Naislääkärit, lääkärivaje, ansioero ja osa-aikatyön "kirous"
Uutinen Yhdysvalloista kertoo, että 15 vuoden kuluttua on odotettavissa 150 000 lääkärin vajaus (1).
Lääkäri
Karen Siebert syyttää vajauksesta naislääkäreiden mukavuudenhalua:
naiset eivät tee töitä kuin miehet. Naislääkärit tekevät viikossa 4,5
tuntia vähemmän töitä kuin mieslääkärit ja pitävät 5 kertaa useammin
pitkiä poissaoloja.
Siebertin mukaan lääkäriyden pitäisi olla
elämänikäinen työ, eikä suinkaan osa-aikainen kiinnostus. Asiallahan ei
olisi väliä, jos lääreitä olisi tarjolla rajattomasti. Niin ei
kuitenkaan ole ja lääkäreiden kouluttaminen on kallista.
Kanadassa ja Britanniassa on vastaavanlainen lääkäripula
Tilanne Suomessa
Suomessa osa-aikatyötä tekevien terveyskeskuslääkäreiden määrä on kolminkertaistunut runsaassa kymmenessä vuodessa. Osa-aikaisuutta suosivat etenkin naiset. Esimerkiksi Helsingin osa-aikaisista terveyskeskuslääkäreistä 75 prosenttia on naisia. Lääkäripula on tulossa myös Suomeen.
Naislääkärien palkat
MTV3
kertoo, että naislääkärit tienaavat keskimäärin huomattavasti vähemmän
kuin miespuoliset kollegansa. Lääkäriliiton selvityksen mukaan naiset
ansaitsevat säännöllisenä työaikana jopa 15 prosenttia mieslääkäreitä
vähemmän.
Ero ei kuitenkaan johdu syrjinnästä. Osmo Soininvaara kirjoittaa:
- Julkisessa terveydenhuollossa maksetaan varmasti mies- ja naislääkäreille samasta työstä samaa palkkaa. Silti mieslääkärit tienaavat keskimäärin enemmän, koska ovat valmiimpia päivystämään ja koska he ovat hanakampia hakeutumaan rahakkaampiin tehtäviin. Jos lääkäreiden keskuudessa pitäisi palkkaerot miesten ja naisten välillä poistaa, molemmat pitäisi pakottaa myös samanlaisiin työuriin, eikä se varmaankaan olisi hyvä asia.
Tutkimus (2005) kertoo myöskin korutonta kieltään siitä, että palkkaero kuntasektorilla ei johdu syrjinnästä:
- Selvitys paljastaa mieslääkärien keskipalkkojen olevan selvästi naislääkärien palkkoja korkeampia. Sairaaloissa palkkaeroa oli noin 18 %, terveyskeskuksissa tätä vähemmän. Tulokset osoittavat kuitenkin kiistatta, että keskipalkkojen ero ei johdu sukupuolesta vaan miesten ja naisten välisistä eroista työelämään sijoittumisessa.
Ero ansioissa on vielä palkkaeroakin suurempi, johtuen mieslääkärien pidemmistä työajoista.
Osa-aikatyön "kirous"
Feministit
valittavat, että naiset joutuvat tekemään enemmän osa-aikatyötä kuin
miehet ja että se on tasa-arvo-ongelma. Lääkärien tapaus kuitenkin
kertoo, että naislääkärit suorastaan vaativat mahdollisuutta päästä
osa-aikatöihin - muuten he eivät tule töihin ollenkaan.
Johtopäätöksiä
- Naislääkärien mukavuudenhalu tulee yhteiskunnalle ja potilaille kalliiksi.
- On kyseenalaista, onko osa-aikatyö naisten syrjintää työelämässä, koska naiset näyttävät usein haluavan osa-aikatöihin. Osa-aikatyö onkin monille naisille ylellisyyttä, jonka aviomies rahoittaa.
- Lääkärien tapaus todistaa Pauli Sumasen hypoteesin puolesta: sukupuolten ansioero johtuu miesten suuremmasta ahkeruudesta.
- Lääkärien tapaus osoittaa oikeaksi sen aikaisemmissa tutkimuksissa tehdyn havainnon, että naiset asettavat mukavuuden suurten ansioiden edelle. Miksi mukavuutta arvostaville naisille pitäisi taata yhtä suuret ansiot?
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Mitäs sitä töitä, kun aviomies tienaa?
Ei ole taloudellis-rakenteellista painetta luopua naisen sukupuoliroolia miehen elätettävänä olevana "erityiskohdeltavana ihmisenä".
Koska naisilla on sisäinen normi avioitua vain miesten kanssa, joilla on yhtä suuret tai suuremmat tulot, kuin itsellä, niin lääkärinainen todennäköisesti pariutuu vain lääkäri-, insinööri- tai ekonomimiehen kanssa. Miehet taas parituvat myös pienituloisten naisten kanssa.
Lääkäri-lääkäri parisuhteessa on pienempi paine toisen puolison tienata enemmän esimerkiksi päivystyksillä, kuin esim. lääkäri-kirjastonhoitaja parisuhteessa.
Olisikin tutkittava, miten mieslääkäreiden suurempiin työhaluihin vaikuttaa heidän puolisojensa tulotaso. Onko niin, että pienituloisten vaimojen lääkärimiehet tekevät ahkerammin töitä, kuin lääkärimiehet, joiden vaimo on myös suurituloinen.
Kysymys lääkäripulasta johtuu siitä,että me koulutamme lääkäreitä ulkomaille.Tulee ottaa käytäntöön sama malli kuin hävittäjälentäjillekin, vähintään 3vuotta palvelua terveyskeskuksissa tai maksaa koulutus.Maaseudun terveyskeskuksissa huutava pula lääkäreistä jota paikataan keikkalääkäreillä.Sairaus on on myös bisnes.
Juu, mutta tämä ihan päivänselvä havainto on niin suuressa ristiriidassa virallisen propagandan kanssa että se "ei voi / saa olla totta".
Suomessa tätä on tutkittu useastikin.
Tässä pari lausetta eräästä vuodelta 2008:
_________________________________
Suomen Lääkärilehti 45/2008
Ulla Järvi
Onko nainen erilainen lääkäri?
Tutkimusten mukaan naislääkäreiden työaika on noin viidenneksen mieslääkäreitä lyhyempi ja he käyttävät myös hieman enemmän aikaa yhteen potilaaseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että (nais)lääkäreitä tarvitaan enemmän tekemään samat työt.
Mieslääkärit tekevät pidempää työpäivää, mikä näkyy heidän
tulotasossaan.
______________________________
Naislääkärin eurohan on virallisten tilastojen mukaan se kuuluisat 80 senttiä!!!! Tuskin kukaan Suomessa tajuaa, että miksiköhän näin on, vaikka selitys on sama kuin muidenkin naisten 80-senttisessä.
Miehet tekevät kokoaikatyössä 20 % enemmän vuosityötunteja kuin naiset (ylityötunnit poistettuna vertailusta).
Hieman täsmennyksenä toteaisin, että lääkäripula on ajankohtaisesti pikemminkin lievenemässä, kuin pahenemassa. Alun perin taustalla oli lääkärikoulutuksen voimakas supistaminen säästösyistä 1990-luvulla, mikä mm. alan naisisistumisen myötä johti pahenevaan lääkäripulaan 2000-luvun alussa. 2000-luvun alkupuolella lääkärikoulutusta on lisätty voimakkaasti, eli tällä hetkellä lääkäripula on lievittymään päin. Mutta - totta on - että yksi lääkäripulaan myötävaikuttava tekijä on alan naisistuminen - toisaalta osa-aikatyön yleistymisen vuoksi - toisaalta myös alueellisen jakauman vuoksi - sillä yleensä miehen työpaikka ohjailee asuinpaikan valintaa...
Vänskä ja Ruskoaho (2008) tutkivat lääkäreiden palkkaeroja. Säännöllisen työajan keskipalkkojen ero oli 8-15 % miesten hyväksi ja taustatekijöiden (mm. ammattinimike, työkokemus, jne) sukupuolten välinen näillä tekijöillä selittymätön palkkaero supistui 3-6 %:iin.
Totta on, että naislääkärit tekevät enemmän osa-aikatyötä, kuin miehet. Lääkärikyselyn 2007 mukaan osa-aikatyössä oli 19 % naislääkäreistä ja 12 % mieslääkäreistä. Yleisintä osa-aikatyö on kuitenkin ikääntyneiden 60-63-vuotiaiden lääkärien keskuudessa.
Niko sanot:"Säännöllisen työajan keskipalkkojen ero oli 8-15 % miesten hyväksi".
Koska palkkatiedoissa ei ole tehtyä työaikaa, vaan teoreettinen työaika, niin Tilastokeskus huijaa, kun se puhuu säännöllisen työajan ansioista.
Tämä "säännöllinen työaika" ei mittaa työaikaa siten kuin Työaikalaki pykälissä 1-6 määrittelee säännöllisen työajan, eikä siinä oteta huomioon esimiesasemassa olevien kokonaistyöaikaa, yötyötä, päivystyksiä jne. Eli se on nimeltään ansiovertailu, ei palkkavertailu. Useiden lääkärien säännöllinen työaika on epäsäännöllistä vuorotyötä ja nyt on vain niin, että jotkut tekevät ihan toisenlaista työtä kuin jotkut toiset. Kyllä tutkijoiden on mahdotonta pelkistä palkkatiedoista tehdä sellainen palkkavertailu, joka on "samanlaisesta työstä sama palkka" - periaatteeseen soveltuva.
Tuossa minun viittaamassani tutkimuksessa todettiin, että miesten ansiot (huom. ansiot, ei palkka) ovat hieman alle viidenneksen suuremmat kuin naislääkärien ja miesten todella tekemät työtunnit viidenneksen suuremmat kuin naisten, niin palkka per tunti onkin naislääkäreillä hitusen suurempi kuin mieslääkäreillä.
Uskon vain sellaisia "palkkatutkimuksia", jotka täsmäävät verotietojen ja todella mitattujen työtuntien kanssa. Joka muuta esittää, on syytä lukea käsikirjani työajoista ja palkkavertailuista nimeltään "Vaiettua tietoa tasa-arvosta".
Eläinlääkäreiden osaltahan näin on Suomessa jo tapahtunut. Ala on nopeasti naisistunut, samalla työpanos per eläinlääkäri tippunut.
"Miksi mukavuutta arvostaville naisille pitäisi taata yhtä suuret ansiot?" Sen takia, koska sukupuolten tasa-arvo on nykyajan kommunismia. Jokaisella samaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvalla pitää olla samanlainen palkka. Teitpä töitä vähän tai et ollenkaan, tulot ovat samat. Ihan kuin Euros.., eiku Neuvostoliitossa. Jokainen tietää miten Neuvostoliiton kävi. Se kaatui omaan mahdottomuuteensa. Kukaan ei välittänyt tehdä töitä, koska sillä ei ollut merkitystä omaan tulotasoon ja kaikki omaisuus oli kuitenkin loppukädessä yhteistä omaisuutta. Viimeisin avoliittolaki jatkoi tätä samaa luontevaa jatkumoa.
Missä se kysenalaisuus on? Miten vapaa valinta voisi syrjintää muuta kuin feministin mielessä.
Itsellani on toinenkin nakovinkkeli tahan topikkiin:
Omasta puolestani menen mieluummin naislaakarin hoitoon kuin mieslaakarin, etenkin kun on kysymyksessa hammaslaakarille meno. Naishammaslaakarit ainakin miespuolisen asiakkaan hampaita ronkkiessaan ovat hellavaraisempia.
Kuitenkin myos muita hoitoja kuin hammashoitoja otan mieluummin naislaakareilta.
Ehka on niinkin pain, etta naiset taas vastavuoroisesti tykkaavat mieslaakareiden hoidosta.
Tassa asiassa ehka voitanee saavuttaa tasa-arvo.
Minä taas yritän välttää naislääkäreitä. Syy: Astuin paljain jaloin kirveellä katkaistuun puunvesan kantoon. Seuraus: kanto teki noin 10 cm leveän ja pari senttiä syvän haavan. Terveyskeskuksessa oli naislääkäri, joka tuskin uskalsi koskea jalkaani. Vähän lurautti desinfiointainetta siihen päälle ja yritti pihdeillä laittaa hakasia siihen. No itsehän oli ne hakaset siihen niitattava, kun se naislääkäri meinasi pyörtyä. Parin päivän päästä se haava tietenkin tulehtui ja täytyi mennä yksityiselle mieslääkärille, joka leikkasi haavan auki ja ihmetteli, kuka oli jättänyt roskat puhdistamatta haavasta. Tämän naislääkärin ominaisuudet viittasivat siihen, että parasta erikoistua sellaiseen työhön, missä ei tarvitse nähdä verta. Esim. patologi, vaikka nekin kyllä taitavat olla miehiä, siinä kun joutuu sirkkelöimään.
Ja kyllä mieshammaslääkäri on silloin paikallaan, jos haluaa hampaan pois nopeasti ja kivuttomasti. Kokemusta on. Samoin implantin tekojuuren poraus näyttää sujuvan miehiltä ihan miehuullisesti.
Asioilla on puolensa, olen toki huonojakin mieslääkäreitä tavannut, mutta vähemmän kuin huonoja naislääkäreitä.
Todella väärin sysätä tämäkin ongelma yhden sukupuolen niskoille. Jos jollekin riittää pienemmät tulot, mitä olisi mahdollista saavuttaa, kyllä kai hän silloin tekee vähemmän tunteja eli on osa-aikaisesti töissä. Verotietojen vertailu ei aina anna koko totuutta.
Kuntien lääkäripulan suurin syntipukki on virkajärjestelmä. Jos terveyskeskukselle on määritelty 18 virkaa, niin siellä ei saa olla enempää kuin 18 viranhaltijaa. Jos näistä viranhaltijoista joku tekee osapäiväisesti, niin hänen "tekemättä jääneille" tunneille ei voi palkata noin vain ketään. Virkajärjestelmä pitäisi purkaa, niin tilanne terveyskeskuksissa paranisi.

Kommentoi 20 kommenttia