*

Henry Laasanen Kirjoituksia miesten tasa-arvosta ja pariutumisesta

Feministinen aivopesu osaksi asevelvollisuutta

Turun Sanomat kertoo, että armeija aloittaa koulutuksen perheväkivaltaa vastaan:

  • Varusmiehet saavat vastedes aseen käytön lisäksi koulutusta perheväkivallan ehkäisyyn. Jakso tulee pysyväksi osaksi varusmieskoulutusta.

Mitä siellä opetetaan? "Näin valitset vaimon, joka ei nalkuta"? "Pysy erossa parisuhteista, niin vältyt perheväkivallalta"?

  • Espoon Lyömättömän linjan johtajan Jari Hautamäen mukaan varusmiehet ovat otollinen kohderyhmä väkivallasta keskustelulle, koska he elävät yhtä elämänsä herkkyysaikaa ja ovat selvässä käymis- ja stressitilassa.

Feministinen aivopesu "miehet sikoja, naiset uhreja" -linjalla on annattava oikeassa herkkyysiässä.

  • Sotilaspedagogiikan professori Juha Mäkinen Maanpuolustuskorkeakoulusta puolestaan pohtii, miten kaikki uudet koulutukset mahtuvat palvelusaikaan, jota ollaan vielä lyhentämässä 15 päivällä. Risto Siilasmaan vuonna 2010 julkaistussa asevelvollisuuden kehittämistä koskevassa raportissahan esitettiin, että yleissivistävää koulutusta pitäisi armeijasta nimenomaan vähentää.

Höh, mitä väliä on maanpuolustuksella, kun on mahdollisuus saada ehtaa feminististä aivopesua.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Tuota, eikö olisi kuitenkin ensin aiheellista tutustua tarkemmin siihen mitä nuo oikeasti ajavat? Tuon ruttaaminen feministisenä aivopesuna vaikuttaa sekä turhan ennakkoluuloiselta että jossain määrin epäoikeudenmukaiselta ennen kun varsinaisen ohjelman sisältöä on todellisuudessa edes olemassa.

Maailman kriisipesäkkeissä nähdään jatkuvasti todisteita siitä, että jonkinasteista agressionhallintaa ja sovittelutaitoja olisi aiheellista opettaa kaikissa armeijoissa.

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

Voin syödä hatullisen p***aa, jos sisältö on jotakin mutta kuin feminististä propagandaa.

Aggression hallinnan opettaminen vain miehille on jo sinällään erittäin seksisistinen idea, ellei kyse ole itsepuolustuksen opettamisesta väkivaltaisia nuoria naisia vastaan.

Käyttäjän Blackjack kuva
Jaakko Mäki

Tässä ei kyllä voi kuin päätään pudistaen ihmetellä että rölli vai idiootti?
Meillä on jo linnat täynnä idiootteja jotka eivät kykene tai halua kontrolloida väkivaltaisia impulssejaan.

Ihan pikku pointtina voi mainita sen että kyllä edelleen miehet ovat valtaosassa kotiväkivaltatapauksia lyöjänä.
Sitä naisten korkeaa osuutta törkeissä pahoinpitelyissä voidaan selittää useammallakin seikalla, yksi on se että puolta pienemmän on pelkällä nyrkillä usein vaikea saada mitään aikaan, isolla miehellä taas riittää jo kunnolla osunut 'linnalitsari' TK-reissuun..
Ja hätävarjelu tai sen liioittelu kääntyy suomessa syyttäjän käsissä helposti törkeäksi pahoinpitelyksi siinä vaiheessa kun joku on joutunut kursimaan suolenmutkia umpeen sairaalassa.

Aleksi Laine

"Ihan pikku pointtina voi mainita sen että kyllä edelleen miehet ovat valtaosassa kotiväkivaltatapauksia lyöjänä."

En usko eivätkä meta-analyysitkään tue väitettäsi.

Käyttäjän kaikupohja kuva
Teemu Roni

Miehet tosiaan ovat kyllä niitä, ketkä hakkaavat VAIMOJAAN ja TYTTÖYSTÄVIÄÄN - ei toisin päin.

Aleksi Laine

"Miehet tosiaan ovat kyllä niitä, ketkä hakkaavat VAIMOJAAN ja TYTTÖYSTÄVIÄÄN - ei toisin päin."

Täyttä pötyä.

Käyttäjän TommX kuva
Tomm Jakob

"Missä muualla tavoittaa kerralla ikäluokkansa lähes kaikki tulevat parisuhdekumppanit, puolisot ja isät?"

Heri ensimmäisessä Turun Sanomien uutisen kommentissa paistaa, että miehissä on vikaa. Kommentoija ei ota huomioon lainkaan, että ikäluokan tulevista parisuhdekumppaneista ei armeija tavoita puoliakaan, lähes kaikki naiset eivät siihen kuulu.

Iltasanomat kertoo:"Harjoituksia vetävät sairaanhoitajat ja sosiaalikuraattorit."

Lähinnä naiset opettavat varusmiehille perheväkivallan ehkäisyn alkeita. Mies varuskunnan sosiaalikuraattorina tai sairaanhoitajana on harvinainen tapaus.

Koulutuksen taustalla on sisäisen turvallisuuden projekti, joka on jatkunut jo useiden hallitusten ajan, jonka tavoitteet ovat toki erinomaisia.

"Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa 17.6.2011 päätettiin
kolmannesta sisäisen turvallisuuden ohjelmasta. Ohjelmassa valtioneuvosto
on määritellyt poikkihallinnollisesti sisäisen turvallisuuden keskeiset
tavoitteet ja toimenpiteet. Ohjelman tavoitteena on, että Suomi
on Euroopan turvallisin maa vuonna 2015."

http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/d42c2180487f0ad5...

Mutta miksi ei naisille ole neuvolassa pakollista koulutusta lasten pahoinpitelyiden ehkäisemiseksi. Miksi ei naisilta kysytä, ovatko he pahoinpidelleet lapsiansa? Heiltä kuitenkin tiedustellaan rutiininomaisesti, että ovatko he perheväkivallan uhreja. Tietenkin siksi, että feministisen ideologian mukaan vain mies on paha ja väkivallan tekijänäkin nainen on uhri.

(Kaikille väärinlukeville naisille sanottakoon, että kritiikkini ei kohdistu naisiin, vaan feministiseen ideologiaan ja sen aiheuttamaan yksipuoliseen vääristymään sukupuolidiskurssissa.)

Käyttäjän kaikupohja kuva
Teemu Roni

Tä?

Olen itse ollut - odotas - kaksi kertaa eri naisen kanssa tilanteessa, jossa he pyysivät minulta kortteeria, jottei heidän tarvitsisi olla kotonaan, kun heidän miehensä pieksee heitä.

Ensimmäinen pyysi saada tulla soittamaan (ei ollut kännyköitä juurikaan vielä) että isänsä hakisi hänet pois ja että voisi olla hetken rauhassa.

Ja toinen pyysi kertakaikkiaan päästä yöksi, koska pelkäsi miehensä vapautuvan aamulla putkasta ja saapuvan ajoissa paikalle. Tyttö oli jo aiemmin hädissään hakannut oveani, koska mies hakkasi häntä käytävällä. Epäonnekseen en ollut silloin kotona. Mies hakkasi tytön päätä käytävän seinään. Ihme ettei käynyt murtumia ja sinermiä pahemmin.

Älä sinä selitä, että naisiin kohdistuva perheväkivalta olisi puppua. Perhana - olen itse nähnyt sitä vierestä. Ja siis huomattavasti enemmän, kuin nämä kaksi mainitsemaani kertaa.

Aleksi Laine

"Älä sinä selitä, että naisiin kohdistuva perheväkivalta olisi puppua. Perhana - olen itse nähnyt sitä vierestä."

Tä? En tiedä mistä puhut. Korjasin vain tuon väitteesi, että tyttöystävät ja vaimot eivät kohdistaisi väkivaltaa miehiinsä.

Ehkä kirjoitit vahingossa väärin?

Käyttäjän kaikupohja kuva
Teemu Roni

Ai no ... okei. kai sitäkin tapahtuu joo. Mutta ei voitane kieltää, että suhdelukema on naisiin päin.

Aleksi Laine

"Mutta ei voitane kieltää, että suhdelukema on naisiin päin."

Voisin väittää, koska satojen tutkimusten yhteenvetojen (meta-anlyysien) perustella tilanne on kiikun kaakun tai aavistuksen niin päin, että naiset ovat väkivaltaisempia. Tosin pilkun viilaaminen muutamista prosenteista on turhaa, koska tutkimuksissa on suuri virhemarginaali. Edes väkivallan määritelmästä ei ole eikä kai tule yksimielisyyttä.

Tuomo Kokko

Otit fiksusti vakuutuksen oman lupauksesi suhteen jättämällä kolme kirjainta merkitsemättä. Saatat päästä nauttimaan hatullisen pizzaa.

Käyttäjän hhaili kuva
Hannu Haili

Ei ole mitään tarvetta tutustua. Sotilaskoulutukseen ei kertakaikkiaan kuulu parisuhdeongelmien ratkaiseminen. Aihe voi olla tarpeellinen, mutta koulutuspaikka on väärä.

Jos minun aikanani olisi jotain noin hullua esitetty, niin olisin yksinkertaisesti jättänyt tuon koulutuksen järjestämättä.

Käyttäjän mannagryn kuva
j.olavi heikkinen

varusmiesten keskuudessa tehdyn parisuhdeväkivaltatutkimuksen mukaanhan huomattava osa varusmiesikäisistä miehistä on itse kokenut väkivaltaa parisuhdekumppaninsa taholta. koulutusjakson sisältö siis tuskin muodostuu yksipuoleisesta tilastomanipulaatiosta, vaan ymmärtääkseni koulutuksen tarkoitus on kehittää monipuolisesti varusmiesten taitoja hallita sekä omia vihan ja aggression tunteitaan ja toisaalta neuvoa selviytymään väkivaltaa kohdatessaan läheissuhteissa.

tietysti, jos olisin vitsikäs, niin voisin kuvitella ääneen varusmiesten perheväkivaltakoulutuksen sisältävän krav maga-tyylistä lahitaistelukoulutusta kotikäyttöön sovellettuna versiona :)

Käyttäjän henrylaasanen kuva
Henry Laasanen

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2008/01/miehet_usein...

Jopa 17 prosenttia parisuhteessa olleista 18 - 20-vuotiaista varusmiehistä ilmoitti joutuneensa kumppaninsa lyönnin kohteeksi.

Toisaalta vain prosentti varusmiehistä ilmoitti itse lyöneensä kumppaniaan.

Käyttäjän Joanna kuva
Joanna Haikara

Tämä todistaa vain sen faktan,että syyllinen,ei koskaan omasta mielestään ole lyönyt.

Rauni Viren

Tai sitten on niin, että naiset lyövät useammin, mutta mies ottaa luultavasti harvemmin pahasti pataansa. Naiset tosin lyövät usein miestään puukolla perheensisäisen kännäämisen ja tappelun lopuksi.

Tätä on paha ratkoa mutulla. Pitäisi käyttä tilastoja ja mahdollisimman kattavasti.

Pekka Kokkola

HL:"Jopa 17 prosenttia parisuhteessa olleista 18 - 20-vuotiaista varusmiehistä ilmoitti joutuneensa kumppaninsa lyönnin kohteeksi.

Toisaalta vain prosentti varusmiehistä ilmoitti itse lyöneensä kumppaniaan."

Joanna Haikara: "Tämä todistaa vain sen faktan,että syyllinen,ei koskaan omasta mielestään ole lyönyt."

Eli tuosta rivien välistä voi lukea sen faktan?, että syyllinen ei koskaan omasta mielestä ole lyönyt (kuinkahan iso lie tuo syyllisten joukko, lojuiko sekin tieto siinä faktan vieressä)?

Mutta samassa yhteydessä vaille viidesoa ikäluokan nuorista miehistä kuitenkin retostelee, (tai liioittelee, ehkä jopa valehtelee?) saaneensa naiselta pataan, joka etenkin tuon ikäluokan miesten keskuudessa on niin suuri ansio että sitä kehtaa kyselyissä, kylillä ja huudeilla huudella ja kerätä kavereiden ihailevia katseita?

Käyttäjän pinor kuva
Maria Viljamaa

Onhan siellä armeijassa naisiakin nykyään että oppiin joutuvat nekin. Maltahan nyt tosiaan odotella sitä oppisisältöä ennenkuin tuomitset.

Käyttäjän hhaili kuva
Hannu Haili

Blogistin mainitsema koulutus ei todellakaan kuulu sotilaskoulutukseen vaan peruskouluun.
Onko Puheloinen seonnut vaiko vaimonsa nyt johtaa armeijaa.

Sotilaskoulutukseen kuuluu tappamisen opettaminen, ei parisuhdeongelmien ratkaiseminen.

Käyttäjän mannagryn kuva
j.olavi heikkinen

sitä just olin kirjoittamassa, että peruskoulussa tai viimeistään toisen asteen opinnoissa lukioissa tai ammattioppilaitoksissa tuo ennaltaehkäisevä väkivaltakoulutus tavoittaa suuremman yleisön.

kaikkein ennaltaehkäisevintähän toki on jo varhaiskasvatuksessa puuttua väkivaltaisen käytöksen edellytyksiin tukemalla lapsia tasa-arvoisiksi ja toiset huomioonottaviksi sukupuolisensitiivisin kasvatusmenetelmin. esimerkiksi folkhälsanin päiväkodeissa sukupuolisensitiivisillä varhaiskasvatusmenetelmillä on todettu olevan pelkästään myönteisiä vaikutuksia niin lapsiin, kuin vanhempiinkin. lastentarhaohjaajat itse ovat huomanneet muutoksia myös omassa käytöksessään samaten.

Käyttäjän mannagryn kuva
j.olavi heikkinen

tuplan poisto.

kerran nyt tämä kommenttiloota on auki, niin todettakoot, että puolustusvoimien omissa arvioissa myös perheväkivalta luokitellaan sisäiseksi turvallisuusuhaksi. siksi perheväkivallan esille ottamien asevelvollisten koulutuksessa on perusteltua.

Aleksi Laine

Viimeksi 2008:

"Varusmiehiä valistetaan parisuhdeväkivallasta

Väestöliiton naisiin kohdistuvan parisuhdeväkivallan vastainen Kotirauhaa-kampanja näkyy tänä syksynä Suomen varuskunnissa. Varuskuntien sosiaalikuraattorit ovat saaneet tuhansittain kampanjan lennäkkiä, jota he voivat jakaa kaikille varusmiehille ja kantahenkilökunnan jäsenille. Lennäkit ovat jaossa myös sotilaskodeissa. Varusmiehet ovat iältään erityisen tärkeä kohderyhmä, sillä väkivalta on yleisintä nuorten parisuhteissa."

Käyttäjän mannagryn kuva
j.olavi heikkinen

hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa todetaankin vastaavasti :

"
Naisiin kohdistuvaa ja lähisuhdeväkivaltaa voidaan onnistuneesti ehkäistä
ainoastaan tekemällä tiivistä yhteistyötä viranomaisten, palvelujentarjoajien, järjestöjen ja eri alojen asiantuntijoiden kanssa. Moniammatillista ja poikkihallinnollista yhteistyötä on kehitetty hyvin tuloksin väkivallan ehkäisyhankkeissa."

tuossakin todetaan väkivallan vastaisen työn painopisteen olevan paitsi naisiin kohdistuvassa väkivallassa, niin myös lähisuhdeväkivallan torjumisessa. kotirauhaa-kampanja siis toimi virallisen tasa-arvo-ohjelman puitteissa koordinoidusti yhtenä hankkeena. naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen työn perusta on tietenkin suomea sitova cedaw-sopimus, mutta kansallisesti hankkeet suunnataan tietenkin ensisijaisesti pahimpien ongelmaryhmien auttamiseen.

Käyttäjän TommX kuva
Tomm Jakob

Feministisesti vääristynyt väkivaltakeskusteludiskurssi. Sivuun on jäänyt vähäpätöisenä tärkeä seikka:"Suomi on siis melko vaarallinen maa miehille."

Prof. P. Töttö:
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Suomi+ei+o...

Miehet ovat kaikkein yleisimmin väkivallan kohteena, paitsi paljon huomiota saavan seksuaalisen väkivallan kohdalla. Sisäinen turvallisuus hankeessa painotus on kuitenkin muualla kuin miesten kokemassa väkivallassa. Ja tarkoitus on, että Suomi on 2015 Euroopan turvallisin maa!

"Runsaat 40 prosenttia miehistä oli kokenut 15 vuotta täytettyään vähintään kerran tuntemattoman tekemää väkivaltaa tai väkivallalla uhkailua, 10 prosenttia viimeisen vuoden aikana."

http://dyn.fi/492804218

Käyttäjän mannagryn kuva
j.olavi heikkinen

suomessa surmataan enemmän ihmisiä kuin ruotsissa, vaikka ruotsissa väestömäärä on lähes kaksinkertainen. ruotsissa on myös pidemmälle kehittynyt valtiofeminismi.

tosin tuo selitys ei vielä ole kokonaisvaltainen, mutta kuitenkin suomessa tapahtuu pohjoismaalaisittain poikkeuksellisen paljon henkirikoksia. itse suosin tässä kohtaa piilomasennusteoriaa ylisukupolvisena, arktinen hysteria on sen toinen nimi.

henkirikoksiin ja toisten miesten pahoinpitelyihin syyllistyvät miehet eivät käsittääkseni toimi sukupuoliseparatiivisesti, vaan ovat väkivaltaisia myös naisia kohtaan. ehkä opitusti kuitenkin lyövät naisia hieman löysemmin.

väestöryhmien väliset sosiaaliset ja terveyserot näkyvät noissa henkirikostilastoissa siten, että kaikkein heikoiten pärjäävät miehet asuvat itä- ja pohjois-suomessa. he elävät kaikkein lyhimmän elämän sairaina ja köyhinä ja usein työttöminä, juoppoporukoiden kähihöissä kuolee kymmeniä miehiä vuosittain. optulan viimeisin eurooppalainen ( suomi, euotsi, alankomaat ) henkirikoskatsaus kertoo tarkkoja tilastollisia tietoja henkirikosten maantieteellisistä keskittymistä ja maakohtaisista erityisyyksistä.

totta kyllä siis, että myös tasa-arvo-ohjelmissa ja niiden mukaisissa hankkeissa tulisi suunnata resursseja enemmän miesten syrjäytymiskehityksen estämiseen. tavallaan jo aikuiset syrjäytyneet miehet ovat siltikin osittain tavoittamattomissa ja siten "toivottomia" tapauksia, mutta työllistämispolitiikalla ja sosiaalitoimen fokusoinnilla osan heistäkin voi vielä kuntouttaa. varhaista ennaltaehkäisyä korostan tässäkin, yhteiskunnan tulisi pyrkiä turvaamaan jokaiselle mahdollisuudet omatoimisuuteen ja kohtuulliseen elintasoon itsearvostuksen säilyttämiseksi.

Aleksi Laine

Suomalainen henkirikos tapahtuu kansainvälisesti vertaillen poikkeuksellisen usein ryyppyputken seurauksena syrjäseuduilla.

Selitykseksi on tarjottu itä- ja pohjoissuomalaisten perimästä johtuvaa taipumusta aggressiivisuuteen laskuhumalassa. Minusta selitys ontuu, kun tietää, miten suurimmat henkirikosmäärät ovat seilanneet historiallisesti maankolkasta toiseen.

Parempi selitys on hitaus, jolla apu saapuu Suomessa paikalle juuri noiden suomalaisten henkirikosten erikoispiirteiden takia (piilossa, syrjässä, kaukana). Pahoinpitelyt tuppaavat Suomessa muuttumaan tapoiksi useammin kuin muualla Länsi-Euroopassa, jossa asutaan kaupungeissa ja ryypätään kapakoissa. Oma vaikutuksensa on silläkin, että Suomessa miesten on annettu syrjäytyä peräkammareissaan lohduttomilla syrjäseuduilla sen sijaan, että olisi kannustettu muuttamaan lihaisempien patojen äärelle.

Niin tai näin, selityksen etsiminen ei ole kovin mielenkiintoista, koska henkirikokset korreloivat Suomessa todella huonosti yleisen väkivaltaisuuden kanssa. Kansainvälisissä uhritutkimuksissa Suomi on säännönmukaisesti keskimääräistä vähäisemmän väkivallan maa, vähäisemmän kuin Ruotsi. Perheväkivallan suhteen Suomi on OECD:n veratilussa aivan häntäpäätä.

Harva tämän tietää, mutta aikuisten oikeesti pitäisi kysyä: mikä tekee Suomesta niin turvallisen?

Käyttäjän nilsaslak kuva
Jukka Kaulanen

Suomessa tapahtuvan murhatyön takana ei välttämättä aina ole etninen suomalainen, joka porvoolaisella hampurilaiskioskilla tekee shcupollit. Arkulla kahdeksan vainaan, meinaan siis!

Aleksi Laine

Tässähän on mitä ilmeisemmin käynyt niin, että nuoret miehet eivät osaa puolustautua raivoavilta neidoilta. Siksi tulee mennen tullen lättyyn, kuten kyselyn perusteella on joka viidennelle tullut.

Vaikka aihe on vakava, jotenkin en voi olla huvittumasta siitä ajatuksesta, että nyt armeija ilmeisesti aikoo nostaa puolustuskyvyttömien määrää entisestään. Huvittavaa siis on se, että kyse on kuitenkin puolustusvoimista, jonka tehtävä pitäisi olla opettaa puolustautumaan.

Käyttäjän mannagryn kuva
j.olavi heikkinen

sitä paitsi, koko asevelvollisuusjärjestelmä pitäisi romuttaa tasa-arvon hengen vastaisena. vain miehiä orjuuttavana se on suoraa institutionaalista väkivaltaa miehiä kohtaan.

tällaisten armeijaa koskevien pienten koulutussisältöuudistusten pohtiminen ainoastaan pönkittää koko laitoksen olemassaoloa ja itsessään ylläpitää siten vallitsevaa vinoutunutta sukupuolijärjestelmää.

Käyttäjän jukkakorhonen kuva
Jukka Korhonen
Käyttäjän Joanna kuva
Joanna Haikara

Naiset tarvitsivat ehdottomasti jotain koulutusta asiaan. Kaikki ympäröivä kulttuuri ja elokuvat opettaa,kun nainen lyö se on harmiton ja hauska juttu. Lätkäistään poskelle typerää miestä. Tuollaisessa ilmapiirissä naiset kasvaa ihan kieroon, uskoen,ettei heidän väkivaltansa satu. Kaikki on tehty miesten väkivallan suhteen,muttei mitään naisten.

Käyttäjän arhikuittinen kuva
Arhi Kuittinen

"Esimerkiksi 75 prosenttia varatuista naisista oli sitä mieltä, että heidän unelmarakastajallaan olisi yliopistotasoinen tutkinto, kun taas miehistä 45,7 prosenttia arvosti rakastajattarellaan korkeakoulututkintoa."

Käsittämättömän korkea miesten ilmoittama ihanneprosentti korkekoulupettäjille.

Pettäjät ovat näköjän erityisen kermaperseitä pettämissivustolla. "Hyvistä" suvuista.

http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/-tallais...

Käyttäjän Joanna kuva
Joanna Haikara

Kermaperseiden on helppo pettää, kun poikaystävä itkee kun niin tekee. Katukundi taas vetää turpaan tai tappaa. :)ps.punatukkaiset kundit rulettaa!

Käyttäjän Holmes kuva
Jens Fogelholm

Itselleni ei tulisi mieleenkään satuttaa ketään, olkoon hän nainen tai mies. Tottakai puolustan itseäni jos näen jonkun uhkaavan minua, olkoon hän nainen tai mies. Jotenka saako tuosta sitten ilmoittaa ettei kiinnosta paskaakaan vaan voisi mennä siksi aikaa ampumaradalle harjoittelemaan?

Käyttäjän Jouni kuva
Jouni Tuomela

Väkivallattomuuteen opastus pitää toteuttaa viimeistään päiväkodeissa, mielummin jo kotona ennen päiväkotia.
Ikävästi ne kotimallit väkivallan, sekä henkisen että fyysisen, iskostuvat mieliimme vauvasta asti. Sekä poikiin että tyttöihin.

Armeija on aivan väärä paikka tällaiselle opastukselle.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Helsingissä on tällainen idiootti-kampanja, jossa verovaroja on tuhlattu mainoksiin, joissa kehoitetaan olemaan rähinöimättä joukkoliikennevälineissä.

Julkisella puolella lienee vieläkin liikaa ihmisiä pyörittelemässä peukaloita, kun tällaiseen puuhasteluun jää aikaa ja varoja.

Käyttäjän Milleniar kuva
Miikka Välimäki
Vortac Catrov

"Miehet tosiaan ovat kyllä niitä, ketkä hakkaavat VAIMOJAAN ja TYTTÖYSTÄVIÄÄN"

Naiset tosiaan ovat kyllä niitä, jotka hakkaavat MIEHIÄÄN ja POIKAYSTÄVIÄÄN.

Asia ei ole tosin tasa-arvoinen - naiset ovat hieman väkivaltaisempia - ja itseasiassa nuorten lapsiensa ja vauvojensa pieksännän sekä murhaamisen suhteen naiset ovat RUNSAASTI väkivaltaisempia, kuin miehet (naiset suorittavat näitä groteskeja rikoksia paljon enemmän, kuin miehet).

Tutustu totuuteen, kirjoita viestejä vasta sen jälkeen vastedes, ok?

Pentti Juhani Järvinen

Selvähän se! Myös vaimon (ja naisten) nitistys lisäksi Puolustusvoimien ohjelmaan. Ja onhan se täysin idioottimaista, että jo nyt lyhyt palvelusaika käytetään psykohumpuukkiin, kun asevelvolliset olisi tosiaan opetettava tappamaan vihollisia pulmitta. Ja jos ongemia halutaan nähdä, se juttu on nähtävä ensin, että normaali ihminen ei ole itse asiassa kovin innokas tappamaan edes univormussa edes vihollistaan. Mistä syystä vihreät rekryytit tahtovat tulla itse tapetuksi. Nyt on jo poistettu miinat, jotka voisivat tehdä sen mm. leirin hälytteinä. Ja lisäksi siis kyseellistetään jotakin, jonka voisi myös luonnehtia "vihollisen pahoinpitelynä."