*

Henry Laasanen Kirjoituksia miesten tasa-arvosta ja pariutumisesta

Kaikki blogit puheenaiheesta Talouskasvu

Kreikka luottaa kannabikseen talouskasvun vauhdittajana

Kreikka luottaa ja panostaa lääkekannabiksen tuottamiseen. He arvioivat markkinoiden kasvavan lähivuosina paljon. 

"Kreikan pääministeri Alexis Tsipras uskoo, että tuleva kannabisbisnes vauhdittaa maan talouskasvua ja auttaa irtautumaan kolmannesta tukipakettiohjelmasta, Bloomberg kertoo.

Mistä Suomen talouskasvu syntyy ja mitä nyt pitäisi tehdä?

Innovaatiotoiminnan perusasiat ovat hukassa monilta poliitikoilta ja muilta keskustelijoilta ja siksi keskustelu polkee paikallaan ja järjestelmän kehittäminen on sekavaa. Unohtuu, että keskeisin asia on uusien ideoiden ja teknologioiden kehittäminen. Ilman uutta teknologiaa unelmat maailman parantamisesta valuvat hukkaan, palveluja, vientiä ja myytävää ei ole. Ilman uutta teknologiaa pöhinä loppuu.

Suomen talouden lyhyt nousu kaatumassa uuteen lamaan?

Optimistit ovat innostuneita talouden käänteestä. Toiveissa on, että alkanut kasvu jatkuu ainakin vuosia. Tummat pilvet kuitenkin saattavat pilata bileet.

 

Talouskasvu

Talouskasvua mitataan yleensä bruttokansantuotteen kehityksellä. Mittari ei ole ehdottoman hyvä mutta se on helppo. Mittarina voi käyttää kasvua henkilöä kohden taikka kasvua jolloin väestömäärän muutokset vaikuttavat tulokseen. Tuottavuuden kehityksestä parhaan kuvan antaisi tulot tehtyä työtuntia kohden.

Talouskasvun tekijöitä on siis työvoiman määrä, työn tuottavuus sekä pääoman määrä. Suurempi sijoitettu pääoma koneisiin korvaa ihmistyötä ja siten tunnissa voidaan tuottaa enemmän. Kaivinkone on tehokkaampi kun lapiomies.

Tuloerojen pitkäaikainen kasvu estää talouskasvua ja tukee ääriliikkeitä.

Sipilän hallituksen todettiin viime viikolla mm VM:n laskelmien mukaan harjoittaneen politiikkaa, jolla tuloeroja on kasvatettu. Viimeksi Puheenvuoro blogissaan kansanedustaja Harri Jaskari saivarteli, että tupakointia vähentämällä tuloerot tasoittuisivat. Tämä on kuitenkin vain jäävuoren huippu, sillä monelle kansalaiselle voi tulla yllätyksenä että tuloerot ovat kasvaneet voimakkaasti jo 1980-luvulta asti useimmissa kehittyneen talouden maissa.

Maailmantalouden riskeihin ei kiinnitetä riittävästi huomiota

Syksyn ennustekausi alkaa olla loppupuolella. Lähes kaikki suuret ennustelaitokset ja pankit ovat jo julkaisseet ennusteensa, viimeisimpinä niistä Palkansaajien tutkimuslaitos.

Kasvulla onneen?

Pääministeri ennakoi budjetin julkistuksen yhteydessä valtion velkaantumisen pysähtyvän 2021 ja myös työllisyysasteen kohoavan selvästi, jos hyvä talouskasvu jatkuu. Tilastokeskus kertoo puolestaan Suomen bkt-kasvun yltäneen peräti kolmeen prosenttiin vuoden toisella neljänneksellä.

Inhimillinen pääoma

Taloustieteen avainsanoihin kuuluu ”allokointi”, mikä tarkoittaa sitä, että kansantalouden käytössä olevat resurssit pitäisi ohjata parhaaseen mahdolliseen käyttötarkoitukseen. Pääomien osalta tämä tarkoittaa sitä, että jokainen säästetty rahayksikkö pitäisi ohjata siihen käyttöön, joka tuottaa parhaan mahdollisen tuoton.

 

Suomi on vauhdilla menossa kohti nousukautta

Lounais-Suomesta alkanut talouskasvu antaa vauhtia koko Suomelle. Positiiviset ongelmat ovatkin nyt päällimmäisenä, osaavia työntekijöitä, asuntoja työnperässä muuttajille jne.

Löytyykö työlle tekijöitä

Kerimäellä toimivan puuelementtitehtaan johtaja sanoi maanantaina, että ammattitaitoisista työntekijöistä on pulaa. Se hidastaa yrityksen kasvua. Tuotteilla olisi menekkiä ripeämminkin.

Imatralla toimiva metallialan yrittäjä kertoi heinäkuussa, että vaikka ammattitaitovaatimukset eivät ole kovin korkeat, ei riittävästi tekijöitä löydy. Toimitusajat venyvät.

Helsinkiläinen isä kertoi ammattikoulussa opiskelevasta pojastaan, jolle tarjottiin vakipaikkaa ravintola-alalta, vaikka opinnot ovat vielä kesken.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä