*

Henry Laasanen Kirjoituksia miesten tasa-arvosta ja pariutumisesta

Kaikki blogit puheenaiheesta EU-ero

Yhteistä arvopohjaa on sittenkin?

Kaj Turunen flirttaa avoimesti EU-eroa kannattavien perussuomalaisten kanssa toteamalla että mikäli unioni ei tee suomen kannalta edullisia päätöksiä _________ asiassa, tulee suomen uhata EU-erolla. (Täytä tyhjät kohdat itse).  Tällä kertaa kyse oli metsänkäytöstä ja siihen liittyvistä yksityiskohdista mutta ensi kerralla kyse voi olla vaikkapa puukiukaista, saunapalvista, talousohjauksesta tai maahanmuutosta.

Naurettava EU - kansanäänestys!

Helsingin Sanomien tähtitoimittaja Pekka Mykkänen kertoi |1 Perussuomalaisten seuraavan puheenjohtajan Sampo Terhon naurettavasta populismiheitosta - juuri puheenjohtajavaalien alla ja romahtaneen kannatuksen piinaamana - harkitsemme seuraaviin eduskuntavaaleihin EU - kansanäänestyksestä vaaliteemaa ja myöhempää toteutusta, tämähän on tosiaan naurettavaa kysyä kansan mielipidettä.

Brexit, uusi mutka matkaan?

Britannian korkein oikeus päätti, että Britannian hallitus tarvitsee parlamentin hyväksynnän voidakseen aloittaa eroprosessin EU:sta. Pääministeri Theresa May on ilmoittanut Britannian käynnistävän eroprosessin ennen maaliskuun loppua.

Onko tämä vain pieni hidaste vaiko suurempikin ongelma eroneuvotteluille? Hallitus on luvannut tiedottaa asiasta lisää päivän aikana.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000005058538.html

 

EU-fanaatikot ja Nato-natsit

This sucks - pahan kerran - pahemmalle kuin rankkitynnyri!
Lue uutislinkki ja kerro, oletko kanssani samaa mieltä.

Ranskan eurooppaministeri Harlem Désir Ranskan parlamentissa:
"Kyseessä on virhe herra Barroson osalta. Se on myös pahin karhunpalvelus, jonka entinen komission puheenjohtaja voi tehdä eurooppalaiselle projektille historiallisella hetkellä, jolloin projektia pitäisi tukea ja vahvistaa".

Britannia loi uuden alun – pöytä on lakaistu puhtaaksi

(Valtavan uhkaamishengen täyttänyt tuhkan ripottelu täytti eetterin, kun kansanvalta puhui suoraan Iso-Britanniassa. Kansa sanoi yli miljoonan äänestäjän ylivoimalla - ei – Euroopan Unionille. Saman tien alkoi synkistely meidänkin mediassa, pääpukarina Helsingin Sanomat – entä meidän suomalaisten oma pöytä, Sexit?)

 

BREXIT – SEXIT

Se on nyt siinä. Englantilaiset ovat vahvan väkevästi äänestäneet brexitistä – erosta Euroopan Unionista. Median ja EU-johtajien osin pelotteleva uhittelu ei kantanut hedelmää. Englantilaiset pitivät päänsä suoran kansanvallan osoituksessa. Itsenäisyyden kaipuu ja oman reviirin hallinta ylittivät maalliset puheet jostain materiaalisesta hyvinvoinnista.

Ei EU:lle, sanoo engelsmanni

Tätä kijoittaessani noin kello 7 aamulla 24.6.2016 on Britannian yleisradioyhtiö BBC julistanut EU-eron kannattajat brittien kansanäänestyksen voittajiksi. Mikäli lukiessasi tätä tekstiä tulos on vielä jotenkin kääntynyt, niin tiedä, että olen kaatanut pöydän.

BREXIT - nyt media lietsoo!

(nyt tapahtuu se pelätty ja odotettu kansanvallan huippuhetki. Englantilaiset päättävät kuuluvatko vai eivät Euroopan Unioniin. Brexit: in myötä käydään nyt historiallisen kovaa mediallista, jopa hybridillistä informaatiosotaa. Niin neljäs valtiomahti – mediana kuin EU-valtioiden johtoelimet rummuttavat vaaraa, vaaraa ja romahdusta, jos Englanti eroaa, ilman juuri mitään uskottavaa todistetta, vain arvailujen pohjalta *)

Vaalipohdintaa ja demokratian rajoja

Lähdin eurovaaliehdokkaaksi pitääkseni esillä kolmea asiaa: EU-eroa, euroeroa ja Suomen oman, tiukemman maahanmuuttopolitiikan tarvetta. Näitä tuli sitten pidettyä esillä erilaisissa vaalitilaisuuksissa. Kerta kiellon päälle, eli toistan ne varmuuden vuoksi vielä tässä: Suomessa ei mikään asia tule kääntymään parempaan päin, ennen kuin Suomi tajuaa erota EU:sta ja ottaa käyttöön oman, vapaasti kelluvan valuutan. Myös oma, tiukka maahanmuuttopolitiikka ja rajavalvonta ovat Suomelle elintärkeitä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä