*

Henry Laasanen Kirjoituksia miesten tasa-arvosta ja pariutumisesta

Ällösetäkulttuuri ja luetun ymmärtämisen vaikeus

Rauli Jokelinin ällösetäkirjoituksen pointti oli seuraava:

  • Keski-ikäiset miehet ovat lähes ainoa ryhmä, jota saa vapaasti pilkata, ivata ja vähätellä.

Näin asia on. Vanhempia miehiä saa kutsua limaisiksi, ällöttäviksi ja likaisiksi miehiksi, kun he toteuttavat omaa seksuaalisuuttaan. Vanhempiin miehiin sovelletaan eri standardia kuin muihin ryhmiin.

Onko Pekka Haavisto ällösetä?

Pekka Haavistolla on monta kymmentä vuotta nuorempi ulkomaalainen miespartneri. Minna Kurki ei kuitenkaan listaa Haavistoa ällösedäksi. Miksi? Siksi, että homoja ei saa nimitellä, koska heidän seksuaalisuutensa on hieno asia.

Miettikää, mikä olisi reaktio, jos vanhempi heteromiespoliitikko ottaisi itselleen nuoremman thainaisen partneriksi.

Minna Kurki kirjoittaa

  • On tunnettua, että Ranskassa politiikkojen ja muiden korkean profiilin miesten naisseikkailuja on katsottu sormien läpi.

Miksei vanhemmilla miehillä ole oikeutta seksiseikkailuihinsa ilman tuomitsemista? Ei homojenkaan seksiseikkailuja tuomita, vaikka seksiseikkailut ovat homokulttuurin ytimessä.

Luetun ymmärtämisen ongelmat

Enni Kulovaaran bloggauksen kommenteista löytyy seuraavanlaisia kommentteja ihmisiltä, joille luetun ymmärtäminen näyttää olevan vaikeaa:

  • Miksi kukaan "änkyräfemakko" haluaisi Jokelinista seksiseuraa? Ja mihin lakiin Jokelinin oikeus seksiin on kirjattu?
  • Jokelinille säälipillua?
  • Rauli Jokelin imeisesti, kiukkuaa siitä, etteivät naiset anna kaikille puutteessa oleville edes säälistä:-D Ilkeitä naisia, voivoi:-D
  • Niin. Ja ajattele sitä, että on myös lesboja, jotka eivät taatusti "anna" miehelle. Sekös vasta Jokelinia mahtaakin kiukuttaa.
  • Kummastuttaa vaan, että joku äijä valittaa pillunpuutetta. Ihan kuin naisilla olisi velvollisuus naida jonkun miehen kanssa. Ei ole.
  • Nyt sitten teatterinjohtaja on tuohtunut kun ei saa piparia nuorilta neidoilta tai kun hänelle vähän (hyväntahtoisesti) naureskellaan kun hän tähän pyrkii.
  • Kerrohan nyt mikä Jokelinin ruikutusessa oli asiallista. Jos hän ei seksiseuraa saa, niin oliskohan vika kuitenkin hänessä itsessään.
  • Miten olis, jos miehet etsisivät ikäistänsä seuraa, ja antaisivat nuorten tyttöjen olla rauhassa!

Voi Jeesus. Rauli Jokelinhan on alfauros, teatterinjohtaja, joka todennäköisesti hoitelee nuoria naisia päivittäin. Hän valittaa siitä, että häntä kutsutaan ällömieheksi, kun hän toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan.

Aamulehden kommenteista löytyy yhtä surkeaa luetun ymmärtämistä:

  • Nuorten naisten pitää olla kiinnostuneita vanhemmista miehistä, vaikka vanhemmat miehet eivät itse ole kiinnostuneita omanikäisistään naisista? Se on ällö suhtautumistapa.
  • Jos nää keski-ikäiset ja äkäiset pappulit pitäs itsestään paremmin huolta ja muuttuisivat ns. tiikereiksi, niistä voisi kiinnostuakin
  • Kenties markkina-arvosetien kannattaisi katsoa peiliin, käydä vähän kuntoilemassa, pistää päälle kunnon vaatteet ja opetella käytöstapoja niin vot, voisi heruakin.

Onko se nyt liian vaikea ymmärtää, että Jokelinin artikkelissa ei ole kyse siitä 1), että Jokelin ei saa piparia eikä siitä, että 2) nuorempien naisten pitäisi kiinnostua vanhoista miehistä. Kyse on sen sijaan siitä, että myös vanhemmilla miehillä tulisi olla oikeus toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan ilman, että heitä nimitellään ällömiehiksi.

Lue myös:

Vanhojen miesten seksuaalisuuden vapauttaminen

Vapauttakaa Ilkka Kanervan seksuaalisuus!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

Kuuluisia suomalaisia ällösetiä ovat olleet mm. Arvo Ylppö, Eino-Juhani Rautavaara ja Paavo Lipponen.

Pekka Manner

Ja Sauli Niinistö, hänelläkin on "lapsimorsian".

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

Ja kansainvälisesti tunnettuja ällösetiä ovat olleet mm. Paul McCartney, Mick Jagger, Larry King, Aristoteles Onassis, Frank Sinatra ja Hugh Hefner.

Käyttäjän arhikuittinen kuva
Arhi Kuittinen

Nuoret naisethan ne määräävät, miksi vanhemmat status-miehet menestyvät nuorten naisten keskuudessa.

Onko feministeillä mitään valistusohjelmaa nuorille naisille vai oliko se niin, että naisia ei saa syyllistää mistään?

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Biologit ovat osoittaneet, että jos vanhat miehet eivät jahtaisi nuoria naisia, niin ihmisen ylin elinikä olisi sama, kuin naisten hedelmällisyyden yläikäraja. Ilman nuoria naisia jahtaavia vanhempia miehiä kuolisimme kaikki, sekä miehet ja naiset, viimeistään 50-vuotiaina.

http://puute.com/b/vanhatmiehet.htm

Matti Palviainen

Enni, ethän sinäkään toki halua kuolla viiskymppisenä! Kiitä siitä nk "ällösetiä".

Pitkää ikää sinulle ja muille naisille "älläsetien" avustuksella!

PS Voisitte silti maksaa omat eläkkeenne, ettei suurta osaa tarvitsisi ottaa miehiltä naiseläkeläisille. Kun olette saaneet pitkän iän miehiltä ihan ilmaiseksi, minusta on jo liikaa, että miehet maksavat suuren osan eläkkeestänne.

Kumpikin sukupuoli maksakoon eläkkemaksunsa, jotka sitten jaetaan elinajan odotteen mukaisesti.

Enni Kulovaara

"Enni, ethän sinäkään toki halua kuolla viiskymppisenä! Kiitä siitä nk "ällösetiä"."

- Mitä tuo nyt tarkoitti?

"Pitkää ikää sinulle ja muille naisille "älläsetien" avustuksella!"

- Kiitos kovasti.

"PS Voisitte silti maksaa omat eläkkeenne, ettei suurta osaa tarvitsisi ottaa miehiltä naiseläkeläisille. Kun olette saaneet pitkän iän miehiltä ihan ilmaiseksi, minusta on jo liikaa, että miehet maksavat suuren osan eläkkeestänne."

- Mistä helvetistä sinä tiedät, että tulen koskaan edes eläkettä saamaan? Saaneet pitkän iän miehiltä? Mitä ihmettä sinä tuolla tarkoitat?

"Kumpikin sukupuoli maksakoon eläkkemaksunsa, jotka sitten jaetaan elinajan odotteen mukaisesti."

- Sukupuolikysymyskö tämä on?

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

Ainahan joitain ihmisiä ällöttää jokin, mutta suurin osa nyt varmasti ymmärtää keski-ikäisen miehen seksuaalisuutta. Miksi siitä pitää erikseen puhua? Onhan kummassakin sukupuolessa kaikenlaisia ketkuja/myös olevinaan jotain alfa-uroksia, miesten miehiä tai petollisia naisia.

Matti Palviainen

Asiallinen ja tasapainoinen mielipide. Kiitokseni siitä.

Olet alkuajoista todella kehittynnyt kirjoittajana puheenvuorokirjoittajien ja kommentoijien huipulle.

Panoksesi on hyvin tärkeä keskustelujen seuraajille.

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

Kiitos, no ilmankos J.Gagarin kävi huomauttamassa minulle sukupuolineutraalikoulu-blogini yhteydessä, että asiasta on tehty jo kaksi blogia, ja minun olisi pitänyt mennä sinne kommentoimaan, eikä tehdä omaa. Halusin siinä tuoda esiin psykologista näkökulmaa, kun Laasasella on sosiologinen näkökulma ja jollain muulla oli myös joku toinen. Olette te herttaisia. :-)

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Toisaalta naisten ällösetäkirjoittelu voi olla merkki siitä, että naisten asennoituminen seksiin ja naisten perinteisiin parinvalintaperusteihin on muuttumassa.

Perinteisesti Suomessa äidit ovat kasvattaneet tyttärensä siten, että tyttäret mahdollisimman paljon kiinnittäisivät huomiota miesten henkisiin ominaisuuksiin, ja mahdollisimman paljon jättäisivät miehen fyysiset ominaisuudet, miehen seksikkyyden ja ulkonäön taka-alalle miestä valitessaan. Henkisillä ominaisuuksilla tarkoitetaan mm. koulutustasoa, ja miehen koulutustaso = palkkataso. Jos naiset kiinnittäisivät huomionsa vain ulkonäköön ja fyysiseen vetovoimaan miestä valitessaan, niin he samalla jättäisivät huomiotta miehen palkkatason ja kyvyn hankkia kunnon elintaso ja omistusasunto yhteisille lapsille (ja samalla vaimolle).

Vielä vuosikymmen sitten ei kukaan äiti olisi kirjoittanut menestyvästä keski-ikäisestä miehestä "ällösetänä", sillä vuosikymmen sitten menestyvä ällösetä oli naisten yleisen ajattelun mukaan parempi aviomiesvaihtoehto, kuin pienituloinen, mutta komea ja oman ikäinen mies.

Kyse ei tässä ole seksin antamisesta ja saamisesta, sillä käytännössä seksin antaminen on kuitenkin rakastumisriskin ottamista. Seksi sisältää aina sen mahdollisuuden, että kuitenkin rakastut seksikumppaniisi ja avioidut hänen kanssaan myöhemmin.

Asenteiden muutos naisilla näkyy käytännössä selvästi myös nyt kesällä naisten turistikohteiden valinnassa. Erittäin monet nuoret sinkkunaiset valitsevat lomakohteekseen Turkin. Perinteisen ajattelun mukaan Turkkiin matkustaminen on täysin järjetöntä naiselle, koska turkkiliset miehet ovat yleensä kuitenkin melko köyhiä ja huonosti koulutettuja. Näin turkkilaisesta miehestä tulee Suomeen tuotunakin "huono sijoitus" naiselle, ja käytännössä sitten nainen joutuu itse ansaitsemaan omalla työllään puolet tai jopa enemmänkin perheen yhteisistä tuloista. Tämä taas voi johtaa ikäviin seurauksiin, kuten vuokralla asumiseen.

Käyttäjän Joanna kuva
Joanna Haikara

Kyllä se ulkonäkö on suuri tekijä naisille,vaikka mitä väittäisivät,mutta iän kanssa kaikki oppivat etsimään oman tasoisia. Kyllä kakskymppinen kokee syvällisesti ja aidosti,että vanha mies on ällösetä ja minusta hänellä on oikeus kokea niin se kuuluu nuoruuteen, muille se nimittely on vähän mautonta.

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

Kansainvälinen ilmaisu parikymppisten ja sitä alle olevien tyttöjen keskuudessa "ällösedälle" on "sugar daddy", mikä kuulostaa paljon vähemmän solvaavalta.

Henri Kangas

Kuulehan Joanna, vanhat miehet ovat bylsineet kikattelevia kaksikymppisiä tyttösiä maailman sivun, eikä kukaan ole korvaansa lotkauttanut. Olkoonkin, että nämä vanhat miehet ovat olleet miljonäärejä, mutta kuitenkin. :D

Käyttäjän arhikuittinen kuva
Arhi Kuittinen

Ällösetä-termi on feministien ahdistusta siitä, että naiset ovat raadollisia. Ahneita. Jotain muuta kuin mitä feministinen idealismi esittää naisesta ihmisyyden perikuvana.

Ulkonäön mukaan valitseminen on aika uutta.

Aikaisemmin äidit ovat jyrkästi opettaneet tyttärilleen että miehen rahat ja status on onnen tae.

Ulkonäön mukaan valitseminen on minun havaintojeni mukaan aika pop. Se on naisten vapautta ja geenien riemujuhlaa. Jos ulkonäkö ja kiva hymy on naiselle ennakkoehto muita ominaisuuksia ennen, niin silloin se on primääri ehto. Ja aika monelle naiselle se on.

Kauneus katoaa mutta ahneus ei katoa koskaan.

Kuka muuten luulee, että suhteilla ja ryyppäjäisillä uraansa edistäneet toimitusjohtajat ja puheenjohtajat ovat koulutustasoltaan korkeita?

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

Onko muuten Katri-Helena sitten ällötäti?

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

Mummeli, joka jahtaa nuoria miehiä.

Enni Kulovaara

Mistä sinä tuollaisen keksit?

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

Minä kun olen kekseliästä sorttia!

Käyttäjän kaikupohja kuva
Teemu Roni
Käyttäjän mauro kuva
Mauro Malossi

Ällötäti = puuma, mukä on taas "hienoa."

Käyttäjän ristoaallonharja kuva
Risto Aallonharja

Mielestäni kaikkea ja kaikkia tulisi saada nimitellä. Nimittely ei ole verrattavissa mm. valehteluun.

Nimittely on lähinnä omien subjektiivisten assosiaatioiden julkituontia jostain toisesta henkilöstä.

Esim. Mielestäni ammattifeministit näyttävät kaikki sisäisesti tältä:

http://youtu.be/NbAokOk6mMY

- eihän tuo mikään tosiasia ole, vaan oma subjektiivinen assosiaatio siitä sähinästä, joka feministeiltä lähtee, näiden täydellinen järjen puute, ja joiden ainoa tarkoitus on saada vastapuoli hulluksi - ilman mitään muuta ennakkoon mietittyä pointtia.

Olisi ikävää jos näin ei saisi sanoa. Se on myös ikävää jos kaikki muut olisi lainsuojalla immuuneja nimittämisille ja vain yksi kansanryhmä olisi laillinen kohde kaikelle vihalle.

- Kaikkien tulee olla samalla viivalla. Ei siis yritettäisi kieltää nimittelyä, koska se aikuisten maailma on sellainen, että siellä sanotaan asioita, joita tarhantädit ei ehkä katsoisi hyvällä silmällä. Niin se vain on, eikä muuksi muutu.

Käyttäjän anniloren kuva
Anni Loren

Sarvi tanassa nuoria naisia jahtaavaa Mr Viagraa saatetaan vähän nykyään jopa naureskella ja tämä jurppii herrahenkilöitä. Miehet kun ovat joutuneet visuaalisuudesta hullaantuneen nykymaailman tutkan alle naisten tavoin ja tätä on Jokelinin kaltaisten vaikea sulattaa.

Toisin kuin Laasanen arvelee Jokelinista, asemasta riippumatta mies haluaa ajatella että hänen kanssaan ollaan henkilökohtaisen viehätysvoiman, ei tittelin takia. Tämä on todella inhimillistä mutta loputtomasti jatkuessaan jo biologian lakienkin vastaista. Kyllä ne näet ne miesten röllömahat, kaljut ja karvakorvat bongataan siinä missä naisten riippurinnat, harmaahapset ja ryppynaamatkin. Kaikilla on fyysisen kukoistuksen aikansa ja sitten kun se on ohi on hyvä kehitellä muita avujaan jos kaipaa seksiseuraa. Hyvät jutut auttaa pitkälle mutta ei välttämättä juuri niihin himoittuihin nuoriin naisiin. Heillä on oma agendansa ja se heille suotakoon. Antaa kauniiden nuorten muodostaa pareja toistensa kanssa. Puumanaiset on myös todella säälittäviä:(

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

Annilta hyvä kommentti. Dr.Philkin kerran totesi, että kauneus on katoavaista ja komeus, joten niiden sijaan kannattaakin keskittyä kohentamaan sisäistä komeutta. Oma mieheni aikoinaan hurmasi minut paitsi toki komeudellaan, niin nimenomaan sisäisellä luonteellaan. Ja rakkaus kestää, vaikka ikää tulee molemmille, ei paljoa roikkuvat mahat tai muut "uhkakuvat" haittane. Rupsahdetaan molemmat yhdessä, ikäeroa meillä on 2v. mieheni on vanhempi. Ja vanhenevalla naisella, siis ihan oikeesti, riittää varmasti paremmin ymmärrystä Viagraa apunaan käyttävälle miehelle, kuin nuorella naisella. Itseasiassa kaksikymppiset miehet ovat tutkimusten mukaan kaikista "viriilimpiä" ja kolmekymppiset naiset.

Henri Kangas

"asemasta riippumatta mies haluaa ajatella että hänen kanssaan ollaan henkilökohtaisen viehätysvoiman, ei tittelin takia."

Jaa nyt täällä myönnetään, että nuoret naiset ovat vanhojen miesten kanssa aseman takia? :D

Toisaalta vanhalle naiselle ei löydy nuorta seuraa muuta kuin rahalla, siinä ei asemakaan auta. Ei, vaikka olisi tasavallan presidentti. Ei ihme, että "ällösedät" keski-ikäisiä naisia ärsyttää. :D

Matti Palviainen

"Toisin kuin Laasanen arvelee Jokelinista, asemasta riippumatta mies haluaa ajatella että hänen kanssaan ollaan henkilökohtaisen viehätysvoiman, ei tittelin takia."

Tittelihän, kuten paksu lompakko, on osa henkilökohtaista viehätysvoimaa. Senhän sekä miehet ja naiset voivat todistaa omasta kokemuksestaan, miten miehen viehätysvoima kasvaa esim. baarissa ihan silmissä, kun tieto asemasta ja/tai omaisuudesta saavuttaa naisen/naisten tietoisuuden.

Naiset nyt vain ovat sellaisia.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Toteuttakoon sedät seksuaalisuuttaan ihan rauhassa, jos siihen suostuvainen nainen löytyy.

Kokemuksesta tiedän, että näillä ällösedillä on ikävä taipumus käyttäytyä huonosti, jos se huomattavasti nuorempi nainen ei olekaan suostuvainen.

Kohteliaisiin pakkeihin vastataan huorittelulla, rintoihin kiinnikäymisellä ja muulla sikailulla.

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

Toi on muuten totta, jos sellainen sovinistinen mies ei saa sitä naista, kenet haluaa, hän rupeaa haukkumaan häntä huoraksi tai muuten vaikeuttaa elämää. Vaikka nimenomaan huoraksihan sellaista naista ei voi sanoa, koska hänellä on joku moraali, mutta sellainen mies tekee niin, ettei nainen saisi muita miehiä, nimimerkillä kokemusta on. Mutta toki, on hyviä miehiä ja naisia, jotka oikeesti osaa kunnioittaa toisiaan ikäerosta välittämättä. Loppujen lopuksi sovinistinen ällösetä jää itkemään, kun Viagran avulla ei pystykään tyydyttämään naista ja nainen lähtee kolmekymppiseksi tultuaan viriilin kakskymppisen matkaan. Ihan oikein! Ja hänen hylkäämänsä oman ikäinen nainen, jonka jätti lähtiessään nuoremman matkaan on löytänyt omanikäisensä miehen, ja he elävät elämänsä onnellisina elämänsä loppuun asti.

Henri Kangas

Hmm. Näissä keskusteluissa aina löytyy naisten sikailuesimerkkejä, jotka "ihan itselle" tapahtui.

Tekee aina mieli kysyä, että ihanko tosissaan tapahtui vai liioitteletkohan nyt hieman? Itse en ole ihan vielä setäiässä, mutta en ole koskaan vielä kuullut baarissa tms. minkäänlaista huorittelua enkä nähnyt rintoihin tarttumista. Ehkä nämä ovat tapahtuneet joissain muissa kulttuureissa?

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Näitä ällösetiä tuli vastaan paljon omassa nuoruudessani. Samaa olen kuullut myös muilta naisilta. Kyllä tuo on valitettavan yleinen ilmiö.

Itseäni alkaa jo ikä suojella. Eikä tulisi mieleenikään kuolata nuorten miesten perään.

Henri Kangas

Sari, anteeksi jos sanon, mutten taida uskoa sinua.

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

Tarkoitatko, että et usko, että hän ei kuolaa nuorten miesten perään?

Käyttäjän kaikupohja kuva
Teemu Roni

Sari ja Maria. Älkää menkö noin helppoon selitykseen. Kai te nyt tiedätte, etteivät kaikki keski-ikäiset miehet, jotka nuorempaa naista hakevat, ole tuollaisia käytökseltään. Sikailijat ovat minusta aivan sama, minkä ikäisinä ja mitä tekemässä. Olen kyllä nähnyt ja kuullut sikailua ihan kaikissa ikäskaaloissa. Olen tuntenut miehen, jolla on thai-vaimo. Ei tule mieleen miehestä, että huorittelisi naista ikimaailmassa.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Tuo on ihan totta. Sikailijoita löytyy kaikista ikäluokista, samoin myös fiksusti käyttäytyviä.

Ja jostakin syystä ne asiallisesti ja fiksusti käyttäyvät miehet näyttävät myös saavan nuoria naisia helpommin.

Olisiko niin, että jos miehellä käy yleensä hyvä flaksi, hänellä ei ole tarvetta sikailla pakit saatuaan?

Käyttäjän kaikupohja kuva
Teemu Roni

Ei aivan noin. Sanoisin, että ihminen, joka ei sikaile, ei ole altis siihen pakkejakaan saatuaan. On miehiä ja naisia, jotka tuhannen pakit saatuaan lähinnä kääntyvät alistuen pois. Eivät keskity naista huorittelemaan.

Huomautan, että olen nähnyt vierestä (olimme tietysti sukulaisten ja äidin appivanhempien sukulaisten jne. kanssa paljon tekemisissä kun olin lapsi siinä murrosiässä), kuinka käyttäytyy NAIMISISSA JO OLEVA MIES (hänellä on siis myös hyvää vauhtia kasvavia lapsia) ja miten reagoi hänen "kieleensä" hänen vaimonsa. Ei hauku vaimoaan, mutta puhuu todella härskiä tekstiä ihan vaimonsa kuullen - ihan kaikista ja kaikille. "Tollaset huorat on huorii... sitä ja vittua tätä..." "Hintit vois paiskaa saareen ja pommi perään...jne"

Ihminen, joka pettymyksen saatuaan alkaa huoritella, on tottunut kieleen muutenkin. Hänellä on valmius tähän.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Tottapuhuen olen nähnyt myös todella sikamaisesti käyttäytyviä naisia.

Tuskin se tuntuu kovin hyvältä nuoresta miehestäkään, kun humalainen ja rivoja puhuva nainen hyökkää kaulaan roikkumaan ja antaa tulla suun täydeltä solvauksia pakit saatuaan.

Että kyllähän sitä pitää ihmisiä aina ajatella yksilöinä, eikä mihinkään ryhmään kuuluvana.

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

Jotenkin naisten kommenteista kuvastuu hiukan vääristynyt elämänkäsitys sen suhteen kuinka miehet käyttäytyvät ja mitä he olettavat omista mahdollisuuksistaan "lähestyessään" naista. Naiset kirjoittelevat täällä, että suurin piirtein kaikki miehet alkavat käyttäytyä sikamaisesti, jos he pettyvät saatuaan pakit.

Voin sanoa teille tiedoksi, että miehet saavat pääsääntöisesti pakit yrittäessään lähestyä naisia ja tuo totuus on ehdoton oletusarvo jokaisella miehellä lähestymisprosessin aikana.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Lisäisin vielä, että minä en laske ällösedäksi miestä, joka käyttäytyy fiksusti pakit saatuaan. Enemmistö miehistä käyttäytyy asiallisesti.

Mutta nyt puhutaan nimenomaan ällösedistä.

Käyttäjän arhikuittinen kuva
Arhi Kuittinen

"fiksusti käyttäyvät miehet näyttävät myös saavan nuoria naisia helpommin."

Ihmeesti röyhkeys ja toisia miehiä dissaava ylemmyyden esittely näyttää tehoavan nuoriin akateemisiinkin naisiin.

Naisille miehen status tuntuu olevan pakkomielle. Paitsi jos naisella on näkemys, että oma status on niin korkea, että on pakko saada matalamman tason nöyrä puudelimies. (Vrt presidenttipari.)

Käyttäjän kaikupohja kuva
Teemu Roni

Tuomitseminen on helpompaa, kuin pysähtyminen ajattelemaan, Laasanen. Minäkin vaistoan sen ällösetä-jutun, mikä on pinnassa. Kusipäiset ihmiset vittuilevat miehistä, joilla on aivan analogiset seksuaaliset tarpeet, kuin muillakin.

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

No tottakai sikoja on joka ikäisissä. Minä kohtasin ihan nuoria sikamiehiä nuoruudessani ja ihan kyllä suomalaisia. Ilmankos joitakin naisia etelän matkat tämän takia kiinnostaa, kun siellä sentään sanotaan:"Minä rakastan sinua" ennenkuin käydään kiinni :-D, tosin en heihinkään nuorena retkahtanut, kunnon miestä ei tosin olisi ollut mitään vastaan, islaminuskoista en kyllä olisi ottanut, on se niin erilainen uskonto ja toisaalta kahden erilaisen kulttuurin kohdatessa on liitto paljon vaikempi, oikeesti.

Onhan niitä mukavia miehiä kaikenikäisissä, minun kokemukset "sikailevista keski-ikäisistä" miehistä ovat liikenteessä, kaahailevat ja ohittelevat miten sattuu..pitäisi ymmärtää ihmisten, että noiden sikamiesten takia feminismikin on varmasti syntynyt ja petollisten naisten takia sovinismi historian saatossa.

Suomalaiset miehet voisivat näyttää enemmän tunteitaan, niin suomalaiset naiset eivät retkahtaisi näihin etelän miehiin ja naisten taas olla pikkuisen vähemmän feministisiä, niin miehet ei ottaisi näitä thai-naisia. Mutta minä kyllä löysin itselleni italialaistyylisen suomalaisen miehen, joka näyttää tunteitaan. ;-)

P.S kerta vuodessa "Minä rakastan sinua" tai kerran sen suhteessa sanominen ja sitten vasta ilmoitus, kun tilanne mahdollisesti muuttuu ei yksinkertaisesti riitä.;-D

Käyttäjän kaikupohja kuva
Teemu Roni

Olet tietysti oikeassa, mutta tuollainen "Minä rakastan sinua"-automaatti nyt ei kyllä tarkoita yhtään mitään.

Intiaaneilla ei ole käsittääkseni olemassa (ei ainakaan dakotoilla) vastinetta sanalle rakkaus. Heidän edesmenneessä maailmassaan ei juuri ollut sijaa lässytyksille.

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

"P.S kerta vuodessa "Minä rakastan sinua" tai kerran sen suhteessa sanominen ja sitten vasta ilmoitus, kun tilanne mahdollisesti muuttuu ei yksinkertaisesti riitä"

Voisitko Maria parisuhdeterapeuttisluontoisesti opastaa meitä kuinka usein pitää sanoa "minä rakastan sinua", jotta se riittäisi?

Esimerkiksi, jos se pitää sanoa kaksi kertaa kuukaudessa, niin jokainen mies voisi sitten panna vaikkapa kännykkänsä kalenteriin kahdesti kuukaudessa hälytyksen viisitoista minuuttia aiemmin, niin se ei unohtuisi.

Sitten asia olisi hoidossa, kun mies tietäisi, että seuraavan kerran tuo parisuhteen eliksiiriksi mielletty lausahdus sanottaisiin vaikkapa heinäkuun 23. päivä kello 19.15.

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

Psykoterapeuttiala pitäisi vapauttaa. Koulutukseni puolesta voisin osallistua psykoterapeuttikoulutukseen, mutta se maksaa aika paljon ja lisäksi minun pitäisi nykyisen työni yhteydessä pitää monta vuotta vastaanottoa ilman pätevyyttä ennen pätevyyden saamista, olen ollut kiinnostunut tästä ja ottanut asiasta selvääkin, siis tämä koulutus ei olisi yliopiston kautta vaan psykoterapeuttisäätiön riippuen minkälaiseksi terapeutiksi haluaa. Sitten voisin näistä neuvoistani ottaa liksaa ja pitää istuntoja, parempi sekin olisi varsinkin noille seksin vapauttajille, kun saada tauti, niin saada terapiaa ja oppia naisten kanssa olemaan oikeesti. ;-)

http://www.therapeia-saatio.fi/psykoterapiakoulutu...

Ei suorittamalla J.Gagarin rakkaudentunnustuksia sanota, vaan silloin kun tuntuu siltä. Miehethän herkistyvät usein seksin yhteydessä, niin vaikka silloin sitten.

Käyttäjän Joanna kuva
Joanna Haikara

Maria, ne etelänmaalaiset eritysesti käyvät nuoriin tyttöihin kiinni ja paljon ikävämmin,voin kokemuksesta sanoa.

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

Joanna, uskon sen. Muistan nuorena etelänmatkalla, niin kun olin tyhmä ja naiivi ja 16v-17v. ja yksi mies lupasi tarjota kyydin ravintolasta kotiin, jossa olin ollut vanhempieni kanssa ja he lähtivät aikaisemmin kotiin, ja mä jäin juttelemaan muiden turistien ja paikallisten kanssa, niin hän lähtikin yhtäkkiä ajamaan pois kaupungista päin eli ei mun hotellille. Mä rupesin huutamaan, että äkkiä takas, ja onneksi se kääntyi sitten ja pääsin ehjänä hotellille. Olin kyllä aika naiivi silloin, ja mies oli vanhempi. Tiedän paljon raiskauksia etelässä, nk.treffiraiskauksia, joissa nainen ei ole uskaltanut ilmoittaa asiasta. Luojan kiitos olen itse selvinnyt, ehkä mulla oli varjelusta tai jotain. Kannattaa oikeesti olla varovainen.

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

... ja mies ajatteli mielessään: "Hän ei tiedä mitä hän menetti!"

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

No en tiedä, puolet vanhempi mies, jos sillä oli hyvät aikeet, että olisimme vaan menneet "katselemaan kuuta yhdessä", niin voisin siis ehkä olla joku tarjoilija nyt siellä etelässä, monen lapsen äiti ja "Mrs.Papadopuoulouskis" tai jotain. Epäilen..

P.S Oli salettiin naimisissa jo.

Käyttäjän TommX kuva
Tomm Jakob

Ällösetänimitys ei kerro niinkään "ällösetäkulttuurista", vaan feminismillä suolatusta valtakulttuurista, jossa miehenä oleminen ja miehuus on väärää olemista päiväkodista alkaen. Tässä kulttuurissa miestä häpeämättä pahoinpidellään vetoamalla sukupuoliroolien konstruktivistiseen luonteeseen ja oikeiden feministien etuoikeutettuun epistemologiseen asemaan. Pahinta kaikista on, että ideologiaa väitetään tieteeksi ja aivopesty sukupolvi moderneja miehiä uskoo sen kuvitellen kuuntelevansa edistyksen ääntä.

Käyttäjän Joanna kuva
Joanna Haikara

Jäin ajattelemaan asiaa, kysyin aviomieheltäni, että ällöttäkö sitä,jos vanha äijä pokailee nuoria ja se sano ei. Sitten kysyin,kun kesän alussa mummeli yritti pokata sitä,että ällöttikö sitä ja vastaus oli kyllä. Hän on 38 ja täys kymppi. Kyllä se vanha ikä vaan jostain luonnon oikusta tuppaa ällöttämään!?

Käyttäjän kaikupohja kuva
Teemu Roni

Minä olen nyt 38 ja yli 10 vuotta nuorempana minua iskelöi pari kertaakin sellainen 6-kymppinen ja risat - ei se muuten minua ollenkaan ällöttänyt, mutta olisiko niin, että asia eroaa vähän miehen ollessa kyseeessä?

Käyttäjän Joanna kuva
Joanna Haikara

Tai millainen mummo, kyseessä oli ällöspurgumummo.

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

Raimo Myöhäsen muutama päivä sitten julkaistun blogin yhteydessä mainitsinkin, että minua ällöttää jopa kappale "Vanha nainen hunningolla" niin paljon, että pistän radion kiinni, kun se tulee autoa ajaessa.

Käyttäjän anniloren kuva
Anni Loren

Et oo ainoa jota se ällöttää, sama täällä:)

Käyttäjän kaikupohja kuva
Teemu Roni

Että mies sanoo sinulle "Minä rakastan sinua" - riippuu se, tuleeko tämä kaiken tyhjentävä vuoto vetten syvimmältä lähteeltä, vai ... tuleeko se vain sieltä, suusta?

Että dakota-nainen on parkitesemassa nahkaa tiipiin vierellä tai yrittämässä jotakin ravintoa perheelleen aineksista, mistä ei ole kuin padan voitelijaksi tai suupalaksi yhdelle, ei ole miehen hyvä saapuvaksi paikalle sanomaan - Minä rakastan sinua - ellei mukana ole päivän saalista, jota nälkäiset lapset suu auki, kuin linnunpesässä odottaen.

Jos etelän mies rämpyttelee vähän kitaraa ja tulee parvekkeen alle kukka hampaissa ja lausuu maagiset niin mitään sanomattomat sanat - Minä rakastan sinä - ei ole vielä merkki taivaallisesta lupauksesta.

Käyttäjän kaikupohja kuva
Teemu Roni

keski-ikäiset miehet ehkä kärsivät vähän tietystä maineesta, joka on ansaitsematon siksi, että joltiseenkin osa joukko heitä, mutta kuitenkin selvästi vähemmistö - käyttäytyy huonosti. Ei nuoren naisen piirittelyssä ole mitään pahaa, jos siinä ei ole irstautta ja halveksuntaa. Ei kai nyt puumanaisetkaan inhotuksia ole?

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

Teemu, ei nuoren naisen piirittelyssä pahaa ole, siis jos on oikeasti kiinnostunut hänen persoonastaankin. Eri asia miksi niin pitää tehdä, toki voi rakastua ja tällaisilla pareilla kaikki onnistua, mutta helpompaa se on oikeesti omanikäisen kanssa, jonka kanssa voi sitten vanhana jakaa sitä kokemusta, eikä pelätä, että nainen nauraa tai lähtee lätkimään, jos ei kunnolla miehellä pelitäkään. Nuorella naisella riittää myös muita miehiä piirittäjinä, jolloin "reviirin pidossa" pitää olla tarkkana. Voi käydä itsetunnon päälle pidemmän päälle, kun oma nainen on yhä hehkeä kolmikymppinen ja itse on jo vanha mies. Toiseksi joillakin miehillä menee kumppani vaihtoon keski-iässä, koska vanheneminen pelottaa ja kuolema sekä naisen menettäminen, koska jos ollaan samanikäisiä, kumpi tahansa voi lähteä ensin. Onhan se kauheaa, kun puoliso kuolee, ei sitä käy kieltäminen. Nuoren naisen kanssa ei tarvitse ajatella omaa vanhenemistaan ja toisen menettämistä, kun nuori nainen harvemmin kuolee ennen itseä. Haittapuolena on vanhuuden yhteisen jakamisen puuttuminen, mahdollisen elämän rakkauden menettäminen, se, että joutuu vaihtamaan vaippoja
vanhana miehenä (ei mitään herkkua!), nainen ei ole tyytyväinen seksielämään ja toisaalta ei tule kohdattua omaa kuolevaisuutta ja nautittua samalla siitä, että viimeinkin on kahdenkeskistä aikaa, kun lapset ovat jo isoja.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kauneus on katsojan silmässä ja rakkaus on haihtunut monilta jo ennen keski-ikää. Tilaisuus tekee sitten varkaan, mutta sitä ennen herra on ällösetä ja rouva puuma.

Kaunis kaunokki lumosi,
katse kaiken ruman kumosi,
säihkysilmä silmäterä,
vieläpä senkin herkkuperä.
Anna katseeni levätä,
turha sinun on sitä evätä.

Käyttäjän anniloren kuva
Anni Loren

Ari, etkö oo kuullut että on rumaa tuijottaa..

http://www.youtube.com/watch?v=m8OGdBt915s&feature...

Kaikki jonkun löytää kun ei oo turhan nirso:D En puhu itsestäni.

Kari Timolavi

"Kaikki jonkun löytää kun ei oo turhan nirso:D En puhu itsestäni."

Et tietenkään. Tarkoitat, että Sinä päätät kenet otat, mutta ällösedät tyytykööt niihin, jotka sattuvat hyvällä onnella elävänä kiinni saamaan.
Jalomielistä.
Paskoja ovat. Jätteisiin tyytykööt!

Käyttäjän mauro kuva
Mauro Malossi

Offtopicia, mutta eipä Henkka näistä huonoa yleensä tykkää: http://www.voice.fi/index.php?mw=apina+tutkimus+se...

M-T Heikka

2-kymppiselle jo kolmekymppinen on vanha ukko, jolla on elämä jo ohitse. Kaikki on kovin suhteellista.

Käyttäjän gagarin kuva
J. Gagarin

Joo, ja aikuiselle ihmiselle nykyään kolmekymppiset tuntuvat olevan niin perinjuurin lapsellisia, ettei heillä varmaan korvantaustatkaan ole vielä kuivuneet.

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

Vielä liittyen Laasasen kirjoitukseen toteaisin, että hyvä, että hänkin on huomannut tämän, että heteroiden seksuaalisuus ei näytä olevan yhtä hyvää kuin homoseksuaalien valtamedian mielestä, se on ällöä ilmeisesti..

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

Lisään vielä, että miten kovasti Vanhanenkin aikoinaan haukuttiin, kun oli eronnut ja tapaili uusia naisia. "Uuniperunat ja pihvi" oli ällöä seksuaalisuutta, pääministerillä ei ilmeisesti ollut oikeutta harjoittaa seksuaalisuuttaan.

Käyttäjän arhikuittinen kuva
Arhi Kuittinen

Feminismi oli hyvin perusteltua 70-luvulla. Korkeakulttuuri oli härskin sovinistista.

Nyt se on feminististä. Tietysti vielä on sovinistisia firmoja ja järjestöjä mutta juuri siksi feministien tulisi luopua yleistyksistä ja keskittyä vain selkeisiin tapauksiin.

Taidepiireissä feminismi on uskonto. Feministiset järjestöt määrittelevät jopa Kiasman linjan.

Hyvin puhutteleva kissantappovideo on esimerkiksi poistettu Kiasman kokoelmista feminististen järjestöjen painostuksesta. Eli ideologia määrää taiteen. Kissa julistettiin pyhäksi eläimeksi ja ideologisesti suojelun kohteeksi, siis jotenkin jumalalliseksi. Kissan tappaminen yhtenä taiteellisena poikkeusesimerkkinä on feministien mukaan järjetöntä ja kohtuutonta julmuutta vaikka Suomessa tapetaan päivittäin kymmeniätuhansia eläimiä julmasti ilman kunnollista valvontaa. Ja Afganistaniin lähetetään suomalaisia nuoria miehiä sotaan pappien siunaamana ilman sen suurempaa feminististä ongelmaa.

Todellisuus ei merkitse feministeille paljoakaan vaan symbolismi.

Nyt feminismistä on tullut etuoikeuksien ajamista.

Feministille ei tunnu olevan mikään ongelma siinä, että mies ei saa pohtia ja määritellä naisen naiseutta mutta nainen saa huoletta määritellä miehen.

Nainen on akateemisessa feminismissä ihmisyyden mitta ja ainoa toivo.

Tasa-arvo olisi kova sana nyt kulttuuriprojektina ja jatkuvana julkisena keskusteluna kasvokkain vaikka jokaisessa suuressa kaupungissa sekä viikottaisena TV-ohjelmana. Mutta feministit tuntuvat olevan negatiivisia ja estoisia kulttuurin uudelleenarvioinnissa ja reaaliaikaiseen keskusteluun suostumisessa.