*

Henry Laasanen Kirjoituksia miesten tasa-arvosta ja pariutumisesta

Lisääkö rasismi naisvihaa?

Tutkijatohtori Suvi Keskinen pelkää, että "maahanmuuttovastainen liike ajaa muslimipelottelulla ja hedelmällisyyden vaalimisella suomalaisen naisen takaisin aborttia edeltävään aikaan, hellan ääreen?"

Suvin logiikka on mielenkiintoista, koska maahanmuuttokriittiset perustelevat muslimivastaisuuttaan nimenomaan naisten suojelemisella ja sillä, että naisten ei tarvitsisi palata "aborttia edeltävään aikaan".

On kaksi vaihtoehtoa:

  • Maahanmuuttokriittiset (= rasistit = persut) vihaavat naisia ja haluavat naiset takaisin hellan ääreen.
  • Maahanmuuttokriittiset taistelevat naisten oikeuksien säilyttämisen puolesta.

Suvin perustelut rasistien naisvihalle

Ensiksi Suvi yhdistää rasismin ja "perussuomalaisten käytännön politiikan" samaksi asiaksi. Rasistien naisvihaan kuuluvat seuraavat piirteet:

  1. Nyt siellä [Perussuomalaisissa] korostetaan naisten roolia synnyttäjänä ja ydinperheen tukemista.
  2. Heteroseksuaalinen ydinperhe on kansakunnan kulmakivi, jota halutaan tukea.
  3. Abortin vastustaminen on tähän asti ollut meillä lähinnä kristillisdemokraattien tavoitteena. Perussuomalaiset kuitenkin korostavat esimerkiksi vaaliohjelmassaan kantasuomalaisten hedelmällisyyden vaalimista, joten on mahdollista että nämä puolueet jatkossa liittoutuvat ja pyrkivät edistämään tavoitteita, jotka johtavat sukupuolisen tasa-arvon ja naisten itsemääräämisoikeuden heikentymiseen.

Eli rasistien (=persujen) naisviha on ydinperheen ja naisten synnyttäjän roolin tukemista, mikä saattaa johtaa myös aborttien vastustamiseen sekä naisten tasa-arvon ja itsemääräysoikeuden vähentymiseen.

Anteeksi vaan, mutta jos naisviha on tuota, niin se ei kuulosta kovin kauhealta asialta. Muun muassa Väestöliitto edistää suunnilleen samoja asioita, eli tukee naisten hedelmällisyyttä ja ydinperhettä. Eikö yhtään kauheampia asioita löytynyt?

Rasistien valheellinen motiivi

Suvi näkee Perussuomalaisten valheellisen motiivin taakse:

  • Siitä, miten perheväkivaltaa voitaisiin vähentää, ei tutkijan mukaan olla kiinnostuneita (Perussuomalaisissa], vaan ilmiöitä käytetään hyväksi maahanmuuttopoliittisissa tarkoituksissa.

Jäljelle jää kaksi vaihtoehtoa:

  1. Rasistit (Perussuomalaiset) ovat puolustavinaan naisten oikeuksia, mutta oikeasti he käyttävät sitä vain keppihevosena maahanmuuton vastustamiseksi. Sen lisäksi - oikea naisviha ja uhka naisten oikeksille tulee rasistien, eikä suinkaan maahanmuuttajien suunnasta.
  2. Rasistit puolustavat länsimaisen naisen oikeuksia naista alistavia kulttuureja vastaan.

Kumpi päätelmä on oikea?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän VeikkoP kuva
Veikko Penttinen

Mihin menet yliopisto? Aalloille keinumaan vai tieteen kivistä ja loputonta sarkaa tallaamaan. Nämä arbuusitutkijat (vihreitä päältä punaisia sisältä) näyttävät mallia lillimällä rantavesissä pienellä kaarnaveneellään, puhuen kuitenkin merestä kuin paraskin kapteeni.

Mistä näitä tutkijoita ja dosentteja sikiää? Koulutusyhteiskuntamme kukkii horsmaa, vaikka orkideoista olisi nuusa.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

:D onkin niin alistettu olo, kun olen tämmöinen kamala natsirasisti.

Käyttäjän VeikkoP kuva
Veikko Penttinen

Olisi kiva saada yksi tuollainen tutkija tai vaikka joku niistä besserwisserdosenteista tuohon pöydän toiselle juttelemaan niitä näitä. Jos sattuisin olemaan ilkeilytuulella olisin varma, että naistutkija saisi tunnin sisällä itkupotkuraivarin ja miestutkija olisi taipuvainen jonkinasteisen väkivaltareaktioon. 60-lukulaisena Vanhan Kellarin, Kosmoksen ja Bulsan kaljaveikkona ja väittelukoulun kasvattina opin jo 70-luvulla kuinka tasistit saadaan hiiltymään. Samaa ainestahan nämä nykyliopistojen horsmakukinnotkin ovat.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Penttisen Veikko kirjoittaa:

"Jos sattuisin olemaan ilkeilytuulella olisin varma, että naistutkija saisi tunnin sisällä itkupotkuraivarin ja miestutkija olisi taipuvainen jonkinasteisen väkivaltareaktioon."

Ei tuo Laasanen käsittääkseni millään tavoin väkivaltainen tai kiukustuva ole, paremminkin aivan päinvastoin.

"60-lukulaisena Vanhan Kellarin, Kosmoksen ja Bulsan kaljaveikkona..."

Okei. Tämä selittää hyvin paljon.

Käyttäjän Joanna kuva
Joanna Haikara

Kummatkin ovat oikein, löytyy ihmisiä, jotka kuuluvat kumpaankin ryhmään.

Käyttäjän nilsaslak kuva
Jukka Kaulanen

Suomalaiset naiset sallivat muslimimiehille sen, mikä tuo suomalaiselle miehelle vankeustuomion. Musulmaanimies voi vaikka naulata muslimivaimonsa seinälle niin kuin porontaljan ja se on näiden naisjärjestöjen mielestä vain upeaa monikulttuurisuutta. Suomessa tasa- arvotaistelun tarkoitus kun on edistää vain suomalaisen naisen tasa- arvoa.

Tehy ja Super saavat rauhassa vastustaa ulkomaisen työvoiman tuloa terveydenhoitoon, vaikka siellä se tulevaisuuden työvoimapula on ja vaikka meille rakentajille verovapaan työvoiman vastustaminen on rasismia.Me vastustamme kuitenkin vain sitä verovapautta, joka polkee meidän palkkojamme.

Jos Suomeen päätettäisiin tuoda 30. 000 naista/miestä Aasiasta paikkaamaan vanhustenhoidon ja terveydenhoidon työvoimapulaa, niin persujen leiristä kuuluisi hurraa- huutoja, mutta naisjärjestöt vastustaisivat ankarasti.

Hanna Mäntylän ja Anssi Joutsenlahden kaltaiset perussuomalaisten kansanedustajat eivät saa minkäänlaista palstatilaa lehdissä, mutta tämäkin naurettava "Wikipediasta varastaminen" on joka lehdessä. Mitä seuraavaksi: ovatko haloset ja lipposet valmiita räjäyttämään kerrostalon Vuosaaressa Putinin tyyliin ja Päivi järjestää Suurmielenosoituksen.

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Se että anti-islamistit eivät antaisi muslimimiesten ympärileikata naisia ja pakottaa heitä burkhaan alistaa naisia? ...Ei tuosta löydä logiikkaa vaikka kuinka etsisi.

Jotenkin tuntuu että Arvon tutkijatohtori on itse aikamoinen naissovinisti jos näkee että suomalaisessa ydinperheessä naisen paikka on nyrkin ja hellan välissä.

Käyttäjän jukkakorhonen kuva
Jukka Korhonen

Feministit jaksavat yllättää aina uudestaan kananaivomaisuudellaan.

Kun suojatyöpaikassa maksetaan palkkaakin, niin pitää edes joskus yrittää sanoa jotain palkkansa eteen. Mutta kun ei ole mitään järkevää sanottavaa, koska naisten asiat ovat niin hyvin (ja miesten paljon huonommin), niin jälki on nyt nähdyn kaltaista.

Elämme Absurdistanissa...
Seuraavaa möläytystä odotellessa...

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

KD ja PS ovat kaksi eri asiaa, enkä usko, että koskaan yhdistyvät, monissa asioissa on kuitenkin erimielisyyksiä. KD:ssä itse ollessani en ole naisvihaa tavannut, vaan itsekin naisten oikeuksia tukemassa (kuin myös miestenkin). Toivoisinkin, että ihmiset huomaisivat erot näissä kahdessa puolueessa. KD-Naiset on mukana tukemassa monia erilaisia naisten voimaantumista tukevia hankkeita kehitysmaissa, jotta saataisiin naisia siellä kannustettua ja asenteita muutettua, että naisista on muuhunkin kuin vain kotona olemiseen. Abortin vastustaminen ei ole naisten oikeuksista pois vaan on myös monia abortin tehneitä naisia, jotka ovat myöhemmin katuneet päätöstään. Yhteiskunnan pitääkin enemmän tukea naisia lasten pitämiseen ja vastuullisuuteen sekä miehiä että naisia seksuaalielämässä kuin vain tarjoamalla nk.helppoja ratkaisuja harjoittaa ehkäisyä, kuten abortti.(ja myös joillekin miehille abortti on vain "helppo" tapa päästä eroon seksin harrastamisen jälkiseuraamuksista)

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Vaikka itse kannatan naisten aborttioikeutta sellaisena, kuin se esim. Suomessa toteutuu, niin minä en oikein ymmärrä sitä, miksi abortin vastustaminen nähdään niin voimakkaasti naisten oikeuksien vastaisena. Jos abortti kiellettäisiin tai sen saantia rajoitettaisiin rankasti, niin silloinhan yhä voimakkaammin nousisi keskusteluun esim. miesten velvollisuus huolehtia ehkäisystä.
Abortti on kuitenkin melko rankka toimenpide naisen elimistölle ja pakko myöntää, että itsekin olen hieman kiikun kaakun sen suhteen, että kuinka suhtautua ihmistaimen abortointiin, mutta sitten taas kun seuraa lastensuojelun tilannetta ja sitä, millaiset ihmiset niitä vahinkolapsia tekevät ja millaisia lapsikohtaloista Suomessakin on, niin valitettavasti mielestäni abortin mahdollisuus on ihan hyvä olla olemassa. Tosin valitettavasti abortteja taitavat tehdä paljon naiset, joista tulisi ihan takuulla hyviä äitejä, mutta äitiyden pelko on hyvin suuri.

Käyttäjän VeikkoP kuva
Veikko Penttinen

Samoilla linjoilla Helenan kanssa. Abortti on väärin mutta kun maailma ei ole vain joko tai vaan myös sekä että. Mikään laki ei voi etukäteen tietää olisiko jollekin abortista enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Ei sitä tiedä aina tämä abortintekijäkään, mutta kuitenkin hän tietää asian laidan paremmin kuin kylän pappi tai lääkäri.
Maailma on nyt vain täynnään tilanteita, joisssa pienemmällä pahalla yritetään välttää isompi paha.

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

En itsekään kokonaan kieltäisi sitä, koska ongelmaksi nousisi nk. "puoskariabortoinnit", joihin nainen voi kuollakin. Kristilliset esittikin hallitusohjelmaan pientä tiukennusta jo ison sikiön suhteen, ei aborttikieltoa.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Aivan. En minä oikein osaa ajatella sitä kauhean suurena moraalisenakaan ongelmana, että vielä solumöykkyasteella olevia sikiöitä abortoidaan, nykyään kun se tehdään lääkkeillä, eli tavallaan käynnistetään keskenmeno.

Käyttäjän tepponygren kuva
Teppo Nygren

Adoptio-oikeuksien jakamisella kannatusta hankkivat ovat mielestäni ainoa porukka, millä voisi olla motiivi abortin kieltämiseen.
Jos kuka tietää, niin adoptiojonot ovat todella pitkät siihen nähden paljonko lapsia on adoptoitavissa. Kuitenkin adoptiojonoja yritetään kasvattaa entisestään.
Jos sukupuolineutraali avioliitto hyväksytään ja sen myötä homoparien adoptio-oikeus, niin aborttia rupeavat vastustamaan todennäköisesti kaikki puolueet, jotka ovat sukupuolineutraalin avioliiton kannalla. pakkohan jonkun on lapsia synnyttää niille, joille poliitikot lapsia lupaavat. Eikö?

Käyttäjän harrihaavisto kuva
Harri Haavisto

Mielestäni uhka naisten oikeuksia kohtaan tulee molemmilta suunnilta-sekä patriarkaalisissa kulttuureissa kasvaneista maahanmuuttajista että "vanhoihin, hyviin aikoihin" haikailevista äärioikeistolaisista. En usko, että monikaan Perussuomalaisten ruohonjuuritason kannattaja ajattelee ajavansa nimenomaan naisten oikeuksia-ainoastaan suomalaisten(=omia) oikeuksia.

Käyttäjän VeikkoP kuva
Veikko Penttinen

"60-lukulaisena Vanhan Kellarin, Kosmoksen ja Bulsan kaljaveikkona..."

Okei. Tämä selittää hyvin paljon."

Juuri näin Jussi-kulta. Luulen, en varmaksi tiedä, että kuus- seitkytluvuilla kaljottelu oli kultturellimpaa ja henkevämpää kuin nykyään. Näissä em. kuppiloissa se oli muutamissa pöydissä lähes edellytys.
Sparrauskaverit olivat melkoisia, koko kulttuurivasemmisto vastassaan muutama vanhemman polven näyttelijä, kirjailija ja taiteilija. Minä kuuntelin näitä vanhemman polven edustajia, ja väittelin ikäisteni kanssa. 70-luvullahan väittelyt vähenivät, kun tasistit alkoivat olla enemmän ja enemmän oikeassa. Lopullisen totuuden löytäneet eivät enää alentuneet selittämään oikeassaolemistaan kaikenmaailman revisionisteille ja luokkapettureille.
Sama tapahtuisi nykyäänkin, jollei olisi nettiä. Halla-ahosta ei kukaan tietäisi mitään ja Hakkaraisen jututkin kiertelisivät siellä huoltoasemien kuppiloissa.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Penttinen epäilee:

"Juuri näin Jussi-kulta. Luulen, en varmaksi tiedä, että kuus- seitkytluvuilla kaljottelu oli kultturellimpaa ja henkevämpää kuin nykyään."

En minä sitä epäile. Melko varmasti se selittää suurimman osan ongelmasta.

Hämmentävää on huomata, miten suuri painovalta yhteiskunnassamme yhä annetaan sellaisten yksilöiden mielipiteille, joiden ansiot tosiaan rajoittuvat etupäässä vain tuohon juopotteluun kuusi- ja seitsenkymmenluvuilla.

Minun nuoruudessani kahdeksan- ja yhdeksänkymmenluvuilla muuten opiskeltiin ja käytiin töissä, kuten ennen sotia syntyneet vanhempani olivat elämänohjeeksi teroittaneet.

Käyttäjän VeikkoP kuva
Veikko Penttinen

Jalonen kirjoittaa: "Minun nuoruudessani kahdeksan- ja yhdeksänkymmenluvuilla muuten opiskeltiin ja käytiin töissä, kuten ennen sotia syntyneet vanhempani olivat elämänohjeeksi teroittaneet."

Näin se meni. Muistan kuinka järkytyin, kun pyysin jotain naista ulos joskus 80-luvulla ja tämä kieltäytyi työkiireisiinsä vedoten. Siis järkytys ei tuulut kieltäytymisestä vaan siitä, että syy oli totta. Työ oli muuttunut tärkeämmäksi kuin seksi. Se oli masentava kokemus. Selvisin siitä juuri ja juuri eläkeikään saakka ja nyt maailma taas hymyilee ja naisilla on jälleen pätevämpiäkin syitä treffeistä kieltäytymiseen.

Matti Palviainen

"Minun nuoruudessani kahdeksan- ja yhdeksänkymmenluvuilla muuten opiskeltiin ja käytiin töissä, kuten ennen sotia syntyneet vanhempani olivat elämänohjeeksi teroittaneet."

Tilastojen mukaan alkoholin käyttö oli 80-90-luvuilla paljon suurempaa. Vanhempien ikäluokkien alkoholitottumukset säilyvät ennallaan tai muuttuvat hitaasti. Nuoriso lisäsi voimakkaasti kulutusta 80-90-luvuilla.

Käyttäjän kangaro kuva
Ros-Britt Kangas

"Eli rasistien (=persujen) naisviha on ydinperheen ja naisten synnyttäjän roolin tukemista, mikä saattaa johtaa myös aborttien vastustamiseen sekä naisten tasa-arvon ja itsemääräysoikeuden vähentymiseen."

Naisviha ja naisen itsemääräysoikeuden vähentämistä voisi kyllä myös hyvillä perusteilla nähdä monien naisten johtamia yhteiskunnan toiminnoissa ja naisten tuomissa "ihannerakennelmissa".
Miten monta naista kokevatkin painostusta vastoin sisäistä tahtoaaan yllämainittuin "oikeuksiin"? Kuinka monet abortteja tehneistä naisista olisivat halunneet pitää lapsena, mutta kokeneet aborttin teon ainoana "vastuullisena" tekona? Kuinka monta naista olisivat mieluummin jääneet kotiin hoitamaan lapsensa ja jopa hellansa mieluummin kuin yrittäneet repiä itseänsä työn ja perheen välissä, mutta kokenut tämä nykyisessä yhteiskunnassa sekä taloudellisesti mahdottomaksi että "alentumiseksi" ja kanssasisartensa "pettämiseksi"? Kuinka monta naista jotka ovat jääneetkin kotiin vapaasta tahdostaan ovat saaneet kuunnella toisten naisten halventuvia ilmaisuja ja kuinka monet heistä ovat jätetty omaan onnensa varaan, koska ovat pettäneet feministisen ihannekuvan.

Ydinperheen vaalimista ja abortin vaihtoehtojen tukemista ei tarvitse olla yhtään sen enemmän naisviha kuin päinvastainen "naisystävällinen" painostus.

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

Ros-Brit toteaa hyvin ja korostaa ydinperheen merkitystä. KD:lle sille on merkitystä, ydinperheen eli miehen ja naisen välisen avioliiton merkitys näkyy myös KD:n sukupuolineutraaliavioliittokannassa, joka kuitenkin on vain mielipide, jossa ei kyseenalaisteta homoseksuaalien ihmisarvoa. Ja NYTKIK:sessäkin näkyy perhearvojen puolustamisena se, että KD:n edustaja ainoana puolustaa vain miehen ja naisen välistä avioliittoa. Perhearvot ovat KD:lle tärkeitä, kuitenkin meillä on myös aktiivinen naisjärjestö, jossa tehdään yhteistyötä muiden puolueiden naisjärjestöjen kanssa ja tukemalla naisia osallistuviksi naisiksi myös kehitysmaissa. Mielestäni jokaisella naisella on oikeus valita onko kotona vai ei ja tehdä se syyllistymättä. Nainen voi olla hyvä äiti joko uraäitinä tai kotiäitinä tia siltä väliltä.

Eila Jokimaa

Aivan loistava analyyttinen tutkimus tutkijatohtorilta. Muukalaisvihamiehisyys saattaa usein yhdistyä reviirin ja "lauman" suojeluun viittaavaan retoriikkaan ja arvokonservatiiveista henkilöistä löytyy varmasti muutamia abortti on murha -hurskastelijaa sekä hyvin monta perheen tärkeyttä korostavaa henkilöä. Logiikka islamofobian ja naisvihan välillä on täten päivänselvä, sillä sen avulla sovinistirasistit pyrkivät muuttamaan yhden maailman tasa-arvoisimmista yhteiskunnista maaksi, jossa naiset lisääntyvät. Tutkijatohtorin pitää nyt kiitellä itseään, kun paljasti islamkritiikin todellisen päämäärän.

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

http://www.unwomen.fi/rasismi-ja-sukupuolisyrjinta...

Tässä muuten Laasaselle asiasta puoluesidonnaton näkökulma. :-)

Victor Troska

Suvi Keskisen ongelma on nähdäkseni, että on otettava tavalla tai toisella kantaa siihen, esiintyykö jokin ilmiö tai aatesuunta omassa maassaan vaiko ei, kun muiden maiden vastaavan alan tutkijat "hehkuttavat" omilla löydöillään. Tutkijoillahan on kansainvälisiä yhteyksiä ja seuraavat oman alansa kirjallisuutta.

Näkisinkin, että on siksi kovin houkuttelevaa jo oman uransa vuoksi "löytää" Suomesta rasismia, äärioikeistolaisuutta, naisvihaa etc. Oikeassa tieteessä voidaan kai myös todeta, että jotain ilmiötä ei yksinkertaisesti löydy omassa tutkimuksessa. Myös negatiivinen tulos, kun se on tieteellisesti perusteltu, voi olla aivan yhtä validi kuin positiivinen löydös.

Perussuomalaisista tulee mieleen, että muistaakseni HS:n mielekartan mukaan he olivat sinänsä arvokonservatiivisia, mutta esim. taloudellisissa kysymyksissä saattoivat olla enemmän vasemmalla kuin esim. RKP:n edustajat. Joten mielestäni heidän kutsumisensa äärioikeistolaisiksi on hieman harhaanjohtavaa.

Keskisen kirjoituksesta syntyy vaikutelma, että synnyttäminen on jonkinlainen ikävä velvollisuus tai poikkeus omassa elämässä, ikäänkuin eräänlainen kausiflunssa, joka ei pohjimmiltaan kuulu naisen normaaliin biologiaan. Eihän kai kukaan voi pitää kovin toivottavana nykyistä tilannetta, jossa väestö ei uusiudu normaalin syntyvyyden kautta. Luulisin lisäksi, että Suomessa on niin vahva naisten työelämään sijoittumisen historia, että Kekkosen aikaan haikailevissa puolueissakin se nähdään osana suomalaista kulttuuria. Joten en oikein ymmärrä väitettä naisten paluusta hellan pariin.

Keskinen näyttää myös unohtavan parisuhdeväkivallasta naisen väkivaltaisuuden ja sen, että myös miehet kokevat tai pelkäävät joutuvansa sen kohteeksi. Hänellä näyttää olevan käytössä myös ns. freudilainen logiikka. Näennäisesti ihmiset puhuvat yhtä (vastustavat perheväkivaltaa), mutta oikeasti he eivät vastustakaan sitä, koska heidän "profiilinsa": äärioikeistolaisuus pitää sisällään automaattisesti naisvihaa.

Aleksi Laine

USA:ssa käydään keskustelua siitä, miten feministit ja arvokonservatiivit ovat löytäneet toisensa. Yhteinen teema on, hiukan kärjekkäästi sanottuna, miesten solvaaminen.

Kaikki tietävät feministien solvausperinteen, mutta miksi konservatiivit ovat lähteneet samaan kelkkaan? No, eivät oikeastaan olekaan. Konservatiivit eivät pyri miesten (miehisen kulttuurin) syrjäyttämiseen vaan nostamaan nuoret miehet takaisin yhteisöjen tukipilareiksi (joo, Jenkkilässä vielä elää kituuttaa tällainen pohjoismaalaisittain outo idea). Tavoite on siis koko lailla päinvastainen kuin femakoilla.

Konservatiivien mielestä nuoret miehet eivät siis enää suostu "miehistymään" (man up). Turhautumisesta sikiää sitten solvausta. Tai ehkä tarkoitus on parantaa nuorukaisia häpäisemällä.

Veikkaan, että ilmiö on kohta Suomessakin, kun nuorten miesten syrjäytymisen vakavuus ongelmana ymmärretään. Silloin esimerkiksi Persujen konservatiivisiipi ja feministien solvaussiipi löytävät toisensa. Osoittautuu, että Suvi olikin suurin pirtein väärässä kuin vain voi olla.

Käyttäjän alo kuva
Ari Lotvonen

Ei minun mielestä.

Rumat naiset haukkuu miehiä rasistiksi.

Kauniiden naisten ei tarvitse, niillä on valta valita.

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

Aika harva mies nyt todella katsoo pelkkää ulkonäköä ja jos nainen on muuten kaunis ja auttamattoman tyhmä, niin ei siinä ulkonäkö auta, tällainen lisää vain turhaa kateutta naisten välillä. Kyllä kunnollinen mies katsoo sitä luonnettakin, ei se ole pelkkää myyttiä, kukapa jaksaa vuosia vain nättiä (ja myöhemmin rypistyvää) naamaa katsella, jos ei mitään yhteistä ole. Ei kukaan.

Victor Troska

Niin, eikös se ollut yhdysvaltalainen entinen opetusalan johtaja (Secretary of Education), joka oli huolissaan miesten syrjäytymisestä. Hänen reseptinsä vain kuulosti kovin konservatiiviselta: ryhdistäytymistä, kasvamista mieheksi, ensimmäisten amerikkalaisten siirtolaisten nostamista esikuviksi etc. Tuossa yhdistyykin mielenkiintoisella tavalla naisten perinteiset pariutumisvalintaideaalit ja konservatiivisten miesten kapeahko käsitys miehisyydestä. Viesti kai on, että vain tietyntyyppisellä miehisyydellä pärjää ja että jokin ulkopuolinen taho voi nimittää itsensä auktoriteetiksi, joka määrittelee, mitä on oikea miehenä oleminen.

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

KD on tarjonnut useita ratkaisuja miesten syrjäytymiseen, esim. puuttuminen asunnottomuuteen jne. lisäksi ihmisen itse tarvitsee haluta apua, koska kukaan ei siihen voi pakottaa. Jotkut eivät sitä koskaan halua ja syyttävät koko loppuelämänsä vain muita. Surullista, mutta se on jokaisen oma valinta.

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

P.S Ai niin, PS:n konkreettinen ratkaisu nuorten syrjäytymiseen oli se 35 kansanedustajan pakkotyöaloite..siitä voi sitten valita, mitä kannattaa..

Käyttäjän hautakangas kuva
Ville Hautakangas

Islamin kritisoijat ovat keränneet ympärilleen jonkin verran porukkaa, joka on kuin anti-islamistinen versio Talebanista. Eivät suvaitse mitään, ja toivovat suunnilleen, että kaikki itsestä poikkeava kiellettäisiin.

Valitettavasti näihin ei yleensä osata tehdä pesäeroa, kun kaikenlainen suosio tuntuu niin kivalta.

Kun joku valittaa ruotsalais-homolesbo-viher-feministi-mokuttaja-suvaitsevais-islamisti-stalinistien salaliitosta, on ihan turha ihmetellä, jos joka ainoa mollatuista ryhmistä kääntyy häntä vastaan, ja leimaa hänet ja kaverinsakin vihaaviksi sovinisti-rasisti-tiesmikä-natseiksi.

Itsensä toteuttava profetia?

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

Eipä ole Kristillisetkään säästyneet PS:n haukkumisilta. Taitavat keskenäänkin puolueessaan riidellä. Eihän se ole politiikan tarkoitus, että eduskuntaan pääsee se, joka osaa soittaa suutaan pahiten. Lopulta kääntyy itseään vastaan, kuten Ville totesi.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

Jos asiaa tarkemmin funtsii, niin Keskinenhän ei sanonut oikeastaan mitään, miksi rasismi olisi naisvihaa.

Sen sijaan Keskinen sanoi, että...

1. Konservatismi on naisvihaa.
2. Suuri osa rasisteista on konservatiiveja.
3. Siksi rasismikin on naisvihaa, varsinkin, jos he lyövät hynttyyt yhteen konservatiivien kanssa.

Rasismihan pitää yleensä sisällään pikemmin miesvihaa, koska rasistit mollaavat lähes poikkeuksetta miespuolisia maahanmuuttajia.

Käyttäjän TommX kuva
Tomm Jakob

"... Keskinenhän ei sanonut oikeastaan mitään, miksi rasismi olisi naisvihaa."

Samaan kiinnitin huomiota. Feministisen diskurssin avulla otetaan valtaa, käsitteitä laajennetaan koskemaan eri seikkoja omien ideologisten intressien mukaan, taustalta ei löydy referenssiä todelliseen ilmiöön muutoin kuin erikoisen ontologian ja vielä erikoisemman tietoteorian avulla - eikä usein silloinkaan, koska pelkkä runollinen tekstianalyysi ja skitsoidinen etnografia riittävät "tieteellisiksi" metodeiksi.

Feministisesti orientoitunut Suvi Keskinen on julkaissut aika paljon, mutta saanut vain yhden artikkelin läpi kansainvälisessä vertaisarvioidussa julkaisussa, NORA:ssa. Senkin toisen kirjoittajan parina.

http://www.soc.utu.fi/laitokset/sosiologia/oppiain...

NORA onkin mielenkiintoinen tapaus. Feministinen sukupuolentutkimuslehti. Toimitusneuvoston koostumus kertoo hienosti kuinka feminismi edustaa pyrkimystä sukupuolten tasa-arvoon, kuten Taru Jousia uskossaan väittäisi valkopestessään feminismiä.

NORA:n toimitusneuvostossa (yht. 53 henkilöä) on yksi mies, Dag Balkmar. Miesten ääntä ei feministien mielestä tarvita muokkaamaan sukupuolentutkimukseen keskittyvän tieteellisen julkaisun linjaa.

http://www.tandf.co.uk/journals/journal.asp?issn=0...

Victor Troska

Hyvin kirjoitettu sinulta ja Laasaselta. On sinänsä ihan mielenkiintoista, että NORA oli aluperin Nordic Journal of Women's Studies, mutta on vaihtanut jossain vaiheessa nimensä muotoon Nordic Journal of Feminist and Gender Research.

Näyttääkin siltä, että feminismi/feministinen tutkimus yrittää näyttäytyä sukupuolineutraalimpana ja tasapuolisempana kuin mitä se on. Jos katsoo Helsingin yliopiston opintosuunnitelmaa, niin aika nopsaan siellä tulee aineopintoina vastaan feministinen teoria. Tämä on miesten kannalta sikäli ongelmallista, että jos halutaan puuttua miehen elämään liittyvään problematiikkaan: syrjäytyminen, jäykkä angloamerikkalainen mieskuva etc. niin sen tueksi ei ole olemassa tutkimustietoa. Nykyään on helppoa nostaa naisen asema esille tiedotusvälineissä, koska sen tueksi on olemassa jokin julkaisu.

Käyttäjän markuslehtipuu kuva
Markus Lehtipuu

Suomessa ollaan lakkauttamassa ammattikorkeakoulujen opiskelijapaikkoja: olisihan se kamalaa, jos Suomessa olisi koulutettua työvoimaa tuottavassa työssä.

Mitäs, jos lakkautettaisiinkin tuollaisten tutkijatohtoreiden vakansseja, ja käytettäisiin nekin rahat tuottavan työvoiman kouluttamiseen.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Abortin vastustaminen kietoutuu kiinteästi ihmisen uskonnolliseen konservatiivisuuteen.

Naiset ovat tutkimusten mukaan miehiä selvästi uskonnollisempia Suomessa ja myös muissa maissa ja kulttuureissa.

Abortin vastustaminen liittyy kiinteästi naisten seksuaalisuuden kontrollointiin, koska abortilla voidaan peittää avioliiton ulkopuolisen seksin ei-toivotut seuraukset. Tiedämme hyvin omasta kokemuksestamme ja ympäristöstämme havainnoimalla, että nimenomaan naiset vastustavat avioliiton ulkopuolista seksiä. Miehet eläisivät mielellä kuin siat pellossa, ja harjoittaisivat tilapäisiä seksisuhteita, jos vain heillä olisi siihen mahdollisuus.

Kun kerta miehet juuri haluavat vapaata seksuaalisuutta, ja mahdollisuutta perua tilapäisten seksiseikkailujen aiheuttamat raskaudet abortilla, niin miten abortin kieltäminen voi olla miesten naisvihamielisyyttä? Kyseessä on tosiasiassa naisten vihamielisyys niitä naisia kohtaan, jotka rikkovat naisten toisilleen asettamia seksuaalisuuden rajoja kohtaan. Aina jatkuvasti nousee kuitenkin näitä inttäjiä, jotka väittävät, että miehet muka vastustavat vapaata seksiä ja aborttia.