*

Henry Laasanen Kirjoituksia miesten tasa-arvosta ja pariutumisesta

Vallan miehet ja seksi

Vallassa olevat miehet ovat jääneet kiinni röyhkeistä yrityksistä saada seksiä. Mitä ilmiön takana piilee?

  1. Saadakseen seksiä miehen tulee kyetä hankkimaan valtaa. Ilman valtaa olevat miehet jäävät ilmana seksiä.
  2. Valta voi olla palkitsemis- tai rankaisuvaltaa.
  3. Mies voi hankkia a) valtaa suhteessa naisiin tai b) valtaa maailmassa (joka toimii myöskin valtana suhteessa naisiin).
  4. Vallan saaminen muuttaa miehen seksinhakua nopeammaksi ja röyhkeämmäksi. Treffeille lähteminen saa jäädä, kun suora "penis suuhun" menetelmä yleistyy.
  5. Osaa naisista röyhkeä käytös + valta kiihottaa, osa alistuu vallan alla, osa häiriintyy.
  6. Kyse on pohjimmiltaan biologisesta perusilmiöstä, joka on toisaalta vaiettu asia ja tabu. Kuinka moni miespoliitikko on paljastanut motiivinsa hankkia valtaa seksin saamiseksi?

Paluu kirjani julkaisun aikoihin

Ensimmäisen haastattelun kirjastani teki Keskisuomalainen. Haastattelun tehnyt toimittajanainen oli jo ennen haastattelua niin vihainen, että mahla valui korvista. Erityisen tyrmistynyt hän oli muun muassa siitä, että (hänen mukaansa) kuvasin miehiä seksinhulluiksi eläimiksi.

Sama asia kiinnosti profeministimiestä:

  • Laasasen käsitys miehistä seksuaalisuutensa armoilla sätkivinä eläiminä herättää tietenkin myös kysymyksen siitä, ovatko miehet lainkaan soveliaita sellaisiin vastuutehtäviin kuten esimerkiksi lainsäädäntätyö.

Miesjohtajien hormonivetoisuus on noussut tapetille myös Amerikassa (1, 2). Pitäisikö miesjohtajista hankkiutua eroon?

Kannattaa kuitenkin muistaa, että miesten seksivietin ryydittämä kunnianhimo, luovuus ja riskinottokyky ovat luoneet koko sivistyksen. Ilman sitä asuisimme savimajoissa preerialla.

Nostetaan rehellinen puhe pöydälle

Miksi ei vain todeta, että miehet pyrkivät hankkimaan valtaa saadakseen seksiä? Naiset puolestaan hankkiutuvat vallassa olevien miesten tykö edistääkseen omia agendojaan. Kyse on biologisesta peruskuviosta, jota ei voi muuttaa.

Lue: Saksan suosituin meteorologi, tv-julkkis Jörg Kachelmann, 52, oli pyörittänyt toista kymmentä vuotta haaremia, johon kuului yhteensä seitsemän naista.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

Eivätkö kuitenkin naiset keskimäärin tunne vetoa myös kehen tahansa julkkikseen, vaikka hänellä ei sanottavammin valtaa olisikaan?

Ei tarvitse tehdä kuin yksi ilmaveivi niin taivas varjele mistä missipopulaatiosta saa seuraavalla viikolla valita vaimokkeensa.

Tai vaikka olisi deekiksellä oleva linnankundi, mutta jos nimi on Nykänen, niin hukkuu selliinsä ihailijapostiin.

Ei myöskään Hells Angelsin prätkäkundien satulasta puutu selän lämmittäjiä.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

Kuten tekstissä toin ilmi, miehellä voi olla joko valtaa maailmassa tai valtaa suhteessa naisiin. Julkkiksilla on seksuaalista valtaa suhteessa naisiin, vaikka heillä ei ole välttämättä juuri ollenkaan valtaa maailmassa.

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

Eli miehellä pitää olla valtaa tai vaikutusvaltaa.

Keijo Koponen

"..miehet pyrkivät hankkimaan valtaa saadakseen seksiä."

En usko. Esimerkiksi Hitler ei tiettävästi peuhannut naisten kanssa kertaakaan elämänsä aikana.

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

Hänellä sentään oli Eevansa.
Mutta entäs Pekka Haavisto?

Käyttäjän VILENIN kuva
Aimo Remes

Minulla ei ole ollut kyllä valtaa,koskaan en ole tuntenut seksuaalista viehtymistä samaan sukupuoleen.Kaikesta huolimatta olen vetänyt kuin paska kärpäsiä Pekka Haaviston tapaan suuntautuneita.

Käyttäjän ahtoapajalahti kuva
Ahto Apajalahti

En tiedä, mitä "peuhaamisella" tässä yhteydessä tarkoitat, mutta Hitlerin naiskuvioista sopii käydä lukemassa vaikkapa täältä: http://en.wikipedia.org/wiki/Sexuality_of_Adolf_Hi...

Yhteenveto:
- 1927 (38-vuotiaana) suhde 15-vuotiaaseen tyttöön (joka muistaakseni yritti tuolloin itsemurhaa erään dokumentin mukaan)
- 20/30-luku: kiinnostus / suhde puolisisarentyttäreen, joka teki itsemurhan / tapettiin (epäilty jopa, että Hitler olisi omakätisesti tappanut)
- lisäksi pari muuta spekuloitua suhdetta, jotka kuolivat itsemurhaan / itsemurhayrityksen seurauksiin / mahdollisesti tapettiin
- tietysti tunnetuimpana esimerkkinä Eva Braun, joka teki itsemurhan Hitlerin kanssa.

Miehellä selkeästi "valtaa" naisiin.

Käyttäjän kveikko kuva
Veikko Kukkonen

Amerikan finanssikriisin perimmäinen syy saattoi olla naismeklarien ilmestyminen työpaikoille.

Nuorille miesmeklareille tuli "käsittämätön" halu näyttää miehisyyttään ottamalla hillittömiä riskejä asiakkaiden sijoituksilla.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Voipi olla.

Jostain luin, että Wall Streetin meklareilla oli tutkimuksissa havaittu olevan erittäin korkeat testosteronitasot. Eräs oire tästä oli se, että työpaikkojen näytöillä komeili hyvin paljon pornoa.

Käyttäjän joonasdasilva kuva
Joonas da Silva

"Kuten tekstissä toin ilmi, miehellä voi olla joko valtaa maailmassa tai valtaa suhteessa naisiin. Julkkiksilla on seksuaalista valtaa suhteessa naisiin, vaikka heillä ei ole välttämättä juuri ollenkaan valtaa maailmassa"

Eiks toi mee pikemminkin niin päin, et julkkiksilla on statusta, jonka valokeilassa naiset haluu päästä paistattelemaan. Naisilla taas on sitä seksuaalista palkitsemisvaltaa, josta julkkikset haluu päästä nauttimaan ja just siks ne osittain onkin pyrkiny julkkiksiks.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Pöh, vallattomat miehet ne vasta ovatkin naisten suurimmassa suosiossa.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Saada seksiä?

Seksiähän saa joka jätkä niin paljon, kun jaksaa ostaa.

Victor Troska

Toimin ns. asiantuntijatehtävissä, joten ei minulla ole kummoistakaan ajatusta siitä, että olisin vallan käyttäjä. Olen vain ns. ratas työpaikkani koneistossa, missä minulla on oma paikkani osana muita samanarvoisessa tehtävässä toimivia. Ei kaikki koulutus tähtää vallankäyttäjäksi osana hierarkkista käskytyskoneistoa, vaikkakin tietyn ammatin osaamiseen liittyy sen hallintaan liittyvää valtaa.

Olemme erilaisia, ehkä joitain ajaa toimimaan ajatus, että sen kautta saa paremmin seksiä. Itse olin opiskeluaikoinani sen verran romanttisen idealismin vallassa, etten olisi osannut noin ajatella.

Itse kuvittelisin, että kaikki miehet ajattelevat seksiä suht. yhtä paljon ja vallan omaavat miehet pyrkivät toteuttamaan sitä käyttämällä vallan tuomia mahdollisuuksia hyväksi tai toimimalla samoilla toimintaperiaatteilla, kuin millä ovat valtaan päässeetkin (elikkä käyttämällä kyynärpäätaktikointia, röyhkeyttä, asertiivisuutta, manipuloivaa suostuttelua). Koska valta sinänsä toimii naisia puoleensa vetävänä, niin asiassa toimii positiivinen feedback, mikä johtaa yhä röyhkeämpään ja yhä asertiivisempaan lähestymisstrategiaan ja jossain vaiheessa saattaa joiltain sitten kadota mopo käsistä.

Vortac Catrov

"Saada seksiä?

Seksiähän saa joka jätkä niin paljon, kun jaksaa ostaa."

Kuten itsekin tuossa sanot (vaikka et ehkä sitä huomannut), seksin SAAMINEN ja seksin OSTAMINEN ovat kaksi täysin eri asiaa.

Samalla logiikalla voi sanoa, että syntymäpäivälahjojahan saa joka jätkä niin paljon, kuin jaksaa ostaa. Kaippa itsekin tajuat, mitä vikaa tuossa logiikassa on.

- Vortac

Vortac Catrov

"Pöh, vallattomat miehet ne vasta ovatkin naisten suurimmassa suosiossa."

Humoristisesti sanottu. Tuo lienee niinsanottu "pun".

Mutta eihän kukaan oikeasti käytä sanaa "vallaton", tarkoittaessaan ihmistä, jolla ei ole valtaa.

- Vortac

Vortac Catrov

"Eiks toi mee pikemminkin niin päin, et julkkiksilla on statusta, jonka valokeilassa naiset haluu päästä paistattelemaan. "

Ei mene.

Eivät naiset korkean statuksen miestä sen takia ihaile, että he "haluavat päästä paistattelemaan" - status ei ole aina 'valokeila'.

Naiset -kiihottuvat-seksuaalisesti- korkeasta statuksesta.

Julkkiksella on automaattisesti korkea status. Julkkis siis kiihottaa suoraan naisen seksimodulia, automaattisella tasolla, aivan samoin kuin kaunis ja seksikäs, nuori nainen kiihottaa suoraan miehen seksimodulia, automaattisella tasolla.

Kokonaan toinen juttu on, että tietenkin naiset tykkäävät paistetella - mutta suurin osa vähänkin viehkeämmistä naisista paistattelee jo suuren seksuaalisen valtansa vuoksi miehiltä helposti saatavassa huomiossa ja suosiossa. Paistattelu on naisille siis tavanomaista arkipäivää, miehelle ei.

Naisen seksuaalisuus vain toimii sen verran kummallisesti, että itse seksi ei ole välttämättä aina naisen päämäärä - ja nainen voi käyttää seksiä saadakseen, mitä haluaa. Seksi on taas yleensä miehen nimenomainen päämäärä. Naisen himot kohdistuvat myöskin 'sitouttamiseen' ja ylempitasoisen miehen tarjoamaan turvaan ja suojeluun. Miehelle taas seksi on itseisarvo, joka on yleensä tavoittelemisen arvoinen asia.

(Asiaan toki vaikuttaa se, että naisen on vaikea olla vastentahtoisesti puutteessa, koska hän saa seksiä muutenkin niin paljon kuin vain suinkin haluaa - monikaan tuskin arvostaa kovin suuresti asiaa, jota saa joka päivä itsestäänselvyytenä niin paljon kuin suinkin tahtoo..)

Nainen, joka saa korkean statuksen mieheltä paljon seksiä, mutta ei mitään muuta, ei yleensä ole täysin tyytyväinen tilanteeseen, vaan koettaa 'sitouttaa' miehen 'omakseen' (Mutta jatkaa tuota tilannetta mieluumin, kuin sitouttaa alhaisemman statuksen miehen).

Mies, joka saa kauniilta naiselta paljon seksiä, mutta ei mitään muuta, on yleensä hyvin tyytyväinen tilanteeseen (vaikka tällaisia miehiä ei paljon olekaan) - paitsi jos hänellä on mahdollisuus saada suurelta määrältä kauniita naisia paljon seksiä, jolloin yhteen tyytyminen taas vaikuttaisi miehestä melkoiselta menetykseltä.

Sinänsä kummallista, miten miehen ja naisen seksuaalisuudet poikkeavat toisistaan lähes täydellisesti - ne eivät ole kovin yhteneväisiä asioita luonnostaan. Nainen haluaa sitouttaa korkean statuksen miehen itseensä, kun mies taas haluaa harrastaa seksiä mahdollisimman monen kauniin ja seksikkään naisen kanssa. Mitenköhän luonto tämän oikein suunnitteli? Tämä seksuaalisuuksien erilaisuushan johtaa vapaasti virratessaan haaremeihin. Olisiko haaremi ehkä sitten kaikista 'luonnollisin' parisuhteen/seksuaalisen suhteen muoto? Siinähän molemmat sukupuolet saavat käytännössä sen, mitä haluavat. Nainen saa korkean statuksen miehen, joka suojelee häntä ja on häneen ainakin jossain määrin sitoutunut (ja jolla voi lesoilla naiskavereille), joka tarjoaa hänelle silloin tällöin huomiota, hellyyttä ja seksiä - mutta joka ei ole koko ajan kinuamassakaan seksiä, niin ettei naisen tarvitse edes teeskennellä päänsärkyä. Lisänä toki ylelliset olosuhteet, palvelijat, ja ties mitä vastaavaa (köyhillä ei ole mahdollisuutta haaremeihin). Mies taas saa runsaasti seksiä suurelta määrältä kauniita, seksikkäitä naisia, mutta hänen ei tarvitse kärsiä mistään parisuhteen vajavaisuuksista, kuten "mikset koskaan vie mua mihkään" tai "mennään shoppailemaan". Lisäksi nainen on niinsanotusti 'expendable' - jos joku haaremin eukoista rupeaa vaikeaksi, hänet on helppo vaihtaa parempaan, koska tulijoitahan riittää enemmän kuin kylliksi (jos ei riittäisi, haaremia ei alunperinkään olisi).

Jos miehiä olisi maapallolla vain tarpeeksi vähän, (ja nuoria, kauniita ja seksikkäitä naisia tarpeeksi paljon) niin tällainen elämänmenohan voisi olla suorastaan siunaus kaikille. Eikä feminismiäkään voitaisi perustaa idylliä tuhoamaan ja myrkyttämään.

Toisaalta, se varmaan tarkoittaisi sitten sitä, että eläisimme tosiaan niissä savimajoissa jne.. joten ehkä ei sittenkään.

Noh, tämä oli vain omaa pohdintaani tähän loppuun.

- Vortac

Enni Kulovaara

Täysin käsittämätöntä kirjoittelua. En suostu uskomaan, että kaikki miehet ajattelisivat noin. Onko sinulle sellainen käsite kuin RAKKAUS täysin outo?

v ronski

Vortac:
"Jos miehiä olisi maapallolla vain tarpeeksi vähän, (ja nuoria, kauniita ja seksikkäitä naisia tarpeeksi paljon) niin tällainen elämänmenohan voisi olla suorastaan siunaus kaikille. Eikä feminismiäkään voitaisi perustaa idylliä tuhoamaan ja myrkyttämään.

Toisaalta, se varmaan tarkoittaisi sitten sitä, että eläisimme tosiaan niissä savimajoissa jne.. joten ehkä ei sittenkään."

Juuri näin se on. Ainoa ongelma on siis se, miten luonnollinen noin 90 prosentin miesylijäämä saadaan valjastettua tukemaan haaremijärjestelmää. On ainakin kaksi toimivaa keinoa: miesylijäämän kastrointi eunukeiksi tai nk. pohjoismainen malli - siis oikeastaan yksi keino. Kolmantena keinona on ajaa noin 2-10 % naisista nk. yleisiksi naisiksi, jotka pienehköä maksua vastaan auttavat ylijäämämiehiä tyydyttämään seksuaalisia tarpeitaan; tätä varten ylijäämämiehet saavat palkkaa, kunhan kantavat kortensa haaremijärjestelmän kekoon. Useimmat menneet ja nykyiset kulttuurit yhdistelevät näitä keinoja.