*

Henry Laasanen Kirjoituksia miesten tasa-arvosta ja pariutumisesta

Kaikki blogit puheenaiheesta Matkustus

Fysiikan ja yhteiskunnan lait

Päätin, etten lomalla ajattele tekniikkaa enkä politiikkaa, mutta aika hankalaksi se osoittautui. Fysiikan lakeja ei voi vältellä, kun etelänmatkalla ihmettelee aaltojen syömää rantakalliota, helteellä höyryävää jäätelöä tai auringonlaskun väriskaalaa. Tuulivoimalat ja aurinkokeräimet herättelevät jo työperäisiä ajatuksia ja vähän yhteiskunnallisiakin. Etelässä juomarahakulttuuri kukoistaa edelleen, mutta turistikaupassa saa nykyään maksaa kortilla ja ostokset lyödään joka paikassa kassaan.

Korpeimme kuiskintaa ja mietteitä maailmalta

Heinäkuussa valtaosa kansasta on lomalla ja toimistojen käytävillä kaikuvat vain yksittäiset askeleet. Itse menin ja käytin lomani jo suven korvilla touko-kesäkuussa, kun reissasin Islannista Intiaan.

Onko passin näyttämisestä liikaa vaivaa?

Schengen-sopimuksen mukainen vapaa liikkuvuus tarkoittaa käytännössä, että kuka tahansa EU:n sisärajoilla liikkuva henkilö voi tulla ja mennä mielensä mukaan. 

Vapaa liikkuvuus kiteytyy seuraavaan kysymykseen.

Kuinka suuri vaiva olisi näyttää matkustusasiakirjoja viranomaiselle tai lukulaitteelle, jotta voi todentaa olevansa laillisella asialla ja jatkaa sitten matkaansa?

Näin liftataan

Koska mokasin aikataulujen kanssa, niin turvauduin peukalokyytiin päästäkseni ajoissa Sallaan opettamaan paikallisessa kesälukiossa. Jos olet laiska läski tai muuten vaan laiska ja haluat kokeilla ensi kuussa uutta liikkumismuotoa, niin tässä sinulle puoliammattilaisliftarin parhaat neuvot. 

Suomalainen nauttii vapaudesta ulkomailla ja kieltää kotona

Suomalaiset ovat vinkeitä otuksia. Ne matkustelevat paljon ympäri maailmaa etsimässä uusia kokemuksia ja avartamassa maailmankuvaansa. Lähipubissa, illanistujaisissa, kahvipöydissä ja nettipalstoilla ylistetään, aivan aiheesta, kuinka hienoa ulkomailla on käydä katsomassa eri kulttuureita. Samalla manataan sitä, kun Suomessa kaikki on kiellettyä eikä mitään saa tehdä kysymättä erikseen lupaa virkamieheltä. Siitä huolimatta suomalainen äänestää eduskuntavaaleissa kerta toisensa jälkeen niitä samoja vanhoja ehdokkaita ja puolueita, jotka ovat kuohineet tämän kansan vapauksistaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä