*

Henry Laasanen Kirjoituksia miesten tasa-arvosta ja pariutumisesta

Finlandia junior oli feminismin riemuvoitto

Tuskin ehdin toipua Finlandia-palkinnon kuudesta naisehdokkaasta, kun tieto Finlandia Juniorista kiiri korviini. 

1. Ehdokaskirjat valitsevaan lautakuntaan nimitettiin puheenjohtajaksi sanataiteen opettaja Pia Niskanen ja jäseniksi erikoiskirjastonhoitaja Jani Nieminen ja valokuvaaja Miina Savolainen.

Helsingin yliopiston Kristiina-instituutti [eli naistutkimuksen laitos] myönsi Vuoden Kristiina 2009 -nimityksen ja kunniakirjan taiteen maisteri Miina Savolaiselle tyttöjen ja nuorten naisten parissa tehdystä työstä.

2. Ehdolle palkinnon saajiksi nimettiin Hannu Hirvosen ja Pia Sakin Rakastunut krokotiili, Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa, valoa, valoa, Hannele Huovin ja Kristiina Louhin Jättityttö ja Pirhonen, Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen Routasisarukset, Sisko Latvuksen Kaukana omalta maalta sekä Marjatta Levannon ja Julia Vuoren Taivaallinen suurperhe.

Yhdeksän naista ja 1 mies.

Ehdolle ei päässyt yhtään Mitä Suomi lukee -listan myyntisuosikkia.

3. Voittajan valitsijana toimi Paula Vesala [PMMP:n laulaja], jonka Naisasialiitto Unioni ry nimitti aiemmin tämä vuonna Vuoden Lyytiksi 2011.

PMMP on tukenut näkyvästi Amnestyn työtä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan jo viitisen vuotta.

4. Voittajaksi valittiin - yllätys, yllätys - 14-vuotiaiden tyttöjen lesbosuhteesta kertova kirja:

  • Nuortenkirjoissa käsitellään silloin tällöin lesbosuhteita, mutta Huotarisen teos on niistä kyllä sensuellein ja eroottisimmasta päästä.

Huotarinen on aikaisemmin kunnostautunut feministisessä kirjallisuudessa, kuten teoksessa Naisen paikka:

  • Naisen paikka vie myös feministikirjailija Virginia Woolfin sävyihin naisen omasta huoneesta. Woolf pohti naisen asemaa jo 1800-luvun lopulla, Huotarinen tänään.

PS: Kun kirjoitin aikaisemmin varsinaisen Finlandia-palkinnon 6 naisehdokkaasta, jotkut sanoivat kommenttiosastolla narisevalla äänellä: "Jos naiset nyt vaan ovat parempia kirjoittamaan". Nyt samat kommentaattorit luultavasti sanovat: "Jos feministit nyt vaan ovat parempia kirjoittamaan". Asia voi tietenkin olla niin, mutta olisi paljon uskottavampaa, jos feministit eivät jakaisi ehdokkuuksia ja palkintoja toinen toisilleen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän markuslehtipuu kuva
Markus Lehtipuu

Tervetuloa joukkoon tummaan :-)

Käyttäjän eduskunta kuva
Heikki Kosalainen

Hyvä esimerkki mistä pitää leikata. Verorahoille on tärkeämpiä käyttökohteita.

Käyttäjän pcasentaja kuva
Hannu Rytilä

Onko 34-vuotias nainen enää mikään nuortenkirjailija?
Tuntuu ennemminkin jälkipuberteelliselta pervoilijalta.

Heikki Ojala

Vesala-Luoti(sic) kirjoitti Amnestylle piisin Joku raja

"Jos lyöt vielä kerran, niin minä tapan sut
Ja isken jollain, millä sinäkin oot mua hakannut
Mä astun harhaan taivaan tieltä jonnekin pimeään
Mut viedään pois sinne, missä ei tarvitse nimeään"

Eikö joku eiralainen rotutohtori kirjoittanutkin jotain mitensemeni niin että väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino.

Tällaisen lausunnon vastaanotto riippunee implisiittisesti kontekstista.

Käyttäjän pcasentaja kuva
Hannu Rytilä

Hienosti sanottu. Voisitko silti täsmentää mitä tarkoitat kun en ihan tarkasti ymmärrä. Kirjoitukset kannattaa laatia lukijan vastaanottokyvyn mukaan. Muuten hyvä ajatus menee hukkaan.

Heikki Ojala

Nyt ymmärrän paremmin Ellilää. Pari keskihajontaluokkaa...

Vaikeaa silti uskoa ettet ymmärtänyt. Sanoinpahan vaan että viestin vastaanotto riippuu asiayhteydestä ja minusta vähän liikaa siitä kuka sanoo kenestä. Pari mimmiä voi rallattaa uhkaavansa tappaa ensi kerralla (miehen) joka hakkaa. Halla-aho pohti blogissan kieli poskessa olisko pitänyt hakea pyssy kun homo ehdotteli kadulla. Minusta mimmit on uhassaan uskottavampia ja antavat vastuuttomasti väärän ratkaisumallin naisille

Victor Troska

Hieman oudolta tuntuu koko tilanne. Kappaleessa puhutaan naisen väkivaltaisesta vastareaktiosta miehen käyttäytymiseen. Kappaleen nimi on otettu suoraan Amnestyn kampanjasta ja kappaleen tuotto on mennyt suoraan Amnestyn kampanjaan. Kuitenkin Amnesty on ihmisoikeusjärjestö, joka on vuosien ajan tuominut ja kampanjoinut eri maissa toimivia kuolemanpartioita vastaan. Miten nämä oikein sopivat yhteen. Toisaalta hyväksytään vastaan rahat, mitkä tulevat laulusta, missä puhutaan toisen osapuolen tappamisesta ja toisaalta puhutaan ihmisoikeuksien puolesta ja vastustetaan kuolemanrangaistuksia.

Käyttäjän Kansojenherra kuva
Tuukka Kuru

Vaikuttaakohan kirjoitusten taso enää millään tavalla mahdollisen voittajan valintaan, vai onko "kirjallisuuspalkinto" kohta yhtä hauska vitsi mitä "väliaikainen vero"

Käyttäjän hhaili kuva
Hannu Haili

Naisen paikka on keittiössä ja selällään sängyssä.

Käyttäjän pinor kuva
Maria Viljamaa

No sieltähän tuli ilmi suurta arvostusta naisia kohtaan. Kenties kipaiset kertomaan tämän saman vaimollesi tai ehkä myös äidillesi?

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

Ehkäpä Hannun kommentti paljastaa varmasti osittain, että miksi jotkut naiset ryhtyvät feministeiksi (tai mitä ikinä se kenenkään mielessä tarkoittaa eli jopa naisten ja miesten yhtäläisen tasa-arvon ajaminen voidaan joidenkin silmissä tulkita feminismiksi, jota ei saisi harjoittaa..)..eli tällainen keskustelu ei edistä ainakaan yhtään sitä, että yhtään parempia kokemuksia voisi miehistä saada.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Piia Natri: Sarkasmi/pilailuhälytys! Tsekkaa myös Hailin kommentin kellonaika. Voi selittää jotain.

Käyttäjän pinor kuva
Maria Viljamaa

Todellakin! Mutta näitä aina kuulee "huumorimielessä", pelkäänpä että niissä pläjäyksissä piilee totuus siitä mitä siellä pääkopassa liikkuu oikeastikin.

Käyttäjän hhaili kuva
Hannu Haili

Molemmissa paikoissa nainen tekee arvokasta työtä miehensä hyväksi. Muuten, paikallinen aikani on teitä kuusi tuntia edellä.

Käyttäjän pinor kuva
Maria Viljamaa

Keittiössä ja sängyssä? Mutta muualle jos uskaltautuvat niin perkele, niinkö?

A. Salminen

Laasanenkin lienee feminismiä tutkiessaan jo huomannut, että feministiliike ja homoliike ovat tosiasiassa samaa liikettä, jotka yhdessä ovat nimeltään vihreä liike, jonka ideologia on individualismi ja jossa yksi olennainen ideologia on sukupuolineutraalisuus.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Kukkahattutätien ja feministien kliimaksi alkaa olla kirjallisuusalalla toteutunut, tosin vain siellä kirjallisuustaiteen virallisella puolella.

Käyttäjän salvator kuva
Elo Kemppainen

Pojat, miehenalut nyt sormet näppäimistölle ja pelikonsolit nurkkaan,

30 tuhatta €:a odottaa noutajaansa.

Poikarakkautta kaipaa koko yhteiskunta, kirjoittakaa kokemuksistanne,

fantasioistanne ja keksiä voi tarinaa, fiktiota, onko jo kymmenvuotiaalla

pojalla homorakkauskokeiluja, aina parempi kuta nuorempi sen suurempi on

mahdollisuus palkintoon.

Käyttäjän harrihaavisto kuva
Harri Haavisto

Aina vaan jaksaa hämmästyttää, mistä tämä naisviha johtuu-kenties joidenkin miesten epäonnisista naissuhteista? Naiset kun nyt vaan sattuvat olemaan verbaalisesti miehiä lahjakkaampia.
Hienoa, että nuorten tyttöjen välisistä lesbosuhteista voi jo kirjoittaa avoimesti-nuorten poikien väliset homosuhteet taitavat olla vieläkin yhtä tabu aihe kuin ne suomalaisten sotilaiden väliset homosuhteet rintamalla.

Käyttäjän mattisironen kuva
Matti Sironen

Ja miehet matemaattisesti naisia lahjakkaampia?

*BZZZZZZZZZZZZZZZZZT*

Ai niin hitto, naiset ja miehethän ovat kaikessa yhtä hyviä ja samanveroisia paitsi niissä asioissa missä naiset on parempia.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Harri Haavisto: "Naiset kun nyt vaan sattuvat olemaan verbaalisesti miehiä lahjakkaampia."

Jos näin on, niin miehet tarvitsevat ehdottomasti kiintiöt kirjallisuuspalkintoihin, kirjallisuuden apurahoihin ja kirjallisuuteen liittyviin virkoihin ja työtehtäviin. Eikä tämän vaatiminen ole naisvihaa sen enempää kuin kiintiöiden vaatiminen pörssiyhtiöiden hallituksiin on miesvihaa.

Käyttäjän jukkakorhonen kuva
Jukka Korhonen

Maanantain Kalevassa oli arvostelu tästä kyseisestä kirjasta.
Siinä kerrottiin selvästi, että kirja käsittelee lesboilua, seksiä ja 14-vuotiaiden rakastelua:

"Eroottinen lataus on väkevä. Ennen suhdetta Mimiin Mariia on ehtinyt harjoitella suutelua ja tutustua omaan kehoonsa, kauhistella liikaa kasvavia häpyhuuliaan, löytää orgasmin kuin sattumalta. Neljätoistavuotiaiksi Mariia ja Mimi vaikuttavat seksuaalisesti hämmentävän kypsiltä ja toisaalta heissä on jäämiä lapsuudesta. Rakastelu näyttäytyy iloisena, estottomana ja kuolemanvakavana leikkinä."

Sen sijaan tämän päiväisessä Kalevassa on STT:n kirjoittama esittely tästä samasta kirjasta, tällä kertaa Finlandia Junior -voittajana. Seksiin viitataan hyvin hyvin varovasti:

"Voittajakirja sisältää kauneutensa lisäksi myös sen verran roisia tavaraa, että lasten- ja nuortenkirjallisuuden sijasta sen voisi sijoittaa kategoriaan nuorten- ja aikuistenkirjallisuus. Kirjassa ”ruma sana sanotaan niinku se on”, kuten Simo Salminen 1960-luvun Pornolaulussaan tiesi."

Mistä moinen häveliäisyys, STT ja Kaleva?

Pohjan Akka

Luin Valoa valoa valoa äskettäin.

Molemmat nuo lainaukset raiskaavat kirjaa. Kyllä kriitikot osaavat olla ymmärtämättömiä ja ronskeja!

krista virta

Kumma miten ääni muuttuu kellossa, jos tulee kyse vaikka yli kaksikymppisen miehen sekaantumisesta teiniin ( sehän näyttää jo naiselta, kuten poliisisedän lieventävässä tuomiossa) ja siitä ei tarvitse kirjaa vääntää edes, kun ihan oikeus ummistaa simmunsa ja samalla mitätöi lakitekstin. Sama kun katsoo listaa aiemmista Finlandia -ehdokkaista ja palkituista, ja lista on ollut aina miesten hyväksi koko palkinnon jakamisen ajan. Nyt sitten löytyi mukava keppihevonen, jolla syyttää feminismiä kaikesta poikien syrjäytymisestä pörssiyhtiöihin saakka. Koska ne kiintiöt siis kelpaavat? Maskulinisteille? Jotenkin haisee se naiselle häviämisen häpeä, eikä voida vaan myöntää, että jollain aloilla naisilla on tänä päivänä enemmistö lahjakkuudessa. Luodaan skenaarioita kauhukuvista, mieskirjailijoista sammuneena tienposkessa, kun naiset eivät enää suostu viettämään aikaa pääasiassa keittiössä ja selällään jalat auki sängyssä kello 4.45. Missä ovat nuoret mieskirjailijat? Viime vuonna voitti mieskirjailija naisen valitemana, samoin 2009, 2008 voitti Sofi "Oksennus" ( jonkun laasasfanin antama lempinimi kirjalijan mielipiteiden perusteella)miehen valitsemana, 2007 Hannu Väisänen taas naisen valitsemana ja sitä ennen Kjell Westö miehen valitsemana ja 2005 Lipposen valitsemana Bo Carpelan. Koko palkinnon jakamisen ajan eli vuodesta 1984 saajina on ollut 16 miestä ja 10 naista, eli miesenemmistö kaikin puolin. Junior Finlandissa on ollut aiemmin naisenemmistö ja Tieto Finlandiassa miesenemmistö. 3 sarjaa, miten Laasanen jakaisi palkinnot? Kirjaa ei kukaan ole lukenut/ ostanut, kunhan huutaa kiukkuaan naisen voitettua jotakin ja vieläpä rahaa ( Suomen Kustannusyhdistykseltä, ei suoraan valtiolta). Sana on vapaa, vai kuinka? Kuka päättää mikä on palkinnon arvoinen ja mikä ei? 26 vuotta miehet dominoivat koko palkintoa ja tänä vuonna sitten ei, liekö tullut liikaa netissä vietettyä aikaa vai jyräsikö se paha valtiofeminismi taas toisin kuin viimeisinä 27 vuotena?

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

krista virta: "Koska ne kiintiöt siis kelpaavat? Maskulinisteille?"

Sitten kun niitä jaetaan joko kaikille tai ei kenellekään. Omasta mielestäni olisi parempi, jos sukupuolikiintiöitä ei olisi missään. Jos niitä on oltava, niin niitä on oltava kaikkialla, missä sukupuolijakauma on selvästi vinoutunut. Karmein, epäoikeudenmukaisin ja tasa-arvon irvikuva on tilanne, missä kiintiöitä on vain niillä aloilla, missä naiset ovat aliedustettuina.

krista virta

No missä niitä nyt sitten on? Ei pörssiyhtiöissä eikä Finlandia-ehdokkaissa edes. Tarvittaisiin ilmeisesti, mutta miesten syrjinnästä ei taida olla kyse. Jani, minkä kanokirjallisen teoksen luit kokonaan viimeksi? Mitä olet Finlandia palkituista lukenut viimeiseltä kymmeneltä vuodelta vaikka? Eikö miehet jo pääse esim.opettajakoulutukseen pienemmillä pääsykoepisteillä kuin naiset? Onko näin? Pitäsikö olla? Ja minne naiset pääsevät miesten ohi? Eikö jo yritys vaikka livistää armeijajoukon simputusalastonuinnista ollut rangaistavaa mielestäsi sukupuolen perusteella? Siis kaikille samat säännöt sukupuoleen katsomatta vai onko se totuus mikä milloinkin parhaiten sattuu vain omaa ryhmääsi palvelemaan?

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

krista virta: "No missä niitä nyt sitten on? Ei pörssiyhtiöissä eikä Finlandia-ehdokkaissa edes."

Niitä puuhataan pörssiyhtiöihin kovalla tohinalla. Tällä hetkellä tilanne on hyvä, koska kiintiöitä ei ole kummassakaan. Asioista on kuitenkin yleensä tapana keskustella etukäteen, ja nyt tilanne tosiaan on se, että pörssiyhtiöihin ovat monet ehdottaneet kiintiöitä, mutta Finlandia-palkintoon ei kukaan. Siksi tämmöinen tasapainottava ja tasa-arvoistava näkökulma tähän.

Mutta, korostan vielä kerran, että paras tilanne olisi se, että kiintiöitä ei olisi missään eikä kenellekään.

"Eikö miehet jo pääse esim.opettajakoulutukseen pienemmillä pääsykoepisteillä kuin naiset?"

Koulutus ei ole täysin vertailukelpoinen työpaikkoihin, koska koulutus ei vielä sinänsä takaa työpaikkaa. Koulutuksesta makseta palkkaa eikä sillä voi elättää itseään ja/tai perhettään. Loppujen lopuksi merkitystä on vain sillä, saako työpaikan vai ei.

Sinänsä kyllä hyvä pointti. Jos kiintiöt pörssiyhtiöiden hallituksiin toteutuvat, niin kiintiöt pitää saada myös opettajien virkoihin.

"Eikö jo yritys vaikka livistää armeijajoukon simputusalastonuinnista ollut rangaistavaa mielestäsi sukupuolen perusteella?"

Täh? Ei se rangaistavaa mielestäni ollut, vaan epätasa-arvoista, tekopyhää ja itsekästä. Eikä tietääkseni kyse ollut mistään simputuksesta vaan normaalista koulutuksesta.

"Siis kaikille samat säännöt sukupuoleen katsomatta vai onko se totuus mikä milloinkin parhaiten sattuu vain omaa ryhmääsi palvelemaan?"

Kaikille samat säännöt sukupuoleen katsomatta. Jotta asia varmasti tulisi selväksi, niin toistan vielä: Ha-lu-an kai-kil-le sa-mat sään-nöt su-ku-puo-leen kat-so-mat-ta.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

"Eikö miehet jo pääse esim.opettajakoulutukseen pienemmillä pääsykoepisteillä kuin naiset?"

Ei.

http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/5339...

1. Kun sukupuolikiintiöt, jotka luokanopettajakoulutuksessa takasivat miehille 40 % osuuden soveltuvuuskokeista, poistettiin valinnoista 1989, miesten riittävän määrän takaamisesta tuli työryhmälle lähes ensisijainen tehtävä.

2. 1990-luvulla miesten määrä laski kiintiöiden takaamasta 40 %:n osuudesta noin 20 %:iin. Tendenssi huolestutti silloista opetusministeriä Olli-Pekka Heinosta jo siinä määrin, että hän ehdotti alkukesästä 1996 sukupuolikiintiöiden palauttamista niihin opettajankoulutusohjelmiin, jossa toinen sukupuoli (mies) on jäämässä selväksi vähemmistöksi. Kasvatustieteiden tiedekunnissa ministerin näkemykseen ei lämmetty vaan sukupuoliongelmaa haluttiin ratkaista valintakoemenettelyin; sekä sisällöllisin että rakenteellisen ratkaisuin.

krista virta

Missä naisille sitten on ollut kiintiöpaikat? Mihin työhön ja koulutukseen? Miehille on ilmeisesti ollut. Kunnanvaltuustoon kai, montako kertaa naisten hyväksi, jos lasketaan kpl määrinä vaikka sekä miesten että naisten kiintiössä "sisälle päässeet"? Ja vielä, mitenköhän suhtauminen eroaa kiintiönaiseen ja mieheen ( ettei vaan typerä ämmä, joka kiintiön avulla päihitti parempansa vai tuiki tarpeellinen mies)? Paistaa läpi niin rankasti se, että miehet vartioivat jopa luita, joihin eivät itse pääse käsiksi ( vaikka nyt teinityttöjen seksuaalisuus tai pörssipomon virka) ja samalla naiset toivottavat tervetulleeksi miehet vaikka hoitoalalle, ja sama vanha käsitys siitä, että miesten työt ovat vaativampia, raskaampia ja enemmän aikaa vaativia, siinä missä naiset nyt puuhastelevat kodin hoidon ohella vähän pöyhimässä tyynyjä tms. sairaalassa ja yrittävät iskeä mieslääkäriä.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

krista virta: "Missä naisille sitten on ollut kiintiöpaikat?"

En tiedä, mutta niitä on ehdotettu pörssiyhtiöiden hallituksiin. Etkö tosiaan kykene keskustelemaan asioista, jotka ovat vasta suunnitteluvaiheessa ja joita ei ole vielä käytännössä toteutettu?

"Kunnanvaltuustoon kai"

Kunnanvaltuustoon ei sentään ihme kyllä ole vielä kiintiöitä edes ehdotettu, vaan valtuutetut valitaan todennäköisesti jatkossakin demokraattisilla vaaleilla.

"samalla naiset toivottavat tervetulleeksi miehet vaikka hoitoalalle,"

Ei pidä paikkaansa. Päiväkodissa työskennellyt tuttavani totesi työstään kertoillessaan muun muassa, että kyseisen päiväkodin johtaja on avoimesti sanonut, ettei ikinä palkkaisi miestä ja, että miehistä ei ole lastenhoitoalalle. Kyllä niitä sukupuolisortajia löytyy ihan "tasa-arvoisesti" miehistä ja naisista.

krista virta

Ei kuitenkaan armeijasta, pörssiyhtiöistä tai mistään mikä liittyy isänmaallisuuteen, rahaan tai seksiin? Ja lopulta palataan aina rahaan ( ja kai seksiin, jota pitäisi saada ostaa sillä rahalla). Lastenhoito ei ole korkeasti palkattua, saati arvostettua, eikä opetusalatkaan, joten tunkua ei kaiteti ole ja ne kamalat pedofiilisyytteetkin vielä... Ihan tosin kuin vaikka kauppa-alalla, jossa naiset nyt eivät vaan luontaisesti pärjää tai armeijassa, johon ei voimat riitä ja presidentin virka nyt kuuluukin laumasääntöjen perusteella ikiaikaisen mallin mukaan miehelle, samoin Finlandia palkinnot ja kaikki mihin liittyy lippu, kunnia, raha, maine ja valta. Naiset voivat nyt nysvätä omiaan ja hemmotella herroja ja näyttää nätiltä ja kaikki on ihan niin kuin aina ennenkin ja maailma pysyy radallaan ja kaikilla on niin mukavaa... Ripaus suolaa päälle vielä, niin eiköhän maistu.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Feministit ja Naisasialiitto Unioni ovat puheissaan vuosikymmeniä korostaneet toimivansa lasten seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan, painottaessaan tässä toiminnassa etenkin pornografian ja seksin oston vastustamista ja kriminalisointia, koska feministit ovat vakaasti sitä mieltä, että pornokuvien katselu aikuisista kuitenkin johtaa lapsipornoon ja lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön, ja seksityön laillistaminen väistämättä johtaa lapsiprostituutioon ja lasten seksuaalisen hyväksikäytön lisääntymiseen.

Kuitenkin nyt Naisasialiito Unionin edustajat ja samat feministit ovat palkinneet kirjan, jossa tosiasiallisesti ylistetään ja kannustetaan lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön muodossa, jossa hyväksikäyttäjä on toinen lapsi. Huomattava osa lapsiin kohdistuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä on nimenomaan toisen lapsen lapseen kohdistamaa seksuaalista hyväksikäyttöä. Googleta Child-on-child sexual abuse. On myös otettava huomioon, että jos lapsen seksuaalinen hyväksikäyttäjän on toinen lapsi, niin sen traumaattiset vaikutukset ovat yhtä vakavat, kuin jos hyväksikäyttäjä olisi aikuinen:

Tutkimuksen tulos: "Lapsen lapseen kohdistaman seksuaalisen hyväksikäytön uhrien ryhmällä todettiin lisääntyneitä tunne-elämän ongelmia ja käyttäytymishäiriöitä EIKÄ OLLUT MERKITTÄVÄSTI POIKKEAVA VERTAILURYHMÄSTÄ, JOKA OLI KOKENUT SEKSUAALISTA HYVÄKSIKÄYTTÖÄ AIKUISEN TAHOLTA".

Child on child sexual abuse: psychological perspectives
Jon A Shawa, John E Lewisa, Andrea Loebb, James Rosadoc, Rosemarie A Rodriguezc, Child Abuse & Neglect Volume 24, Issue 12, December 2000, Pages 1591-1600

Pohjan Akka

Luin juuri Valoa valoa valoa.

Mielipiteesi siis perustuu täydelliseen kauniin kirjan lukemattomuuteen.

Victor Troska

Muistelen, että jotkin feministit ajatelevat, että koska meillä on ollut "patriarkaatti" viimeiset 2000 vuotta, niin on aika nostaa naisia esille. Elikkä aina ei ole kyse siitä, että nainen olisi parempi vaan halutaan tasapainottaa vaakakuppeja. Ja siinä mielessä tämän päivän mies joutuu maksamaan historiassa tapahtuneesta sorrosta. Joitain vuosia sitten HS taisi ihmetellä siitä, miten kirjailijat ovat Suomessa yleensä miehiä vaikka valtaosa lukijoista on naisia. Joten siinä mielessä ymmärtäisin, että tällä sivulla Laasanen ja muut ovat nostaneet esille tietyn epäillyn siitä, onko kyse puhtaasti periaatteellisesta halusta nostaa naisia esille vai onko kirja oikeasti (mikä on sinänsä ihan mahdollista) hyvä.

Se että raadissa on feministejä ja palkinnonsaaja on feministi kuulostaa kyllä vähän hyvä sisko ajattelulta, mistä on perinteisesti syytetty miehiä. Kyllä naisetkin osaavat sitä niin halutessaan.

Sinänsä ihan toinen seikka on, millainen mahtaisi suhtautumisemme olla, jos kolmikymppinen mieskirjailija olisi kirjoittanut kirjan 14-kesäisten nuorukaisten seksisuhteesta. Olisiko mies nähty pornoa kirjoittavana pervona, mahdollisesti jopa pedofiilinä ja seurauksena olisi ollut aloittelevan kirjailijan uran lopahtaminen epäilyksiin seksuaalisista mielenkiinnon kohteista. Naisten kirjoittamana porno/erotiikka tuntuu olevan jotenkin hienompaa ja sivistyneempää, kun miehillä se on vain pornoa (paitsi jos on jo establisoitunut kirjailija).

krista virta

Mikko

Kumpi lapsista? Valaisepa, kai olet lukenut kirjan? Jos tyttö ja poika olisivat teemana kirjassa, miten asia menisi? Siis samana vuonna syntyneet tytöt/pojat tai tyttö+poika? Ja kyse 14 -vuotiaista, samalla kehitysasteella olevista nuorista. Miten toinen tyttö hyväksikäyttää ja tekee toisesta lesbon teoksessa? Onko se se tyttö, joka "vie" miehen osan, eli sorkkii toisen tytön sukuelimiä kai? Entä jos sen tekisi samanikäinen poika? Kumpi tytöistä on siis pahis ja loukkaa juuri sinua? Kumpi on uhri? Joka päivä joku mies paukauttaa neitsyyden 14-vuotiaalta, entä jos sen tekee nainen ( tyttö) toisen tytön suostumuksella?

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Jaha, kovasti sitä puolustellaan alaikäisten lasten seksuaalista hyväksikäyttöä.

Stoppi kaikenlaiselle lasten seksuaaliselle hyväksikäytölle. Se on oikea linja. Eikä mitään valtionpalkintoja siihen yllyttäville.

Käyttäjän pinor kuva
Maria Viljamaa

Jos kirjassa kaksi samanikäistä rakastuvat ja aloittavat suhteen, missä on mielestäsi tuossa kuviossa hyväksikäyttö?

Aleksi Laine

"Jos kirjassa kaksi samanikäistä rakastuvat ja aloittavat suhteen, missä on mielestäsi tuossa kuviossa hyväksikäyttö?"

Jos keski-ikäinen mies kirjoittaisi samanlaisen kirjan muuttujat muuttaen, mikä mahtaisi olla palkinto?

a) Sakot
b) Ehdollista
c) Ikuinen häpeä ja vapaaehtoinen maastakarkotus
d) Juniori Finladia-palkinto

Ei vaineskaan, toi d-kohta on mukana vitsinä.

krista virta

Nabokovin Lolita, klassikko teos, puhuuko totta miesten tarpeista kenties? Miksi muuten se siellä olisi, siis 1900-l. kirjallisuuden kaanonissa. Koko hommahan siinä on petos, siis Humbert Humbert nai äidin, mutta himoitseekin tytärtä, joka on ihanasti 12-vuotias, kirjoitettu sillä kultaisella 50-luvulla vielä ( perhearvot kaiketi silloin kunniassa). Harmi todella, etteivät teinitytöt kirjoittele tänne huorittelevista sedistä ym. Nabokovista 60 vuotta miltei eteenpäin ja teinilesboilusta kirjoittanut nainen aiheuttaa tälläisen polemiikin, vaikka aiheessa ei lainsäädännön puitteissa ole mitään vikaa.

Aleksi Laine

Nimenomaan riemuvoitto feminismille ja vielä laajemmassa merkityksessä kuin Laasanen kirjoittaa. Feminismissähän on varsin vahva virtaus, jonka tavoitteena on käännyttää tyttölapsia lesboiksi. Akuliina Saarikoskihan on jopa julkisesti City-lehdessä kehottanut naisia raiskaamaan lapsia ja vihjaillut itsekin sitä tehneensä. Tosin hän ei luultavasti osaa sekaisessa päässään pitää käyttäytymistä raiskauksena.

Nyt palkitun, 34-vuotiaan kirjoittaman kirjan voi ajatella ajavan samaa asiaa sekä symbolisesti että käytännössä: lasten näkeminen seksuaaliobjekteina muuttuu helpommaksi ja kirjan lukeneet lapsetkin saattavat olla helpommin vieteltävissä. Jotta asiat etenisivät tämän feministisiiven haluamaan suuntaan, tarvitaan juuri tällaisia tyttölapsia seksualisoivia teoksia ja niiden ylistystä.

Eikä Vesalankaan pää, asiasta toiseen, tunnu olevan ihan järjestyksessä, jos hän on kirjoittanut Amnestyn vihakampanjan tunnuskappaleen sanoituksen. Sanoituksessahan laulun sankari lopuksi mitä luultavammin tappaa miehen, johon hän on vihansa projisoinut. Toki laulun sanoituksen voi lukea toisinkin, mutta luulen, että miesten tappamisesta tai pahoinpitelystä haaveilevat haluavat lukea sen juuri kertomallani tavalla.

krista virta

Kivoja feministilesboilusalaliittoja täällä luodaan,koska mies nyt vaan on ilmeisesti ihan kaikessa parempi ja naiset vaan sitkeällä juonittelulla valtaan päästyään lannistavat nämä kaikin puolin hienommat ja vahvemmat ja älykkäämmät luomakappaleet niin täysin, että ihan syrjäydytään elämästä, jos saman tekevät miehet vaikka yritysjohdossa, se on ihan toista ja naiset sitten vaan ovat ihan totta hormoniensa vietävissä olevia typeriä kanoja, jotka soveltuvat vain lähinnä pornoon ja bordelleihin sekä siivoukseen. Niin ja islamia täytyy kyllä paheksua kanssa, koska se ei bordelleja suvaitse saati pornoa tai vapaata seksuaalisuutta,mutta kaiketi lapsiseksiä suvaitsee, ihan kuten joka ukko täälläkin, joka ei 14v. ja 18v. toisistaan erota ja menee ja tekee mitä miehen pitänee tehdä mielestään. Jotenkin tuntuu pahalta kuinka suuri palko nenään teillä menee jostain palkinnoista, jos ajatellaan miten oikeudet ja valta on vaikka viimeiset 100 vuotta jakautuneet ( saati pedemmän aikaa). Tietysti naisten nyt pitäisi taputella selkään ja olla ymmärtäväisiä ja empaattisia ja nähdä miesten tyhjän uhon ja nillityksen läpi ja mitata kuka on samalla suuri ja kuka pieni... Niin typerää taas, huh huh.

Aleksi Laine

Sikäli kuin tekstistä jotain tolkkua saa, uskot jonkinlaiseen naisiin kohdistuvaan salaliittoon. Tämä salaliiton takia sitten paheksutaan, kun 34-vuotias nainen kirjoittaa tyttölasten lesboilusta "eroottisesti" ja tämä kirja palkitaan lasten- ja nuortenkirjana.

Ajatus olisi pelkästään harhainen, jos asiaan ei liittyisi lasten hyväksikäytön hyväksyviä konnotaatioita. Nyt ajatus on inhottava.

krista virta

Aleksi, kerropa miten ja kuka hyväksikäyttää ketään teoksessa jota et todennäköisesti ole lainkaan lukenut? Kysessä on kaunokirjallisuus ja fiktio, jos kirjoittaja on 34v. heteronainen, kuka unelmoi ja kenestä, ettet vain sinä itse jo kirjaa lukematta? Kovasti leimataan, leimaa samalla Nabokov-setä, poliisisetä ja tuhannet muut miehet, ketkä paneskelevat mielellään juuri teinejä ( heteronainen taikka edes lesbo harvemmin sen tekee)tai katsovat teinipornoa viikoittain. Todella surkeata nillitystä tämä taas. Oma lehmä ojassako? Nainen ei saisi edes puhua/ kirjoittaa asioista, jotka lähenevät omaa fantasiaasi? Ja vielä siten, että kirja on suunnattu nuorille tytöille ja mielestäsi ( yhäkö lukematta?) vie osan saaliistasi ( alintajuntaisesti vaikka )"kannustamalla" ( millä perustein?) nuoria tyttöjä lesboiluun? Et varmaankaan ajatustakaan uhrannut niille teinitytöille, jotka todella ovat lesboja ja herkässä iässä etsivät ymmärrystä "väärille" tunteilleen, jotta voisivat olla ja elää tasapainoista elämää omana itsenään joskus ja jonkun kera? Ilmeisesti miesten maailmassa ei ole tilaa erilaisuudelle, oli kyseessä homo/lesbo/nainen tai "muuten poikkeva" totutusta roolista ja periaatteet uhrataan oman edun nimissä joka kerta kun häviö uhkaa.

Aleksi Laine

En taaskaan saa paljoakaan selvää hourailuistasi. Selväksi kuitenkin tulee, että syytä minua pedofiiliksi. Olet mysö puolustanuit naisten oikeuksia raiskata tyttölapsia. Menisit hoitoon, lääkitys kannattaisi ilmiselvästi vaihtaa.

krista virta

Aleksi, missä kehoitan raiskaamaan tyttölapsia? Ja mitä hourailen? Etkö ymmärrä kuin lyhyitä lauseita? Mikä uhka esiintyy siis kirjassa juuri sinulle? Miten asia eroaa vaikkapa siitä kun ikämies yrittää äidin sijasta tytärtä ( kvg Nabokov), vai onko luetun ymmärtämisessä vikaa? Etkö haaveile mahdollisimman nuoren näköisestä ja kauniista naisesta? Ja miten nyt vaikka blogin otsikko pitää paikkansa? Etkö ole koskaan katsonut pornoa, jossa teinityttö on pantavana?

Aleksi Laine

Palataan asiaan, kun olet vaihtanut sen lääkityksen etkä enää projisoi omia luonteenpiirteitäsi toisiin.

krista virta

Niin, kysymykseen et vastaa, mutta ad hominemia syötät. Täytyy olla päässä vikaa, kun huomaa, että "markkina-arvoltaan" korkealla sijalla olevat naiset muistuttavat ( tai ovat) teinejä. Ja samalla tuomitset aikuisen naiskirjailijan teoksen lapsipornoksi, sopimattomaksi tms, sen perusteella, että aiheena on teinirakkaus nuorten tyttöjen kesken. Ja vielä, ilmeisesti minun nyt pitäisi hävetä ja hakea vaikka lääkkeet, eikä miesten, jotka pääsääntöisesti ihannoivat teinityttöjä ja haluavat harrastaa seksiä nuorten timmivartaloisten tyttöjen kanssa. Asiasta pitäisi olla aina hiljaa, toisin kuin 50v. suomalaisten naisten Gambian reissuista, jotka ovat ihan sairasta, samoin kuin fiktiiviset teinilesbot tai nainen Finlandia palkinnon saajana... Ja ihan toisin kuin kuin kaikkein suosituin nettiporno miehillä eli teinitytöt pantavana.

Aleksi Laine

No, vastataan sitten, krista virtsa. Sinä syytit minua pedofiiliksi. Miehen syyttäminen pedofiiliksi on suurin piirtein pahinta, mitä voi tehdä.

Siihen nähden on aika huvittavaa (tai surullista jos lääkitys ei auta), että syytät minua ad hominenmista. Toki annoin takaisin mutta paljon pahemminkin olisin voinut halutessani sanoa.

Mielipiteeni ja näkökulmani Finlandia junior -voittajasta olen kertonut ylempänä. Kirjoittamani ei liity fantasioihisi, minkä jokainen täyspäinen pystyy tarkistamaan.

Eiköhän tämä ollut tässä ...

krista virta

Valhe ja 2 ad hominemia lisää. Rakas, en syytellyt juuri sinua pedofiiliksi ( sen sijaan sinä väänsit minun nimeni halveeraavasti ja väitit mielisairaaksi). Toisaalta tuollainen käytös herättää epäilyksiä, että todella kalikka kalahti. Siis et ikinä ole katsonut sillä silmällä nuoria malleja ( ikänä yleensä 13-19v.), saati nettipornoa, jossa suosituin ja laajin tarjonta on juuri teiniseksissä siten että nuorta naista pannaan ja perinteisesti juuri vanhemman miehen taholta? Pikkasen naurettavaa ja kaksinaismoralistista taholtasi. No, sen kun annat tulla, kun taas uhoat sanovasi/ voivasi sanoa pahasti. Liittyneekö kenties yleensä naisiin, naisten ikään tai mikä on sopivaa naisille sinun mielestäsi ja sen valossa minun mielipiteeni on täysin paska, koska olen kai hullu, virtsa ja en edes syö lääkkeitä ja olen nainen ja sikäli aina väärässä, valehtelen, manipuloin, olen tyhmä ja hormonitkin vie ja pitäisi pitää suukin tukossa, koska Aleksi voi suuttua taas ja miehet eivät kestä kun nainen nauraa heille ja silloin sopii ihan lyödäkin. Mihin sitä oikein joutuukaan näin naisena? Juu, herra, kiitos, herra. Kiitän herrat. Tämä taisi olla tässä.

v ronski

Hyvät krista virta ja Piia Natri,

Ns. hyväksikäyttäjä on kuka tahansa, joka "kajoaa seksuaalisesti" alaikäiseen, tässä 14-vuotiaaseen. Sillä ei ole merkitystä, mikä on hyväksikäyttäjän ikä tai sukupuoli ja onko kyseessä yksi- tai molemminpuolista "rakkautta" tai suostumusta. Miksi tätä kyselette, onko tässä jotakin epäselvää?

Palkitussa teoksessa kuvataan todellakin alaikäisiin tyttöihin kohdistuvaa hyväksikäyttöä ilmeisestikin ihannoivaan ja jopa kannustavaan sävyyn. Näin olen ymmärtänyt, en ole teosta lukenut.

Pohjan Akka

Aivan, näin olet ymmärtänyt, kuten kai useimmat tässä kirjoittaneet, jotka samalla ovat levittäneet väärää tietoa kirjan sisällöstä sekä sen luonteesta.

Luin kirjan juuri, koska halusin tietää totuuden.

Teos on monikerroksinen ja herättävä, myös ajattelemaan haastava. Draama on hyvin ajankohtainen, myös järkyttävä, lohduttava ja toivoa antava.
Se on kirjoitettu niin elävästi initiaatiovaiheessa kasvavien tyttöjen maailmasta kuin vain voi.

Teos kertoo myös siitä, kuinka monia vuosia menee, ennen kuin ihmiset pystyvät kertomaan initiaatiovaiheensa tapahtumista, sattumista ja kokemuksista, koska ne usein ovat poikkeavia "normaalista" kehityksestä, niitä hävetään tai ne ovat niin kipeitä, että vasta vahvana aikuisena pystyy ne käsittelemään ja jollekin toiselle avaamaan.

Upea teos. Kannattais lukea sinunkin, että enemmän elämän saloista ymmärtäisit.