällöttävää se, että mies tyydyttyy seksuaalisesti. Eikö sen pitäisi olla iloinen asia? Jos jokin on pahasti vialla, eikö ole hyvä asia, että asiaan löytyy maksullinen korvaus?"

Eikös huorissa käyminen ole epätoivoista aina?

"Sitähän se globalisaation ydin juuri on. Kyllä kai miehiläkin pitää olla oikeus nauttia globaalin kilpailun hedelmistä".

Eli Henry pikkupippeli kannattaa myös ihmiskauppaa, ou jee.

Miesasiamiehistä on tullut akkamaisempia kuin feministeistä, ei voi muuta sanoa. Henryn pitää hieman perehtyä asioihin, ja odottaa että pippeli jäykistyy ennenkuin latelee itkupotkuraivareissa tekstia toisille marttyyreille.

Vieras (nimimerkki)

Kohta sinut revitään kappaleiksi :)

tyhmä (nimimerkki)

"Mitäs väliä sillä on kuka siitä on hyötyjä tai ei? Tarkoitushan on saada toiminta loppumaan, eikä erotella syyllisiä."

Miksi laillisen toiminnan pitäisi loppua? Yleensähän vastaus on, että koska Raamattu, mutta josko sinulta löytyisi jotain älykkäämpää?

"Eikö poliiseja saa arvostella, ja onkos Henryllä jotain konkreettista jolla voisi ministerin väittämän kumota, muuta kuin tuollainen miesmarttyrismi."

Miksi pitäisi kumota todeksi osoittamaton väite? Todistustaakka ja muita pikku seikkoja...

"Missä tämä on määritelty perustarpeeksi?"

Missä on määritelty, että nainen ei saa omasta vapaasta tahdostaan hoitaa miehen tarpeita, perus tai ei?

"Ja tämäkö on jotenkin hyvää tieteellistä älykästä argumentointia?"

Tieteen tarkoitus on kuvata ja selittää maailmaa ja sen ilmiöitä. Nähdäkseni kuvaus oli aivan oikea. Varmasti saamme vielä empirian kautta vahvistuksen havainnolle, kun Brax palaa aiheeseen.

"En tiedä kuka tämä erkki on, tuskin ainakaan huorissa käyvä perheenisä."

Kommentoit kuitenkin hänen sanomisiaan tietämättä kontekstia ja esität arveluja hänestä, vaikka onkin hankala nähdä, miksi hänen perhestatuksellaan olisi mitään merkitystä.

"Eikös huorissa käyminen ole epätoivoista aina?"

Onko epätoivossa jotain rikollista tai paheksuttavaa? Jos ihminen ei pärjää parisuhdemarkkinoilla, mutta pärjää ostomarkkinoilla, niin mitä ne myyjämarkkinat sinulle kuuluvat?

"Eli Henry pikkupippeli kannattaa myös ihmiskauppaa, ou jee."

Onko tämä nyt sitä tieteellistä argumentointia? Feministithän tukevat kriminalisointihaaveillaan ihmiskauppaa, koska kriminalisointi ajaa prostituution alamaailman käsiin, kun taas sinun kaltaistesi moralistien järkiintyminen loisi pohjan valvottavalle ja salailua kaipaamattomalle prostituutiolle, joka vähentäisi ihmiskauppaa merkittävästi.

"Miesasiamiehistä on tullut akkamaisempia kuin feministeistä, ei voi muuta sanoa. Henryn pitää hieman perehtyä asioihin, ja odottaa että pippeli jäykistyy ennenkuin latelee itkupotkuraivareissa tekstia toisille marttyyreille."

Täytyy kai uskoa sanaasi, sillä selvästi tunnet akkamaisuuden ja feminismin kuin omat taskusi. Julistat puskista lapsellisuuttasi ikään kuin se olisi Henryn vika.

kyösti (nimimerkki)

"Miksi laillisen toiminnan pitäisi loppua? Yleensähän vastaus on, että koska Raamattu, mutta josko sinulta löytyisi jotain älykkäämpää?"

Onkos kaikki heti uskovaisia, jos ei ole teidän hihhuloinnissa mukana? Hyvä viitata lakiin, eikö siitä voida muuttaa muutenkin kuin vapauttamalla huumeet?

"Miksi pitäisi kumota todeksi osoittamaton väite? Todistustaakka ja muita pikku seikkoja..."

Olipas seikkaperäinen perustelu.

"Missä on määritelty, että nainen ei saa omasta vapaasta tahdostaan hoitaa miehen tarpeita, perus tai ei?"

Et osaa vastata kysymykseen?

"Tieteen tarkoitus on kuvata ja selittää maailmaa ja sen ilmiöitä. Nähdäkseni kuvaus oli aivan oikea. Varmasti saamme vielä empirian kautta vahvistuksen havainnolle, kun Brax palaa aiheeseen".

Henryn ei tarvitse kompetenssin puutteessa.

"Kommentoit kuitenkin hänen sanomisiaan tietämättä kontekstia ja esität arveluja hänestä, vaikka onkin hankala nähdä, miksi hänen perhestatuksellaan olisi mitään merkitystä".

Sinä ja Henkka saatte sankarin mistä tahansa pullomummosta, joka toitottaa teille mielekästä jargonia.

"Onko epätoivossa jotain rikollista tai paheksuttavaa? Jos ihminen ei pärjää parisuhdemarkkinoilla, mutta pärjää ostomarkkinoilla, niin mitä ne myyjämarkkinat sinulle kuuluvat?"

Ihmisen tulee ottaa itseään niskasta kiinni että pärjää.

"Eli Henry pikkupippeli kannattaa myös ihmiskauppaa, ou jee."

"Feministithän tukevat kriminalisointihaaveillaan ihmiskauppaa, koska kriminalisointi ajaa prostituution alamaailman käsiin, kun taas sinun kaltaistesi moralistien järkiintyminen loisi pohjan valvottavalle ja salailua kaipaamattomalle prostituutiolle, joka vähentäisi ihmiskauppaa merkittävästi".

Onko sinun maailmassa muuta kuin fem vs vänisijämies-ulottuvuus?

"Täytyy kai uskoa sanaasi, sillä selvästi tunnet akkamaisuuden ja feminismin kuin omat taskusi. Julistat puskista lapsellisuuttasi ikään kuin se olisi Henryn vika".

Luen vain teikäläisiä ja Henkkaa.

Vieras (nimimerkki)

Miksi sinulle kyösti on annettu miehen nimi vaikka olet nainen?

joe342 (nimimerkki)

Kyösti kuulostaa naiselta ;-) Taidat olla nainen vaikka nimimerkki on kyösti

Ingenieur (nimimerkki)

"Kyösti kuulostaa naiselta ;-) Taidat olla nainen vaikka nimimerkki on kyösti"

...ja sukupuoli on aina paska argumentti.

kyösti (nimimerkki)

Ilmeisesti suomessa on enemmän homoja kuin alunperin on luultu, koska on noin paljon miesvänisijöitä. tuollainen ruikutus on ihan homojen hommaa.

Vieras (nimimerkki)

Ruikutus ja homokortti lyöty pöytään :) Mistä näitä aina eksyy tähän blogiin, joka kerta.

Kari Hurtta (nimimerkki)
kyösti:
Eli Henry pikkupippeli …

Eli näyttääpi menevän ihan tämän mukaan.

Henry Laasanen: Sanktiot maskuliinisuuden ylläpitämiseksi
Jos mies käyttäytyy epämaskuliinisesti, hänet yritetään palauttaa ruotuun halventamalla ja pilkkaamalla.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.

Asiallista kommentointia siis ilmeisesti ei osata.

Elefantti Kyösti puistotädin ryösti (nimimerkki)

Parempaa trollausta, kiitos!

tyhmä (nimimerkki)

Feministeillä ottaa koville. Sen huomaa kyllä. Onhan se nyt niin kamalaa, että joku nainen ei ole yhtä tiukkapipoinen pihtari kuin he itse. Sitä pitää sitten vastustaa ryhtymällä törkyilemään yhteen blogiin, vaikka omaa moralistista ja toisia naisia halveksuvaa maailmankuvaa tyrkytetään joka puolella. Ymmärtäähän se, että nyppii, kun on yksi tuollainen Henry blogeineen, joka viitsii argumentoida femakkohömpän kumoon ja tarjota vastavoiman näiden nutturapääakkojen halulle alistaa toisia naisia.

Nihilisti (nimimerkki)

"Tuija Brax: "Kiellettyä on kaikki seksin myynti julkisissa tiloissa, esimerkiksi yökerhoissa.""

Eihän mies osta varsinaisesti seksiä vaan maksaa siitä, että nainen lähtee :D no vitsi vitsi..

Vieras, "ruma nainen", "Tiedän toki että suurin osa miehistä haluaa nimenomaan alaikäiseltä seksiä, mutta en usko että kukaan on kypsä valitsemaan juuri tätä ammattia vielä alaikäisenä."

En nyt puutu siihen, että ei voi sanoa "tiedän toki" jos ei ole mitään varsinaisia todisteita ja voin sanoa, että suurin osa miehistä EI halua alaikäiseltä ainakaan lapselta joka ei ole vielä sukukypsä, ellei ole pedofiili. Se että miehet haluavat seksiä nuorelta naiselta on täysin looginen juttu, nuoret sukukypsät naiset voivat todennäköiten tuoda terveen lapsen, joten olemme vähän "ohjelmoitu" haluamaan heitä geenien jatkuvuuden takia.
Nyt jos sitten puhutaan "puuma" naisista niin trendi tulee lähinnä Hollywoodista Demi Mooren (jokahan on tosi "luonnollisesti nuorekas") ja muiden kautta, nuorille miehillehän nämä puuma naiset antavat loistavaa seksiä (en voi tosin yleistää), helposti ja ilman mitään turhia liehittelyjä, mutta kyllä jokainen mies yleensä palaa biologisiin haluihinsa eli nuoriin naisiin, kumminkin muistetaan että 18 vuotta on lähinnä keksitty ikä, Rooman valtakunnan aikoihn "coming of age" oli 14-17 eli siis yleisesti murrosiän jälkeen.

Eli korostan etteivät miehet halua nimenomaan alaikäisiä, vaan nuoria sukukypsiä.
Kyllä varmasti saat seksiä ilman rahaakin, mutta jos et niin veikkaan että ettet ihan hirveästi joudu maksamaan...

Ps. Hyvä esiintyminen Laasaselta Yle-X, hyviä pointteja rauhallisesti puhuttu, ei ollut mitään vaahtoamista (nimeltä mainitsematta) feminismi tyyliin.

bmad (nimimerkki)

Femut myttyyn
vessanpyttyyn
vedetään alas
Henry on paras

Vieras (nimimerkki)

Jos fanituslinjalle lähdetään niin:

http://www.youtube.com/watch?v=FysfAPZ3Jj8

1:05 "Mielessäni olin Henry Laasanen, äijäidoli miesten kaikkien..."

Vieras (nimimerkki)

Henry on kaikkien janoisten sankari, siis kaikkien jotka janoavat tasa-arvoa. Hyvä Henry, pitäisi jotain fanituotteita olla saatavilla niin voisi ostaa lippiksen tai jotn :)

bmad (nimimerkki)

"Henry on kaikkien janoisten sankari, siis kaikkien jotka janoavat tasa-arvoa. Hyvä Henry, pitäisi jotain fanituotteita olla saatavilla niin voisi ostaa lippiksen tai jotn :)"

Henryä voitaisiinkin näin sisäpiirin kesken alkaa kutsua the Grandiksi. :-)

Vieras (nimimerkki)

Silloin täytyy painottaa että Henry the Grand on eri kuin Henry the Great.

Vieras (nimimerkki)

Henry on Old Gangsta ja me muut olemme sotilaita.

bmad (nimimerkki)

Ei. Näin:

Keneen nyt oikein viittaat Grandilla, kysyy salapoliisi Jerry Cotton:

-Viittaan The Grandiin, kaikkien janoisten sankariin.

Mutta eihän tuo voi olla suomalainen nimi! Cotton tuhahtaa. Kertokaa mikä on hänen henkilöllisyytensä!

-Hyvä Henry.

-Mmmmmmmm.... Henry kuullostaa tutulta. Mutta että Hyvä. Ei sekään voi olla etunimi, ei edes sukunimi.

-Hyvä on. Saitte minut tunnustamaan Minä viittaan kaikkien janoisten sankariin, maskulisti, miesasiamies, miesten puolustaja Henry Laasaseen. Kansankuuluna sheriffinä ja smurffina teidän pitäisi kyllä tunnistaa hänet, mutta nyt levy soimaan!

JEE JEE JERRY COTTON!!!!!

Kuka jahtaa feministejä jaguaarilla

JEE JEE JERRY COTTON!!!

Kuka uhkaa Tuija Braxia laasasella?

JEE JEE JERRY COTTON

JERRY COTTON HILLITÖN NYT ON
KUN LAASANEN ON NIIN VERRATON!!! JEE JEE

..... no valitkaa noista.. :)

Vieras (nimimerkki)

Kyllä näin on :)

Että sellaista (nimimerkki)

Muuhun en puutu, mutta miuna jotenkin ihmetyttää tuo feminismin ja prostituutiokielteisyyden yhdistäminen. Tietääkseni kun prostituutio ei ole ollut hyväksytty ja suotava "ammatti" suunnilleen minään aikana tai missään yhteiskunnassa. (Siis toki prostituutiota on ollut, mutta aina sen harjoittajia on pidetty halveksittavina ja huonoina ihmisinä.)

Vepsu (nimimerkki)

Niin herää vain kysymys, ketkä pitävät prostituution harjoittajia halveksittavina ja huonoina ihmisinä?

Että sellaista (nimimerkki)

Niin sanotut "hyvät" ja "kunnolliset" ihmiset, nämä "yhteiskunnan tukipylväät" (Ihan sukupuolesta välittämättä).
Yhtenä hyvänä esimerkkinä sanoisin, että moni mies puolustaa prostituutiota, mutta erittäin harva olisi valmis menemään entisen prostituoidun kanssa naimisiin. Mistäs tämä johtuu, jos kerran prostituutio on kaikinpuolion hyväksyttävä ja normaalia ammatti muiden joukossa.

Vieras (nimimerkki)

"...erittäin harva olisi valmis menemään entisen prostituoidun kanssa naimisiin. Mistäs tämä johtuu, jos kerran prostituutio on kaikinpuolion hyväksyttävä ja normaalia ammatti muiden joukossa."

Eli mielestäsi hyväksyttävät ja normaalit ammatit ovat aina sellaisia että ne eivät vaikuta ihmisen pariutumismahdollisuuksiin heikentävästi (tai kenties ollenkaan).

Harva nainen on valmis menemään naimisiin miessiivoojan kanssa. Siivooja ei siis ole miehelle hyväksyttävä ja normaali ammatti muiden joukossa, ettäs sen tiedätte.

Ingenieur (nimimerkki)

Suhtautuminen prostituutioon on vaihdellut hyvinkin paljon historian aikana. Mutta jos yhtään tajuaa menneisyydestä, niin tietää, että nykyisenkaltainen ammattijärjestelmä ja ylipäänsä yksittäisten ammattien perusteella ihmisten luokittelu on verrattain uusi juttu. Luokkayhteiskunnissa prostituoiduillakin on ollut erilaisia statuksia. Joissain yhteisöissä alhaisinkin portto on ollut korkea-arvoisempi kuin 90% väestöstä. Kurtisaanit ovat perinteisesti olleet ylhäistön suosiossa ja antiikissa prostituutio oli usein ihan normaali ammatti, josta maksettiin veroa ja saatiin käyttää turvamiehiä jne. Aikakausien suhtautumista vanhimpaan ammattiin voi havaita esim. aikakausien taiteesta. Ei niitä alastomia naisia rakkautta ylistäviin mestaristeoksiin mistään aatelistosta otettu. Ja tuskin niitä oltaisiin romanttisesti kuvattu, elleivät olisi arvostusta nauttineet.

Toki aina on ollut prostituutiota halveksivia, mutta hyvikset ovat aina anteeksiannon ja suvaitsevaisuuden puolella.

Että sellaista (nimimerkki)

"Suhtautuminen prostituutioon on vaihdellut hyvinkin paljon historian aikana. Mutta jos yhtään tajuaa menneisyydestä, niin tietää, että nykyisenkaltainen ammattijärjestelmä ja ylipäänsä yksittäisten ammattien perusteella ihmisten luokittelu on verrattain uusi juttu. Luokkayhteiskunnissa prostituoiduillakin on ollut erilaisia statuksia. Joissain yhteisöissä alhaisinkin portto on ollut korkea-arvoisempi kuin 90% väestöstä. Kurtisaanit ovat perinteisesti olleet ylhäistön suosiossa ja antiikissa prostituutio oli usein ihan normaali ammatti, josta maksettiin veroa ja saatiin käyttää turvamiehiä jne. Aikakausien suhtautumista vanhimpaan ammattiin voi havaita esim. aikakausien taiteesta. Ei niitä alastomia naisia rakkautta ylistäviin mestaristeoksiin mistään aatelistosta otettu. Ja tuskin niitä oltaisiin romanttisesti kuvattu, elleivät olisi arvostusta nauttineet.

Toki aina on ollut prostituutiota halveksivia, mutta hyvikset ovat aina anteeksiannon ja suvaitsevaisuuden puolella."

Niin, tietysti prostituoitua sopi ihailla ja maalata heistä vaikka tauluja. Jostain kumman syystä kuitenkaan prostituoitu ei vaimoksi kelvannut, vaan se tuleva kumppani valittiin (ja valitaan) niiden kunnollisten ja siveiden naisten joukosta.

Ingenieur (nimimerkki)

"Niin, tietysti prostituoitua sopi ihailla ja maalata heistä vaikka tauluja. Jostain kumman syystä kuitenkaan prostituoitu ei vaimoksi kelvannut, vaan se tuleva kumppani valittiin (ja valitaan) niiden kunnollisten ja siveiden naisten joukosta."

Hyvin harvassa yhteiskunnassa on erityisemmin päästy "valitsemaan" kumppania ennen nykypäivää. Korkeammissa yhteiskuntaluokissa avioliitot oli enemmän järjestelykysymyksiä ja sopivuus oli kiinni monesta muustakin tekijästä, kuin siveydestä. Toki sitä arvostettiin.

Alhaisten luokkien ihmisiä taasen ei nähty aina ihmisinä ensinnäkään. Ylipäänsä ne, joilla oli vapaus valita kumppaninsa ei vallitsevien käsitysten mukaan edes voineet olla kunnollisia tai siveitä.

Historiassa on monia tapauksia, jolloin jalkavaimona tai rakastajana toiminut kurtesaani tai prostituoitu on ollut hyvinkin virallisen vaimon yläpuolella yhteisön arvo-asteikolla.

Ylipäänsä prostituutiota siten kuin me sen tunnemme on voitu harjoittaa vasta varsin vähän aikaa. Suhtautuminen prostituutioon ja heihin elämänkumppaneina on paljolti muuttunut esim. institutionaalisen monogamian ja ehkäisyn myötä.

Käyttäjän joukoakoskinen kuva
Jouko Koskinen

Moraalikäsityksemme perustunee Kreikan aristoteliseen arvoilmastoon jossa prostutituutio oli/on mahdottomuus. Ihmisillä - vapailla miehillä - on oikeus pitää / vaihtaa vaimoja / naisia ja tilata tanssityttöjä täyttämään mahdollisia korkeakulttuurin jättämiä aukkoja taiteen- ja kauneudenkaipuussa.

Vapailla Miehillä on yleensä mahdollisuus tyydyttää kaikki toiveensa ja tarpeensa ilman julkisuutta. Ja kun tulo-, varallisuuserot ovat Kreikan loiston päivistä radikaalisti kaventuneet, on Italiassa vain yksi "Vapaa Mies" - joka nauttii vapaudestaan toistaiseksi.

Alemman tason nisäkkäät eivät voi syyllistyä prostituutioon sen moralistisessa mielessä koska lisääntymisakti on sattumanvarainen. Kuka / mikä nyt sattuu törmäämään kehenkin jossakin.

Aristokratia pyrkii tietenkin hallitsemaan alempien olioiden lisääntymistä "jalostaakseen" niiden työkykyä ja mentaalisia ominaisuuksia oman valtapolitiikkansa tueksi. Varsin huonoin tuloksin paitsi koirilla, naudoilla ja hevosilla.

Leimaamalla seksi "synniksi" siitä tehdään kiinnostavampi, jopa kauppatavara. Mikään ei kaduta niin syvästi kuin tekemättä jäänyt synti.

Luomu (nimimerkki)

"Niin, tietysti prostituoitua sopi ihailla ja maalata heistä vaikka tauluja. Jostain kumman syystä kuitenkaan prostituoitu ei vaimoksi kelvannut, vaan se tuleva kumppani valittiin (ja valitaan) niiden kunnollisten ja siveiden naisten joukosta."

Prostituoidun kanssa ei tarvitse mennä naimisiin, kun siltä saa 100-200 euron kertamaksulla sen mitä sillä on annettavana. Vaimoa ei oteta panemisen takia vaan sen muun 99% takia.

-aake- (nimimerkki)

Hetkinenh?...
Antaako oikeusmurhaministeri Brax ym. feministit lausuntojaan tämän avulla? Ja/Tai onko naistutkimuksetkin tehty tällä?

"Puppulausegeneraattori":

http://puppulausegeneraattori.fi/

Kokeilkaa esim sanaa "feminismi". =D

kyösti (nimimerkki)

Arman Alizad sanoi FB:ssä osuvasti Henrystä: hän on häpeäksi koko miessukupuolelle.

Vieras (nimimerkki)

Niin mitä sitten? Minusta monet feministit ovat häpeäksi naissukupuolelle.

kyösti (nimimerkki)

no voi voi kun säälittävyyksiä taas kiusataan.

Vieras (nimimerkki)

Sinuako joku kiusaa, koska olet ainoa säälittävä tässä blogissa.

tyhmä (nimimerkki)

Minusta taas nimimerkki kyösti on häpeäksi sukupuolelleen. Saanko nyt mitalin tästä väkevästä todistuksesta vai oliko jujuna name dropping?

tyhmä (nimimerkki)

Jos tämä olisi koulun piha, niin kyösti olisi se kiusaaja. Ei kyöstiä kiinnosta jutella mistään, hän vain pyrkii kiusaamaan niin paljon kuin ehtii hyökkäilemällä henkilöä kohtaan. Se varmaan kertookin kyöstistä kaiken tarvittavan. Koulunpihan kyösti kiusaisi vain pienempiään, mutta täällä kyösti on se puskista huuteleva pelkuri luuseri, joka voi kätkeä pienuutensa nimimerkin taakse.

Mutta mukavaa on seurata kyöstin kipuilua. Kyllä femakkosotanorsua tai sellaisen massiivisen jalan alle jäänyttä miestä nyt selvästi vituttaa. Tätä on hyvin tyydyttävää seurata :D

kyösti (nimimerkki)

Ja sinä se äidin pikku hinttari joka näkee sortajia joka paikassa.

Vieras (nimimerkki)

Tiedätkös kyösti mitä, tuolla ei ole mitään tehoa vaikka haukut kaikki homoiksi, hinttareiksi ja ruikuttajiksi. Onko sinulla jotain ihan asiaakin?

Mölli (nimimerkki)

Entä sinä "kyösti", oletko sinä häpeäksi omalle sukupuolellesi vaiko koko ihmiskunnalle? Ahdasmielisyys on vaikea tauti, jota kantajan itse vaikea havaita. Se kuitenkin rajoittaa kantajan elämää huomattavissa määrin ja joissain tapauksissa oireet ovat saaneet aikaan mielenkiintoisia maailman kiertueita viimeksi vuosina 1939-1945. Ja jos olet nainen kuten eräät ovat uumoilleet niin avustan tässä historia asiassa hieman. Pullasuti viiksinen kaveri Saksan maalta aloitti oman ahdasmielisen visionsa toteuttamisen saaden aikaan varmasti ihmiskunnanna tähän asti suurimman joukka ottelun jossa ihmiskunnan määrä vahenin 3,16% muutamassa vuodessa. Samoin tuossa meidän itä naapurissa toimi ahdasmielinen järjestelmä joka myös vähensi omaa kansaansa erittäin tehokaasti ja samanlainen systeemi tuhosi myös kiinalaisia massiivisia määriä. Toki näma teot voi nähdä myös ympäristötekoina... Siinä mielessä jos olet vihreä..

Kauppamiehellä ei ole selkärankaa (nimimerkki)

Jos oma toimeentulo on kiinni oman marginaalisen tv-ohjelman kaupaksikäymisestä, niin tuskin sellainen tyyppi valtavirran venettä alkaa keinuttaa.

Kari Hurtta (nimimerkki)
kyösti:
Arman Alizad sanoi FB:ssä osuvasti Henrystä: hän on häpeäksi koko miessukupuolelle.

Tuo on kovin yleinen ilmiö täällä: Kun ei muuta keksitä, niin aletaan panetella kirjoittajaa.

Tuollainen ei vakuuta.

Henry Laasanen: Sanktiot maskuliinisuuden ylläpitämiseksi
Vastapositiossa olevat ryhmät pitävät sukupuolirooleja yllä erilaisten sanktioiden ja palkintojen avulla. Jos mies käyttäytyy epämaskuliinisesti, hänet yritetään palauttaa ruotuun halventamalla ja pilkkaamalla.
-aake- (nimimerkki)

Kuka helkkarin Arman?
Vast: Nimestä päätellen joku suomalaisen kulttuurin erityisasiantuntija joka pelastavana ritarina karauttaa FB:ssa paikalle kun joku femakko on käynyt valittamassa Armanille että ilkeät maskulinisti-sedät eivät suostu enää uskomaan femakkojen satuja. Yäähh!

Vieras (nimimerkki)

Aivan, kuka Arman ja ketä kiinnostaa.

Tomm. (nimimerkki)

Niin paljon totta kuudessa minuutissa, että sitä pitäisi esittää kouluissa opettavaisena dokumenttina.

Jiihoo (nimimerkki)

Seksin myynti voidaan kiertää esim. sopimalla hieronnasta 10 minuuttia 150 euroa. Sen jälkeen ei kuulu Braksulle mitä kaksi aikuista tekee lopun 50 minuuttia. Happy End.

Vieras (nimimerkki)

Taso on laskenut Laasasella. Entinen analyyttinen ja asiallinen Laasanen oli parempi. Olisiko oheinen kiukutteleva tyyli tarttunut lahjattomien femakkojen jankutuksia lukiessa.

Ryhdistäydy Laasanen - ole mies!

Kunkkunen (nimimerkki)

Kuinka suuri osa miehistä elää ilman seksiä tai harrastaa sitä vain huorien kanssa? Entä naisista?

kyösti (nimimerkki)

"Ruikutus ja homokortti lyöty pöytään :) Mistä näitä aina eksyy tähän blogiin, joka kerta".

Korteista puhuu pikku homot jotka ei osaa päivittää kieltään, eikä ymmärrä kuka sen ensimmäisen kortin heitti.

Hyvää hyvää yötä, kerro äidille terveisiä kun menet sen viereen nukkumaan, kun maailma sinua pikku homoa pelottaa.

Vieras (nimimerkki)

Kuin myös hyvää yötä, olet oikein valloittava persoona, mutta niinhän ne feministit tuppaa monesti olevan.

Tomm. (nimimerkki)

Siis kirjallisuudesta väitelleet profeministit.

tyhmä (nimimerkki)

Kyösti on näköjään myös homofoobikko, kun luulee, että homoksi haukkuminen olisi jokin loukkaus.

Nomen Nescio (nimimerkki)

Äh.

Eikö tuo nyt ole ilmiselvä blondifemakko, (tai rekkalesbo) joka esittää karskia homovihamielistä ÄIJÄÄ, ja tällä tavalla ikään kuin saisi vittuilulle katu-uskottavuutta.

Näyttää ainakin johdonmukaisesti olevan yleisin argumentoinnin muoto tuo reppanoiksi ja käteen vetäjiksi nimitteleminen: "homo" on samaa sarjaa.

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

Suurin osa kommentoijista on täällä nimimerkillä, kyllä sen verran pitäisi olla miestä, että omalla naamalla tullaan esiin, siinä mielessä Laasasta ja tätä Jani Korhosta arvostan, että on pokkaa olla omalla naamalla ja nimellä.. ja ajatus, että mieheni maksaa minulle seksistä avioliitolla, niin olen nyt hakemassa eduskuntaan ja jos pääsisin, niin tienaisin enemmän kuin mieheni, mites sitten? Ei nämä Laasasen teoriat ainakaan meidän kohdalla pidä paikkaansa..

Vieras (nimimerkki)

Eihän naisilla ole mitään riskiä tai hävittävää esiintyä omalla nimellään tasa-arvo keskusteluissa. Poliitikotkin pelkäävät feministejä ja heidän valtaansa, eivätkä uskalla sanoa mitään vastaan.

Antti A (nimimerkki)

"Suurin osa kommentoijista on täällä nimimerkillä, kyllä sen verran pitäisi olla miestä, että omalla naamalla tullaan esiin..."

Ihmiset nyt ovat keskusteluissa mukana eri motiivein. Osa halua parantaa pieneltä osin parantaa maailmaa, osa myydä itseään poliitikkona ja osalle tämä on pelkkää hupia. Kuka milläkin tavoin. Toisiin tavoitteisiin oman profiilin esittely julkisesti on jopa välttämätöntä.

Naisvieras (nimimerkki)

MA-teoria pätee massoihin, ei yksilöihin. Vaikka olisi kymmenenkin päinvastaista yksittäistapausta, se ei poista tilastollisia faktoja. Tutkimuksia on tehty lukuisia siitä, että onnellisimpia ovat parit, joissa mies tienaa enemmän.

Etkä edes voi vielä tietää, muuttuisivatko tunteesi miestäsi kohtaan, jos sattuisi käymään niin, että pääset eduskuntaan ja vietät muutaman vuoden häntä varakkaampien ja sosiaalisesti statuksellisempien miesten jatkuvassa vaikutuspiirissä. Sen tietää, vasta kun sen kokee. (Puhumattakaan siitä, että raha tai valta eivät ole ainoita statuksen elementtejä, mikäli miehesi on huomattavan maskuliininen /statuksellinen jossain muussa suhteessa, hän voi edelleen näyttäytyä erittäin haluttavana varakkaampiin miehiin verrattuna.)

Kari Hurtta (nimimerkki)
Maria Rajakari:
Suurin osa kommentoijista on täällä nimimerkillä, kyllä sen verran pitäisi olla miestä, että omalla naamalla tullaan esiin, siinä mielessä Laasasta ja tätä Jani Korhosta arvostan, että on pokkaa olla omalla naamalla ja nimellä..

Nimi on linkki kotisivulle. Siletä löytyy kuva (tai useampiakin) ja muita tietoja, jos kiinnostaa.

Kari Hurtta (nimimerkki)
Tomm. (nimimerkki)

Yritin löytää tilastoja, että kuinka paljon ihmiskaupan uhreja Suomesta on löytynyt, mutta en pikaisesti löytänyt tietoa. Onkohan sitä jossakin - tietääkö joku asiasta?

Kari Hurtta (nimimerkki)
Tomm.:
Yritin löytää tilastoja, että kuinka paljon ihmiskaupan uhreja Suomesta on löytynyt, mutta en pikaisesti löytänyt tietoa. Onkohan sitä jossakin - tietääkö joku asiasta?
HS: Kaksi virolaista sai tuomion ihmiskaupasta (29.12.2009)
Tuomiot ihmiskaupasta ovat harvinaisia. Jos hovioikeuden ratkaisu jää voimaan, kyseessä on kolmas kerta, kun Suomessa tuomitaan ihmiskaupasta.

Eipä noita taida oikein olla. Jos tuomioita on noin vähän, niin en usko että kovinkaan paljon ihmiskaupan uhreja olisi. En usko, että tuota voisi olla merkittäväksi, ilman että se näkyisi huomattavan isonpana tuomioiden määränä.

(Viitattu: Vieras)

Tästä kirjoitti aiemmin

Henry Laasanen: Missä ihmiskaupan uhri luuraa?

Gunnar Lahti

Brax on niin pahan näköinen, että hän itse ilmeisesti saa vain ostamalla.

Gunnar Lahti

Seksin osto prostituoidulta on halvempaa kuin vihityn vaimon ylläpito. Kokeiltu on.

Vieras (nimimerkki)

Seksin suurostajilla on seksiriippuvuus saman lailla kun alkoholin suurkuluttajilla on alkoholi riippuvuus mutta seksiriippuvuutta näköjään hoidetaan päin vastaisella tavalla kun alkoholisteja ja peliriippuvaisia tai sitten sitä jatkuvaa seksin halua ei vain haluta uskoa että se olisikin sairaus....... niin joo mutta miehillähän se olikin perustarve ja vielä vanhoilla miehillä viagralla vahvistettu!

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

Vieras, hävittävää olla omalla naamalla esillä? Kun törkyä tulee vaikka kuinka paljon, jos et satu olemaan Usarin sellainen jäsen, joka puolustaa prostituutiota. Hyvä Mika Niikko, joka olet kirjoittanut erilaisen postauksen! :=)

Ingenieur (nimimerkki)

Se riippuu. Varsinaisesti omalla nimellä täällä liikkuminen ei välttämättä tekisi hyvää mun bisneksille. Ja siinä on sitten monen muunkin työpaikka pelissä. Tämä ei muutoinkaan ole oikein sellainen asia, josta uskaltaisin vielä tulla "kaapista". Yhteiskunta ei ole vielä riittävän suvaitsevainen.

Mutta noin muutoin sulle kyllä täydet respektit siitä, että uskallat puolustaa omia kantojasi täällä, vaikka meidän faniklubi lienee "vihamielinen".

On liian vähän ihmisiä, jotka uskaltaa kävellä vastavirtaan, vaikka ympäristö näennäisesti sylkee naamalle. En ole samaa mieltä kanssasi about mistään, mutta kunnioitan sun toimintaa about samoista syistä, kuin tykkään Henryn tekstejä täältä lukea.

repe (nimimerkki)

Ei prostituution vastustamisessa omalla nimellään ole mitään kunnioitettavaa. Varsinkin, jos piruille sillä, etä harvat tässä hourulassa uskaltavat puolustaa järekäa ja esim. prostuituutiota nimellään. Toisille tulee hankaluuuksia tästä monelta taholta ja hullujen feministen taholta kaikille.

Se, joka vastustaa prostituutiota on vain niin tyhmä, ettei tajua, miten tyhmä on.

bmad (nimimerkki)

"Se riippuu. Varsinaisesti omalla nimellä täällä liikkuminen ei välttämättä tekisi hyvää mun bisneksille. Ja siinä on sitten monen muunkin työpaikka pelissä. Tämä ei muutoinkaan ole oikein sellainen asia, josta uskaltaisin vielä tulla "kaapista". Yhteiskunta ei ole vielä riittävän suvaitsevainen."

Oma naisystäväni esim. aina vähän väliä huomauttaa, että hänen
henkilöllisyydestä ei saa antaa edes vihjeitä nettipalstoilla, koska hän toimii julkisuudessa ja ei halua julkisuudessa selitellä miksi hän
seurustelee latvalahon tyypin kanssa. :D

Tomm. (nimimerkki)

Maria Rajakari:"Kun törkyä tulee vaikka kuinka paljon ..."

En ole nähnyt, että ainakaan sinuun olisi kohdistunut mitään törkyä täällä. Mitä tarkoita? Onko erimieltä oleminen törkyä?

Nimimerkki "Kyösti" on nähdäkseni ainoa joka on täällä syyllistynyt törkyilyyn, ja hänkin näyttää kannattavan seksipalveluiden oston kieltoa.

Ari H. (nimimerkki)

Meitä miehiä on kahteen kastiin, ne jotka menestyvät seksi- ja parisuhdemarkkinoilla, toiset ei menesty millään vaikka asiat olisi muuten kunnossa. Itse edustan sitä miestä jolla ei ole menestystä naisten suhteen.

Ihmettelen tätä keskustelua prostituutiosta kovin suorituskeskeisenenä seksin suhteen. Eikö tässä ajatella sitä inhimillistä puolta? Vaikka olen naisten näkökulmasta katsottuna sitä pohjasakkaa, enkö saisi kokea toisen lämpöä ja läheisyyttä? Onko se väärin että haluan läheisyyden lisäksi myös seksiä? Koska muutkin tuntuvat harrastavan sitä.

Syrjäseudulla ei ole muutenkaan liikaa naisia. Ja jos on, niistä vähäisistä naisista tuntuu olevan valtava taistelu. Mikäli sattuu vielä olemaan sellainen mies joka ei kolahda kellekään naiselle, se ihan toivonta löytää naisseuraa vapailta markkinoilta.

Nyt ehkä huudetaan että käy suihkussa, siistiydy, huolehdi hygieniasta hanki kunnon kuteet ja ole mies. Mitä sitten eteen jos nämäkään ei auta? Toivoisi että MTV3 45minuuttia tulisi antamaan niitä viisaita neuvoja meille toivottomille miehille jotka eivät löydä naisseuraa. Epäilen vain ettei tästä haluta puhua vaan vaietaan, olkoon jokainen oma onnen
seppä.

Itse ajattelen sitä inhimillistä. En välttämättä haluaisi sitä seksiä enkä siivousapua, osaan hoitaa nämä omin käsin. Olisin valmis siitä maksamaan jotain jos joku vastakkaisen sukupuolen kävisi muuten seurana. Meitä yksinäisiä miehiä pidettään jotenkin elämässä epäonnistuneina. Vaikka yhteiskunnallisesti verojen muodossa on kannettu kortemme kekoon. Ja näin syrjäseudulta katsottuna syrjäseudun yksinäiset miehet leimataan seksihulluiksi. Sellainen kuva jäi jotenkin kun katsoi 45 minuuttia. Onko joillekin piireille liian rohkeaa jos yksinäiset miehet nähtäisiin muunakin kuin seksihulluina, haisevina miehinä? Eikö haluta nähdä sitä miestä joka ajattelee myös yläpäälläkin, eikä aina alapäällä.

Kun lukee tätä Henry Laasasen blogia, tulee mieleen että nämä kirjoitukset on painottuneet liiankin seksikeskeiseksi. Henrylle silti nostan hattua korkealle, on ottanut asiakseen puolustaa syrjään jääneitä miehiä. Mutta toivoisin ihan asiallista keskustelua että mieskin voi olla tunteva ihminen eikä kävelevä dildo.

ú

bmad (nimimerkki)

"Meitä miehiä on kahteen kastiin, ne jotka menestyvät seksi- ja parisuhdemarkkinoilla, toiset ei menesty millään vaikka asiat olisi muuten kunnossa. Itse edustan sitä miestä jolla ei ole menestystä naisten suhteen."

Otan osaa. Itse olen alfageeneissä uitettu omegauros, joten naiset tulevat toisinaan jopa lähelle. Mutta vain joskus. Yleensä ne nuuskivat ja katselevat kauempaa, pitkiäkin aikoja. :D

"Ihmettelen tätä keskustelua prostituutiosta kovin suorituskeskeisenenä seksin suhteen. Eikö tässä ajatella sitä inhimillistä puolta? Vaikka olen naisten näkökulmasta katsottuna sitä pohjasakkaa, enkö saisi kokea toisen lämpöä ja läheisyyttä? Onko se väärin että haluan läheisyyden lisäksi myös seksiä? Koska muutkin tuntuvat harrastavan sitä."

Markkinalähtöisestä näkökulmasta ei tarvitse olla edes erityisen kiinnostunut siitä onko läheisyytesi tarve oikein vai väärin. Sille on olemassa hyvät markkinat, joita naisten kannattaisi osata hyödyntää.

"Syrjäseudulla ei ole muutenkaan liikaa naisia."

No ei varmaan.

"Ja jos on, niistä vähäisistä naisista tuntuu olevan valtava taistelu. "

Tuntuu se olevan vähän kaikkialla. Joskin taistelu isommissa kasvukeskittymissä tuntuu keskittyvän enemmän sellaisiin naisiin, jotka tarjoutuvat taisteltavaksi.

"Mikäli sattuu vielä olemaan sellainen mies joka ei kolahda kellekään naiselle, se ihan toivonta löytää naisseuraa vapailta markkinoilta."

Sehän se tässä maailmassa hullua onkin, että sukupuolielämästä tulee miehille pula. No, ei sitten ihme että jotkut hakevat korviketta
LSD:stä, heroiinista, psilocybestä jne. joilla saa aivonsa totaalisesti pihalle.

"Nyt ehkä huudetaan että käy suihkussa, siistiydy, huolehdi hygieniasta hanki kunnon kuteet ja ole mies. Mitä sitten eteen jos nämäkään ei auta?"

Kyllä se joillain miehillä voi auttaa, mutta alemmantasonmiehet ei yleensä pysty muokkaamaan itsestä haluttavia, siitä tuo termi nimenomaan tuleekin. Sensijaan kaupunkilainen keskivertomies, joka laittaa hampaansa kuntoon, käy punttisalilla ja alkaa huolehtia hygieniasta yleensä onnistuu nostamaan menekkiään. Itse olen lähtenyt siitä periaatteesta, että pidän oman siedettävyyteni minimitasolla, mikään alfauros en yritäkään olla.

"Toivoisi että MTV3 45minuuttia tulisi antamaan niitä viisaita neuvoja meille toivottomille miehille jotka eivät löydä naisseuraa. Epäilen vain ettei tästä haluta puhua vaan vaietaan, olkoon jokainen oma onnen
seppä."

Hyvä, että tulit tänne puhumaan. Voihan olla, että jos kulttuuri olisi toisenlainen naiset huolehtisivat ATM:ien tyydyttämisestä. Valitettavasti biologia kuitenkin arvostaa enemmän tiettyjä yksilöitä, eikä sille mahda mitään. Vaikka jämägeeneillä varustetut ihmiset saisivatkin seksiä, se varmaan tapahtuisi heidän kannaltaan melko alentavissa merkeissä.

"Meitä yksinäisiä miehiä pidettään jotenkin elämässä epäonnistuneina. "

Miesten kohtelu on aika törkeää, eikä se nyt kohdistu vaan yksinäisiin miehiin.

"Vaikka yhteiskunnallisesti verojen muodossa on kannettu kortemme kekoon."

On aika häkellyttävää, että mies tekee täyden työviikon ja palkaksi (rentoutukseksi) saa omaa kättä. Homma ei toimi, eikä kaunis
bablylonimme/atlantiksemme kukoista. :D Vai miten se eräs juoppo sanoi, "rattaat ei pyöri!".

"Ja näin syrjäseudulta katsottuna syrjäseudun yksinäiset miehet leimataan seksihulluiksi."

Eli leimautuu jo ihan sen vuoksi, että elää syrjäseudulla, ja on mies ilman vaimoa.

"Sellainen kuva jäi jotenkin kun katsoi 45 minuuttia. Onko joillekin piireille liian rohkeaa jos yksinäiset miehet nähtäisiin muunakin kuin seksihulluina, haisevina miehinä? Eikö haluta nähdä sitä miestä joka ajattelee myös yläpäälläkin, eikä aina alapäällä. "

Tai voisiko antaa ihmiselle oikeuden joskus ajatella alapäälläänkin?

"Kun lukee tätä Henry Laasasen blogia, tulee mieleen että nämä kirjoitukset on painottuneet liiankin seksikeskeiseksi. Henrylle silti nostan hattua korkealle, on ottanut asiakseen puolustaa syrjään jääneitä miehiä. Mutta toivoisin ihan asiallista keskustelua että mieskin voi olla tunteva ihminen eikä kävelevä dildo. "

Miehen ihmisarvo on pohjamudissa. Ollaan suorittavia koneita, jotka maksavat seksistä kuntosalikortin tjne. välityksellä.
EI HYVIN MENE!T:Bmad, hyväosaisempi

Kari Hurtta (nimimerkki)
Vortac (nimimerkki)

"Vallanhalu on ihmiselle tyypillistä"

Ei kukaan normaali ihminen ole vallanhaluinen. Ainoa valta, jota keskiverto ja järkevä ihminen haluaa, on maksimaalinen valta OMAAN elämäänsä (ja tätähän valtiovalta, feministivalta jne. vastustaa) - ei suinkaan valtaa TOISTEN IHMISTEN yli (tämä on juuri sitä valtaa, jota femakat himoavat - ja juuri tuo seikka tekee heistä niin sairaita ja väkivaltaisia).

Sivuhuomiona; tällä planeetalla ei käsitykseni mukaan elä kovin monta normaalia tai keskivertoa ja järkevää ihmistä. Siksi asiat ovatkin päässeet tähän jamaan.

"All evil needs to triumph, is for good men to do nothing." - en ole varma, menikö lainaus oikein, enkä muista, kuka sen sanoi, mutta totta se on.

- Vortac

bmad (nimimerkki)

"Sivuhuomiona; tällä planeetalla ei käsitykseni mukaan elä kovin monta normaalia tai keskivertoa ja järkevää ihmistä. Siksi asiat ovatkin päässeet tähän jamaan. "

Noin periaatteessa kyllä, mutta käyttäisin mielellään eri termejä ja
merkityssisältöjä. Normaalius ei missään tapauksessa ole kaikin
puolin tavoiteltavaa, vaikka siinä on myös tasapainoisia piirteitä, joita tarvitsemme.

Tämä planeetta ja eritoten hyvinvointi- ja sukupuoliasiat ovat
ihmeellisen sotkun alla. Ihminen alkoi ottaa toiselta pois ja keskittää itselleen, jonka takia ihmisten pitää nyt esimerkiksi uskoutua
ja kieltäytyä vaihtelunhalusta. Aikanaan tullaan purkamaan eriarvoistumista ja ajattelemaan muitakin. Sitten sinullakin on vaimo, jota käyn vuosittain höyläämässä.

Käyttäjän Ponni kuva
Pirjo Jokinen

Tasa-arvoinen laki ei kiellä vain miehiltä seksinostoa.
Ei ole siis mikään sukupuolijuttu.